Lue keskustelun säännöt.
Suomen ainoa ison pörssiyhtiön naisjohtaja oli kotiäitinä yhteensä seitsemän vuotta. Miettikääs tätä, te kotiäitiyden parjaajat!
29.03.2017 |
Täälläkin koko ajan näkee kommentointia, jossa naiset puukottavat sisariaan ja haukkuvat, että kotiäidin rooliin heittäytyminen on työuralle tuhoisaa ja ammattinsa hukkaan heittämistä.
No juu ei ole. Tai ainakin uraan vaikuttaa moni muukin asia.
Nimittäin lukekaapa vaikka tämän päivän Hesarista Alkon pääjohtajan ja kohta Nokia Renkaiden toimarin Hille Korhosen valinnoista. Mimmi on 55-vuotias, sai kaksi lasta pian valmistuttuaan 25/26-vuotiaana, hoiti heitä viisi vuotta kotona ja uudelleen kuopusta kaksi vuotta 40-vuotiaana.
Ja silti tehnyt poikkeuksellisen kovan uran bisneselämässä.
Että hattua nostan Hillelle, oikeat prioriteetit ja tiukka mimmi!
Kommentit (152)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita vielä kerran "kova mimmi" ja oksennan.
Onko pörssiyhtiön naisjohtaja sinusta hienointa maailmassa? Onko nyt epätasa-arvo pörssiyhtiöissä, noissa tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden kotiluolissa, korjattu kuntoon kun siellä on yksi lapsia pykännyt kotiäiti?
Kova mimmi kova mimmi kova mimmi.
Nyt järki käteen siellä!
Tässä EI EDES PUHUTTU nyt sukupuolitasa-arvosta, jossa todella on vielä työsarkaa ja paljon.
Mutta jopa sinun luulisi ymmärtävän, että JUURI tasa-arvoon kuuluu, että naisille perinteisesti kuuluvia hommia arvostetaan. Eli myös kotiäitiyttä. Ettei sitä katsota toisarvoiseksi hommeliksi, jonka varjolla naisten työura voidaan pitää huonona ja palkka pienenä.
On todella vanhanaikaista feminismiä ajatella, että ainoastaan palkkatyö on arvokasta. Sanoisinpa jopa sovinistista.
Omien lasten hoitaminen ei ole työtä eikä sitä pidäkkään kenenkään muun arvostaa pätkääkään. Sen enempää kuin oman kodin siivoamista tai paskalla käymistä.
Menee aivan naurettavaksi kko keskustelu jos oikeasti vertaat oikeata työtä johonkin kotona olemiseen omien lapsien kanssa.
En ole tuo, jota yllä lainaat mutta olen hänen kanssaan täysin samaa mieltä ja on hienosti sanottu tuo vanhanaikainen feminismi. Olen ajatellut mielessäni näin pitkään, mutten ole saanut kiteytettyä sitä yhtä hyvin. 60-70-lukujen naisten emansipaatio oli nimenomaan sellaista että naisesta piti tulla mies miesten joukkoon, jotta nainen sai täysivaltaisen kansalaisuuden ja aseman.
Nykyaikaisempi tapa tasa-arvoon olisi mielestäni se, että naiselliset puolet yhteiskunnassa nähtäisiin yhtä arvokkaina kuin miehiset. Tasa-arvon ei missään tapauksessa pitäisi tarkoittaa sitä, että lastenhoito, opetus tai hoito-/lääketiede ovat vähemmän arvokkaita asioita kuin tekniikka tai sotateollisuus, vain sen tähden että ensimmäiset ovat naisellisia aloja ja jälkimmäiset maskuliinisia. Pieniä hyviä merkkejä on ilmassa, että uudenajan tasa-arvo voisi tuoda maailmaan enemmän pehmeitä arvoja, joilla pelastetaan lasten lapsuus, suojellaan ympäristöä ja maapallon tulevaisuutta ja saadaan parannettua elinoloja köyhillä alueilla, esim. Afrikassa.
Edelleen on ikävä kyllä näitä ihmisiä, myös naisia, joiden mielestä kaikki tällainen on pehmojen naisten hömppää ja Ville Niinistön kaltaiset miehetkin ovat naisia, "akkoja". Sini Saarelat ovat hihhuleita ja vain autoteollisuus ja porno ovat kovia juttuja. Maailma muuttuu hitaasti mutta luojalle kiitos muuttuu ja pörssiyhtiöiden johtajina tulee olemaan sekä naisia että miehiä, jotka ovat hoitaneet kotona omia lapsiaan. Miehiä, joiden mielestä se on kunniakas asia.
Tunge nyt persikkaas ilmaisu "naisellinen ala". Millään muulla ei vedetä tasa-arvoa ja vapautta yhtä nopeasti lokaan ja alas kuin luokittelemalla asioita "naisille sopiviksi ja miehille sopiviksi". Hyi.
Olen feministi ja ylpeä siitä. Minulle feminismi on tasa-arvoa, joka kattaa myös miehet. Ajattelen myös niitä poikia, jotka haluaisivat vaikka opetella ompelemaan, mutta eivät uskalla kun se on "naisten alaa". Ajattele sinäkin. Ihan sama mitä keskiverto "sukupuoli" tekee, ihmiset ovat yksilöjä. Yksilöllä pitää olla vapaus ja se kattaa myös kanssaihmisten arvomaailman ja asenteet.
