Miten vanhemmat jaksaa tällaista joka päivä?

Eivät kaikki jaksakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On se jännä kuinka aikuiset ihmiset eivät ymmärrä että lapsi on lapsi ja opettelee vasta kuinka täällä maailmassa toimitaan. Kaikki mitä lapsi tekee on häiriöksi tai tahallista. Kannattaa vähän pohtia ettei se uhmaikäinen ole mikään miniaikuinen, jolle voi järkevästi jokaisen asian perustella ja olettaa että nyt vältytään itkulta ja huudolta. Ei lasten kanssa eläminen mitään rakettitiedettä ole, mutta vaatihan se paljon rakkautta, rajoja ja ymmärrystä. Ja välillä niitä hermojakin.

Minulle on aivan sama, käyttäytyy lapsi kamalalla tavalla ymmärtämättömyyttään, ilkeyttään tai harjoitellakseen jotakin taitoa tai valmiutta. Oli syy mikä tahansa, en halua tuollaista paskaa elämääni.

Aamen. Meillä saa kyläillä vain, jos osaa käyttäytyä.

SINUN MIELESTÄSI kaikki hyvät asiat pyyhkiytyvät kun lapsi huutaa itsensä satuttamista. Oikeasti päivän päästä muistaa vaan ne hyvät asiat vierailusta. Sen sijaan monet aikuiset kertovat esim lomamatkoistaan huonoja hetkiä vielä vuosien päästäkin matkasta. Kaksi viikkoa kivaa ja muistellaan vain viimeisen päivän vastoinkäymisiä.

Olet nähnyt muutaman perheen toiminnan ja oletat että meillä kaikilla on tuollaista?

Meillä ei ole.

On se nähty, että vanhempien aikataulut menee aina sekaisin, jos lapsi sattuu järjestämään kohtauksen. Myöhästyvästä työkaverista näkee aamulla kilsan päähän, että nyt ei ole lapsi ollut aamulla yhteistyökykyinen. Ihmettelen sitä, että miten aikuiset eivät saa näitä lapsiaan kuriin. Mitä lapsiperheiden elämää vierestä on seurannut, niin kyllä se ainakin ulospäin näyttää olevan aika perseestä. Jatkuvaa melua, kitinää ja raivoa. Tiedä sitten miten muu aika menee kun en ole näkemässä, mutta tuskin niitä oikeasti levollisia hetkiä juurikaan on. Ainakin lasten vanhemmat tuntuvat olevan koko ajan pinna kireällä ja väsyneitä.

Meillä ainakin niitä hyviä hetkiä on paljon enemmän kuin huonoja. Ja kun lapsi oma-aloitteisesti esim. halaa niin kyllä siinä unohtuu kaikki päivän negatiivisuus.

Jaksaa, kun on vain yksi lapsi. Tai en tiedä jaksaisiko useamman kanssa, jos en olisi yh. No kuitenkin. Lapsi on nyt 4-vuotias ja koko ajan on mukavampaa, lapsi on jo omatoiminen, osaa jutella kaikenlaista ja hänestä on seuraa.

Uhmakohtauksia ei ole juuri ollut. Omapäinen on kyllä, mutta ei meillä ole koskaan ollut sellaisia "heittäydyn maahan kirkumaan" -episodeja. Toki komentaa joutuu eikä lapsi aina usko, mutta ei tätä ole kuin murto-osa ajasta. Enimmäkseen on leppoisaa ja paljon on itsestä kiinni: jos jaksaa ja osaa ennakoida, antaa huomiota sekä keksiä lapselle tekemistä vaikka sen kahvittelun ajaksi, asiat sujuvat kivasti. Tietenkään aina ei jaksa ja oma väsymys ja kiukkuisuus heijastuu lapseen, mikä on raskasta.

Raskainta on vähäiset yöunet. Joka yö on jotain. Ensin vauva- ja taaperoajan runsaat yöheräilyt, sitten muuten vaan heräilyjä, kasvukipuja, painajaisia jne jne. Joka yö on herätys vähintään kerran. Ja aamulla 6-7 ylös. Aina. Kaiken muun jaksaa mutta tätä unettomuutta en meinaa jaksaa, vaikka pakkohan sekin on.

En kyllä tiedä miten jaksaisin kamalan temperamenttista ja kaahoa lasta, joka vain menisi suuna päänä joka paikkaan ja teloisi itseään.

Tuollaista se on

Ehkä ap:n tuttavapiiriä yhdistää se, että kasvatus tarjoaa vain rakkautta, muttei rajoja. Meidän lapset eivät ole tuolla tavalla toimineet.

Mulla ei lapset käyttäytynyt noin. Olivat rauhallisia, jos oli vieraita tai olimme kylässä. Mun mielestä noin käy kun lapset ei saa arjessa riittävästi kohtaamista ja kuuntelua.

