Lue keskustelun säännöt.
Vapaaehtoisesti lapsettomat fb-ryhmä on älyttömän negatiivinen
28.03.2017 |
Siis ymmärrän kyllä, että suurin osa heistä ei pidä lapsista. Mutta että about kaikki onkin aivan lasten ja äiti- sekä isäihmisten VIHAAJIA. Kaikki lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvä on oksettavaa, kamalaa ja sairasta.
Olisi mukava joskus törmätä johonkin neutraaliin ja asialliseen keskusteluun tuolla, mutta ehkä kerran tai kaksi olen jotain sen suuntaista nähnyt.
Miksikö käyn lukemassa kirjoituksia? Ihan vain huvittaakseni itseäni, kun ovat niin paatoksellisia. Nyt kyllä alkaa huvitus jo olla kaukana.
ps. itsekään en juurikaan pidä muista kuin omista lapsistani, joten useita veloja kuitenkin ymmärrän =) Varsinkin välinpitämättömät vanhemmat saavat minut vihaiseksi (huom! ei ole lapsen vika, jos häntä ei ole yhtään kasvatettu ja tätä velat eivät tunnu ymmärtävän)
Kommentit (276)
Mä en inhoa lapsia, pidän aika monista lapsista. Mutta myönnän, että äiti-ihmisistä monia inhoan ja se inho mulle on syntynyt sitä kautta, mikä heidän asenne lapsettomia naisia kohtaan on. Miehien suhtautuminen meihin usein on paljon parempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tämän ilmiön. Työkaverinani oli joku aika sitten vapaaehtoisesti lapsettomaksi identifioituva nainen, joka oli aidosti lapsivihamielinen. Hän saattoi työpaikan kahvipöydässä ihan avoimesti yökötellä ja tokaista "hyi", jos ylpeä mummi mainitsi jotain lapsenlapsestaan ja lapsiperheellisiin asiakkaisiin hän suhtautui kriittisemmin kuin muihin.
En ymmärrä miksi ihmisten pitää väkisin esitellä niitä lapsiensa ja lapsenlapsiensa kuvia toisille.
En minäkään vedä ilmettäni aivottomaan tyhjäpäiseen hymyyn ja kaiva Erkki-enon tai Kirsti-mummon kuvaa, ja sitä kaikille tuputa naaman eteen pakkoihailtavaksi.
Miksi jotkut eivät ymmärrä, ettei muita ihmisiä kiinnosta heidän sukulaistensa naamataulut, eikä muiden mielestä niissä teidän läheistenne kuvissa ole yhtään mitään ihanaa ja mykistävän hienoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
99% veloista muuttaa mielensä kun kasvaa aikuiseksi. Itsekin olin olevinani niin vela 20 vuotiaana. Nyt 40 vuotiaana lapsia on tullut tehtyä peräti 2 kappaletta. Olisi kyllä merkityksetön elämä jos lapset olisivat oikeasti jääneet tekemättä..
Noloa holhoavaa ylimielisyyttä. Jos et kuitenkaan käyttäisi itseäsi muiden ihmisten mittatikkuna.
Tää on vähän sellainen mahdoton keskusteltava kun ihan faktaa on, että hyvin monen parikymppisen mieli muuttuu, ja samaan aikaan tämän asian sanominen on varmin tapa saada kannastaan varma vela repimään peliverkkarinsa. Kaikkien mieli ei toki muutu, mutta ihan riittävän monen, joten valitettavasti se on tällaisena ex"velana" aina hiukan sellainen huvittava tilanne kun nipin napin täysi-ikäinen ihminen tilittää tätä valintaansa hirmuisella paatoksella. -eri
Eihän tuo mielenmuuttaminen ollutkaan mikään ikävä osa kirjoitusta, vaan ajatus siitä, että lapsettoman ihmisen elämä on merkityksetöntä. Oikeastiko sitten on yllätys, jos tuollaisia törkeyksiä laukovaa vihataan?
Vierailija kirjoitti:
Mä en inhoa lapsia, pidän aika monista lapsista. Mutta myönnän, että äiti-ihmisistä monia inhoan ja se inho mulle on syntynyt sitä kautta, mikä heidän asenne lapsettomia naisia kohtaan on. Miehien suhtautuminen meihin usein on paljon parempi.
En voi ymmärtää ihmistä joka äitinä menee vapaaehtoisesti lapsettomien sivuile "viihdyttämään" itseään, ja sitten on ihmeissään kun siellä ei tykätä lapsista.
Sitten tehdään ketju jossa itketään kun kaikki ei tykkää lapsista ja osa kirjoittaa heistä vihaisesti.
Minä itse vihaan osaa lapsista, ja osaa vanhemmista. Osa on yhdentekevää sakkia ja äärimmäisen pieni minoriteetti on sellaisia kenestä pidän.
