Someilmiö: jatkuva, häpeilemätön oman elämän kehuminen ja hehkuttaminen
Otsikko ei nyt viittaa bloggaajiin, vaan ihan "taviksiin", jotka säännöllisin väliajoin kehuvat itseään ja elämäänsä somessa aivan suoraan. Päivitystä on voitu yrittää verhota vaatimattomammaksi esim. kertomalla muiden antamista kehuista ja palautteesta, mutta on aivan ilmeistä, että henkilö haluaa, että kaikki varmasti tietävät, kuinka erinomainen ja hyvä hän on. Mikä voi selittää lähes päivittäistä kerskailua somessa? Eikö riitä, että itse kokee tyytyväisyyttä ja voi sen muutamien läheisten kanssa jakaa?
Kommentit (86)
Some perustuu juuri tähän. Minä itse ja sitten ehkä muut. Sen takia otetaan selfie ja belfie.
Self=itse. Ihminen ei kuitenkaan ole oikeasti onnellinen keskittyessään vain itseensä.
Meidät on luotu palvomaan Jumalaa, ei itseämme. Sen takia kaikki suurimmat tähdet hajoavat, eivät kestä sitä.
Erityisen yleistä näyttäisi olevan tiettyjen ammattiryhmien edustajilla.
Kaikki sosiaalialalla työskentelevät tutut naiset lepertävät facebookissa omia työvoittojaan ja ihania päiviään ja mahtavia palautteita, vaikka työ onkin ah, niin rankkaa ja raskasta. Samoin muutamia opettajia on jotka selostavat lähes reaaliajassa miten hienoja oppitunteja pitävät ja miten oppilaat rakastavat heitä.
Hemmetti sentään jos hitsaajat ja raksamiehet tekisivät samaa...
Mutta mitä se kertoo teistä, että teitä ärsyttää? Mitä sinne saa kirjoittaa niin, ettei teitä ärsytä? Minun mielestäni on mukavaa, että ihmiset kertovat elämänsä kivoista asioista. Oli mulla kerran sellainen fb-kaveri, joka haukkui miehensä, lapsensa, appivanhempansa, työnantajansa. Hän olisi varmaan teidän mielestänne ihana. Itse poistin hänet kavereistani.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sosiaalialalla työskentelevät tutut naiset lepertävät facebookissa omia työvoittojaan ja ihania päiviään ja mahtavia palautteita, vaikka työ onkin ah, niin rankkaa ja raskasta. Samoin muutamia opettajia on jotka selostavat lähes reaaliajassa miten hienoja oppitunteja pitävät ja miten oppilaat rakastavat heitä.
Hemmetti sentään jos hitsaajat ja raksamiehet tekisivät samaa...
Miksei?
"Kaunista saumaa tuli tänään ❤👍"
"Jee! Se olis viimoset vuorivillat taputeltu tähän rojektiin! Nyt kahvitauko 😊"
"Ihana uus vaahtomuovitela 😍😍😍 Kyllä ny kelpaa maalailla!"
T. Arska, Repa ja Reiska
Miksi vaatimattomuus on edelleen niin suuri hyve Suomessa? Miksi ei saisi olla onnellinen ja vähän kehaistakin, jos on mennyt hyvin? Miksi sitä pidetään kehuskeluna ja siten negatiivisena asiana?
Minusta itsensä kehuminen on paljon parempi vaihtoehto kuin muiden haukkuminen, mikä vasta yleistä netissä onkin. Vai pitäisikö kaikkien vain surkutella elämäänsä? Ja eikö se sitten ole kehujen ja sympatian kerjäämistä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sosiaalialalla työskentelevät tutut naiset lepertävät facebookissa omia työvoittojaan ja ihania päiviään ja mahtavia palautteita, vaikka työ onkin ah, niin rankkaa ja raskasta. Samoin muutamia opettajia on jotka selostavat lähes reaaliajassa miten hienoja oppitunteja pitävät ja miten oppilaat rakastavat heitä.
Hemmetti sentään jos hitsaajat ja raksamiehet tekisivät samaa...
Miksei?
"Kaunista saumaa tuli tänään ❤👍"
"Jee! Se olis viimoset vuorivillat taputeltu tähän rojektiin! Nyt kahvitauko 😊"
"Ihana uus vaahtomuovitela 😍😍😍 Kyllä ny kelpaa maalailla!"T. Arska, Repa ja Reiska
Minulla on remonttimies kavereissa, joka laittaa useinkin kuvia onnistuneista kohteistaan ja tykkää työstään. Elämästään kiitolliset ihmiset ovat kivoja. Kadehtijat, ilkeilijät ja mustamaalaajat eivät ole mulle mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Mutta mitä se kertoo teistä, että teitä ärsyttää? Mitä sinne saa kirjoittaa niin, ettei teitä ärsytä? Minun mielestäni on mukavaa, että ihmiset kertovat elämänsä kivoista asioista. Oli mulla kerran sellainen fb-kaveri, joka haukkui miehensä, lapsensa, appivanhempansa, työnantajansa. Hän olisi varmaan teidän mielestänne ihana. Itse poistin hänet kavereistani.
