Lue keskustelun säännöt.
Ethän huuda? Minusta lapsille ei saa huutaa :(
04.04.2017 |
Lapsille huutaminen on minusta lähinnä henkistä väkivaltaa. Hyvä ystäväni, joka on tällä hetkellä kotiäitinä, on omaksunut tavan huutaa ja "karjua" lapsilleen (alle kouluikäisiä) pienimmästäkin rikkeestä esim. kun lapsi kaataa vahingossa maidon, pukee liian hitaasti, unohtaa jotain tai leikkii kovaäänisesti - ihan siis tilanteissa, joissa minusta voisi sanoa lapselle ihan kauniistikin. Tai, normaalisti. Perheen keskinäinen vuorovaikutus tuntuu olevan yhtä taistelua ja pelkään ilmapiirin ja huutamisen vaikuttavan lasten kehitykseen ja hyvinvointiin. Miten loukkaamatta voisin ottaa asian puheeksi? Itselläni ei vielä ole lapsia, mutta työni puolesta olen paljon tekemisissä lapsiperheiden ja lasten parissa enkä sikäli osaa ajatella kyseistä vuorovaikutuskulttuuria ihan tavanomaiseksi. Vai onko lapsille huutaminen miten yleistä? Mistä se kertoo, väsymyksestäkö?
Kommentit (156)
Mieheni mielestä minä en pidä meidän lapsille (3 kpl) kuria, koska en huuda. Olen hänen mielestään siksi liian lepsu kasvattaja. Itse hän huutaa pienimmästäkin asiasta, usein ja kovaa :(
Minun ei tarvitse huutaa. Lapset tottelevat muutenkin. Ja toki minäkin menetän joskus malttanut ja huudan, en ole yli-ihminen.
Olen yläkoulun lehtori ja tiedän töistä, että huutaminen on usein tehotonta. Kunnioitusta ja auktoriteettia ei rakenneta huutamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ainakin korotan usein ääntäni. Alun perin ajattelin, että ei saisi huutaa. Mutta nykyisin huudan harva se päivä.
Syinä joskus viestin perillemeno (jonka vuoksi huutamista ei tietenkään suositella), joskus kova väsymys tai sairaus, joskus suuttuminen.
Ja joskus se, että en muutenkaan ole pieniäänisimmästä päästä innostuessani tai ollessani tunteiden vallassa.Voisiko tehokkaampaa olla esim. ystävällisesti lapsen toiminnan pysäyttäminen, katsekontakti ja sitten nätisti asian sanominen?
Minusta siis huutaminen tai huudahdus sopii lähinnä siihen, jos lapsi on vaarassa. Ap
Typeriä neuvoja, ap. Ehkä sinulle on sattunut harvinaisen helppo lapsi, kun tuollaisella keinolla pärjäät. Tuollaiset lässytäjät pilaavat lapsensa. Ilmeisesti kuvittelet, että äänen korottaminen tarkoittaa mielipuolen raivolla karjumista. Jotain suhteellisuudentajua toivoisi näihin aloituksiin. Edes joskus.
Idiootteja vastauksia. Ap:llä ei edelleenkään ole itsellään lapsia. Miten te oikein luette näitä aloituksia ?!
Ja siitä riippumatta jatkuva huutaminen lapselle on henkistä väkivaltaa. Jotkut ilmeisesti pystyvät sen itselleen perustelemaan, mutta yhtä väärin se on kuin luunapit ja tukistus. Se on lapsen kaltoin kohtelua ja tulisi kieltää lapsen kehitystä ja hyvinvointia haittaavana toimintana. Ongelmia ei voi korjata huutamalla lapselle. Ap
Kuka niille nyt jatkuvasti huutaa?
Siinä sulle haastetta, olla koskaan korottamatta ääntä. Susta tulee juuri sellainen pahimman luokan mulkoilija sihahtelija, joista lapset joutuvat miettimään että miltä siitä äitistä tuntuu ja mitä se haluaa, pelottava vanhempi.
Mulla on kokemus tälläisestä huutamattomasta vanhemmasta, se ei huutanut eikä kiljunut eikä muutakaan, olen ennenkin kertonut palstallakin että nakkasi minua puukolla kun esimurkkuna häntä tarpeekseni ärsytin. Sihisi aina käskynsä hampaiden välistä ja ilme oli mikä oli..