Minä en koe syyllisyyttä vihan tunteestani. Se on ihan oikeutettu tunne ja on erittäin tervettä ja oikein tuntea vihaa.
Se on sairasta ja väärin, kun jotkut yrittää kieltää toisilta normaalin ja terveen tunteen.
Jos lapsenne ei osaa käyttäytyä, ettekä viitsi tai ymmärrä sitä kasvattaa, on lapsenne ja te, ansainneet vihani.
Jos aiheutatte muille kärsimystä ja pahaa oloa, teitä saa vihata.
Minulle aiheutta kärsimystä ja pahaa oloa lasten kirkuminen ja rääkyminen. Se on ihan sama asia, kuin jollekin ihmiselle on vaikka hajuisteiden lotraaminen. Jos joku saa hengenahdistusta, päänsärkyä ja pahaa oloa siitä, että joku itsekäs moukka lotraa myrkkyjä päällensä ja pakottaa toiset niitä haistamaan, on lotraaja ansainnut vihan osakseen.
Jos lapsi kirkuu niin että toisten korviin sattuu ja toisille tulee siitä kärsimystä, niin sitä lasta saa vihata.
Kyllä! Ihan oikeasti sitä lasta ja sen kyvytöntä vanhempaa saa vihata. Tietenkään vihan kohteelle ei saa tehdä mitään rikollista, mutta heitä saa vihata.
Vihaan lapsia ja lapsiperheitä siksi koska he elävät meidän muiden rahoilla. Aina kun näen lapsiperheen jossain niin ajattelen heti että nuo elävät minun verorahoillani ja minä en saa mitään yhteiskunnalta koska en mukamas ole pienituloinen. Heti kun lapsiperheiltä otetaan tuet pois eli lapsiperheet eläisi omilla rahoillansa ja vanhemmat elättäisi itse omat lapsensa niin silloin mun lapsi sekä perhevihamielisyys loppuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä lapsettomia säälittää lapset, niiden yksinkertaiset lihavat äidit uusia poikimassa sekä tuleva maailmansota joka jo ovella kolkuttelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tämän ilmiön. Työkaverinani oli joku aika sitten vapaaehtoisesti lapsettomaksi identifioituva nainen, joka oli aidosti lapsivihamielinen. Hän saattoi työpaikan kahvipöydässä ihan avoimesti yökötellä ja tokaista "hyi", jos ylpeä mummi mainitsi jotain lapsenlapsestaan ja lapsiperheellisiin asiakkaisiin hän suhtautui kriittisemmin kuin muihin.
En ymmärrä miksi ihmisten pitää väkisin esitellä niitä lapsiensa ja lapsenlapsiensa kuvia toisille.
En minäkään vedä ilmettäni aivottomaan tyhjäpäiseen hymyyn ja kaiva Erkki-enon tai Kirsti-mummon kuvaa, ja sitä kaikille tuputa naaman eteen pakkoihailtavaksi.
Miksi jotkut eivät ymmärrä, ettei muita ihmisiä kiinnosta heidän sukulaistensa naamataulut, eikä muiden mielestä niissä teidän läheistenne kuvissa ole yhtään mitään ihanaa ja mykistävän hienoa?
Tässäkin voidaan miettiä sitä, että kuinka toisia ihmisiä kohdellaan ja muistaa käytöstavat. Mitä se on sinulta pois jos joku työkaveri näyttää sinulle vaikka kuvan lapsestaan tai lapsenlapsestaan, siihen riittää vastaukseksi pelkkä hymy tai jokin ystävällinen sana. Mitäs kun sinä haluaisit jakaa jonkun itsellesi tärkeän tai merkityksellisen asian, odotatko että työkaverisi huokailevat kyllästyneenä eivätkä kiinnitä sinuun mitään huomiota. Niin ja minulla ei ole lapsia eikä lemmikkejä, mutta jonkun muun kuvan voin joskus kahvihuoneessa työkavereille näyttää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki tykkää lapsista. Tunnen useita, jotka vihaavat vauvoja ja pieniä lapsia yli kaiken.
Olen itse vela, enkä tykkää monestakaan asiasta: irtokissoista, eläinrääkkääjistä, toimimattomasta elektoriniikasta, monista ma-muis-ta, pilalle hemmotelluista lapsista jotka puhuvat päälle, möleyttelevistä ihmisistä jne, mutta miksi ei voi tyytyä siihen ettei tykkää, vaan pitää oikein vihata? Miksei pelkkä ei-tykkääminen ei riitä? Nuo vihaamisryhmät oikein lietsovat sitä omaa *itutuskäyrää niihin asioihin, joista ei tykkää. En jaksaisi itse elää vihan kanssa.
