Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi toisiin perheisiin syntyy jatkuvasti pelkkiä erityislapsia?
28.03.2017 |
Tiedän muutaman perheen jossa toisessa kaikilla neljällä ADD/AHDD ja toisen, jossa kaikki viisi ovat yliherkkiä ja allergisia suunnilleen kaikelle.
Ja asiasta toiseen, kun vanhemmat tajuavat että jokaisella pennulla on sama vaiva, miksi jatketaan lisääntymistä?
Kommentit (274)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adhd varmaan johtuu monissa tapauksissa siitä, että vanhemmilla ei ole kiinnostusta kasvattaa lapsiaan kärsivällisesti. Sitten onkin helppo syyttää muita ja lähteä vaikka baariin.
Ota asioista selvää, ennen kuin lähdet julistamaan tuollaisia törkeitä väitteitä. Adhd on synnynnäinen neurobiologinen häiriö, ei kasvatuksen tulos.
Adhd-lasten vanhemmissa todennäköisesti on enemmän tietynlaisista vaikeuksista kärsiviä, johtuen siitä, että näillä vanhemmillakin on adhd (perinnöllisyys). Mutta nämäkään vanhemmat eivät ole kasvatuksellaan lapsensa adhd:ta aiheuttaneet. Monet vanhemmat ovat myös aivan normaaleja, mutta lapsella on jostain muusta (tuntemattomasta) syystä johtuva adhd.
Kyllä kyllä. Mutta tämä koskee vain oikeaa neurologista häiriötä. Ihan samanlaisia oireita on myös lapsilla jotka oireilevat ihan puhtaasti psyykkisistä syistä. ADHD diagnoosi on vähän turhan helppo saada pelkän oirekuvan perusteella. Kotiolot, taustat ja vanhemmuuden arvio pitäisi aina selvittää myös ettei tulisi niin paljon hätäisiä vääriä diagnooseja. Tähän vaan menisi niin tuhottomasti aikaa ja resursseja joten helpompi tehdä pikainen diagnoosi ja kirjoittaa concerta tai ritalin resepti. Painotan kuitenkin että on myös ihan oikeaa ADHD:ta joka on puhtaasti neurologinen häiriö vaikka liitännäisenä psyykkistäkin oireilua yleensä esiintyy.
Millainen kokemus sinulla on adhd-tutkimuksista? Yleensä lapsi lähetetään lastenpsykiatrian poliklinikalle tutkimusjaksoon, jossa hänet tutkivat vähintään neuropsykologi ja lastenpsykiatri. Vain lääkäri eli lastenpsykiatri voi antaa diagnoosin. Hänen työparinaan on vielä psykologi tai psykiatrinen sairaanhoitaja, joka yhteistyössä psykiatrin kanssa kartoittaa lapsen taustat ja tunne-elämän, nimenomaan siksi, että muut syyt voidaan sulkea pois. Adhd-diagnoosia ei voi antaa pelkästään vanhempien tai koulun kertomuksien mukaan, vaan siihen on olemassa ihan erityiset tutkimukset. Sitä paitsi, adhd lääkitys ei auta, jos oikeaa adhd:ta ei ole, joten turha lääkitys kyllä näkyy heti, eikä sitä silloin jatketa (kaikille lääkitys tosin ei muista syistä sovi).
Hohhoijaa. Toki, näinhän sen pitäisi mennä, mutta kun ei vaan kaikkialla mene. ADHD:stä en tosin tiedä, mutta Aspergeristä kyllä, eli autismin kirjon häiriöstä kuitenkin. Meillä lapsi sai diagnoosin ihan julkisella puolella, mutta ei todellakaan ollut mitään pitkiä, hyvin monipuolisia tutkimuksia. En valita, kyllä minusta ihan maallikkonakin tuntuu, että diagnoosi on oikein. Itse asiassa minä koko asian nostin esiin, ei lasta mistään koulusta tutkimuksiin lähetetty tms. Psykologi teki peruskognitiiviset testit ja parin tunnin ajan jotain "Asperger-testejä". Neurologi luki tulokset (joiden mukaan lapsella ei psykologin mielestä missään nimessä ollut Aspergeriä) ja lukemansa perusteella sanoi, että selvästi on AS. Se siitä perusteellisuudesta ja moniammatillisesta, ristiriidattomasta yhteistyöstä. Paljon tuntui olevan painoarvoa silläkin, mitä me vanhemmat sanoimme ja olen miettinyt, olisiko ollut mahdollista saada runnottua diagnoosi läpi, jos olisimme itsepäisesti näin halunneet? Ehkä. Mutta kuten sanoin, tietysti diagnoosien pitäisi perustua hyvin huolellisiin tutkimuksiin, mutta ainakin minulle jäi poikani tapauksesta tunne, että ei se nyt kovin tarkkaa ollut.
