Totuuksia, joita teistä ei uskoisi päällepäin?

Olen kaikkien tykkäämä henkilö. Osaan sanoa kaikille sopivan lämpimästi jokaisessa erilaisessa tilanteessa. Vaikutan suulaalta ja välittävältä. Mutta se kaikki on kuorta. Suoritan ihmissuhteita, koska niin kuuluu tehdä. Oikeasti istuisin kotiluolassani vaikka lopun elämäni piereskellen. Yksin. Tiedostan, että ihmiselle ei ole hyväksi eristäytyä yhteiskunnasta, joten jatkan esittämistä.

Varastan työpaikalta vessapaperia.

Käyn klo 21.00 jälkeen S-marketissa ostamassa oranssilappuisia kun ne on 60% alessa silloin

Masturboin päivittäin työpaikan vessassa.

Mökillä ollessani olen usein puettuna rintaliiveihin (siis olen mies) nin ulkona kuin sisälläkin

Ja olen ihan keski-ikäinen hyvin toimeentuleva johtotason henkilö teknologiayhtiössä.

O kirjoitti:

Sen että olen suorittanut yhden elinkautiseen tuomion.

Nyt on kelkka käännetty ja olen yrittäjä, 3 lasta

Ja asiat paremmin kuin koskaan

Murhasit jonkun vai teit törkeän valtiopetoksen? Kumpi?

Vierailija kirjoitti:

O kirjoitti:

Sen että olen suorittanut yhden elinkautiseen tuomion.

Nyt on kelkka käännetty ja olen yrittäjä, 3 lasta

Ja asiat paremmin kuin koskaan

Murhasit jonkun vai teit törkeän valtiopetoksen? Kumpi?

Älä tuollaisia merkityksettömiä asioita kysele. Pääasia on, että hänellä on nyt asiat hyvin ja vieläpä paremmin kuin koskaan.

Kukaan ei varmaan uskoisi, että minulla ei ole ollut kavereita yli 10 vuoteen. Kiusattiin koulussa, kun olin nuori ja jäin yksin.Sen jälkeen en ole enää ystäviä saanut. Joskus joitakin tuttuja vaan vähäksi aikaa ja mitään sen enempää ei koskaan. Ymmärrän tietenkin, että itsessäkin syytä tähän ja olen hyvin arka tutustumaan ja oikeastaan liian tottunut tähän. Muutenkin elämä mennyt niin etten ole nyt mihinkään päässyt opiskelemaan yms joten mitään kiinteää ryhmää ei ole vuosikausiin ollut. Töissäkin olen ollut hyvin vähän ja senkin vuoksi ei ihme, että tämä tilanne ei ainakaan parane yhtään. Tuntuu, että putoan kokoajan vain kauemmas sellaisesta ”tavallisesta” ihmisestä ja kuitenkin olen ainakin vielä ihan järjissäni, eikä minulla ole edes mitään diagnoosia. Muuten sitten elämäni todella erilaista kuin monen muun nuoren aikuisen. Kuitenkin kaipaan myös muiden seuraa välillä todella paljon ja se ulkopuolisuuden tunne on todella paha. Joskus taas tavallaan alistun tähän ja mietin, että jos kaiken sitten kuuluukin mennä näin ja en ansaitse ketään elämääni.

Muistan vaan sen häpeän, kun joskus menin paljastamaan yhdelle ihmisellä, ettei minulla ole kavereita. Hän ihmetteli niin paljon sitä ja oikeastaan ihmeellistä, kun hänellä ei itselläkään ollut niin paljon kavereita joten uskoin, että ymmärtää. Olen myös ihan pihalla koko somesta. En ole koskaan ollut facessa tai jostain instasta puhumattakaan. Tämä johtaa tilanteisiin, joissa joku saattaa joskus kysyä olenko niissä ja itse en ole edes whatsappia koskaan käyttänyt ihan sen vuoksi, että eihän minulle kukaan laita mitään viestejä ja puhelin on niin vanha, että ei siinä edes toimia tuo. Ehkä pitäisi vaan olla rehellinen, mutta joskus sitä ei vaan pysty ja pelkään niin paljon, että nämä asiat paljastuvat. Olen kuitenkin kaikesta huolimatta aika tavallinen ihminen ja kohtelen muita hyvin niin en tahtoisi sellaista leimaa tästä kaikesta, vaikka tietysti myönnän sen, että sellainen jo saan valmiiksi. Nämä kaikki asiat vielä lisäävät kynnystä tutustua muihin, kun koen että lähes kaikkea pitäisi peitellä ja en meinaa pystyä siihen.

