Vihaan niin paljon kaikkia kotitöitä eivätkä hermoni kestä jatkuvaa lasten läsnäoloa, ettei minun olisi ikinä pitänyt perustaa perhettä!

Jotkut ihmiset on luonnostaan introvertteja. Oletko harkinnut, että kokeilisit asua osan viikosta yksin?

Miten lapset liittyy kotitöihin? Ne on kuitenkin hoidettava oli lapsia tai ei. Taas tätä akkojen suhteuttamatonta horinaa.

Vierailija kirjoitti:

Jotkut ihmiset on luonnostaan introvertteja. Oletko harkinnut, että kokeilisit asua osan viikosta yksin?

Millä rahalla - ja kuka hoitaisi lapset? Ap

Vierailija kirjoitti:

Hyvissä duuneissa olevat ainakin voisi sen siivoojan palkata niin ratkesi yksi ongelma?

Ei minua ainakaan rassaa se kerran viikkoon imurointi ja vessanpesu, vaan se jatkuva pieni puuha, tiskikone, pyykit, lattialle rojahtaneet ulkovaatteet, levällään olevat lelut, kaatunut potta, altaaseen turskahtanut hammastahna, kaatuneet maitolasit, yölliset pissavahingot, naama räässä tehdyt sohvakuperkeikat, jatkuvalta tuntuva ruokashow (mieti-osta-valmista-tarjoile-korjaa pois), lattialle pupeltunut riisi tai muovailuvaha, askartelusilppu jne. Koko ajan jotain. Ja ei, en tee kaikkea puolesta, vaikka se olisikin nyt juuri nopeampi ja helpompi tapa, aikaa ja hermoja kuluu triplasti kun yrittää saada 2-5-vuotiaat viemään itse ne askartelusilput ja nostamaan sen haalarin naulakkoon.

Ja siis mun elämä ei ole lainkaan hirveää ja jaksan nykyään ok, mutta tämä vain kommenttina siihen että siivouksen ulkoistaminen ulkoistaa vain aika pienem viipaleen siitä kotihommasta tai edes siisteydenpidosta.

Mutta menenpä tästä laittamaan taas toisen koneellisen pissapyykkiä, aurinkoista pääsiäistä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvissä duuneissa olevat ainakin voisi sen siivoojan palkata niin ratkesi yksi ongelma?

Ei minua ainakaan rassaa se kerran viikkoon imurointi ja vessanpesu, vaan se jatkuva pieni puuha, tiskikone, pyykit, lattialle rojahtaneet ulkovaatteet, levällään olevat lelut, kaatunut potta, altaaseen turskahtanut hammastahna, kaatuneet maitolasit, yölliset pissavahingot, naama räässä tehdyt sohvakuperkeikat, jatkuvalta tuntuva ruokashow (mieti-osta-valmista-tarjoile-korjaa pois), lattialle pupeltunut riisi tai muovailuvaha, askartelusilppu jne. Koko ajan jotain. Ja ei, en tee kaikkea puolesta, vaikka se olisikin nyt juuri nopeampi ja helpompi tapa, aikaa ja hermoja kuluu triplasti kun yrittää saada 2-5-vuotiaat viemään itse ne askartelusilput ja nostamaan sen haalarin naulakkoon.

Ja siis mun elämä ei ole lainkaan hirveää ja jaksan nykyään ok, mutta tämä vain kommenttina siihen että siivouksen ulkoistaminen ulkoistaa vain aika pienem viipaleen siitä kotihommasta tai edes siisteydenpidosta.

Mutta menenpä tästä laittamaan taas toisen koneellisen pissapyykkiä, aurinkoista pääsiäistä!

JUURI NÄIN! VITTU!

Jaksaisin mäkin, jos parisuhde olisi hyvä ja saisin edes seksiä ja jotain itsellenikin tästä. Mutta tilanne on se, etten saa yhtään mitään. Ap

