Poikaystävä valittaa Hesarissa "On absurdia, että minun tulisi käyttää säästämäni rahat tyttöystäväni elättämiseen – sitä ennen toimeentulotukea ei tipu"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun joskus mietimme, kannattako lapsille tehdä omia sijoituksia, niin moni sanoi, että ei kannata, koska sitten lapsi ei saa toimeentulotukea ennen sijoitusten myyntiä. Eli esim. opiskeluaikana, jos ei saa kesätöitä, ei saisi myöskään tt-tukea. Ajattelimme että toisaalta onhan se ihan oikein ja kätevää, ettei tarvitse mennä valtion pussille vaan on omaa rahaa sijoituksissa. Opiskeluaikana meille olisi myös ihan ok elättää tilapäisesti lapsiamme, toki muulloinkin tarvittaessa. Toki oiveena on, että lapsilla menisi elämä niin mukavasti, että kauhean pitkään ei tarvitsisi olla toimeentuloa vailla.

Kieltämättä tuntuisi hieman hassulta, että lastemme tai meidän pitäisi elättää koko lapsuuden ajan kerätyillä sijoituksilla jotain tuoretta seurustelukumppania. Vakiintunut suhde on eri asia, mutta esim. jutun kirjoittanut poika ei selvästikään kokenut olevansa vielä vakavassa suhteessa (kerran vastusti avopuoliso-sanaakin). Eli kyllä mä ymmärrän sitä poikaakin. Onhan se hassua että rahansa saa törsätä, mutta ei sijoittaa.

"Rahansa saa törsätä, muttei sijoittaa"

Osuvaasti sanottu. Niin tuo juuri on.

Ja todellakin hullua, että suvun lapsesta asti nuorelle säästämät rahat menisivät jonkun kenties välaikaisen heilan elättämiseen.

Miksi sen väliaikaisen heilan kanssa pitää muuttaa yhteen? Muuttaa yhteen vasta sitten kun suhde on vakiintunut ja alkaa tuntua siltä, että sitä poikkista/tyttistä voi elättää ilman että se  tuntuu kauhean pahalta. Miksi yhteiskunnan pitää maksella nuorten kotileikit. Sillä sitähän se on jos jokaisen väliaikaisen heilan kanssa pitää pistää hynttyyt yhteen heti ekan tapaamisen jälkeen.

Mutta miksi ei? Mitä muut siinä häviävät, jos jotkut asuvat kimpassa? Ja miksi ihmeessä samassa asunnossa asuminen luo avioliitonomaisen suhteen heti muuttopäivästä? Miksi yhdessä asuminen rinnastetaan ylipäänsä avioliittoon?  Ja seuraavaksi sitten voivotellaan asuntopulaa ja vuokrien nousua... 

Kun ollaan parisuhteessa ja asutaan yhdessä, se on avoliitto

No niin on. Mutta miksi pitää olla näin? Ja mikä tekee kämppäkaveruudesta avoliiton? Seksi? Minkä takia seksi ei luo elatusvelvollisuutta, jos asutaan erillään? Entä jos aseksuaalit ovat parisuhteessa ja asuvat yhdessä mutta heillä ei ole seksiä?

Tässä asuntopulassa luulisi olevan fiksuinta tukea ja kannustaa ihmisiä asumaan kimpassa, olivat sitten kämppiksiä tai rakastavaisia, yksinhuoltajia tai sinkkuja. Miksi on niin hanlalaa jakaa asunto toisen kanssa sitoutumatta elättämään sitä toista? 

Mistä ihmeen asuntopulasta puhutaan? Tuolla on etuovi täynnä kämppiä, jos hankkii massinsa, jolla maksaa ne.

Ainakin pk-seudulla moni pari muuttaa nopeasti yhteen ihan vaan taloudellistenkin syiden takia, koska yhteinen kaksio tulee niin paljon halvemmaksi kuin kaksi yksiötä. Ihan karu järkipäätös, ei mikään suuri parisuhteen vakavoituminen.

