Lue keskustelun säännöt.
Miksi olette niin kovia "näpäyttämään"?
24.03.2017 |
Tiedätte varmaan mitä tarkoitan näpäyttämisellä, tätä on ennenkin täällä pohdittu. Esim. nuoripari pyytää häälahjaksi häämatkarahaa joten sukulaistäti näpäyttää antamalla lahjaksi virsikirjan ja patalaput.
Miksi? Millainen ihminen näpäyttää toisia ja missä tilanteessa? Millaisia tunteita hänellä on kun hän päättää näpäyttää?
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Hyi mun työkaveri on tuollainen näpäyttäjä ja äärettömän pitkävihainen. Viimeksi just viime viikolla näpäytteli jostain kolmen vuoden takaisesta ja jouduin välikappaleeksi koska mulla ei ollut tuohon osaa eikä arpaa eikä tämä näpäytyksen kohde edes koskaan saa tietää näpäytyksestä!
En voi kuin ihmetellä mitä tuollaisen ihmisen mielessä liikkuu.
Ihme kun tuollaiset tyypit noudattavat ohjetta" ettei jää kaivelemaan" täytyy antaa takaisin kumminkin viha jää kytemään..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkkisi aloituksessa on huono. Patalaput ja virsikirja on hyvä, ajateltu lahja vanhemmalta sukulaistädiltä. Rahaa saa aina pyytää, mutta sitä ei ole pakko antaa. En koskaan ajattelisi tuota lahjaa "näpäytyksenä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. nuoripari pyytää häälahjaksi häämatkarahaa joten sukulaistäti näpäyttää antamalla lahjaksi virsikirjan ja patalaput.
Voi, olisinpas minäkin yhtä rohkea ;D
No tuossa on varmaan sukupolvienkin välisestä kuilusta kyse. Häämatkan kustantaminen voi tuntua omituiselta vanhemmille sukulaisille, jotka ovat tottuneet, että häissä lähinnä toivotetaan onnea ja hyvää elämää hääparille.
Esimerkki omalle kohdalle sattuneesta näpäytyksen syystä. Sukulaislapsi ei toivo mitään muuta kuin rahaa n. 800 euron puhelimeen. Ei mitään muuta, vaikka kuinka kyselee. Mulla ei ole tapana antaa rahaa ja osakseni oli tästä lahjasta etukäteen laskettu 100 euroa. Koska muuta toivetta ei esitetty, lahja oli lopulta itsetehty kortti ja lahjoitus vähävaraisten lasten hyväksi.
Hyvin harvoin ymmärrän näpäytystä mutta tässä tapauksessa ymmärrän osittain. Rahan toivominen on minusta ok, mutta summan saneleminen ei missään tapauksessa ole. Tosin itse en ymmärrä miksi pitää sitten näpäyttää selkeästi ei-toivotulla lahjalla (lapsi/teini ei taatusti osaa arvostaa hyväntekeväisyyteen lahjoittamista), miksei voi antaa sen verran kuin itsestä tuntuu kohtuulliselta tai vaihtoehtoisesti ostaa sitten omin päin sellaisen tavaralahjan josta arvelee vastaanottajan kumminkin tykkäävän. Tai jos haluaa ehdoin tahdoin olla inhottava niin jättää koko juhlat väliin ja lahjan antamatta. En ymmärrä sitä, että pitää mennä jonkun merkkipäivänä juhliin erikseen v*ttuilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysy Valtakunnan syyttäjältä hän on asiantuntija näissä . Ammattinäpäyttäjä.
On niitä muitakin. Vaikkapa vuokranantaja, joka voi pahimmassa tapauksessa näpäyttää häädön maksamattomista vuokrista yms. tai naapuri, joka voi jyrsiintyä monestakin asiasta, ja joka näpäyttää valituksilla. Kaupan täti voi näpäyttää soittamalla poliisit näpistyksestä jne. Kun se kaikki on niin itsestä kiinni. Ei savua ilman tulta.
Ei nuo mainitsemasi asiat ole mitään näpäytyksiä vaan ihan normaaleja jopa ulkoapäin määrättyjä toimenpiteitä ja seuraamuksia tietyissä tilanteissa. Poikkeuksena se naapuri, jos tekee valituksia vain kiusallaan/siksi että naapurin naama satu miellyttämään.
No siinäpä se pointti juuri onkin. Verrattavissa tuohon valtakunnan syyttäjään. Kukaan ei kuitenkaan löydä koskaan syytä itsestään, vaan ihan monttu auki ihmetellään, kun syytetään veropetoksesta, kavalluksesta ym. Viranomainen tekee vain työtään.
