Olisitko selvinnyt yhtä täysjärkisenä, jos olisit Natascha Kampusch?

En todellakaan. Luultavasti olisin ottanut jollain keinolla hengen itseltäni jossain vaiheessa.

En usko kenenkään voivan tietää miten itse olisi kokenut tuollaisen. Vahva nainen tuo on joka tapauksessa.

Jos on vahva luonne selviytyy lähes mistä vain. Toisille pienetkin vastoinkäymiset aiheuttavat romahduksen ja toisilta kuolee läheisiä paljon ja sisulla jatkavat elämäänsä. Huomaahan sen täältäkin, vuosien terapiaa koska äiti oli kylmä vaikka muutoin oli kaikki hyvin, esim ei alkoholismia, väkivaltaa tms, äiti oli vain etäisen kylmä. Toisilla hyväksikäyttöä, perheväkivaltaa jne ja ovat aikuisina tasapainoisia ja hyviä vanhempia lapsilleen, osaavat katkaista pahan kierteen. Eli summasummarum: luonne ratkaisee miten kestät asioita.

En. Olisin varmasti tappanut tuon äijän jo kauan sitten. Puraissut vaikka nupin irti mulkusta tai pallit murskaksi, jos en olisi muuta keksinyt.

Vanha juttu jo tuo . Oli sen kanssa sitten niin tai näin, en jaksaisi  sitä enää märehtiä ....

Ei meistä kukaan tiedä, miten epätasapainoinen Kampusch on silloin, kun ei ole haastattelu päällä. Pystyn minäkin pitämään itseni kasassa ihmisten ilmoilla.

Olen lukenut Kampuschin kirjan, ja mieleeni jäi vahva tunne, että hän koki oman äitinsä kohdelleen häntä joissakin asioissa pahemmin kuin sieppaajan.

Kampusch oli onneton lapsi, joten hänellä ei ollut mitään vahvaa pohjaa, jolle rakentaa selviytymistään. Hän rakensi sieppaajan kanssa oudon symbioosin, he ilmeisesti oikeasti ymmärsivät toisiaan. Kampusch vihasi käsitettä "Tukholman syndrooma", mutta siitähän siinä oli kysymys.

En tiedä / muista tarkalleen ottaen, mitä Natascha Kampusch joutui kokemaan. Pelkästä vankeudesta ja kidnappaajan epävakauden seuraamisesta olisin saattanut selvitä suht hyvin, mutta tapahtuiko siellä muutakin (esim. ruumiillista väkivaltaa, jatkuvaa tuntuvaa väkivallan uhkaa, raiskausta tms.)? Jos tapahtui, en ehkä olisi selvinnyt yhtä tasapainoisena kuin Natascha Kampusch vaikuttaa olevan.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut Kampuschin kirjan, ja mieleeni jäi vahva tunne, että hän koki oman äitinsä kohdelleen häntä joissakin asioissa pahemmin kuin sieppaajan.

Kampusch oli onneton lapsi, joten hänellä ei ollut mitään vahvaa pohjaa, jolle rakentaa selviytymistään. Hän rakensi sieppaajan kanssa oudon symbioosin, he ilmeisesti oikeasti ymmärsivät toisiaan. Kampusch vihasi käsitettä "Tukholman syndrooma", mutta siitähän siinä oli kysymys.

Täytyy jossain vaiheessa lukea tuo Kampuschin kirja. Tukholma-syndrooma on minusta erityisen mielenkiintoinen psykologinen ilmiö ja varmaan sitä esiintyy eri asteisesti monenlaisissa (kidnappaustilanteita tavanomaisemmissa) olosuhteissa.

Vierailija kirjoitti:

Jos on vahva luonne selviytyy lähes mistä vain. Toisille pienetkin vastoinkäymiset aiheuttavat romahduksen ja toisilta kuolee läheisiä paljon ja sisulla jatkavat elämäänsä. Huomaahan sen täältäkin, vuosien terapiaa koska äiti oli kylmä vaikka muutoin oli kaikki hyvin, esim ei alkoholismia, väkivaltaa tms, äiti oli vain etäisen kylmä. Toisilla hyväksikäyttöä, perheväkivaltaa jne ja ovat aikuisina tasapainoisia ja hyviä vanhempia lapsilleen, osaavat katkaista pahan kierteen. Eli summasummarum: luonne ratkaisee miten kestät asioita.

Muuten samaaa mieltä, mutta kaikilla on katkeamispiste ja hyvä lapsuus vaikuttaa paljon siihen, miten ja mitä kestää tulevaisuudessa.

Jos Nata on käynyt kymmenen vuotta terapiassa kokemuksensa jälkeen, on siitä varmasti ollut hyötyäkin.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut Kampuschin kirjan, ja mieleeni jäi vahva tunne, että hän koki oman äitinsä kohdelleen häntä joissakin asioissa pahemmin kuin sieppaajan.

