Kun suuri suru kohtaa, kaiken lisäksi harmittaa 2 parhaan ystäväni reaktio asiaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kertoo että olet kyyninen ja kylmä. Surullista ettei välit äitiisikään tunnu kovin lämpöiselle ja että surusta on tullut äitisi esimerkillä valtaväline ja ruma asia. Tiesitkö että toisille suru aiheuttaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin oireita. Aluksi voi olla shokki. Itselläni meni niin että itkin itkemistä(ihan yksin kotona), ruoka halu meni, unet meni, rinnan päällä tuntui raskas levy, ahdistus kohtauksia, fyysisesti heikko olo, jalat ei kanna..unohtelua, alakuloisuutta, yksinäisyyden tunnetta. Ja nämä ovat NORMAALEJA tuntoja surun keskellä. Suru on iso elämää mullistava shokki. Itse surin isäpuolen äidin kuolemaa täysin eritavalla kuin oman mummoni kuolemaa. Joku pv jos puolisosi tai lapsesi kuolee ja olet yh, imetkö surun itseesi ja jatkat elämää kun ei ole aikaa surra. Yksin kotona pyörittelet ja ajattelet että on ihan ok jos paras ystäväsi ei voi edes kerran käydä luonasi.

Isäpuolen äiti ja mummo. Just näin.

Ja mistä tämä tietää keltä on kuollut ja kuka. Penikoissa on just se vika, että kuvitellaan oikeasti tietävänsä kaikesta kaiken.

Joo, multa on kuollut lapsi, enkä siltikään nähnyt tarvetta saada huomiota itseeni.. Jostain kumman syystä..:D

Joo joo, blaa blaa. Sulta on kuollu lapset ja isät ja tädit ja serkut ja kaikki yhden vuoden aikana ja sinä et hakenut huomiota, et itkenyt etkä puhunut etkä mitään, vaan sankarina tein työsi ja elit täysin normaalisti. Joo joo, uskotaan, älä jankkaa enää!

Ei ole, vaan elämän aikana. Kun pääsee tiettyyn ikään porukkaa kaatuu kuin talvisodassa, ois aika rankkaa koittaa kerjätä huomiota näistä kaikista. En kerkeisi muuta kuin hakemaan sääliä ja huomiota ja " piehtaroimaan", kyllä työkaveritkin tykkäis..;)

180 ei muuten ota kantaa tuohon sairasloma-asiaan, puhuin muista riennoista. t: 180

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kertoo että olet kyyninen ja kylmä. Surullista ettei välit äitiisikään tunnu kovin lämpöiselle ja että surusta on tullut äitisi esimerkillä valtaväline ja ruma asia. Tiesitkö että toisille suru aiheuttaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin oireita. Aluksi voi olla shokki. Itselläni meni niin että itkin itkemistä(ihan yksin kotona), ruoka halu meni, unet meni, rinnan päällä tuntui raskas levy, ahdistus kohtauksia, fyysisesti heikko olo, jalat ei kanna..unohtelua, alakuloisuutta, yksinäisyyden tunnetta. Ja nämä ovat NORMAALEJA tuntoja surun keskellä. Suru on iso elämää mullistava shokki. Itse surin isäpuolen äidin kuolemaa täysin eritavalla kuin oman mummoni kuolemaa. Joku pv jos puolisosi tai lapsesi kuolee ja olet yh, imetkö surun itseesi ja jatkat elämää kun ei ole aikaa surra. Yksin kotona pyörittelet ja ajattelet että on ihan ok jos paras ystäväsi ei voi edes kerran käydä luonasi.

Isäpuolen äiti ja mummo. Just näin.

Ja mistä tämä tietää keltä on kuollut ja kuka. Penikoissa on just se vika, että kuvitellaan oikeasti tietävänsä kaikesta kaiken.

Joo, multa on kuollut lapsi, enkä siltikään nähnyt tarvetta saada huomiota itseeni.. Jostain kumman syystä..:D

Miksi sitten riehut tässä ketjussa? Miksi sitten kirjoittelet tänne kymmeniä viestejä siitä miten sinulta on kuollut lukuisia läheisiä, etkä surrut heitä??

Mitä haet näillä viesteilläsi muuta kuin huomiota?

Sillä huomiota sinä täällä haet. Jos et olisi huomion perässä, niin olisit tyytynyt kirjoittamaan tähän ketjuun vain yhden viestin.

Olet paljastanut oman huomionhakuisuutesi, sen näkee sokea Reetakin.

Jep ja nyt se ulisee pennuista. Miten pennut ei tajua sitä tätä ja tuota (olen lähes keski-ikäinen). Sentään uusi käänne tuossa saman jankkaamisessa. Tai samaa huomionhakuista jankkaamistahan tuo on, maustettuna uudella twistillä. Huomionhakuisuus höystettynä narsismilla. Sillä tällä hetkellä se vain trollaa, haluaa saada reaktioita aikaiseksi ja huomiota itselleen. Persoonallisuushäiriöiset nauttivat keskustelupalstoilla riehumisesta. Niistä pääsee eroon vain sillä, ettei annan huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaslomaa saa joiltakin lääkäreiltä surun vuoksi, mutta yleensä se taitaa olla palkatonta. Mä muistan lukeneeni, että lääkäreitä on ohjeistettu käyttämään z-koodia, jolloin sairasloma on palkaton. Ihan reilua noin, koska suru ei ole sairaus ja läheisten kuolemia tulee meille jokaiselle.