Et ymmärtänyt lukemaasi selvästi lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittaa mm. näin:
Miten siirtymä töihin onnistui pitkän kotiäitiyden jälkeen?
”Ei siinä mitään kummallisempaa ollut. Olin yhteydessä yritykseen, jossa olin tehnyt diplomityöni ja kysyin, löytyisikö töitä”, Korhonen kuittaa. Outokummusta löytyi.
Kuinkahan moni nykyään voi 5 vuoden kotiäitiyden jälkeen vain puhelinsoitolla saada duunia alati muuttuvassa maailmassa?
Taidat unohtaa, että se oli lisensiaatti ja tehnyt jo töitä ko. firmassa.
Ps. Just siskonpoika soitti opintojensa päätyttyä yhteen firmaan, jossa siis ei ole ollut ennen duunissa, ja sai heti vakkariduunin. Siis ilman alan työkokemusta. Että näin.
Trine kirjoitti:
Kaksi lasta ja 5 vuotta ja sitten 1 lapsi ja 2 vuotta. Niin? Laittoi nuorimman hoitoon 2-vuotiaana. Eipä sitä paljoa voi kotiäitiydeksi sanoa. Niitä paheksun, jotka ovat "kotiäitejä" kun nuorimmainen on 10 v ja vinkuvat kun valtion EI TUE KOTIÄITIYTTÄ...
Eräskin tuttava on vieläkin "kotiäitinä" vaikka nuorin lapsista on jo yli 20 vee... Mahtaa olla hyvä eläke jos oot ollu 30 vee kotona 🙂
totuushan on että hoitovapaalla oleva maksaa vähemmän kuin työssäkäyvä koska yhden lapsen täydelliset päivähoitokulut on n 1500 eurosta ylöspäin kunnille.
jos taas ajatellaan noin kovasti että ei mitään hoitoo kun töihin vaan niin varmaan nää ihmiset on valmiita myös omalle kohdalleen sen "hoitamattomuuden" kun sairastuu tai tulee vanhaks. Perusjutut kunhan pysyy hengis ja hullut joutaa kans kaduille vai?
lyhytnäköistä se jos äiti ihmisiä ei arvosteta kun siihen ei mitään syytä ole! Ei äitiys ehkä halusta mutta kehittää todella ihmistä kestämään. Sanoisin että jos ei ole hoitanut kotona yli kaksivuotiasta ei todella tiedä millasta se on ja miten se kasvattaa pinnaa ja organisointitaitoja ym. Ne jotka ei tähän pysty ei kyllä pysty mihinkään muuhunkaan paineisiin että heitetäänpä pilkkakirvestä takaisin vaan niille jotka ovat vieneet lapsensa hoitoon alle 1-vuotiaana. Ei kaikista ole kotihoitoon ja uhmaikäisen kotihoito vaatii vanhemmalta vähän enemmän kun itsekästä kovaa päätä (lukenut tai ei)joka juuri ja juuri osaa kaupassa käydä. Ajattele vaikka tilannetta missä sulla on kolme lasta kotona ja ei mitään pakotietä, sä vaan hoidat sen homman ja vielä niin hyvin ettei lapset huomaa sun ärtyneisyyttä. Sä oot pari vuotta siinä eikä sulla oo mitään pakopaikkoja. Kuule se on ihan eri koulu kun joku villakangashameiden kokoontumiskerho jossain työpaikan peilin edessä!
Ei kaikille sovi uran ja äitiyden yhdistäminen jos pää ei kestä. Narsismihan syntyy myös siten että tunteet patoutuu pelkkä kova kuori edessä mennään tilanteisiin kun tunteet on lukossa. Siinä kohtaa kannattaa valita niin oletko hyvä äiti vai onko tosiaan parempi että pääsääntöisesti lapsi hoidetaan muualla (hoidossa) ja koitetaan sitten viikonloppuna vähän vanhemman roolia vetää. Menee se varmaan läpi eikö niin..
Tässä komeasti unohtuu se fakta, että hän opiskeli samalla tekniikan lisensiaatiksi - ei siis pelkästään ollut kotona lasten kanssa, vaan kehitti ammattitaitoaan. En kyllä itse silti pidä vielä kovin hyvänä todisteena yksittäistapausta, jossa urakiito onnistui kotiäitiydestä huolimatta (tosin huom. hänkään tuskin oli putkeen sitä 7 vuotta kotona, jos lasten ikäjakaumasta voi jotain päätellä!). Mutta nostan hattua, oli sitten ollut kotiäiti tai ei, se on kova saavutus joka tapauksessa, hienoa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Trine kirjoitti:
Kaksi lasta ja 5 vuotta ja sitten 1 lapsi ja 2 vuotta. Niin? Laittoi nuorimman hoitoon 2-vuotiaana. Eipä sitä paljoa voi kotiäitiydeksi sanoa. Niitä paheksun, jotka ovat "kotiäitejä" kun nuorimmainen on 10 v ja vinkuvat kun valtion EI TUE KOTIÄITIYTTÄ...
