Mainio sarjis kotitöiden jaosta ja näkymättömästä työstä :)

Istaria kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mulle kävisi väsyneenä töiden jälkeen ihan hyvin ranskikset ja lohi, jos joku olisi sen vaivan nähnyt, että suunnitellut ja valmistanut aterian. Mutta tietenkään joka päivä ei voi olla ranskiksia ja lohta. Sen kai jokainen tajuaa. Se ruoanlaitto ja suunnittelu on ihan jokapäiväistä, vuoden ympäri.

Tätä en tajua. Minä olen meillä se joka laittaa ruokaa, joten minä päätän mitä me syödään. Teen 99% ajasta yhtä viidestä eri ruokalajista, niistä säännöllisesti kolmea. Kahta muuta harvemmin. Tämä tarkoittaa sitä että ei tarvitse erikseen suunnitella mitään, koska muistan kaikkien ainesosat tietysti ulkoa. Jos haluan joskus revitellä ja tehdä eri ruokaa, voin valmistautua ja tehdä sen, mutta minun ei ole pakko ja siten tämä säästää kovasti vaivaa. 

Jos nainen haluaa vaihtelua (minä en moista kaipaa - näin on menty vuosikaudet, jo ennen kuin hän oli kuvioissa) niin sitten hän voi tehdä itse tai mennä vaikka ulos syömään. Minusta asioista on turha tehdä liian vaikeita vain siksi että joku ulkoinen voima muka niin edellyttää.

No kaikkien kulinaristisia haluja ei tyydytä Atria pizzan lämmitys mikrossa päivälliseksi 7x viikossa, 365 x vuodessa, vuodesta toiseen.

Eikä edes se lihakeitto joka päivä, vaikka siinä joka toinen päivä onkin nakkeja ja välillä HK:n sinistä lenkkiä vaihtelun vuoksi.

Edes niitä lapsia ei saa syömään samaa ruokaa joka päivä.

Istaria kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku muovipussia lattialla puolustava vastata tähän: Minulla ja Miehelläni on auto. Minä olen aika huithapeli kuski, autoon tulee jokaisella reissulla muutama pieni lommo tai naarmu, eivät haittaa ajamista, mutta olisivat helposti vältettävissä, minua nyt ei vaan kiinnosta. Miestä tämä häiritsee ja hän korjailee jälkiä aina reissujeni jälkeen. Mitä miehen pitäisi tehdä? Nalkuttaa minulle asiasta? Ajaa minut joka paikkaan vai oppia elämään asian kanssa? Vai pitäisikö minun ajaa varovaisemmin?

Minua ei miehenä kiinnosta jos teet autoosi lommoja, mutta en ostaisi yhteistä autoa kanssasi saati antaisi sinun ajaa minun autoani. En myöskään uskaltaisi tulla kyytiisi. Tämä ketju on muuten täyttä parhautta. Ehkä paras ketju täällä koskaan. Huomaan itsessäni kaikki nuo samat piirteet kun teidän miehissännekin. Perusasiat eivät kiinnosta siinä määrin että ne rekisteröityisivät ennen kuin on ihan pakko. Tavarat eivät todellakaan mene paikalleen automaattisesti, vaan jäävät mihin jäävät (mikä on toki välillä ärsyttävää, mutta ei tälle voi mitään koska kuten sanottua, ei rekisteröi).

Pyykkään kun vaatteet alkavat loppua kesken. Naiseni haluaa aina imuroida, luututa, ylipäätään siivota huomattavan paljon ennen kuin se on minusta tarpeellista. Minun taloni on hänestä aivan liian likainen. Minusta se on ihan OK. Kieltämättä sitten kun jaksan siivota tulee kyllä hyvä mieli siitä että on siistissä talossa, mutta se ei saa minua siivoamaan, vaan se että mennään yli tietyn thresholdin jossa minäkin koen että nyt ollaan liian likaisilla vesillä. Tämän rajan ero meillä kahdella on järkyttävä. Minusta tehdään paljon turhaa työtä ja hänestä hän itsekään ei ole siivousfriikki.

Ketjun yleisiin aiheisiin viitaten, minäkään en ole myöskään koskaan pessyt ikkunoita (enkä varmasti pesekään) ja nyt kun kiinnitän asiaan huomiota niin kyllähän ne ovat aika likaiset. Ei toki haittaa koska mitäpäs väliä moisella asialla olisi. 

Redeeming qualities: meikä sentään tykkää käydä kaupassa, kokata, hoitaa laskut ja talouspuolen jutut. 

Minäkin olen mennyt sillä, että mies saa valita ne kivat hommat päältä - joita haluaa tehdä. Ei mm. koskaan siivoa vessaa, vaikka hän on se, jolta se pissa menee pytyn ohi.

Vierailija kirjoitti:

Istaria kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mulle kävisi väsyneenä töiden jälkeen ihan hyvin ranskikset ja lohi, jos joku olisi sen vaivan nähnyt, että suunnitellut ja valmistanut aterian. Mutta tietenkään joka päivä ei voi olla ranskiksia ja lohta. Sen kai jokainen tajuaa. Se ruoanlaitto ja suunnittelu on ihan jokapäiväistä, vuoden ympäri.

