Lue keskustelun säännöt.
Totuuksia, joita teistä ei uskoisi päällepäin?
Esim. itse saan paljon kehuja hyvästä asiakaspalvelusta, jopa paikallisen lehden kiitospalstoilla on kiitelty. Tosiasiassa vihaan asiakaspalvelua ja haluaisin tehdä töitä jossain luolassa täysin yksinäni.
Kommentit (2821)
Olen fiksu ja itsevarman oloinen, minulla on paljon kavereita joihin kuuluu ns. suosittuja ihmisiä. Miespuoliset kaverit kadehtivat naistuttaviani. Osaamistani arvostetaan, minua pidetään liikunnallisena ja ihmiset uskovat talouteni olevan erinomaisessa kunnossa.
Tosiasiassa asun vuokralla pienessä kerrostaloasunnossa joka on hirveässä kaaoksessa, säästöjä ei ole nimeksikään ja nostan välillä soviteltua työttömyyskorvausta. Liikunta rajoittuu kävelyyn, vartalo on laihaläski. Selviän juuri ja juuri töistäni, mutta onnistun tsemppaamaan vapaa-ajan tilaisuuksiin sen verran että olen erinomaista seuraa.
Naiskokemusta ei ole. Ollenkaan. Ne "missit, mallit, julkkikset" ym ovat oikeasti vain kavereita.
En ole luonut kulisseja tarkoituksella. On kuitenkin jo työni vuoksi helpompaa kun ihmiset uskovat mitä uskovat.
Pidän itseäni täytenä surkimuksena. En usko että minussa on juuri mitään hyvää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
191 kirjoitti:
Olen sosiaalisesti outo, pelkään ihmisiä. Keskustelutaitoni alkavat nykyisin olemaan täysin olemattomat. Nykyisin puhun lähes ainoastaan alitajuisesti ongelmistani - siksi en puhu enää koulussa kenellekään. Luokkalaiseni ymmärtävät vältellä minua. Uusien ihmisten tapaaminen on henkisesti raskasta valmistelua, epämieluisaa ja tavatessa välttelen silmiin katsomista, koska tunnen meneväni jokseenkin sekaisin.
En osaa ottaa saamaani hyvää huomiota positiivisesti. Ihmiset hymyilevät minulle, mutta vilkaisen takaisin eleettömällä ilmeellä, tyhjin silmin. Koen alitajuisesti, että kaikkialla minusta puhutaan jatkuvasti paskaa tai kustannuksellani pilaillaan, mutten aina välttämättä tajua sitä kuin vasta myöhemmin. Koen sitä kaikkialla ja kaikilta. Vainoharhaisuus valtaa pääni, mieliala heittelee päivästä toiseen, epäluottamus on jatkuvaa.
Olen elämässäni tyytyväisimmilläni ja ylpeimmilläni aikaansaannoksistani sekä itseeni ulkoisesti, mutta samaan aikaan en ole koskaan ollut yhtä henkisesti rikki ja loppu sisältä.
Ajattelen enää enimmäkseen vain seksiä ja itsemurhaa. Olen täysin yksinäinen ja ajanut ainoat, vanhatkin ystäväni pois. Opiskelusta ei tule enää mitään. Joka päivä odotan vain, että kuolisin "vahingossa" ja äkkiä, ei minua kukaan jäisi suremaan, joten se hiippakunnan vaihto olisi yleisesti merkityksetöntä. Jäisin menneisyyteen - aikani oli ja meni, mutta universumi planeettoine, tähtineen jatkaa tulevaisuuteen. Kuormitus vaimollenikin helpottuisi kertaheitolla, mutta ei ehkä mieluisimmalla tavalla. Toivon muille vain hyvää, enkä käytä vähäisiä voimiani vihaan.
Aiemmin elämässäni peitin kaiken tämän huumorilla, mutta enää harvoin naurattaa, jos edes hymyilyttää.
Jos menen lääkäriin, saan todennäköisesti vain ison liudan diagnooseja, joiden takia minut katsotaan täysin yhteiskuntakyvyttömäksi, enkä saa tulevaisuudessa muuta kuin mielialalääkkeitä sekä passituksen hullujenhuoneelle.
Älkää kauheasti järkyttykö avautumisesta. Mielenkiinnolla luen mahdolliset palautteet, niin neuvot kuin vittuilutkin!
Et ole yhtään niin hullu, että kuuluisit laitokseen. Apua voisit silti hakea, ihan kokeilumielessä.
