Aikuiset lapset yllättäen kotiin pääsiäiseksi?

Onneks omat vanhemmat ja miehen vanhemmat ottavat meidät vastaan ilman ilmoituksia ja jopa saatetaan mennä omilla avaimilla sisään. Kyllä normaaleilla ihmisillä koti on siinä kunnossa, et lapset on aina tervetulleita ja onneks löytyy 24/7 kauppoja, että ruokaakin saa illalla. Enemmän meille valitetaan, ettei tulla kylään useammin. Ja kerran ilmoitettiin viikkoa ennen et ollaan tulossa mut eipä kukaan muistanut sitä, onneksi oli avaimet niin päästiin sisään ja jälkeenpäin vain naurettiin asialle. Meidän perheissä puolisotkin kuuluu perheisiin, eikä heitä varten täydy olla siistiä ja täyttä jääkaappia. Valittakaa vielä vähän lapsistanne, niin kohta ette heitä nää enää koskaan kylässä. Niin et kannattaa nyt vähäm rajoittaa mielipahaa :'D ​tulevaisuudessa omat lapset on aina tervetulleita, koska kuitenkin nään heitä liian harvoin kuin tahtoisin :)

Olisi kamalaa, jos aikuiset lapset ei tajua, että vanhemmillaan on oma elämä. Tunkeudutaan omilla avaimilla vanhempien kotiin, eletään kuin omassa ja ihmetellään, että eikö näin muka ole hyvä. Jos ei vanhemmille kelpaa, niin ei tulla sitten koskaan käymään, eläkää itseksenne.

Ketjusta huomaa, että osalla suhde vanhempiin on pelkkä hyötysuhde. Jos ei äiti suostu hyppimään käskyjen mukaan ja majoittamaan hymyssä suin yllätysvieraita (ja luopumaan omasta elämästään),niin sitten todetaan, että se on ihan paska äiti.

Vierailija kirjoitti:

Olisi kamalaa, jos aikuiset lapset ei tajua, että vanhemmillaan on oma elämä. Tunkeudutaan omilla avaimilla vanhempien kotiin, eletään kuin omassa ja ihmetellään, että eikö näin muka ole hyvä. Jos ei vanhemmille kelpaa, niin ei tulla sitten koskaan käymään, eläkää itseksenne.

Ketjusta huomaa, että osalla suhde vanhempiin on pelkkä hyötysuhde. Jos ei äiti suostu hyppimään käskyjen mukaan ja majoittamaan hymyssä suin yllätysvieraita (ja luopumaan omasta elämästään),niin sitten todetaan, että se on ihan paska äiti.

Hahah nyt on taidettu vähän kärjistää. Se, että olen aina tervetullut, ei tarkoita hyötysuhdetta. Aikuiset ihmiset osaavat keskustella, mikä on ok kenenkin perheissä.

Kyllä mä olen ollut tervetullut vanhemmille aina ja he meille. Omaan mummolaan sain myös aina mennä. Mummu tarjos aina ruoat yllätyskävijä lastenlapsilleen. Osalle mun serkuista se oli ainut paikka johon aina otettiin lämmöllä vastaan. Mä näin niin monesti pitkän matkan päästä poikenneen serkun liikutuksen, kun mummu laitto ruokaa pöytään, kun muut oli jo ajat sitten syöneet. Mielestäni se on aitoa rakkautta. Mummua kävi myös lukuisa joukko läheisiä tapaamassa hänen elämänsä loppuun saakka. Myös auttamassa. Haluan tarjota samaa rakkautta lapsilleni kunhan ovat aikuisia. Nyt heidän lapsia ollessaan on kaverit meille tervetulleita lähes aina. Osa muksuista ihmettelee, että ihanko tosissaan teillä tykätään lapsivieraista. Lapset on rikkaus ja hyvä suhde vanhempiin on rikkautta. Tietysti tämä järjestely vaatii suunnitelmien muutosten hyväksyntää, kompromissien tekoa ja keskinäistä kunnioitusta. Koen kuitenkin järjestelyn antavan enemmän kuin ottavan. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä on aika moni kertonut, että voi mennä vanhempiensa kotiin omila avaimilla,vaikka nämä eivät ole kotona.