Osaan hyvin kuvitella tälläisen aina kontrollin pitävän ihmisen..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritän parhaani etten huutaisi. Itse kasvoin fyysisellä ja henkisellä väkivallalla, ja kyllähän siihen se huutaminenkin kuului, eikä sen "kasvatuksen" lopputulos ole kovin hääppöinen. Olen hermoraunio ja säikyn vieläkin kovia ääniä. Muutaman kerran olen itse suuttuessani korottanut ääntä, mutta se on loppunut kuin seinään heti kun tajuan lapsen pelkäävän. Tiedostan olevani vihaisena kovaääninen ja uhkaava. Mitä se muutenkaan auttaa 2-vuotiaalle kiljua pää punaisena. Ei se ratkaise mitään että heittäytyy uhmaikäiseksi uhmaikäistä vastaan. Paljon parempi että vanhemman syli on turvallinen ja tämän kanssa voi puhua niinkuin ihmisten kuuluu, silloinkin kun on tullut tehtyä tyhmyyksiä. Olen huomannut että kyllä vain se taaperokin rauhoittuu ja kuuntelee, kun näyttää esimerkkiä miten niitä vaikeita tunteita käsitellään.
Ymmärrän nyt miksi vanhempani huusivat. Ei siksi että me lapset olisimme olleet ihan kauheita, kuten he sen selittivät. Äiti oli samanlainen hermoraunio kuin minä nyt ja isä väkivallalla kasvatettu. Heillä ei ollut mallia toimia toisin. Ikävä kyllä heidän rakkautensa meitä lapsia kohtaan ei riittänyt yrittämään toimia oikealla tavalla. Totuttujen toimintamallien muuttaminen on vaikeaa, tiedän sen nyt omasta kokemuksesta, mutta hyviä uutisia kaikille: se on kuitenkin mahdollista.
Tässäkin mahtava esimerkki. Karjut sitten 2 vuotiaalle JO, ja kuvittelet selviäväsi sen kanssa ilman äänen korottamista? No heh heh. Tokkopa.
Olen huutanut muutaman kerran, JO, ja vain sen takia että se on se malli jonka olen omilta vanhemmiltani oppinut. Kyse ei siis ollut siitä mitä lapsi teki, vaan siitä etten osannut sillä hetkellä käsitellä omia vaikeita tunteitani. Tunteiden käsittely on taito, jonka jokainen terve aikuinen jo hallitsee, ja uhmaikäiset vasta opettelee. Sinä ja minä olemme siis jääneet uhmaikäisten tasolle, mutta minä olen edennyt vaiheeseen jossa myönnän ongelman ja pyrin kasvamaan aikuiseksi.
Tiedän selviäväni ilman äänen korottamista ja varsinkin ilman väkivaltaa, enkä edes koe raivoamisen olevan tarpeen kun tämä uusi terve toimintamalli toimii niin paljon paremmin. En olisi varmaan minäkään uskonut jos en olisi kokeillut, vaan jatkanut "perinnettä", koska onhan se maidon kaatuminen pöydälle riittävä syy rähjätä.Kirjoituksestasi välittyy vahvasti kuva että defenssit on päällä. Jos lasket ne, saatat oppia jotain uutta, mikä on hyväksi sinulle ja erityisesti lapsellesi.
Johan osui ja upposi. Sori siitä. Ei mun ole tarvinnut 2 veelle huutaa, mutta joo, joskus kiroan ja joskus karjaisen että nyt loppuu se juokseminen.
Ehkä sulla on nyt tunteet vähä turhan herkillä.
Hyvä kun tutkit itseäsi.. Mä en tilannettani näe ihan noin vakavana..;)Niinhän se menee, että se koira älähtää.
Itsensä tutkiskelusta ei ole mitään muuta kuin hyötyä, suosittelen sitä ihan jokaiselle. Omat vanhempanikaan eivät varmasti nähneet tilannetta vakavana, mikä johti siihen että se peruuttamaton vahinko oli aiheutettu jo varhaislapsuudessa. Toivottavasti sinä pystyt näkemään sen oman tilanteesi lisäksi myös lapsesi tilanteen.
Hyvä ihminen, kiljuminen pää punaisena 2- vuotiaalle ja äänen korottaminen on vähän ehkä hieman eri asioita..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkään lapsettoman besservisserin on muuten ihan turha kuvitella tietävänsä kaikkea.
Sittenkö tietää kaiken, kun on lapsia? Naps vaan ja synnytyksen yhteydessä avautuu pääsy viisauden lähteelle?
Kumma kyllä niitä lapsia vähän väliä huostaanotetaan biologisilta vanhemmiltaan, ja kouluissa paikkaillaan epävakaiden perheiden tarjoamaa kasvatusta.
Pistää vaan silmään tuo asenne lapsettomia kohtaan. Itse olen lapsettomuustaustainen, nykyään on myös omia lapsia. Työskentelen lasten parissa, eivätkä kasvatusajatukseni ja taitoni ole muuttuneet yhtään omien lasten myötä. En kokenut mitään suurta valaistumista. Ketjun aloittaja ilmaisi myös kokemuksensa lasten parista, ei hän ole 'ummikko'.