Jos asperger-testit (autismikirjon häiriön testit) on tehty, niin aspergeria ei kyllä voi diagnoosiksi laittaa ilman, että se olisi näkynyt testeissä. Helpommin menee niin päin, että as-diagnoosia ei saa, vaan pelkästään maininnan "asperger-piirteitä", jos tietyt kriteerit eivät ihan tarkalleen täyty. Joten kummalliselta kuulostaa psykologin ja neurologin ristiriitainen tulkinta testistä.
Joo, kyllä tuo kummalta tuntui. Psykologi kertoi niitä tuloksia ja maallikon korviin kuulosti Aspergeriltä, mutta hän oli sitä mieltä, että ei tässä mitään ole ja oli lopettelemassa koko tapaamisia ym. Onhan poika aina ollut "erikoinen", mutta tuossa vaiheessa 11-vuotiaana tuntui, että ristiriidat ympäristön kanssa kärjistyivät niin paljon, että jotain apua oli saatava. Siis jos ei olisi diagnoosia saanut, ei sen väliä, jos olisi muuten voitu auttaa, mutta jäimme ihan tyhjän päälle. Tosin ne psykologikeskustelut olivat pitkälti aika turhan oloisia, koska poikahan ei puhunut juuri mitään, eikä ainakaan kertonut tunteistaan jne. (Toisaalta tuollaiset tilanteet ovat Aspergereille yleensä ihan painajaismaisiakin, enkä ymmärrä, miksi sitä "jutteluapua" tarjotaan aina, jos ihmisellä ei ole rahkeita sellaiseen.) Mutta koululääkäri oli ollut huolestunut pojan tilanteesta ja hän oli ohjannut neurologille psykologin tekemien tutkimusten jälkeen, joten tähän vedoten sinne sitten pääsimme. Ja neurologi oli heti varma, että Asperger on. Kyllä vähän jäi hutera kuva koko prosessista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, siis jos kasvatuksella ja kotioloilla on niin suuri merkitys mitä täälläkin annetaan ymmärtää että jonkun lapsen ADHD on vain "psyykkistä" kun taas toisten neurologista niin sittenhän synninpäästön voi ainakin antaa vanhemmille joilla on ADHD lapsen lisäksi sisarus joka on saatu pienellä ikäerolla ja joka on saanut samanlaisen kasvatuksen, samanlaiset kotiolot ja jolla ei ole ADHD oireita, eli oireet ovat lapsessa itsessään ei kasvatuksen tai kotiolojen aikaansamaa tuolle lapselle jolla oireita on koska samalla kasvatuksella ja kotioloilla on saatu myös "normaalisti" käyttäytyvä lapsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adhd varmaan johtuu monissa tapauksissa siitä, että vanhemmilla ei ole kiinnostusta kasvattaa lapsiaan kärsivällisesti. Sitten onkin helppo syyttää muita ja lähteä vaikka baariin.
Ota asioista selvää, ennen kuin lähdet julistamaan tuollaisia törkeitä väitteitä. Adhd on synnynnäinen neurobiologinen häiriö, ei kasvatuksen tulos.
Adhd-lasten vanhemmissa todennäköisesti on enemmän tietynlaisista vaikeuksista kärsiviä, johtuen siitä, että näillä vanhemmillakin on adhd (perinnöllisyys). Mutta nämäkään vanhemmat eivät ole kasvatuksellaan lapsensa adhd:ta aiheuttaneet. Monet vanhemmat ovat myös aivan normaaleja, mutta lapsella on jostain muusta (tuntemattomasta) syystä johtuva adhd.
Kyllä kyllä. Mutta tämä koskee vain oikeaa neurologista häiriötä. Ihan samanlaisia oireita on myös lapsilla jotka oireilevat ihan puhtaasti psyykkisistä syistä. ADHD diagnoosi on vähän turhan helppo saada pelkän oirekuvan perusteella. Kotiolot, taustat ja vanhemmuuden arvio pitäisi aina selvittää myös ettei tulisi niin paljon hätäisiä vääriä diagnooseja. Tähän vaan menisi niin tuhottomasti aikaa ja resursseja joten helpompi tehdä pikainen diagnoosi ja kirjoittaa concerta tai ritalin resepti. Painotan kuitenkin että on myös ihan oikeaa ADHD:ta joka on puhtaasti neurologinen häiriö vaikka liitännäisenä psyykkistäkin oireilua yleensä esiintyy.