Viha on reaktio siihen, että on joutunut vääryden kohteeksi. Kun vaikka tulen ryöstämään sinut ja pahoinpitelen, ja sitten mustamaalaan sinut ja syytän sinua ryöstäjäksi ja pahoinpitelijäksi, esittäen että minä olen uhri. Niin silloin sinulle on tapahtunut vääryyttä ja aika normaalia on silloin olla vihainen ja järkevin kohde vihallesi olen minä. Ei esimerkiksi naapurisi tai joku asiaan liittymätön ihminen.
Et sinä minua kohtaan tunne silloin ihailua, kateutta tai sure sitä miten minulla on vaikeaa.
Ei tykkääminen on sitä ettei tykkää jostain ja tykkäämisen tunne puuttuu.
Minä tykkään jäätelöstä, mutta uloste on sellainen että minulta puuttuu tykkääminen sitä kohtaan.
Tai maksalaatikko.
Olen aika varma että sinä oikeasti olet vihainen ja tunnet vihaa ainakin osaa noista luettelemiasi asioita kohtaan, mutta jostain syystä yrität olla joku pyhimys, ja leikkiä ettet vihaisi.
Kuvittelet että vihaaminen on joku alhaisten ja huonojen ihmisten väärä ja sopimaton tunne, mutta se on oikeasti ihan normaali, eikä siinä ole mitään väärää tai pelottavaa. Vaikka meille on niin aivopesty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tämän ilmiön. Työkaverinani oli joku aika sitten vapaaehtoisesti lapsettomaksi identifioituva nainen, joka oli aidosti lapsivihamielinen. Hän saattoi työpaikan kahvipöydässä ihan avoimesti yökötellä ja tokaista "hyi", jos ylpeä mummi mainitsi jotain lapsenlapsestaan ja lapsiperheellisiin asiakkaisiin hän suhtautui kriittisemmin kuin muihin.
En ymmärrä miksi ihmisten pitää väkisin esitellä niitä lapsiensa ja lapsenlapsiensa kuvia toisille.
En minäkään vedä ilmettäni aivottomaan tyhjäpäiseen hymyyn ja kaiva Erkki-enon tai Kirsti-mummon kuvaa, ja sitä kaikille tuputa naaman eteen pakkoihailtavaksi.
Miksi jotkut eivät ymmärrä, ettei muita ihmisiä kiinnosta heidän sukulaistensa naamataulut, eikä muiden mielestä niissä teidän läheistenne kuvissa ole yhtään mitään ihanaa ja mykistävän hienoa?
Tässäkin voidaan miettiä sitä, että kuinka toisia ihmisiä kohdellaan ja muistaa käytöstavat. Mitä se on sinulta pois jos joku työkaveri näyttää sinulle vaikka kuvan lapsestaan tai lapsenlapsestaan, siihen riittää vastaukseksi pelkkä hymy tai jokin ystävällinen sana. Mitäs kun sinä haluaisit jakaa jonkun itsellesi tärkeän tai merkityksellisen asian, odotatko että työkaverisi huokailevat kyllästyneenä eivätkä kiinnitä sinuun mitään huomiota. Niin ja minulla ei ole lapsia eikä lemmikkejä, mutta jonkun muun kuvan voin joskus kahvihuoneessa työkavereille näyttää.
Se on minulta pois, koska en tykkää tekohymyillä ja teeskennellä toisten mieliksi. Mikään pakko ei ole niitä kuvia toisille esitellä. Monet eivät esittelekään, kun ovat sen verran fiksuja, että tietävät, ettei toisia kiinnosta.
Minähän en ole vastuussa sen ihmisen tunteista, joka niitä kuviaan esittelee minulle, kun en halua niitä ihailla. Minä haluan että minun ei tarvitse teeskennellä kenenkään mieliksi mitään.
Minä haluan olla aito ja jos minä joskus sanon jotain hyvää jollekin, niin se on aitoa, eikä teeskenneltyä.
En edes osaa teeskennellä että ihailen jotain pennunkuvaa. Jos yrittäisinkin esittää ja teeskennellä, niin toinen kyllä huomaisi, että minua inhottaa ja olen ärtynyt.
Minä en esittele kenellekään työkavereille mitään kuvia, enkä ole sen tyyppinen että haluaisin muilta jotain ihastelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tämän ilmiön. Työkaverinani oli joku aika sitten vapaaehtoisesti lapsettomaksi identifioituva nainen, joka oli aidosti lapsivihamielinen. Hän saattoi työpaikan kahvipöydässä ihan avoimesti yökötellä ja tokaista "hyi", jos ylpeä mummi mainitsi jotain lapsenlapsestaan ja lapsiperheellisiin asiakkaisiin hän suhtautui kriittisemmin kuin muihin.
En ymmärrä miksi ihmisten pitää väkisin esitellä niitä lapsiensa ja lapsenlapsiensa kuvia toisille.