Minulla on myös dissosiaatio ja depersonalisaatio kokemuksia ollut nuoresta asti. Oikeastaan pärjään silti niiden kanssa. En ole myöskään ( yllätys) koskaan seurustellut, enkä tiedä miten pystyn edes päästämään ketään niin lähelle. Olen myös aina tottunut siihen, että kukaan ei pidä minusta ja kaikki mitä muilta saan on aina jotain huonoa. En arvosta itseäni paljonkaan.Välillä ajatukset koko elämän suhteen erittäin ikäviä ja mietin, että miten oikeasti selviän kaikesta. Joskus saan hullun ajatuksen, että muutan jonnekin ulkomaille ( lähes sama minne turvalliseen maahan) ja aloitan alusta siellä. Rohkeus ja elämäntilanne muuten ei sitten tue tätä asiaa, mutta sen on jonkinlainen haave minulle ja usein se kaikki haaveilu auttaa muutenkin. Olen nuori nainen.

Olen 25-vuotias seurakunnan työntekijä ja olen korviani myöten ihastunut 60-vuotiaaseen kirkkoherraan. Ollut jo pitkään enkä tunnu syttyvän muista miehistä ollenkaan.. :D

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei varmaan uskoisi, että minulla ei ole ollut kavereita yli 10 vuoteen. Kiusattiin koulussa, kun olin nuori ja jäin yksin.Sen jälkeen en ole enää ystäviä saanut. Joskus joitakin tuttuja vaan vähäksi aikaa ja mitään sen enempää ei koskaan. Ymmärrän tietenkin, että itsessäkin syytä tähän ja olen hyvin arka tutustumaan ja oikeastaan liian tottunut tähän. Muutenkin elämä mennyt niin etten ole nyt mihinkään päässyt opiskelemaan yms joten mitään kiinteää ryhmää ei ole vuosikausiin ollut. Töissäkin olen ollut hyvin vähän ja senkin vuoksi ei ihme, että tämä tilanne ei ainakaan parane yhtään. Tuntuu, että putoan kokoajan vain kauemmas sellaisesta ”tavallisesta” ihmisestä ja kuitenkin olen ainakin vielä ihan järjissäni, eikä minulla ole edes mitään diagnoosia. Muuten sitten elämäni todella erilaista kuin monen muun nuoren aikuisen. Kuitenkin kaipaan myös muiden seuraa välillä todella paljon ja se ulkopuolisuuden tunne on todella paha. Joskus taas tavallaan alistun tähän ja mietin, että jos kaiken sitten kuuluukin mennä näin ja en ansaitse ketään elämääni.

Muistan vaan sen häpeän, kun joskus menin paljastamaan yhdelle ihmisellä, ettei minulla ole kavereita. Hän ihmetteli niin paljon sitä ja oikeastaan ihmeellistä, kun hänellä ei itselläkään ollut niin paljon kavereita joten uskoin, että ymmärtää. Olen myös ihan pihalla koko somesta. En ole koskaan ollut facessa tai jostain instasta puhumattakaan. Tämä johtaa tilanteisiin, joissa joku saattaa joskus kysyä olenko niissä ja itse en ole edes whatsappia koskaan käyttänyt ihan sen vuoksi, että eihän minulle kukaan laita mitään viestejä ja puhelin on niin vanha, että ei siinä edes toimia tuo. Ehkä pitäisi vaan olla rehellinen, mutta joskus sitä ei vaan pysty ja pelkään niin paljon, että nämä asiat paljastuvat. Olen kuitenkin kaikesta huolimatta aika tavallinen ihminen ja kohtelen muita hyvin niin en tahtoisi sellaista leimaa tästä kaikesta, vaikka tietysti myönnän sen, että sellainen jo saan valmiiksi. Nämä kaikki asiat vielä lisäävät kynnystä tutustua muihin, kun koen että lähes kaikkea pitäisi peitellä ja en meinaa pystyä siihen.

Minulla on myös dissosiaatio ja depersonalisaatio kokemuksia ollut nuoresta asti. Oikeastaan pärjään silti niiden kanssa. En ole myöskään ( yllätys) koskaan seurustellut, enkä tiedä miten pystyn edes päästämään ketään niin lähelle. Olen myös aina tottunut siihen, että kukaan ei pidä minusta ja kaikki mitä muilta saan on aina jotain huonoa. En arvosta itseäni paljonkaan.Välillä ajatukset koko elämän suhteen erittäin ikäviä ja mietin, että miten oikeasti selviän kaikesta. Joskus saan hullun ajatuksen, että muutan jonnekin ulkomaille ( lähes sama minne turvalliseen maahan) ja aloitan alusta siellä. Rohkeus ja elämäntilanne muuten ei sitten tue tätä asiaa, mutta sen on jonkinlainen haave minulle ja usein se kaikki haaveilu auttaa muutenkin. Olen nuori nainen.

