Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tajuaako ihminen jolta kysytäään lapsien tulemisesta
10.05.2017 |
Että toinen ei välttämättä näe kyseistä asiaa niin vakavana asiana, että siitä kannattaa vetää pultit?
Suututin erään ystäväni, kun kysyin meinaatteko vielä lapsia. Hän siis jo äiti vielä. Asia olikin niin kipeä, että riemastui tästä.
Miten kyseinen asia voi olla niin herkkä aihe ja kuitenkin selitetään suu vaahdossa että on oma päätös ja kaikki on IHAN VITUN okei ja itku silmässä raivotaan asiasta.
Joo ja sanottakoon että heilläkin terveet lapset ja kaikki ok. Ilmeisesti nainen haluasi ja mies ehdottomasti vastaan...
Tätä vaan ei suoraan pystynyt sanomaan.
Kommentit (215)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai sitten kysyjä näkee asian vakavampana asiana, kerta ottaa sen puheeksi.
Mitä siihenkin nyt edes pitäisi vastata, jos haluaa olla korrekti ja loukkaamatta? Me emme halua ollenkaan lapsia ja on äärimmäisen kiusallista kun asiasta kysellään kun ikinä ei tiedä miten ne sanat kannattaisi valita tai miten kiertää asia kun häkellyttävän moni loukkaantuu vapaaehtoisesta lapsettomuudesta. Olisi kai helpompaa jos emme oltaisi joku unelmien yhteensopiva malliesimerkkipariskunta, joiden kaikkien muiden mielestä pitäisi tehdä kymmenen lasta kun "olisitte niin ihanat vanhemmat" ja kun elämäntilanne olisi siihen täydellinen.
No mitäs siihen pitäisi vastata korrektisti ja loukkaamatta kun kysyt meiltä miksi ihmeessä meillä on niin paljon lapsia ja ollaanko jotenkin sekaisin?
Tähän vastaat että et kysele sellaista johon voin vastata etten keneltäkään lapsettomalta tivaa miksi heillä ei ole lapsia, mutta te hyvin usein kyselette ollaanko me jotenkin sekopäitä tai ollaanko kuultu ehkäisystä.
Eli te olette jotenkin pyhiä joita pitää varoa, mutta te saatte arvostella muita?Älä viitsi. Jos joku kummastelee lapsien lukumäärää, niin se on kyllä useimmiten perheellinen itsekin. Me olemme miehen kanssa lapsirakkaita ja hoidamme sukulaislapsia usein, omia emme halua, ja usko pois, asiasta on suorastaan jankattu. Ei kaikki velat ole asiasta suu vaahdossa meuhkaavia lapsia vihaavia fanaatikkoja, mekin haluaisimme pitää asian vain omana tietonamme.
Eikä mulle tulisi mieleenkään kysellä teidän tilanteesta ( ihan siksi että siellä voi taustalla olla mitä vain) mutta eipä tullut mieleen, ettei siitä saa kysyä edes äidiltä, että meinaatteko vielä lapsia.
Ihmettelen vaan miksi asia on niin vakava, en nimittäin usko että kysyjä näkee sen asian niin haudan vakavana.. Onko siitä kysymyksestä tarpeen niin loukkaantua..
" meinaatteko joskus lapsia tehdä" saattaa joku kysyä. ( itse en kysyisi)
Mut meiltä kysellään usein onko lapset vahinkoja ja ollaanko uskovaisia ja eikö mulla ole elämässä sisältöä.. Ja se tuntuu olevan ihan ok.
Mut sitä ei sitten saa kysyä meinaatteko vielä lapsia tai sitä nyt ei ainakaan että haluaisitteko lapsia lapsettomilta.. Erikoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo ja ei, en kysele keltään lapsettomalta että meinaatteko tehdä, mutta en mää kyllä ymmärrä miksi siitä loukkaannutaan niin kovin kun kuitenkin jollain tavalla " positiivinen" kysymys.
Minulta äitinä ventovieraat tulee kyselemään koska meinaan mennä piuhojen katkaisuun.. Et näin.
