Mikä on pienin syy, minkä takia olet lähtenyt päivystykseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähänastisen elämäni aikana (50+) olen käynyt yhden kerran päivystyksessä. Minulla oli järkyttävä migreenikohtaus, ja oli pakko mennä apua hakemaan. Vähän arastelin mennä päivystykseen, koska silloin ei migreenipäänsärkyä pidetty sairautena. Jonkin aikaa jouduin odottelemaan lääkärille pääsyä, ja siinä odotellessani oksentelin roskikseen käytävällä. Hoitajat kävi kuikkaamassa oven raosta, ja kohta pääsinkin lääkärin vastaanotolle. Lääkäri kysyi vain, että onko varmasti migreeniä, ja minä sanoin, että 100 % varmasti on. Sain kipupiikin ja puolen tunnin kuluttua ei migreenistä ollut tietoakaan, ja sain lähteä kotiin.

En ymmärrä miten joku voi mennä lääkäriin migreenikivuissa. Silloin on niin kivulias ettei oysty senttiäkään liikauttamaan päätään. Onko se edes migreenikohtaus jos pystyy liikkumaan?

Juuri näin. Jos nousee ylös niin vähintäänkin oksentaa. 

Hakemaan saikkulappua flunssan vuoksi, kun työnantajalle ei siinä listassa kelvannut oma ilmoitus. Oli joulu ja uusi vuosi arkipyhineen 2019 viimeisessä listassa. En oikein ymmärtänyt tätä linjausta. Sitten alkoikin korona ja töihin ei saanut tulla, jos vähänkin oli ylähengitystieinfektion oiretta.

Tähän ketjuun ei voi sanoa kuin #keski-ikäisetnaiset

Kissa kuoli, menin psykiatrille ja pääsin heti terapiaan vuodeksi. Saikkua tuli kuukausi.

Verta tuli lorisemalla kolposkopian jälkeen. 

Ampiainen pisti tuoreeseen tatuointiin,käsi turposi ranteesta kyynervarteen  järkyttäväksi möykyksi ja tatuointi näytti repeävän ulos ihosta. Käsi oli myös tulikuuma ja särky mieletön.  Otin allergialääkettä,ei apua.

Sairausloman haku pienen flunssan takia mutta työnantaja vaati ja olin menossa yövuoroon niin ei ollut mauita paikkoja auki kuin päivystys.

No tämä on toki hyvä keino saada niitä jonoja pidemmäksi ja näinhän sitä työvoimapulaakin saadaan kasvatettua, kun tekijöitä tarvitaan enemmän.

Uusimaan reseptin! Hätätilanne tuolloin, uusittiin heti.

Sain todella kipeän krampin jalkaani yöllä ja heräsin siihen. Kuin oltaisiin puukolla jalkaa pistetty. Nousin ylös ja kipu vaan paheni. Jalka oli myös vähän turvonnut ja siinä sellainen punainen jälki. Alkoi pyörryttää myös. Äitini kuskasi minut sitten päivystykseen, kun pelkäsimme veritulppaa. Oli niin kova kipu. Oli kesä ja varmasti jotain nuoria ehkäpä kandeja yms töissä ja he kyllä aluksi ottivat tosissaan sen kaiken. Olen itsekin nuori ja tietysti veritulppa ehkä epätodennäköinen. Soittivat vielä läheiseen sairaalaan (tämä tk pienellä paikkakunnalla) ja kysyivät neuvoa sieltä. Oli suositeltu jotain veren hyytymistekijän mittausta jolla selviää voiko tulppa olla mahdollinen sekä muita verikokeita sekä ekg otettiin. Myöhemmin kertoivat, että kokeiden tuloksissa mikään ei viitannut tulppaan ja se hyytymistekijän arvo tms oli myös niin alhainen, ettei tulppaa voi syntyä.

Lopputulos oli se, että kesäkuumalla vaan ehkä liian vähäinen juominen, ehkä nukkuminen huonossa asennossa ja sitten jalassa ollut jälki ehkä paarman iso tulehtunut purema mikä lisäsi turvotusta ja ehkä myös vaikutti krampin syntyyn. Pyörrytys ehkä paniikkia kivun vuoksi. Hävetti vähän jälkeen päin tuo käynti ja mietin miksi menin, mutta pelottava tilanne tuo oli. Ei koskaan aiemmin ollut vastaavaa. 

Vertavuotava haava päässä, minkä aiheutti päähän pudonnut kaappi.

Lapseni syntyi rv 23 yllättäen kotona. Leikkasin itse napanyörin, käärin lapsen käsipyyhkeeseen ja laitoin sen pahvilaatikkoon. Lähdimme päivystykseen ja lopulta 11 tunnin päästä syntymästä lapsi pääsi keskoskaappiin.

Vti. Olin kotipaikkakunnalla kesätöissä, kirjat opiskelukaupungissa 400 km päässä. Soitin kotipaikkakunnan TK:hon, että olisko ihan lääkärin soittoaikaa antibioottiin. Vastas että ulkokuntalaisena joko menet kotikuntaasi tai tulet päivystykseen, muuta keinoa ei ole. Joten joo, päivystykseen.