Noissa tapauksissa ihmisellä on ammatin tai aseman perusteella oikeus rangaista selvästi väärästä toiminnasta. Näpäyttäjä taas ei ole tällaisessa auktoriteettiasemassa, vaan hän on silkkaa ylimielisyyttään itse korottanut itsensä muiden yläpuolelle ja tuomitsee ja rankaisee sieltä tornistaan käsin meitä tavallisia erehtyväisiä kuolevaisia. Aiheetkin usein ovat sellaisista, joiden vääryys tai oikeellisuus ovat subjektiivisia, tai jotka ovat niin mitättömän pieniä että kypsä aikuinen korkeintaan mainitsisi niistä asiallisesti ilman sen suurempia kostotoimia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. nuoripari pyytää häälahjaksi häämatkarahaa joten sukulaistäti näpäyttää antamalla lahjaksi virsikirjan ja patalaput.
Voi, olisinpas minäkin yhtä rohkea ;D
No tuossa on varmaan sukupolvienkin välisestä kuilusta kyse. Häämatkan kustantaminen voi tuntua omituiselta vanhemmille sukulaisille, jotka ovat tottuneet, että häissä lähinnä toivotetaan onnea ja hyvää elämää hääparille.
Esimerkki omalle kohdalle sattuneesta näpäytyksen syystä. Sukulaislapsi ei toivo mitään muuta kuin rahaa n. 800 euron puhelimeen. Ei mitään muuta, vaikka kuinka kyselee. Mulla ei ole tapana antaa rahaa ja osakseni oli tästä lahjasta etukäteen laskettu 100 euroa. Koska muuta toivetta ei esitetty, lahja oli lopulta itsetehty kortti ja lahjoitus vähävaraisten lasten hyväksi.
Hyvin harvoin ymmärrän näpäytystä mutta tässä tapauksessa ymmärrän osittain. Rahan toivominen on minusta ok, mutta summan saneleminen ei missään tapauksessa ole. Tosin itse en ymmärrä miksi pitää sitten näpäyttää selkeästi ei-toivotulla lahjalla (lapsi/teini ei taatusti osaa arvostaa hyväntekeväisyyteen lahjoittamista), miksei voi antaa sen verran kuin itsestä tuntuu kohtuulliselta tai vaihtoehtoisesti ostaa sitten omin päin sellaisen tavaralahjan josta arvelee vastaanottajan kumminkin tykkäävän. Tai jos haluaa ehdoin tahdoin olla inhottava niin jättää koko juhlat väliin ja lahjan antamatta. En ymmärrä sitä, että pitää mennä jonkun merkkipäivänä juhliin erikseen v*ttuilemaan.
Lapselle ei kelvannut mikään muu lahja. Hän sanoi, että ei halua mitään muuta, ei edes edullisempaa puhelinta, jolloin lahja olisi oikeasti mahdollista ostaa ilman, että osallistujat joutuvat ylittämään suunnittelemansa lahjabudjetit.
Lapsen oma perhe on myös vähävarainen. Sen takia he rahaa muilta näihin kalliisiin lahjoihin pyytävätkin. Tuntuvat vain unohtavan, että muilla on yhtä lailla vähän rahaa käytettävissä. Lapsen vanhemmilla on tapana elää yli varojensa ostamalla ns. statuslahjoja vaikka sitten pikavipeillä. En tykkää siitä, että minun oletetaan osallistuvan tällaiseen. Ostan lahjat omien varojen puitteissa ja jos kerran lapsi ei mitään muuta lahjaa halunnut, niin minusta lahjoitus ja itsetehty joulukortti oli oikein jouluhengen mukainen lahja.
Juhlasta ei tosiaan voinut jäädä pois, koska kyseessä oli perhejoulu ja silloin olisin loukannut vanhempiani, jotka joulun järjestivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossa tilanteessa mäkin kokisin tarpeelliseksi näpäyttää. Rahan suora pyytäminen lahjaksi on noloista nolointa. Minusta lahjan antaja päättää antaako rahaa vai ei. Sitä ei saa pyytämällä pyytää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näpäyttäminen = kosto tai opetus.
Ylimieliset ihmiset harrastavat sitä.Kaikkea ei tarvitse sietää. Ja riippuu asian tasosta. Jos naapuri ajelee nurmikkonsa 2 minuuttia vaille 7 aamulla, en menisi näpäyttelemään yhtään mitään. Mutta jos samainen naapuri parkkeeraisi paikalleni toistuvasti, voisin vaikka näpäyttää jollain kivalla tavalla. Järkipuhe ei yleensä kannata, kun joku torvelo toistaa samaa kuspäistä toimintamalliaan, vaikka talonpoikaisjärjellä asia pitäisi tajuta tai vain pelkästään noudattaa sääntöjä. Eli kyseessä olisi piittaamattomuus.