Tätä en tajua. Minä olen meillä se joka laittaa ruokaa, joten minä päätän mitä me syödään. Teen 99% ajasta yhtä viidestä eri ruokalajista, niistä säännöllisesti kolmea. Kahta muuta harvemmin. Tämä tarkoittaa sitä että ei tarvitse erikseen suunnitella mitään, koska muistan kaikkien ainesosat tietysti ulkoa. Jos haluan joskus revitellä ja tehdä eri ruokaa, voin valmistautua ja tehdä sen, mutta minun ei ole pakko ja siten tämä säästää kovasti vaivaa. 

Jos nainen haluaa vaihtelua (minä en moista kaipaa - näin on menty vuosikaudet, jo ennen kuin hän oli kuvioissa) niin sitten hän voi tehdä itse tai mennä vaikka ulos syömään. Minusta asioista on turha tehdä liian vaikeita vain siksi että joku ulkoinen voima muka niin edellyttää.

No kaikkien kulinaristisia haluja ei tyydytä Atria pizzan lämmitys mikrossa päivälliseksi 7x viikossa, 365 x vuodessa, vuodesta toiseen.

Eikä edes se lihakeitto joka päivä, vaikka siinä joka toinen päivä onkin nakkeja ja välillä HK:n sinistä lenkkiä vaihtelun vuoksi.

Edes niitä lapsia ei saa syömään samaa ruokaa joka päivä.

Aika nolo olkinukke vai eikö oma mielikuvitusesi tosiaan riitä eineshyllyä pidemmälle? Miksi niiden viiden ruuan pitäisi olla nakkeja tai roiskeläppiä? Meillä helppoja lastenkin kestosuosikkeja, joita tehdään viikottain on mm. kasviskanawokki ja uunikasvikset ja -lohi.

Kiitos, oli hyvä ja erittäin osuva sarjis.

Luetutin 17-vuotiaalla tyttärellänikin sen, ja hän nauroi, että tutulta näyttää...

Mieheni on feminismin ja tasapuolisen työnjaon puolesta periaatteessa, ja kykenee kyllä hoitamaan ruuan pöytään niinä iltoina, joina olen töissä. Mutta mitään hän ei havainnoi ympäristöstään ja tee ylimääräistä oma-aloitteisesti, koska hän ei koe alitajuisesti kuitenkaan olevansa kokonaisvastuussa, ainoastaan "äidin pikku apulainen".

Ja kun olen kotona, hän taantuu kokonaan ohjeistettavaksi.

Jaa, miksikö moisen nain? No, eihän tuollaista piirrettä samalla lailla huomaa, kun seurustelee, eikä kotitöitä ole kuin kymmenesosa lapsiperheen hommista ja organisoitavaa/muistettavaa vastaavasti myös kymmenesosa!

Tuollainen tulee ilmi vasta, kun työmäärä kasvaa.

Lisäksi on se niinkin, että äitiyslomat ja hoitovapaat muodostavat melkoisen ansan tässä asiassa. Kun nainen on kotona, hän tekee huomaamattaan enemmän töistä, ja mieshän kyllä OPPII hyvälle palvelulle hyvin nopeasti! Homma ei niin vaan oikenekaan sitten, kun nainen palaa töihin. Kyllä, on sanottu, jopa nalkutettu, mutta kun kyse EI siis varsinaisesti ole siitä, että toinen ei tekisi, jos pyydetään.

Kotona olon ja kotihommiin suhtautumisen ASENNETTA on huomattavasti vaikeampi muuttaa kuin yksittäisen kotityön tekemistä.

Jätin tuollaisen miehen, omasta mielestään teki paljon, oikeasti ei juuri mitään eikä ainakaan koskaan montaa asiaa samaan aikaan. Yhtä pientä työtä piti suunnitella monta päivää ennen kuin sen tekeminen edes alkoi. Nykyään kun sovitaan milloin ex ottaa lapset luokseen, keskustelu menee näin:

minä: "otatko lapset tänään illalla?"

mies: "en voi kun mitää käydä kaupassa ja tehdä ruokaa, otan ne huomenna"

:D

Milloinkohan minä saisin yksin käydä rauhassa kaupassa ja tehdä ruoan ilman että lapsi roikkuu lahkeessa kiinni??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istaria kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mulle kävisi väsyneenä töiden jälkeen ihan hyvin ranskikset ja lohi, jos joku olisi sen vaivan nähnyt, että suunnitellut ja valmistanut aterian. Mutta tietenkään joka päivä ei voi olla ranskiksia ja lohta. Sen kai jokainen tajuaa. Se ruoanlaitto ja suunnittelu on ihan jokapäiväistä, vuoden ympäri.

Tätä en tajua. Minä olen meillä se joka laittaa ruokaa, joten minä päätän mitä me syödään. Teen 99% ajasta yhtä viidestä eri ruokalajista, niistä säännöllisesti kolmea. Kahta muuta harvemmin. Tämä tarkoittaa sitä että ei tarvitse erikseen suunnitella mitään, koska muistan kaikkien ainesosat tietysti ulkoa. Jos haluan joskus revitellä ja tehdä eri ruokaa, voin valmistautua ja tehdä sen, mutta minun ei ole pakko ja siten tämä säästää kovasti vaivaa. 