En minäkään tykkää kotitöistä, enkä halua että lapset roikkuvat minussa 24/7. Siksi meillä mies vastaa isommasta osasta kotitöistä ja meillä molemmilla on säännöllisesti omaa aikaa. Voin kotonakin mennä omaan huoneeseen ja laittaa oven kiinni, eikä kukaan lapsi tule ovenkahvaan roikkumaan, koska se toinen vanhempi klaaraa kaiken. Ja päinvastoin. Harrastamme liikuntaa, kutsumme kavereita meille, käymme kavereiden luona kahvilla jne. Minä ei imuroi, en vie roskia säännöllisesti, siivotessa jynssään mielelläni vessat, peilit ja ovet kahvoineen, keittiössä pyyhin tasoja ja hinkkaan hellan, tiskikoneeseen täytän likaisia mutten tyhjennä, samoin lataan pesukoneen tai laitan pestyt kuivausrumpuun, mutta en viikkaa enkä lajittele. Usein tehdään niin, että minä vien lapset puistoon tai lastentapahtumaan ja sillä aikaa mies siivoaa, ja me molemmat tykkäämme tästä järjestelystä. Keittiössä on perhekalenteri, johon laitetaan omat ja yhteiset menot ja niistä pyritään pitämään kiinni.

Kun lapsi huutaa "isii" tai "äitii", niin ihan kumpi tahansa meistä voi vastata ja se on lapselle useimmiten ihan ok. Kumpi tahansa meistä voi aloittaa ruuanlaiton, me molemmat käymme kaupassa ja tiedämme mitä perustuotteita kaapista pitää aina löytyä. Kumpi tahansa voi mennä ostamaan lapsille uusia vaatteita, kenkiä tai muuta rompetta. Kumpi tahansa meistä voi viedä lapsen neuvolaan, päivystykseen tai koulun vanhempi-lapsi -iltaan. Kumpi tahansa meistä voi milloin tahansa sanoa, että "nyt mää en kestä, mä meen hetkeksi omaan huoneeseen, ulos, suihkuun, koneelle".

Ja voin sanoa että ensimmäisen mieheni kanssa ei ollut tällaista ja lapsiakin oli vain yksi, mutta olin niin lopen väsynyt siihen, että kaikki oli minun harteillani, kaikki käynnistyi vain minun aloitteestani ja minä olin se, jonka piti viime kädessä varmistaa, että se neuvolakäynti toteutuu ja että talvihaalari tulee oikeasti ostettua ennen sitä ensimmäistä pakkaspäivää. Olin aivan poikki ja vihasin elämääni ja ihmettelin, miten olin joskus ajatellut että useampi lapsi olisi kiva juttu. Nyt on kolme lasta ja mies jonka kanssa ollaan oikeasti samassa veneessä ja niitä väsyneitä päiviä on vain harvoin ja nekin saa ihan rauhassa viettää väsyneenä. Ei se vika ollutkaan lapsessa, vaan siinä miten lapsen aikuiset toimivat.

Vierailija kirjoitti:

Perheessä on omat huonot puolensa, mutta niin on myös perheettömyydessä. Oli miten oli, niin perhe sinulla kuitenkin nyt on ja sinun täytyy kantaa vastuusi. Onneksesi ajan myötä tilanne helpottuu ja jossain vaiheessa lapset ovat apu, eivätkä riesa. 

Miten niin ovat apu? Eivät minun kokemukseni mukaan ainakaan ole. Suurin osa teineistä ja nuorista aikuisista opiskelee ja muutettuaan omilleen rakentaa omaa elämäänsä. Ja vanhempiin suhtaudutaan kalkkisaivoina, joita ei todellakaan haluta auttaa. Kun alan miettiä, niin missäköhän mäkään olen vanhempiani auttanut? Ja siis omien jälkien siivoamista en laske avuksi. Minusta lasten ei kuulu auttaa vanhempia. Ja itsellänikin on kaksi lasta.

Raskas arki, kallisarvoiset vuodet juuri samanaikaisesti.  No ei kai se pelkästään negatiivista ollut.

Mummo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvissä duuneissa olevat ainakin voisi sen siivoojan palkata niin ratkesi yksi ongelma?

Ei minua ainakaan rassaa se kerran viikkoon imurointi ja vessanpesu, vaan se jatkuva pieni puuha, tiskikone, pyykit, lattialle rojahtaneet ulkovaatteet, levällään olevat lelut, kaatunut potta, altaaseen turskahtanut hammastahna, kaatuneet maitolasit, yölliset pissavahingot, naama räässä tehdyt sohvakuperkeikat, jatkuvalta tuntuva ruokashow (mieti-osta-valmista-tarjoile-korjaa pois), lattialle pupeltunut riisi tai muovailuvaha, askartelusilppu jne. Koko ajan jotain. Ja ei, en tee kaikkea puolesta, vaikka se olisikin nyt juuri nopeampi ja helpompi tapa, aikaa ja hermoja kuluu triplasti kun yrittää saada 2-5-vuotiaat viemään itse ne askartelusilput ja nostamaan sen haalarin naulakkoon.