Eräskin tuttava on vieläkin "kotiäitinä" vaikka nuorin lapsista on jo yli 20 vee... Mahtaa olla hyvä eläke jos oot ollu 30 vee kotona 🙂
Surkea eläke hänellä tulee olemaan, ja voi olla jää ilman kunnollista hoitoakin. Ehkä hänellä on realisoitavaa omaisuutta sen verran, ettei murehdi tulevaa, mistä me se tiedetään. Mutta millä tavalla hän on ollut esteenä muiden naisten urakehitykselle, sen haluaisin näiltä joiltain vastaajilta tietää.
Vierailija kirjoitti:
Minua säällittää ne kotiäidit, jotka uskottelevat itselleen olevansa vuosi toisensa jälkeen kotona lapsen parhaaksi - vaikka samalla myöntävät, etteivät pidä työstään tai halua sinne palata. Ja sitten argumentoidaan, että "kyllä niitä töitä saa vielä tehdä vuosikymmeniä". I call bullshit. Te kotiinjäävät äidit tuhoatte työuraanne ja -mahdollisuuksianne.
Otan itseni esimerkiksi: minulla on 5- ja 1,5-vuotiaat lapset, molemmat menneet päiväkotiin 1v iässä ja minä palasin töihin - työpaikkaan josta pidän todella paljon - kun he olivat 7kk, isä jäi omasta halustaan hoitamaan heitä tuon 5kk. Meillä on sama palkka, molemmat olemme asiantuntijatyössä ja kuulumme korkeimpaan tulodesiiliin. Lasten päiväkoti on pieni ja yksityinen, maksaa jonkin verran enemmän kuin kunnallinen, mutta siellä on alle 20 lasta ja 4 aikuista aina paikalla. Jos olisin jäänyt kotiin molempien kanssa kolmeksi vuodeksi, ei minulla olisi työpaikkaa.
Työnantajani on läpikäynyt useita organisaatiouudistuksia, joiden aikana positioita on uudelleenjärjestelty ihan ylimmästä johdosta alaspäin. Jos olisin jäänyt kotiin, ei kukaan nykyjohdosta oikein edes tietäisi kuka ja millainen olen ja mitä osaan, kollegat olisivat edenneet ja minä en, luultavasti minulla ei olisi järkevää työtä, mihin palaisin sitten puolentoista vuoden päästä ja mahdollisissa seuraavissa neuvotteluissa se olisi exit. Työnhaku tilanteessa, missä määrää työnantajan markkinat, ei olisi helppoa, sillä olisin yksi kymmenistä - sadoista hakijoista, monella muulla ei olisi niitä kuuden vuoden lepotaukoja CV:ssään ja enemmän työvuosia ammattitaitoa todistamaan. Ja ollaan rehellisiä: on täysin naivia kuvitella työntantajien arvostavan kotiäitiyttä ja "sen aikana hankittuja organisointikykyjä".. Näin se ei vain mene. Kotiäitiysvuodet on ehkä lapselle mukavia ja leppoisia, äidille se on luoti omaan jalkaan. (jatkuu alla)
No, juurihan tuossa on yksi kovan luokan esimerkki, että noin se EI ole.
Joillekin se voi olla bye-bye äitiysloman takia. Jos on määräaikaisena tai tuntityöläisenä, tilanne on tietysti monisyinen ja hankalakin. Toisaalta, ei Hillelläkään ollut duunia odottamassa, mutta hän oli koulutettu ja luotti siihen, että töitä löytyy. Vaikka palasi siis työelämään keskellä vuosisadan pahinta työttömyyttä.
Mutta monille ei ole kotiäitiydestä haittaa, jos he ovat työssään päteviä ja jaksavat kotona ollessaankin säilyttää työinnon ja -taidon.
Olet muuten aika hyvä esimerkki ihmisestä, joka yrittää vimmaisesti perustella itselleen omien ratkaisujensa hyvyyttä. Taidat potea alitajuisesti huonoa omaatuntoa siitä, että olet pannut lapset jo taaperona päiväkotiin?
Toinen selittävä tekijä yksisilmäisyydellesi olisi tietysti tyhmyys, mutta yritän tulkita nyt asiaa sinulle parhain päin.
Nimittäin kun meitä on hyvin paljon, jotka olemme olleet rauhassa hoitovapaalla JA palanneet vaativaan asiantuntijatyöhön ja jopa tulleet pian paluun jälkeen ylennettyksi. Minä esimerkiksi.
En toki sano, että sama on tilanne kaikilla (huomaa, minä en yleistä omaa elämääni toisin kuin sinä), mutta että on bullshittiä sanoa, että pitkä hoitovapaa on luoti äidin jalkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kenties myös kyseisen naisen verkostot liikemaailmaan olivat kunnossa? Nykyinen puoliso on entinen Elektobitin johtaja, ja tunnettu Elektobitin ex-johtaja on Juha Sipilä. Naisen puoliso oli Outotecin johtaja, ja hallituspaikkoja siellä täällä.