Jos nainen haluaa vaihtelua (minä en moista kaipaa - näin on menty vuosikaudet, jo ennen kuin hän oli kuvioissa) niin sitten hän voi tehdä itse tai mennä vaikka ulos syömään. Minusta asioista on turha tehdä liian vaikeita vain siksi että joku ulkoinen voima muka niin edellyttää.

No kaikkien kulinaristisia haluja ei tyydytä Atria pizzan lämmitys mikrossa päivälliseksi 7x viikossa, 365 x vuodessa, vuodesta toiseen.

Eikä edes se lihakeitto joka päivä, vaikka siinä joka toinen päivä onkin nakkeja ja välillä HK:n sinistä lenkkiä vaihtelun vuoksi.

Edes niitä lapsia ei saa syömään samaa ruokaa joka päivä.

Aika nolo olkinukke vai eikö oma mielikuvitusesi tosiaan riitä eineshyllyä pidemmälle? Miksi niiden viiden ruuan pitäisi olla nakkeja tai roiskeläppiä? Meillä helppoja lastenkin kestosuosikkeja, joita tehdään viikottain on mm. kasviskanawokki ja uunikasvikset ja -lohi.

Sivusta kommentoin: on ruuat mitä tahansa, niin viiden saman ruuan jatkuva syöminen olisi minulle yksi Danten helvetin piireistä. Jo kahden viikon kierätäväänkin ruokalistaan kyllästyisin kahden kierroksen jälkeen, samoin mies ja lapset.

Kaikille kun ruoka EI ole pelkkää tankkaamista. Se on nautinto, ja siksi halutaan vaihtelua.

Tietenkin sinä miehenä turvaudut tuohon "jos ei miellytä, sopii tehdä itse" -argumenttiin. Veljeni toteutti sitä lapsena menestyksellä, kun joutui kesälomalla kitkemään pellolle. Kitki tahallaan myös taimet pois, niin ei joutunut enää toiste.

Parisuhteeseen tuollainen kiristäminen ei kumminkaan sovi.

Vierailija kirjoitti:

No kaikkien kulinaristisia haluja ei tyydytä Atria pizzan lämmitys mikrossa päivälliseksi 7x viikossa, 365 x vuodessa, vuodesta toiseen.

Eikä edes se lihakeitto joka päivä, vaikka siinä joka toinen päivä onkin nakkeja ja välillä HK:n sinistä lenkkiä vaihtelun vuoksi.

Edes niitä lapsia ei saa syömään samaa ruokaa joka päivä.

Kuulehan, se että laitan samaa ruokaa melkein aina ei todellakaan tarkoita että tekisin jotain eineksiä. Moiseen moskaan en ole koskenut sitten teinivuosien.

Olen hionut nämä käyttämäni reseptit aivan viimeisen päälle kuntoon ja kaikki niitä maistaneet sanovat että parempaa eivät ole saaneet missään. Olen erittäin kriittinen ruoanlaittaja, koska miksi tuhlata aikaa tekemällä huonoa kun voit asiaa tarkastelemalla ja kehittymällä tehdä käytännössä samalla vaivalla loistavaa?

Tykkään myös käydä syömässä hyvissä ravintoloissa josta saa sitä vaihtelua. Syön ravintolassa vaan sellaista joka on hifistelty niin pitkälle että en itse osaisi edes laittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä mies kanssa aina sanoo, että sun olis pitänyt pyytää. Eihän hän osaa ajatella niin. Viime kesänä makasin vatsataudin kourissa vuoteessa ja lapsille olisi pitänyt saada ruokaa. No eihän hän tajunnut, että olis pitänyt kaupssta hakea jotain. Itsensä oli kuitenkin huolehtinut kun kävi muualla syömässä. Silloinkin tuli tuo vastaus.

Risoo kun tietyissä asioissa mies on kuin yksi lapsista.

Toisalta minusta on epäreilua odottaa, että mies osaa poikkeustilanteen sattuessa hoitaa asiat yhtä hyvin kuin sinä, vaikka sinä olet paljon harjaantuneempi niitä hoitamaan. Kuten vaikka tuo lasten ruokkiminen.

Mä en olettanut, että miehen olis pitänyt alkaa tekemään ruokaa vaan olisi edes hakenut kaupasta pitsat muksuille. Oli käynyt kotona ja kysynyt miksei ruokaa ole. Kun lapset oli sanonut, että olen kipeänä niin lähti huoltamolle syömään. Siinä tilanteessa normi aikuinen olisi kysynyt onko lapset syönyt....

Ilmeisesti miehesi ei ole tottunut huolehtimaan lasten ruokailusta, niin hän ei tuollakaan kertaa huomannut sitä ajatella. Kyse on harjaantumattomuuden aiheuttamasta ajattelemattomuudesta, ei siitä, että miehesi olsii "epänormaali".

Tässä ollaan nyt asian ytimessä. Mies ei AJATTELE. Mies ei ole ilkeä eikä tyhmä eikä välinpitämätön, vaan ajattelematon. Ja vanhempana sellaiseen ajattelemattomuuteen ei ole enää varaa. Paitsi tietysti silloin jos sälyttää toiselle osapuolelle kaiken ajatteluvastuun. Juuri sen ennakoimisen, huolehtimisen ja suunnittelun. Sitä tässä nimenomaan yritetään tehdä näkyväksi, että jonkun on mietittävä milloin ja mitä lapsi syö. Sitten ne syötävät on haettava kaupasta ja tilanteesta riippuen ehkä myös valmistettava. Joka tapauksessa on mietittävä miten toimitaan.