Millainen kokemus sinulla on adhd-tutkimuksista? Yleensä lapsi lähetetään lastenpsykiatrian poliklinikalle tutkimusjaksoon, jossa hänet tutkivat vähintään neuropsykologi ja lastenpsykiatri. Vain lääkäri eli lastenpsykiatri voi antaa diagnoosin. Hänen työparinaan on vielä psykologi tai psykiatrinen sairaanhoitaja, joka yhteistyössä psykiatrin kanssa kartoittaa lapsen taustat ja tunne-elämän, nimenomaan siksi, että muut syyt voidaan sulkea pois. Adhd-diagnoosia ei voi antaa pelkästään vanhempien tai koulun kertomuksien mukaan, vaan siihen on olemassa ihan erityiset tutkimukset. Sitä paitsi, adhd lääkitys ei auta, jos oikeaa adhd:ta ei ole, joten turha lääkitys kyllä näkyy heti, eikä sitä silloin jatketa (kaikille lääkitys tosin ei muista syistä sovi).
Osastolla töissä. Kokemusta on. Vuorovaikutus arviota ja vanhemmuuden arviota ei tehdä automaattisesti eikä aina edes yhtä kotikäyntiä. Ja vaikka näkyvillä olisikin pahasti puutteellinen vanhemmuus saatetaan diagnoosi silti asettaa.
Vuorovaikutusarvio ja vanhemmuuden arviointi eivät kuulu adhd-diagnoosin tekemiseen, koska tyypillisessä tilanteessa psykologin ja neuropsykologin tutkimukset riittävät.
Puutteellinen vanhemmuus ei luonnollisesti myöskään millään tavalla sulje pois adhd:n mahdollisuutta, koska adhd-lapsilla voi ihan yhtä hyvin olla huonoja vanhempia kuin lapsilla ylipäänsä. Mikäli vanhemmuuden laadusta on epäilyä, asia kuuluu lastensuojelulle (hoitotaho tekee ilmoituksen), joka puolestaan tekee kotikäyntejä. Hyvin usein pahasti ongelmaiset lapset hoidetaan moniammatillisessa yhteistyössä lastensuojelun kanssa.
Osastolle päätyvät yleensä vain vaikeimmin oireilevat lapset, joilla joko häiriö on todella paha, on aiheuttanut vaikeita liitännäisoireita tai joiden ympäristö ei kykene vastaamaan sopivalla tavalla ja joita näin ollen ei pystytä polikliinisesti tutkimaan.
Näin on. Yritin vain sanoa aiemmin että ihan samanlainen oirekuva kuin ADHD:ssa voi olla ilman neurologista pohjaa. Eli puhtaasti psyykkisistä syistä. Tällöinhän kyseessä ei ole ADHD vaikka diagnoosi asetettaisiin. Sitä juuri kritisoin että pelkän osastoseurannan ja psykologin tutkimusten perusteella diagnosoidaan koska tokihan näin saadaan oireet hyvinkin kartoitettua mutta ei mitenkään selvitettyä mistä ne johtuvat. Eli pitäisi mielestäni (eikä vain minun mielestäni, paljon ollaan tästä töissä puhuttu) nykyistä tarkemmin selvittää muut mahdolliset syyt ennen diagnoosin asettamista. Ainakaan meillä ei välttämättä diagnoosia ole vielä tehty lapsen tullessa osastolle vaan tulee nimenomaan tutkimusjaksolle juuri näihin psykologin tutkimuksiin ja seurantaan lähinnä. Meillä on kyllä osastonlääkärikin suoraan myöntänyt joissain tapauksissa että voi olla ADHD mutta voi olla muustakin kyse. Taisit aiemmin mainita (tai sitten se oli joku muu) että lääkitys ei auta jos kyseessä ei ole oikea ADHD ja sehän on kyllä ihan totta! Joten äkkiseltään voisi ajatella kaikille oireileville lääkekokeilua niin sillähän se diagnoosi varmistuisi. Meillä on ollut osastolla kylläkin lapsia joilla lääkitys päällä mutta oireilevat siitä huolimatta eikä diagnoosia kuitenkaan ole kyseenalaistettu. Paljon riippuu lääkäristä.
Vaikeiden tapausten kohdalla voi olla, että sen adhd-oireilun päälle on kehittynyt niin paljon muista asioista (joko adhd:n seurauksena tulleista tai siihen liittymättömistä asioista) johtuvaa samantyyppistä oireilua, että adhd-lääkitys ei näytä vaikuttavan. Kenties tuolloin ajatuksena on kuitenkin hoitaa mahdollisesti pohjalla olevaa adhd:ta, jolloin muihin syihin pääsee paremmin käsiksi. Tietysti pelkkä lääkityskin voi joillain lapsilla aiheuttaa omanlaisiaan oireita.
No joo. Näin mäkin olen asiaa järkeillyt. Eihän nämä helppoja ja yksiselitteisiä asioita ole. Tärkeintähän loppupeleissä on että lapsi (ja koko perhe) saa tarvitsemansa avun, johtuivat oireet sitten mistä vain. Diagnoosi tietty lääkityksen aloittamista ja tukien hakemista ajatellen tarpeen mutta muuten oireiden mukaan hoidetaan johtui sitten mistä vaan.