Se nuori komea mies ei ole poikani vaan mieheni
kulissimies79 kirjoitti:
Olen fiksu ja itsevarman oloinen, minulla on paljon kavereita joihin kuuluu ns. suosittuja ihmisiä. Miespuoliset kaverit kadehtivat naistuttaviani. Osaamistani arvostetaan, minua pidetään liikunnallisena ja ihmiset uskovat talouteni olevan erinomaisessa kunnossa.
Tosiasiassa asun vuokralla pienessä kerrostaloasunnossa joka on hirveässä kaaoksessa, säästöjä ei ole nimeksikään ja nostan välillä soviteltua työttömyyskorvausta. Liikunta rajoittuu kävelyyn, vartalo on laihaläski. Selviän juuri ja juuri töistäni, mutta onnistun tsemppaamaan vapaa-ajan tilaisuuksiin sen verran että olen erinomaista seuraa.
Naiskokemusta ei ole. Ollenkaan. Ne "missit, mallit, julkkikset" ym ovat oikeasti vain kavereita.
En ole luonut kulisseja tarkoituksella. On kuitenkin jo työni vuoksi helpompaa kun ihmiset uskovat mitä uskovat.
Pidän itseäni täytenä surkimuksena. En usko että minussa on juuri mitään hyvää.
Miksei olisi? Ihan tavallinen mies on ok.
Minulla on rikosrekisteri. Olen tosi kiltti ihminen mutta alkoholinkäytön kanssa tuli ongelmia. Onneksi raitistuin, oikeusjuttu vissiin säikytti riittävän pahasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen todella yksinäinen, mitä pakenen töiden tekemisellä ja urheilulla. Ulospäin elämäni näyttää täydelliseltä, minulla on treenattu hyvänäköinen kroppa, matkustelen paljon ja omistan monta merkkilaukkua. Minulla on useamman tonnin säästöt. Esimerkiksi työ -ja koulukaverit ihailevat ahkeruuttani ja säästäväisyyttäni. Haluaisin käydä baareissa, mutta seuraa ei ole. Olen 20+ ja tänäkin vuonna syntymäpäivänäni ainut toiveeni oli, että joku ei perheeseen kuuluva onnittelisi. Opiskelen alaa, jossa ihmissuhdetaidot ovat merkittävässä roolissa.
Sama täällä, iältäni olen 30+ nainen. Näiden lisäksi juon alkoholia yksinäni aika paljon. Kukaan ei tiedä. Minulla on hyvä työ ja rahaa ja kiva koti. Olen tosi yksinäinen ja häpeän sitä. Olin myös syntymäpäivänäni tänä vuonna aivan yksin jo toisen kerran ja sain onnittelutekstiviestejä vain vanhemmiltani ja sisaruksilta. Mutta yritän elää niin, että olen iloinen siitä mitä minulla on enkä sure sitä mitä minulla ei ole. Asiathan voisivat olla paljon huonommin. Kuitenkin salaan yksinäisyyttäni ja se on kipeä asia. Joskus olen epätoivoinen ja pelkään olevani yksin ikuisesti.
Juomalla yksin kotona jää yksinäiseksi juopoksi. Menkää käymään johonkin paikkaan, missä on samoista asioista kiinnostuneita ihmisiä. Mieluiten ei alkoholiin liittyvään. Ihmisille voi jutella niitä näitä, vastaantulijoita moikata. Ei aina tarvita syvällisiä.
Baariinkin voi mennä ilman seuraa, sellaiseen missä on musiikkia, tapahtumia ja kulttuuria. Voi istua jonkun viereen ja keskustella illan teemasta. Tulee muutakin sisältöä kuin juominen. Moni ihminen pitää siitä että joku juttelee. Erityisesti miehet jotka ovat huonoja aloittamaan juttelua.
Näin minäkin olen saanut seuraa ja löytänyt miehenkin. Olin yh lähiössä, ystävät muualla opiskelemassa.
Minulla on vaikeita mielenterveysongelmia ja toisinaan jopa omalle parvekkeelle meneminen on työn ja tuskan takana(puhumattakaan siitä että lähtisin oikeasti ulos). Kukaan ei uskoisi miten rajoittunutta elämäni on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän jatkuvassa pelossa, eikä sitä pelon ja ahdistuksen määrää ilmeisesti siellä näy.
Ahdistusta ja pelkoa aiheuttaa entinen kumppani, joka vainoaa. Lisämausteena on kollega, jolla on vainoharhoja.