Useimmilla on pakko pysyä kiinni normaalielämässä, vaikka olis kuinka suuri suru. On lapsia, joista on huolehdittava, voi olla käytännön järjestelyt hoidettavana jne. Aika harva taitaa pystyä siihen, että jää vaan saikulle suremaan ja odottelee lohduttelijoita. Eikä tuollainen sitä surua helpota. Kyllä se suru helpottuu, mutta vain ajan kanssa. Surun kanssa on vaan pakko elää. Niitä kuolemia tulee paljon elämän varrella vastaan, eikä jatkuvasti voi saikuttaa.

Lapsen tai oman puolison kuolema voi suistaa normaalielämän raiteiltaan, mutta ei silloinkaan voi lopettaa normaalielämää. Se on vaan pakko jaksaa. Pitäähän ne käytännönjärjestelyt jonkun hoitaa.

Ja tämä asenne näkyy sitten psyykeläketilastoissa, ennenaikaisissa eläkkeelle siirtymisissä, burn outeissa, masennus- ja ahdistuneisuusluvuissa, väkivaltatilastoissa, huostaanotto- ja lastensuojelutilastoissa. On ihan normaali psyykkinen reaktio pysähtyä hetkeksi, jos kohtaa yllättävän kriisin. Ja sitä psyyke vaatii, pysähtymistä surun äärelle, jotta mieli voi parantua. Siitä surusta pääsee paljon nopeammin eteenpäin, kun sen suree, eikä yritä väkisin puskea eteenpäin.

Siinä ei ole mitään tervettä, että ihmiset pakotetaan jopa oman lapsen kuoleman jälkeen hetikohta töihin. Eikä se perustu mihinkään tutkittuun tietoon, vaan se perustuu markkinatalouden raadollisuudelle. Ja markkinataloudella ei taas ole mitään tekemistä normaalin elämän kanssa, etenkään inhimillisyyden.

Mä kyllä luulen, että nuo psyykelääkkeet, ennenaikaiset eläkkeet, burn outit, masennukset ja muut tulee just näille surusaikuttelijoille! Miten sä luulet ihmisten muualla maailmassa selviävän? Luuletko, että muissa maissa saa surusaikkua? Ei saa.

Suomalaiset on opetettu kermaperseiksi vähän joka asiassa ja mitä helpommaksi elämä on tehty, sitä vähemmä heikot ihmiset "kestää" tai edes yrittää itse. Kuolema ei ole kriisi. Se on meidän jokaisen lopullinen päämäärä. Se on ihan normaali asia.

Ennenaikainen kuolema - tapaturma, onnettomuus, itsemurha tai henkirikoksen kohteeksi joutuminen voi toki johtaa sokkiin tai kriisiin, mutta "tavallinen" kuolema on ihan luonnollinen asia.

Me, jotka surun kanssa jatkamme normaalielämää, olemme niitä, jotka selviää ilman lääkkeitä ja sairaslomia. Suru on normaali tunne, ihan niin kuin kaikki muutkin tunteet. Kaikkien muidenkin tunteiden kanssa pitää elää, miksi suru olisi joku poikkeus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kertoo että olet kyyninen ja kylmä. Surullista ettei välit äitiisikään tunnu kovin lämpöiselle ja että surusta on tullut äitisi esimerkillä valtaväline ja ruma asia. Tiesitkö että toisille suru aiheuttaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin oireita. Aluksi voi olla shokki. Itselläni meni niin että itkin itkemistä(ihan yksin kotona), ruoka halu meni, unet meni, rinnan päällä tuntui raskas levy, ahdistus kohtauksia, fyysisesti heikko olo, jalat ei kanna..unohtelua, alakuloisuutta, yksinäisyyden tunnetta. Ja nämä ovat NORMAALEJA tuntoja surun keskellä. Suru on iso elämää mullistava shokki. Itse surin isäpuolen äidin kuolemaa täysin eritavalla kuin oman mummoni kuolemaa. Joku pv jos puolisosi tai lapsesi kuolee ja olet yh, imetkö surun itseesi ja jatkat elämää kun ei ole aikaa surra. Yksin kotona pyörittelet ja ajattelet että on ihan ok jos paras ystäväsi ei voi edes kerran käydä luonasi.

Isäpuolen äiti ja mummo. Just näin.

Ja mistä tämä tietää keltä on kuollut ja kuka. Penikoissa on just se vika, että kuvitellaan oikeasti tietävänsä kaikesta kaiken.

Joo, multa on kuollut lapsi, enkä siltikään nähnyt tarvetta saada huomiota itseeni.. Jostain kumman syystä..:D

Miksi sitten riehut tässä ketjussa? Miksi sitten kirjoittelet tänne kymmeniä viestejä siitä miten sinulta on kuollut lukuisia läheisiä, etkä surrut heitä??

Mitä haet näillä viesteilläsi muuta kuin huomiota?

Sillä huomiota sinä täällä haet. Jos et olisi huomion perässä, niin olisit tyytynyt kirjoittamaan tähän ketjuun vain yhden viestin.

Olet paljastanut oman huomionhakuisuutesi, sen näkee sokea Reetakin.