Mä olen ihmetellyt samaa, mutta en ole uskaltanut kysyä. Kuitenkin otan uudelleen esiin saman asian kuin pari kertaa aiemmin huonolla menestyksellä, mutta miten paljon se näiden lasten vanhempien nuoruuden aikainen psykoosilääkkeiden ja/tai päihteiden viihdekäyttö voivat vaikuttaa asiaan? He ovat useimmiten ihmisiä, joista ei voisi päällepäin päätellä mitään hurjaa menneisyyttä, mutta yhdellä (jos toisella) tietämälläni äidillä on päihdeputki nuoruudessaan johon liittyi vahvasti pilvenpoltto, alkoholi ja nappihuumeet. Sen lisäksi lapsen isä narkkasi ja ryyppäsi jo 12-vuotiaasta, mutta kunnostautui armeijaikäisenä, ennen kuin sortui uudelleen ja jäi sille tielleen. Lapsella on ad/hd, tarkkaavaisuushäiriötä sun muuta ongelmaa, vaikka on kasvatettu hyvin.
Samaten omalla veljelläni on huomattavasti erilaisia piirteitä kuin meissä kahdessa vanhemmassa lapsessa. Hänellä oli todella huomattavia vaikeuksia seurata ohjeita, eli toiminnanohjaus ei pelittänyt samalla tavalla kuin muilla ikäisillään. Lisäksi hän oli hirveän itsepäinen, mikä menee jopa autistiseksi pänkkäpäisyydeksi välillä ja muistan että pihalla muut lapset hakivat tilaa veljeltäni joskus nyrkeillä. Tämä voi kuullostaa normaalin uhmaikäisen touhulta, mutta se uhmaikä on kestänyt siinä tapauksessa aika pitkään ja edes ohjaamani adhd- lapset eivät olleet näin pahoja kuin veljeni. Sen lisäksi hänellä oli tukuttain ihmeellisiä juttuja ja ideoita,ja käytösmalleja joissa ei ollut mitään järkeä. Hän ei millään esimerkiksi oppinut solmimaan kengännauhoja, koska hän yksinkertaisesti päätti ettei opettele sitä. Siitä taisteltiin tajuttoman kauan, eikä jätkä opetellut sitä. Sen lisäksi jos hänen hiuksiaan yritti harjata tai kammata tai laittoi käden toiselle olkapäälle, että pysy paikallasi nyt hetki, niin hän aloitti kauhean kiemurtelun kuin mato. Olen nähnyt samaa käytöstä muilla lapsilla, joilla on ihan diagnosoitu ylivilkkaus- tai tarkkaavaisuushäiriö. Se varsinainen pointti on siis se, että isäni aloitti lääkkeiden väärinkäytön paria vuotta aiemmin ennen kuin äitini alkoi odottaa veljeäni ja olen aivan varma, että nuo ovat jälkiä siitä, sillä emme saaneet häntä ruotuun edes kasvatuksella ja kurilla.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ihmetellyt samaa, mutta en ole uskaltanut kysyä. Kuitenkin otan uudelleen esiin saman asian kuin pari kertaa aiemmin huonolla menestyksellä, mutta miten paljon se näiden lasten vanhempien nuoruuden aikainen psykoosilääkkeiden ja/tai päihteiden viihdekäyttö voivat vaikuttaa asiaan? He ovat useimmiten ihmisiä, joista ei voisi päällepäin päätellä mitään hurjaa menneisyyttä, mutta yhdellä (jos toisella) tietämälläni äidillä on päihdeputki nuoruudessaan johon liittyi vahvasti pilvenpoltto, alkoholi ja nappihuumeet. Sen lisäksi lapsen isä narkkasi ja ryyppäsi jo 12-vuotiaasta, mutta kunnostautui armeijaikäisenä, ennen kuin sortui uudelleen ja jäi sille tielleen. Lapsella on ad/hd, tarkkaavaisuushäiriötä sun muuta ongelmaa, vaikka on kasvatettu hyvin.