Minulla on lapsia ja monta kertaa kysytty että milloin ja montako tulee lisää. Joka kerta kysymykseen vastaaminen on vaivaannuttavaa. Asia on minun ja miehen välinen, toisekseen vaikka sanoisinkin että aletaan yrittämään ensi vuonna, niin mistä sitä tietää tuleeko niitä lapsia enää?
Ja lapsettomuustaustasta et voisi sinä esim. tietää, koska olen siitä puhunut vain kahdelle lähimmälle ihmiselle.
Vaikka minulta kysytään vaikka mitä asiattomuuksia, en laita pahaa kiertämään ja utele samoja muilta.
Minä en loukkaannu, jos (suht läheinen) ihminen vaikkapa kysyy suoraan, haaveiletteko lapsista. Tai joku muu kysymys, johon voi tarvittaessa vastata ympäripyöreästi, jos aihe on vaikea, tai sitten kertoa paljonkin tilanteestaan ja yksityiskohtaisesti, jos siltä tuntuu. Suoria kysymyksiä enemmän raivostuttaa "tietäväiset" vihjailut. Tyyliin sukulaisvauva lykätään syliin, ja sitten aloitetaan kihertely "jos vaikka suhunkin tarttuisi vauvakuume ;) ;)" " Väinöinkeri kuitenkin kaipaa jo serkkuja, että on seuraa kun on kesällä mummolassa. ;) ;) ;)" "Teillehän saisi hyvin siitä työhuoneesta lastenhuoneen ;) ;)".
Ja joo, taustoista sen verran, että minä ja mieheni haluamme lapsia, mutta emme vielä muutamaan vuoteen. Ja sekin ärsyttää, että jopa miehelle läheisemmät ihmiset ottavat lapsiasian puheeksi aina vain minun kanssani, eivät koskaan mieheni. Minua ällöttää tuollainen maailmankuva. Tosin en tiedä, onko taustalla oletus, että mies haluaa aina lapsia, ja minä noita-akka olen miehen unelmien tiellä, joten minuun kannattaa vaikuttaa. Vai onko kyse siitä, että miehen mielipiteellä ei ole väliä, jos nainen haluaa lapsia, ja siksi miehelleni on turha puhua asiasta.
Joka tapauksessa, jos on pakko valita, niin mielummin suora, mutta riittävän ympäripyöreä kysymys tarpeeksi läheiselle ihmiselle. Pahinta on ylimielinen, asenteellinen vihjailu, joka on utelun lisäksi tapa ilmoittaa toiselle, mitä sinun MINUN MIELESTÄNI pitäisi tehdä. Tosin suoratkin kysymykset ovat usein tarpeettomia. Yleensä ne, joille aihe ei ole kipeä, antavat kyllä omissa puheissaan vinkkejä esim. siitä, "meinaavatko enemmän lapsia". Esim. ystävä saattaa mainita laittavansa pieneksi jääneet vaatteet varastoon odottamaan seuraavaa käyttöä. Jos ihminen selvästi puheissaan varoo aihetta, ei kannata kysyä, ei edes läheiseltä. Olen lähipiirissä nähnyt jonkin verran lapsettomuutta (myös sekundaarista), ja aihe voi olla aivan hirvittävän kipeä. Oma uteliaisuus ei ole minusta riittävä syy ottaa riskiä, että loukkaa toista, vaikka suurin osa ei loukkaannu. Riski on kuitenkin täysin turha.
Ja mainittakoon vielä, että jos minulta kysytään suoraan lapsista, vastaan, miten asia on. Haaveilemme lapsista, mutta muutamaan vuoteen ei ole oikea aika. Nämä innokkaat vihjailijat eivöt jostain syystä koskaan kysy suoraan asiasta, enkä ole heille sitä kertonutkaan, vaan olen jättänyt mauttoman vihjailun omaan arvoonsa.