Pitää olla kyllä todella lapsellinen, jos ei edes yritä puhua asiasta vaan lähtee suoraan näpäyttelemään. Ja usein näpäyttely ei edes toimi. Esim. liikenteessä pitkään vasenta kaistaa köröttelijöitä halutaan "kouluttaa" ajamalla takapuskurissa kiinni ja lopulta ohi päästyä kurvataan suurieleisesti ohitetun auton eteen vaikka siinä ei olisi tilaa, ihan vaan näyttääkseen että aina kuuluu moottoritieohituksen jälkeen palata oikealle kaistalle. Veikkaan, että yli 90% tällä tavalla "opetetuista" ajattelee vaan, että onpa ihme sekopää tuolla Volvon ratissa.
Veikkaan myös, että ilmiö on aika sama vaikka näpäyttelijä olisi oikeassakin. Joko vaan ihmetellään toisen huonoja käytöstapoja tai aletaan vittuilemaan takaisin. Ilkeys luo korkeintaan lisää ilkeyttä, ei mitään nöyrää oppimista ja itseensä menemistä niinkuin näpäyttelijät (lue: riidanhaastajat) väittävät. Huom. väittävät, ei toivovat tai luulevat - en usko että pohjimmiltaan näpäyttäjät edes toivovat mitään muutosta vaan ilkeilevät silkkaa ylimielisyyttään ja kusipäisyyttään. Normaali ihminen antaisi pikkuasian olla tai koettaisi korjata isomman epäkohdan asiallisella keskustelulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vahvat persoonat harrastavat näpäyttelyä. Heillä on voimakas oikeudentaju ja pistävät törkeilevät ihmiset ajattelemaan tekojaan.
Tarkoitat varmaan, että heillä on voimakas piruilun taju?
On kiva, kun huomaa tilaisuuden sanoa tai tehdä jotain, jolla voi pahoittaa toisen mielen ja esittää vilpittömän rehellistä ja hyväntahtoista roolia. Kohde joutuu "ottamaan vastuun" pettymyksestään, raivostaan ja kyynelistään eikä voi valittaa mihinkään.
Muutamia vahvoja persoonia työpaikalla seurannut.
Vierailija kirjoitti:
.
Esimerkki omalle kohdalle sattuneesta näpäytyksen syystä. Sukulaislapsi ei toivo mitään muuta kuin rahaa n. 800 euron puhelimeen. Ei mitään muuta, vaikka kuinka kyselee. Mulla ei ole tapana antaa rahaa ja osakseni oli tästä lahjasta etukäteen laskettu 100 euroa. Koska muuta toivetta ei esitetty, lahja oli lopulta itsetehty kortti ja lahjoitus vähävaraisten lasten hyväksi.
Miksi et halua antaa rahaa? Satanen on mielestäni liian suuri summa, mutta miksei nuorelle voisi antaa rahaa lahjaksi? Voihan hän säästää, kunnes puhelinraha on koossa. Parempi yksi kunnon tavara kuin kymmenen turhaketta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. nuoripari pyytää häälahjaksi häämatkarahaa joten sukulaistäti näpäyttää antamalla lahjaksi virsikirjan ja patalaput.
Voi, olisinpas minäkin yhtä rohkea ;D
No tuossa on varmaan sukupolvienkin välisestä kuilusta kyse. Häämatkan kustantaminen voi tuntua omituiselta vanhemmille sukulaisille, jotka ovat tottuneet, että häissä lähinnä toivotetaan onnea ja hyvää elämää hääparille.
Esimerkki omalle kohdalle sattuneesta näpäytyksen syystä. Sukulaislapsi ei toivo mitään muuta kuin rahaa n. 800 euron puhelimeen. Ei mitään muuta, vaikka kuinka kyselee. Mulla ei ole tapana antaa rahaa ja osakseni oli tästä lahjasta etukäteen laskettu 100 euroa. Koska muuta toivetta ei esitetty, lahja oli lopulta itsetehty kortti ja lahjoitus vähävaraisten lasten hyväksi.