Rajat vedettävä, ne on rakkautta. 

Kasvatus lähtee alusta lähtien.

Johdonmukaisesti ja sääntöjä vetäen.

Kyllä huomaa milloin edellä mainittuja lyöty laimin,  meinaan lasten käytöksestä!

Yksinkertaista: lapsia ei oteta mukaan minnekään, ja minne itse menet. Ja vaan sen takii, et pääset bussilla, ratikalla yms ilmaiseksi ? Se on oman lapsensa hyväksikäyttöä. Kun jättää lapset pois ja maksaa matkansa, on paljon helpompaa. Ei tarvitse huolehtia mistään. Ja se o tosi noloo, ku lapsi alkaa huutamaan jossakin esim bussissa ! Ja sit työnnetään oma puhelin lapsen eteen ja ne melupelit alkaa. Nii. Ei kuulu tehdä ! Ainakin äänet tasan pois päältä ! Pelata voi täysin ilman ääntäkin. Se melu häiritsee muita matkustajia, ja ku siihen puhutaan, emme halua kuulla asioitanne ! Se myös häiritsee muita. Ja jos katsotte jotakin ohjelmaa, nekin saa äänettömälle ja tekstin. Tai ainakin sitten kuulokkeet korviin, eikä sitä ääntä saa kuulua läpi. Vähän käyttäytymissääntöjä. Ja se, et lapset antavat automaattisesti paikan bussissa yms vanhemmalle ihmiselle pyytämättä, ja seisovat, myös miehet tekee näin naisille, jos heidät on opetettu kunnolla. Näin on. Ei luulisi olevan kovin vaikeaa. 

Ainoita lapsia nämä?

Noi siis tuttavien lapsia. Ei nuo tapahtumat ole jatkuvia kuukausia kestäviä juttuja. Silloin tällöin sattuvia ja tietenkin jokainen uhmaikä omanlaisensa.

Toiset lapset vaativat vähän enemmän. Tohon kahvijuttuun voi heittää vaikka piirustuspaperia ja antaa lapsen piirtää vaikka sylissä istuen. Lapset tuppaa keskeyttämään aikuisten juttuja leikkipuistoissa ja kahvipöydissä. Se on normi arkea.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ap:n tuttavapiiriä yhdistää se, että kasvatus tarjoaa vain rakkautta, muttei rajoja. Meidän lapset eivät ole tuolla tavalla toimineet.

Ei rajoja eikä rakkautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä ap:n tuttavapiiriä yhdistää se, että kasvatus tarjoaa vain rakkautta, muttei rajoja. Meidän lapset eivät ole tuolla tavalla toimineet.

Ei rajoja eikä rakkautta.

Minusta taas kuulostaa siltä, että ovat vanhempiensa maailman keskipisteitä eivätkä kestä sitä, kun eivät saakaan kaikkea huomiota.

Uppp

Vierailija kirjoitti:

Tuohon voisi lisätä vielä sen todella sitovan vauva-ajan, ja se hirveä arkirumba joka on työssäkäynnin ja lastenhoidon kanssa. 

Vaikka vauva olisi kiltti ja nukkuisi yönsä, hän tarvitsee silti kaiken huomion lähes 24/7 hereillä ollessaan. Itse en ainakaan olisi sellainen vanhempi joka jättää vauvansa johonkin sitteriin päiväksi ja touhuilisi omia juttujaan, vaan haluaisinkin sitä vuorovaikutusta harjoittaa mikä kyllä on tosi sitovaa ja raskasta vaikka olisi kuinka hyväntuulinen vauva. Puhumattakaan jos vauva huutaa sen 24/7. 

Sitten tulee se taaperoikä ja itsekäs ja uhmakas leikki-ikä. Herätät mukula(t) aamulla, raahaat raivokohtauksen kanssa tai vähitään kiukuttelun kanssa lapsen hoitoon. Huutoa on aamuun mahtunut tietysti koska kengät ovat väärässä jalassa ja väärät kinttaat. Päiväksi töihin, töiden jälkeen taas hoitoon, kauppaan, ruuanlaittoon, harrastuksiin tai sitten leikit lapsen kanssa, iltapuuhat, syötöt,

Oletko YH? Vai eikö isä osallistu?

Ensimmäinen 4 vuotta on tuollaista, lapsi kasvaa ja asioiden tekeminen hänen kanssaan on helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ainakin niitä hyviä hetkiä on paljon enemmän kuin huonoja. Ja kun lapsi oma-aloitteisesti esim. halaa niin kyllä siinä unohtuu kaikki päivän negatiivisuus.

jankutijankuti

ja teille uppailijoille vielä kerran: UP!!!!