Miksi ihmeessä? Eikö vanhempien luokse mennä vanhempien takia, ei sen asunnon? Minusta on aika kummalliset "hyvät välit" vanhempiin, jos ei edes kysellä, oletko kotona, ja silti intetään, että juuri näin hyvä äiti toimii eli antaa kotinsa olla lapsille aina avoin. Minusta tuossa ei ole kyse ihmissuhteista vaan ilmaisesta majapaikasta.

Ööh koska osalla meistä vanhemmat saattavat esimerkiksi asua lähellä muita sukulaisia (isovanhemmat), paikassa jossa on vielä lapsuuden ystäviä (etenkin lomakausina) tai siellä on jotain muuta (mun vanhemmat asuu laskettelukeskuksen kanssa samassa paikassa). Osalle se vanhempien koti on myös lapsuuden koti jossa on oma huone. Uskomatonta kuinka kyynisiä ihmisiä on olemassa, perheenjäseniltäkin penätään ilmeisesti jotain korvausta ettei vain tulisi loisimaan ilmaiseen majapaikkaan!

tärkeitälähimmäisiä kirjoitti:

Kyllä mä olen ollut tervetullut vanhemmille aina ja he meille. Omaan mummolaan sain myös aina mennä. Mummu tarjos aina ruoat yllätyskävijä lastenlapsilleen. Osalle mun serkuista se oli ainut paikka johon aina otettiin lämmöllä vastaan. Mä näin niin monesti pitkän matkan päästä poikenneen serkun liikutuksen, kun mummu laitto ruokaa pöytään, kun muut oli jo ajat sitten syöneet. Mielestäni se on aitoa rakkautta. Mummua kävi myös lukuisa joukko läheisiä tapaamassa hänen elämänsä loppuun saakka. Myös auttamassa. Haluan tarjota samaa rakkautta lapsilleni kunhan ovat aikuisia. Nyt heidän lapsia ollessaan on kaverit meille tervetulleita lähes aina. Osa muksuista ihmettelee, että ihanko tosissaan teillä tykätään lapsivieraista. Lapset on rikkaus ja hyvä suhde vanhempiin on rikkautta. Tietysti tämä järjestely vaatii suunnitelmien muutosten hyväksyntää, kompromissien tekoa ja keskinäistä kunnioitusta. Koen kuitenkin järjestelyn antavan enemmän kuin ottavan. 

Tää oli hienosti kiteytetty! Onneks mun mummi oli samanlainen

Lapset haluavat tulla kylään nopealla aikataululla tai unohtaneet ilmoittaa, mitä vanhemmat tekee valittaa, kun olisivat voineet olla matkoilla, ei ole ruokaa tai siivottu. Kuulostaa vähän tekosyiltä, tärkeintähän on viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa. Mutta joillekin tämä näköjään pitää kertoa jopa 2 viikkoa aikasemmin :'D

Vierailija kirjoitti:

Olisi kamalaa, jos aikuiset lapset ei tajua, että vanhemmillaan on oma elämä. Tunkeudutaan omilla avaimilla vanhempien kotiin, eletään kuin omassa ja ihmetellään, että eikö näin muka ole hyvä. Jos ei vanhemmille kelpaa, niin ei tulla sitten koskaan käymään, eläkää itseksenne.

Ketjusta huomaa, että osalla suhde vanhempiin on pelkkä hyötysuhde. Jos ei äiti suostu hyppimään käskyjen mukaan ja majoittamaan hymyssä suin yllätysvieraita (ja luopumaan omasta elämästään),niin sitten todetaan, että se on ihan paska äiti.

Niin ja sitten kuitenkin oletetaan että ne lapset tulee hoitamaan talon ja vanhemmat kun he ovat vanhoja? Jos vanhemmat ovat itsekkäästi halunneet elää pikkulapsiarkea ja hankkineet lapset mutta haluavat olla mahdollisimman vähän tekemisissä enää kun lapset täyttävät 18 koska "oma elämä" niin ehkäpä kannattaisi vaan jättää ne lapset tekemättä ja elää kokonaan sitä omaa elämää? Eikä tartte sitte vanhana itkeä kun kukaan ei tule katsomaan hoitokotiin, siellä saa kahvitella Marjatan kanssa ja elää omaa elämäänsä ihan ilman että tarvitsee lapsien tai lastenlasten tulla aikatauluja pilaamaan. 