Ja siis mun elämä ei ole lainkaan hirveää ja jaksan nykyään ok, mutta tämä vain kommenttina siihen että siivouksen ulkoistaminen ulkoistaa vain aika pienem viipaleen siitä kotihommasta tai edes siisteydenpidosta.

Mutta menenpä tästä laittamaan taas toisen koneellisen pissapyykkiä, aurinkoista pääsiäistä!

Tämä on just se kaikkein pahin vaihe minunkin mielestäni, jopa (tavallisen) vauva-arjen yöheräämiset tuntuvat mukavilta ja ne kestävät vain muutaman kuukauden verrattuna tähän räkä-banaani-pesu-ruoka -huoltorumbaan, jota jatkuu vuosia. Ja bonuksena ne lapset tuntuvat jatkuvasti hankkiutumaan hengenvaaraan, eli koko ajan pitää vahdata, vaikka yrittäisi tehdä samalla muuta. Eskari-/kouluikään päässeiden kanssa on jo erilaista, mutta on tosi hyvä jos eskarilainen on saanut opetella tekemään itse ja saanut kiitosta siitä, että hommat sujuvat. Pitää myös miettiä, että kämppä toimii lapsen näkökulmasta, eli haalarin naulakon pitää olla lapsen korkeudella, omassa huoneessa pitää olla roskis silppuja varten ja omilla tavaroilla pitää olla selkeät paikat. Lisäksi voi valita taistelunsa, eli meillä on musta nahkasohva (lika ei näy ja on helppo putsata), syöttötuolin alla on Ikean muovialusta (ei tartte niin paljon raapia lattiaa), ruokaa tehdään isompi satsi ja lyödään osa pakkaseen (eikä myöskään vietetä keittiössä aikaa yhtään sen pidempään kuin on pakko) ja pyykkejä varten on kolme eri koria eli 40, 60 ja valkoiset/petivaatteet/pyyhkeet (helpottaa pesuun laittoa, kun ei tarvitse kuin nykäistä korista kasa ja lyödä koneeseen, plus kaikki lasten vaatteet pestään 60 asteessa ja jos eivät sitä kestä, niin eivät ole meidän perheeseen tarkoitettuja).

Useamman lapsen kokemuksella onneksi tietää, että eskari-/kouluikään mennessä tuo ihan loputon siivoaminen ja järjestely alkaa hellittää. Pari vuotta eteenpäin ja sitä jo soittelee lapsille, että "tulkaas välillä kotiin". ;)

Onkohan se niin, että jos pettyy parisuhteeseen lasten tultua, niin kaikki tää muukin ns. kaatuu päälle? Ja turha tulla sanomaan, että miehestä ois pitänyt nähdä ennen lasten tuloa ja plaa plaa. Siis meillä ongelma ei ole se, etteikö mies ois hyvä kiltti ja kunnollinen, mutta meidän parisuhde ei vain toimi lasten tultua. Mies on paljon suurpiirteisempi kuin minä ja kasvanut isossa perheessä, eikä välitä siitä, että mä en halua kans heti aamusta melua jne. Perhetyöntekijän mielestä mä voin vain nukkua korvatlpat korvilla. No, eihän ne kaikkea melua blokanneet ja aloin pikkuhiljaa vittuuntua siihen, etten saa elää rauhassa omassa kodissani, saati niin kuin itse haluan. Ja siis tätä 24/7. Kyllä mä voin jokisikin aikaa venyä, mutta kun tää on nykyään mun ainoaa elämää.

Miehen kanssa ei ole kahdenkeskistä aikaa, koska mies viihtyy kaiken lasten kotonaoloajan heidän kanssaan ja on nykyään ihan hiljaa jos lapset ovat koulussa. Eikä tämä siis ole vihamielisyyttä, meillä ei vain ole enää mitään yhteistä. Mutta kaikki ongelmat alkoivat kun lapset olivat pieniä, ja olemme käyneet pariterapiassa ja minä omassani, eikä mikään ole asiaa muuttanut. Kyllä siinä todellakin alkaa vituttaa tehdä kotitöitä muoden eteen, joiden ei edes koe rakastavan sinu, kun meluavat ja sotkevat siinä vieressä koko ajan.

t.äitihullu eli kivikissaäiti, koska en tod ole mikään hullu, mutta kun minut jo ketjussa sillä nimellä mainittiin.