Ei tässä kai varsinaisesti ole kyse siitä, että ärsyttää, vaan ylipäätään ihmetyttää. Tosin minusta kerskailu somessa on kiusallista ja no, aika narsistista (esim. tyyliin näin: Tänään hämmästelin, kuinka paljon ihanaa palautetta olen saanut viimeisen viikon aikana. Sähköpostiin kilahti kymmenen kiitosviestiä jorylta, puhelin pirisi kolme kertaa, yks ihana soitti ja kehui mun sitä ja tätä. Olen niin kiitollinen, että saan olla minä.)
Kyllä mulla on yksi putkimieskaveri joka ihan päivittäin laittaa tosi iloisia ja mukavia päivityksiä työmaalta, emojit ja kaikki❤👍☀️
Saahan sitä olla onnellinen, iloinen jne, mutta miksi nykyään et ole olemassa, eikä sun onnellisuutta lasketa, jos et oo jakanut ja hehkuttanut sitä 300 "lähimmän" ystävän kanssa, jotka sitten tekevät aaltoja.
En ole naamakirjassa kirjoitti:
Miksi vaatimattomuus on edelleen niin suuri hyve Suomessa? Miksi ei saisi olla onnellinen ja vähän kehaistakin, jos on mennyt hyvin? Miksi sitä pidetään kehuskeluna ja siten negatiivisena asiana?
Minusta itsensä kehuminen on paljon parempi vaihtoehto kuin muiden haukkuminen, mikä vasta yleistä netissä onkin. Vai pitäisikö kaikkien vain surkutella elämäänsä? Ja eikö se sitten ole kehujen ja sympatian kerjäämistä?
Niin sinustako ainoa vaihtoehto itsekehulle on itsensä surkuttelu? :D
Toki jos maailmassa olisi vain nuo kaksi puheenaihetta, niin ehkä minäkin kehut valitsisin. Onneksi sentään on tuhansia muita kiinnostavia asioita kuin nuo kaksi.
En itse asiassa edes mieti tekemisiäni onnistumisen ja erinomaisuuden/epäonnistumisen ja surkeuden kautta, enkä koe mielekkääksi ilmoittaa muille kummassako moodissa mahdollisesti olisin, jos olisin. Teen sen, mihin olen lupautunut ja sitoutunut, joskus menee vaikeamman kautta mutta en hahmota niitä tilanteita minään näytön paikkoina tai todisteena siitä, mitä minä olen. Hyvä suoritus töissä on perustilanne. Siksi se näyttää minusta niin kummalliselta että ihmiset riemuitsevat jotain omia työasioitaan päivä toisensa jälkeen kuin ainokaisen lapsensa ensimmäisiä askeleita.
Itserakkaus ja narsisimi ei ole kaunista. Hyvä itsetunto ja muiden huomioiminen ja kehuminen taas on. Näissä on selvä ero, kummasta on kysymys.
Suomalaisten negatiivisuus ja ilkeys kukoistaa vuosikymmenestä ja vuosisadasta toiseen. Kukaan ei saisi olla onnellinen elämästään tai ainakaan kertoa siitä. Onneksi uusi sukupolvi jo ymmärtää, että ne ovat onnellisia, jotka osaavat iloita ja olla kiitollisia elämänsä mukavista asioista. Niitä ikäviä kun väistämättä tulee kaikille eteen. Yksi opettajaystäväni kirjoittaa usein kivoja juttuja koulusta. Älä koskaan kadehdi kenenkään onnea, koska et tiedä välttämättä hänen epäonneaan. Tämä ystävä on kertonut kyllä siitä syövästäkin julkisesti. En silti halua, että ihmiset joutuvat ensin kertomaan murheensa ennen kuin saavat iloita. Iloitaan kaikki hyvillä mielin ihanista asioista.
Hä? Kyllä minä ainakin luen ennemmin päivityksiä tyyliin "jee! Sain viimein pestyä ikkunat loppuun, hyvä minä!" kuin "vitun ikkunat en jaksa pestä tapan itseni ennemmin." no okei jos joku päivittäisi jokapäivä tota viimeisintä tyyliä niin salee lukisin koska epic xD
Some tuokkii narsismia ja oman elämänsä peilaulua näyttämisen ja fasadin pitämisen kautta. Mitä järkeä sellaisessa on !? Vertaillaan omaa elämää väistämättä muihin ja lasketaan tylkäyksiä. Tämä on väistämätöntä, turha yrittää väittää, että kaikki on vaan niin helvetin ilahtuneita epäitsekkäästi muiden hehkutuksista. Täyttä elämää voi viettää ilman Facebookia.