Silloin kuin asumisen maksajana on vieläpä osittain tai kokonaan yhteiskunta (kuten opiskelijoiden kohdalla etenkin on) niin eikö tuota kustanusten pienentämistä pitäisi päinvastoin tukea eikä heti olla rankaisemassa? 

Älä viitsi vänistä. Luuletko, ettei me muut ole olleet nuoria ja persaukisia ja huomattu tuota samaa jo vuosikymmenet sitten, että on halvempaa asua yhdessä kuin kahdessa yksiössä. Ei niitä tukia silloinkaan tullut eikä tullut edes työttömyyskorvauksia, jos toinen osapuol oli töissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Me olemme naimisissa, mutta ei ole eikä tule yhteisiä lapsia. Molemmilla on omia lapsia.

Nyt kun olemme katsoneet 18-vuotiaalle miehen pojalle opintotukea, niin ei saa penniäkään. Koska minun tuloni ovat niin suuret, eli minun pitäisi elättää? Ja minulla on omiakin lapsia, joita minun pitää elättää.

Outoa.

Sinusta olisi siis loogisempaan, jos naapurin Kalle veronmaksajana elättäisi miehesi pojan, kuin pojan oma perhe.

Perhe ei ole millään tavalla vastuussa 18 vuotiaasta ihmisestä. 

No mutta vanhempien tulot vaikuttavat kuitenkin opintotukeen 20 vuotiaaksi asti! Meillä on lapset sen takia asuneet kaks kymppisiksi kotona. Ei ole taloudellisesti mahdollista lähteä aiemmin koska periaatteesta emme aio kustantaa poismuuttaneiden lasten elämää (toki pientä avustusta saa aina silloin tällöin).

Ensi vuoden alusta on opintotuki muuttumasaa niin että 18-19 vuotiaallakaan ei enää vanhempien tuet vaikuta, jos hän ei asu vanhempien luona. Myöskin yksineläjän muutos yleiseen asumistukeen syksyllä helpottaa monen sinkkuopiskelijan ja opiskelijaparin elämää.

Nimenomaan tämän seurustelevan opiskelijaparin elämää ei helpota. Juuri oli uutinen, että kimppakämpissäkin (solut) Kela alkaa lukea kaikkien tulot eli yhteiseksi taloudeksi - jos yksi tienaa 5. hengen kimppakämpässä, kukaan ei saa asumistukea.

Jos teillä on yhteinen vuokrasopimus ystäviesi kanssa, kuulutte samaan ruokakuntaan 1.8.2017 alkaen ja muodostatte ns. yhteisöruokakunnan. Myös työssäkäyvien ystäviesi tulot otetaan huomioon yleisessä asumistuessa.

https://kysykelasta.kela.fi/viewtopic.php?f=29&t=24860

Opiskelijaparin elämää helpottaa, jos molemmat opiskelee. Nythän opiskelijan asumislisässä on katto 252 e/kk, johon asumislisä maksetaan. Jos vuokra kaksiossa on 800 e, katsotaan toisen opiskelijan vuokraksi 400 ja toisen 400. Näihin he saavat asumislisää, toinen opiskelija 201 e ja toinenkin 201 e eli yhteensä 402 e. Syksyllä he saavat yleisen asumistuen ja se on Helsingissä tuon suuruiseen vuokraan 588 e.

Ja noille kimppakämppäläisille ohje, että kaikki muuttavat vuokrasopimuksensa omiksi erillisiksi vuokrasopimuksiksi, jossa ei ole velvoitetta maksaa vuokraa yhteisvastuullisesti. Silloin jokainen saa itsellen tuen omien tulojensa mukaan.

Hieno idea paperilla, mutta vuokranantajat eivät suostu. Yksityisiltä ne kämpät usein, ja ne ei tosiaankaan suostu.

Been there.

Olen opintotuella+asumislisällä elävä opiskelija. Vuokra menee kolmeen osaan: minä maksan yhden osan, työssäkäyvä avopuoliso yhden ja avopuoliso saa loput asumistukena.