Samaten omalla veljelläni on huomattavasti erilaisia piirteitä kuin meissä kahdessa vanhemmassa lapsessa. Hänellä oli todella huomattavia vaikeuksia seurata ohjeita, eli toiminnanohjaus ei pelittänyt samalla tavalla kuin muilla ikäisillään. Lisäksi hän oli hirveän itsepäinen, mikä menee jopa autistiseksi pänkkäpäisyydeksi välillä ja muistan että pihalla muut lapset hakivat tilaa veljeltäni joskus nyrkeillä. Tämä voi kuullostaa normaalin uhmaikäisen touhulta, mutta se uhmaikä on kestänyt siinä tapauksessa aika pitkään ja edes ohjaamani adhd- lapset eivät olleet näin pahoja kuin veljeni. Sen lisäksi hänellä oli tukuttain ihmeellisiä juttuja ja ideoita,ja käytösmalleja joissa ei ollut mitään järkeä. Hän ei millään esimerkiksi oppinut solmimaan kengännauhoja, koska hän yksinkertaisesti päätti ettei opettele sitä. Siitä taisteltiin tajuttoman kauan, eikä jätkä opetellut sitä. Sen lisäksi jos hänen hiuksiaan yritti harjata tai kammata tai laittoi käden toiselle olkapäälle, että pysy paikallasi nyt hetki, niin hän aloitti kauhean kiemurtelun kuin mato. Olen nähnyt samaa käytöstä muilla lapsilla, joilla on ihan diagnosoitu ylivilkkaus- tai tarkkaavaisuushäiriö. Se varsinainen pointti on siis se, että isäni aloitti lääkkeiden väärinkäytön paria vuotta aiemmin ennen kuin äitini alkoi odottaa veljeäni ja olen aivan varma, että nuo ovat jälkiä siitä, sillä emme saaneet häntä ruotuun edes kasvatuksella ja kurilla.
Korjaus: vaikka on kasvatettu hyvin. Eli siis, adhd tai mikään tällainen ei johdu kasvatuksesta tai sen puutteesta, mutta tarkoitin sitä, että kasvatuksesta ei johdu se käytös miten lapsi käyttäytyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ihmetellyt samaa, mutta en ole uskaltanut kysyä. Kuitenkin otan uudelleen esiin saman asian kuin pari kertaa aiemmin huonolla menestyksellä, mutta miten paljon se näiden lasten vanhempien nuoruuden aikainen psykoosilääkkeiden ja/tai päihteiden viihdekäyttö voivat vaikuttaa asiaan? He ovat useimmiten ihmisiä, joista ei voisi päällepäin päätellä mitään hurjaa menneisyyttä, mutta yhdellä (jos toisella) tietämälläni äidillä on päihdeputki nuoruudessaan johon liittyi vahvasti pilvenpoltto, alkoholi ja nappihuumeet. Sen lisäksi lapsen isä narkkasi ja ryyppäsi jo 12-vuotiaasta, mutta kunnostautui armeijaikäisenä, ennen kuin sortui uudelleen ja jäi sille tielleen. Lapsella on ad/hd, tarkkaavaisuushäiriötä sun muuta ongelmaa, vaikka on kasvatettu hyvin.
Samaten omalla veljelläni on huomattavasti erilaisia piirteitä kuin meissä kahdessa vanhemmassa lapsessa. Hänellä oli todella huomattavia vaikeuksia seurata ohjeita, eli toiminnanohjaus ei pelittänyt samalla tavalla kuin muilla ikäisillään. Lisäksi hän oli hirveän itsepäinen, mikä menee jopa autistiseksi pänkkäpäisyydeksi välillä ja muistan että pihalla muut lapset hakivat tilaa veljeltäni joskus nyrkeillä. Tämä voi kuullostaa normaalin uhmaikäisen touhulta, mutta se uhmaikä on kestänyt siinä tapauksessa aika pitkään ja edes ohjaamani adhd- lapset eivät olleet näin pahoja kuin veljeni. Sen lisäksi hänellä oli tukuttain ihmeellisiä juttuja ja ideoita,ja käytösmalleja joissa ei ollut mitään järkeä. Hän ei millään esimerkiksi oppinut solmimaan kengännauhoja, koska hän yksinkertaisesti päätti ettei opettele sitä. Siitä taisteltiin tajuttoman kauan, eikä jätkä opetellut sitä. Sen lisäksi jos hänen hiuksiaan yritti harjata tai kammata tai laittoi käden toiselle olkapäälle, että pysy paikallasi nyt hetki, niin hän aloitti kauhean kiemurtelun kuin mato. Olen nähnyt samaa käytöstä muilla lapsilla, joilla on ihan diagnosoitu ylivilkkaus- tai tarkkaavaisuushäiriö. Se varsinainen pointti on siis se, että isäni aloitti lääkkeiden väärinkäytön paria vuotta aiemmin ennen kuin äitini alkoi odottaa veljeäni ja olen aivan varma, että nuo ovat jälkiä siitä, sillä emme saaneet häntä ruotuun edes kasvatuksella ja kurilla.
Paljon mahdollista että noilla asioilla on yhteys! Nämä ongelmat taitavat olla vielä niin uusia (joitain vuosikymmeniä) ettei asiasta ole vielä riittävästi tutkimustietoa.
