Vaatekaupassa asioivat, teette myyjän työn PALJON helpommaksi, jos
1. Viette vaatteet takaisin OIKEILLE paikoilleen. Minun täytyy usein rampata jatkuvasti sovituskoppien ja vaateosastojen välillä, sillä vaatteet on joko jätetty sovituskoppiin tai lähimpään vaaterekkiin, johon vaate ei kuulu.
2. Jos tutkitte vaatepinoa, laitatte vaatteet takaisin jonkinlaiseen pinoon. Turhauttaa, kun pöytä, jossa oli vähän aikaa sitten kauniisti viikattuja vaatepinoja, onkin yhtäkkiä kasa vaatteita sikin sokin.
3. Ette roskaa kauppaa. Ihan ihmeellisiä tavaroita ja roskia löytyy aina kaupoista.
myyjä
Kommentit (208)
1. Minulla on huono muisti, en ikävä kyllä aina muista sokkeloisessa kaupassa, mistä minkäkin vaatteen otin.
2. En osaa viikata vaatteita kovin sievästi, olen hieman kömpelö motoriikaltani, enkä vain osaa asioita pakata kovin symmetrisesti lisäksi minulla on adhd, eikä oikein malttia tehdä asioita useinkaan kunnolla.
3. Joskus saattaa huomaamatta pudota roska taskusta, poimin sen tietenkin takaisin, jos huomaan sen pudonneen.
Suomessa on kyllä uskomattoman huono palvelukulttuuri, asiakkaiden pitäisi tehdä myyjäänkin työt ja muutenkin olla mahdollisimman huomaamaton, ettei häiritse myyjien olemista.
Törmäsin muuten samaan ilmiöön Omenan zarassa, siellä oli myyjä joka puhui pelkkää englantia....??
kjeh heh minä tallon joskus vaatteita sovarissa ja hieron niihin hikisiä kainaloita ja joskus pimpsaanikin:D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun maksutapahtuman automatisoituminen vie kaupan alalta muutaman tuhatta työpaikkaa, nämä samat myyjät oikein rukoilevat, että tulkaa tänne sotkemaan pinkkoja.
Kyllä hymyilyttää noin yksinkertaiset ihmiset. Ei ole myyjien päätettävissä montako palkataan, johto pitää huolen, että myyjien määrä pideetään minimissä ja asiakkaiden jälkien siivoamiseen ei tuhlata resursseja, koska se ei tuota mitään.
Eli sä suuressa viisaudessasi arvelet, että automaattikassojen tultua siellä vaatekaupassa ei ole ketään muita kuin vartiointiliikkeen mies? Ei kyllä sinuna naurattaisi.
Wt-mammat ovat itsekkäitä eivätkä ajattele muita tai omaa käytöstapoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun maksutapahtuman automatisoituminen vie kaupan alalta muutaman tuhatta työpaikkaa, nämä samat myyjät oikein rukoilevat, että tulkaa tänne sotkemaan pinkkoja.
Kyllä hymyilyttää noin yksinkertaiset ihmiset. Ei ole myyjien päätettävissä montako palkataan, johto pitää huolen, että myyjien määrä pideetään minimissä ja asiakkaiden jälkien siivoamiseen ei tuhlata resursseja, koska se ei tuota mitään.
Eli sä suuressa viisaudessasi arvelet, että automaattikassojen tultua siellä vaatekaupassa ei ole ketään muita kuin vartiointiliikkeen mies? Ei kyllä sinuna naurattaisi.
Nk kivijalkakaupat ovat jo nyt huolissaan, kun ihmiset tilaavat netistä ja vieläpä usein ulkomaalaista verkkokaupoista. Mitä enemmän palvalua muutetaan itsepalveluksi, sitä enemmän asiakkaat siirtyvät verkkokauppojen asiakkaiksi. Olet ehkä sen verran nuori, että et muista, miten pankkitoimihenkilöille kävi, kun asiakkaat alkoivat hoitaa pankkiasiansa itse ensin maksuautomaattien ja sitten verkkopankin kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen tästä myös eri mieltä.
Tuo roskaaminen, joo, se ei kuulu minnekään, mutta muuten: kauppaan on palkattu myyjiä jotka notkuvat siellä kassan luona ja hypistelevät kynsiään ja pukukopissa lukee "viethän kokeilemasi vaatteet takaisin paikoilleen"- no en vie.
