Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ihmetyttää nämä "ei olisi pitänyt tehdä lapsia/perustaa perhettä"
16.04.2017 |
Ensinnäkin, eivätkö he muista omasta lapsuudenkodistaan minkälaista on kun on perhe? Vanhemmat joutuu tekemään asioita lasten eteen, suurimmaksi osaksi silloin kun lapset on pieniä, ja sitten kun lapset on isoja ne voi laittaa tekemään kotitöitä sen eteen että heidän kuluihinsa menee enemmän rahaa. Ja sekin pitäisi olla hyvässä muistissa että ne lapset kasvaa aika nopeasti ja on koko ajan enemmän itsenäisiä ja pois kotoa, ja lähtevät opiskelemaan 15-18 vuotiaana, eivätkä sen jälkeen vaivoina ole jos olet heidät kasvattanut oikein. Ei kai sitä itsekukin itsekään ole äidin helmoissa pyörinyt kymmeniä vuosia.
Toiseksi, miksi niitä lapsia tehdään heti monta ja liian pienellä ikäerolla, kuten oikein haluttaisiin tahallaan maksimoida kaikki pikkulapsiarjen huonot asiat?
Ja kolmanneksi, missä se mies eli lasten isä sitten aina luuraa näissä kuvioissa? En ymmärrä miten perhe-elämä voi olla niin rankkaa kotitöiden ja lasten takia, jos mies on normaali aikuinen ihminen joka tekee osuutensa.
Ja neljänneksi, mitään suorittamista ei tarvita, sinä olet se (miehesi kanssa) jotka laaditte säännöt kotiin, ja kasvatatte ne lapset sellaiseksi kuin haluatte, ja teidän geeneistä heidät on tehty, joten ovat varmasti melko samanlaisia kuin te itse. Jos itse olette hankalia, teidän lapsennekin ovat hankalia.
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kuka voi nauttia lapsiperhe-elämästä.
Eipä se sen kummempaa ole kuin muukaan perhe-elämä. Siinä samassa taloudessa asuu useampi henkilö. Ensin osa henkilöistä on pienenpiä, kasvavat ja muuttuvat koko ajan, ja sitten muutavat pois. Yleensä ihmiset tykkäävät asua yhdessä rakastamiensa henkilöiden kanssa, koska nauttivat viettää aikaa heidän kanssaan, esim. parisuhde. Omien vanhempien ja sisarusten kanssakin on mukava viettää aikaa, mutta ei ole yleensä syytä asua yhdessä aina, itsetehtyjä henkilöitä rakastaa yleensä intensiivisemmin kuin vanhempia ja sisaruksia jotka on tulleet ikäänkuin pyytämättä.
Minusta lapsiperhe-elämä on kyllä aivan erilainen skenaario kuin kahden itsenäisen aikuisen ihmisen parisuhde ja huomattavastikin "kummempi" juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Muista kuitenkin viisaudessasi ettei elämää voi ihan tarkkaan käsikirjoittaa. Kun voi tulla sairauksia, puoliso alkoholisoitua ym. Maailmakin ympärillä on muuttunut siitä kun itse oli lapsi.
Minua ihmetyttävät kaltaisesi besserwisserit.Näillä tapauksilla ei yleensä ole kyse noista asioista, vaan valitus on sitä että kun ei kestä hermot lapsia ja kotitöitä. Miten ne asiat voi tulla jollekin yllätyksenä, varsinkin sen ensimmäisen lapsen jälkeen kun pitää pykätä vielä pari lisää siihen vaivoiksi? Ei maailma niin paljon ole muuttunut 20-30 vuodessa kuitenkaan, kersoille pitää olla ruokaa, vaatetta ja leluja ja sitä huolenpitoa muutenkin.
Lapset on perheenjäseniä, siinä kuin omat vanhemmat ja sisaruksetkin oli aikoinaan lapsuudenperheessä. Jos ei halua perhettä niin pitäisi olla yksin, miksi ihmeessä pitää sitten kokeeksi tehdä lapsia ja sitten itkeä että emmä tällästä halunnut? Mistä se halu lapsiin on tullut jos ei tykkää perhe-elämästä?
ap
Ei kaikkea voi tietää etukäteen. Ei esim. sitä millaisia piirteitä lapsensaaminen nostaa itsessä esiin. Sellaisia mitä ei tiennyt itsessä olevankaan, hyvässä ja pahassa. Mutta jos se ensimmäinen lapsi nostaa paljon negatiivisia asioita pintaan, toinen lapsi ei tilannetta korjaa, päinvastoin. En ymmärrä ihmisiä jotka ampuvat itseään nilkkaan kahdesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt itse äitinä huomaa, että ei se leipä tai mustikkapiirakka itsestään siihen nenän eteen tule. Siihen vaaditaan aikaa ja vaivaa. Eikä koti ole siisti tuosta noin vaan, simsalabim.
Mutta ei kai tuon huomaamiseen äitiyttä tarvita. Minä olen lapseton, mutta olen todennut nuo ihan samat asiat sen jälkeen, kun olen muuttanut pois kotoa ja joutunut itse huolehtimaan kaikki asiat, mitä vanhemmat huolehtivat ennen puolestani. Ja osaan kyllä soveltaa tätä toteamustani tilanteeseen, jossa minulla olisi vielä lapsiakin huolehdittavana. Osaan kuvitella miten paljon raskaampaa se olisi kuin huolehtia vain itsestään, ja siksi en olekaan hankkinut lapsia.
Kyllä äitiys on kuitenkin eri asia kuin yksin eläminen. Yksin kun asuu, kämppä pysyy siistinä, ei tarvitse kuin kerran viikossa siivota. Kerran viikossa leipoa sämpylää ja mustikkapiirakkaa halutessaan.
Lapsiperhearki on tämä x100. Jatkuvasti siivoamista, jatkuvasti leipomista, jatkuvasti tiskaamista.
Ei yksin elämistä ja lapsiperhearkea voi mitenkään verrata keskenään.
Totta kai voi verrata. Voi verrata ja todeta, että lapsiperhearki olisi vielä sata kertaa intensiivisempää, ei sellaista minulle. (Sitä vertaaminen tarkoittaa.) Ainakin hyvällä itsetuntemuksella varustettu ihminen voi. Se oli tuon kirjoittajan pointti tässä.