Kerran käynyt ja silloin vatsaan sattui niin kovaa etten tiennyt missä asennossa paras. Tulehdusarvot oli korkeella, mutta muuta ei illan (menin siis alkuillasta sinne) tutkimuksissa ollut erityistä. Olin yötä osastolla ja aamulla oli arvot normaalit eikä kipuja. Jäi mysteeriksi mikä oli.

Tyttäreni joutui suljetulle. Aloin tuntemaan ahdistusta, jonka sekoitin  siihen, etten tunnistanut häpeän enkä paljastumisen aiheuttamaa eroa, joten luulin/ uskoin täysillä  sen olevan sydänkohtaus. No siellä sitten itkin mieheni olkapäätä vasten hyvin näkyväti, mutta sydänmerkkiaineet eivät olleet koholla, joten minut passitettiin kotiin.

No, olinpahan näyttänyt että tunnen, ekä ole aivan psykopaatti. T äiti

Paha allerginen kohtaus. Ei pystynyt edes puhumaan, kun kaikki voimat meni hengittämiseen. 

Pienin saikkulapun haku iltavuoroa varten kun lapsella flunssa. Nämä voisi todella hoitaa jotenkin muuten kuin päivystyksen kautta.

Varsinaista hoitoa varten pienin syy mistä päivystykseen oon mennyt oli synnytys. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähänastisen elämäni aikana (50+) olen käynyt yhden kerran päivystyksessä. Minulla oli järkyttävä migreenikohtaus, ja oli pakko mennä apua hakemaan. Vähän arastelin mennä päivystykseen, koska silloin ei migreenipäänsärkyä pidetty sairautena. Jonkin aikaa jouduin odottelemaan lääkärille pääsyä, ja siinä odotellessani oksentelin roskikseen käytävällä. Hoitajat kävi kuikkaamassa oven raosta, ja kohta pääsinkin lääkärin vastaanotolle. Lääkäri kysyi vain, että onko varmasti migreeniä, ja minä sanoin, että 100 % varmasti on. Sain kipupiikin ja puolen tunnin kuluttua ei migreenistä ollut tietoakaan, ja sain lähteä kotiin.

En ymmärrä miten joku voi mennä lääkäriin migreenikivuissa. Silloin on niin kivulias ettei oysty senttiäkään liikauttamaan päätään. Onko se edes migreenikohtaus jos pystyy liikkumaan?

Mäkin oon mennyt, kyllä se ihan oikea migreeni on vaikka selviytyisi itse päivystykseen. Mäkin niin tein vaikka auraoireena myös halvausoireita. Ihmiset on erilaisia, samoin taudinkuvat, turha vertailla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähänastisen elämäni aikana (50+) olen käynyt yhden kerran päivystyksessä. Minulla oli järkyttävä migreenikohtaus, ja oli pakko mennä apua hakemaan. Vähän arastelin mennä päivystykseen, koska silloin ei migreenipäänsärkyä pidetty sairautena. Jonkin aikaa jouduin odottelemaan lääkärille pääsyä, ja siinä odotellessani oksentelin roskikseen käytävällä. Hoitajat kävi kuikkaamassa oven raosta, ja kohta pääsinkin lääkärin vastaanotolle. Lääkäri kysyi vain, että onko varmasti migreeniä, ja minä sanoin, että 100 % varmasti on. Sain kipupiikin ja puolen tunnin kuluttua ei migreenistä ollut tietoakaan, ja sain lähteä kotiin.

En ymmärrä miten joku voi mennä lääkäriin migreenikivuissa. Silloin on niin kivulias ettei oysty senttiäkään liikauttamaan päätään. Onko se edes migreenikohtaus jos pystyy liikkumaan?

Kaikki migreeni ei ole sitä, että "maataan aurinkolasit päässä peiton alla..."

Esim. itellä kipu ei ole kovaa vaan lähinnä sitkeää. Olo on päässä sama kuin olisin dokannut edellisenä päivänä, mutten aina oksenna. Se voi kestää 1-6 päivää putkeen (triptaani auttaa sen aikaa kun vaikuttaa, muttei katkaise kohtausta). Pystyn siis liikkumaan ja menemään vaikka duuniinkin, mutta ihan h-vettiähän se on yrittää mitään ajatella ilman triptaanin vaikutusta. Ja kyllä se on migreeniä jos siihen täsmälääke puree. Buranat ei tee mitään.

Eri.

Verenpaine 200+ (systolinen)

Paniikkikohtaus. Vuosia myöhemmin ajateltuna se tuntuu mitättömän pieneltä ja turhalta syyltä ja normaalilta hallittavalta ja hyväksyttävältä asialta, mutta silloin kohtauksen hetkellä luulin että on oikeasti vakava hengenvaarallinen kohtaus kyseessä.