Vierailija kirjoitti:
En ole naamakirjassa kirjoitti:
Miksi vaatimattomuus on edelleen niin suuri hyve Suomessa? Miksi ei saisi olla onnellinen ja vähän kehaistakin, jos on mennyt hyvin? Miksi sitä pidetään kehuskeluna ja siten negatiivisena asiana?
Minusta itsensä kehuminen on paljon parempi vaihtoehto kuin muiden haukkuminen, mikä vasta yleistä netissä onkin. Vai pitäisikö kaikkien vain surkutella elämäänsä? Ja eikö se sitten ole kehujen ja sympatian kerjäämistä?
Niin sinustako ainoa vaihtoehto itsekehulle on itsensä surkuttelu? :D
Toki jos maailmassa olisi vain nuo kaksi puheenaihetta, niin ehkä minäkin kehut valitsisin. Onneksi sentään on tuhansia muita kiinnostavia asioita kuin nuo kaksi.
En itse asiassa edes mieti tekemisiäni onnistumisen ja erinomaisuuden/epäonnistumisen ja surkeuden kautta, enkä koe mielekkääksi ilmoittaa muille kummassako moodissa mahdollisesti olisin, jos olisin. Teen sen, mihin olen lupautunut ja sitoutunut, joskus menee vaikeamman kautta mutta en hahmota niitä tilanteita minään näytön paikkoina tai todisteena siitä, mitä minä olen. Hyvä suoritus töissä on perustilanne. Siksi se näyttää minusta niin kummalliselta että ihmiset riemuitsevat jotain omia työasioitaan päivä toisensa jälkeen kuin ainokaisen lapsensa ensimmäisiä askeleita.
Jos ihminen laittaa someen kuvan lapsensa synttäreistä, lomamatkastaan, kertoo uudesta työpaikastaan tai autostaan, on elvistelijä. Millaisia olisivat neutraalit, omaan itseen liittyviä päivityksiä?
Hyvä, kunhan muistetaan ilmoittaa sitten ne vähemmät hyvät asiat. Minusta ihmisyys on joutunut marginaaliin, ja lähinnä ihmisestä ja ihmissuhteista on tullut markkinahuora, jonka pitää jatkuvasti postata omaa erinomaisuuttaan.
En ymmärrä koko Facebookia, se on aivan älytön. Totta kai sinne laitetaan vaan ne positiiviset asiat, jotta itsestä tehty mielikuva ja imago olisi positiivinen. Kenenkään elämä ei ole sama kuin Facebookin antama kuva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki sosiaalialalla työskentelevät tutut naiset lepertävät facebookissa omia työvoittojaan ja ihania päiviään ja mahtavia palautteita, vaikka työ onkin ah, niin rankkaa ja raskasta. Samoin muutamia opettajia on jotka selostavat lähes reaaliajassa miten hienoja oppitunteja pitävät ja miten oppilaat rakastavat heitä.
Hemmetti sentään jos hitsaajat ja raksamiehet tekisivät samaa...
Miksei?
"Kaunista saumaa tuli tänään ❤👍"
"Jee! Se olis viimoset vuorivillat taputeltu tähän rojektiin! Nyt kahvitauko 😊"
"Ihana uus vaahtomuovitela 😍😍😍 Kyllä ny kelpaa maalailla!"T. Arska, Repa ja Reiska
Minulla on remonttimies kavereissa, joka laittaa useinkin kuvia onnistuneista kohteistaan ja tykkää työstään. Elämästään kiitolliset ihmiset ovat kivoja. Kadehtijat, ilkeilijät ja mustamaalaajat eivät ole mulle mieleen.
Mä tykkään kovasti jos ihmiset jakavat ottamiaan kauniita kuvia, onnistuneita projekteja, kauniista meikistä tai vaikka itse kirjotettuja runoja. Onneksi FaBo-kavereista löytyy lähinnä näitä. Sen sijaan selfiet muuten vaan, kliseiset afot ja ravintolaruoka-annosten jakaminen tuo mieleen vain tietynlaisen tyhjyyden ja persoonattomuuden. Mielelläni näkisin remppamiesten onnistuneita projekteja tai leipurin kauniita kakkuja. Etenkin niiden "autoin mummon tien yli, haluan keksin ja kehuja" päivitysten sijaan.
Näistä paistaa se itsekehu läpi. Ihan ohimennen muka mainitaan jokin epäolennainen asia muun tarinoinnin ohessa...