Jep ja nyt se ulisee pennuista. Miten pennut ei tajua sitä tätä ja tuota (olen lähes keski-ikäinen). Sentään uusi käänne tuossa saman jankkaamisessa. Tai samaa huomionhakuista jankkaamistahan tuo on, maustettuna uudella twistillä. Huomionhakuisuus höystettynä narsismilla. Sillä tällä hetkellä se vain trollaa, haluaa saada reaktioita aikaiseksi ja huomiota itselleen. Persoonallisuushäiriöiset nauttivat keskustelupalstoilla riehumisesta. Niistä pääsee eroon vain sillä, ettei annan huomiota.

Jeps, juuri näin. Ja keski-ikäinen minäkin olen.. 

Mutta mikä olisi persoonallisuushäiriöiselle trollaajalle parempi ketju kuin kuolemaa ja surua koskeva ketju? Eipä oikein mitään. Kuolema ja suru on niin suuria ja vaikeita asioita ihmisten elämässä, että niihin liittyvillä asioilla on helppo loukata ja helppo saada reaktioita aikaiseksi. Hän on valinnut kiusaamisensa kohteeksi sen heikoimman.. Jota on helpoin kiusata. Hän lyö lyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hmm..mitä merkitystä sillä on, kuka on kuollut? Vain sillä on merkitystä millainen tunneside tähän ihmiseen on ollut. Ihmiset helposti ajattelee että äiti ja isää voi surra enemmän kuin mummoa tai pappaa. Kummia tai tätiä ei ole syytä surra niinkö? Kuulkaas kun toisille se oma täti voi olla vaikka äitiä vastaava, hyvin hyvin läheinen, tiiviisti elämässä ja tunne ja side molemmin puolista. sitten kun täti kuolee on suru suuri..vaikka joku voi ajatella että "minun tätini kun kuoli en edes itkenyt". Jokaisen suru on henkilökohtainen ja sen suurruutta ei voi verrata eikä väheksyä. Kaikilla ei edes ole muita rakkaita kuin oma mies ja lapset. Itselleni henkilökohtaisesti oma äiti, mummo ja kummini (mummon sisko) on todella todella tärkeitä,rakkaita ja läheisiä.paljon olemme tekemisissä juhlina ja arjessa.

Niimpä. Ja jollakin ei ehkä edes ole niitä lapsia ja puolisoa.. ja suku etäinen. Ei sisaruksiakaan. Silloin ne omat vanhemmat saattaa olla se kaikkein läheisin.. Vaikka olisi jo 30-vuotias. Jokaiselle ihmiselle joku on äärettömän läheinen ja rakas. Ei muut voi tietää, että onko vaikka täti se ainoa läheinen ihminen. 

Kompaan edellisiä ja lisään: riippumatta siitä kuinka läheinen kuollut oli, ulkopuolisten ei kannattaisi kovin heppoisilla tiedoilla arvioida.

Esim: 

Pahasti alkoholisoitunut vanhempi on kuollut.  Aikuinen lapsi luovutti vuosia sitten, eikä ole pystynyt pitämään yhteyttä. Mutta tämä lapsi voi surra ensinnäkin sitä, ettei koskaan ollut kunnon vanhempaa, eikä tulevilla mahdollisilla lastenlapsillakaan koskaan isovanhempaa. Toiseksi hän voi surra sitä, miten surullisesti tämän vanhemman elämä meni, olisi halunnut hänelle parempaa. Tähän päälle joku sukulainen voi syyllistää siitä, kun ei pitänyt yhteyttä, auttanut ja tehnyt enemmän. Ja vielä lisäksi se ajatus, joka monelle siinä tilanteessa tulee eli "minä olen sukupolvien jatkumossa seuraava" - vaikka se olisikin todennäköisesti monien vuosikymmenien päästä.

Tähän päälle ei enää kaipaa ulkopuolisilta arvioita suremistyylistä, jos esim. haluaa pysähtyä ja vetäytyä miettimään elämäänsä hetkeksi. Etenkään, kun ei välttämättä osaa edes itselleen jäsentää, saati muille sanoittaa monenlaisia tunteita ja ajatuksia.

Näin. Kuolema tuo monia tunteita ja eri ihmisten kuolema elämän aikana aivan erilaisia tunteita.

Kylmä totuus on vain se, että jos teatraalisesti itkee ja poraa sitä mummua ja hakee huomion itseensä ja olettaa maailman pyörivän pari päivää ympärillään, voi tulla myöhemmät menetykset ja niiden jälkipolemiikki yllätyksenä, ja se ettei voikaan jäädä piehtaroimaan ja suremaan ja koittaa salama käsitellä tunteitaan.

Kyllä elämässä tulee tosi kipeitä asioita jotka täytyy käsitellä. Toiset tekee surutyötä vuosia, toiset hukuttautuu alkoholiin tai muuhun riippuvuuteen, toiset ei ole käsitelleet mitenkään tai ovat, mutta käyttävät omaisensa kuolemaa syynä käyttää muita hyväkseen tai kerätä sääliä. Se vaan hankaloituu kun muutkin ovat samassa veneessä.

Olen samaa mieltä edellisten kanssa, hae ap netistä tietoa eri sururyhmistä. Jos sinusta tuntuu, että ystäväsi ovat läsnä vain hyvinä aikoina, niin mieti etäisyyden ottamista. Voit vaikka sururyhmästä yrittää löytää uusia tuttavuuksia.