En minä ainakaan siivoa jatkuvasti, enkä varsinkaan leivo. Toki siivoamista olisi vähemmän jos asuisin yksin. Mutta kun en asu yksin, se tarkoittaa sitä että täällä on muitakin siivoamassa kuin minä. Minä pesen pyykkiä viikonloppuna 2-4 koneellista, ja mies tiskaa joka päivä, ei siinä silläkään mene kuin ehkä 15 minuuttia. Ruokaa laitetaan yksinkertaisesti, siinä ei mene juurikaan aikaa. Imuroidaan ja pestään lattiat aina silloin tällöin kun inspiraatio iskee. Paremmin siivoan silloin harvoin kun tulee vieraita, jos jaksan, jos en jaksa, niin sitten en siivoa. Kissat meillä aiheuttaa siivoamista, elämä olisi helpompaa ilman niitä.
ap
Minun lapseton arkeni on niin virtaviivaistettua, ettei lapsen hankkiminen voi tehdä muuta kuin moninkertaistaa kotitöiden määrän. Sinun käsityksesi siitä, mitä "ei juurikaan aikaan", "siivota jatkuvasti" ja "siivota paremmin" tarkoittavat, voi olla aivan eri kuin jonkin toisen. Tämän ymmärtäminen on juuri sitä itsetuntemusta.
Jos saat lapsiperhearjen pyöritettyä niin, että kotitöihin ja lapsen asioiden hoitamiseen menee kaksikymmentä minuuttia tai vähemmän päivässä, olet kohta lastensuojelun asiakas.
No menee mulla se aika kun herätän ne aamulla, katson että syövät aamupalan ja pesevät hampaat ja että alkavat pukea ulkovaatteita ja lähtevät kouluun (n.20-25min.), siinäkään en fyysisesti tee mitään, joten ei se nyt rasita hirveästi kuin kahdeksanaamuna, sitten menen takaisin nukkumaan pariksi tunniksi ennen töihin lähtöä. Mies laittaa ruokaa iltapäivällä, ja meistä jompi kumpi katsoo että läksyt tulee tehtyä, siinä menee 5-10 min. per kersa. Sitten illalla sanotaan miehen kanssa että nyt syötte iltapalan, ja jos pitää siinä jotenkin auttaa niin jompi kumpi meistä auttaa, siinäkään ei montaa minuuttia mene. Sitten mies lukee iltasadun, ja minä katson että pesevät hampaansa. Toki lasten kanssa keskustelee kuten muidenkin normaalien ihmisten kanssa päivän mittaan, sellaista se on kun asuu useamman ihmisen kanssa samassa taloudessa. Välillä joudun siivoamaan lasten kanssa niiden huoneita, mutta suurimmaksi osaksi tekevät itse ja mies tosiaan sitten imuroi yleensä. Rasittavampaa olis jos olis koira.
ap
Eli kuten sanoin, lasten hankkiminen moninkertaistaa kotitöiden ja kaikenlaiseen säätämiseen kuluvan ajan.
En ymmärrä, miksi yhtäältä sanot, että ihmisten pitäisi ymmärtää, mihin he ovat ryhtymässä, mutta sitten kuitenkin vähättelet vanhemmuuteen liittyvän työn määrää. Ei sinun minulle tarvitse esittää.
Jotkut on sitä mieltä että se lapsiperhe-elämä on jatkuvaa siivoamista ym. sitähän se ei ole, mutta ei se pitäisi tulla myöskään yllätyksenä, että lapsia pitää hoitaa silloin kun ne on ihan pieniä, ja että niistä lähtee ääntä siinä kuin muistakin elävistä olioista, koirat haukkuu ja kakarat huutaa, se on normaalia elämää, ei pitäisi tulla yllätyksenä jos ei itse ole mikään koeputkiaikuinen.
Me kaikki olemme luultavasti perheessä lapsuutemme eläneet ja nähneet mitä se on ja mitä ei ole. Minun vanhempani olivat väsyneitä kun tekivät kumpikin fyysistä työtä, ei mulla koskaan ollut kuvitelmia että ruoka tupsahtaa naaman eteen jostain tyhjästä tai että rahakaan tulisi tyhjästä, tai että joskus ei olisi myös lapset väsyneitä ja kiukuttelisi. Mutta ei mun vanhemmat silti jatkuvasti siivonneet tai pyörineet meidän lasten ympärillä piirileikkiä, vaan lepäsivät kun olivat väsyneitä eivätkä mananneet meitä lapsia mihinkään hornan tuuttiin ja syyttäneet elämänsä pilaamisesta.
ap
Edelleen: se, mikä sinusta ei ole ollenkaan "jatkuvaa siivousta", "piirileikkiä", häslinkiä ja turhauttavaa säätämistä, voi kuitenkin olla noita asioita jollekulle toiselle. Kärjistäminen ja liioittelu peittää alleen sen, että ihmiset kokevat myös sellaisen aivan keskimääräisen lapsiperhe-elämän hyvin eri tavoin. Itsetuntemusta tarvitaan juuri sen tietämiseen, minkälainen persoona on, mitkä ovat omat resurssit, ja mitkä asiat kokee palkitseviksi tai vastenmielisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Onpa turha ja typerä aloitus.
Lapsuudenkodissa asiat on nähty lapsen silmin, joten ei se kerro vanhempana olosta yhtään mitään.
Tunteita ja ajatuksia ei asioista voi tietää etukäteen. Asioita voi pohtia ja ajatella järjellä, mutta tunteet voivat aina tulla yllätyksenä.
Vai kristallipallostako sinä katsot tulevat tuntemuksesi?Aloitus kertoo kyllä enemmän sinusta kuin kenestäkään muusta.
Ei, en minä tiennyt sitä kuinka paljon vastuu painaa hartioilla siitä hetkestä kun esikoinen syntyi. Luulin tietäväni kaiken kun olin nuorempia sisaruksia ikäni hoitanut. Mutta ei mulle tullut se mitenkään yllätyksenä että minkälaista on elää lapsen kanssa. Olin itse ollut todellakin lapsi, ja minulla oli nuorempia sisaruksia joista näin minkälaista on elää eri-ikäisten lasten kanssa samassa talossa. En minä kuvitellut ennen lapsia että tykkäisin kotitöistä pätkääkään tai yöllä heräämisestä. Tiesin että tietyt asiat tulee eteen ja myös yllätyksiä kuten sairastumisia tulee, ja niistä pitää vaan sillä hetkellä selviytyä. Esim. synnytys oli erilainen kuin olin kuvitellut ja imettäminen myös, mutta ne oli mitä oli, ja niistä selvittiin enkä syyttänyt lasta siitä että tämä olikin nyt tälläistä. (Pikkuveli marisi kerran jouluna kun sai kalsarit ja sukat joululahjaksi, että en mä tälläsiä toivonut, ihan sama tunne tulee näistä marisijoista että en olisi lapsia tehnyt jos olisin tiennyt minkälaista on lapseiperhe-elämä.)