Ja älkää nyt viitsikö, "mies ei ole harjaantunut lasten ruokkimiseen". Joopa joo.

Siitäkin voidaan olla kahta mieltä sälyttääkö mies ajatteluvastuun naiselle, vai haaliiko nainen sen itselleen. Jos mies arjessa päättää, että tänään lapsille tehdään ranskanperunoita ja lohta, niin hyväksyykö nainen sen mukisematta? Vai alkaako pätemään ja sanoo, että "Et sä osaa edes ruokia suunnitella. Anna mä teen sen, kun ei susta ole mihinkään." 

Ja kuten jo sanoin, on epäreilua olettaa, että mies sitten yhtäkkiä osaisi tehdä asian yhtä hyvin kuin nainen, joka on sen suunnittelu-/ajattelupuolen hoitanut joka päivä pitkän aikaa. Ei voida vaatia saman tason osaamista heti alkuunsa. 

Kyllä uskon että moni nainen antaisi mielellään ajatteluvastuuta miehelle, jos se vain sitä huolisi. Kyllä mulle kävisi väsyneenä töiden jälkeen ihan hyvin ranskikset ja lohi, jos joku olisi sen vaivan nähnyt, että suunnitellut ja valmistanut aterian. Tai edes suunnitellut ja hankkinut ainekset. Yhdessä voitais tehdä sitten ruoat pöytään. Mutta tietenkään joka päivä ei voi olla ranskiksia ja lohta. Sen kai jokainen tajuaa. Se ruoanlaitto ja suunnittelu on ihan jokapäiväistä, vuoden ympäri.

Ruuanlaitto toki on jokapäiväistä, olkoon se sitten eilisen ruuan lämmittämistä tai tuntien gourmet-operaatio, mutta on kyllä ihan hölmöläisen hommaa tuhlata syömisten suunnitteluun aikaa päivittäin. Paljon helpommalla pääsee kun suunnittelee ruuat pidemmäksi ajaksi kerralla, samalla terveysnäkökulmankin huomioon ottaminen helpottuu.

Osui kyllä täsmällisesti tuo kohta, että jos alotan siivoamaan pöytää, löydän lisää ja lisää tekemistä. Jos mies siivoaa pöydän, niin se rajoittuu siihen. Itsellä lyö kyllä välillä yli, alan siivoamaan pöytää -> nään papereita pöydällä -> vien laatikkoon. "Voi jessus kuinka sekasin tää on päässyt"->siivoan laatikkoa, huomaan että sinne on jätetty käytetty hehkulamppu (jonkun pikasiivouksen aikana varmaan)-> vien varastoon jossa on lasit/kierrätystavara yms.-> huomaan että meidän metalliastia on aivan täynnä -> nostan metallipurkit ovelle valmiiksi, jotta voin viedä ne kierrätykseen. -> huomaan että lintu on käynyt nyppimässä roskapussia -> pakko kerätä roskat nurmikolta -> huomaan koirankakkoja siellä täällä -> mietin kuitenkin että ei nyt, piti se pöytä siivota jos aattelin leipoa tänään. ->menen pöydän luo, ja huomaan tavaroita, joiden "oikean paikan" tiedän olevan myös vähän sekainen ja siivouksen ja järjestelyn tarpeessa. ->luovutan ja tungen ne loput romut sekalaatikkoon X ->saan pöydän siivottua ja mietin että kaupasta täytyy muistaa ostaa fairya. Naisena voisin sanoa, että olis hyvä osata tehdä kerralla vaan yksi asia, koska on itsellä ajatus harhailee sitten liikaakin, ja alkuperäinen suunnitelmani saattaa unohtua kokonaan. "Siivosin pöytää, kesti 2 tuntia ennenku sain sen putsattua".

Ruokaostosten puolesta saa ajatus harhaillakkin, jos mietin että leivät lopussa ->no juustoo/tomaatti/kurkku/kinkku alkaa kohta loppumaan. Tai jaha, folio loppumassa -> entäs elmukelmu/leivinpaperi. Tiskikonetabletit-> pyykinpesuaine, fairy, shampoot, käsisaippua, yleispuhdistusaine, viemärikään ei tahdo vetää, eli jotain avausainetta. Harvoin pääsee mikään loppumaan, kun mieli vaeltelee näin, ja osaa sitten ennakoivasti ostaa..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istaria kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mulle kävisi väsyneenä töiden jälkeen ihan hyvin ranskikset ja lohi, jos joku olisi sen vaivan nähnyt, että suunnitellut ja valmistanut aterian. Mutta tietenkään joka päivä ei voi olla ranskiksia ja lohta. Sen kai jokainen tajuaa. Se ruoanlaitto ja suunnittelu on ihan jokapäiväistä, vuoden ympäri.

