Ihmetyttää nämä "ei olisi pitänyt tehdä lapsia/perustaa perhettä"

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ei mieti mitään ennen lapsia --> ongelmia.

Osa taas miettii pahimmat skenaariot ja varautuu niihin --> jos kaikki ei mene niinkin Strömsössä, on mietitty juttuja valmiiksi että on tukiverkko (tai rahaa maksaa hoitajalle), on vakuutukset kunnossa ja talous siinä kunnossa että esim. työttömyys tmv. ei kaada korttitaloa.

Ei kyllä todellakaan pidä paikkaansa, mun inhosta toteutunutta lapsiperhearkea kohtaan ei ainkakaan yksikään syy liippaa mitenkään mainitsemiasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt itse äitinä huomaa, että ei se leipä tai mustikkapiirakka itsestään siihen nenän eteen tule. Siihen vaaditaan aikaa ja vaivaa. Eikä koti ole siisti tuosta noin vaan, simsalabim.

Mutta ei kai tuon huomaamiseen äitiyttä tarvita. Minä olen lapseton, mutta olen todennut nuo ihan samat asiat sen jälkeen, kun olen muuttanut pois kotoa ja joutunut itse huolehtimaan kaikki asiat, mitä vanhemmat huolehtivat ennen puolestani. Ja osaan kyllä soveltaa tätä toteamustani tilanteeseen, jossa minulla olisi vielä lapsiakin huolehdittavana. Osaan kuvitella miten paljon raskaampaa se olisi kuin huolehtia vain itsestään, ja siksi en olekaan hankkinut lapsia.

Kyllä äitiys on kuitenkin eri asia kuin yksin eläminen. Yksin kun asuu, kämppä pysyy siistinä, ei tarvitse kuin kerran viikossa siivota. Kerran viikossa leipoa sämpylää ja mustikkapiirakkaa halutessaan.

Lapsiperhearki on tämä x100. Jatkuvasti siivoamista, jatkuvasti leipomista, jatkuvasti tiskaamista.

Ei yksin elämistä ja lapsiperhearkea voi mitenkään verrata keskenään.

Totta kai voi verrata. Voi verrata ja todeta, että lapsiperhearki olisi vielä sata kertaa intensiivisempää, ei sellaista minulle. (Sitä vertaaminen tarkoittaa.) Ainakin hyvällä itsetuntemuksella varustettu ihminen voi. Se oli tuon kirjoittajan pointti tässä.

En minä ainakaan siivoa jatkuvasti, enkä varsinkaan leivo. Toki siivoamista olisi vähemmän jos asuisin yksin. Mutta kun en asu yksin, se tarkoittaa sitä että täällä on muitakin siivoamassa kuin minä. Minä pesen pyykkiä viikonloppuna 2-4 koneellista, ja mies tiskaa joka päivä, ei siinä silläkään mene kuin ehkä 15 minuuttia. Ruokaa laitetaan yksinkertaisesti, siinä ei mene juurikaan aikaa. Imuroidaan ja pestään lattiat aina silloin tällöin kun inspiraatio iskee. Paremmin siivoan silloin harvoin kun tulee vieraita, jos jaksan, jos en jaksa, niin sitten en siivoa. Kissat meillä aiheuttaa siivoamista, elämä olisi helpompaa ilman niitä.

ap

Minun lapseton arkeni on niin virtaviivaistettua, ettei lapsen hankkiminen voi tehdä muuta kuin moninkertaistaa kotitöiden määrän. Sinun käsityksesi siitä, mitä "ei juurikaan aikaan", "siivota jatkuvasti" ja "siivota paremmin" tarkoittavat, voi olla aivan eri kuin jonkin toisen. Tämän ymmärtäminen on juuri sitä itsetuntemusta.

Jos saat lapsiperhearjen pyöritettyä niin, että kotitöihin ja lapsen asioiden hoitamiseen menee kaksikymmentä minuuttia tai vähemmän päivässä, olet kohta lastensuojelun asiakas.