Sama katoreaktio taitaa olla monilla syöpään sairastuneilla. Sairauden puhjetessa kaverit kaikkoavat kuin tuhka tuuleen. Aika karua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kertoo että olet kyyninen ja kylmä. Surullista ettei välit äitiisikään tunnu kovin lämpöiselle ja että surusta on tullut äitisi esimerkillä valtaväline ja ruma asia. Tiesitkö että toisille suru aiheuttaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin oireita. Aluksi voi olla shokki. Itselläni meni niin että itkin itkemistä(ihan yksin kotona), ruoka halu meni, unet meni, rinnan päällä tuntui raskas levy, ahdistus kohtauksia, fyysisesti heikko olo, jalat ei kanna..unohtelua, alakuloisuutta, yksinäisyyden tunnetta. Ja nämä ovat NORMAALEJA tuntoja surun keskellä. Suru on iso elämää mullistava shokki. Itse surin isäpuolen äidin kuolemaa täysin eritavalla kuin oman mummoni kuolemaa. Joku pv jos puolisosi tai lapsesi kuolee ja olet yh, imetkö surun itseesi ja jatkat elämää kun ei ole aikaa surra. Yksin kotona pyörittelet ja ajattelet että on ihan ok jos paras ystäväsi ei voi edes kerran käydä luonasi.

Isäpuolen äiti ja mummo. Just näin.

Ja mistä tämä tietää keltä on kuollut ja kuka. Penikoissa on just se vika, että kuvitellaan oikeasti tietävänsä kaikesta kaiken.

Joo, multa on kuollut lapsi, enkä siltikään nähnyt tarvetta saada huomiota itseeni.. Jostain kumman syystä..:D

Miksi sitten riehut tässä ketjussa? Miksi sitten kirjoittelet tänne kymmeniä viestejä siitä miten sinulta on kuollut lukuisia läheisiä, etkä surrut heitä??

Mitä haet näillä viesteilläsi muuta kuin huomiota?

Sillä huomiota sinä täällä haet. Jos et olisi huomion perässä, niin olisit tyytynyt kirjoittamaan tähän ketjuun vain yhden viestin.

Olet paljastanut oman huomionhakuisuutesi, sen näkee sokea Reetakin.

Jep ja nyt se ulisee pennuista. Miten pennut ei tajua sitä tätä ja tuota (olen lähes keski-ikäinen). Sentään uusi käänne tuossa saman jankkaamisessa. Tai samaa huomionhakuista jankkaamistahan tuo on, maustettuna uudella twistillä. Huomionhakuisuus höystettynä narsismilla. Sillä tällä hetkellä se vain trollaa, haluaa saada reaktioita aikaiseksi ja huomiota itselleen. Persoonallisuushäiriöiset nauttivat keskustelupalstoilla riehumisesta. Niistä pääsee eroon vain sillä, ettei annan huomiota.

Emmä ymmärrä miten tää käy niin kipeasti sinuun. Kukin tyylillään mutta voipi olla, että tulee yllätyksenä ettei kuolema ( lähelläsi) olekaan mikään asia jossa kiinnitetään huomio sinuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kertoo että olet kyyninen ja kylmä. Surullista ettei välit äitiisikään tunnu kovin lämpöiselle ja että surusta on tullut äitisi esimerkillä valtaväline ja ruma asia. Tiesitkö että toisille suru aiheuttaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin oireita. Aluksi voi olla shokki. Itselläni meni niin että itkin itkemistä(ihan yksin kotona), ruoka halu meni, unet meni, rinnan päällä tuntui raskas levy, ahdistus kohtauksia, fyysisesti heikko olo, jalat ei kanna..unohtelua, alakuloisuutta, yksinäisyyden tunnetta. Ja nämä ovat NORMAALEJA tuntoja surun keskellä. Suru on iso elämää mullistava shokki. Itse surin isäpuolen äidin kuolemaa täysin eritavalla kuin oman mummoni kuolemaa. Joku pv jos puolisosi tai lapsesi kuolee ja olet yh, imetkö surun itseesi ja jatkat elämää kun ei ole aikaa surra. Yksin kotona pyörittelet ja ajattelet että on ihan ok jos paras ystäväsi ei voi edes kerran käydä luonasi.

Isäpuolen äiti ja mummo. Just näin.

Ja mistä tämä tietää keltä on kuollut ja kuka. Penikoissa on just se vika, että kuvitellaan oikeasti tietävänsä kaikesta kaiken.

Joo, multa on kuollut lapsi, enkä siltikään nähnyt tarvetta saada huomiota itseeni.. Jostain kumman syystä..:D

Miksi sitten riehut tässä ketjussa? Miksi sitten kirjoittelet tänne kymmeniä viestejä siitä miten sinulta on kuollut lukuisia läheisiä, etkä surrut heitä??

Mitä haet näillä viesteilläsi muuta kuin huomiota?

Sillä huomiota sinä täällä haet. Jos et olisi huomion perässä, niin olisit tyytynyt kirjoittamaan tähän ketjuun vain yhden viestin.

Olet paljastanut oman huomionhakuisuutesi, sen näkee sokea Reetakin.