Ai vau, en tajunnut että hän on Pertti Korhosen vaimo! Muistan nähneeni heidät pari kolme vuotta sitten koulun kevätjuhlassa ja olin tietenkin ihan fanityttömoodissa, kun bongasin Pertti Korhosen. Ja nyt hävettää, kun mielessäni ajattelin että Hille on joku edustusrouva, näytti tyylikkäältä kuin mikä! Go Hille!
Vierailija kirjoitti:
Jep, mutta aika usein kuulee, että nopeasti muuttuvalla alalla uraa tekevä/johtajaäiti(saati isä!) ei voi jäädä kotiin edes 9 kuukaudeksi vaan lastenteko on unohdettava tai palkattava vauvalle hoitaja kotiin. Ihan kiva kuulla, että se ei mene aina kuitenkaan noin.
Itselläni on kokemusta akateemisesta maailmasta, joka on myös erittäin kilpailtu ja nopeasti etenevä. Tutuissa tutkijoissa on mm 2 äitiä, jotka ovat olleet 2 tai 3 lapsen kanssa kotona sen pari vuotta per lapsi, ja molemmat ovat saaneet opetusviran pian kotonaolon jälkeen tai lasten välissä. Tuttu miestutkija oli yhteensä yli 2v lastensa kanssa kotona ja sai professuurin todella kilpaillulta alalta. Lisääkin vastaavia esimerkkejä on. Itse olen ollut kotona vajaat 2 v per lapsi (2lasta, erilliset 2v) ja olen saanut silti arvostettuja apurahoja, sekä hyviä julkaisuja.
Jokainen tekee omat valintansa, mutta kannattaa kyseenalaistaa tämä joidenkin lanseeraama "totuus", että ura on ohi jos ei vie vauvaa hoitoon.
Muistan omistakin opiskelukavereista yhden naisen, joka oli ennen lapsen saamista kyllä työelämässä ja hyvissä hommissa, mutta jäi sitten hoitovapaalle ja hoitovapaalta käsin sai professorin viran nelikymppisenä. Nostan hattua korkealle!
Ja kun tuolla joku paheksui lapsen laittamista hoitoon 2-vuotiaana, niin minä ymmärrän sen näiden uranaisten kohdalla. Vaikka he kuinka ajattelevat lapsensa parasta, niin kaikilla ei yksinkertaisesti pää kestä sitä kotona olemista. Heille on parempi palata työelämään aikuisten ja älyllisten haasteiden pariin, jotta pystyvät vapaa-ajallaan olemaan parempia vanhempia lapsilleen. Heidän pitää oman jaksamisensa ja hyvinvointinsa vuoksi ruokkia itsessään myös sitä puolta, joka nauttii työelämän haasteista ja saa heidät kukoistamaan. Kun he saavat toteuttaa tätä puolta itsessään, he jaksavat myös paremmin olla henkisesti läsnä lapsilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
(jatkoa)
Totuus on se, että töitä ei oikein enää ole, ja jokainen vakipaikan saanut saa olla siitä kiitollinen, kunnes seuraavat YT:t vievät paikan. Vain todelliset "yksisarviset", eli lääketieteen, tekniikan, talouden ja juridiikan vaativinta erityisosaamista omaavat ammattilaiset ovat turvassa, me muut emme niinkään. Varsinkin täällä pääkaupunkiseudulla asuminen ja eläminen on todella kallista ja yleensä tarvitaan kahden ihmisen palkka, ettei tili ole tyhjä jo kuun puolivälissä. Pääkaupunkiseudulla on myös eniten työpaikkoja, varsinkin meidän alojen, joten downshiftaus johonkin maakuntaan on mahdotonta, ellei halua elää työmarkkinatuella ja tehdä jotain "kuntouttavia työtoimia" tms. teatteria.
Asia on niin, että te vuosia kotiäiteinä tahkoavat naiset kollektiivisesti tuhoatte myös muiden naisten mahdollisuutta saada vakituista työpaikkaa, sillä jokainen alle 40v nainen on potentiaalinen kolmen vuoden äitiyslomalle+hoitovapaalle jääjä ja tällä hetkellä tämä tulee naisen työntantajalle kalliiksi, mikä on suuri epäkohta ja kulut pitäsi jakaa. Näin ei ainakaan vielä kuitenkaan ole, joten näillä mennään.
Koska kirjoitan tämän vauvapalstalle, jossa vierailee varmasti eniten juuri hoitovapaalla olevia, odotan alapeukkujen määrän olevan valtava. Mutta tämä on kuulkaa naiset ihan oikeasti se totuus. Hoitovapaalla teistä tulee työnantajalle aika samantekeviä, ellette ole näitä edellämainittuja "yksisarvisia". Kannattaako siis taata itselleen silppu-, tai pätkätyön, pahimmassa tapauksessa työttömyyden kanssa painiva tulevaisuus jäämällä kotiin löhöämään? Ja kyllä, kokopäivätöiden ja lastenhoidon, sekä kodinhoidon yhdistäjälle teidän kotonaolonne on ihan suoraan sanottuna löhöilyä. Jotkut kehtaavat vielä valittaa, kun siitä maksetaan niin vähän. Minusta puolentoista vuoden jälkeen siitä ei tarvitsisi yhteiskunnan maksaa edes sitäkään, päivähoidolla on lapsia sosiaalistava ja työllistävä vaikutus. Se on meidän kaikkien lapsiperheiden homma vaatia niitä pienempiä ryhmiä ja enemmän aikuisia.