Mitä tuo 1.8. uudistus nyt sitten käytännössä tekee? Rahaa jää nyt käteen kymppi kuussa, ei kai tämä enää pahene tästä?

Vierailija kirjoitti:

Olen opintotuella+asumislisällä elävä opiskelija. Vuokra menee kolmeen osaan: minä maksan yhden osan, työssäkäyvä avopuoliso yhden ja avopuoliso saa loput asumistukena.

Mitä tuo 1.8. uudistus nyt sitten käytännössä tekee? Rahaa jää nyt käteen kymppi kuussa, ei kai tämä enää pahene tästä?

Teidät otetaan yksikkönä, eli tulot lasketaan yhteen asumistukipäätöksessä. Jos puoliso on töissä, käy ehkä niin, että ette saa asumistukea, tai ainakaan sinä et saa enää. Ks. rajat Kelan sivut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen opintotuella+asumislisällä elävä opiskelija. Vuokra menee kolmeen osaan: minä maksan yhden osan, työssäkäyvä avopuoliso yhden ja avopuoliso saa loput asumistukena.

Mitä tuo 1.8. uudistus nyt sitten käytännössä tekee? Rahaa jää nyt käteen kymppi kuussa, ei kai tämä enää pahene tästä?

Teidät otetaan yksikkönä, eli tulot lasketaan yhteen asumistukipäätöksessä. Jos puoliso on töissä, käy ehkä niin, että ette saa asumistukea, tai ainakaan sinä et saa enää. Ks. rajat Kelan sivut.

Yritin noita sivustoja katsella, mutten saanut mitään selkoa. Laskuri antoi yhteiseksi asumistukimääräksi lähestulkoon saman mitä mies saa nyt, eli jos minulta viedään opintotuen asumislisä, niin vuokrasta jää 200€ maksamatta.

Auttaakohan (tai onnistuukohan) tuollainen sopimusten halkaiseminen kahteen, kun ollaan jo avoparina Kelan tietokannassa. Vai pitääkö ryhtyä tuollaiseen kahden yksiön tukihuijaukseen, josta tässä ketjussa ollaan puhuttu?

Tukielämä oli Suomessa täysin tuntematon asia ja käsite 60- ja 70-luvulla. Tukia hakevat ihmiset olivat ns. sosiaalitapauksia ja erilaisia ongelmaisia. Tänään tukielämästä  on tullut enemmistöön lukeutuville terveillekin elannon ja toimeentulon peruselementti.

Vierailija kirjoitti:

Tukielämä oli Suomessa täysin tuntematon asia ja käsite 60- ja 70-luvulla. Tukia hakevat ihmiset olivat ns. sosiaalitapauksia ja erilaisia ongelmaisia. Tänään tukielämästä  on tullut enemmistöön lukeutuville terveillekin elannon ja toimeentulon peruselementti.

60- ja 70-luvulla sai töitä ja niistä töistä sai vielä palkkaakin.

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnan pitäisi kai maksaa kaikki mahdolliset ihmissuhdekokeilut. Jos ei ole valmis avoliittoon, ei lähde avoliittoon. Ensin pitää olla valmis selviämään omillaan, elättämään itsensä ja sitten vasta sitoutua toiseen ja kantaa vastuuta myös hänestä. 

Ei parisuhde ole pelkkää kivaa, panemista ja käsikädessä haahuilua. Se on yhteisen elon rakentamista, vastuullisuutta. Ei se ole sitä että byrokratian vuoksi siirrellään kirjoja osoitteesta toiseen että saadaan itselle maksimaalinen hyöty. Se on arkea, hikeä ja välillä hammasten kiristelyä. 

Asuu sitten erillään jos ei ole halukas omaa osaansa hoitamaan. Avoliitto on sitä kun seurusteleva pari päättää muuttaa yhteen. Se on kuin avioliitto, ilman viimeistä niittiä. Tahdon asia.