En minäkään vedä ilmettäni aivottomaan tyhjäpäiseen hymyyn ja kaiva Erkki-enon tai Kirsti-mummon kuvaa, ja sitä kaikille tuputa naaman eteen pakkoihailtavaksi.
Miksi jotkut eivät ymmärrä, ettei muita ihmisiä kiinnosta heidän sukulaistensa naamataulut, eikä muiden mielestä niissä teidän läheistenne kuvissa ole yhtään mitään ihanaa ja mykistävän hienoa?
Tässäkin voidaan miettiä sitä, että kuinka toisia ihmisiä kohdellaan ja muistaa käytöstavat. Mitä se on sinulta pois jos joku työkaveri näyttää sinulle vaikka kuvan lapsestaan tai lapsenlapsestaan, siihen riittää vastaukseksi pelkkä hymy tai jokin ystävällinen sana. Mitäs kun sinä haluaisit jakaa jonkun itsellesi tärkeän tai merkityksellisen asian, odotatko että työkaverisi huokailevat kyllästyneenä eivätkä kiinnitä sinuun mitään huomiota. Niin ja minulla ei ole lapsia eikä lemmikkejä, mutta jonkun muun kuvan voin joskus kahvihuoneessa työkavereille näyttää.
Olen eri. Itse en koe tarvetta näyttää yhtään mitään kuvia, enkä sen kummemmin jakaa yksityiselämäni asioita työpaikalla, esimerkiksi puolisooni liittyvää. Huolettaa vähän se lasten yksityisyyskin. Yleensä ei katsota hyvällä, jos kaivaa esiin vaikka kesämökkireissusta kertoessa, että tässä on muuten mun puolisoni kuva, katsopa, tämmösen kanssa me oltiin kesämökillä ja tässä kuvassa se mun puoliso niin reippaasti tekee mökkiaskareita. Ai, se on niin hyvä kumppani, tosi komea/nätti! Eikös olekin?
Lapsista sitten esitellään kuvia noin, jotkut jakavat somessakin vähän turhankin vapaasti lastensa yksityisiä asioita kaikille seuraajille nähtäväksi.
Niitä kuvia, jos näyttää kerran, niin eihän se haittaa, mutta jos alkaa olla diaesitystä lapsesta, lemmikistä tai omasta harrastuksesta työpaikalla, niin ei se nyt hirveän hyvää sosiaalista kanssakäymisen taitoa osoita. Onneksi näitä on harvassa, oman kokemukseni mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Meitä lapsettomia säälittää lapset, niiden yksinkertaiset lihavat äidit uusia poikimassa sekä tuleva maailmansota joka jo ovella kolkuttelee.
Älä puhu kaikkien suulla. Minua ei säälitä kenenkään rääkyvät ja kirkuvat lapset tippaakaan. Olen aidosti vahingoniloinen, kun tiedän että jokain rääkyjä, kirkkuja ja piloille hemmoteltu paskiainen saa elää elämänsä aivan hirveässä maailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en inhoa lapsia, pidän aika monista lapsista. Mutta myönnän, että äiti-ihmisistä monia inhoan ja se inho mulle on syntynyt sitä kautta, mikä heidän asenne lapsettomia naisia kohtaan on. Miehien suhtautuminen meihin usein on paljon parempi.
En voi ymmärtää ihmistä joka äitinä menee vapaaehtoisesti lapsettomien sivuile "viihdyttämään" itseään, ja sitten on ihmeissään kun siellä ei tykätä lapsista.
Sitten tehdään ketju jossa itketään kun kaikki ei tykkää lapsista ja osa kirjoittaa heistä vihaisesti.
Minä itse vihaan osaa lapsista, ja osaa vanhemmista. Osa on yhdentekevää sakkia ja äärimmäisen pieni minoriteetti on sellaisia kenestä pidän.
Minä en koe syyllisyyttä vihan tunteestani. Se on ihan oikeutettu tunne ja on erittäin tervettä ja oikein tuntea vihaa.
Se on sairasta ja väärin, kun jotkut yrittää kieltää toisilta normaalin ja terveen tunteen.
Jos lapsenne ei osaa käyttäytyä, ettekä viitsi tai ymmärrä sitä kasvattaa, on lapsenne ja te, ansainneet vihani.
Jos aiheutatte muille kärsimystä ja pahaa oloa, teitä saa vihata.
Minulle aiheutta kärsimystä ja pahaa oloa lasten kirkuminen ja rääkyminen. Se on ihan sama asia, kuin jollekin ihmiselle on vaikka hajuisteiden lotraaminen. Jos joku saa hengenahdistusta, päänsärkyä ja pahaa oloa siitä, että joku itsekäs moukka lotraa myrkkyjä päällensä ja pakottaa toiset niitä haistamaan, on lotraaja ansainnut vihan osakseen.