T. Ent kaupan vaatemyyjä (viime vuosituhannelta), jolle kyllä tuolloin vielä ihan opetettiin koulutuksessa, että vaatteiden palauttaminen hyllyihin ja hyllyjen siistiminen kuuluivat toimenkuvaan.
Olet minusta törppö, jos et voi noudattaa ohjeita, ja kaiken lisäksi yrität vedota omakeksittyyn "työhösi kuuluu se-ja-se homma". Sellaisessa kaupassa, jossa on kyseinen lappu pukukopissa, vaatteiden vieminen rekkeihin ei kuulu myyjälle. Eivät ne myyjät ole sitä sinne laittaneet esimiehensä tietämättä. Se on kyseisen kaupan oma linja ja jos sinä et tykkää, voit olla asioimatta siellä.
Ajatteletko aina nähdessäsi kieltolapun, että "lälläslää, teen just päinvastoin"? Kuulostat jokseenkin nilkiltä, jos haluat kostaa myyjille asian, joka ei heidän päätettävissään ole.
Myyjien esimies voi yrittää ulkoistaa myyjien tehtävän minulle, mutta minun ei tarvitse ottaa sitä työtä vastaan, kun se ei näy esim halvempana hintana. Myyjä- rakkaat, ymmärtäkää myös se, että se että me asiakkaat teettäneet teillä työtä pitää teille ne työpaikat. Minä asiakas olen kyllästynyt olemaan se välttämätön paha, ja voin kyllä viedä euroni muuallekin, mutta kiire kaupassa tarkoittaa teille turvattua työpaikkaa. - ja ei, minä en käy huvikseni heittelemässä niitä vaatteita ympäriinsä ja huvikseni kanniskele niitä ympäri kauppaa hankaliin jemmoihin - käyn vaatekaupassa vain kun haluan/tarvitsen jotain ja AINA palaan kotiin myös ostosten kanssa, eli tavallaan minun shoppailuni on sinun leipäsi.
En minä ole myyjä. En ole koskaan ollutkaan. Ihan turhaan sinä puhuttelet yhtään ketään alentuvasti "myyjä rakas"-tyyliin.
Päinvastoin kuin sinä, minä osaan asettua toisen ihmisen asemaan.
Voisithan sinä ottaa yhteyttä kauppaan ja pyytää, että he alkaisivat toimia toisin. Silloin toimisit aikuismaisesti, etkä lapsellisesti kaupan ohjeita vastaan, niin tyhmiä kuin ne sinun mielestäsi ovatkin.

En tiedä, oletko sinä nuori vai vanha, mutta punainen lanka on kyllä nyt jotenkin hukassa jutuissasi.
Teillä pitäisi kaupassa olla apulikka, joka juoksisi tuotepöydän ja sovituskopin välillä. Perusteena, että olet niin hyvä myyjä,ettei sinun aikaasi kannata käyttää pöytien siivoamiseen. Seisot sitten siinä sovituskopin luona ja huutelet asiakkaille miltä näyttää. Jos uutta kokoa tarvitaan, pyydät apulikkaa noutamaan se pinostanne. Muuten, jos sinulla on tosi hyvä kyky nähdä, mikä sopii asiakkaalle parhaiten, niin haet sen ja myyt asiakkaallesi.
Eikö pääasia ole saada tulosta?
Ensi viikolla pyydät esimiestä hommaamaan vaatetangot ja henkarit.
Helpompi asiakkaankin nähdä heti tuotteen olemus. Ja löytää koot.
Vai onko kaupassanne niin vähän valikoimia, että niitä pitää levitellä tasoille, mikä vie paljon myymälän pinta-alasta.
Jokaiselle myyjälle kuuluu siisteyden huomioiminen ja ylläpito, ilman käskyä.
Samoin kun tulee töihin, tarkistaa, onko ikkunat ulkoakin puhtaat. Usein ihmetyttää välinpitämättömyys. Miksi kaikesta pitää erikseen sanoa?
Onhan se aina vähän koomista kiljua sitä palvelua ja työtä suomalaisille, ja kuitenkin samaan aikaan ostaa ne halvimmat vaatteet, jotka ovat tod. näk. tuotettu halpatyövoimamaassa tai jopa lapsityövoimalla.