No menee mulla se aika kun herätän ne aamulla, katson että syövät aamupalan ja pesevät hampaat ja että alkavat pukea ulkovaatteita ja lähtevät kouluun (n.20-25min.), siinäkään en fyysisesti tee mitään, joten ei se nyt rasita hirveästi kuin kahdeksanaamuna, sitten menen takaisin nukkumaan pariksi tunniksi ennen töihin lähtöä. Mies laittaa ruokaa iltapäivällä, ja meistä jompi kumpi katsoo että läksyt tulee tehtyä, siinä menee 5-10 min. per kersa. Sitten illalla sanotaan miehen kanssa että nyt syötte iltapalan, ja jos pitää siinä jotenkin auttaa niin jompi kumpi meistä auttaa, siinäkään ei montaa minuuttia mene. Sitten mies lukee iltasadun, ja minä katson että pesevät hampaansa. Toki lasten kanssa keskustelee kuten muidenkin normaalien ihmisten kanssa päivän mittaan, sellaista se on kun asuu useamman ihmisen kanssa samassa taloudessa. Välillä joudun siivoamaan lasten kanssa niiden huoneita, mutta suurimmaksi osaksi tekevät itse ja mies tosiaan sitten imuroi yleensä. Rasittavampaa olis jos olis koira.

ap

Eli kuten sanoin, lasten hankkiminen moninkertaistaa kotitöiden ja kaikenlaiseen säätämiseen kuluvan ajan.

En ymmärrä, miksi yhtäältä sanot, että ihmisten pitäisi ymmärtää, mihin he ovat ryhtymässä, mutta sitten kuitenkin vähättelet vanhemmuuteen liittyvän työn määrää. Ei sinun minulle tarvitse esittää.

Jotkut on sitä mieltä että se lapsiperhe-elämä on jatkuvaa siivoamista ym. sitähän se ei ole, mutta ei se pitäisi tulla myöskään yllätyksenä, että lapsia pitää hoitaa silloin kun ne on ihan pieniä, ja että niistä lähtee ääntä siinä kuin muistakin elävistä olioista, koirat haukkuu ja kakarat huutaa, se on normaalia elämää, ei pitäisi tulla yllätyksenä jos ei itse ole mikään koeputkiaikuinen.

Me kaikki olemme luultavasti perheessä lapsuutemme eläneet ja nähneet mitä se on ja mitä ei ole. Minun vanhempani olivat väsyneitä kun tekivät kumpikin fyysistä työtä, ei mulla koskaan ollut kuvitelmia että ruoka tupsahtaa naaman eteen jostain tyhjästä tai että rahakaan tulisi tyhjästä, tai että joskus ei olisi myös lapset väsyneitä ja kiukuttelisi. Mutta ei mun vanhemmat silti jatkuvasti siivonneet tai pyörineet meidän lasten ympärillä piirileikkiä, vaan lepäsivät kun olivat väsyneitä eivätkä mananneet meitä lapsia mihinkään hornan tuuttiin ja syyttäneet elämänsä pilaamisesta.

ap

Minä olin ainakin yh:n ainoa lapsi, ei sitä oikein voinut perheeksi kutsua, kun äitikin vielä tuntui inhoavan minua. Lisäksi äitini ei tarvinnut elättää meitä omalla työllään 100% koska isäni suku avusti ja isä tietysti myös. Eli helpolla näytti tulevan eläminen, lisäksi äiti varoi visusti osoittamasta minulle suoraan ja rehellisesti että kotityöt inhottaa, vaan esitti, että kunnon ihminen nauttii niistä, vaikka se oli vale. Minkä minä sille voin, että kaikki olikin hämäystä saada minut uskomaan, että jokainen jaksaa saman, jos vain vähän viitsii? Ja oikeasti onkin ilmeisesti ollut aika rankkaa? Ja saanut helpotuksiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaa. Muista kuitenkin viisaudessasi ettei elämää voi ihan tarkkaan käsikirjoittaa. Kun voi tulla sairauksia, puoliso alkoholisoitua ym. Maailmakin ympärillä on muuttunut siitä kun itse oli lapsi.

Minua ihmetyttävät kaltaisesi besserwisserit.