Jos lapsi kirkuu niin että toisten korviin sattuu ja toisille tulee siitä kärsimystä, niin sitä lasta saa vihata.
Kyllä! Ihan oikeasti sitä lasta ja sen kyvytöntä vanhempaa saa vihata. Tietenkään vihan kohteelle ei saa tehdä mitään rikollista, mutta heitä saa vihata.
Ihan noin yleisesti kysyisin että kannattaisiko vähän harjoittaa itsereflektiota jos huomaa *vihaavansa* ihmisiä vain siksi että he ovat vähän ärsyttäviä, eivät kuitenkaan esimerkiksi massamurhaajia tms? Tuota omaa esimerkkiäsi lainatakseni, kuinka täysijärkiseltä kuulostaisi jos selittäisin suu vaahdossa *vihaavani* hajusteita käyttäviä ihmisiä? Mua ärsyttää esimerkiksi rullaportaissa väärin ryhmittyvät ihmiset, mutta en perusta identiteettiäni heidän vihaamisensa varaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tämän ilmiön. Työkaverinani oli joku aika sitten vapaaehtoisesti lapsettomaksi identifioituva nainen, joka oli aidosti lapsivihamielinen. Hän saattoi työpaikan kahvipöydässä ihan avoimesti yökötellä ja tokaista "hyi", jos ylpeä mummi mainitsi jotain lapsenlapsestaan ja lapsiperheellisiin asiakkaisiin hän suhtautui kriittisemmin kuin muihin.
En ymmärrä miksi ihmisten pitää väkisin esitellä niitä lapsiensa ja lapsenlapsiensa kuvia toisille.
En minäkään vedä ilmettäni aivottomaan tyhjäpäiseen hymyyn ja kaiva Erkki-enon tai Kirsti-mummon kuvaa, ja sitä kaikille tuputa naaman eteen pakkoihailtavaksi.
Miksi jotkut eivät ymmärrä, ettei muita ihmisiä kiinnosta heidän sukulaistensa naamataulut, eikä muiden mielestä niissä teidän läheistenne kuvissa ole yhtään mitään ihanaa ja mykistävän hienoa?
Tässäkin voidaan miettiä sitä, että kuinka toisia ihmisiä kohdellaan ja muistaa käytöstavat. Mitä se on sinulta pois jos joku työkaveri näyttää sinulle vaikka kuvan lapsestaan tai lapsenlapsestaan, siihen riittää vastaukseksi pelkkä hymy tai jokin ystävällinen sana. Mitäs kun sinä haluaisit jakaa jonkun itsellesi tärkeän tai merkityksellisen asian, odotatko että työkaverisi huokailevat kyllästyneenä eivätkä kiinnitä sinuun mitään huomiota. Niin ja minulla ei ole lapsia eikä lemmikkejä, mutta jonkun muun kuvan voin joskus kahvihuoneessa työkavereille näyttää.
Kun ihmiset eivät oikeasti ymmärrä siinä suunnattomassa sosiaalisessa lahjakkuudessaan, sellaista pikku asiaa, että kukaan ei oikeasti ihaile niitä teiden lapsianne.
Ihmiset saattavat sanoa, että onpa ihana, ja voi kun on suloinen. Mutta se on sitä näytelmää.
Ja kun teeskentelette että ihailette niitä teidän naaman eteen työnnettyjä rumia apinoita, niin annatte tyhmälle ihmiselle sen käsityksen, että on ok esitellä niitä kuvia kaikille.
Tyhmä luulee aidosti, että se heidän ruma lapsensa on joku koko muun maailman ihannoima.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tämän ilmiön. Työkaverinani oli joku aika sitten vapaaehtoisesti lapsettomaksi identifioituva nainen, joka oli aidosti lapsivihamielinen. Hän saattoi työpaikan kahvipöydässä ihan avoimesti yökötellä ja tokaista "hyi", jos ylpeä mummi mainitsi jotain lapsenlapsestaan ja lapsiperheellisiin asiakkaisiin hän suhtautui kriittisemmin kuin muihin.
En ymmärrä miksi ihmisten pitää väkisin esitellä niitä lapsiensa ja lapsenlapsiensa kuvia toisille.
En minäkään vedä ilmettäni aivottomaan tyhjäpäiseen hymyyn ja kaiva Erkki-enon tai Kirsti-mummon kuvaa, ja sitä kaikille tuputa naaman eteen pakkoihailtavaksi.
Miksi jotkut eivät ymmärrä, ettei muita ihmisiä kiinnosta heidän sukulaistensa naamataulut, eikä muiden mielestä niissä teidän läheistenne kuvissa ole yhtään mitään ihanaa ja mykistävän hienoa?