Vierailija kirjoitti:
Minua kyllä rassaa ihmisten herkkyys kaikelle. Oikein mitään ei voi kysyä, aina joku loukkaantuu... olen itse ollut lapsettomuushoidoissa ja kyllä, se oli tunnepitoista aikaa. En ilahtunut, jos puolitutut sukulaiset utelevat asioista. Mutta silti, kyllä ihmisen pitää pystyä ottamaan vastuu tunteistaan, ja vastata jotain riittävän epämääräistä. Sama tuntuu olevan töiden, opiskeluiden, liikuntaharrastuksen jne suhteen. Vaikkapa ystävällisesti kysytty "miten työnhaku edistyy " onkin muka syyllistämistä. Aina on joku, jolle on sattunut jotain kurjaa (esim joutunut lopettamaan lupaavan urheiluharrastuksensa loukkaantumiseen tms) eikä joku jonka on tavannut satunnaisesti sukujuhlissa voi kaikkea huomioida. Kyllä normaaleista asioista pitäisi aikuisten pystyä juttelemaan tai ainakin lopettaa keskustelu asiasta asiallisesti. Kysyjän vastuulla ei voi olla kaikkien tunteet, hulluksihan sitä tulee, jos aina pitää miettiä, mitä voi kysyä ja mitä ei.
Täysin samaa mieltä. Useimmiten ihmiset ei ilkeyttään kysele. On useimmiten vain omasta asenteesta kiinni, milloin mikäkin kysymys loukkaa. Joku voi loukkaantua siitä, kun hänen asioistaan kysellään, toinen taas suuttuu, kun ketään ei tunnu kiinnostavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Edes lapsettomuushoitojen aikana en ikinä loukkaantunut tuollaisesta kysymyksestä. Suvussani se on ihan normaali kysymys kaikille 20 v täyttäneille ja se siitä.
20v täyttäneille? ei herranjestas :DDDD
Tuo on inhottava kysymys. Oksettava kysymys. Olen itse vela enkä HALUA Vastata tuollaiseen kysymykseen yhtään mitään enkä vastaakaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmekymppiseksi asti on tietty velvollisuus tehdä samat asiat kuin kaikki muutkin. Siksihän näitä kysyjiä riittääkin. Sitten kun häät, opiskelut ja lapset "suoritettu" on elämän pakollinen osuus ikäänkuin ohi. Samat kysyjät usein vielä hämmästelevät, jos elämä jatkuukin. Heillä itsellä ilmeisesti kaikki jämähtää paikoilleen kun odotukset on täytetty.
Kyllä tuosta tunnemyrskystä, oli sitten kyseessä lapsiperhe tai lapseton jolta kysäistään että kuis, meinaatteko niin voi minusta päätellä vain että kaikki ei todellakaan ole kunnossa ja itselle oolrait, jos siitä hermostuu ihan pirusti.
Mitä muuta siitä voi päätellä?
Kyllä lapsiperheelliset juuri usein kyselee että montako meillä on ja kauhistelua perään, voi hirvee!!!!
Ja kun kysyy että kuis, onko teillä vielä suunnitelmissa niin naama kääntyy ja yrmeänä selitellään että ei todellakaan ja ollaan tosi onnellisia näin.. Et aika ihme reaktio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras lausahdus perhetutulta: Nyt kun te ootte harjoitellut ton koiranpennun kanssa niin seuraavaksi oikea vauva....
Vierailija kirjoitti:
Minä en loukkaannu, jos (suht läheinen) ihminen vaikkapa kysyy suoraan, haaveiletteko lapsista. Tai joku muu kysymys, johon voi tarvittaessa vastata ympäripyöreästi, jos aihe on vaikea, tai sitten kertoa paljonkin tilanteestaan ja yksityiskohtaisesti, jos siltä tuntuu. Suoria kysymyksiä enemmän raivostuttaa "tietäväiset" vihjailut. Tyyliin sukulaisvauva lykätään syliin, ja sitten aloitetaan kihertely "jos vaikka suhunkin tarttuisi vauvakuume ;) ;)" " Väinöinkeri kuitenkin kaipaa jo serkkuja, että on seuraa kun on kesällä mummolassa. ;) ;) ;)" "Teillehän saisi hyvin siitä työhuoneesta lastenhuoneen ;) ;)".
Ja joo, taustoista sen verran, että minä ja mieheni haluamme lapsia, mutta emme vielä muutamaan vuoteen. Ja sekin ärsyttää, että jopa miehelle läheisemmät ihmiset ottavat lapsiasian puheeksi aina vain minun kanssani, eivät koskaan mieheni. Minua ällöttää tuollainen maailmankuva. Tosin en tiedä, onko taustalla oletus, että mies haluaa aina lapsia, ja minä noita-akka olen miehen unelmien tiellä, joten minuun kannattaa vaikuttaa. Vai onko kyse siitä, että miehen mielipiteellä ei ole väliä, jos nainen haluaa lapsia, ja siksi miehelleni on turha puhua asiasta.