Ja tiesin senkin ettei mun ole mikään pakko siivota koko ajan tai muuten hössöttää kuten nyt muka pitäisi jotta olisi kunnollinen vanhempi.
ap
Ymmärrän jos ennen ensimmäisen lapsen saantia ei vielä tiedä millaista elämä lasten kanssa on. Mutta jos on jo yksi lapsi ja hankitaan vielä monta lisää ja sitten valitetaan miten kamalaa elämä on, niin mitä ihmettä? Itsellä 1 lapsi ja päätin jättää lapsiluvun tähän, tämän kanssa saa vielä omaa aikaakin eikä tarvitse kuunnella sisarusten tappeluja. Tiedän että sekoaisin jos lapsia olis enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa turha ja typerä aloitus.
Lapsuudenkodissa asiat on nähty lapsen silmin, joten ei se kerro vanhempana olosta yhtään mitään.
Tunteita ja ajatuksia ei asioista voi tietää etukäteen. Asioita voi pohtia ja ajatella järjellä, mutta tunteet voivat aina tulla yllätyksenä.
Vai kristallipallostako sinä katsot tulevat tuntemuksesi?Aloitus kertoo kyllä enemmän sinusta kuin kenestäkään muusta.
Tällaiselta ihmiseltä puuttuu itsetuntemus kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on lapsesta saakka ollut hyvä itsetuntemus. Olen aina pohtinut sellaisia kysymyksiä kuin minkälainen luonne minulla on, mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni, mistä tykkään, mitä en voi sietää, millä lailla haluan elää.
Tämän vuoksi en aina jaksa ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista itsetuntemusta, vaan jotka tekevät elämänsä tärkeimpiä päätöksiä kuin sumussa. Se ärsyttää etenkin, kun yhteiskunta ei mitenkään palkitse harkitsevuudesta ja analyyttisyydestä vaan öyhöttämisestä ja poukkoilusta.
Harkitsevuus ei automaattisesti tee kenestäkään hyvää itsetuntijaa, sen paremmin kuin nopea päätöksenteko huonoa. Hyvä itsetuntemus on luonteenpiirre ja lahja vähän samalla tavalla kuin vaikka reippaus ja sosiaalisuuskin. Silti ei yleensä ole sopivaa haukkua ujoja ja introverttejä, mutta annas olla jos jollain ihmisellä on pohdiskelusta ja harkinnasta huolimatta kertakaikkiaan surkea itsetuntemus, niin siitä pitäisi olla vielä erikseen rankaisemassa. Huisia.
Hyvä itsetuntemus ei ole luonteenpiirre ja lahja vaan ominaisuus jota jokainen voi kehittää. Hyvä pohja itsetuntemukselle luodaan lapsuudessa kun vanhemmat toimivat lapsille terveellä tavalla tunteita ja ajatuksia heijastavina peileinä. Siitä on sitten hyvä jatkaa. Monilta vain puuttuu riittävä vanhemmuus ja sitä kautta itsetuntemus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt itse äitinä huomaa, että ei se leipä tai mustikkapiirakka itsestään siihen nenän eteen tule. Siihen vaaditaan aikaa ja vaivaa. Eikä koti ole siisti tuosta noin vaan, simsalabim.
Mutta ei kai tuon huomaamiseen äitiyttä tarvita. Minä olen lapseton, mutta olen todennut nuo ihan samat asiat sen jälkeen, kun olen muuttanut pois kotoa ja joutunut itse huolehtimaan kaikki asiat, mitä vanhemmat huolehtivat ennen puolestani. Ja osaan kyllä soveltaa tätä toteamustani tilanteeseen, jossa minulla olisi vielä lapsiakin huolehdittavana. Osaan kuvitella miten paljon raskaampaa se olisi kuin huolehtia vain itsestään, ja siksi en olekaan hankkinut lapsia.
Kyllä äitiys on kuitenkin eri asia kuin yksin eläminen. Yksin kun asuu, kämppä pysyy siistinä, ei tarvitse kuin kerran viikossa siivota. Kerran viikossa leipoa sämpylää ja mustikkapiirakkaa halutessaan.
Lapsiperhearki on tämä x100. Jatkuvasti siivoamista, jatkuvasti leipomista, jatkuvasti tiskaamista.
Ei yksin elämistä ja lapsiperhearkea voi mitenkään verrata keskenään.
Totta kai voi verrata. Voi verrata ja todeta, että lapsiperhearki olisi vielä sata kertaa intensiivisempää, ei sellaista minulle. (Sitä vertaaminen tarkoittaa.) Ainakin hyvällä itsetuntemuksella varustettu ihminen voi. Se oli tuon kirjoittajan pointti tässä.
En minä ainakaan siivoa jatkuvasti, enkä varsinkaan leivo. Toki siivoamista olisi vähemmän jos asuisin yksin. Mutta kun en asu yksin, se tarkoittaa sitä että täällä on muitakin siivoamassa kuin minä. Minä pesen pyykkiä viikonloppuna 2-4 koneellista, ja mies tiskaa joka päivä, ei siinä silläkään mene kuin ehkä 15 minuuttia. Ruokaa laitetaan yksinkertaisesti, siinä ei mene juurikaan aikaa. Imuroidaan ja pestään lattiat aina silloin tällöin kun inspiraatio iskee. Paremmin siivoan silloin harvoin kun tulee vieraita, jos jaksan, jos en jaksa, niin sitten en siivoa. Kissat meillä aiheuttaa siivoamista, elämä olisi helpompaa ilman niitä.
ap
Minun lapseton arkeni on niin virtaviivaistettua, ettei lapsen hankkiminen voi tehdä muuta kuin moninkertaistaa kotitöiden määrän. Sinun käsityksesi siitä, mitä "ei juurikaan aikaan", "siivota jatkuvasti" ja "siivota paremmin" tarkoittavat, voi olla aivan eri kuin jonkin toisen. Tämän ymmärtäminen on juuri sitä itsetuntemusta.