Pahoittelen avautumista, ärsyttää vaan moinen ylimielinen asenne.
Ai äänen korottamisen takia?
No ehkä se asenne kumpuaa jostain tälläisestä älyttömyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voithan sinä tuosta sanoa, mutta tuskin sillä on mitään vaikutusta. Itse ainakin ottaisin lapsettoman ylevät kasvatusohjeet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja ei, en huuda omille lapsilleni. Mutta olen ihminen ja omalla tavallani epätäydellinen ja erehtyväinen, myös kasvattajana, kuten kaikki muutkin. Enkä missään nimessä kuuntele mitään ylimielistä ja idealistista kasvatuspaasausta lapsettomilta.
Miten ap kuuntelee jonkun muun perheen asioita päivittäin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin huudan lapsilleni, vaikka se on minusta väärin. Inhotkoon minua sitten aikuisena ja vaikka itseäänkin, niin minunkin äitini toimi minun kanssani, ettei välittänyt. Joten miten mä olisin oppinut sen enempää?
Vierailija kirjoitti:
Voithan sinä tuosta sanoa, mutta tuskin sillä on mitään vaikutusta. Itse ainakin ottaisin lapsettoman ylevät kasvatusohjeet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja ei, en huuda omille lapsilleni. Mutta olen ihminen ja omalla tavallani epätäydellinen ja erehtyväinen, myös kasvattajana, kuten kaikki muutkin. Enkä missään nimessä kuuntele mitään ylimielistä ja idealistista kasvatuspaasausta lapsettomilta.
Niin, ajattele, vieras lapsetonkin välittää sinun lastesi tunteista enemmän kuin sinä itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ainakin korotan usein ääntäni. Alun perin ajattelin, että ei saisi huutaa. Mutta nykyisin huudan harva se päivä.
Syinä joskus viestin perillemeno (jonka vuoksi huutamista ei tietenkään suositella), joskus kova väsymys tai sairaus, joskus suuttuminen.
Ja joskus se, että en muutenkaan ole pieniäänisimmästä päästä innostuessani tai ollessani tunteiden vallassa.Voisiko tehokkaampaa olla esim. ystävällisesti lapsen toiminnan pysäyttäminen, katsekontakti ja sitten nätisti asian sanominen?
Minusta siis huutaminen tai huudahdus sopii lähinnä siihen, jos lapsi on vaarassa. Ap
Typeriä neuvoja, ap. Ehkä sinulle on sattunut harvinaisen helppo lapsi, kun tuollaisella keinolla pärjäät. Tuollaiset lässytäjät pilaavat lapsensa. Ilmeisesti kuvittelet, että äänen korottaminen tarkoittaa mielipuolen raivolla karjumista. Jotain suhteellisuudentajua toivoisi näihin aloituksiin. Edes joskus.
Idiootteja vastauksia. Ap:llä ei edelleenkään ole itsellään lapsia. Miten te oikein luette näitä aloituksia ?!
Ja siitä riippumatta jatkuva huutaminen lapselle on henkistä väkivaltaa. Jotkut ilmeisesti pystyvät sen itselleen perustelemaan, mutta yhtä väärin se on kuin luunapit ja tukistus. Se on lapsen kaltoin kohtelua ja tulisi kieltää lapsen kehitystä ja hyvinvointia haittaavana toimintana. Ongelmia ei voi korjata huutamalla lapselle. Ap
Kuka niille nyt jatkuvasti huutaa?
Siinä sulle haastetta, olla koskaan korottamatta ääntä. Susta tulee juuri sellainen pahimman luokan mulkoilija sihahtelija, joista lapset joutuvat miettimään että miltä siitä äitistä tuntuu ja mitä se haluaa, pelottava vanhempi.
Taattua logiikkaa. Totta kai ihminen, joka pysyy rauhallisena, on pelottavampi kuin ihminen, joka huutaa. Olisikohan kysymys mamman pelosta kaikkea erilaista kohtaan.
Ei ap.lla oikeasti ole mitään sanottavaa, kunhan väkyttää ja koittaa ärsyttää täällä. Niin nuori, ettei minkäänlaiseen kunnon keskusteluun pysty.
Huutaminen, pää punaisena karjuminen ja äänen korottaminen on eri asioita, kaikki vanhemmat sortuu kaikkeen joskus, ei kukaan ole yli- ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voithan sinä tuosta sanoa, mutta tuskin sillä on mitään vaikutusta. Itse ainakin ottaisin lapsettoman ylevät kasvatusohjeet toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja ei, en huuda omille lapsilleni. Mutta olen ihminen ja omalla tavallani epätäydellinen ja erehtyväinen, myös kasvattajana, kuten kaikki muutkin. Enkä missään nimessä kuuntele mitään ylimielistä ja idealistista kasvatuspaasausta lapsettomilta.