Miksi turhaan maksaa sitä 1,5 vuottakaan...! Mutta ai juu, se olisi sinulle ikävää, jos hankit lapsia.
Todellisuuteen nyt, nainen! Syntyvyys on jo nyt itsenäisyyden ajan alimmalla tasolla. Lapsiperheiden tuilla pyritään estämään sitä romahtamasta vielä tuostakin. Siinä sulle syyt.
Lapsi ei vielä puolitoistavuotiaana tarvitse sosiaalistumisya, hän tarvitsee aikaa, syliä ja rauhallisen ympäristön. Tämä on niiiiiiin moneen kertaan lastenpsykiatriassa jo todettu, että vaikutat nyt elävän täydessä itsepetoksen tilassa.
Toki, minäkin kannatan inhimillisen kokoisia lapsiryhmiä. Niitä on kumminkin kasvatettu koko ajan, koska päivähoidosta säästetään yhä. Se on tätä realismia.
Fakta on myös, että eniten nuorten naisten uralla etenemistä haittavat sinun kaltaisesi ihmiset, naiset ja miehet, jotka kuvittelevat, että kotona lapsia hoidettaessa vain loikoillaan ja pakoillaan työtä. Ettet häpeä! Sahaat omaa oksaasi, eikä minulla riitä sille ymmärrystä.
Se, että työpaikkojen ilmapiiri on osin kiristynyt, on totta. Mutta se, miten siihen reagoi, on sitten hyvin yksilöllistä. Joku omaksuu työnantajien vaatimukset sellaisinaan ja elää ikuista cv-orientoitunutta elämää, kuten ilmeisesti juuri sinä teet.
Moni taas ajattelee, että juurikin KOSKA mikään ei ole työmarkkinoilla varmaa, on sulaa hulluutta uhrata lastensa varhaislapsuus sille, että ei ole hoitovapaalla puolta vuotta, vaan muka-uraorientoituneena napottaa pomoaan silmiin aamupalaverissa jo vanhempainloman jälkeen.
Varmaan alakohtaistakin se, miten hoitovapaalla oloon suhtaudutaan, mutta enimmäkseen nykyään jo aika hyvin, varsinkin jos töihin palatessaan osoittaa työtehoa ja kouluttautuu eteenpäin, eikä jää ns. tuleen makaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä uraäitejä. Miksi tehdä lapsia, jos niiden kanssa ei halua viettää aikaa. Alle 3-vuotiaan lapsen paikka on kotona äidin kanssa, sitä pienempiä ei saisi viedä hoitoon.
Muutama tuntemani uraäiti on ratkaissut tämän dilemman niin, että mies on ollut kotona kunkin lapsen kanssa sen kolmannen vuoden. Kas uraäidin palkalla tämäkin on ihan todellinen ja varteenotettava vaihtoehto! Näille uramiehille tämä on tarjonnut mahdollisuuden tutustua lapseen kunnolla ja muodostaa läheisen suhteen ja samalla he ovat saaneet breikin työelämän oravanpyörästä. Vuosi kotona lasten kanssa tekee ihmeitä, sen jälkeen on hyvä tarttua takaisin töihin ihan uudella innolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoittaa mm. näin:
Miten siirtymä töihin onnistui pitkän kotiäitiyden jälkeen?
”Ei siinä mitään kummallisempaa ollut. Olin yhteydessä yritykseen, jossa olin tehnyt diplomityöni ja kysyin, löytyisikö töitä”, Korhonen kuittaa. Outokummusta löytyi.
Kuinkahan moni nykyään voi 5 vuoden kotiäitiyden jälkeen vain puhelinsoitolla saada duunia alati muuttuvassa maailmassa?
Parhaat/älykkäimmät/kyvykkäimmät saavat aina töitä, etenkin jos on suhteita (kuten tässä dippatyön kautta saadut suhteet). Tämä joukko on niin kysyttyä työvoimaa, että heille jokunen kotiäitivuosi ei ole uran tuho, etenkään jos on kotivuosina opiskellut alaa, jolle on työelämässä kysyntää. Tästä erittäin pienestä joukosta ei kuitenkaan voi tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Keskivertonaiselle ja -miehelle usean vuoden kotivanhemmuus voi olla uran kannalta hyvinkin kohtalokasta.
Tai sitten ei ole.
Keskivertonaisen ura ja uravaatimuksetkin hei ovat ehkä hiukan vähäisemmät kuin pörssoyhtiön johtajalla ;-D
Suomessa on mahdollisuuksien tasa-arvo, mitään laillista tai muutakaan estettä ei ole kenenkään menestymiselle. Voitte jankuttaa lasikatoista, patriarkoista ja mistä hyvänsä illuminateista, tosia kun on se, että ne ihmiset menestyy joilla on kykyä ja taitoa, kaikki muu on vain menestymättömien ihmisten tekosyitä kun ei vain rahkeet riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
114, se että mustaihoinen voi pääsrä jenkeissä pressaksi ei tarkoita, etteikö se olisi heille moninverroin haasteellisempaa. Tämä nyt vain rinnastuksena, että tajuaisit, miten höpsöjä puhut.