Viikonloppuna olen rättiväsynyt ja haluan vain nukkua. Asunnolla tosin ei voi, koska edellä mainittu ex-kumppani käy kolistelemassa ulko-ovea. Avaimia hänellä ei ole. Toisaalta se on niin kieroutunut, että voi koettaa saada huoltomiehen avaamaan oven. Tai lukkoliikkeen... tai jäädä kytikselle, koska tulen tai lähden.
Töissä välttelen joutumasta vainoharhaisen kollegan näkyville.
Naruko tässä sitten on ainoa ratkaisu, kun ei saa rauhassakaan elää?
Mulla on luottotiedot menneet ja olen entinen päihdeongelmainen. Elän hyvin eristäytynyttä ja yksinäistä elämää. Olen tällä hetkellä mt-ongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä.
Luulisin näyttäväni melko tavalliselta 25-vuotiaalta naiselta, enkä usko että ainakaan kaikkia noista osaisi arvata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
191 kirjoitti:
Olen sosiaalisesti outo, pelkään ihmisiä. Keskustelutaitoni alkavat nykyisin olemaan täysin olemattomat. Nykyisin puhun lähes ainoastaan alitajuisesti ongelmistani - siksi en puhu enää koulussa kenellekään. Luokkalaiseni ymmärtävät vältellä minua. Uusien ihmisten tapaaminen on henkisesti raskasta valmistelua, epämieluisaa ja tavatessa välttelen silmiin katsomista, koska tunnen meneväni jokseenkin sekaisin.
En osaa ottaa saamaani hyvää huomiota positiivisesti. Ihmiset hymyilevät minulle, mutta vilkaisen takaisin eleettömällä ilmeellä, tyhjin silmin. Koen alitajuisesti, että kaikkialla minusta puhutaan jatkuvasti paskaa tai kustannuksellani pilaillaan, mutten aina välttämättä tajua sitä kuin vasta myöhemmin. Koen sitä kaikkialla ja kaikilta. Vainoharhaisuus valtaa pääni, mieliala heittelee päivästä toiseen, epäluottamus on jatkuvaa.
Olen elämässäni tyytyväisimmilläni ja ylpeimmilläni aikaansaannoksistani sekä itseeni ulkoisesti, mutta samaan aikaan en ole koskaan ollut yhtä henkisesti rikki ja loppu sisältä.
Ajattelen enää enimmäkseen vain seksiä ja itsemurhaa. Olen täysin yksinäinen ja ajanut ainoat, vanhatkin ystäväni pois. Opiskelusta ei tule enää mitään. Joka päivä odotan vain, että kuolisin "vahingossa" ja äkkiä, ei minua kukaan jäisi suremaan, joten se hiippakunnan vaihto olisi yleisesti merkityksetöntä. Jäisin menneisyyteen - aikani oli ja meni, mutta universumi planeettoine, tähtineen jatkaa tulevaisuuteen. Kuormitus vaimollenikin helpottuisi kertaheitolla, mutta ei ehkä mieluisimmalla tavalla. Toivon muille vain hyvää, enkä käytä vähäisiä voimiani vihaan.
Aiemmin elämässäni peitin kaiken tämän huumorilla, mutta enää harvoin naurattaa, jos edes hymyilyttää.
Jos menen lääkäriin, saan todennäköisesti vain ison liudan diagnooseja, joiden takia minut katsotaan täysin yhteiskuntakyvyttömäksi, enkä saa tulevaisuudessa muuta kuin mielialalääkkeitä sekä passituksen hullujenhuoneelle.
Älkää kauheasti järkyttykö avautumisesta. Mielenkiinnolla luen mahdolliset palautteet, niin neuvot kuin vittuilutkin!
Et ole yhtään niin hullu, että kuuluisit laitokseen. Apua voisit silti hakea, ihan kokeilumielessä.
Tarkoittaako tuo sosiaalisesti outo sitä, että koet ikäänkuin olevasi toiselta planeetalta muihin ihmisiin verrattuna? Että et ymmärä ihmisten sosiaalisia kuvioita ja sen takia muut ihmiset yleensä välttelevät. Mikäli tarkoitit tätä, minulla on tismalleen sama ongelma.
Väsynyt_ kirjoitti:
Elän jatkuvassa pelossa, eikä sitä pelon ja ahdistuksen määrää ilmeisesti siellä näy.
Ahdistusta ja pelkoa aiheuttaa entinen kumppani, joka vainoaa. Lisämausteena on kollega, jolla on vainoharhoja.
Viikonloppuna olen rättiväsynyt ja haluan vain nukkua. Asunnolla tosin ei voi, koska edellä mainittu ex-kumppani käy kolistelemassa ulko-ovea. Avaimia hänellä ei ole. Toisaalta se on niin kieroutunut, että voi koettaa saada huoltomiehen avaamaan oven. Tai lukkoliikkeen... tai jäädä kytikselle, koska tulen tai lähden.