Nullius in verba.
Tuo, ettei viitsi viedä vaatteita takaisin paikoilleen, vaan jättää ne sovituskoppiin, on yksinkertaisesti vain typerää käytöstä. Siinä ei ole kyse palvelunhalusta vaan itsekkyydestä. Jos kaikki ihmiset tekisivät noin, se koppi pursuaisi vaatteita. Tällä palstallahan se on lähes sääntö, että kaikkea fiksuutta ja totuudenmukaisuutta vastustetaan suurella porukalla.
Eli haluat että asiakkaat tekee TYÖSI puolestasi? :D oletpa yksinkertainen
Oisit ilonen, että sulla on vielä se paikka, jossa voit käydä noita tekemässä. Itse suosin vain verkkokauppoja ja fyysiset kaupat sais hävitä vaikka heti.
Mä oon hyvä passaamaan, ja mulla on silmää mikä sopii. Ostakaa meiltä. Meillä suositellaan sovittamaan tarvittaessa vaikka useampikin koko.
Aika yllättävää kuinka paljon täällä on väkeä, joka ei vie vaatteita paikoilleen. Ilmeisesti laiskuus on yleistä.
Itse palautan vaatteet yleensä paikoilleen, koska vaateliikkeet ovat yleensä pieniä, eikä minulla mitään kauheita vaateläjiä ole, jolloin paikalleen palauttaminen liian työlästä.
Jos vaatekauppa on iso, niin silloin en välttämättä palauta kaikkia paikoilleen, mutta vien takaisin ne, jotka ovat matkan varrella kassalle.
Tämä ei ole mielestäni pelkästään kysymys siitä, että mikä kuuluu asiakkaan velvollisuuksiin, mutta seuraavan asiakkaankin kannalta on mukavampi, että edellisen asiakkaan vaatteita ei ole kopissa. Olisi myös jokseenkin järjetöntä, että myyjä tyhjentäisi kopin jokaisen asiakkaan jälkeen. Työntekijämäärää ei ole mitoitettu tällaista varten. Etenkin jossain Hulluilla päivillä kopit ovat niin täynnä vaatetta, että joutuu laittamaan omat vaatteet lattialle sovituksen ajaksi tai repiä muita vaatteita lattialle, jotta voi laittaa omat naulaan.
Vaatekaupassa töissä olleena olen samaa mieltä vain tuosta roskaamisesta.
Pinojen viikkaaminen on myyjälle paljon helpompaa, koska ainakin meillä oli kätevä lauta sitä varten.
Itselleni oli helpointa, kun asiakkaat palauttivat vaatteet erilliselle rekille sovarin yhteydessä, mutta ei niiden henkaroitujen vaatteiden nappaaminen sovaristakaan mikään suuri vaiva ollut. Ikävää oli se, jos sovitetut vaatteet oli jätetty epämääräisiin pinoihin ja myttyihin sovitushuoneen lattialle. Tämäkin eniten asiakkaan kannalta, sillä ei ole kivaa, jos vaikka vaate on vaalea ja ainoa kappale omaa kokoa on uinut sovarin lattialla tahraiseksi.
Ei voi kun ihmetellä suomalaista palvelukulttuuria, tai siis sen totaalista puuttumista. Kaupassa asiakkana olo pitäisi tehdä mukavaksi, eikä nillittää työmäärästä.
Huvittaa, miten aikuisten ihmisten sisälukutaito on täysi nolla.:D Täällä kiukutellaan ja itketään että yhyhyy viikkaaminen on myyjien tehtävä minä en viikkaa millimetriviivottimella pinoja pälä pälä minä en osaa byhyhyy minä en tee myyjien duuneja. Ap pyysi vain jättämään pinossa olleita vaatteita JONKINLAISEEN pinoon. Ei edes senttimetriviivottimella, mutta kunhan edes johonkin pinon tapaiseen - ei lattialle, ei myttynä piilotettuna jonnekin toiseen laariin, ei sinnetänne minne sattuu huvittamaan. Miten te selviätte elämänne kanssa, kun yksinkertaisen tekstin ymmärtämisen kanssa on noin paljon vaikeuksia?
Myyjät voivat sitten viikata sen pinon nätimmin.