Uskomattoman moni äiti täällä ei suostu katsomaan peiliin ja toteamaan että itse on omiin muroihin kustu ja lapset paskasti kasvatettu. Meillä ei tulisi mieleenkään passauttaa äitiä ja jos yllätysvisiitille kotiin mennessä äitillä on meno niin ei meidän äiti sitä menoa peru eikä kukaan meistä näin hänen oleta tekevän. Sitten sanotaan että voi harmi, tullaan toiste sitten. Olen onnellinen että minulla on juuri minun äitini, hän ei ole halunnut päästä meistä lapsista eroon elääkseen omaa elämäänsä vaan kykenee rakastamaan ja näkemään meitä myös pitäen oman elämänsä.

Saavat tulla milloin vaan ja ihan ilmoittamatta. Vanhemmuus ja avoimet ovet eivät ole päättyneet lasten aikuistumiseen. Kotona asuu vielä kaks alaikäistä lasta. Olishan se outoa et vanhimmat lapset olis ei toivottuja.

Kumppaneiden kanssa jos tulevta on hyvä ilmoittaa. Kumppaneita kuitenkin ujostelee ja tulee aika nolo olo, jos ei ole valmistautunut mitenkään ja on vaikka jokin aivan muu suunnitelma (esim. remontointi) kesken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kamalaa, jos aikuiset lapset ei tajua, että vanhemmillaan on oma elämä. Tunkeudutaan omilla avaimilla vanhempien kotiin, eletään kuin omassa ja ihmetellään, että eikö näin muka ole hyvä. Jos ei vanhemmille kelpaa, niin ei tulla sitten koskaan käymään, eläkää itseksenne.

Ketjusta huomaa, että osalla suhde vanhempiin on pelkkä hyötysuhde. Jos ei äiti suostu hyppimään käskyjen mukaan ja majoittamaan hymyssä suin yllätysvieraita (ja luopumaan omasta elämästään),niin sitten todetaan, että se on ihan paska äiti.

Niin ja sitten kuitenkin oletetaan että ne lapset tulee hoitamaan talon ja vanhemmat kun he ovat vanhoja? Jos vanhemmat ovat itsekkäästi halunneet elää pikkulapsiarkea ja hankkineet lapset mutta haluavat olla mahdollisimman vähän tekemisissä enää kun lapset täyttävät 18 koska "oma elämä" niin ehkäpä kannattaisi vaan jättää ne lapset tekemättä ja elää kokonaan sitä omaa elämää? Eikä tartte sitte vanhana itkeä kun kukaan ei tule katsomaan hoitokotiin, siellä saa kahvitella Marjatan kanssa ja elää omaa elämäänsä ihan ilman että tarvitsee lapsien tai lastenlasten tulla aikatauluja pilaamaan. 

Uskomattoman moni äiti täällä ei suostu katsomaan peiliin ja toteamaan että itse on omiin muroihin kustu ja lapset paskasti kasvatettu. Meillä ei tulisi mieleenkään passauttaa äitiä ja jos yllätysvisiitille kotiin mennessä äitillä on meno niin ei meidän äiti sitä menoa peru eikä kukaan meistä näin hänen oleta tekevän. Sitten sanotaan että voi harmi, tullaan toiste sitten. Olen onnellinen että minulla on juuri minun äitini, hän ei ole halunnut päästä meistä lapsista eroon elääkseen omaa elämäänsä vaan kykenee rakastamaan ja näkemään meitä myös pitäen oman elämänsä.

Entäs niin päin, että vanhemmat on itsekkäästi halunneet lapsia, mutta itseklkäästi eivät ole halunneet elää pikkulapsiarkea, vaan ovat sysänneet lapset hoitoon heti kun voivat, pitkikisi päiviksi. Voidakseen harrastaa ja rientää työpaikan ja kavereiden juhlissa.