Hyvin harvoin ymmärrän näpäytystä mutta tässä tapauksessa ymmärrän osittain. Rahan toivominen on minusta ok, mutta summan saneleminen ei missään tapauksessa ole. Tosin itse en ymmärrä miksi pitää sitten näpäyttää selkeästi ei-toivotulla lahjalla (lapsi/teini ei taatusti osaa arvostaa hyväntekeväisyyteen lahjoittamista), miksei voi antaa sen verran kuin itsestä tuntuu kohtuulliselta tai vaihtoehtoisesti ostaa sitten omin päin sellaisen tavaralahjan josta arvelee vastaanottajan kumminkin tykkäävän. Tai jos haluaa ehdoin tahdoin olla inhottava niin jättää koko juhlat väliin ja lahjan antamatta. En ymmärrä sitä, että pitää mennä jonkun merkkipäivänä juhliin erikseen v*ttuilemaan.
Lapselle ei kelvannut mikään muu lahja. Hän sanoi, että ei halua mitään muuta, ei edes edullisempaa puhelinta, jolloin lahja olisi oikeasti mahdollista ostaa ilman, että osallistujat joutuvat ylittämään suunnittelemansa lahjabudjetit.
Lapsen oma perhe on myös vähävarainen. Sen takia he rahaa muilta näihin kalliisiin lahjoihin pyytävätkin. Tuntuvat vain unohtavan, että muilla on yhtä lailla vähän rahaa käytettävissä. Lapsen vanhemmilla on tapana elää yli varojensa ostamalla ns. statuslahjoja vaikka sitten pikavipeillä. En tykkää siitä, että minun oletetaan osallistuvan tällaiseen. Ostan lahjat omien varojen puitteissa ja jos kerran lapsi ei mitään muuta lahjaa halunnut, niin minusta lahjoitus ja itsetehty joulukortti oli oikein jouluhengen mukainen lahja.
Juhlasta ei tosiaan voinut jäädä pois, koska kyseessä oli perhejoulu ja silloin olisin loukannut vanhempiani, jotka joulun järjestivät.
Miksi et vain voinut laittaa sitä 20 euron seteliä kirjekuoreen kortin kera, toivottanut hyvät joulut ja olisit unohtanut koko jutun? En ymmärrä yhtään tällaisia ihmisiä ketkä oikein nauttivat siitä että pääsevät olemaan hankalia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Esimerkki omalle kohdalle sattuneesta näpäytyksen syystä. Sukulaislapsi ei toivo mitään muuta kuin rahaa n. 800 euron puhelimeen. Ei mitään muuta, vaikka kuinka kyselee. Mulla ei ole tapana antaa rahaa ja osakseni oli tästä lahjasta etukäteen laskettu 100 euroa. Koska muuta toivetta ei esitetty, lahja oli lopulta itsetehty kortti ja lahjoitus vähävaraisten lasten hyväksi.
Miksi et halua antaa rahaa? Satanen on mielestäni liian suuri summa, mutta miksei nuorelle voisi antaa rahaa lahjaksi? Voihan hän säästää, kunnes puhelinraha on koossa. Parempi yksi kunnon tavara kuin kymmenen turhaketta.
Eikä siinä edes ollut kyse siitä ettei olisi voinut antaa rahaa lahjaksi, koska hän antoi kuitenkin rahalahjoituksen vähävaraisille lapsille tämän yhden sukulaislapsen sijaan. Eli olisi voinut antaa sen saman rahan lapselle, ja kaikki olisivat olleet tyytyväisiä.
Paitsi tietenkin itse näpäyttäjä, koska tuntuu siltä että hän ei ole kuitenkaan ikinä tyytyväinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Esimerkki omalle kohdalle sattuneesta näpäytyksen syystä. Sukulaislapsi ei toivo mitään muuta kuin rahaa n. 800 euron puhelimeen. Ei mitään muuta, vaikka kuinka kyselee. Mulla ei ole tapana antaa rahaa ja osakseni oli tästä lahjasta etukäteen laskettu 100 euroa. Koska muuta toivetta ei esitetty, lahja oli lopulta itsetehty kortti ja lahjoitus vähävaraisten lasten hyväksi.
Miksi et halua antaa rahaa? Satanen on mielestäni liian suuri summa, mutta miksei nuorelle voisi antaa rahaa lahjaksi? Voihan hän säästää, kunnes puhelinraha on koossa. Parempi yksi kunnon tavara kuin kymmenen turhaketta.
Olen antanut joskus rahaa, mutta se ei ole se ensimmäinen vaihtoehto. Mieluummin annan vaikka sarjalipun leffaan tai kustannan lehtitilauksen, vien teatteriin tai meikkiostoksille tms. Rahatilanteen mukaan. En tykkää antaa rahaa, koska niitä rahalahjoja aina vertaillaan. Kuka antoi minkäkin verran. Ai se antoi niin vähän? Olisin odottanut enemmän. Mulla on mennyt jotenkin täysin maku siihen käytökseen. Lasketaan jo etukäteen keltä saadaan minkäkin verran... Tulee olo, ettei multa muuta halutakaan kuin rahaa.