Jo siitä, että hillejä on suomalaisissa pörssiyrityksissä vasta yksi kertonee sen, että tasa-arvo ei ole edes likipitäen toteutunut.
Ja tämä ketjukin jo kertoo aika pitkälle mistä se johtui. Tolkutonta naisten aliarvostusta ja naisille perinteisesti enemmän langenneen hoito- ja kasvatustyön väheksyntää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua säällittää ne kotiäidit, jotka uskottelevat itselleen olevansa vuosi toisensa jälkeen kotona lapsen parhaaksi - vaikka samalla myöntävät, etteivät pidä työstään tai halua sinne palata. Ja sitten argumentoidaan, että "kyllä niitä töitä saa vielä tehdä vuosikymmeniä". I call bullshit. Te kotiinjäävät äidit tuhoatte työuraanne ja -mahdollisuuksianne.
Otan itseni esimerkiksi: minulla on 5- ja 1,5-vuotiaat lapset, molemmat menneet päiväkotiin 1v iässä ja minä palasin töihin - työpaikkaan josta pidän todella paljon - kun he olivat 7kk, isä jäi omasta halustaan hoitamaan heitä tuon 5kk. Meillä on sama palkka, molemmat olemme asiantuntijatyössä ja kuulumme korkeimpaan tulodesiiliin. Lasten päiväkoti on pieni ja yksityinen, maksaa jonkin verran enemmän kuin kunnallinen, mutta siellä on alle 20 lasta ja 4 aikuista aina paikalla. Jos olisin jäänyt kotiin molempien kanssa kolmeksi vuodeksi, ei minulla olisi työpaikkaa.
Työnantajani on läpikäynyt useita organisaatiouudistuksia, joiden aikana positioita on uudelleenjärjestelty ihan ylimmästä johdosta alaspäin. Jos olisin jäänyt kotiin, ei kukaan nykyjohdosta oikein edes tietäisi kuka ja millainen olen ja mitä osaan, kollegat olisivat edenneet ja minä en, luultavasti minulla ei olisi järkevää työtä, mihin palaisin sitten puolentoista vuoden päästä ja mahdollisissa seuraavissa neuvotteluissa se olisi exit. Työnhaku tilanteessa, missä määrää työnantajan markkinat, ei olisi helppoa, sillä olisin yksi kymmenistä - sadoista hakijoista, monella muulla ei olisi niitä kuuden vuoden lepotaukoja CV:ssään ja enemmän työvuosia ammattitaitoa todistamaan. Ja ollaan rehellisiä: on täysin naivia kuvitella työntantajien arvostavan kotiäitiyttä ja "sen aikana hankittuja organisointikykyjä".. Näin se ei vain mene. Kotiäitiysvuodet on ehkä lapselle mukavia ja leppoisia, äidille se on luoti omaan jalkaan. (jatkuu alla)
No, juurihan tuossa on yksi kovan luokan esimerkki, että noin se EI ole.
Joillekin se voi olla bye-bye äitiysloman takia. Jos on määräaikaisena tai tuntityöläisenä, tilanne on tietysti monisyinen ja hankalakin. Toisaalta, ei Hillelläkään ollut duunia odottamassa, mutta hän oli koulutettu ja luotti siihen, että töitä löytyy. Vaikka palasi siis työelämään keskellä vuosisadan pahinta työttömyyttä.
Mutta monille ei ole kotiäitiydestä haittaa, jos he ovat työssään päteviä ja jaksavat kotona ollessaankin säilyttää työinnon ja -taidon.
Olet muuten aika hyvä esimerkki ihmisestä, joka yrittää vimmaisesti perustella itselleen omien ratkaisujensa hyvyyttä. Taidat potea alitajuisesti huonoa omaatuntoa siitä, että olet pannut lapset jo taaperona päiväkotiin?
Toinen selittävä tekijä yksisilmäisyydellesi olisi tietysti tyhmyys, mutta yritän tulkita nyt asiaa sinulle parhain päin.
Nimittäin kun meitä on hyvin paljon, jotka olemme olleet rauhassa hoitovapaalla JA palanneet vaativaan asiantuntijatyöhön ja jopa tulleet pian paluun jälkeen ylennettyksi. Minä esimerkiksi.
En toki sano, että sama on tilanne kaikilla (huomaa, minä en yleistä omaa elämääni toisin kuin sinä), mutta että on bullshittiä sanoa, että pitkä hoitovapaa on luoti äidin jalkaan.
Mitenhän sinulle saisi selitettyä ilman rautalankaa, että kaikki äidit eivät tunne jatkuvaa syyllisyyttä töihinpaluusta ja taaperon hoitoonviennistä. Käsi sydämelläni voin tämän sinulle vannoa. Lapseni ovat oikein tyytyväisiä hoidossaan ja esikoinen edellä kaikessa kehityksessä ja kuopus päiväkodin aurinkoisin lapsi; yleensä aina hyvällä tuulella. Viikonloput ollaan ja touhutaan yhdessä, me emme käytä lapsenvahteja tai mummoja hoitoapuna ollenkaan, joten turha yrittää syyllistää ajankäytöstä. Minä en ole kuten sinä, joten jos et sinäkään yleistäisi omaa elämääsi ja kauniisti sanottuna yksisilmäisyyttäsi (lue: tyhmyyttäsi ;)) kaikkien kohdalle?