Sitten, kun lapset alkavat olla isompia ja lentämässä kodista ja oma aktiivinen elämä rauhoittumassa, alkaakin suuret odotukset lapsia kohtaan. Siinä vaiheessa lasten olisikin oltava vanhempiaan varten ja käydä niin usein kuin pystyy. Tai tulee tupenrapinat. Ne lapset miettivät, että silloin olisivat tarvinneet, kun olivat pieniä ja murrosikäisiä. Nyt olisi saatava kantavat siivet, mutta vanhemmat yrittävätkin ne siivet sitoa ja katkoa. Kummin paremmin?

Miten tosiaan varttia aikaisemmin tietää että tulevat.  Tullevat sitten samalta paikkakunnalta kun niin lyhyen aikaa matka kestää,  että laita takaisin kotiin yöksi kun olet kahvit antanut.

Vai soittavatko 10 km:n päästä kun ovat ajaneet  sen 300 km ensin, että täältä tullaan.  Siinä tapauksessa et ole kasvattanut lapsiasi oikein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisi kamalaa, jos aikuiset lapset ei tajua, että vanhemmillaan on oma elämä. Tunkeudutaan omilla avaimilla vanhempien kotiin, eletään kuin omassa ja ihmetellään, että eikö näin muka ole hyvä. Jos ei vanhemmille kelpaa, niin ei tulla sitten koskaan käymään, eläkää itseksenne.

Ketjusta huomaa, että osalla suhde vanhempiin on pelkkä hyötysuhde. Jos ei äiti suostu hyppimään käskyjen mukaan ja majoittamaan hymyssä suin yllätysvieraita (ja luopumaan omasta elämästään),niin sitten todetaan, että se on ihan paska äiti.

Niin ja sitten kuitenkin oletetaan että ne lapset tulee hoitamaan talon ja vanhemmat kun he ovat vanhoja? Jos vanhemmat ovat itsekkäästi halunneet elää pikkulapsiarkea ja hankkineet lapset mutta haluavat olla mahdollisimman vähän tekemisissä enää kun lapset täyttävät 18 koska "oma elämä" niin ehkäpä kannattaisi vaan jättää ne lapset tekemättä ja elää kokonaan sitä omaa elämää? Eikä tartte sitte vanhana itkeä kun kukaan ei tule katsomaan hoitokotiin, siellä saa kahvitella Marjatan kanssa ja elää omaa elämäänsä ihan ilman että tarvitsee lapsien tai lastenlasten tulla aikatauluja pilaamaan. 

Uskomattoman moni äiti täällä ei suostu katsomaan peiliin ja toteamaan että itse on omiin muroihin kustu ja lapset paskasti kasvatettu. Meillä ei tulisi mieleenkään passauttaa äitiä ja jos yllätysvisiitille kotiin mennessä äitillä on meno niin ei meidän äiti sitä menoa peru eikä kukaan meistä näin hänen oleta tekevän. Sitten sanotaan että voi harmi, tullaan toiste sitten. Olen onnellinen että minulla on juuri minun äitini, hän ei ole halunnut päästä meistä lapsista eroon elääkseen omaa elämäänsä vaan kykenee rakastamaan ja näkemään meitä myös pitäen oman elämänsä.

Entäs niin päin, että vanhemmat on itsekkäästi halunneet lapsia, mutta itseklkäästi eivät ole halunneet elää pikkulapsiarkea, vaan ovat sysänneet lapset hoitoon heti kun voivat, pitkikisi päiviksi. Voidakseen harrastaa ja rientää työpaikan ja kavereiden juhlissa.

Sitten, kun lapset alkavat olla isompia ja lentämässä kodista ja oma aktiivinen elämä rauhoittumassa, alkaakin suuret odotukset lapsia kohtaan. Siinä vaiheessa lasten olisikin oltava vanhempiaan varten ja käydä niin usein kuin pystyy. Tai tulee tupenrapinat. Ne lapset miettivät, että silloin olisivat tarvinneet, kun olivat pieniä ja murrosikäisiä. Nyt olisi saatava kantavat siivet, mutta vanhemmat yrittävätkin ne siivet sitoa ja katkoa. Kummin paremmin?