Jaa luuleeko joku, että mies osaa lajitella noi pyykit niihin 30, 40 ja 60 asteen koreihin oikein? Koska suurpiirteisyys. Kaikki tuollainen hidastaa hommia niin saatanasti, etten sitten enää lopulta jaksanut. En tee nykyään enää mitään, alkuun tein muutamia vuosia. Kun mies kerran suostuu tekemään omalla paskalla tavallaan, niin tekee sitten. Mä käyn töissä.

t.äitihullu

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se niin, että jos pettyy parisuhteeseen lasten tultua, niin kaikki tää muukin ns. kaatuu päälle? Ja turha tulla sanomaan, että miehestä ois pitänyt nähdä ennen lasten tuloa ja plaa plaa. Siis meillä ongelma ei ole se, etteikö mies ois hyvä kiltti ja kunnollinen, mutta meidän parisuhde ei vain toimi lasten tultua. Mies on paljon suurpiirteisempi kuin minä ja kasvanut isossa perheessä, eikä välitä siitä, että mä en halua kans heti aamusta melua jne. Perhetyöntekijän mielestä mä voin vain nukkua korvatlpat korvilla. No, eihän ne kaikkea melua blokanneet ja aloin pikkuhiljaa vittuuntua siihen, etten saa elää rauhassa omassa kodissani, saati niin kuin itse haluan. Ja siis tätä 24/7. Kyllä mä voin jokisikin aikaa venyä, mutta kun tää on nykyään mun ainoaa elämää.

Miehen kanssa ei ole kahdenkeskistä aikaa, koska mies viihtyy kaiken lasten kotonaoloajan heidän kanssaan ja on nykyään ihan hiljaa jos lapset ovat koulussa. Eikä tämä siis ole vihamielisyyttä, meillä ei vain ole enää mitään yhteistä. Mutta kaikki ongelmat alkoivat kun lapset olivat pieniä, ja olemme käyneet pariterapiassa ja minä omassani, eikä mikään ole asiaa muuttanut. Kyllä siinä todellakin alkaa vituttaa tehdä kotitöitä muoden eteen, joiden ei edes koe rakastavan sinu, kun meluavat ja sotkevat siinä vieressä koko ajan.

t.äitihullu eli kivikissaäiti, koska en tod ole mikään hullu, mutta kun minut jo ketjussa sillä nimellä mainittiin.

Pitäisköhän sun ihan suosiolla muuttaa omilleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se niin, että jos pettyy parisuhteeseen lasten tultua, niin kaikki tää muukin ns. kaatuu päälle? Ja turha tulla sanomaan, että miehestä ois pitänyt nähdä ennen lasten tuloa ja plaa plaa. Siis meillä ongelma ei ole se, etteikö mies ois hyvä kiltti ja kunnollinen, mutta meidän parisuhde ei vain toimi lasten tultua. Mies on paljon suurpiirteisempi kuin minä ja kasvanut isossa perheessä, eikä välitä siitä, että mä en halua kans heti aamusta melua jne. Perhetyöntekijän mielestä mä voin vain nukkua korvatlpat korvilla. No, eihän ne kaikkea melua blokanneet ja aloin pikkuhiljaa vittuuntua siihen, etten saa elää rauhassa omassa kodissani, saati niin kuin itse haluan. Ja siis tätä 24/7. Kyllä mä voin jokisikin aikaa venyä, mutta kun tää on nykyään mun ainoaa elämää.

Miehen kanssa ei ole kahdenkeskistä aikaa, koska mies viihtyy kaiken lasten kotonaoloajan heidän kanssaan ja on nykyään ihan hiljaa jos lapset ovat koulussa. Eikä tämä siis ole vihamielisyyttä, meillä ei vain ole enää mitään yhteistä. Mutta kaikki ongelmat alkoivat kun lapset olivat pieniä, ja olemme käyneet pariterapiassa ja minä omassani, eikä mikään ole asiaa muuttanut. Kyllä siinä todellakin alkaa vituttaa tehdä kotitöitä muoden eteen, joiden ei edes koe rakastavan sinu, kun meluavat ja sotkevat siinä vieressä koko ajan.

t.äitihullu eli kivikissaäiti, koska en tod ole mikään hullu, mutta kun minut jo ketjussa sillä nimellä mainittiin.

Pitäisköhän sun ihan suosiolla muuttaa omilleen?