Tämä yksi kovan luokan esimerkki on juurikin sitä: Yksi. Kovan luokan. Esimerkki. On opiskellut kotonaoloaikana ja suhteet on kunnossa, ne vaikuttavat todella paljon työelämässä. Ei voida yleistää naisiin. Mutta tsemppiä sulle todisteluun, että oma valintasi on kaikille sopiva ja oikein ja paras ja erinomaisin ja. Minäkin tulin muuten paluun jälkeen ylennetyksi, molemmilla kerroilla ;). Toisen äitiyslomani aikana suoritin vielä loppuun toisen akateemisen tutkintoni. Mutta turhaan minä näitä sinulle kai kerron, kun naisten kannattaa jäädä kotiin hoitovapaan ajaksi ja siitä sitten ihan kaikilla ura urkenee!
Joopa joo, suomalainen nainen ei ole verrattavissa tummaihoiseen. Taidat olla idiootti, tiesitkö sitä että suomalainen nainen pärjää paremmin kaikilla elintasomittareilla Suomessa kuin mies, huono-osaisuus ja syrjäytyminenkin kasaantuu pääosin miehille.
Se, että luulet tai joku nainen Suomessa kuvittelee olevansa alistettu uhri vaikka kaikki asiat on miehiä paremmin on lievästi sanottuna naurettavaa.
Voi ei, nyt joku suomalainen kotimamma edennyt urallaan ja liitelee liian korkealla, ammutaan se alas meidän muiden maan matosten joukkoon!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua säällittää ne kotiäidit, jotka uskottelevat itselleen olevansa vuosi toisensa jälkeen kotona lapsen parhaaksi - vaikka samalla myöntävät, etteivät pidä työstään tai halua sinne palata. Ja sitten argumentoidaan, että "kyllä niitä töitä saa vielä tehdä vuosikymmeniä". I call bullshit. Te kotiinjäävät äidit tuhoatte työuraanne ja -mahdollisuuksianne.
Otan itseni esimerkiksi: minulla on 5- ja 1,5-vuotiaat lapset, molemmat menneet päiväkotiin 1v iässä ja minä palasin töihin - työpaikkaan josta pidän todella paljon - kun he olivat 7kk, isä jäi omasta halustaan hoitamaan heitä tuon 5kk. Meillä on sama palkka, molemmat olemme asiantuntijatyössä ja kuulumme korkeimpaan tulodesiiliin. Lasten päiväkoti on pieni ja yksityinen, maksaa jonkin verran enemmän kuin kunnallinen, mutta siellä on alle 20 lasta ja 4 aikuista aina paikalla. Jos olisin jäänyt kotiin molempien kanssa kolmeksi vuodeksi, ei minulla olisi työpaikkaa.
Työnantajani on läpikäynyt useita organisaatiouudistuksia, joiden aikana positioita on uudelleenjärjestelty ihan ylimmästä johdosta alaspäin. Jos olisin jäänyt kotiin, ei kukaan nykyjohdosta oikein edes tietäisi kuka ja millainen olen ja mitä osaan, kollegat olisivat edenneet ja minä en, luultavasti minulla ei olisi järkevää työtä, mihin palaisin sitten puolentoista vuoden päästä ja mahdollisissa seuraavissa neuvotteluissa se olisi exit. Työnhaku tilanteessa, missä määrää työnantajan markkinat, ei olisi helppoa, sillä olisin yksi kymmenistä - sadoista hakijoista, monella muulla ei olisi niitä kuuden vuoden lepotaukoja CV:ssään ja enemmän työvuosia ammattitaitoa todistamaan. Ja ollaan rehellisiä: on täysin naivia kuvitella työntantajien arvostavan kotiäitiyttä ja "sen aikana hankittuja organisointikykyjä".. Näin se ei vain mene. Kotiäitiysvuodet on ehkä lapselle mukavia ja leppoisia, äidille se on luoti omaan jalkaan. (jatkuu alla)
No, juurihan tuossa on yksi kovan luokan esimerkki, että noin se EI ole.
Joillekin se voi olla bye-bye äitiysloman takia. Jos on määräaikaisena tai tuntityöläisenä, tilanne on tietysti monisyinen ja hankalakin. Toisaalta, ei Hillelläkään ollut duunia odottamassa, mutta hän oli koulutettu ja luotti siihen, että töitä löytyy. Vaikka palasi siis työelämään keskellä vuosisadan pahinta työttömyyttä.
Mutta monille ei ole kotiäitiydestä haittaa, jos he ovat työssään päteviä ja jaksavat kotona ollessaankin säilyttää työinnon ja -taidon.
Olet muuten aika hyvä esimerkki ihmisestä, joka yrittää vimmaisesti perustella itselleen omien ratkaisujensa hyvyyttä. Taidat potea alitajuisesti huonoa omaatuntoa siitä, että olet pannut lapset jo taaperona päiväkotiin?