Two wrongs make it right? Kaikkein parashan on että sitä lapsien hankkimista mietitään pitkäjänteisesti ja halutaan olla lasten elämässä niin nuorina kuin vanhoina. Kyllä minusta tuntuisi pahalta kun aiemmin rakastavat vanhempani eivät enää haluaisi kotoa muuton jälkeen nähdä, olisin kotona kuin vieras joka saa tulla 2 viikon varoitusajalla korkeintaan kahville eikä missään nimessä yökylään. Onneksi minun vanhempani haluasivat lapsia (meitä on 5) ja viettivät kanssamme paljon aikaa lapsina ja haluavat nähdä meitä paljon nyt aikuisinakin. En voisi kuvitella tilannetta jossa vanhempani ilmoittaisivat minulle ja sisaruksille että jouluna/pääsiäisenä/viikonloppuna passaa tulla päivällä kahville mutta ei missään nimessä pitemmäksi aikaa kun on niin paljon kaikkea omaa tekemistä. Jos tullessani käymään äiti lähtee teatteriin niin jäädään iskän kanssa pelailemaan korttia tai katsomaan telkkaria, jos taas isä lähtee pelaamaan kössiä jäädään äitin kanssa leipomaan tai muuta. Jos molemmat ovat menossa jonnekin kutsuvat he yleensä mukaan. Näemmä useimmat perheet eivät ole toistensa kanssa läheisiä.

Suomalainen vanhemmuus on tätä. Omista lapsista ei välitetä tuon tuostakaan, kun on ne ulos saatu ''ikuisuuskodista'', kuten tämä tyyppivanhempi nimittää lasten kuvitelmia lapsuudenkodistaan. Lapsille ei soiteta eikä kysellä kuulumisia, josko tulisivat käymään. Ehkä vain sille lempilapselle ja sitten muut tai yksi jätetään kaiken ulkopuolelle. Suomalainen vanhemmuus on sairasta, tunnekylmää ja mekaanista. 

Aitoa tunnetta ja aitoa rakkauden välittämistä on vaikea jos miltei mahdotonta löytää noin yleensä ottaen suomalaisuuden vanhemuudessa. Ulospäin tietenkin itketään martyyrinomaisesti, kun lapset eivät käy. Silti käytös on juurikin tätä, että ei sovi tulla ja koskaan ei kutsuta käymään. Millainen maa tämä oikein on, joka on kasvattanut tällaisia sukupolvia ja vanhempia - jotka kylmyydessään ja laskelmoivuudessaan hakee vertaistaan.

Köyhemmissäkin oloissa omaisista ja juurikin lapsista välitetään loppuun asti. Oli tuomisia taikka ei. Kylmyys on vallannut tämän maan ja sen sukupolven, joka sai kaiken melko helpolla - kun työpaikkoja oli joka oksalla ja pienellä koulutuksella sai, mitä halusi. Ei rahahuolia.

Mua vähän ihmetyttää tämä keskustelu. Ainakin meillä lapset ovat aina tervetulleita kotiin! Tulen itse äärimmäisen onnelliseksi, kun 19v ja 22v tyttäreni tulevat yllätysvisiitille!! Oli se sitten yksin tai poikaystävien kanssa. Toki olisi hyvä ilmoittaa etukäteen sen vuoksi, että tietäisi täyttää jääkaapin, mutta jos ei niin ei muuta kuin yhdessä kauppaan ruokaostoksille. :) Mun puolesta lapset saisivat tulla useamminkin kyläilemään! 

Hieman mua kans ihmetyttää osa kommenteista. Meillä ainakin toivotaan ja pyydetään vierailulle useammin, mieluiten varmaan pitäis asua vielä kotona :)

Mutta mitenkään vähättelemättä vanhempieni menoja tai harrastuksia tuli mieleen, että eikö kukaan muu ole ajatellut asiaa siltä kantilta, että on hieman eri asia, jos äiti pamahtaa keskelle pikkulapsi / harrastus rumbaa pyörittävän työssä käyvän perheen kiireistä elämää, kuin se että eläkeläisen päivärytmi sekoittuu hetkellisesti vierailuun?