Tätä en tajua. Minä olen meillä se joka laittaa ruokaa, joten minä päätän mitä me syödään. Teen 99% ajasta yhtä viidestä eri ruokalajista, niistä säännöllisesti kolmea. Kahta muuta harvemmin. Tämä tarkoittaa sitä että ei tarvitse erikseen suunnitella mitään, koska muistan kaikkien ainesosat tietysti ulkoa. Jos haluan joskus revitellä ja tehdä eri ruokaa, voin valmistautua ja tehdä sen, mutta minun ei ole pakko ja siten tämä säästää kovasti vaivaa. 

Jos nainen haluaa vaihtelua (minä en moista kaipaa - näin on menty vuosikaudet, jo ennen kuin hän oli kuvioissa) niin sitten hän voi tehdä itse tai mennä vaikka ulos syömään. Minusta asioista on turha tehdä liian vaikeita vain siksi että joku ulkoinen voima muka niin edellyttää.

No kaikkien kulinaristisia haluja ei tyydytä Atria pizzan lämmitys mikrossa päivälliseksi 7x viikossa, 365 x vuodessa, vuodesta toiseen.

Eikä edes se lihakeitto joka päivä, vaikka siinä joka toinen päivä onkin nakkeja ja välillä HK:n sinistä lenkkiä vaihtelun vuoksi.

Edes niitä lapsia ei saa syömään samaa ruokaa joka päivä.

Aika nolo olkinukke vai eikö oma mielikuvitusesi tosiaan riitä eineshyllyä pidemmälle? Miksi niiden viiden ruuan pitäisi olla nakkeja tai roiskeläppiä? Meillä helppoja lastenkin kestosuosikkeja, joita tehdään viikottain on mm. kasviskanawokki ja uunikasvikset ja -lohi.

Ai  - mä ihan kuvittelin, että keittäisit sen lihakeiton ihan itse.

Vierailija kirjoitti:

Kiitos, oli hyvä ja erittäin osuva sarjis.

Luetutin 17-vuotiaalla tyttärellänikin sen, ja hän nauroi, että tutulta näyttää...

Mieheni on feminismin ja tasapuolisen työnjaon puolesta periaatteessa, ja kykenee kyllä hoitamaan ruuan pöytään niinä iltoina, joina olen töissä. Mutta mitään hän ei havainnoi ympäristöstään ja tee ylimääräistä oma-aloitteisesti, koska hän ei koe alitajuisesti kuitenkaan olevansa kokonaisvastuussa, ainoastaan "äidin pikku apulainen".

Ja kun olen kotona, hän taantuu kokonaan ohjeistettavaksi.

Jaa, miksikö moisen nain? No, eihän tuollaista piirrettä samalla lailla huomaa, kun seurustelee, eikä kotitöitä ole kuin kymmenesosa lapsiperheen hommista ja organisoitavaa/muistettavaa vastaavasti myös kymmenesosa!

Tuollainen tulee ilmi vasta, kun työmäärä kasvaa.

Lisäksi on se niinkin, että äitiyslomat ja hoitovapaat muodostavat melkoisen ansan tässä asiassa. Kun nainen on kotona, hän tekee huomaamattaan enemmän töistä, ja mieshän kyllä OPPII hyvälle palvelulle hyvin nopeasti! Homma ei niin vaan oikenekaan sitten, kun nainen palaa töihin. Kyllä, on sanottu, jopa nalkutettu, mutta kun kyse EI siis varsinaisesti ole siitä, että toinen ei tekisi, jos pyydetään.

Kotona olon ja kotihommiin suhtautumisen ASENNETTA on huomattavasti vaikeampi muuttaa kuin yksittäisen kotityön tekemistä.

Tämä. Asuttiin miehen kanssa neljä vuotta yhdessä ennen naimisiinmenoa ja esikoisen syntymää, ja hän otti osaa kotitöihin. Mutta haloo, kahden lapsettoman aikuisen kotona töitä on todella vähän. Kerran kuussa siivottiin, pyykit pesin minä pari koneellista viikossa, ruokaa tehtiin kummatkin, kaupassa käytiin molemmat pari krt viikossa. Ei noita hommeleita edes huomannut, niihin meni ehkä pari h viikossa yhteensä. Nyt multa menee päivässä kodinhoitoon (lastenhoito poislaskien) kolmisen tuntia. Lasten huoltoon ja kuskaamiseen ja vaatehuoltoon ja läksyapuun jotain toiset kolme tuntia. Mies tekee tarkoin rajattuja tehtäviä kun pyydän, mutta ne pitää miettiä tarkkaan, koska homma menee mönkään, jos pitäisi tehdä samalla soveltaen jotain muuta (sarjakuvassa tästä oli hyvä esimerkki se pöydän tyhjentäminen).

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku nyt viimein vastata onko ok että ajan yhteisellä autollamme niin että siihen tulee pieniä lommoja, kun ne eivät ole vaarallisia eivätkä minua häiritse, mutta miestä häiritsevät??

Minä vastasin sinulle joku aika sitten, pitkästikin. Siihen voisin lisätä että mielestäni auto on kallis tavara, jota yritetään pitää kunnossa ja siistinä niin että se kestäisi mahdollisimman pitkään, kuten vaikka taloa, kännykkää, parhaita kenkiä takkia ja laukkua, työ-ja kodinkoneita, polkupyörää, vaellusvarusteita.