Joka tapauksessa, jos on pakko valita, niin mielummin suora, mutta riittävän ympäripyöreä kysymys tarpeeksi läheiselle ihmiselle. Pahinta on ylimielinen, asenteellinen vihjailu, joka on utelun lisäksi tapa ilmoittaa toiselle, mitä sinun MINUN MIELESTÄNI pitäisi tehdä. Tosin suoratkin kysymykset ovat usein tarpeettomia. Yleensä ne, joille aihe ei ole kipeä, antavat kyllä omissa puheissaan vinkkejä esim. siitä, "meinaavatko enemmän lapsia". Esim. ystävä saattaa mainita laittavansa pieneksi jääneet vaatteet varastoon odottamaan seuraavaa käyttöä. Jos ihminen selvästi puheissaan varoo aihetta, ei kannata kysyä, ei edes läheiseltä. Olen lähipiirissä nähnyt jonkin verran lapsettomuutta (myös sekundaarista), ja aihe voi olla aivan hirvittävän kipeä. Oma uteliaisuus ei ole minusta riittävä syy ottaa riskiä, että loukkaa toista, vaikka suurin osa ei loukkaannu. Riski on kuitenkin täysin turha.
Ja mainittakoon vielä, että jos minulta kysytään suoraan lapsista, vastaan, miten asia on. Haaveilemme lapsista, mutta muutamaan vuoteen ei ole oikea aika. Nämä innokkaat vihjailijat eivöt jostain syystä koskaan kysy suoraan asiasta, enkä ole heille sitä kertonutkaan, vaan olen jättänyt mauttoman vihjailun omaan arvoonsa.
No niin, no kerro nyt ihmeessä miksi se on niin kauhean vakava asia, kun minä en ymmärrä.
Eli ei lapsia sun lähelle eikä hyväntahtoista naljailua koska asia on sulle niin helkkarin vakava. Okei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap: jos utelet ihmisiltä noin henkilökohtaisia asioita, kannattaa varautua siihen, että joku loukkaantuu. Joku voi vastata tosi töykeästikin, esim "v*ttuako se sinulle kuuluu."
Miksi näille kyselijöille tämä oikeus kysellä on niin tärkeää? Antaisivat olla.
Koska nykyään on muotia loukkaantua kaikesta ja ihmisistä on kiva tehdä helvetillinen numero kaikesta. Mä en tahdo jaksaa tätä hirvittävää loukkaantumisen määrää, kaikkia pitää kohdella kuin silkkihansikkain. EI olis tullut koskaan mieleenkään loukkaantua tuollaisesta, eihän tuossa ole mitään pahaa. Kun meille oli tulossa kolmas lapsi, niin saatiin kuulla aika usein, että meinaatte sitten suurperheen perustaa, ootteko ruvenneet lestoiksi jne. Pöh, nauratti vaan. Olis elämä ihan hirveän rankkaa, jos kaikesta jaksais loukkaantua ja suuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua kyllä rassaa ihmisten herkkyys kaikelle. Oikein mitään ei voi kysyä, aina joku loukkaantuu... olen itse ollut lapsettomuushoidoissa ja kyllä, se oli tunnepitoista aikaa. En ilahtunut, jos puolitutut sukulaiset utelevat asioista. Mutta silti, kyllä ihmisen pitää pystyä ottamaan vastuu tunteistaan, ja vastata jotain riittävän epämääräistä. Sama tuntuu olevan töiden, opiskeluiden, liikuntaharrastuksen jne suhteen. Vaikkapa ystävällisesti kysytty "miten työnhaku edistyy " onkin muka syyllistämistä. Aina on joku, jolle on sattunut jotain kurjaa (esim joutunut lopettamaan lupaavan urheiluharrastuksensa loukkaantumiseen tms) eikä joku jonka on tavannut satunnaisesti sukujuhlissa voi kaikkea huomioida. Kyllä normaaleista asioista pitäisi aikuisten pystyä juttelemaan tai ainakin lopettaa keskustelu asiasta asiallisesti. Kysyjän vastuulla ei voi olla kaikkien tunteet, hulluksihan sitä tulee, jos aina pitää miettiä, mitä voi kysyä ja mitä ei.