Tässäkin voidaan miettiä sitä, että kuinka toisia ihmisiä kohdellaan ja muistaa käytöstavat. Mitä se on sinulta pois jos joku työkaveri näyttää sinulle vaikka kuvan lapsestaan tai lapsenlapsestaan, siihen riittää vastaukseksi pelkkä hymy tai jokin ystävällinen sana. Mitäs kun sinä haluaisit jakaa jonkun itsellesi tärkeän tai merkityksellisen asian, odotatko että työkaverisi huokailevat kyllästyneenä eivätkä kiinnitä sinuun mitään huomiota. Niin ja minulla ei ole lapsia eikä lemmikkejä, mutta jonkun muun kuvan voin joskus kahvihuoneessa työkavereille näyttää.
Kun ihmiset eivät oikeasti ymmärrä siinä suunnattomassa sosiaalisessa lahjakkuudessaan, sellaista pikku asiaa, että kukaan ei oikeasti ihaile niitä teiden lapsianne.
Ihmiset saattavat sanoa, että onpa ihana, ja voi kun on suloinen. Mutta se on sitä näytelmää.
Ja kun teeskentelette että ihailette niitä teidän naaman eteen työnnettyjä rumia apinoita, niin annatte tyhmälle ihmiselle sen käsityksen, että on ok esitellä niitä kuvia kaikille.
Tyhmä luulee aidosti, että se heidän ruma lapsensa on joku koko muun maailman ihannoima.
Toivon että löydät tarvitsemasi avun noihin ilmiselviin mielenterveysongelmiisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki tykkää lapsista. Tunnen useita, jotka vihaavat vauvoja ja pieniä lapsia yli kaiken.
Olen itse vela, enkä tykkää monestakaan asiasta: irtokissoista, eläinrääkkääjistä, toimimattomasta elektoriniikasta, monista ma-muis-ta, pilalle hemmotelluista lapsista jotka puhuvat päälle, möleyttelevistä ihmisistä jne, mutta miksi ei voi tyytyä siihen ettei tykkää, vaan pitää oikein vihata? Miksei pelkkä ei-tykkääminen ei riitä? Nuo vihaamisryhmät oikein lietsovat sitä omaa *itutuskäyrää niihin asioihin, joista ei tykkää. En jaksaisi itse elää vihan kanssa.
Viha on reaktio siihen, että on joutunut vääryden kohteeksi. Kun vaikka tulen ryöstämään sinut ja pahoinpitelen, ja sitten mustamaalaan sinut ja syytän sinua ryöstäjäksi ja pahoinpitelijäksi, esittäen että minä olen uhri. Niin silloin sinulle on tapahtunut vääryyttä ja aika normaalia on silloin olla vihainen ja järkevin kohde vihallesi olen minä. Ei esimerkiksi naapurisi tai joku asiaan liittymätön ihminen.
Et sinä minua kohtaan tunne silloin ihailua, kateutta tai sure sitä miten minulla on vaikeaa.
Ei tykkääminen on sitä ettei tykkää jostain ja tykkäämisen tunne puuttuu.
Minä tykkään jäätelöstä, mutta uloste on sellainen että minulta puuttuu tykkääminen sitä kohtaan.
Tai maksalaatikko.
Olen aika varma että sinä oikeasti olet vihainen ja tunnet vihaa ainakin osaa noista luettelemiasi asioita kohtaan, mutta jostain syystä yrität olla joku pyhimys, ja leikkiä ettet vihaisi.
Kuvittelet että vihaaminen on joku alhaisten ja huonojen ihmisten väärä ja sopimaton tunne, mutta se on oikeasti ihan normaali, eikä siinä ole mitään väärää tai pelottavaa. Vaikka meille on niin aivopesty.
Höps. En vihaa, vaikka sinä niin koitat sanoja minun suuhuni tuputtaa. Tai ajatuksia mieleeni. Ei se minusta pyhimystä silti tee. Minusta vihan tunteet vain katkeroittavat ihmisen ja valitettavan moni vihaaja onkin syvästi katkera ja se paistaa siitä jatkuvasta jankkaamisesta ja siihen huomion kiinnittämisestä. On paljon helpompi elää, kun ei kiinnitä niihin inhoamiinsa asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan tämän ilmiön. Työkaverinani oli joku aika sitten vapaaehtoisesti lapsettomaksi identifioituva nainen, joka oli aidosti lapsivihamielinen. Hän saattoi työpaikan kahvipöydässä ihan avoimesti yökötellä ja tokaista "hyi", jos ylpeä mummi mainitsi jotain lapsenlapsestaan ja lapsiperheellisiin asiakkaisiin hän suhtautui kriittisemmin kuin muihin.
En ymmärrä miksi ihmisten pitää väkisin esitellä niitä lapsiensa ja lapsenlapsiensa kuvia toisille.