Jep ja nyt se ulisee pennuista. Miten pennut ei tajua sitä tätä ja tuota (olen lähes keski-ikäinen). Sentään uusi käänne tuossa saman jankkaamisessa. Tai samaa huomionhakuista jankkaamistahan tuo on, maustettuna uudella twistillä. Huomionhakuisuus höystettynä narsismilla. Sillä tällä hetkellä se vain trollaa, haluaa saada reaktioita aikaiseksi ja huomiota itselleen. Persoonallisuushäiriöiset nauttivat keskustelupalstoilla riehumisesta. Niistä pääsee eroon vain sillä, ettei annan huomiota.

Jeps, juuri näin. Ja keski-ikäinen minäkin olen.. 

Mutta mikä olisi persoonallisuushäiriöiselle trollaajalle parempi ketju kuin kuolemaa ja surua koskeva ketju? Eipä oikein mitään. Kuolema ja suru on niin suuria ja vaikeita asioita ihmisten elämässä, että niihin liittyvillä asioilla on helppo loukata ja helppo saada reaktioita aikaiseksi. Hän on valinnut kiusaamisensa kohteeksi sen heikoimman.. Jota on helpoin kiusata. Hän lyö lyötyä.

Kyllä, juuri näin. Suruketjut ovat otollista maaperää trollaamiselle ja toisten loukkaamiselle. Tuollaiset henkilöt saavat suunnatonta nautintoa siitä, että voivat kommentoida oikein törkeästi ja manipuloida keskustelua. Keksimällä esim. tuulesta temmattuja väitteitä ja tarinoita, vääristelemällä muiden kirjoituksia. Etenkin niiden, joita haluaa loukata.

Sama ilmiö näkyy kaikissa muissakin niin sanotuissa aroissa ketjuissa. Ei aikaakaan, kun joku luonnehäiriöinen tulee viihdyttämään itseään ja hakemaan huomiota törkeillä kommenteilla.

Vierailija kirjoitti:

Olen samaa mieltä edellisten kanssa, hae ap netistä tietoa eri sururyhmistä. Jos sinusta tuntuu, että ystäväsi ovat läsnä vain hyvinä aikoina, niin mieti etäisyyden ottamista. Voit vaikka sururyhmästä yrittää löytää uusia tuttavuuksia.

Sama katoreaktio taitaa olla monilla syöpään sairastuneilla. Sairauden puhjetessa kaverit kaikkoavat kuin tuhka tuuleen. Aika karua.

Johtuu siitä, että ystävät ja tuttavat kuormitetaan loppuun vaikka heillä omat murheet ja elämä.

Kumma juttu kun ystävät ei kaikkoa niiltä, jotka eivät vaadi ystäviltään minkäänlaista uhrautumista, vaan elämä jatkuu ja omat murheet kannetaan itse ja vahvasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kertoo että olet kyyninen ja kylmä. Surullista ettei välit äitiisikään tunnu kovin lämpöiselle ja että surusta on tullut äitisi esimerkillä valtaväline ja ruma asia. Tiesitkö että toisille suru aiheuttaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin oireita. Aluksi voi olla shokki. Itselläni meni niin että itkin itkemistä(ihan yksin kotona), ruoka halu meni, unet meni, rinnan päällä tuntui raskas levy, ahdistus kohtauksia, fyysisesti heikko olo, jalat ei kanna..unohtelua, alakuloisuutta, yksinäisyyden tunnetta. Ja nämä ovat NORMAALEJA tuntoja surun keskellä. Suru on iso elämää mullistava shokki. Itse surin isäpuolen äidin kuolemaa täysin eritavalla kuin oman mummoni kuolemaa. Joku pv jos puolisosi tai lapsesi kuolee ja olet yh, imetkö surun itseesi ja jatkat elämää kun ei ole aikaa surra. Yksin kotona pyörittelet ja ajattelet että on ihan ok jos paras ystäväsi ei voi edes kerran käydä luonasi.

Isäpuolen äiti ja mummo. Just näin.

Ja mistä tämä tietää keltä on kuollut ja kuka. Penikoissa on just se vika, että kuvitellaan oikeasti tietävänsä kaikesta kaiken.

Joo, multa on kuollut lapsi, enkä siltikään nähnyt tarvetta saada huomiota itseeni.. Jostain kumman syystä..:D

Miksi sitten riehut tässä ketjussa? Miksi sitten kirjoittelet tänne kymmeniä viestejä siitä miten sinulta on kuollut lukuisia läheisiä, etkä surrut heitä??

Mitä haet näillä viesteilläsi muuta kuin huomiota?

Sillä huomiota sinä täällä haet. Jos et olisi huomion perässä, niin olisit tyytynyt kirjoittamaan tähän ketjuun vain yhden viestin.

Olet paljastanut oman huomionhakuisuutesi, sen näkee sokea Reetakin.

Jep ja nyt se ulisee pennuista. Miten pennut ei tajua sitä tätä ja tuota (olen lähes keski-ikäinen). Sentään uusi käänne tuossa saman jankkaamisessa. Tai samaa huomionhakuista jankkaamistahan tuo on, maustettuna uudella twistillä. Huomionhakuisuus höystettynä narsismilla. Sillä tällä hetkellä se vain trollaa, haluaa saada reaktioita aikaiseksi ja huomiota itselleen. Persoonallisuushäiriöiset nauttivat keskustelupalstoilla riehumisesta. Niistä pääsee eroon vain sillä, ettei annan huomiota.