Niin, ajattele, vieras lapsetonkin välittää sinun lastesi tunteista enemmän kuin sinä itse.
Onko lukutaito hukassa? Juurihan sanoin etten itse huuda lapsilleni. Millä hiton logiikalla nyt päättelet, etten välitä lasteni tunteista? Vähän valoja päälle nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ainakin korotan usein ääntäni. Alun perin ajattelin, että ei saisi huutaa. Mutta nykyisin huudan harva se päivä.
Syinä joskus viestin perillemeno (jonka vuoksi huutamista ei tietenkään suositella), joskus kova väsymys tai sairaus, joskus suuttuminen.
Ja joskus se, että en muutenkaan ole pieniäänisimmästä päästä innostuessani tai ollessani tunteiden vallassa.Voisiko tehokkaampaa olla esim. ystävällisesti lapsen toiminnan pysäyttäminen, katsekontakti ja sitten nätisti asian sanominen?
Minusta siis huutaminen tai huudahdus sopii lähinnä siihen, jos lapsi on vaarassa. Ap
Typeriä neuvoja, ap. Ehkä sinulle on sattunut harvinaisen helppo lapsi, kun tuollaisella keinolla pärjäät. Tuollaiset lässytäjät pilaavat lapsensa. Ilmeisesti kuvittelet, että äänen korottaminen tarkoittaa mielipuolen raivolla karjumista. Jotain suhteellisuudentajua toivoisi näihin aloituksiin. Edes joskus.
Idiootteja vastauksia. Ap:llä ei edelleenkään ole itsellään lapsia. Miten te oikein luette näitä aloituksia ?!
Ja siitä riippumatta jatkuva huutaminen lapselle on henkistä väkivaltaa. Jotkut ilmeisesti pystyvät sen itselleen perustelemaan, mutta yhtä väärin se on kuin luunapit ja tukistus. Se on lapsen kaltoin kohtelua ja tulisi kieltää lapsen kehitystä ja hyvinvointia haittaavana toimintana. Ongelmia ei voi korjata huutamalla lapselle. Ap
Kuka niille nyt jatkuvasti huutaa?
Siinä sulle haastetta, olla koskaan korottamatta ääntä. Susta tulee juuri sellainen pahimman luokan mulkoilija sihahtelija, joista lapset joutuvat miettimään että miltä siitä äitistä tuntuu ja mitä se haluaa, pelottava vanhempi.Taattua logiikkaa. Totta kai ihminen, joka pysyy rauhallisena, on pelottavampi kuin ihminen, joka huutaa. Olisikohan kysymys mamman pelosta kaikkea erilaista kohtaan.
Ei kukaan pysy rakkaani aina rauhallisena. Ei sellaista ihmistä ole keksittykään.
Ihminen ilahtuu, nauraa, suuttuu, hermostuu, innostuu, itkee.. Joskus tulee huudettua riemusta, joskus kiukusta ja se on ihan normaalia.
Ei äitistä tai isästä tule mikään kone, kyllä ne tunteet tulee mukana.
Saatat olla vähän nuori ymmärtämään tunteita. Onko teillä kotona näytetty mitään tunteita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viimeksi eilen meillä huudettiin kun katteltiin tapparan peliä. Sit karjaisin elämäni tunnossa että nyt kakarat iltapalalle. Sitten huudettiin ja riehuttiin yhdessä. Oikein päästeltiin höyryjä. Onneksi asutaan oktalossa, kaukana kaikista hössöttäjistä!
Vierailija kirjoitti:
http://areena.yle.fi/1-3388388
Kattele oikeasti toi!:D
Tommonen susta tulee!
Muista hymyillä!;)
Kaveris on varmaan helvetin väsynyt.
Vierailija kirjoitti:
Kaveris on varmaan helvetin väsynyt.
Mikä meni sulta ohi? Ei edes väsyneenä saa korottaa ääntään. Se on henkistä väkivaltaa.
Ystävästä kannattaa tehdä tietty lasu kuten kaikista huutavista vanhemmista.
Ja minua ihmetyttää, että kukaan ei mieti sitä, että mitä huutaa taikka puhuu sille lapselle on se oleellinen asia.
Jos huutaa, että "heti pois sieltä keikkumasta" kun lapsi keikkuu vaarallisesti tuolilla niin se on minusta parempi kuin vaikka puheäänellä sanottuna: " sinusta ei ikinä tule mitään".