Mutta miksi sitten näin tiiviisti loppuelämäkseen sitoutunut pari ei ansaitsisi myös samoja oikeuksia kuin aviopari? Jos avoliitto on yhteisen elon rakentamista, vastuunkantamista ja huolehtimista niin miksi sitten avopuoliso ei ole oikeutettu korvauksiin jos hän käy perheen vakituiselta asuinpaikkakunnalta muualla töissä. Miksi avopuolisot eivät peri toisiaan vaikka yhteistä elämää on rakennettu ehkä vuosikymmeniä?

"Avoliitto on sitä kun seurusteleva pari päättää muuttaa yhteen. Se on kuin avioliitto, ilman viimeistä niittiä. Tahdon asia." Sinulle ehkä. Ja on itseasiassa minullekin, mutta ei se tarkoita sitä että se olisi sitä kaikille. Avoliittohan voi olla vain järkiratkaisu asuntopulassa. Eikä tarvitse ollakaan, on erittäin hyvä että on olemassa myös (yhteiskunnankin kannalta järkevin) yhteisasumisenmuoto jossa ei ole juridisia velvoitteita toisia kohtaan. Eikä myöskään siis perheeseen liittyviä oikeuksia. 

Elättää ei voi, kun ei olla naimisissa. Kai hän jättää myös seksin myöhemmäksi, kun eivät kerran ole avioliitossa?

Eikö tuossa voi tehdä niin, että myy ne osakkeet ja maksaa sen opintolainan pois?

Vierailija kirjoitti:

Jälleen kerran olen sitä mieltä, että peruskoulussa ysiluokalla pitäisi olla oppiaine "Suomalainen sosiaaliturva". Ja tällä kurssilla selvitettäisiin teineille termit, lait ja käytännöt, Opetettaisiin myös, että aina, kun suunnittelee elämäntilanteensa muutosta kuten opiskelua, parisuhdetta, eroa, lapsia tms, selvittää ENSIN, miten tulee sen jälkeen taloudellisesti toimeen. Ilmeisesti media ja some antavat nuorille niin vääristynyttä tietoa tyyliin "sossu maksaa", että he tosiaan kuvittelevat saavansa milloin vaan rahojen loppuessa lisää rahaa sossusta. Ja opetettaisiin myös, että tuossa tilanteessa asiat selvitetään sen hetkisten lakien ja käytäntöjen mukaan eikä 10 vuotta sitten peruskoulussa kerrottun mukaan. Tai vielä pahempaa: silloin, kun heidän isovanhempansa olivat nuoria. Kaikki muuttuu, myös lait ja käytännöt. 

Olen elämäni aikana neuvonut lukuisia ihmisiä sosiaaliturvasta, vaikka en ole sitä juurikaan itse tarvinnut. Mutta olen nuorena opiskeluaikoinani suorittanut sosiaalipolitiikasta muutaman kurssin ja sen vuoksi tiennyt keskivertoa enemmän aiheesta. Joka kerta, kun multa aiheesta kysytään, käyn ennen vastaamistani tarkistamassa, vieläkö on näin kuin mikä mulla on viimeisin tieto vai onko jokin jo muuttunut. 

Tällä kurssilla voisi myös opettaa, että ihminen on ensisijaisesti vastuussa itse itsestään, sekä omasta perheestään. Mielestäni on "absurdia", kuinka paljon on näitä, jotka luulevat, että jonkun muun kuuluu hoitaa kaikki asiat heidän elämässään. Rahaa pitäisi tulla seinästä, kaikesta pitäsi  saada tukia. Näitten sossurahoista kitisijiöiden lisäksi eniten ärsyttää alatisairaat, jotka ovat syöneet ja juoneet itsensä sotanorsuiksi. Ei siinä vielä mitään, mutta kun tulee diapetestä ja muuta sairautta, kun ei pidetä itsestä yhtään huolta, laukataan kerran-pari kuussa tk-lääkärillä ja labroissa ja valitetaan siitä, ettei tutkita ja hoideta kunnolla ja lääkkeissäkin on omavastuu. Ei tietenkään käy mielen vieressäkään, että kävisi omakustanteisesti yksityisellä, jos ollaan tk:n palveluihin tyytymättömiä. Yhteiskunnan törkeä heitteillejättö! Ei ihme, että tää maa on tässä jamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnan pitäisi kai maksaa kaikki mahdolliset ihmissuhdekokeilut. Jos ei ole valmis avoliittoon, ei lähde avoliittoon. Ensin pitää olla valmis selviämään omillaan, elättämään itsensä ja sitten vasta sitoutua toiseen ja kantaa vastuuta myös hänestä. 

