Miten vanhemmat jaksaa tällaista joka päivä?

Vierailija kirjoitti:

.. Ja kahvittelusta.. Miten sinun, aikuisen ihmisen juoruilu on niin tärkeää, ettei lapsen asia mahdu väliin? Ei kannata mennä lapsiperheeseen kylään, jos se on noin vaikeaa. Lapsi pitää sinusta. Jos et tykkää, ei lasta hiljennetä ja laiteta pois siksi että sinä saat kuunnella omaa ääntäsi. Ihan voi sanoa että juon tämän kahvin ja tulen ihan juuri. Voi leikkiä ja kuunnella lapsen asian ja juoruilla kun lapsi on saanut huomiota. Ei lapsi ole aikuinen.

Koska lastakin tulee kasvattaa aikuisten mallien suuntaan. Ei vanhempi voi olla kaveri lapselleen.

Ei meillä sentään tuollaista ole, meillä lapset taitaa olla ns. "vähätarpeisempia" kuin näissä sinun esimerkeissäsi. x)  Hemmetin rasittavaa se lapsiperhearki silti välillä kyllä on, varsinkin silloin kun lapset ovat pieniä ja töissäkin pitää silti käydä. Meillä lapset nyt kouluikäisiä ja arki on huooomattavasti helpompaa kuin vielä jokunen vuosi sitten. Kyllä tää mun mielestä plussalle kaikkinensa jää. :)

Noista sun esimerkeistä; kyläilyt ovat lapsillekin spesiaalitapahtumia ja herkästi lapsetkin haluavat vieraiden huomiosta osansa > eivät anna aikuisten "olla rauhassa" vaan hakevat huomiota siltä vieraalta. Ja ehkä vanhemmiltaankin kun se vanhempi on heidän silmissään se joka estää sen että vieras keskittyisi lapsen kanssa olemiseen.  

Ei ollut meillä tuollaista. Joskus möyhivät sylissä, jos ei ollut mitään tekemistä kylässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

.. Ja kahvittelusta.. Miten sinun, aikuisen ihmisen juoruilu on niin tärkeää, ettei lapsen asia mahdu väliin? Ei kannata mennä lapsiperheeseen kylään, jos se on noin vaikeaa. Lapsi pitää sinusta. Jos et tykkää, ei lasta hiljennetä ja laiteta pois siksi että sinä saat kuunnella omaa ääntäsi. Ihan voi sanoa että juon tämän kahvin ja tulen ihan juuri. Voi leikkiä ja kuunnella lapsen asian ja juoruilla kun lapsi on saanut huomiota. Ei lapsi ole aikuinen.

Koska lastakin tulee kasvattaa aikuisten mallien suuntaan. Ei vanhempi voi olla kaveri lapselleen.

Ei, kun lapsi ei ole aikuinen, eikä lasta voi aina hiljentää ja käskeä pois kun joku lärpättäjä tulee ovesta sisään. Niistä lapsista joille sanotaan turpa kiinni ja mene pois, kasvaa arkoja ja hiljaisia jurottajia, jotka katoavat kun joku tulee, vastausta tai keskustelua on turha enää varhaisteini- iässä odottaa. Sitten ihmetellään miten nuoret on niin epäsosiaalisia, kun on opetettu että hänen pitää kadota " kun lissu puhuu 2 tuntia omua asioitaan" ja lapsen jutut on tyhmiä ja turhia.

Voiko ap kysyä vanhemmiltaan miten he kestivät, kun olit lapsi. Jokainen meistä on ollut uhmis joskus, jotkut vielä aikuisenakin. Mutta jos vähänkään epäröi tai lasten seura tuntuu raskaalta tai vastenmieliseltä, niin siirrä ajatus omista lapsista myöhemmäksi tai älä saa ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Tollasta aika monen lapsiperhearki on. Kun työpalaveriin pyyhältää parin alle kouluikäisen äiti myöhässä, arvaan että on taas mennyt uhmaikäisten kanssa tappeluksi ennen päiväkotiin lähtöä.