Näillä tapauksilla ei yleensä ole kyse noista asioista, vaan valitus on sitä että kun ei kestä hermot lapsia ja kotitöitä. Miten ne asiat voi tulla jollekin yllätyksenä, varsinkin sen ensimmäisen lapsen jälkeen kun pitää pykätä vielä pari lisää siihen vaivoiksi? Ei maailma niin paljon ole muuttunut 20-30 vuodessa kuitenkaan, kersoille pitää olla ruokaa, vaatetta ja leluja ja sitä huolenpitoa muutenkin.

Lapset on perheenjäseniä, siinä kuin omat vanhemmat ja sisaruksetkin oli aikoinaan lapsuudenperheessä. Jos ei halua perhettä niin pitäisi olla yksin, miksi ihmeessä pitää sitten kokeeksi tehdä lapsia ja sitten itkeä että emmä tällästä halunnut? Mistä se halu lapsiin on tullut jos ei tykkää perhe-elämästä?

ap

Ei kaikkea voi tietää etukäteen. Ei esim. sitä millaisia piirteitä lapsensaaminen nostaa itsessä esiin. Sellaisia mitä ei tiennyt itsessä olevankaan, hyvässä ja pahassa. Mutta jos se ensimmäinen lapsi nostaa paljon negatiivisia asioita pintaan, toinen lapsi ei tilannetta korjaa, päinvastoin. En ymmärrä ihmisiä jotka ampuvat itseään nilkkaan kahdesti.

Taas väärin, vaikka perhe-elämää inhoankin. Minä halusin lapsille sisaruksen, jotenkin heitä on kaksi. Esikoinen on nostattanut ärtymystä pintaan, kuopus sen sijaan on nimenomaan sentään hiukan korjannut äitikokemustani siitä, että minäkin voin onnistua, koska kuopus toimii ja etenee, esikoisella sen sijaan tuntuu olevan jonkinasteinen älyllinen kehitysvamma, kun mikään ei mene perille ja joka asiasta ruikutetaan. Pelkän kuopuksen kanssa luulisin äitiyttä erityisen helpoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on lapsesta saakka ollut hyvä itsetuntemus. Olen aina pohtinut sellaisia kysymyksiä kuin minkälainen luonne minulla on, mitkä ovat vahvuuteni ja heikkouteni, mistä tykkään, mitä en voi sietää, millä lailla haluan elää.

Tämän vuoksi en aina jaksa ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista itsetuntemusta, vaan jotka tekevät elämänsä tärkeimpiä päätöksiä kuin sumussa. Se ärsyttää etenkin, kun yhteiskunta ei mitenkään palkitse harkitsevuudesta ja analyyttisyydestä vaan öyhöttämisestä ja poukkoilusta.

Harkitsevuus ei automaattisesti tee kenestäkään hyvää itsetuntijaa, sen paremmin kuin nopea päätöksenteko huonoa. Hyvä itsetuntemus on luonteenpiirre ja lahja vähän samalla tavalla kuin vaikka reippaus ja sosiaalisuuskin. Silti ei yleensä ole sopivaa haukkua ujoja ja introverttejä, mutta annas olla jos jollain ihmisellä on pohdiskelusta ja harkinnasta huolimatta kertakaikkiaan surkea itsetuntemus, niin siitä pitäisi olla vielä erikseen rankaisemassa. Huisia.

Hyvä itsetuntemus ei ole luonteenpiirre ja lahja vaan ominaisuus jota jokainen voi kehittää. Hyvä pohja itsetuntemukselle luodaan lapsuudessa kun vanhemmat toimivat lapsille terveellä tavalla tunteita ja ajatuksia heijastavina peileinä. Siitä on sitten hyvä jatkaa. Monilta vain puuttuu riittävä vanhemmuus ja sitä kautta itsetuntemus.

Niin tarkoitatko riittävä vanhemmuus taustaltaan? No miksi pelle sitten heitä syytät, syyttäisit heidän vanhempiaan. Meinasin juuri tulla sanomaan, että hyvästä itsetuntemuksestasi saat kiittää vain vanhempiasi, turha sillä keulia itse ollenkaan, olisin täysin samassa sinun vanhempiesi avulla. Omiltani en ole saanut siihen välineitä, enkä asian oppimiseen aikuisuudessakaan. Ja nyt tulet sanomaan, että sitä voi oppia, mutta en ainakaan itse tiedä kuinka.