Nämä on näitä juttuja mitä ei aina tiedä. Esim itse join tolkuttomasti kahvia odottaessa juuri lasta jolla epäillään ADHD:ta ja lisäksi syntyi ennenaikaisesti. Väkisinkin on käynyt mielessä mikä mahdollisuus on esim. kofeiinilla oireisiin. Joskus ne geenit ja aivosähkökäyrät on pienestä kiinni. Ei ole mielestäni mitenkään poisssuljettua sellainenkin mahdollisuus että jos en olisi jounut kahvia ja jos lapseni ei olisi syntynyt ennenaikaisesti hän olisi erilainen henkilö/persoona. Mutta nämä on jos ja jos...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jännä miten tää koko keskustelu on taas ihan lähtenyt lapasesta. Alunperin oli kyse siitä miksi samaan perheeseen syntyy paljon erityislapsia ja nyt sitten pohditaan adhd:n syntymekanismia. Aina erityislapsista puhuttaessa keskustelu nopeasti kääntyy nimenomaan adhd lapsiin vaikka esim. sydänsairaat tai muuten pitkäaikaisesti tai pysyvästi sairaat, kehitysvammaiset, autisminkirjon häiriöiset jne ovat kaikki erityislapsia
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten tää koko keskustelu on taas ihan lähtenyt lapasesta. Alunperin oli kyse siitä miksi samaan perheeseen syntyy paljon erityislapsia ja nyt sitten pohditaan adhd:n syntymekanismia. Aina erityislapsista puhuttaessa keskustelu nopeasti kääntyy nimenomaan adhd lapsiin vaikka esim. sydänsairaat tai muuten pitkäaikaisesti tai pysyvästi sairaat, kehitysvammaiset, autisminkirjon häiriöiset jne ovat kaikki erityislapsia
Syntymekanismi nyt on sidoksissa siihen, miten yhdessä perheessä voi olla kolmekin erityislasta! Mutta siis, adhd tulee ensimmäisenä mieleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No kun se näyttää olevan se kynnyskysymys niin monelle. Eli mikä, no se että onko juuri jonkun lapsen ADHD sitä "oikeaa" ADHD:ta vaan vain huonon kasvatuksen aikaansaamaa. Se kun askarruttaa niin monia, niin monia. Tai oikeastaan ei edes askarruta vaan niin monella näyttää olevan valmiiksi jo mielipide jostain tietystä lapsesta tai kaikista perheistä ja lapsista, että kyse on vain kotioloista ja kasvatuksesta ja sille yritetään löytää pönkitystä ja tukea tältäkin palstalta. Sitten samaan syssyyn tunnustetaan että kyllähän sitä "oikeaakin" ADHD:ta on mutta sehän nyt onkin yleensä totta vain niissä lääkäri-lakimies perheissä missä ollaan niin kunnollisia,niin kunnollisia että ei kai se nyt niissä kasvatuksesta voi johtua, mutta kaikissa muissa perheissä kyllä.
Voi kun nämä neuropsykiatriset häiriöt olisi osattu tunnistaa jo aiemmin. Olisi monta syrjäytynyttä töissä nyt. Vaikka kyllä monella syrjäytyneellä on taustalla mt-ongelmia, ei ADHD:ta voi pelkästään syyttää. Mutta paljon silti olisi säästetty...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun lapsuudenperheessä me kaikki 3 ollaan erityisaikuisia ;) Mulla ja nuorimmalla on ADHD, keskimmäisellä Asperger-dianoosi. Kaikki olemme saaneet diagnoosimme vasta aikuisena, ei niihin aikoihin kun me oltiin lapsia sellaisista tiedettykään. ADHD:t oli vaan tottelemattomia mukuloita ja riiviöitä ja Asperger ujo kirjakielinen pikkuprofessori.
Ei siis saatu mitään erityistä tukea vaan me ADHD:t lähinnä "hoidoksi" jälki-istuntoja ja aikuisten huutoa. Silti meistä kaikista on tullut ihan tuottavia yhteiskunnan jäseniä. Sisarussarjan asperger on fyysikko ja töissä tutkijana yliopistolla. Me kaksi muuta ollaan it-alalla koodailemassa, minä tosin jätin opinnot kesken ja olen yliopisto-dropout mutta eipä ole uraa haitannut.
Vierailija kirjoitti:
Serkku poltti neljän raskauden ajan. Ensimmäinen normaali ja terve. Ajatteli että ei näköjään haitannut yhtään. Toinen puoliksi kuuro, kaksostytöistä toisella oppimisvaikeuksia koulussa, nuorimmaisella pahaa ihottumaa ympäri kroppaa ja silmässä iso näköä haittaava mansikkaluomi. Tyttö oli 4 viikon ikäisenä tulipunainen. Huomasin hänet nähdessään että jotain on vialla. Halveksun serkkua enkä halua olla tekemisissä. Ikää oli 43 kun teki viimeisen uuden miehen kanssa, ihan vaan näyttääseen ex miehelle joka lähti sihteerin matkaan.