Jotain samaa. ♡

Ei somea.

Dissosoaatio&depersonaliaatio.

30v nainen.

Ei ystäviä.

Ulkomailla käyty jo. :)

Onko meitä paljonkin piilossa niiden ihmisten takkien alla joita näemme kaupassa käydessämme??

En ole juonut alkoholia kahteen kuukauteen.

Että olen maailman rikkain ja isokaluisin mies

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt itsemurhaa ja sairastanut pitkään syömishäiriötä.

Hieman saman tyylistä itsellänikin. Lisäksi olen ollut hyvin sekaisin ja itsetuhoinen. Laihduttanut ja saanut kilot takaisin ja kieriskellyt itsesäälissä. Saapunut kotiin väsyneenä ja tuntenut vihaa koko elämää kohtaan ja ihmisiä kohtaan.

Ulkoapäin näitä eivät kaikki tiedä, mutta vaikeata aina tuoda esille,että koko ajan roiskuu kelkan perässä puoliksi jo pois pudonneena. Ulkoapäin katsottuna olen vain opiskelija,joka on kuta kuinkin ahkera.

Pennitön uneksia kirjoitti:

Olen oikeasti kovissa veloissa ja köyhä, korttitalo on näillä hetkillä romahtamista vailla.

Joskus vaikuttaa siltä,että näitä korttitaloja voi yhdellä ihmisellä olla useita ja jokainen niistä romahtamaisillaan.

Toivottavasti korttitalosi muuntuu vaikkapa puutaloksi,joka ei romahda yhtä herkästi.

Paras ystäväni on ho mo, kutsun lastemme juhliin aina monikulttuurisia "ystäviä", watsupissa lähetän jopa kutsut useilla kielillä. Olen humanistisella alalla pääkaupunkiseudulla.

Todellisuudessa vihaan vähemmistöjä, niissä on jotain vikaa.

Imin peukaloa 17 vuotiaaksi

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei varmaan uskoisi, että minulla ei ole ollut kavereita yli 10 vuoteen. Kiusattiin koulussa, kun olin nuori ja jäin yksin.Sen jälkeen en ole enää ystäviä saanut. Joskus joitakin tuttuja vaan vähäksi aikaa ja mitään sen enempää ei koskaan. Ymmärrän tietenkin, että itsessäkin syytä tähän ja olen hyvin arka tutustumaan ja oikeastaan liian tottunut tähän. Muutenkin elämä mennyt niin etten ole nyt mihinkään päässyt opiskelemaan yms joten mitään kiinteää ryhmää ei ole vuosikausiin ollut. Töissäkin olen ollut hyvin vähän ja senkin vuoksi ei ihme, että tämä tilanne ei ainakaan parane yhtään. Tuntuu, että putoan kokoajan vain kauemmas sellaisesta ”tavallisesta” ihmisestä ja kuitenkin olen ainakin vielä ihan järjissäni, eikä minulla ole edes mitään diagnoosia. Muuten sitten elämäni todella erilaista kuin monen muun nuoren aikuisen. Kuitenkin kaipaan myös muiden seuraa välillä todella paljon ja se ulkopuolisuuden tunne on todella paha. Joskus taas tavallaan alistun tähän ja mietin, että jos kaiken sitten kuuluukin mennä näin ja en ansaitse ketään elämääni.

Muistan vaan sen häpeän, kun joskus menin paljastamaan yhdelle ihmisellä, ettei minulla ole kavereita. Hän ihmetteli niin paljon sitä ja oikeastaan ihmeellistä, kun hänellä ei itselläkään ollut niin paljon kavereita joten uskoin, että ymmärtää. Olen myös ihan pihalla koko somesta. En ole koskaan ollut facessa tai jostain instasta puhumattakaan. Tämä johtaa tilanteisiin, joissa joku saattaa joskus kysyä olenko niissä ja itse en ole edes whatsappia koskaan käyttänyt ihan sen vuoksi, että eihän minulle kukaan laita mitään viestejä ja puhelin on niin vanha, että ei siinä edes toimia tuo. Ehkä pitäisi vaan olla rehellinen, mutta joskus sitä ei vaan pysty ja pelkään niin paljon, että nämä asiat paljastuvat. Olen kuitenkin kaikesta huolimatta aika tavallinen ihminen ja kohtelen muita hyvin niin en tahtoisi sellaista leimaa tästä kaikesta, vaikka tietysti myönnän sen, että sellainen jo saan valmiiksi. Nämä kaikki asiat vielä lisäävät kynnystä tutustua muihin, kun koen että lähes kaikkea pitäisi peitellä ja en meinaa pystyä siihen.