Ei parisuhde ole pelkkää kivaa, panemista ja käsikädessä haahuilua. Se on yhteisen elon rakentamista, vastuullisuutta. Ei se ole sitä että byrokratian vuoksi siirrellään kirjoja osoitteesta toiseen että saadaan itselle maksimaalinen hyöty. Se on arkea, hikeä ja välillä hammasten kiristelyä. 

Asuu sitten erillään jos ei ole halukas omaa osaansa hoitamaan. Avoliitto on sitä kun seurusteleva pari päättää muuttaa yhteen. Se on kuin avioliitto, ilman viimeistä niittiä. Tahdon asia.

Mutta miksi sitten näin tiiviisti loppuelämäkseen sitoutunut pari ei ansaitsisi myös samoja oikeuksia kuin aviopari? Jos avoliitto on yhteisen elon rakentamista, vastuunkantamista ja huolehtimista niin miksi sitten avopuoliso ei ole oikeutettu korvauksiin jos hän käy perheen vakituiselta asuinpaikkakunnalta muualla töissä. Miksi avopuolisot eivät peri toisiaan vaikka yhteistä elämää on rakennettu ehkä vuosikymmeniä?

"Avoliitto on sitä kun seurusteleva pari päättää muuttaa yhteen. Se on kuin avioliitto, ilman viimeistä niittiä. Tahdon asia." Sinulle ehkä. Ja on itseasiassa minullekin, mutta ei se tarkoita sitä että se olisi sitä kaikille. Avoliittohan voi olla vain järkiratkaisu asuntopulassa. Eikä tarvitse ollakaan, on erittäin hyvä että on olemassa myös (yhteiskunnankin kannalta järkevin) yhteisasumisenmuoto jossa ei ole juridisia velvoitteita toisia kohtaan. Eikä myöskään siis perheeseen liittyviä oikeuksia. 

Järkiratkaisu on se, et jakaa talouden jonkun kanssa, mutta miksi sitä ei enää haluta jakaa kun toisella ei ole lapsia. Oikeudet ja edut on kivoja, mut velvollisuudet ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnan pitäisi kai maksaa kaikki mahdolliset ihmissuhdekokeilut. Jos ei ole valmis avoliittoon, ei lähde avoliittoon. Ensin pitää olla valmis selviämään omillaan, elättämään itsensä ja sitten vasta sitoutua toiseen ja kantaa vastuuta myös hänestä. 

Ei parisuhde ole pelkkää kivaa, panemista ja käsikädessä haahuilua. Se on yhteisen elon rakentamista, vastuullisuutta. Ei se ole sitä että byrokratian vuoksi siirrellään kirjoja osoitteesta toiseen että saadaan itselle maksimaalinen hyöty. Se on arkea, hikeä ja välillä hammasten kiristelyä. 

Asuu sitten erillään jos ei ole halukas omaa osaansa hoitamaan. Avoliitto on sitä kun seurusteleva pari päättää muuttaa yhteen. Se on kuin avioliitto, ilman viimeistä niittiä. Tahdon asia.