Jos saat lapsiperhearjen pyöritettyä niin, että kotitöihin ja lapsen asioiden hoitamiseen menee kaksikymmentä minuuttia tai vähemmän päivässä, olet kohta lastensuojelun asiakas.
No menee mulla se aika kun herätän ne aamulla, katson että syövät aamupalan ja pesevät hampaat ja että alkavat pukea ulkovaatteita ja lähtevät kouluun (n.20-25min.), siinäkään en fyysisesti tee mitään, joten ei se nyt rasita hirveästi kuin kahdeksanaamuna, sitten menen takaisin nukkumaan pariksi tunniksi ennen töihin lähtöä. Mies laittaa ruokaa iltapäivällä, ja meistä jompi kumpi katsoo että läksyt tulee tehtyä, siinä menee 5-10 min. per kersa. Sitten illalla sanotaan miehen kanssa että nyt syötte iltapalan, ja jos pitää siinä jotenkin auttaa niin jompi kumpi meistä auttaa, siinäkään ei montaa minuuttia mene. Sitten mies lukee iltasadun, ja minä katson että pesevät hampaansa. Toki lasten kanssa keskustelee kuten muidenkin normaalien ihmisten kanssa päivän mittaan, sellaista se on kun asuu useamman ihmisen kanssa samassa taloudessa. Välillä joudun siivoamaan lasten kanssa niiden huoneita, mutta suurimmaksi osaksi tekevät itse ja mies tosiaan sitten imuroi yleensä. Rasittavampaa olis jos olis koira.
ap
Eli kuten sanoin, lasten hankkiminen moninkertaistaa kotitöiden ja kaikenlaiseen säätämiseen kuluvan ajan.
En ymmärrä, miksi yhtäältä sanot, että ihmisten pitäisi ymmärtää, mihin he ovat ryhtymässä, mutta sitten kuitenkin vähättelet vanhemmuuteen liittyvän työn määrää. Ei sinun minulle tarvitse esittää.
Jotkut on sitä mieltä että se lapsiperhe-elämä on jatkuvaa siivoamista ym. sitähän se ei ole, mutta ei se pitäisi tulla myöskään yllätyksenä, että lapsia pitää hoitaa silloin kun ne on ihan pieniä, ja että niistä lähtee ääntä siinä kuin muistakin elävistä olioista, koirat haukkuu ja kakarat huutaa, se on normaalia elämää, ei pitäisi tulla yllätyksenä jos ei itse ole mikään koeputkiaikuinen.
Me kaikki olemme luultavasti perheessä lapsuutemme eläneet ja nähneet mitä se on ja mitä ei ole. Minun vanhempani olivat väsyneitä kun tekivät kumpikin fyysistä työtä, ei mulla koskaan ollut kuvitelmia että ruoka tupsahtaa naaman eteen jostain tyhjästä tai että rahakaan tulisi tyhjästä, tai että joskus ei olisi myös lapset väsyneitä ja kiukuttelisi. Mutta ei mun vanhemmat silti jatkuvasti siivonneet tai pyörineet meidän lasten ympärillä piirileikkiä, vaan lepäsivät kun olivat väsyneitä eivätkä mananneet meitä lapsia mihinkään hornan tuuttiin ja syyttäneet elämänsä pilaamisesta.
ap
Edelleen: se, mikä sinusta ei ole ollenkaan "jatkuvaa siivousta", "piirileikkiä", häslinkiä ja turhauttavaa säätämistä, voi kuitenkin olla noita asioita jollekulle toiselle. Kärjistäminen ja liioittelu peittää alleen sen, että ihmiset kokevat myös sellaisen aivan keskimääräisen lapsiperhe-elämän hyvin eri tavoin. Itsetuntemusta tarvitaan juuri sen tietämiseen, minkälainen persoona on, mitkä ovat omat resurssit, ja mitkä asiat kokee palkitseviksi tai vastenmielisiksi.
Kyllä juuri näin. Kyllä nämä asiat pitäisi tietää etukäteen. Jos lapsuudenkodissa ärsytti toisten metelöinti ja siivoaminen oli vastenmielistä, niin ei kai se siitä muutu miksikään omassa kodissa? Ja ihan jo omalla järjellä voi päätellä että käykö se lapsiperhe-elämä mulle vai ei, siitä että mitkä asiat yleensäkin kokee palkitseviksi ja mitkä vastenmieliseksi. Jos inhoaa ruuanlaittoa, voi päätellä että se perheenäitinä vituttaa myös, ja voi vaikka puolison kanssa sopia että jospa puoliso tekisi sitten ruuat ja itse voi tehdä jotain mikä ei ärsytä ihan niin paljon. Jos kumpikaan ei halua tehdä ruokaa, pitää harkita tarkkaan että tekeekö lapsia sitten ollenkaan.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kuka voi nauttia lapsiperhe-elämästä.
Eipä se sen kummempaa ole kuin muukaan perhe-elämä. Siinä samassa taloudessa asuu useampi henkilö. Ensin osa henkilöistä on pienenpiä, kasvavat ja muuttuvat koko ajan, ja sitten muutavat pois. Yleensä ihmiset tykkäävät asua yhdessä rakastamiensa henkilöiden kanssa, koska nauttivat viettää aikaa heidän kanssaan, esim. parisuhde. Omien vanhempien ja sisarusten kanssakin on mukava viettää aikaa, mutta ei ole yleensä syytä asua yhdessä aina, itsetehtyjä henkilöitä rakastaa yleensä intensiivisemmin kuin vanhempia ja sisaruksia jotka on tulleet ikäänkuin pyytämättä.
Minusta lapsiperhe-elämä on kyllä aivan erilainen skenaario kuin kahden itsenäisen aikuisen ihmisen parisuhde ja huomattavastikin "kummempi" juttu.
No on se sama asia siinä mielessä että se toinen itsenäinen aikuinenkin siinä samassa taloudessa vaikuttaa kaikkeen, kotitöihin, ajankäyttöön, rahankäyttöön, ääniin kotona, asunnon kokoon, seksielämään, tunne-elämään ja siinä tulee mukana vielä sen toisen sukukin jotka on ihan vieraita ihmisiä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt itse äitinä huomaa, että ei se leipä tai mustikkapiirakka itsestään siihen nenän eteen tule. Siihen vaaditaan aikaa ja vaivaa. Eikä koti ole siisti tuosta noin vaan, simsalabim.