En minäkään vedä ilmettäni aivottomaan tyhjäpäiseen hymyyn ja kaiva Erkki-enon tai Kirsti-mummon kuvaa, ja sitä kaikille tuputa naaman eteen pakkoihailtavaksi.
Miksi jotkut eivät ymmärrä, ettei muita ihmisiä kiinnosta heidän sukulaistensa naamataulut, eikä muiden mielestä niissä teidän läheistenne kuvissa ole yhtään mitään ihanaa ja mykistävän hienoa?
Monia kiinnostaa. Miksi luulet ettei ketään kiinnosta jos sinua ei kiinnosta? Kyllä itse ihan mielenkiinnolla katson miltä esim. työkavereiden muksut näyttää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en inhoa lapsia, pidän aika monista lapsista. Mutta myönnän, että äiti-ihmisistä monia inhoan ja se inho mulle on syntynyt sitä kautta, mikä heidän asenne lapsettomia naisia kohtaan on. Miehien suhtautuminen meihin usein on paljon parempi.
En voi ymmärtää ihmistä joka äitinä menee vapaaehtoisesti lapsettomien sivuile "viihdyttämään" itseään, ja sitten on ihmeissään kun siellä ei tykätä lapsista.
Sitten tehdään ketju jossa itketään kun kaikki ei tykkää lapsista ja osa kirjoittaa heistä vihaisesti.
Minä itse vihaan osaa lapsista, ja osaa vanhemmista. Osa on yhdentekevää sakkia ja äärimmäisen pieni minoriteetti on sellaisia kenestä pidän.
Minä en koe syyllisyyttä vihan tunteestani. Se on ihan oikeutettu tunne ja on erittäin tervettä ja oikein tuntea vihaa.
Se on sairasta ja väärin, kun jotkut yrittää kieltää toisilta normaalin ja terveen tunteen.
Jos lapsenne ei osaa käyttäytyä, ettekä viitsi tai ymmärrä sitä kasvattaa, on lapsenne ja te, ansainneet vihani.
Jos aiheutatte muille kärsimystä ja pahaa oloa, teitä saa vihata.
Minulle aiheutta kärsimystä ja pahaa oloa lasten kirkuminen ja rääkyminen. Se on ihan sama asia, kuin jollekin ihmiselle on vaikka hajuisteiden lotraaminen. Jos joku saa hengenahdistusta, päänsärkyä ja pahaa oloa siitä, että joku itsekäs moukka lotraa myrkkyjä päällensä ja pakottaa toiset niitä haistamaan, on lotraaja ansainnut vihan osakseen.
Jos lapsi kirkuu niin että toisten korviin sattuu ja toisille tulee siitä kärsimystä, niin sitä lasta saa vihata.
Kyllä! Ihan oikeasti sitä lasta ja sen kyvytöntä vanhempaa saa vihata. Tietenkään vihan kohteelle ei saa tehdä mitään rikollista, mutta heitä saa vihata.
Ihan noin yleisesti kysyisin että kannattaisiko vähän harjoittaa itsereflektiota jos huomaa *vihaavansa* ihmisiä vain siksi että he ovat vähän ärsyttäviä, eivät kuitenkaan esimerkiksi massamurhaajia tms? Tuota omaa esimerkkiäsi lainatakseni, kuinka täysijärkiseltä kuulostaisi jos selittäisin suu vaahdossa *vihaavani* hajusteita käyttäviä ihmisiä? Mua ärsyttää esimerkiksi rullaportaissa väärin ryhmittyvät ihmiset, mutta en perusta identiteettiäni heidän vihaamisensa varaan.
Ei.
Ei vihan tunne ole mikään sellainen, että sitä saisi tuntea vain jotain massamurhaajaa kohtaan.
Ihan sitä saa tuntea vaikka naapuriaan kohtaan.
Sinä voisit kokeilla itse reflektoida itseäsi ja miettiä mikä siinä vihassa nyt on sellaista, että se on sinulle noin iso mörkö.
Oletpa aika omituinen kun höpötät jostain, että tässä muut olisivat perustaneet identiteettinsä vihaamisen varaan. Kerta kaikkiaan omituinen ajatus.
Minä vihaan rääkyviä lapsia. Se ei tarkoita, että olisin identiteettini perustanut vihaamiseen, muualla kuin sinun mielikuvituksessasi.
Minusta vaikuttaa että jotenkin pelkäät vihaamista, tai et oikein ole ymmärtänyt sitä konseptia.
Sinusta tulee myös vähän sellainen kuva, että yrität itseäsi jotenkin nostaa muiden yläpuolelle, tuolla persusteella, että sinä et vihaa, ja tuolla että maalaat muista ihmisistä jonkun hullun kuvan, jossa heillä se viha on muka koko identiteetti.