Mutta miksi sitten näin tiiviisti loppuelämäkseen sitoutunut pari ei ansaitsisi myös samoja oikeuksia kuin aviopari? Jos avoliitto on yhteisen elon rakentamista, vastuunkantamista ja huolehtimista niin miksi sitten avopuoliso ei ole oikeutettu korvauksiin jos hän käy perheen vakituiselta asuinpaikkakunnalta muualla töissä. Miksi avopuolisot eivät peri toisiaan vaikka yhteistä elämää on rakennettu ehkä vuosikymmeniä?

"Avoliitto on sitä kun seurusteleva pari päättää muuttaa yhteen. Se on kuin avioliitto, ilman viimeistä niittiä. Tahdon asia." Sinulle ehkä. Ja on itseasiassa minullekin, mutta ei se tarkoita sitä että se olisi sitä kaikille. Avoliittohan voi olla vain järkiratkaisu asuntopulassa. Eikä tarvitse ollakaan, on erittäin hyvä että on olemassa myös (yhteiskunnankin kannalta järkevin) yhteisasumisenmuoto jossa ei ole juridisia velvoitteita toisia kohtaan. Eikä myöskään siis perheeseen liittyviä oikeuksia. 

Järkiratkaisu on se, et jakaa talouden jonkun kanssa, mutta miksi sitä ei enää haluta jakaa kun toisella ei ole lapsia. Oikeudet ja edut on kivoja, mut velvollisuudet ei.

Niin siis kun toisella ei ole rahaa...

Itse olisin tarvinnut toimeentulotukea yksinhuoltajana vuosia sitten, siksi ajaksi kun asumistuen käsittely kesti, silloin 5 kk. Olisivat voineet periä rahan takaisin asumistuesta, kun se on myönnetty. Mutta ei - minulla oli vähän rahaa ASP-tilillä (tuolloin ASP-asuntosäästämisen sai aloittaa vain kerran elämässään). Se tili piti purkaa ja "syödä", toimeentulotukivirkailija kysyi "mikä vika vuokralla asumisessa on". No, vuokralla ollaan edelleen, eikä ole asuntosäästöjä kertynyt. Mutta eipä ole velkaakaan, eikä toimeentulotukea.

Niinpä. Tätähän tää on ollut. Kiva että "poikaystävällekin" valkenee tämä asioiden tola miesten luomassa Suomessa. Politiikkaan vaan, ja ajamaan asioita siihen suuntaan, että ihmisillä olisi väli yksilöinä, ei pelkkinä kokonaistaloutena. Tai sitten perheverotukseen.

Näin naisena, joka joskus aikanaan joutui avoliitossa tyhjän päälle, eikä saanut taloudellista tukea mistään, koska työssäkäyvä mies. Silloin ei ollut ihmisenä mitään, kun ei ollut tuloja, eikä omaa rahaa, ei mitään millä osallistua kuluihin jne, joten oli pakko erota säilyäkseen hengissä.

Valtio yrittää pakottaa siihen lompakkoloisimiseen, mistä te nuoret miehet olette niin raivoissaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunnan pitäisi kai maksaa kaikki mahdolliset ihmissuhdekokeilut. Jos ei ole valmis avoliittoon, ei lähde avoliittoon. Ensin pitää olla valmis selviämään omillaan, elättämään itsensä ja sitten vasta sitoutua toiseen ja kantaa vastuuta myös hänestä. 

Ei parisuhde ole pelkkää kivaa, panemista ja käsikädessä haahuilua. Se on yhteisen elon rakentamista, vastuullisuutta. Ei se ole sitä että byrokratian vuoksi siirrellään kirjoja osoitteesta toiseen että saadaan itselle maksimaalinen hyöty. Se on arkea, hikeä ja välillä hammasten kiristelyä. 

Asuu sitten erillään jos ei ole halukas omaa osaansa hoitamaan. Avoliitto on sitä kun seurusteleva pari päättää muuttaa yhteen. Se on kuin avioliitto, ilman viimeistä niittiä. Tahdon asia.