Mutta ei kai tuon huomaamiseen äitiyttä tarvita. Minä olen lapseton, mutta olen todennut nuo ihan samat asiat sen jälkeen, kun olen muuttanut pois kotoa ja joutunut itse huolehtimaan kaikki asiat, mitä vanhemmat huolehtivat ennen puolestani. Ja osaan kyllä soveltaa tätä toteamustani tilanteeseen, jossa minulla olisi vielä lapsiakin huolehdittavana. Osaan kuvitella miten paljon raskaampaa se olisi kuin huolehtia vain itsestään, ja siksi en olekaan hankkinut lapsia.
Kyllä äitiys on kuitenkin eri asia kuin yksin eläminen. Yksin kun asuu, kämppä pysyy siistinä, ei tarvitse kuin kerran viikossa siivota. Kerran viikossa leipoa sämpylää ja mustikkapiirakkaa halutessaan.
Lapsiperhearki on tämä x100. Jatkuvasti siivoamista, jatkuvasti leipomista, jatkuvasti tiskaamista.
Ei yksin elämistä ja lapsiperhearkea voi mitenkään verrata keskenään.
Totta kai voi verrata. Voi verrata ja todeta, että lapsiperhearki olisi vielä sata kertaa intensiivisempää, ei sellaista minulle. (Sitä vertaaminen tarkoittaa.) Ainakin hyvällä itsetuntemuksella varustettu ihminen voi. Se oli tuon kirjoittajan pointti tässä.
En minä ainakaan siivoa jatkuvasti, enkä varsinkaan leivo. Toki siivoamista olisi vähemmän jos asuisin yksin. Mutta kun en asu yksin, se tarkoittaa sitä että täällä on muitakin siivoamassa kuin minä. Minä pesen pyykkiä viikonloppuna 2-4 koneellista, ja mies tiskaa joka päivä, ei siinä silläkään mene kuin ehkä 15 minuuttia. Ruokaa laitetaan yksinkertaisesti, siinä ei mene juurikaan aikaa. Imuroidaan ja pestään lattiat aina silloin tällöin kun inspiraatio iskee. Paremmin siivoan silloin harvoin kun tulee vieraita, jos jaksan, jos en jaksa, niin sitten en siivoa. Kissat meillä aiheuttaa siivoamista, elämä olisi helpompaa ilman niitä.
ap
Minun lapseton arkeni on niin virtaviivaistettua, ettei lapsen hankkiminen voi tehdä muuta kuin moninkertaistaa kotitöiden määrän. Sinun käsityksesi siitä, mitä "ei juurikaan aikaan", "siivota jatkuvasti" ja "siivota paremmin" tarkoittavat, voi olla aivan eri kuin jonkin toisen. Tämän ymmärtäminen on juuri sitä itsetuntemusta.
Jos saat lapsiperhearjen pyöritettyä niin, että kotitöihin ja lapsen asioiden hoitamiseen menee kaksikymmentä minuuttia tai vähemmän päivässä, olet kohta lastensuojelun asiakas.
No menee mulla se aika kun herätän ne aamulla, katson että syövät aamupalan ja pesevät hampaat ja että alkavat pukea ulkovaatteita ja lähtevät kouluun (n.20-25min.), siinäkään en fyysisesti tee mitään, joten ei se nyt rasita hirveästi kuin kahdeksanaamuna, sitten menen takaisin nukkumaan pariksi tunniksi ennen töihin lähtöä. Mies laittaa ruokaa iltapäivällä, ja meistä jompi kumpi katsoo että läksyt tulee tehtyä, siinä menee 5-10 min. per kersa. Sitten illalla sanotaan miehen kanssa että nyt syötte iltapalan, ja jos pitää siinä jotenkin auttaa niin jompi kumpi meistä auttaa, siinäkään ei montaa minuuttia mene. Sitten mies lukee iltasadun, ja minä katson että pesevät hampaansa. Toki lasten kanssa keskustelee kuten muidenkin normaalien ihmisten kanssa päivän mittaan, sellaista se on kun asuu useamman ihmisen kanssa samassa taloudessa. Välillä joudun siivoamaan lasten kanssa niiden huoneita, mutta suurimmaksi osaksi tekevät itse ja mies tosiaan sitten imuroi yleensä. Rasittavampaa olis jos olis koira.
ap
Eli kuten sanoin, lasten hankkiminen moninkertaistaa kotitöiden ja kaikenlaiseen säätämiseen kuluvan ajan.
En ymmärrä, miksi yhtäältä sanot, että ihmisten pitäisi ymmärtää, mihin he ovat ryhtymässä, mutta sitten kuitenkin vähättelet vanhemmuuteen liittyvän työn määrää. Ei sinun minulle tarvitse esittää.
Jotkut on sitä mieltä että se lapsiperhe-elämä on jatkuvaa siivoamista ym. sitähän se ei ole, mutta ei se pitäisi tulla myöskään yllätyksenä, että lapsia pitää hoitaa silloin kun ne on ihan pieniä, ja että niistä lähtee ääntä siinä kuin muistakin elävistä olioista, koirat haukkuu ja kakarat huutaa, se on normaalia elämää, ei pitäisi tulla yllätyksenä jos ei itse ole mikään koeputkiaikuinen.
Me kaikki olemme luultavasti perheessä lapsuutemme eläneet ja nähneet mitä se on ja mitä ei ole. Minun vanhempani olivat väsyneitä kun tekivät kumpikin fyysistä työtä, ei mulla koskaan ollut kuvitelmia että ruoka tupsahtaa naaman eteen jostain tyhjästä tai että rahakaan tulisi tyhjästä, tai että joskus ei olisi myös lapset väsyneitä ja kiukuttelisi. Mutta ei mun vanhemmat silti jatkuvasti siivonneet tai pyörineet meidän lasten ympärillä piirileikkiä, vaan lepäsivät kun olivat väsyneitä eivätkä mananneet meitä lapsia mihinkään hornan tuuttiin ja syyttäneet elämänsä pilaamisesta.
ap
Edelleen: se, mikä sinusta ei ole ollenkaan "jatkuvaa siivousta", "piirileikkiä", häslinkiä ja turhauttavaa säätämistä, voi kuitenkin olla noita asioita jollekulle toiselle. Kärjistäminen ja liioittelu peittää alleen sen, että ihmiset kokevat myös sellaisen aivan keskimääräisen lapsiperhe-elämän hyvin eri tavoin. Itsetuntemusta tarvitaan juuri sen tietämiseen, minkälainen persoona on, mitkä ovat omat resurssit, ja mitkä asiat kokee palkitseviksi tai vastenmielisiksi.