Meillä on kyllä päinvastoin! Monesti olen ihmetellytkin, että miten nuo äidit sen tekevät, ehtivät aina ajoissa joka paikkaan, ovat jämptejä ja hoitavat tehtävänsä, eivätkä marise, vaikka ovat varmasti paljon väsyneempiä kuin me lapsettomat. Mä olen aina myöhässä, vaikka kuinka yritän ehtiä ajoissa ja tämä on ihan yleistä kyllä just lapsettomissa. Mulla tahtoo olla, että nousen ylös liian myöhään ja sit en vaan kerkeä ajoissa. Ja muutenkin ihmettelen aina sitä äitien energian määrää, mä en ikinä jaksais työpäivän päätteeksi sellaista rumbaa; päiväkotiin, kauppaan, ruokaa laittamaan, pyykkäämään, leipomaan, lasten kanssa sinne ja tänne...huh, huh! Hattua nostan ja mietin, että hankinko koskaan lapsia, koska luulen, etten jaksaisi.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä kamalalta, en jaksaisi. Meillä ei ole koskaan ollut tuollaista, toki lapsiakin on vain neljä.

Tai sitten te vaan olette osanneet kasvattaa lapsenne. Ei meilläkään lapset ole tollasia riiviöitä, mut niitä onkin vain kolme :)

Tuohon voisi lisätä vielä sen todella sitovan vauva-ajan, ja se hirveä arkirumba joka on työssäkäynnin ja lastenhoidon kanssa. 

Vaikka vauva olisi kiltti ja nukkuisi yönsä, hän tarvitsee silti kaiken huomion lähes 24/7 hereillä ollessaan. Itse en ainakaan olisi sellainen vanhempi joka jättää vauvansa johonkin sitteriin päiväksi ja touhuilisi omia juttujaan, vaan haluaisinkin sitä vuorovaikutusta harjoittaa mikä kyllä on tosi sitovaa ja raskasta vaikka olisi kuinka hyväntuulinen vauva. Puhumattakaan jos vauva huutaa sen 24/7. 

Sitten tulee se taaperoikä ja itsekäs ja uhmakas leikki-ikä. Herätät mukula(t) aamulla, raahaat raivokohtauksen kanssa tai vähitään kiukuttelun kanssa lapsen hoitoon. Huutoa on aamuun mahtunut tietysti koska kengät ovat väärässä jalassa ja väärät kinttaat. Päiväksi töihin, töiden jälkeen taas hoitoon, kauppaan, ruuanlaittoon, harrastuksiin tai sitten leikit lapsen kanssa, iltapuuhat, syötöt, pesut, ja nukkumaan kun kaadut niin tiedät että sama rumba odottaa aamulla. 

Kyllä varmasti lapset antaakin todella paljon, mutta minä joka olen ihan kuitti jo pelkän työssäkäynnin ohella tiedän, etten vaan jaksaisi tuota rumbaa. Odottaisin vaan jotain hetkeä kun helpottaisi, jota ei välttämättä tulisi koskaan jos lapsi olisi vaikka erityislapsi. 

Toiset sanoo että lapset ei muuta elämää, mutta kyllä mun elämä poikkeaa niin paljon yllämainitusta etten haluaisi sitä muuttaa pelkästään sen vuoksi että saan joskus ohikiitäviä ilon hetkiä. Ja itse en edes ole mikään bilettäjätyyppi, kun monesti puhutaan ensimmäisenä että menettää sen lapsen myötä. 

Minä pelkään juuri eniten että menettäisin rauhan. 

Etteks te oikeesti huomaa, et teillä ei riitä enää voimia lasten kasvatukseen, silti pitää lisääntyä?

Mietippä jos se ystävä, jolle menet kylään, sanoisi sinulle ihan joka kerta, että nyt suu kiinni ja odota vuoroasi, ja etkö keksisi jotain tekemistä yksin toisessa huoneessa kun se lapsi tulee puhumaan jotain? Oikein äkäisesti tiuskaisisi että nyt hiljaa kun lapsella juttu kesken.

On se jännä kuinka aikuiset ihmiset eivät ymmärrä että lapsi on lapsi ja opettelee vasta kuinka täällä maailmassa toimitaan. Kaikki mitä lapsi tekee on häiriöksi tai tahallista. Kannattaa vähän pohtia ettei se uhmaikäinen ole mikään miniaikuinen, jolle voi järkevästi jokaisen asian perustella ja olettaa että nyt vältytään itkulta ja huudolta. Ei lasten kanssa eläminen mitään rakettitiedettä ole, mutta vaatihan se paljon rakkautta, rajoja ja ymmärrystä. Ja välillä niitä hermojakin.