Mutta miksi sitten näin tiiviisti loppuelämäkseen sitoutunut pari ei ansaitsisi myös samoja oikeuksia kuin aviopari? Jos avoliitto on yhteisen elon rakentamista, vastuunkantamista ja huolehtimista niin miksi sitten avopuoliso ei ole oikeutettu korvauksiin jos hän käy perheen vakituiselta asuinpaikkakunnalta muualla töissä. Miksi avopuolisot eivät peri toisiaan vaikka yhteistä elämää on rakennettu ehkä vuosikymmeniä?

"Avoliitto on sitä kun seurusteleva pari päättää muuttaa yhteen. Se on kuin avioliitto, ilman viimeistä niittiä. Tahdon asia." Sinulle ehkä. Ja on itseasiassa minullekin, mutta ei se tarkoita sitä että se olisi sitä kaikille. Avoliittohan voi olla vain järkiratkaisu asuntopulassa. Eikä tarvitse ollakaan, on erittäin hyvä että on olemassa myös (yhteiskunnankin kannalta järkevin) yhteisasumisenmuoto jossa ei ole juridisia velvoitteita toisia kohtaan. Eikä myöskään siis perheeseen liittyviä oikeuksia. 

Järkiratkaisu on se, et jakaa talouden jonkun kanssa, mutta miksi sitä ei enää haluta jakaa kun toisella ei ole lapsia. Oikeudet ja edut on kivoja, mut velvollisuudet ei.

Niin juuri, ja tässä halutaan nimenomaan tarjoilla avoliittolaisille velvollisuuksia ilman oikeuksia. Ei toimi.

Tässä on tuo maksajaa osapuoli se joka valittaa. Mutta täytyy muistaa että on myös toisinpäin. Eli voi olla että joku pienituloinen tai tukien varassa elävä ei halua muuttaa pysyvästi yhteen toisen kanssa, koska joutuisi tällöin toisen elätiksi täysin. Esim. itse ne halua ikinä olla sellaisessa tilanteessa.

Tuossa ei ehkä mitään ongelmaa, jos sitä rahaa on kuin roskaa, eli toinen tienaa niin paljon että sillä voi elättää kohtuullisen hyvin muitakin kuin itsensä, mutta monesti liian tiukilla elo voi johtaa jopa eroon, koska kummankin hermoja voi kiristää tuo tilanne, jossa loppujen lopuksi kummallakaanei sitä rahaa ole. Sillä työssäkäyvällä ei ole sen takia, että joutuu maksamaan itse kaiken yksin esim. vuokran ja sillä toisella osapuolella ei ole omaa rahaa sitten muutenkaan, vaikka ei osallistu edes kuluihin. Kylläs siinä aika paljon syyllisyyttä saattaa tuntea. Paljon selkeämpi että on omat rahat eikä tarvitse toisen kukkarolla käydä. Kyllä se on ihan eri asia sitten kun kummatkin tienaisi saman verran ja saman verran pistäisivät asumiseen ja elämiseen. Tuollainen taloudellinen epätasapaino ja toisen elättinä oleminen ei vain sovi kaikille, eikä siihen voi pakottaakaan.

Niin, miten on mahdollista, että tuet on aika pitkälle kotitalouskohtaisia tai niistä kotitalouden tuloista riippuvaisia, mutta sitten on yksilöverotus? Sosiaalituet on jääneet sinne ajalle, jolloin naiset eivät saaneet äänestää ja lapsia kasvatettiin hakkaamalla oikein isän kädestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen kerran olen sitä mieltä, että peruskoulussa ysiluokalla pitäisi olla oppiaine "Suomalainen sosiaaliturva". Ja tällä kurssilla selvitettäisiin teineille termit, lait ja käytännöt, Opetettaisiin myös, että aina, kun suunnittelee elämäntilanteensa muutosta kuten opiskelua, parisuhdetta, eroa, lapsia tms, selvittää ENSIN, miten tulee sen jälkeen taloudellisesti toimeen. Ilmeisesti media ja some antavat nuorille niin vääristynyttä tietoa tyyliin "sossu maksaa", että he tosiaan kuvittelevat saavansa milloin vaan rahojen loppuessa lisää rahaa sossusta. Ja opetettaisiin myös, että tuossa tilanteessa asiat selvitetään sen hetkisten lakien ja käytäntöjen mukaan eikä 10 vuotta sitten peruskoulussa kerrottun mukaan. Tai vielä pahempaa: silloin, kun heidän isovanhempansa olivat nuoria. Kaikki muuttuu, myös lait ja käytännöt. 