Kyllä juuri näin. Kyllä nämä asiat pitäisi tietää etukäteen. Jos lapsuudenkodissa ärsytti toisten metelöinti ja siivoaminen oli vastenmielistä, niin ei kai se siitä muutu miksikään omassa kodissa? Ja ihan jo omalla järjellä voi päätellä että käykö se lapsiperhe-elämä mulle vai ei, siitä että mitkä asiat yleensäkin kokee palkitseviksi ja mitkä vastenmieliseksi. Jos inhoaa ruuanlaittoa, voi päätellä että se perheenäitinä vituttaa myös, ja voi vaikka puolison kanssa sopia että jospa puoliso tekisi sitten ruuat ja itse voi tehdä jotain mikä ei ärsytä ihan niin paljon. Jos kumpikaan ei halua tehdä ruokaa, pitää harkita tarkkaan että tekeekö lapsia sitten ollenkaan.
ap
Olemme siis samaa mieltä!
Minä en pidä kotitöistä, "elämän äänistä", hoivaamisesta ja huolenpidosta, ylimääräisistä vastuista ja velvollisuuksista, yksityisyyden ja vapauden menettämisestä jne. Vanhemmuudessa ei ole mitään, mikä herättäisi minussa halua hankkia lapsia. On aika helppo päätellä, että kaltaiseni boheemi taiteilijasielu ja itsekäs nautiskelijaluonne olen onnellisempi lapsettomassa parisuhteessa kuin perheenisänä.
Ehkä joillakin on sellainen uskomus, että he muuttuvat aivan erilaisiksi, kun he saavat lapsia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä kuka voi nauttia lapsiperhe-elämästä.
Eipä se sen kummempaa ole kuin muukaan perhe-elämä. Siinä samassa taloudessa asuu useampi henkilö. Ensin osa henkilöistä on pienenpiä, kasvavat ja muuttuvat koko ajan, ja sitten muutavat pois. Yleensä ihmiset tykkäävät asua yhdessä rakastamiensa henkilöiden kanssa, koska nauttivat viettää aikaa heidän kanssaan, esim. parisuhde. Omien vanhempien ja sisarusten kanssakin on mukava viettää aikaa, mutta ei ole yleensä syytä asua yhdessä aina, itsetehtyjä henkilöitä rakastaa yleensä intensiivisemmin kuin vanhempia ja sisaruksia jotka on tulleet ikäänkuin pyytämättä.
Minusta lapsiperhe-elämä on kyllä aivan erilainen skenaario kuin kahden itsenäisen aikuisen ihmisen parisuhde ja huomattavastikin "kummempi" juttu.
No on se sama asia siinä mielessä että se toinen itsenäinen aikuinenkin siinä samassa taloudessa vaikuttaa kaikkeen, kotitöihin, ajankäyttöön, rahankäyttöön, ääniin kotona, asunnon kokoon, seksielämään, tunne-elämään ja siinä tulee mukana vielä sen toisen sukukin jotka on ihan vieraita ihmisiä.
ap
Nuo muutokset ovat vain lapsettomassa parisuhteessa pääosin myönteisiä ja lapsiperhe-elämässä kielteisiä. Siitä se ero lähinnä syntyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on taas näitä "minulla on asiat hyvin ja olen onnellinen, koska olen niin fiksu ja hyvä ihminen" -aloituksia.
Ihmiset on erilaisia, perheet on erilaisia, elämäntilanteet on erilaisia. Useimmat meistä tekee joskus huonoja päätöksiä, kokee riittämättömyyttä, on ajoittain onneton. Jos joku ääneen valittaa, ettei olisi koskaan pitänyt tehdä lapsia, niin itse kyllä katson sen hetkelliseksi, tiettyyn kehitysvaiheeseen/elämäntilanteeseen liittyväksi kipuiluksi, mikä kuuluu ihan luonnollisena osana ihmisenä kasvamiseen, enkä merkiksi siitä, että kyseinen henkilö olisi jotenkin typerä, huono ja vajaavainen. Huolestuttavampaa minusta on, jos ihminen kokee kesken elämänsä olevansa täysin valmis ja täydellinen, siinä sulkee samalla silmänsä omille puutteilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mulla itselläni on ainakin ihan erilainen kuva omasta lapsuudestani kuin oman lapseni lapsuudesta.
Silloin kun itse olin lapsi, elämä oli huoletonta, koska äiti ja isä hoiti talouden ja teki suurimman osan kotitöista. Oma elämä oli silloin niin helppoa. Kyllähän sitä kerran viikossa osallistuttiin lapsetkin kotihommiin, esim pesemällä vessa, puistelemalla matot tai tiskaamalla astiat.
Mutta kun nyt on itse äiti, niin kyllä sitä eri tavalla huomaa, minkälaista oman äidin arki oli silloin kun itse oli lapsi. Koulusta oli aina ihanaa tulla kotiin, missä tuoksui vastaleivottu sämpylä tai mustikkapiirakka.
Nyt itse äitinä huomaa, että ei se leipä tai mustikkapiirakka itsestään siihen nenän eteen tule. Siihen vaaditaan aikaa ja vaivaa. Eikä koti ole siisti tuosta noin vaan, simsalabim. Niihin menee todellakin paljon enemmän aikaa ja vaivaa kuin silloin lapsena ymmärsin. Nyt sen ymmärtää paremmin, kun itse on siinä äidin asemassa ja joutuu tekemään ne samat asiat kuin äiti aikoinaan.
Jaa, no on sulla ollut idyllinen lapsuus. Kyllä mun vanhemmat oli väsyneitä kun tulivat töistä, eikä aina jaksanut laittaa edes lämmintä ruokaa vaan syötiin mitä kaapista löytyy. Eikä vanhemmat siivonneet jatkuvasti, kyllä meillä oli keittiössä tiskiä ym, ja minä niitä sitten isompana koululaisena aina joskus siivoilin koulusta tullessa että vanhemmilla olisi parempi tulla töistä väsyneenä kotiin. Ei mun lapsuus ollut mitenkään erityisen huoleton, en minä ollut niin tyhmä etten olisi tiennyt että oli taloudellisesti tiukkaa ym. Ja muistan kuinka pikkusisarukset sotkivat, ja hoidin niitä usein eli olen aina tiennyt mitä lastenhoito on, miten pikkuvauvalla on ruikkua kainaloihin asti ja välillä huutaa punaisena, ja muistan sen kun pikkuveli heräsi aamulla liian aikaisin. Me elettiin täysin normaalia elämää iloineen ja suruineen. Minä en koskaan herännyt koska olen aina ollut aamu-uninen illanvirkku. Ei ole munkaan lapset oppineet heräämään ennen kukonlaulua, mutta tiesin että se vaara oli olemassa.
ap
Ehkä meillä oli siksi erilainen lapsuus kuin sinulla että meillä äiti oli kotiäitinä ja hoiti näin ollen kodin. Isä oli vielä niin "vanhoillisesti" kasvatettu, että hänen mielestään äidin paikka oli kotona ja isän paikka töissä elannon hankkijana. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mulla itselläni on ainakin ihan erilainen kuva omasta lapsuudestani kuin oman lapseni lapsuudesta.