No mies on mut valinnut, katselkoot nyt sitten mua kun ei lasten käskeminen olla hiljaa ja muutenkaan tavoille opettaminen kiinnosta.

Tai siis jos mä löydän uuden miehen niin sitten ilman muuta.

t.äitihullu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se niin, että jos pettyy parisuhteeseen lasten tultua, niin kaikki tää muukin ns. kaatuu päälle? Ja turha tulla sanomaan, että miehestä ois pitänyt nähdä ennen lasten tuloa ja plaa plaa. Siis meillä ongelma ei ole se, etteikö mies ois hyvä kiltti ja kunnollinen, mutta meidän parisuhde ei vain toimi lasten tultua. Mies on paljon suurpiirteisempi kuin minä ja kasvanut isossa perheessä, eikä välitä siitä, että mä en halua kans heti aamusta melua jne. Perhetyöntekijän mielestä mä voin vain nukkua korvatlpat korvilla. No, eihän ne kaikkea melua blokanneet ja aloin pikkuhiljaa vittuuntua siihen, etten saa elää rauhassa omassa kodissani, saati niin kuin itse haluan. Ja siis tätä 24/7. Kyllä mä voin jokisikin aikaa venyä, mutta kun tää on nykyään mun ainoaa elämää.

Miehen kanssa ei ole kahdenkeskistä aikaa, koska mies viihtyy kaiken lasten kotonaoloajan heidän kanssaan ja on nykyään ihan hiljaa jos lapset ovat koulussa. Eikä tämä siis ole vihamielisyyttä, meillä ei vain ole enää mitään yhteistä. Mutta kaikki ongelmat alkoivat kun lapset olivat pieniä, ja olemme käyneet pariterapiassa ja minä omassani, eikä mikään ole asiaa muuttanut. Kyllä siinä todellakin alkaa vituttaa tehdä kotitöitä muoden eteen, joiden ei edes koe rakastavan sinu, kun meluavat ja sotkevat siinä vieressä koko ajan.

t.äitihullu eli kivikissaäiti, koska en tod ole mikään hullu, mutta kun minut jo ketjussa sillä nimellä mainittiin.

Pitäisköhän sun ihan suosiolla muuttaa omilleen?

No mies on mut valinnut, katselkoot nyt sitten mua kun ei lasten käskeminen olla hiljaa ja muutenkaan tavoille opettaminen kiinnosta.

Lapsesi eivät ole sinua valinneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se niin, että jos pettyy parisuhteeseen lasten tultua, niin kaikki tää muukin ns. kaatuu päälle? Ja turha tulla sanomaan, että miehestä ois pitänyt nähdä ennen lasten tuloa ja plaa plaa. Siis meillä ongelma ei ole se, etteikö mies ois hyvä kiltti ja kunnollinen, mutta meidän parisuhde ei vain toimi lasten tultua. Mies on paljon suurpiirteisempi kuin minä ja kasvanut isossa perheessä, eikä välitä siitä, että mä en halua kans heti aamusta melua jne. Perhetyöntekijän mielestä mä voin vain nukkua korvatlpat korvilla. No, eihän ne kaikkea melua blokanneet ja aloin pikkuhiljaa vittuuntua siihen, etten saa elää rauhassa omassa kodissani, saati niin kuin itse haluan. Ja siis tätä 24/7. Kyllä mä voin jokisikin aikaa venyä, mutta kun tää on nykyään mun ainoaa elämää.

Miehen kanssa ei ole kahdenkeskistä aikaa, koska mies viihtyy kaiken lasten kotonaoloajan heidän kanssaan ja on nykyään ihan hiljaa jos lapset ovat koulussa. Eikä tämä siis ole vihamielisyyttä, meillä ei vain ole enää mitään yhteistä. Mutta kaikki ongelmat alkoivat kun lapset olivat pieniä, ja olemme käyneet pariterapiassa ja minä omassani, eikä mikään ole asiaa muuttanut. Kyllä siinä todellakin alkaa vituttaa tehdä kotitöitä muoden eteen, joiden ei edes koe rakastavan sinu, kun meluavat ja sotkevat siinä vieressä koko ajan.

t.äitihullu eli kivikissaäiti, koska en tod ole mikään hullu, mutta kun minut jo ketjussa sillä nimellä mainittiin.

Pitäisköhän sun ihan suosiolla muuttaa omilleen?

No mies on mut valinnut, katselkoot nyt sitten mua kun ei lasten käskeminen olla hiljaa ja muutenkaan tavoille opettaminen kiinnosta.