Kampusch oli onneton lapsi, joten hänellä ei ollut mitään vahvaa pohjaa, jolle rakentaa selviytymistään. Hän rakensi sieppaajan kanssa oudon symbioosin, he ilmeisesti oikeasti ymmärsivät toisiaan. Kampusch vihasi käsitettä "Tukholman syndrooma", mutta siitähän siinä oli kysymys.

Miten se äitinsä oli kohdellut?

Minä olen miettinyt sitä, että ehkä äitinsä oli hänen paikastaan tietoinen. Nyt alkaa tosin unohtumaan nämä asiat, mutta tyttö kertoi, että hän oli joko huumattu tai puolitajuton ja tunsi äitinsä istuvan vuoteella. Ehkäpä se ei ollut harha.

Aika vaikea kuvitella samaa mitä hän on kokenut, mutta uskon ihmisen sopeutuvan aivan järkyttävän rankkoihin kohtaloihin kun vaihtoehtoa ei oikein ole. Varmaan hänkin on päivittäin mielessään rukoillut että jotenkin tulee pelastumaan. Ihmiskohtaloita on hirmu rankkoja.

Siitä on tehty myös elokuva.

Vierailija kirjoitti:

Jos on vahva luonne selviytyy lähes mistä vain. Toisille pienetkin vastoinkäymiset aiheuttavat romahduksen ja toisilta kuolee läheisiä paljon ja sisulla jatkavat elämäänsä. Huomaahan sen täältäkin, vuosien terapiaa koska äiti oli kylmä vaikka muutoin oli kaikki hyvin, esim ei alkoholismia, väkivaltaa tms, äiti oli vain etäisen kylmä. Toisilla hyväksikäyttöä, perheväkivaltaa jne ja ovat aikuisina tasapainoisia ja hyviä vanhempia lapsilleen, osaavat katkaista pahan kierteen. Eli summasummarum: luonne ratkaisee miten kestät asioita.

Varmaan kuka tahansa lääkäri/psykiatri pystyisi kumoamaan tuon väitteen. Ei ole olemassakaan "vahvaa luonnetta". Kuka tahansa saadaan rikki. Pitää vain löytää se asia, jolla ihminen saadaan rikki.

Ihmisen ei tarvitse kuin laittaa pariksi viikoksi eristykseen, niin alkaa ilmetä mielenterveysongelmia.

Ei kauaa kestä nekään, jotka laitetaan viikoksi pimeään huoneeseen ja ajantaju menee. Mieli alkaa kehitellä omia aistikokemuksia oikeiden puuttuessa.

Onko mielestäsi sellainen ihminen vahva, joka ei itke, jos oma lapsi kuolee?

Mielestäni se kertoo jo jotain mielenterveyden ongelmista, jos ei tunne mitään, mikään ei hetkauta, kaikesta "selviytyy". Ei sellainen ole ihminen, jolla on tunne-elämä. Psykopaatit on yksi näistä ryhmistä, joita ei paljon hetkauta mikään. En luokittele heitä terveiksi muutenkaan, saatika, että heillä olisi jotenkin "vahva luonne".

Myönsikö se Kampusch ikinä että oli seksuaalista toimintaa kidnappaajan ja hänen välillä

Todennäköisesti olisin. Olen samaa mieltä ylemmän kanssa, ettei vahvoja luonteita olekaan. Mutta ihminen sopeutuu.

Vierailija kirjoitti:

Myönsikö se Kampusch ikinä että oli seksuaalista toimintaa kidnappaajan ja hänen välillä

Aluksi hän sanoi, että hänen seksielämänsä on hänen asiansa - mistä hatunnosto. Ihmisethän janoavat näitä yksityiskohtia siepattujen kärsimyksistä, tajuamatta, että heilläkin on oikeus yksityisyyteen. Mutta myöhemmin kävi ilmi, että kyllä oli.

Kampuschin kirjaa selailleena voin toistaa tuon aiemman viestin, että hänellä oli selkeästi jotenkin suhde äitiinsä kieroutunut. Kenties koska hänellä oli jäljellä vain se suhde mikä hänellä oli 11-vuotiaana äitiinsä (vai kuinka vanha hän olikaan, kun kidnapattiin?) ja hän ei osannut enää tulkita sitä, että vuosia oli kulunut. Hänhän sanoi, että myös vanhemmuus on tukholma-syndroomaan perustuvaa, eli lapsi kiintyy vanhempiinsa, vaikka olisivat millaisia. Itse sain sen käsityksen, ettei äiti ollut tehnyt mitään - Natascha vain purki jotenkin epäonneaan äitiinsä. Vähän kuin kiukutteleva pikkulapsi, kun jäätelö putoaa maahan :D Huono esimerkki, mutta toivottavasti ymmärrätte mitä ajan takaa.

Oli niin sekavaa vuodatusta siinä kirjassa, etten sillä kertaa jaksanut keskittyä, pitäisikin nyt tuo kirja lukaistakin. Olisi mielenkiintoista tietää jonkun psykologin arviointi kirjasta.

^