Olen elämäni aikana neuvonut lukuisia ihmisiä sosiaaliturvasta, vaikka en ole sitä juurikaan itse tarvinnut. Mutta olen nuorena opiskeluaikoinani suorittanut sosiaalipolitiikasta muutaman kurssin ja sen vuoksi tiennyt keskivertoa enemmän aiheesta. Joka kerta, kun multa aiheesta kysytään, käyn ennen vastaamistani tarkistamassa, vieläkö on näin kuin mikä mulla on viimeisin tieto vai onko jokin jo muuttunut. 

Tällä kurssilla voisi myös opettaa, että ihminen on ensisijaisesti vastuussa itse itsestään, sekä omasta perheestään. Mielestäni on "absurdia", kuinka paljon on näitä, jotka luulevat, että jonkun muun kuuluu hoitaa kaikki asiat heidän elämässään. Rahaa pitäisi tulla seinästä, kaikesta pitäsi  saada tukia. Näitten sossurahoista kitisijiöiden lisäksi eniten ärsyttää alatisairaat, jotka ovat syöneet ja juoneet itsensä sotanorsuiksi. Ei siinä vielä mitään, mutta kun tulee diapetestä ja muuta sairautta, kun ei pidetä itsestä yhtään huolta, laukataan kerran-pari kuussa tk-lääkärillä ja labroissa ja valitetaan siitä, ettei tutkita ja hoideta kunnolla ja lääkkeissäkin on omavastuu. Ei tietenkään käy mielen vieressäkään, että kävisi omakustanteisesti yksityisellä, jos ollaan tk:n palveluihin tyytymättömiä. Yhteiskunnan törkeä heitteillejättö! Ei ihme, että tää maa on tässä jamassa.

Tämä ei varsinaisesti liity aiheeseen. Sinä haluat nyt keskustella (sinänsä ihan tarpeellisesta) aiheesta, pitääkö yhteiskunnan elättää ihmistä ja jos pitää, kuinka paljon.

Me muut keskustelemme siitä, onko oikein että vain yhteinen katto pään päällä tekee toisesta ihmisestä elatusvelvollisen, vaikka tuo katto ei tuo mitään oikeuksia perhesuhteisiin vedoten. Voidaan toki keskustella siitä onko tämä tyttis toimeentulotukensa ansainnut yleensäkään, mutta minusta on outoa että moni olisi valmis suomaan hänelle toimeentulotukensa jos hän muuttaisi poikaystävänsä kanssa erilleen. Siitä tässä keskustellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tukielämä oli Suomessa täysin tuntematon asia ja käsite 60- ja 70-luvulla. Tukia hakevat ihmiset olivat ns. sosiaalitapauksia ja erilaisia ongelmaisia. Tänään tukielämästä  on tullut enemmistöön lukeutuville terveillekin elannon ja toimeentulon peruselementti.

60- ja 70-luvulla sai töitä ja niistä töistä sai vielä palkkaakin.

Ehkä avustavia työtehtäviä sai helpommin, kun elettiin maataloudesta esim. käpyjen keruu, kuusen taimien istutus, siivous, lastenhoito jne.

Ja tuohon aikaan, vain varakkailla ja todella lahjakkailla oli varaa opiskeluun, kun kaikki maksoi, oli kalliit lukukausimaksut, kirjat jne. ja silloin tyydyttiin todella alhaiseen elintasoon, eikä ollut lainkaan harvinaista, että yksi huone jaettiin kuuden opiskelijan kanssa, kun asumistuki tai opintoraha olivat tuntemattomia käsitteitä.