Vierailija kirjoitti:

Etteks te oikeesti huomaa, et teillä ei riitä enää voimia lasten kasvatukseen, silti pitää lisääntyä?

Se voimien määrä ei pysy vakiona koko elämää. Joskus tuntuu ettei jaksais. Mutta kyllä sitä silti jaksaa, tottakai. Mitäs muuta vois tehdä? Lapset eivät ole samanlaisia. Meillä on yksi rauhallinen ja sopeutuvainen ja yksi vilkas, haastava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa kyllä kamalalta, en jaksaisi. Meillä ei ole koskaan ollut tuollaista, toki lapsiakin on vain neljä.

Tai sitten te vaan olette osanneet kasvattaa lapsenne. Ei meilläkään lapset ole tollasia riiviöitä, mut niitä onkin vain kolme :)

Meillä neljä ja ovat saaneet keskeyttää ja kertoa asiansa ja tulla juttelemaan kahvipöytään. Huomiota ovat saaneet aina sen verran, että pahimmat uhmat on menneet ohi kuin itsekseen.

Nyt koulusta tulee kehuja avoimista, iloisista ja omilla aivoillaan ajattelevista lapsista, jotka sanallisesti erityisen lahjakkaita ja osaavat perustella kantansa ja näkemyksensä.

Meillä lapset eivät ole väistyneet vieraiden tieltä, vaan ovat perhettä. Mutta siksi meille tulossa viides.

Minä tein ihan valinnan aikanaan kun perheen perustin että haluan niitä lapsia jotka seuraavien vuosien ajan tulevat viemään suurimman osan huomiostani, tulevat vaatimaan sitä silloinkin kun minä en ehtisi ja jaksaisi ja tulevat joskus hankkimaan sitä huonollakin käytöksellä. Ei siinä mitään jaksamista varsinaisesti ole, ne on mun lapsia ja jos niillä on asiaa niin kyllä mun homma on kuunnella vaikka joku kaveri olisikin kahvilla samaan aikaan. Ja mun homma on lohduttaa jos joku kaatuu ja sitä sattuu. Ei haittaa vaikka kahvi jäähtyy sillä aikaa kun sitä saa uutta. 

Ymmärrä ap että nuo hetket kun sinä olet perheissä kylässä eivät ole sen perheen normaali tila, useimmiten lapset reagoi vieraisiin ja poikkeustilanteeseen ja kun menet ystäväsi kotiin niin menet myös sen lapsen kotiin vieraaksi. Et voi olettaa että lapsi ei sinuun reagoisi eikä haluaisi olla vuorovaikutuksessa kanssasi. Kai sinäkin menet katsomaan että kukas sinä olet jos joku vieras saapastelee sisään kotiisi? 

Ja loppujen lopuksi nuo sinun kuvaamat "kauheudet" ovat vielä pientä :D Ehkä kannattaa olla hankkimatta lapsia jos tuollaiset asiat tulivat yllätyksenä ja häiritsevät. 

Voi ap...normaalia lasten huomionhakua, kiukuttelua yms. ei edes huomaa. Siis normaalia, joka kuuluu asiaan, ei mitään jatkuvaa kitinää tai riehumista. Se on vaan elämää, ei siitä rasitu. Ja kun joskus väsyy, niin kun lapsi tulee syliin, kietoo kätensä kaulaasi ja kuiskaa korvaasi, että "äiti, mää lakastan sua, sää oot ihanin maailmassa", niin kaikki väsymys ja ärtymys on kerralla poispyyhkäisty. Kun sulla on lapsi, kaikki asiat muuttuvat, saavat uuden merkityksen. Se lapsen rakentama legohärveli on tuhat kertaa mielenkiintoisempi, kuin sun löpinä jonkun tositv-ohjelman uusimmista käänteistä tai riidasta poikaystäväs kans, tai sun työasiat. Niitäkin voi kuunnella, mutta ne ei ole kovinkaan tärkeitä. Sua on ihan kiva nähdä joskus ja voi välillä höpistä jotain tyhjänpäiväistäkin, mutta se lapsi, perhe ja koti, ne on tärkeää elämää. Sori, näin se vaan on.