Defenssi eli tiedostamaton minän puolustuskeino.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. nuoripari pyytää häälahjaksi häämatkarahaa joten sukulaistäti näpäyttää antamalla lahjaksi virsikirjan ja patalaput.
Voi, olisinpas minäkin yhtä rohkea ;D
No tuossa on varmaan sukupolvienkin välisestä kuilusta kyse. Häämatkan kustantaminen voi tuntua omituiselta vanhemmille sukulaisille, jotka ovat tottuneet, että häissä lähinnä toivotetaan onnea ja hyvää elämää hääparille.
Esimerkki omalle kohdalle sattuneesta näpäytyksen syystä. Sukulaislapsi ei toivo mitään muuta kuin rahaa n. 800 euron puhelimeen. Ei mitään muuta, vaikka kuinka kyselee. Mulla ei ole tapana antaa rahaa ja osakseni oli tästä lahjasta etukäteen laskettu 100 euroa. Koska muuta toivetta ei esitetty, lahja oli lopulta itsetehty kortti ja lahjoitus vähävaraisten lasten hyväksi.
Hyvin harvoin ymmärrän näpäytystä mutta tässä tapauksessa ymmärrän osittain. Rahan toivominen on minusta ok, mutta summan saneleminen ei missään tapauksessa ole. Tosin itse en ymmärrä miksi pitää sitten näpäyttää selkeästi ei-toivotulla lahjalla (lapsi/teini ei taatusti osaa arvostaa hyväntekeväisyyteen lahjoittamista), miksei voi antaa sen verran kuin itsestä tuntuu kohtuulliselta tai vaihtoehtoisesti ostaa sitten omin päin sellaisen tavaralahjan josta arvelee vastaanottajan kumminkin tykkäävän. Tai jos haluaa ehdoin tahdoin olla inhottava niin jättää koko juhlat väliin ja lahjan antamatta. En ymmärrä sitä, että pitää mennä jonkun merkkipäivänä juhliin erikseen v*ttuilemaan.
Lapselle ei kelvannut mikään muu lahja. Hän sanoi, että ei halua mitään muuta, ei edes edullisempaa puhelinta, jolloin lahja olisi oikeasti mahdollista ostaa ilman, että osallistujat joutuvat ylittämään suunnittelemansa lahjabudjetit.
Lapsen oma perhe on myös vähävarainen. Sen takia he rahaa muilta näihin kalliisiin lahjoihin pyytävätkin. Tuntuvat vain unohtavan, että muilla on yhtä lailla vähän rahaa käytettävissä. Lapsen vanhemmilla on tapana elää yli varojensa ostamalla ns. statuslahjoja vaikka sitten pikavipeillä. En tykkää siitä, että minun oletetaan osallistuvan tällaiseen. Ostan lahjat omien varojen puitteissa ja jos kerran lapsi ei mitään muuta lahjaa halunnut, niin minusta lahjoitus ja itsetehty joulukortti oli oikein jouluhengen mukainen lahja.
Juhlasta ei tosiaan voinut jäädä pois, koska kyseessä oli perhejoulu ja silloin olisin loukannut vanhempiani, jotka joulun järjestivät.
Miksi et vain voinut laittaa sitä 20 euron seteliä kirjekuoreen kortin kera, toivottanut hyvät joulut ja olisit unohtanut koko jutun? En ymmärrä yhtään tällaisia ihmisiä ketkä oikein nauttivat siitä että pääsevät olemaan hankalia.
Koska kyllästyin siihen huonoon käytökseen, kun mikään ei kelpaa. Jos annan vähän rahaa, niin nyrpistetään nenää "ai näin vähän". Lasketaan etukäteen kuinka paljon kenenkin sukulaisen PITÄÄ antaa rahaa. Jos olen ostanut jonkin lahjan, niin se on viskattu tympiintyneenä sivuun ja alettu laskemaan saatuja rahoja. Kyllästyin täysin tähän käytökseen.
Kun kerran tein tämän näpäytyksen, niin käytös on muuttunut. Nyt lapsi kertoo minulle muutamia erilaisia lahjatoiveita, joista sitten valitsen oman sen hetkisen budjetin mukaisesti sopivan lahjan ja myös hänelle mieluisen lahjan. Ei enää nyrpistelyä ja älyttömiä toiveita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. nuoripari pyytää häälahjaksi häämatkarahaa joten sukulaistäti näpäyttää antamalla lahjaksi virsikirjan ja patalaput.