Jos lainaisin sinulle teltan, varmaan palauttaisit sen märkänä ja roskaisena sullottuna pussiin homehtumaan. Eli ei, minusta ei ole ok käyttää autoa noin.

462 siis viisikymppinen nainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Istaria kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mulle kävisi väsyneenä töiden jälkeen ihan hyvin ranskikset ja lohi, jos joku olisi sen vaivan nähnyt, että suunnitellut ja valmistanut aterian. Mutta tietenkään joka päivä ei voi olla ranskiksia ja lohta. Sen kai jokainen tajuaa. Se ruoanlaitto ja suunnittelu on ihan jokapäiväistä, vuoden ympäri.

Tätä en tajua. Minä olen meillä se joka laittaa ruokaa, joten minä päätän mitä me syödään. Teen 99% ajasta yhtä viidestä eri ruokalajista, niistä säännöllisesti kolmea. Kahta muuta harvemmin. Tämä tarkoittaa sitä että ei tarvitse erikseen suunnitella mitään, koska muistan kaikkien ainesosat tietysti ulkoa. Jos haluan joskus revitellä ja tehdä eri ruokaa, voin valmistautua ja tehdä sen, mutta minun ei ole pakko ja siten tämä säästää kovasti vaivaa. 

Jos nainen haluaa vaihtelua (minä en moista kaipaa - näin on menty vuosikaudet, jo ennen kuin hän oli kuvioissa) niin sitten hän voi tehdä itse tai mennä vaikka ulos syömään. Minusta asioista on turha tehdä liian vaikeita vain siksi että joku ulkoinen voima muka niin edellyttää.

No kaikkien kulinaristisia haluja ei tyydytä Atria pizzan lämmitys mikrossa päivälliseksi 7x viikossa, 365 x vuodessa, vuodesta toiseen.

Eikä edes se lihakeitto joka päivä, vaikka siinä joka toinen päivä onkin nakkeja ja välillä HK:n sinistä lenkkiä vaihtelun vuoksi.

Edes niitä lapsia ei saa syömään samaa ruokaa joka päivä.

Aika nolo olkinukke vai eikö oma mielikuvitusesi tosiaan riitä eineshyllyä pidemmälle? Miksi niiden viiden ruuan pitäisi olla nakkeja tai roiskeläppiä? Meillä helppoja lastenkin kestosuosikkeja, joita tehdään viikottain on mm. kasviskanawokki ja uunikasvikset ja -lohi.

Sivusta kommentoin: on ruuat mitä tahansa, niin viiden saman ruuan jatkuva syöminen olisi minulle yksi Danten helvetin piireistä. Jo kahden viikon kierätäväänkin ruokalistaan kyllästyisin kahden kierroksen jälkeen, samoin mies ja lapset.

Kaikille kun ruoka EI ole pelkkää tankkaamista. Se on nautinto, ja siksi halutaan vaihtelua.

Tietenkin sinä miehenä turvaudut tuohon "jos ei miellytä, sopii tehdä itse" -argumenttiin. Veljeni toteutti sitä lapsena menestyksellä, kun joutui kesälomalla kitkemään pellolle. Kitki tahallaan myös taimet pois, niin ei joutunut enää toiste.

Parisuhteeseen tuollainen kiristäminen ei kumminkaan sovi.

Oletuksia, oletuksia. En ensinnäkään ole mies ja toisakseen turha lähetä tuolle alentuvalle "kaikille kun ruoka ei ole pelkkää tankkaamista"-linjalle. Minä arvostan hyvää ruokaa, mutta arvostan vähäistä arjen vapaa-aikaani enemmän, joten en aio uhrata siitä keittiöhommiin yhtään enemmän kuin on pakko. Vaihtelua saan riittävästi syömällä lounaani milloin missäkin keskustan ravintolassa ja viikonloppuisin voi tehdä ruokaa itse pitkän kaavan mukaan tai mennä ulos syömään.

Kaksi johtajaa manageroimassa yhtä aikaa samaa asiaa ei toimi.

Ja on täysin bullshitiä että naiset yksin hoitaisivat tuon mentaalisen työn. Ja ylipäänsä stereotypia jatkuvasti järjestyksestä huolehtivista mammoista voi olla lähellä todellisuutta jossain mammapalstalla, mutta ei enää yleisesti naisten keskuudessa. Eräs eksäni alkoi siivoamaan kun lattia oli vaatteiden peitossa ja tiskasi kun kaikki tietyn tyypin astiat olivat likaisia. Tuloksena aina epäsiisti koti.

Jos jatkuva toisto opettaa joitain, niin se opettaa naisen kuvittelemaan, että hän tekee automaattisesti enemmän kotitöitä, vaikka hän ei tekisi kotitöitä. Sekä olemaan sokea miesten tekemälle työlle.

Suomessa miehet elävät pari vuotta yksin opiskelujen aikana ja oppivat ainakin alkeelliset kodinhoitotaidot, kuten pyykkäämisen, siivoamisen ja kokkaamisen. Ei ehkä naistenlehtitasolla, mutta niin, että sillä selviää. Naisille taas on tyypillisempää elää koko ajan parisuhteessa niin, ettei missään vaiheessa joudu ottamaan kokonaisvastuuta elämästä. Sitten voi marttyrisoitua siitä pienestä määrästä kotitöitä, jonka joutuu parisuhteessa tekemään. Toinen ongelma on sitten perfektionismi. Kun tekee vähän, voi asettaa vaatimukset esim. siisteystason tai ruokahifistelyn suhteen niin korkealle, että yksin kaikista kodin töistä vastaava ei pystyisi toteuttamaan niitä.