Emmä ymmärrä miten tää käy niin kipeasti sinuun. Kukin tyylillään mutta voipi olla, että tulee yllätyksenä ettei kuolema ( lähelläsi) olekaan mikään asia jossa kiinnitetään huomio sinuun.

Eli sinä olisit odottanut, että sinä olisit saanut huomiota, kun lähellesi tuli kuolema. Ja et saanutkaan sitä, kun äitisi varasti kaiken huomion teatraalisuudellaan. Ja olet katkeroitunut siitä. Ja purat katkeruutesi tuntemattomiin huutelemalla täällä huomionhakuisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kertoo että olet kyyninen ja kylmä. Surullista ettei välit äitiisikään tunnu kovin lämpöiselle ja että surusta on tullut äitisi esimerkillä valtaväline ja ruma asia. Tiesitkö että toisille suru aiheuttaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin oireita. Aluksi voi olla shokki. Itselläni meni niin että itkin itkemistä(ihan yksin kotona), ruoka halu meni, unet meni, rinnan päällä tuntui raskas levy, ahdistus kohtauksia, fyysisesti heikko olo, jalat ei kanna..unohtelua, alakuloisuutta, yksinäisyyden tunnetta. Ja nämä ovat NORMAALEJA tuntoja surun keskellä. Suru on iso elämää mullistava shokki. Itse surin isäpuolen äidin kuolemaa täysin eritavalla kuin oman mummoni kuolemaa. Joku pv jos puolisosi tai lapsesi kuolee ja olet yh, imetkö surun itseesi ja jatkat elämää kun ei ole aikaa surra. Yksin kotona pyörittelet ja ajattelet että on ihan ok jos paras ystäväsi ei voi edes kerran käydä luonasi.

Isäpuolen äiti ja mummo. Just näin.

Ja mistä tämä tietää keltä on kuollut ja kuka. Penikoissa on just se vika, että kuvitellaan oikeasti tietävänsä kaikesta kaiken.

Joo, multa on kuollut lapsi, enkä siltikään nähnyt tarvetta saada huomiota itseeni.. Jostain kumman syystä..:D

Miksi sitten riehut tässä ketjussa? Miksi sitten kirjoittelet tänne kymmeniä viestejä siitä miten sinulta on kuollut lukuisia läheisiä, etkä surrut heitä??

Mitä haet näillä viesteilläsi muuta kuin huomiota?

Sillä huomiota sinä täällä haet. Jos et olisi huomion perässä, niin olisit tyytynyt kirjoittamaan tähän ketjuun vain yhden viestin.

Olet paljastanut oman huomionhakuisuutesi, sen näkee sokea Reetakin.

Jep ja nyt se ulisee pennuista. Miten pennut ei tajua sitä tätä ja tuota (olen lähes keski-ikäinen). Sentään uusi käänne tuossa saman jankkaamisessa. Tai samaa huomionhakuista jankkaamistahan tuo on, maustettuna uudella twistillä. Huomionhakuisuus höystettynä narsismilla. Sillä tällä hetkellä se vain trollaa, haluaa saada reaktioita aikaiseksi ja huomiota itselleen. Persoonallisuushäiriöiset nauttivat keskustelupalstoilla riehumisesta. Niistä pääsee eroon vain sillä, ettei annan huomiota.

Jeps, juuri näin. Ja keski-ikäinen minäkin olen.. 

Mutta mikä olisi persoonallisuushäiriöiselle trollaajalle parempi ketju kuin kuolemaa ja surua koskeva ketju? Eipä oikein mitään. Kuolema ja suru on niin suuria ja vaikeita asioita ihmisten elämässä, että niihin liittyvillä asioilla on helppo loukata ja helppo saada reaktioita aikaiseksi. Hän on valinnut kiusaamisensa kohteeksi sen heikoimman.. Jota on helpoin kiusata. Hän lyö lyötyä.

Kyllä, juuri näin. Suruketjut ovat otollista maaperää trollaamiselle ja toisten loukkaamiselle. Tuollaiset henkilöt saavat suunnatonta nautintoa siitä, että voivat kommentoida oikein törkeästi ja manipuloida keskustelua. Keksimällä esim. tuulesta temmattuja väitteitä ja tarinoita, vääristelemällä muiden kirjoituksia. Etenkin niiden, joita haluaa loukata.

Sama ilmiö näkyy kaikissa muissakin niin sanotuissa aroissa ketjuissa. Ei aikaakaan, kun joku luonnehäiriöinen tulee viihdyttämään itseään ja hakemaan huomiota törkeillä kommenteilla.

Miten sua on loukattu? Kerro toki!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kertoo että olet kyyninen ja kylmä. Surullista ettei välit äitiisikään tunnu kovin lämpöiselle ja että surusta on tullut äitisi esimerkillä valtaväline ja ruma asia. Tiesitkö että toisille suru aiheuttaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin oireita. Aluksi voi olla shokki. Itselläni meni niin että itkin itkemistä(ihan yksin kotona), ruoka halu meni, unet meni, rinnan päällä tuntui raskas levy, ahdistus kohtauksia, fyysisesti heikko olo, jalat ei kanna..unohtelua, alakuloisuutta, yksinäisyyden tunnetta. Ja nämä ovat NORMAALEJA tuntoja surun keskellä. Suru on iso elämää mullistava shokki. Itse surin isäpuolen äidin kuolemaa täysin eritavalla kuin oman mummoni kuolemaa. Joku pv jos puolisosi tai lapsesi kuolee ja olet yh, imetkö surun itseesi ja jatkat elämää kun ei ole aikaa surra. Yksin kotona pyörittelet ja ajattelet että on ihan ok jos paras ystäväsi ei voi edes kerran käydä luonasi.