Lapsesi eivät ole sinua valinneet.

Eikös niiden enkelihöpöttäjien mielestä ole? ;) En siis itse usko siihen, mutta ehkä se on kätevä tapa kiertää omat virheet ei-itsen vastuulle. Se vain on niin, että tässä on kyse minunkin elämästäni, ei vain lasten. Tasapainoilua, koko ajan.

t.äitihullu

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan se niin, että jos pettyy parisuhteeseen lasten tultua, niin kaikki tää muukin ns. kaatuu päälle? Ja turha tulla sanomaan, että miehestä ois pitänyt nähdä ennen lasten tuloa ja plaa plaa. Siis meillä ongelma ei ole se, etteikö mies ois hyvä kiltti ja kunnollinen, mutta meidän parisuhde ei vain toimi lasten tultua. Mies on paljon suurpiirteisempi kuin minä ja kasvanut isossa perheessä, eikä välitä siitä, että mä en halua kans heti aamusta melua jne. Perhetyöntekijän mielestä mä voin vain nukkua korvatlpat korvilla. No, eihän ne kaikkea melua blokanneet ja aloin pikkuhiljaa vittuuntua siihen, etten saa elää rauhassa omassa kodissani, saati niin kuin itse haluan. Ja siis tätä 24/7. Kyllä mä voin jokisikin aikaa venyä, mutta kun tää on nykyään mun ainoaa elämää.

Miehen kanssa ei ole kahdenkeskistä aikaa, koska mies viihtyy kaiken lasten kotonaoloajan heidän kanssaan ja on nykyään ihan hiljaa jos lapset ovat koulussa. Eikä tämä siis ole vihamielisyyttä, meillä ei vain ole enää mitään yhteistä. Mutta kaikki ongelmat alkoivat kun lapset olivat pieniä, ja olemme käyneet pariterapiassa ja minä omassani, eikä mikään ole asiaa muuttanut. Kyllä siinä todellakin alkaa vituttaa tehdä kotitöitä muoden eteen, joiden ei edes koe rakastavan sinu, kun meluavat ja sotkevat siinä vieressä koko ajan.

t.äitihullu eli kivikissaäiti, koska en tod ole mikään hullu, mutta kun minut jo ketjussa sillä nimellä mainittiin.

Pitäisköhän sun ihan suosiolla muuttaa omilleen?

No mies on mut valinnut, katselkoot nyt sitten mua kun ei lasten käskeminen olla hiljaa ja muutenkaan tavoille opettaminen kiinnosta.

Lapsesi eivät ole sinua valinneet.

Eikös niiden enkelihöpöttäjien mielestä ole? ;) En siis itse usko siihen, mutta ehkä se on kätevä tapa kiertää omat virheet ei-itsen vastuulle. Se vain on niin, että tässä on kyse minunkin elämästäni, ei vain lasten. Tasapainoilua, koko ajan.

t.äitihullu

Tai siis voidaan miettiä eron vaikutuksia lapsiin myös vaakakupissa vs. että olen paikalla ja välillä hyvä äiti, ja välillä en.

Niin, onkohan tämä "lapsesi valitsevat sinut hedelmöittymishetkelläsi" -hömppä syntynyt tarpeesta vierittää oma vastuu vanhemmuutensa kivuista jonkin abstraktin universumin vastuulle? :O

Olenkin pitkään miettinyt, mistä moinen on keksitty.

t.äitihullu

Voisiko arkeanne helpottaa mitenkään? Lapset mukaan siivoukseen? Olisiko varaa palkata siivooja esimerkiksi kerran viikkoon? Voisiko miehesi auttaa enemmän? Tehkää suursiivous vaikka Konmarin mukaan niin on vähemmän roinaa ympärillä.

En osaa samaistua tilanteeseesi koska kotityöt ovat harrastukseni eli tykkään niitä tehdä. Meillä on yksi lapsi joka ei juuri sotke. Mitähän tuohon sinun tilanteeseesi voisi sanoa...koita kestää tai ota avioero.

Toisaalta se lienee lohdullinen ajatus tilanteessa, jossa ihminen ei enää voi valita tai järjestellä asioita toisin. Jossa kaikki tiet ja vaihtoehdot on käyty läpi. Mulle ei ero ole nyt hyvä, koska ei ole rahaa mennä minnekään. Miten se, että mä kärsisin siitä ratkaisusta, ois lapsilleni hyvä?

t.äitihullu