Mansikkaluomella ei kyllä ole mitään tekemistä tupakoinnin kanssa. Minulla on kahdella lapsella ollut mansikkaluomi, en ole ikänä tupakoinut, raskausaikana en juonut tippaakaan alkoholia ja muutenkin söin terveellisesti ja pidin itsestäni huolta. Ei allergioita, ei terveysongelmia. Ja silti tuli lapsille mansikkaluomet. Ei sillä, että niistä nyt mitään harmia oli, ne oli kohtuullisen pieniä ja hävisi iän myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähinnä nämä "sosiaaliluokkien erot" ADHD-lasten kasvatuksessa näkyvät perheiden motivaatiossa kasvattaa lasta. Ns. hyväosaiset perheet hakevat tukitoimia varhain. Hankitaan erityislapselle kehittäviä harrastuksia. Lääkitys aloitetaan ajoissa.
Ne alemman sosiaaliluokan perheet eivät motivoidu lapsen hoitoon. Lääkettä vastustetaan, lasta puolustellaan. Ollaan haluttomia tekemään yhteistyötä koulun tms. kanssa. Kaikkea selitellään adhd:lla
Tiedän tämän, koska työskentelen erityislasten parissa.
Lisäksi "alemman sosiaaliluokan" perheet tekevät todella monta lasta, vaikka tietävät että adhd periytyy luultavasti seuraavallekin. Sitten kohta lastensuojelu mukana, kun vanhemmat väsyvät.
On paljon myös vanhemmista kiinni, millainen tulevaisuus adhd-lapselle tulee. Kasvatuksella ei voida siihen vaikuttaa, mutta tukitoimien tarjoamisella ja lääkityksellä voi.
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä nämä "sosiaaliluokkien erot" ADHD-lasten kasvatuksessa näkyvät perheiden motivaatiossa kasvattaa lasta. Ns. hyväosaiset perheet hakevat tukitoimia varhain. Hankitaan erityislapselle kehittäviä harrastuksia. Lääkitys aloitetaan ajoissa.
Ne alemman sosiaaliluokan perheet eivät motivoidu lapsen hoitoon. Lääkettä vastustetaan, lasta puolustellaan. Ollaan haluttomia tekemään yhteistyötä koulun tms. kanssa. Kaikkea selitellään adhd:lla
Tiedän tämän, koska työskentelen erityislasten parissa.
Tämä on NIIN totta!!! Aina vedotaan adhd:hen mutta yhtään ei kiinnosta miten itse voisi lastaan auttaa ja tukea. Ennemmin kerätään sääliä kun itsellä on niin rankkaa "hankalan" lapsen kanssa. Hoitoon ei hakeuduta itse vaan lapsi pääsee hoidon piiriin vasta kun ulkopuolinen taho, yleensä koulu puuttuu asiaan. Oon kyllä törmännyt samaan ilmiöön korkeasti koulutettujenkin vanhempien perheissä mutta harvemmin. On kyllä silloin usein muitakin "piilo ongelmia" perheessä vaikka julkisivu pidetään kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä nämä "sosiaaliluokkien erot" ADHD-lasten kasvatuksessa näkyvät perheiden motivaatiossa kasvattaa lasta. Ns. hyväosaiset perheet hakevat tukitoimia varhain. Hankitaan erityislapselle kehittäviä harrastuksia. Lääkitys aloitetaan ajoissa.
Ne alemman sosiaaliluokan perheet eivät motivoidu lapsen hoitoon. Lääkettä vastustetaan, lasta puolustellaan. Ollaan haluttomia tekemään yhteistyötä koulun tms. kanssa. Kaikkea selitellään adhd:lla
Tiedän tämän, koska työskentelen erityislasten parissa.
Tämä on NIIN totta!!! Aina vedotaan adhd:hen mutta yhtään ei kiinnosta miten itse voisi lastaan auttaa ja tukea. Ennemmin kerätään sääliä kun itsellä on niin rankkaa "hankalan" lapsen kanssa. Hoitoon ei hakeuduta itse vaan lapsi pääsee hoidon piiriin vasta kun ulkopuolinen taho, yleensä koulu puuttuu asiaan. Oon kyllä törmännyt samaan ilmiöön korkeasti koulutettujenkin vanhempien perheissä mutta harvemmin. On kyllä silloin usein muitakin "piilo ongelmia" perheessä vaikka julkisivu pidetään kunnossa.