Voi, olisinpas minäkin yhtä rohkea ;D
No tuossa on varmaan sukupolvienkin välisestä kuilusta kyse. Häämatkan kustantaminen voi tuntua omituiselta vanhemmille sukulaisille, jotka ovat tottuneet, että häissä lähinnä toivotetaan onnea ja hyvää elämää hääparille.
Esimerkki omalle kohdalle sattuneesta näpäytyksen syystä. Sukulaislapsi ei toivo mitään muuta kuin rahaa n. 800 euron puhelimeen. Ei mitään muuta, vaikka kuinka kyselee. Mulla ei ole tapana antaa rahaa ja osakseni oli tästä lahjasta etukäteen laskettu 100 euroa. Koska muuta toivetta ei esitetty, lahja oli lopulta itsetehty kortti ja lahjoitus vähävaraisten lasten hyväksi.
Hyvin harvoin ymmärrän näpäytystä mutta tässä tapauksessa ymmärrän osittain. Rahan toivominen on minusta ok, mutta summan saneleminen ei missään tapauksessa ole. Tosin itse en ymmärrä miksi pitää sitten näpäyttää selkeästi ei-toivotulla lahjalla (lapsi/teini ei taatusti osaa arvostaa hyväntekeväisyyteen lahjoittamista), miksei voi antaa sen verran kuin itsestä tuntuu kohtuulliselta tai vaihtoehtoisesti ostaa sitten omin päin sellaisen tavaralahjan josta arvelee vastaanottajan kumminkin tykkäävän. Tai jos haluaa ehdoin tahdoin olla inhottava niin jättää koko juhlat väliin ja lahjan antamatta. En ymmärrä sitä, että pitää mennä jonkun merkkipäivänä juhliin erikseen v*ttuilemaan.
Lapselle ei kelvannut mikään muu lahja. Hän sanoi, että ei halua mitään muuta, ei edes edullisempaa puhelinta, jolloin lahja olisi oikeasti mahdollista ostaa ilman, että osallistujat joutuvat ylittämään suunnittelemansa lahjabudjetit.
Lapsen oma perhe on myös vähävarainen. Sen takia he rahaa muilta näihin kalliisiin lahjoihin pyytävätkin. Tuntuvat vain unohtavan, että muilla on yhtä lailla vähän rahaa käytettävissä. Lapsen vanhemmilla on tapana elää yli varojensa ostamalla ns. statuslahjoja vaikka sitten pikavipeillä. En tykkää siitä, että minun oletetaan osallistuvan tällaiseen. Ostan lahjat omien varojen puitteissa ja jos kerran lapsi ei mitään muuta lahjaa halunnut, niin minusta lahjoitus ja itsetehty joulukortti oli oikein jouluhengen mukainen lahja.
Juhlasta ei tosiaan voinut jäädä pois, koska kyseessä oli perhejoulu ja silloin olisin loukannut vanhempiani, jotka joulun järjestivät.
Voi huoh... et sinä voi pyytää sitä lasta tyytymään halvempaan puhelimeen jos hän ei sellaista halua, kuten se vähävarainen perhe ei voi pyytää sinulta sitä tiettyä summaa.. sitä tässä sinulle jo aika moni on yrittänyt selventää ja alat vaan jankkaan miten lapsi ei tyytynyt halvempaan malliin. Se on vanhempien ongelma jos juhlien jälkeen loppusumma ei riitä lapsen haluamaan kännykkään. Se selittäväy lapselle, että rahat ei avustuksesta huolimatta, että joko ostetaan halvempaa, tai jatketaan summan keräystä joko tekemällä töitä tai odotellaan synttäreihin, jonka jälkeen ehkä on tarpeeksi kerätty.
Se että lopulta et osallistunut edes sillä 5:llä eurollakaan, oli mielestäni aikuisena ala-arvoista käytöstä.
Mutta tavallaan ymmärrän käytöksen, jos vanhemmat eivät olleet valmiita tulemaan summassa vastaan, vaan selitettyäsi, ettei sinulla ole varaa, edelleen sanoo että satasella pitäisi osallistua... itse kyllä totesin, kun siskoni pyysi 4:lle lapselleen jokaiselle yli 50€:n lahjaa, että opiskelijabudjettini ei kestä semmoista joulua. Ymmärsi kyllä kun asiallisesti asiasta kerroin.
Ota huomioon, että lapsen perheellä ei ole itselläkään varaa moisiin puhelimiin. En tajua, miksei lasta voi opettaa siihen, että ihan kaikkeen ei ole varaa, jotta toiveet olisivat realistisemmat. Ei muillakaan sukulaisilla olisi ollut varaa laittaa niin isoja summia lahjoihin. Halvemmasta puhelimesta keskusteltiin yhdessä, koska muillakin oli vaikeuksia saada se satanen kokoon ja ostaa vielä kaikille muillekin sukulaisille lahjat sen lisäksi. Se oli yksinkertaisesti ihan liian iso summa monelle, mutta vanhemmat olivat silti sitä mieltä, että lapsen piti saada se kallis malli. Piste.