Maalaamasi kuva on höpötystäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en inhoa lapsia, pidän aika monista lapsista. Mutta myönnän, että äiti-ihmisistä monia inhoan ja se inho mulle on syntynyt sitä kautta, mikä heidän asenne lapsettomia naisia kohtaan on. Miehien suhtautuminen meihin usein on paljon parempi.
En voi ymmärtää ihmistä joka äitinä menee vapaaehtoisesti lapsettomien sivuile "viihdyttämään" itseään, ja sitten on ihmeissään kun siellä ei tykätä lapsista.
Sitten tehdään ketju jossa itketään kun kaikki ei tykkää lapsista ja osa kirjoittaa heistä vihaisesti.
Minä itse vihaan osaa lapsista, ja osaa vanhemmista. Osa on yhdentekevää sakkia ja äärimmäisen pieni minoriteetti on sellaisia kenestä pidän.
Minä en koe syyllisyyttä vihan tunteestani. Se on ihan oikeutettu tunne ja on erittäin tervettä ja oikein tuntea vihaa.
Se on sairasta ja väärin, kun jotkut yrittää kieltää toisilta normaalin ja terveen tunteen.
Jos lapsenne ei osaa käyttäytyä, ettekä viitsi tai ymmärrä sitä kasvattaa, on lapsenne ja te, ansainneet vihani.
Jos aiheutatte muille kärsimystä ja pahaa oloa, teitä saa vihata.
Minulle aiheutta kärsimystä ja pahaa oloa lasten kirkuminen ja rääkyminen. Se on ihan sama asia, kuin jollekin ihmiselle on vaikka hajuisteiden lotraaminen. Jos joku saa hengenahdistusta, päänsärkyä ja pahaa oloa siitä, että joku itsekäs moukka lotraa myrkkyjä päällensä ja pakottaa toiset niitä haistamaan, on lotraaja ansainnut vihan osakseen.
Jos lapsi kirkuu niin että toisten korviin sattuu ja toisille tulee siitä kärsimystä, niin sitä lasta saa vihata.
Kyllä! Ihan oikeasti sitä lasta ja sen kyvytöntä vanhempaa saa vihata. Tietenkään vihan kohteelle ei saa tehdä mitään rikollista, mutta heitä saa vihata.
Ihan noin yleisesti kysyisin että kannattaisiko vähän harjoittaa itsereflektiota jos huomaa *vihaavansa* ihmisiä vain siksi että he ovat vähän ärsyttäviä, eivät kuitenkaan esimerkiksi massamurhaajia tms? Tuota omaa esimerkkiäsi lainatakseni, kuinka täysijärkiseltä kuulostaisi jos selittäisin suu vaahdossa *vihaavani* hajusteita käyttäviä ihmisiä? Mua ärsyttää esimerkiksi rullaportaissa väärin ryhmittyvät ihmiset, mutta en perusta identiteettiäni heidän vihaamisensa varaan.
On tosiaan jotenkin nurinkurista väittää että lapsilla ei ole itselle mitään merkitystä ja sitten identifioida itsensä sitä kautta. Se viestittää vähän päinvastaista. Itselleni asiat joilla ei ole itselleni merkitystä eivät aivan hirveästi esiinny puheissani. En seuraa keskustelua niistä enkä todellakaan kerro joka paikassa miten asia x on minulle niin kovin merkityksetön.
Vierailija kirjoitti:
Vihaan lapsia ja lapsiperheitä siksi koska he elävät meidän muiden rahoilla. Aina kun näen lapsiperheen jossain niin ajattelen heti että nuo elävät minun verorahoillani ja minä en saa mitään yhteiskunnalta koska en mukamas ole pienituloinen. Heti kun lapsiperheiltä otetaan tuet pois eli lapsiperheet eläisi omilla rahoillansa ja vanhemmat elättäisi itse omat lapsensa niin silloin mun lapsi sekä perhevihamielisyys loppuu.
Ja tarkalleen ottaen millä tavalla sinä reppana kuvittelet elättäväsi minun perhettäni? - 6500 euroa kk tienaava nettoveronmaksaja kahden lapsen äiti
Olen itse vela, enkä tykkää monestakaan asiasta: irtokissoista, eläinrääkkääjistä, toimimattomasta elektoriniikasta, monista ma-muis-ta, pilalle hemmotelluista lapsista jotka puhuvat päälle, möleyttelevistä ihmisistä jne, mutta miksi ei voi tyytyä siihen ettei tykkää, vaan pitää oikein vihata? Miksei pelkkä ei-tykkääminen ei riitä? Nuo vihaamisryhmät oikein lietsovat sitä omaa *itutuskäyrää niihin asioihin, joista ei tykkää. En jaksaisi itse elää vihan kanssa.