Miksi sinä haluat sen huomion siinä kahvipöydässä? Se huomion halu taitaa olla luonnollista. Kuka sen huomion on oikeutettu saamaan? Aikuinen? Lapselle pitää sitten opettaa, että ihmiset on eriarvoisuus ja toisilla on enemmän oikeuksia. Vauvan ajatellaan hakevan huomion vai tarvittaessa. Mutta pikkulapsen ajatellaan hakevan huomion ilkeyttään, itsekkyyttään tai jollain taka-ajatuksella.

Mulla on kolme lasta, kaikki kouluikäisiä nykyään. Ei ole koskaan ollut tuollaista mulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

.. Ja kahvittelusta.. Miten sinun, aikuisen ihmisen juoruilu on niin tärkeää, ettei lapsen asia mahdu väliin? Ei kannata mennä lapsiperheeseen kylään, jos se on noin vaikeaa. Lapsi pitää sinusta. Jos et tykkää, ei lasta hiljennetä ja laiteta pois siksi että sinä saat kuunnella omaa ääntäsi. Ihan voi sanoa että juon tämän kahvin ja tulen ihan juuri. Voi leikkiä ja kuunnella lapsen asian ja juoruilla kun lapsi on saanut huomiota. Ei lapsi ole aikuinen.

Koska lastakin tulee kasvattaa aikuisten mallien suuntaan. Ei vanhempi voi olla kaveri lapselleen.

Ei, kun lapsi ei ole aikuinen, eikä lasta voi aina hiljentää ja käskeä pois kun joku lärpättäjä tulee ovesta sisään. Niistä lapsista joille sanotaan turpa kiinni ja mene pois, kasvaa arkoja ja hiljaisia jurottajia, jotka katoavat kun joku tulee, vastausta tai keskustelua on turha enää varhaisteini- iässä odottaa. Sitten ihmetellään miten nuoret on niin epäsosiaalisia, kun on opetettu että hänen pitää kadota " kun lissu puhuu 2 tuntia omua asioitaan" ja lapsen jutut on tyhmiä ja turhia.

No varmasti tulee, jos teillä on kommunkointi tuota luokkaa. Ei se silti sitä tarkota, et muilla vanhemmilla ei olisi taitoja kasvattaa lapsistaan hyvin käyttäytyviä aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heh. Ei meillä ole tuollaista, koska lapset tietää ettei meitä voi pompottaa tuolla lailla. Sinua vedetään nyt höplästä.😂

Nää on eri perheiden lapsia/lapsenlapsia. Osa vanhemmista on koulutettuja ja osa ei.

Ap

Koulutettuja, mihin? Lastenhoitajiksi, vai peräti lastentarhanopettajiksi?

Lapsille voi opettaa käytöstapoja jo ihan pienenä, mutta pitää ymmärtää, että se lapsi ei opi kerrasta, eikä edes 10 kerrasta. Lastenkasvatus vaatii pitkää pinnaa ja asioiden toistamista. Ja kun se lapsi saa huomiota heti siinä vaiheessa, kun vieras tulee, niin helpommin sitten viihtyy itsekseen jonkin aikaa. Minulla on yksi fiksu lapseton tuttava, joka aina ensimmäisenä menee lapsen huoneeseen, tuo jonkun pienen tuliaisen ja yhdessä sitä tutkivat ja katselevat muutenkin leluja ja ystäväni kyselee lapsen kuulumiset. Sen jälkeen me aikuset alamme juttelemaan keskenään ja lapsi keksii ihan omat puuhansa. Välillä saattaa käydä jotain näyttämässä ja kysymässä. Kahvipöytään lapsi kutsutaan heti aluksi, hänen kanssaan jutellaan ja kun hän on mehunsa juonut, hän lähtee ihan oma-alotteisesti pöydästä, ei hän jaksa sen enempää kuunnella meidän juttuja.

Tällä lapsettomalla ystävälläni on koiria ja kun menen hänen luokseen kyläilemään, niin ihan ekaksi puhuttelen koirat ja sitten saan olla aika lailla niiltä rauhassa. Mitä nyt välillä aina joku tulee vaatimaan silityksiä ja norkoilemaan kahvipöytään. En ole "koiraihminen", mutta ymmärrän, että koirat ovat ystävälleni todella tärkeitä ja koiratkin haluavat mua tervehtiä, vien niille yleensä vielä jonkun makupalan. En inhoa koiria, mutta en todellakaan ottaisi koiraa, koska en jaksaisi sitä kouluttaa, lenkittää, hoitaa ja seurustella sen kanssa. Enkä siivota jatkuvasti.