Olen se tänne kirjoitellut AS-pojan äiti. Ainakin meillä niitä tukitoimia on ollut aika vaikea saada tai ne ovat varsin hyödyttömiä. (AS-lapselle juttelu ei usein ole luontevaa.) Eli kauheasti niihin ei "hakeuduta". Aspergeriin nyt ei lääkettä olekaan, mutta kyllä siihen usein liittyy sellaisia mielen ongelmia, joihin olisi lääkettä ehkä tarjolla. Mieheni on lääkäri eli juurikin korkeasti koulutettu ja kyllä hän suhtautuu tosi kriittisesti lasten psyykenlääkkeisiin. Eli ihan yksioikoista ei ole. Se ilmiö valitettavasti taitaa kyllä olla olemassa, että jotkut piilottelevat diagnoosin takana ja kerjäävät säälipisteitä yrittämättäkään tehdä mitään, mutta en itse ole ajatellut, että koulutustaso vaikuttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jännä miten tää koko keskustelu on taas ihan lähtenyt lapasesta. Alunperin oli kyse siitä miksi samaan perheeseen syntyy paljon erityislapsia ja nyt sitten pohditaan adhd:n syntymekanismia. Aina erityislapsista puhuttaessa keskustelu nopeasti kääntyy nimenomaan adhd lapsiin vaikka esim. sydänsairaat tai muuten pitkäaikaisesti tai pysyvästi sairaat, kehitysvammaiset, autisminkirjon häiriöiset jne ovat kaikki erityislapsia
Syntymekanismi nyt on sidoksissa siihen, miten yhdessä perheessä voi olla kolmekin erityislasta! Mutta siis, adhd tulee ensimmäisenä mieleen.
Niin mut miks just se adhd aina tän tyyppisissä keskusteluissa tulee kaikille mieleen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähinnä nämä "sosiaaliluokkien erot" ADHD-lasten kasvatuksessa näkyvät perheiden motivaatiossa kasvattaa lasta. Ns. hyväosaiset perheet hakevat tukitoimia varhain. Hankitaan erityislapselle kehittäviä harrastuksia. Lääkitys aloitetaan ajoissa.
Ne alemman sosiaaliluokan perheet eivät motivoidu lapsen hoitoon. Lääkettä vastustetaan, lasta puolustellaan. Ollaan haluttomia tekemään yhteistyötä koulun tms. kanssa. Kaikkea selitellään adhd:lla
Tiedän tämän, koska työskentelen erityislasten parissa.
Tämä on NIIN totta!!! Aina vedotaan adhd:hen mutta yhtään ei kiinnosta miten itse voisi lastaan auttaa ja tukea. Ennemmin kerätään sääliä kun itsellä on niin rankkaa "hankalan" lapsen kanssa. Hoitoon ei hakeuduta itse vaan lapsi pääsee hoidon piiriin vasta kun ulkopuolinen taho, yleensä koulu puuttuu asiaan. Oon kyllä törmännyt samaan ilmiöön korkeasti koulutettujenkin vanhempien perheissä mutta harvemmin. On kyllä silloin usein muitakin "piilo ongelmia" perheessä vaikka julkisivu pidetään kunnossa.
Kerronpa toisen puolen.
Me köyhät yksinhuoltajan, emme saa erityislapsille apua, koska neuvolan ym. mielestä lapsen oireet ovat meidän omaa vikaamme. Itse yritin kertoa, etten usko lapseni olevan niinkuin muut. Minulle höpötellään siitä ettei lapsella ole isää, ja että olen varmaan väsynyt, huudanko lapselle, oliko ex väkivaltainen. Niin ja tietenkin soitettiin lastensuojeluun. No kenen mielestä todennäköisesti isältä periytynyt asperger paranee perhetyöllä?
Lapsi sai diagnoosin 11 vuotiaana. Siihen mennessä sekä äidin että lapsen itsetunto oli viety. Minulla on vieläkin ne kaikki paperit tallella. Minua luullaan hulluksi, puheita vääristellään, valehdellaan, virheitä ei korjata, mutta valitukset kirjataan. Olen myös yhteistyöhaluton, kun en halua lapselle tukiperhettä. Lapsi oli jonossa kaksi vuotta, ja kuulin useamman kerran miten häntä ei haluta, kun on niin vaikea. Tottakai siihen piti laittaa stoppi.
Että tämmöstä.
Alue: Aihe vapaa
Eikö nykyään enää sellaisille oppilaille, jotka ovat osaavampia esim. matematiikassa tai kielissä, anneta omia, vaativampia tehtäviä sillä aikaa kun jankutetaan vähemmän fiksujen kanssa samaa perusasiaa? Takavuosina annettiin, koska jos on osaavien tahdilla eteneminen väärin vähemmän fiksuille, on tankkaus vähemmän fiksujen mukaan yhtä väärin osaaville.