Silloin kun itse olin lapsi, elämä oli huoletonta, koska äiti ja isä hoiti talouden ja teki suurimman osan kotitöista. Oma elämä oli silloin niin helppoa. Kyllähän sitä kerran viikossa osallistuttiin lapsetkin kotihommiin, esim pesemällä vessa, puistelemalla matot tai tiskaamalla astiat.
Mutta kun nyt on itse äiti, niin kyllä sitä eri tavalla huomaa, minkälaista oman äidin arki oli silloin kun itse oli lapsi. Koulusta oli aina ihanaa tulla kotiin, missä tuoksui vastaleivottu sämpylä tai mustikkapiirakka.
Nyt itse äitinä huomaa, että ei se leipä tai mustikkapiirakka itsestään siihen nenän eteen tule. Siihen vaaditaan aikaa ja vaivaa. Eikä koti ole siisti tuosta noin vaan, simsalabim. Niihin menee todellakin paljon enemmän aikaa ja vaivaa kuin silloin lapsena ymmärsin. Nyt sen ymmärtää paremmin, kun itse on siinä äidin asemassa ja joutuu tekemään ne samat asiat kuin äiti aikoinaan.
Jaa, no on sulla ollut idyllinen lapsuus. Kyllä mun vanhemmat oli väsyneitä kun tulivat töistä, eikä aina jaksanut laittaa edes lämmintä ruokaa vaan syötiin mitä kaapista löytyy. Eikä vanhemmat siivonneet jatkuvasti, kyllä meillä oli keittiössä tiskiä ym, ja minä niitä sitten isompana koululaisena aina joskus siivoilin koulusta tullessa että vanhemmilla olisi parempi tulla töistä väsyneenä kotiin. Ei mun lapsuus ollut mitenkään erityisen huoleton, en minä ollut niin tyhmä etten olisi tiennyt että oli taloudellisesti tiukkaa ym. Ja muistan kuinka pikkusisarukset sotkivat, ja hoidin niitä usein eli olen aina tiennyt mitä lastenhoito on, miten pikkuvauvalla on ruikkua kainaloihin asti ja välillä huutaa punaisena, ja muistan sen kun pikkuveli heräsi aamulla liian aikaisin. Me elettiin täysin normaalia elämää iloineen ja suruineen. Minä en koskaan herännyt koska olen aina ollut aamu-uninen illanvirkku. Ei ole munkaan lapset oppineet heräämään ennen kukonlaulua, mutta tiesin että se vaara oli olemassa.
ap
Ehkä meillä oli siksi erilainen lapsuus kuin sinulla että meillä äiti oli kotiäitinä ja hoiti näin ollen kodin. Isä oli vielä niin "vanhoillisesti" kasvatettu, että hänen mielestään äidin paikka oli kotona ja isän paikka töissä elannon hankkijana. Ap
Sorry, ei siis ap vaan se, jonka kirjoitukseen ap vastasi. 😉
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaa. Muista kuitenkin viisaudessasi ettei elämää voi ihan tarkkaan käsikirjoittaa. Kun voi tulla sairauksia, puoliso alkoholisoitua ym. Maailmakin ympärillä on muuttunut siitä kun itse oli lapsi.
Minua ihmetyttävät kaltaisesi besserwisserit.Näillä tapauksilla ei yleensä ole kyse noista asioista, vaan valitus on sitä että kun ei kestä hermot lapsia ja kotitöitä. Miten ne asiat voi tulla jollekin yllätyksenä, varsinkin sen ensimmäisen lapsen jälkeen kun pitää pykätä vielä pari lisää siihen vaivoiksi? Ei maailma niin paljon ole muuttunut 20-30 vuodessa kuitenkaan, kersoille pitää olla ruokaa, vaatetta ja leluja ja sitä huolenpitoa muutenkin.
Lapset on perheenjäseniä, siinä kuin omat vanhemmat ja sisaruksetkin oli aikoinaan lapsuudenperheessä. Jos ei halua perhettä niin pitäisi olla yksin, miksi ihmeessä pitää sitten kokeeksi tehdä lapsia ja sitten itkeä että emmä tällästä halunnut? Mistä se halu lapsiin on tullut jos ei tykkää perhe-elämästä?
ap
Tää on oikeastaan aika paljastava tää "Lapset on perheenjäseniä, siinä kuin omat vanhemmat ja sisaruksetkin oli aikoinaan lapsuudenperheessä."
Meillä minä olin äidin jatke, en mikään perheenjäsen. Ei sitä tajua ennen kuin saa lapsia, ja asia saa perspektiiviä, mitä on, kun ET olisikaan äitisi jatke. En halua lasteni olevan minun jatkeitani, MUTTA en osaa toimia heidän kanssaan niin, että miten siihen ei päädyttäisi. Tämä tekee vanhempana olosta helvetillistä. Muun muassa.
Sinulla on helppoa ollut kuvitella perhe-elämäsi etukäteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt itse äitinä huomaa, että ei se leipä tai mustikkapiirakka itsestään siihen nenän eteen tule. Siihen vaaditaan aikaa ja vaivaa. Eikä koti ole siisti tuosta noin vaan, simsalabim.
Mutta ei kai tuon huomaamiseen äitiyttä tarvita. Minä olen lapseton, mutta olen todennut nuo ihan samat asiat sen jälkeen, kun olen muuttanut pois kotoa ja joutunut itse huolehtimaan kaikki asiat, mitä vanhemmat huolehtivat ennen puolestani. Ja osaan kyllä soveltaa tätä toteamustani tilanteeseen, jossa minulla olisi vielä lapsiakin huolehdittavana. Osaan kuvitella miten paljon raskaampaa se olisi kuin huolehtia vain itsestään, ja siksi en olekaan hankkinut lapsia.