Mä olen itse huojentunut, että olen päässyt tuosta rahankeruuringistä ulos. En kadu ollenkaan sitä, että tein tuon näpäytyksen. Se oli joka jouluinen stressi liian kalliiden lahjatoiveiden kanssa ja nyt minun ei enää oleteta osallistuvan siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysy Valtakunnan syyttäjältä hän on asiantuntija näissä . Ammattinäpäyttäjä.
On niitä muitakin. Vaikkapa vuokranantaja, joka voi pahimmassa tapauksessa näpäyttää häädön maksamattomista vuokrista yms. tai naapuri, joka voi jyrsiintyä monestakin asiasta, ja joka näpäyttää valituksilla. Kaupan täti voi näpäyttää soittamalla poliisit näpistyksestä jne. Kun se kaikki on niin itsestä kiinni. Ei savua ilman tulta.
Ei nuo mainitsemasi asiat ole mitään näpäytyksiä vaan ihan normaaleja jopa ulkoapäin määrättyjä toimenpiteitä ja seuraamuksia tietyissä tilanteissa. Poikkeuksena se naapuri, jos tekee valituksia vain kiusallaan/siksi että naapurin naama satu miellyttämään.
No siinäpä se pointti juuri onkin. Verrattavissa tuohon valtakunnan syyttäjään. Kukaan ei kuitenkaan löydä koskaan syytä itsestään, vaan ihan monttu auki ihmetellään, kun syytetään veropetoksesta, kavalluksesta ym. Viranomainen tekee vain työtään.
Noissa tapauksissa ihmisellä on ammatin tai aseman perusteella oikeus rangaista selvästi väärästä toiminnasta. Näpäyttäjä taas ei ole tällaisessa auktoriteettiasemassa, vaan hän on silkkaa ylimielisyyttään itse korottanut itsensä muiden yläpuolelle ja tuomitsee ja rankaisee sieltä tornistaan käsin meitä tavallisia erehtyväisiä kuolevaisia. Aiheetkin usein ovat sellaisista, joiden vääryys tai oikeellisuus ovat subjektiivisia, tai jotka ovat niin mitättömän pieniä että kypsä aikuinen korkeintaan mainitsisi niistä asiallisesti ilman sen suurempia kostotoimia.
Suljen ympyrän toteamalla, että aloitusviestissä, jossa otettiin esiin valtakunnan syyttäjä, väitettiin vk syyttäjän olevan "varsinainen" näpäyttäjä. Mielestäni ei näin ole. Siihen otin kantaa.
Ja vaikka esim. vuokralaisella ei ole auktoriteettiasemaa, hoitaa hänen valitustaan sellainen hlö, jolta vaadittava asema löytyy. Kun ensin valittaa, eikä syyllinen muuta häiritseviä tapojaan, alkaa itse kullakin kuitenkin tehdä mieli vähän näpäyttää. Mitään auton naarmuttamisia ym. terroria en hyväksy siis, mutta näpäyttää voi "fiksustikin". Mutta voihan sitä sietää halutessaan ihan mitä vaan. Jokainen tekee omat valintansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Esimerkki omalle kohdalle sattuneesta näpäytyksen syystä. Sukulaislapsi ei toivo mitään muuta kuin rahaa n. 800 euron puhelimeen. Ei mitään muuta, vaikka kuinka kyselee. Mulla ei ole tapana antaa rahaa ja osakseni oli tästä lahjasta etukäteen laskettu 100 euroa. Koska muuta toivetta ei esitetty, lahja oli lopulta itsetehty kortti ja lahjoitus vähävaraisten lasten hyväksi.
Miksi et halua antaa rahaa? Satanen on mielestäni liian suuri summa, mutta miksei nuorelle voisi antaa rahaa lahjaksi? Voihan hän säästää, kunnes puhelinraha on koossa. Parempi yksi kunnon tavara kuin kymmenen turhaketta.
Olen antanut joskus rahaa, mutta se ei ole se ensimmäinen vaihtoehto. Mieluummin annan vaikka sarjalipun leffaan tai kustannan lehtitilauksen, vien teatteriin tai meikkiostoksille tms. Rahatilanteen mukaan. En tykkää antaa rahaa, koska niitä rahalahjoja aina vertaillaan. Kuka antoi minkäkin verran. Ai se antoi niin vähän? Olisin odottanut enemmän. Mulla on mennyt jotenkin täysin maku siihen käytökseen. Lasketaan jo etukäteen keltä saadaan minkäkin verran... Tulee olo, ettei multa muuta halutakaan kuin rahaa.