Naiset eivät ole kokemukseni mukaan juurikaan pragmaattisia toisin kuin miehet, vaan horjuvat joidenkin asioiden totaalisen laiminlyönnin ja toisten asioiden perfektioinistisen toteuttamisen välillä. Lisäksi naisille on melkein mahdotonta oppia uusia toimintatapoja tai adaptoida vaatimustasoaan tilanteen mukaan. Naiset menevät kotitöissäkin ideologia edellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne lapset niillä pelkillä tulosteilla tule kylläisiksi.

Tarveaineet pitää myös hankkia, kaappeihin pitää hoitaa se perustarvikevarasto, pitää miettiä, miten hyödyntää ylijäämäruoka, pitää tarkistaa, miten lasten päiväkodit ja koulut tarjoaa, ettei samaa spagettia ole kolme kertaa peräkkäin....

Ja kai tajuat, että ei ne äidit esim kasvuseurantoja ole keksineet. Minä jouduin käyttämään lapsen kaksi kertaa lääkärillä, koska hänen kasvukäyrässään oli 0,4 sentin poikkeama viiden vuoden tarkastelussa. Ja aika tarkkaan piti selostaa mitä lapsi syö jne. Siinä ei paljon selitetä, että muroja ja ruokalistatulosteita.

Marttyyrimamma se jaksaa jankuttaa. On elämäsi suhteellisen yksioikoista ja liiankin helppoa, jos jo pelkkä ajatteleminen saa sinut noin "uupumaan".  Että ihan ajattelemaan joutuu. Muistatko hengittää ilman sen  ajattelemista?

Minä kyllä koen ruokien miettimisen työlääksi. Ruokaan on varattu tietty summa kuukaudessa ja se on tiukka. Maanantaina tsekkaan kauppojen tarjoukset, suunnittelen sen mukaan ruuat, selvitän, kuinka monta ihmistä on minäkin päivänä syömässä, mietin, mitä voi jatkojalostaa seuraavana päivänä, jos se ei riitäkään toiseksi ateriaksi, pidän huolta siitä, että ruoka on terveellistä ja mieluusti niin, että se on hyvää. Jos teen uuniruokaa, mietin, mitä muuta teen uunissa eli leivonko jotain.

Jos kysyn mieheltä, onko hänellä ideoita, niin vastauksena tulee "miten olisi perunoita ja jotain kastiketta tai riisiä ja jotain kastiketta". Auttaa ihan hirveästi. Ruuanlaitto on ihan kivaa eikä kaupassa käyminenkään närästä, mutta mieluusti olisin ihminen, joka lennosta keksii uskomattoman upeita aterioita puolikkaasta kaalista ja kahdesta perunasta. Hienoa, että sellaisiakin on.

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju kertoo kaiken suomalaista naisista. Mies on mitätön paska, jota vain pakosta katsellaan, omaa elintasoaan ja itsekkäitä halujaan toteuttaakseen. Muovipussista jankkaajakin on kytännyt ketjua ja kirjoitellut tähän ketjuun jo varmaan 150 000 muovipussin lattialta nostamiseen menevän ajan.

Jumalauta, yksi muovikassi suistaa epävakaan suomilehmän raiteiltaan?

Jos heitän muovipussin, tyhjän karkkipussin tai käytetyn nenäliinan miehen auton lattialle, niin jopa mies huomaa ja vaatii, että tuo pitää viedä heti roskiin. Hupsis, miten se sitten unohtuukin melkein aina. Yllättävän moni kotona huoleton mies onkin hirveän tarkka, että auto pysyy puhtaana. Moni vielä sälyttää sen siivouamisen vaimolle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku muovipussia lattialla puolustava vastata tähän: Minulla ja Miehelläni on auto. Minä olen aika huithapeli kuski, autoon tulee jokaisella reissulla muutama pieni lommo tai naarmu, eivät haittaa ajamista, mutta olisivat helposti vältettävissä, minua nyt ei vaan kiinnosta. Miestä tämä häiritsee ja hän korjailee jälkiä aina reissujeni jälkeen. Mitä miehen pitäisi tehdä? Nalkuttaa minulle asiasta? Ajaa minut joka paikkaan vai oppia elämään asian kanssa? Vai pitäisikö minun ajaa varovaisemmin?

Eikun ratkaisu on se että lopetat ajamisen kokonaan, olet vaaraksi muillekin. Tervemenoa suomen surkein kuskin seuraavalle kaudelle.

Mutta eivät ne lommot minua häiritse, eivätkä ole vaaraksi kenellekään. Minulla on vain erilainen käsitys hyvässä kunnossa olevasta autosta kuin miehelläni. Miksi minun pitäisi lopettaa ajaminen?

Olen myös sanonut miehelle että antaa niiden lommojen olla vaan, eivät ne ketään haittaa. Silti suoristelee niitä aika kiroillen. Turhaa työtä jonka itselleen aiheuttaa ja vielä on minulle siitä vihainen..