Mä en kyllä huomannut siinä mitään eroa, kun muutin kotoa pois tai asuin kotona. Siis työmäärissä tai ainakaan itselleen tekeminen ei inhottanut, koska ensinnäkin saattoi jättää asioita myös tekemättä, siis en nyt sano, että elin pellossa, todellakaan, mutta kuitenkin.
Mutta kun tuli lapset tilanne muuttui ihan täysin. Ehkä se mun sinkkuelämäni ei vaan ollut kovin sopivaa lapsille ja sun oli jo valmiiksi melkein sitä...
Voi olla, ettei monella ole lähipiirissä lapsiperheitä, joiden kautta voisi saada käsitystä siitä, millaista lapsen kanssa on. Ihmisen elämä ennen lasta on voinut olla myös tosi vapaata, on voitu suhata paikasta toiseen ja nukkua viikonloppuisin puolille päivin. Kyllä näissä tilanteissa voi tulla aika rankka tiputus, jos ei ole yhtään asiaa tarkemmin kelannut. Sanoisin, että jos perhe-elämä mietityttää niin esim. suhteellisen lyhytkin matka pienen lapsen kanssa antaa hyvää yleiskuvaa. Itse olin aikanaan siskon ja hänen lapsensa kanssa kolme yötä reissussa ja se avasi aika hyvin sitä pikkulapsitodellisuutta.
Eri juttu on se, että jos yksi lapsi on hankittu, niin pitäisi olla jo aika hyvä käsitys siitä, että onko tämä mun juttu vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mulla itselläni on ainakin ihan erilainen kuva omasta lapsuudestani kuin oman lapseni lapsuudesta.
Silloin kun itse olin lapsi, elämä oli huoletonta, koska äiti ja isä hoiti talouden ja teki suurimman osan kotitöista. Oma elämä oli silloin niin helppoa. Kyllähän sitä kerran viikossa osallistuttiin lapsetkin kotihommiin, esim pesemällä vessa, puistelemalla matot tai tiskaamalla astiat.
Mutta kun nyt on itse äiti, niin kyllä sitä eri tavalla huomaa, minkälaista oman äidin arki oli silloin kun itse oli lapsi. Koulusta oli aina ihanaa tulla kotiin, missä tuoksui vastaleivottu sämpylä tai mustikkapiirakka.
Nyt itse äitinä huomaa, että ei se leipä tai mustikkapiirakka itsestään siihen nenän eteen tule. Siihen vaaditaan aikaa ja vaivaa. Eikä koti ole siisti tuosta noin vaan, simsalabim. Niihin menee todellakin paljon enemmän aikaa ja vaivaa kuin silloin lapsena ymmärsin. Nyt sen ymmärtää paremmin, kun itse on siinä äidin asemassa ja joutuu tekemään ne samat asiat kuin äiti aikoinaan.
Jaa, no on sulla ollut idyllinen lapsuus. Kyllä mun vanhemmat oli väsyneitä kun tulivat töistä, eikä aina jaksanut laittaa edes lämmintä ruokaa vaan syötiin mitä kaapista löytyy. Eikä vanhemmat siivonneet jatkuvasti, kyllä meillä oli keittiössä tiskiä ym, ja minä niitä sitten isompana koululaisena aina joskus siivoilin koulusta tullessa että vanhemmilla olisi parempi tulla töistä väsyneenä kotiin. Ei mun lapsuus ollut mitenkään erityisen huoleton, en minä ollut niin tyhmä etten olisi tiennyt että oli taloudellisesti tiukkaa ym. Ja muistan kuinka pikkusisarukset sotkivat, ja hoidin niitä usein eli olen aina tiennyt mitä lastenhoito on, miten pikkuvauvalla on ruikkua kainaloihin asti ja välillä huutaa punaisena, ja muistan sen kun pikkuveli heräsi aamulla liian aikaisin. Me elettiin täysin normaalia elämää iloineen ja suruineen. Minä en koskaan herännyt koska olen aina ollut aamu-uninen illanvirkku. Ei ole munkaan lapset oppineet heräämään ennen kukonlaulua, mutta tiesin että se vaara oli olemassa.
ap
Sulla on ollut niin järkyttävän huono lapsuus, että kyllä mäkin nyt tuommoisen pystyn lapsilleni koska tahansa tarjoamaan. Eli selkeästikin sulla on helppoa, koska riman ylitys on lapsellisen helppoa, taikka tason säilyttäminen edes. Eikä vanhemmillasi ole mitään varaa tulla keulimaan sinulle kyvyttömyydestäsi heihin nähden.
Kaikenkukkuraksi olet joutunut hoitamaan sisaruksiasi. Eli nähnyt sanalla sanoen elämän kurjimmat puolet jo lapsena. Mun lapset yltää siis samaan. Varmaan heillä on onnellisempi elämä siis kuin mulla aikuisina sitten, mutta minä suren, koska minusta tuollainen on yksinkertaisesti paskaa.
Alue: Aihe vapaa
Jotkut on sitä mieltä että se lapsiperhe-elämä on jatkuvaa siivoamista ym. sitähän se ei ole, mutta ei se pitäisi tulla myöskään yllätyksenä, että lapsia pitää hoitaa silloin kun ne on ihan pieniä, ja että niistä lähtee ääntä siinä kuin muistakin elävistä olioista, koirat haukkuu ja kakarat huutaa, se on normaalia elämää, ei pitäisi tulla yllätyksenä jos ei itse ole mikään koeputkiaikuinen.
Me kaikki olemme luultavasti perheessä lapsuutemme eläneet ja nähneet mitä se on ja mitä ei ole. Minun vanhempani olivat väsyneitä kun tekivät kumpikin fyysistä työtä, ei mulla koskaan ollut kuvitelmia että ruoka tupsahtaa naaman eteen jostain tyhjästä tai että rahakaan tulisi tyhjästä, tai että joskus ei olisi myös lapset väsyneitä ja kiukuttelisi. Mutta ei mun vanhemmat silti jatkuvasti siivonneet tai pyörineet meidän lasten ympärillä piirileikkiä, vaan lepäsivät kun olivat väsyneitä eivätkä mananneet meitä lapsia mihinkään hornan tuuttiin ja syyttäneet elämänsä pilaamisesta.
ap