Töissä välttelen joutumasta vainoharhaisen kollegan näkyville.
Naruko tässä sitten on ainoa ratkaisu, kun ei saa rauhassakaan elää?
Oletko muuttanut niin että ex tietää uuden osoitteen? Suojeleeko poliisi sinua? Onko lähestymiskieltoa? Voitko harkita alan tai työpaikan vaihtoa?
Älä uhraa itseäsi sairaiden ihmisten takia. Sehän on täysin turhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pelastanut useamman ihmishengen, eivätkä nämä erilliset tapaukset liity työhön...Olen pienikokoinen nainen ja muuten aika luuseri.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on luottotiedot menneet ja olen entinen päihdeongelmainen. Elän hyvin eristäytynyttä ja yksinäistä elämää. Olen tällä hetkellä mt-ongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä.
Luulisin näyttäväni melko tavalliselta 25-vuotiaalta naiselta, enkä usko että ainakaan kaikkia noista osaisi arvata.
Voimia päihteettömään elämään. Uskoisin että vuosien mittaan löydät paikkasi maailmassa ja että sinulla on hyvät edellytykset siihen. T. Erään nuoren naisen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on luottotiedot menneet ja olen entinen päihdeongelmainen. Elän hyvin eristäytynyttä ja yksinäistä elämää. Olen tällä hetkellä mt-ongelmien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeellä.
Luulisin näyttäväni melko tavalliselta 25-vuotiaalta naiselta, enkä usko että ainakaan kaikkia noista osaisi arvata.
Voimia päihteettömään elämään. Uskoisin että vuosien mittaan löydät paikkasi maailmassa ja että sinulla on hyvät edellytykset siihen. T. Erään nuoren naisen äiti.
Kiitos! :)
Vierailija kirjoitti:
Minua kehutaan "ilopilleriksi", koska olen kuulemma aina hyvällä tuulella. Minulle ei kehdata puhua mitään seksistä jos se vaikka naisporukassa puheeksi tulee, koska vaikutan niin viattomalta. Neitsyeksi ja uskikseksi on luultu. Olen ns naapurintyttömäinen.
Oikeasti sairastan masennusta, eikä ole päivää milloin en toivoisi kuolevani. Minulla on myös sosiaalisten tilanteiden pelko, paniikkihäiriö ja syömishäiriö. Ihmisten seurassa vedän hymyn näkyviin ja yritän ainakin näyttää siltä, että minulla olisi kivaa.
Mites seksi? Neitsyt? Haha 😂 Aloitin aktiivisen seksielämän 16-vuotiaana ja pidän rajusta bdsm -seksistä ja anaalipanoista. Sattuu? Hyvä. Verta? Parempi.
En kuitenkaan ole mikään kevytkenkäinen, koska minulla on ollut vain kaksi seksikumppania. Ensimmäisen kanssa seurustelin kolme vuotta ja nykyisen kanssa ollaan oltu yhdessä vuosi.
20N
Et vaikuta masentuneelta
Minulla on micropenis ja tätä ei kukaan uskois jos tietäis. Olen kuitenki melkonen härkä muuten olemukseltani ja jotku kynäniskat pelkää minua ja haukkuu internetissä.
Vihaan tätä läskiä, keski-ikäistä kulahtanutta ulkomuotoani. Viihdyn siksi paljon yksinäni. Surffailen netissä, rakastan tutkia kaikenlaisia outoja juttuja siellä. Joskus runkkaan katsellen homoseksiä tai ihan vaan ammottavia vittuja. Olen oikeasti lepakko. Haaveilen rahasta ja huolettomasta elämästä ilman töitä. Juon joka päivä suuriakin määriä punaviiniä.
En ole ikinä käyttänyt enkä kokeillut edes mitään huumeita. Monet ovat olettaneet, että olen vetänyt jotain kamaa, kun clubeilla esim. joraan aina niin täysillä, ja pidän näyttävästi hauskaa :D Pari drinksuu riittää mulle, et alkaa jalka vipattaa, ja jaksan muuten usein pidempään kuin muut. Huumeet ei vaan ole ikinä tuntuneet houkuttavilta, vaikka nuorena viihdekäyttöpiireissäkin tuli pyörittyy. Ja moni myös luulee automaattisesti, että kun oon kova bailaan, että poltan toki tupakkaa. Hyi en ikinä.
Urea Kefalos, PissHead, La Tete l'Urine.