Täysin samaa mieltä. Useimmiten ihmiset ei ilkeyttään kysele. On useimmiten vain omasta asenteesta kiinni, milloin mikäkin kysymys loukkaa. Joku voi loukkaantua siitä, kun hänen asioistaan kysellään, toinen taas suuttuu, kun ketään ei tunnu kiinnostavan.
Se loukkaantuminen on sitä, että kuvittelee kysyjällä olevan jotain piilomotiiveja. Kuvittelee vaikkapa, että kysyjä syyllistää työttömyydestä, siitä ettei saanut opiskelupaikkaa, että on huono ollessaan tahattomasti/tahallaan lapseton jne. Kun kysyjä taas ajattelee olevansa ystävällinen ja kiinnostunut. Toki ilkeitä utelijoitakin löytyy.
Mutta siitä omasta alemmuudesta pitäisi oppia eroon. Olla sinut omien valintojen kanssa ja hyväksyä ne elämän ikävät puolet (en ole huono, vaikken vielä päässyt opiskelemaan/saanut töitä/whatever). Kun hyväksyy omat valintansa ja sen, että tekee parhaansa niiden ei-vielä-saavutettujen asioiden suhteen, ei tarvitse tuntea alemmuutta ja loukkaantua kyselyistä.
Minä esitän aina kyselijöille vastakymyksen: "miten sinun suolesi toimii?" tai sanon harkitsevani lastentekoa sitten, kun ehdonalaiseni päättyy.
Vierailija kirjoitti:
Koska nykyään on muotia loukkaantua kaikesta ja ihmisistä on kiva tehdä helvetillinen numero kaikesta. Mä en tahdo jaksaa tätä hirvittävää loukkaantumisen määrää, kaikkia pitää kohdella kuin silkkihansikkain. EI olis tullut koskaan mieleenkään loukkaantua tuollaisesta, eihän tuossa ole mitään pahaa. Kun meille oli tulossa kolmas lapsi, niin saatiin kuulla aika usein, että meinaatte sitten suurperheen perustaa, ootteko ruvenneet lestoiksi jne. Pöh, nauratti vaan. Olis elämä ihan hirveän rankkaa, jos kaikesta jaksais loukkaantua ja suuttua.
Jep. Juuri tätä, että en ole itse vastuussa tunteistani, vaan sysätään vastuu ja seuraukset muille.
Vaikeaksi menee. Ei saa puhua oikein mistään. Uskonto, politiikka, terveys, henkilökohtainen elämäntilanne ainakin aivan kiellettyjä. Ja toisaalta jos ei kysy kuulumisia, on tökerö sittenkin.
Lätistään sitten säästä, sisustamisesta ja mekkojen väristä.
Vierailija kirjoitti:
Ap: jos utelet ihmisiltä noin henkilökohtaisia asioita, kannattaa varautua siihen, että joku loukkaantuu. Joku voi vastata tosi töykeästikin, esim "v*ttuako se sinulle kuuluu."
Miksi näille kyselijöille tämä oikeus kysellä on niin tärkeää? Antaisivat olla.
Siis jos kysyn onko vielä suunnitelmissa lapsia?:D Mikä siinä on sellaista että vittua pitää haistattaa? Ei oikeasti, ei voi ymmärtää.
Miksi ihmiset utelevat mitä toisten kohduissa tapahtuu tai ei tapahdu?
Alue: Aihe vapaa
Älä viitsi. Jos joku kummastelee lapsien lukumäärää, niin se on kyllä useimmiten perheellinen itsekin. Me olemme miehen kanssa lapsirakkaita ja hoidamme sukulaislapsia usein, omia emme halua, ja usko pois, asiasta on suorastaan jankattu. Ei kaikki velat ole asiasta suu vaahdossa meuhkaavia lapsia vihaavia fanaatikkoja, mekin haluaisimme pitää asian vain omana tietonamme.