Joka lommosta auto lähtee vähitellen ruostumaan, tärvelet kallista vehjettä, jonka paikkamaalaukset ja hitsaukset pitää jonkun maksaa, ja auto menee huonoksi nopeammin joten joudut te ostamaan uuden nopeammin. Eikö sinua lainkaan ole opetettu pitämään tavaroistasi huoli? Oliko legoistasi viikossa joku palikka hukassa? Lähditkö uusilla juuri ostetuilla farkuilla pulkkamäkeen ja revit polven? Jätitkö ekan kännykkäsi sateeseen? Tuo on lapsen toimintaa, joka ei vältä eikä mieti mitä tavarat maksaa tai kuka ne maksaa. Seuraavasta lommosta, jos olisin äitisi, en enää antaisi sinulle autoa lainaan vaan ostaisin halvimman käytetyn polkupyörän, koska sitäkin varmaan paiskot pitkin asvalttia naarmuille.

Mutta kun minua ei haittaa se lommoinen auto, voin hyvin elää ja ajaa lommoisella autolla. Miksei mieskin vaan onnellisesti aja sillä autolla vaan valittaa ja toivoo että muuttaisin käytöstäni? En ymmärrä, siis eikö hän ymmärrä ettei MINUA haittaa?

Olennaista lienee, että asia on ok, jos olet auton itse tienatuilla rahoilla ostanut, katsastat, korjautat ja hitsautat sen, edelleen että ostat seuraavankin autosi samoin itse tienatuilla rahoilla jotka ei ole pois teidän talo-tai matkakassasta. Lisäksi miehellä on oma auto jota et tärvele ja runno. Näin sinä olet ainoa jonka taloutta holtiton tavaroiden pitosi rasittaa. Voit aidosti sanoa miehelle: minun auto ja minua ei haittaa, aja omallasi.

Muussa tapauksessa olet kuin se yhden ketjun mies joka jättää hanan auki ja lähtee kauppaan. Ei ok jos joku muukin maksaa sitä vesilaskua.

-viisikymppinen nainen

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku nyt viimein vastata onko ok että ajan yhteisellä autollamme niin että siihen tulee pieniä lommoja, kun ne eivät ole vaarallisia eivätkä minua häiritse, mutta miestä häiritsevät??

Auton pitäminen huonosti on kalliimpaa kuin auton pitäminen hyvin.  Joten, ei, auton kolhiminen ei ole ok. Luulisi että tämän tyhmempikin tajuaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän ne lapset niillä pelkillä tulosteilla tule kylläisiksi.

Tarveaineet pitää myös hankkia, kaappeihin pitää hoitaa se perustarvikevarasto, pitää miettiä, miten hyödyntää ylijäämäruoka, pitää tarkistaa, miten lasten päiväkodit ja koulut tarjoaa, ettei samaa spagettia ole kolme kertaa peräkkäin....

Ja kai tajuat, että ei ne äidit esim kasvuseurantoja ole keksineet. Minä jouduin käyttämään lapsen kaksi kertaa lääkärillä, koska hänen kasvukäyrässään oli 0,4 sentin poikkeama viiden vuoden tarkastelussa. Ja aika tarkkaan piti selostaa mitä lapsi syö jne. Siinä ei paljon selitetä, että muroja ja ruokalistatulosteita.

Marttyyrimamma se jaksaa jankuttaa. On elämäsi suhteellisen yksioikoista ja liiankin helppoa, jos jo pelkkä ajatteleminen saa sinut noin "uupumaan".  Että ihan ajattelemaan joutuu. Muistatko hengittää ilman sen  ajattelemista?

Minä kyllä koen ruokien miettimisen työlääksi. Ruokaan on varattu tietty summa kuukaudessa ja se on tiukka. Maanantaina tsekkaan kauppojen tarjoukset, suunnittelen sen mukaan ruuat, selvitän, kuinka monta ihmistä on minäkin päivänä syömässä, mietin, mitä voi jatkojalostaa seuraavana päivänä, jos se ei riitäkään toiseksi ateriaksi, pidän huolta siitä, että ruoka on terveellistä ja mieluusti niin, että se on hyvää. Jos teen uuniruokaa, mietin, mitä muuta teen uunissa eli leivonko jotain.

Jos kysyn mieheltä, onko hänellä ideoita, niin vastauksena tulee "miten olisi perunoita ja jotain kastiketta tai riisiä ja jotain kastiketta". Auttaa ihan hirveästi. Ruuanlaitto on ihan kivaa eikä kaupassa käyminenkään närästä, mutta mieluusti olisin ihminen, joka lennosta keksii uskomattoman upeita aterioita puolikkaasta kaalista ja kahdesta perunasta. Hienoa, että sellaisiakin on.

Minä pidän ruokien miettimisestä ja uusienkin kokeilusta. Välillä on suorastaan hauskaa miettiä miten pienellä budjetilla ruuat saa pöytään ja miten minimoida hävikki. Mieheltä kun kysyn vinkkiä, saan vastaukseksi aina, että ihan sama. Minusta se on loistava vastaus, antaa minulle täysin vapaat kädet. Ongelmasi on asenne, ei itse työ.