Isäpuolen äiti ja mummo. Just näin.

Ja mistä tämä tietää keltä on kuollut ja kuka. Penikoissa on just se vika, että kuvitellaan oikeasti tietävänsä kaikesta kaiken.

Joo, multa on kuollut lapsi, enkä siltikään nähnyt tarvetta saada huomiota itseeni.. Jostain kumman syystä..:D

Miksi sitten riehut tässä ketjussa? Miksi sitten kirjoittelet tänne kymmeniä viestejä siitä miten sinulta on kuollut lukuisia läheisiä, etkä surrut heitä??

Mitä haet näillä viesteilläsi muuta kuin huomiota?

Sillä huomiota sinä täällä haet. Jos et olisi huomion perässä, niin olisit tyytynyt kirjoittamaan tähän ketjuun vain yhden viestin.

Olet paljastanut oman huomionhakuisuutesi, sen näkee sokea Reetakin.

Jep ja nyt se ulisee pennuista. Miten pennut ei tajua sitä tätä ja tuota (olen lähes keski-ikäinen). Sentään uusi käänne tuossa saman jankkaamisessa. Tai samaa huomionhakuista jankkaamistahan tuo on, maustettuna uudella twistillä. Huomionhakuisuus höystettynä narsismilla. Sillä tällä hetkellä se vain trollaa, haluaa saada reaktioita aikaiseksi ja huomiota itselleen. Persoonallisuushäiriöiset nauttivat keskustelupalstoilla riehumisesta. Niistä pääsee eroon vain sillä, ettei annan huomiota.

Emmä ymmärrä miten tää käy niin kipeasti sinuun. Kukin tyylillään mutta voipi olla, että tulee yllätyksenä ettei kuolema ( lähelläsi) olekaan mikään asia jossa kiinnitetään huomio sinuun.

Eli sinä olisit odottanut, että sinä olisit saanut huomiota, kun lähellesi tuli kuolema. Ja et saanutkaan sitä, kun äitisi varasti kaiken huomion teatraalisuudellaan. Ja olet katkeroitunut siitä. Ja purat katkeruutesi tuntemattomiin huutelemalla täällä huomionhakuisuudesta.

Ei kannata, älä vastaa persoonallisuushäiriöiselle. Se jatkaa niin pitkään, kunnes jää huomiotta ja kyllästyy. Se viihdyttää itseään tällä. Ei kannata yrittää järkeistää asioita tuolle ja selittää, nuiden aivot eivät toimi normaalien tapaan. Et saa häntä ymmärtämään omaa sairasta käytöstään, sillä hän nauttii siitä. Ja nauttii saamastaan huomiosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kertoo että olet kyyninen ja kylmä. Surullista ettei välit äitiisikään tunnu kovin lämpöiselle ja että surusta on tullut äitisi esimerkillä valtaväline ja ruma asia. Tiesitkö että toisille suru aiheuttaa niin psyykkisiä kuin fyysisiäkin oireita. Aluksi voi olla shokki. Itselläni meni niin että itkin itkemistä(ihan yksin kotona), ruoka halu meni, unet meni, rinnan päällä tuntui raskas levy, ahdistus kohtauksia, fyysisesti heikko olo, jalat ei kanna..unohtelua, alakuloisuutta, yksinäisyyden tunnetta. Ja nämä ovat NORMAALEJA tuntoja surun keskellä. Suru on iso elämää mullistava shokki. Itse surin isäpuolen äidin kuolemaa täysin eritavalla kuin oman mummoni kuolemaa. Joku pv jos puolisosi tai lapsesi kuolee ja olet yh, imetkö surun itseesi ja jatkat elämää kun ei ole aikaa surra. Yksin kotona pyörittelet ja ajattelet että on ihan ok jos paras ystäväsi ei voi edes kerran käydä luonasi.

Isäpuolen äiti ja mummo. Just näin.

Ja mistä tämä tietää keltä on kuollut ja kuka. Penikoissa on just se vika, että kuvitellaan oikeasti tietävänsä kaikesta kaiken.

Joo, multa on kuollut lapsi, enkä siltikään nähnyt tarvetta saada huomiota itseeni.. Jostain kumman syystä..:D

Miksi sitten riehut tässä ketjussa? Miksi sitten kirjoittelet tänne kymmeniä viestejä siitä miten sinulta on kuollut lukuisia läheisiä, etkä surrut heitä??

Mitä haet näillä viesteilläsi muuta kuin huomiota?

Sillä huomiota sinä täällä haet. Jos et olisi huomion perässä, niin olisit tyytynyt kirjoittamaan tähän ketjuun vain yhden viestin.

Olet paljastanut oman huomionhakuisuutesi, sen näkee sokea Reetakin.