Toinen selittävä tekijä yksisilmäisyydellesi olisi tietysti tyhmyys, mutta yritän tulkita nyt asiaa sinulle parhain päin.
Nimittäin kun meitä on hyvin paljon, jotka olemme olleet rauhassa hoitovapaalla JA palanneet vaativaan asiantuntijatyöhön ja jopa tulleet pian paluun jälkeen ylennettyksi. Minä esimerkiksi.
En toki sano, että sama on tilanne kaikilla (huomaa, minä en yleistä omaa elämääni toisin kuin sinä), mutta että on bullshittiä sanoa, että pitkä hoitovapaa on luoti äidin jalkaan.
Mitenhän sinulle saisi selitettyä ilman rautalankaa, että kaikki äidit eivät tunne jatkuvaa syyllisyyttä töihinpaluusta ja taaperon hoitoonviennistä. Käsi sydämelläni voin tämän sinulle vannoa. Lapseni ovat oikein tyytyväisiä hoidossaan ja esikoinen edellä kaikessa kehityksessä ja kuopus päiväkodin aurinkoisin lapsi; yleensä aina hyvällä tuulella. Viikonloput ollaan ja touhutaan yhdessä, me emme käytä lapsenvahteja tai mummoja hoitoapuna ollenkaan, joten turha yrittää syyllistää ajankäytöstä. Minä en ole kuten sinä, joten jos et sinäkään yleistäisi omaa elämääsi ja kauniisti sanottuna yksisilmäisyyttäsi (lue: tyhmyyttäsi ;)) kaikkien kohdalle?
Tämä yksi kovan luokan esimerkki on juurikin sitä: Yksi. Kovan luokan. Esimerkki. On opiskellut kotonaoloaikana ja suhteet on kunnossa, ne vaikuttavat todella paljon työelämässä. Ei voida yleistää naisiin. Mutta tsemppiä sulle todisteluun, että oma valintasi on kaikille sopiva ja oikein ja paras ja erinomaisin ja. Minäkin tulin muuten paluun jälkeen ylennetyksi, molemmilla kerroilla ;). Toisen äitiyslomani aikana suoritin vielä loppuun toisen akateemisen tutkintoni. Mutta turhaan minä näitä sinulle kai kerron, kun naisten kannattaa jäädä kotiin hoitovapaan ajaksi ja siitä sitten ihan kaikilla ura urkenee!
Joo, no jos tuo sinun melttoamisesi ei johdu alitajuisesta syyllisyyden tunteesta ja tarpeesta selittää asiat itselle parhain päin, niin sitten jää se toinen vaihtoehto...
Minä en ole muuten sanonut missään, että kotiäitiys olisi ainoa vaihtoehto. Tai että se olisi kaikille tie ylennykseen. Tässäkin taas yleistät...
Eikä minulla ole mitään tarvetta selitellä, koska koen tehneeni parhaat ratkaisut lasteni ja itseni kannalta.
Ammuin vain alas luulosi siitä, että ura on kiinni nopeasta töihinpaluusta. Ei ole.
Jos se onnistuu Hillellekin uralla, joka on moninverroin vaativampi kuin keskivertosuomalaisnaisella, niin toki se onnistuu meille muillekin. Eikä edes tarvitse olla lisuria.
Ps. Se, että soittaa graduntekopaikkaansa ja kysyy sieltä töitä, ei ole mikään "suhteilla saatu duuni" . Se on normaalia järjenkäyttöä, ja edelleen työpaikan saanti siinä riippuu siitä, miten fiksun gradun on osannut tehdä ja millaisen vaikutelman antanut itsestään sitä tehdessään yhteistyöyritykselle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en ymmärrä uraäitejä. Miksi tehdä lapsia, jos niiden kanssa ei halua viettää aikaa. Alle 3-vuotiaan lapsen paikka on kotona äidin kanssa, sitä pienempiä ei saisi viedä hoitoon.
Muutama tuntemani uraäiti on ratkaissut tämän dilemman niin, että mies on ollut kotona kunkin lapsen kanssa sen kolmannen vuoden. Kas uraäidin palkalla tämäkin on ihan todellinen ja varteenotettava vaihtoehto! Näille uramiehille tämä on tarjonnut mahdollisuuden tutustua lapseen kunnolla ja muodostaa läheisen suhteen ja samalla he ovat saaneet breikin työelämän oravanpyörästä. Vuosi kotona lasten kanssa tekee ihmeitä, sen jälkeen on hyvä tarttua takaisin töihin ihan uudella innolla.
Se on vain sinun mielipiteesi. Minusta taas asia on niin, että äidin kuuluu jäädä hoitamaan lapsia. Kyllä niitä töitä ehtii tehdä myöhemminkin.582
Kenelle sinä suutasi oikein soitat? Kun tuo, jota kommentoit, nimenomaan on feministi. Ja sanoo, että kenenkään halua "opetella ompelemaan" ei pitäisi arvostaa vähemmän kuin toisen halua vaikkapa opetella korjaamaan moottoripyöriä.
Vanhanaikaista luulla, että vain moottoripyörän korjaamista pitää arvostaa ja naisia patistaa opettelemaan sitä, jotta heitä arvostettaisiin yhtä paljon kuin miehiä.