Vierailija kirjoitti:

Hieman mua kans ihmetyttää osa kommenteista. Meillä ainakin toivotaan ja pyydetään vierailulle useammin, mieluiten varmaan pitäis asua vielä kotona :)

Mutta mitenkään vähättelemättä vanhempieni menoja tai harrastuksia tuli mieleen, että eikö kukaan muu ole ajatellut asiaa siltä kantilta, että on hieman eri asia, jos äiti pamahtaa keskelle pikkulapsi / harrastus rumbaa pyörittävän työssä käyvän perheen kiireistä elämää, kuin se että eläkeläisen päivärytmi sekoittuu hetkellisesti vierailuun?

Miksi oletetaan, että vanhemmat, joiden lapset ovat lentäneet pesästä, ovat eläkeläisiä? Kun itse muutin opiskelija-asuntoon 19-vuotiaana, olivat vanhempani 41 ja 42-vuotiaita. Siinä vaiheessa he toteuttivat pikäaikaisen haaveensa ja muuttivat Australiaan, jonne isäni meni suomalaisen firman palvelukseen.

Meillä mies menee omien vanhempien luo lähes aina ilmoittamatta, minä ilmoitan aina etukäteen, jos vierailen vanhempieni luona. Asumme siis kaikki samalla paikkakunnalla. Sama näkyy suhtaumisessa meidän lasten kanssa. Minusta on kiva tietää etukäteen, että osaan käydä kaupassa ja tehdä mieleistä tarjottavaa. Ei se ole lapsellekaan kiva, jos hän soittaa rappukäytävästä ja minä kerron pääseväni kotiin tunnin päästä. Toisella lapsella on aina meidän kotiavain mukana, toinen jättää sen aina tänne poislähtiessään.

Vierailija kirjoitti:

Mua vähän ihmetyttää tämä keskustelu. Ainakin meillä lapset ovat aina tervetulleita kotiin! Tulen itse äärimmäisen onnelliseksi, kun 19v ja 22v tyttäreni tulevat yllätysvisiitille!! Oli se sitten yksin tai poikaystävien kanssa. Toki olisi hyvä ilmoittaa etukäteen sen vuoksi, että tietäisi täyttää jääkaapin, mutta jos ei niin ei muuta kuin yhdessä kauppaan ruokaostoksille. :) Mun puolesta lapset saisivat tulla useamminkin kyläilemään! 

Kotiin pitää aina olla tervetullut! Olkoon minkä ikäinen hyvänsä, riittää, kun ilmoittaa tulostaan illalla, kyllä jotain ruokaa löytyy aina ja huomenna kauppaan, jos tarvetta!

Vierailija kirjoitti:

Lapset haluavat tulla kylään nopealla aikataululla tai unohtaneet ilmoittaa, mitä vanhemmat tekee valittaa, kun olisivat voineet olla matkoilla, ei ole ruokaa tai siivottu. Kuulostaa vähän tekosyiltä, tärkeintähän on viettää aikaa läheisten ihmisten kanssa. Mutta joillekin tämä näköjään pitää kertoa jopa 2 viikkoa aikasemmin :'D

Kyllä minua harmittaa, jos kuulen, että joku on käynyt meidän oven takana pitkänkin matkan takaa eikä me olla oltu kotona. Toinen lapsistamme ei edes ota meidän kotiavainta mukaansa, joten hän ei pääse sisään. Minä en ilmoita monen sadan kilometrin päässä asuville lapsille aamukahdeksalta kaiken varalta, että me lähdetäänkin tänään sukulaisiin kahden tunnin matkan päähän.

Nuorena muutin töihin toiselle puolelle Suomea. Yksi viikonloppu kaverini tuli käymään sovitusti ja meidän poikakaverit olivat tulossa myös. Poikakaverini soitti, että he ovat kahden tunnin kuluttua perillä. Kaverini ja minä päätettiin mennä siksi aikaa nurkkakuppilaan. Tulimme takaisin kaksi tuntia myöhemmin ja rappukäytävässä istui kaksi pahantuulista nuorta miestä. Oikeasti he olivat vartin matkan päässä, mutta olivat aikoneet yllättää meidät.