Jep ja nyt se ulisee pennuista. Miten pennut ei tajua sitä tätä ja tuota (olen lähes keski-ikäinen). Sentään uusi käänne tuossa saman jankkaamisessa. Tai samaa huomionhakuista jankkaamistahan tuo on, maustettuna uudella twistillä. Huomionhakuisuus höystettynä narsismilla. Sillä tällä hetkellä se vain trollaa, haluaa saada reaktioita aikaiseksi ja huomiota itselleen. Persoonallisuushäiriöiset nauttivat keskustelupalstoilla riehumisesta. Niistä pääsee eroon vain sillä, ettei annan huomiota.

Emmä ymmärrä miten tää käy niin kipeasti sinuun. Kukin tyylillään mutta voipi olla, että tulee yllätyksenä ettei kuolema ( lähelläsi) olekaan mikään asia jossa kiinnitetään huomio sinuun.

Eli sinä olisit odottanut, että sinä olisit saanut huomiota, kun lähellesi tuli kuolema. Ja et saanutkaan sitä, kun äitisi varasti kaiken huomion teatraalisuudellaan. Ja olet katkeroitunut siitä. Ja purat katkeruutesi tuntemattomiin huutelemalla täällä huomionhakuisuudesta.

Ei, vaan nämä huomionkipeät eivät tajua edes sitä, että siinä ympärillä on ihmisiä joiden elämässä on muutakin ja että omaisen kuolemaan liittyy muutakin työtä, kuin se surutyö. Ja että muutkin surevat. Sitten ihmetellään huuli pyöreänä mihin ihmiset kaikkosivat ympäriltä kun hän haluaisi purkaa tuntojaan loputtomasti.

Samoin te teette ystävillenne, odotatte uhrautumista ja ihmettelette kuinka ihmiset luikkivat karkuun.

Ja nimenomaan uhrautumista ( eikö voisi sen verran aikaansa uhrata on tästä ketjusta poimittu)

Kannattaa jatkaa ihan normaalia keskustelua tämän aiheen tiimoilta, sillä nyt tuo häiriöinen on saanut vallattua koko ketjun. Hän on saanut kaiken huomion kiinnittymään itseensä ja hänen trollaamiseen. Hän on saanut manipuloitua keskusteluketjun suunnan juuri haluamallaan tavalla. Älkää vastatko, älkää tehkö yhtään mitään. Ohittakaa viestit melusaasteena.

Sä puhut täällä pennuista. Lasken tähän alta 18 vuotiaat. Heidän psyykkensä vasta kovilla onkin jos heidän läheinen esim. Ystävä kuolee. Se onkin ihan erilainen prosessi.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jatkaa ihan normaalia keskustelua tämän aiheen tiimoilta, sillä nyt tuo häiriöinen on saanut vallattua koko ketjun. Hän on saanut kaiken huomion kiinnittymään itseensä ja hänen trollaamiseen. Hän on saanut manipuloitua keskusteluketjun suunnan juuri haluamallaan tavalla. Älkää vastatko, älkää tehkö yhtään mitään. Ohittakaa viestit melusaasteena.

Niin, sinä väität että ystävät ja tuttavat saa kuormittaa omilla asioillaan henkihieveriin kun mummu kuolee tai syöpä iskee ja se on täysin ok piinata ja soitella ja viestitellä ja pitää listaa siitä kuka sanoi ja mitä ja missä ajassa.

Jos on niin pihalla että kuvittelee voivansa pitää saikkua aina kun joku kuolee viikon, että saa surunsa käsiteltyä, niin voi todellisuus yllättää.

Jos käy niin kipeasti jonkun ventovieraan sanomiset siitä, ettei ystävät omine elämineen ole mitään terapiaryhmää niin voi.

Ja jos sanoo että ei voi olla saikulla viikkoa kun joku kuolee, niin sekin käy kipiästi.

Ja sekin menee tunteisiin että pitää huomioida muutkin surevat ja ettei ole maailmassa yksin.

Voi että...

Vierailija kirjoitti:

Sä puhut täällä pennuista. Lasken tähän alta 18 vuotiaat. Heidän psyykkensä vasta kovilla onkin jos heidän läheinen esim. Ystävä kuolee. Se onkin ihan erilainen prosessi.

Ööö, ei ole. Moni menettää mummut ja vaarit tuossa iässä, muistavat harjoitella suremista viikon ja tutustuvat siihen miten pitää surra ja miten lähipiiri suhtautuu heidän reaktioihinsa.

Kyllä nuori suhtautuu kuolemaan hyvinkin luonnollisesti, se vaan on hyvä ahjo harjoitella laumasieluisuutta ja tunteiden käsittelyä.

Teini- ikäinen antaa kaiken tulla kaikella voimalla ja se heille suotakoon, aikuiset on erikseen.

Kukaan muu ei ole puhunut piinaamisesta ku sä. Se et menettääkö äitinsä 13 vuotiaana vai 60 on hieman eri asia.

Mitä vit, mun ystävistä ei halua kukaan olla mun kans tekemisissä, vaikka laitoin niille viestiä että piehtaroin täällä surussa ja oon ollut viikon saikulla ja lähettelen jatkuvasti viestejä kuinka surullinen oon ja haluan purkautua niille. Miksi ihmeessä mun ystävät kaikkoo vaikka mä tässä oon uhri! Niille ystäville kyllä riittää aikaa jotka ei joka puhelussa puhu vain itsestään. Ihme juttu!

Kyllä nyt ystävien pitää seistä rinnalla ja auttaa ja ymmärtää miksi mä ahdistelen niitä.