Minulla on myös dissosiaatio ja depersonalisaatio kokemuksia ollut nuoresta asti. Oikeastaan pärjään silti niiden kanssa. En ole myöskään ( yllätys) koskaan seurustellut, enkä tiedä miten pystyn edes päästämään ketään niin lähelle. Olen myös aina tottunut siihen, että kukaan ei pidä minusta ja kaikki mitä muilta saan on aina jotain huonoa. En arvosta itseäni paljonkaan.Välillä ajatukset koko elämän suhteen erittäin ikäviä ja mietin, että miten oikeasti selviän kaikesta. Joskus saan hullun ajatuksen, että muutan jonnekin ulkomaille ( lähes sama minne turvalliseen maahan) ja aloitan alusta siellä. Rohkeus ja elämäntilanne muuten ei sitten tue tätä asiaa, mutta sen on jonkinlainen haave minulle ja usein se kaikki haaveilu auttaa muutenkin. Olen nuori nainen.

Jotain samaa. ♡

Ei somea.

Dissosoaatio&depersonaliaatio.

30v nainen.

Ei ystäviä.

Ulkomailla käyty jo. :)

Onko meitä paljonkin piilossa niiden ihmisten takkien alla joita näemme kaupassa käydessämme??

Kiitos sinulle viestistä. Itse en ole vielä ulkomailla edes ollut, kun oikeasti ei ole rahaa lähteä ja pakko sanoa, että jännittäisi todella paljon mennä yksin ja senkin takia varmaan pakko kokeilla mennä, vaikka äitini kanssa ensin kun en muuten uskalla. Ikäsikin puolesta saisit kyllä minusta ystävän ja ikävää, kun oikeat ihmiset eivät koskaan kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytän aina rauhalliselta, asialliselta ja kiltiltä ulospäin, vaikka sisälläni myllertäisi todella paljon. Ihmiset pitää minua fiksuna, tasapainoisena ja kauniina ja ovat olleet ihan kateellisiakin. Oikeasti olen kärsinyt koko elämäni masennuksesta, ahdistuksesta, yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta. Olen tehnyt pätkätöitä ja suorittanut erilaisia opintoja roikkuen jotenkin yhteiskunnassa mukana. Lisäksi mulla on ollut monia huonoja suhteita ja parisuhteita, koska itsetuntoni on ollut huono. Kaikesta tästä huolimatta ihmiset saavat minusta jotenkin sosiaalisen, menevän ja iloisen kuvan.

Mietin, että olenko voinut kirjoittaa tämän niin, etten muista. Olen juuri tällainen! Tosin mulla ei ole ollut monia parisuhteita vaan yksi teini-iästä asti jatkunut.

Sama täällä. Ajattelin, että olenkohan kirjoittanut tai onko joku nähnyt sisämykseni ja ruustannut tänne. 

Katon gaypornoa vapaa-aikoina. Mies ei osaa tuottaa mulle orkkuja, mutta pikselipanoilla saavutan niitä.

Oon kauhea sarjapettäjä. Ei uskois kukaan. Ikinä.

Olen kauhea sarjapettäjä. Ei kukaan uskoisi. Ikinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytän aina rauhalliselta, asialliselta ja kiltiltä ulospäin, vaikka sisälläni myllertäisi todella paljon. Ihmiset pitää minua fiksuna, tasapainoisena ja kauniina ja ovat olleet ihan kateellisiakin. Oikeasti olen kärsinyt koko elämäni masennuksesta, ahdistuksesta, yksinäisyydestä ja ulkopuolisuuden tunteesta. Olen tehnyt pätkätöitä ja suorittanut erilaisia opintoja roikkuen jotenkin yhteiskunnassa mukana. Lisäksi mulla on ollut monia huonoja suhteita ja parisuhteita, koska itsetuntoni on ollut huono. Kaikesta tästä huolimatta ihmiset saavat minusta jotenkin sosiaalisen, menevän ja iloisen kuvan.

Mietin, että olenko voinut kirjoittaa tämän niin, etten muista. Olen juuri tällainen! Tosin mulla ei ole ollut monia parisuhteita vaan yksi teini-iästä asti jatkunut.

Ihan kuin minunkin tekstiä!

Vierailija kirjoitti:

Olen kauhea sarjapettäjä. Ei kukaan uskoisi. Ikinä.

Miten niin? Oletko jotenkin erityisen ruma/poikkeava? Sarjapettäjät ovat yleensä mitä miellyttävimpiä ihmisiä sosiaalisisesti ja hyviä vanhenpia/puolisoita. Heissä vaan paha aktivoituu usein ja tunne-elämä on todellisuudessa olematon -eli koko elämä pelkkä rooli.