Tuntuu vähän hassulta että kerrot perheen olevan vähävarainen ja toivovan rahaa lahjaksi. Päätit sitten tästä kimpaantuneena lahjoittaa tämän rahan jonkun toisen vähävaraisen perheen lapselle. Olusit nyt mielummin laittanut tämän toiseen lapseen käyttämäsi summan kirjekuoreen ja osoitus sille kenelle oli tarkoitus lahja antaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Esim. nuoripari pyytää häälahjaksi häämatkarahaa joten sukulaistäti näpäyttää antamalla lahjaksi virsikirjan ja patalaput.
Voi, olisinpas minäkin yhtä rohkea ;D
No tuossa on varmaan sukupolvienkin välisestä kuilusta kyse. Häämatkan kustantaminen voi tuntua omituiselta vanhemmille sukulaisille, jotka ovat tottuneet, että häissä lähinnä toivotetaan onnea ja hyvää elämää hääparille.
Esimerkki omalle kohdalle sattuneesta näpäytyksen syystä. Sukulaislapsi ei toivo mitään muuta kuin rahaa n. 800 euron puhelimeen. Ei mitään muuta, vaikka kuinka kyselee. Mulla ei ole tapana antaa rahaa ja osakseni oli tästä lahjasta etukäteen laskettu 100 euroa. Koska muuta toivetta ei esitetty, lahja oli lopulta itsetehty kortti ja lahjoitus vähävaraisten lasten hyväksi.
Hyvin harvoin ymmärrän näpäytystä mutta tässä tapauksessa ymmärrän osittain. Rahan toivominen on minusta ok, mutta summan saneleminen ei missään tapauksessa ole. Tosin itse en ymmärrä miksi pitää sitten näpäyttää selkeästi ei-toivotulla lahjalla (lapsi/teini ei taatusti osaa arvostaa hyväntekeväisyyteen lahjoittamista), miksei voi antaa sen verran kuin itsestä tuntuu kohtuulliselta tai vaihtoehtoisesti ostaa sitten omin päin sellaisen tavaralahjan josta arvelee vastaanottajan kumminkin tykkäävän. Tai jos haluaa ehdoin tahdoin olla inhottava niin jättää koko juhlat väliin ja lahjan antamatta. En ymmärrä sitä, että pitää mennä jonkun merkkipäivänä juhliin erikseen v*ttuilemaan.
Lapselle ei kelvannut mikään muu lahja. Hän sanoi, että ei halua mitään muuta, ei edes edullisempaa puhelinta, jolloin lahja olisi oikeasti mahdollista ostaa ilman, että osallistujat joutuvat ylittämään suunnittelemansa lahjabudjetit.
Lapsen oma perhe on myös vähävarainen. Sen takia he rahaa muilta näihin kalliisiin lahjoihin pyytävätkin. Tuntuvat vain unohtavan, että muilla on yhtä lailla vähän rahaa käytettävissä. Lapsen vanhemmilla on tapana elää yli varojensa ostamalla ns. statuslahjoja vaikka sitten pikavipeillä. En tykkää siitä, että minun oletetaan osallistuvan tällaiseen. Ostan lahjat omien varojen puitteissa ja jos kerran lapsi ei mitään muuta lahjaa halunnut, niin minusta lahjoitus ja itsetehty joulukortti oli oikein jouluhengen mukainen lahja.
Juhlasta ei tosiaan voinut jäädä pois, koska kyseessä oli perhejoulu ja silloin olisin loukannut vanhempiani, jotka joulun järjestivät.
Voi huoh... et sinä voi pyytää sitä lasta tyytymään halvempaan puhelimeen jos hän ei sellaista halua, kuten se vähävarainen perhe ei voi pyytää sinulta sitä tiettyä summaa.. sitä tässä sinulle jo aika moni on yrittänyt selventää ja alat vaan jankkaan miten lapsi ei tyytynyt halvempaan malliin. Se on vanhempien ongelma jos juhlien jälkeen loppusumma ei riitä lapsen haluamaan kännykkään. Se selittäväy lapselle, että rahat ei avustuksesta huolimatta, että joko ostetaan halvempaa, tai jatketaan summan keräystä joko tekemällä töitä tai odotellaan synttäreihin, jonka jälkeen ehkä on tarpeeksi kerätty.
Se että lopulta et osallistunut edes sillä 5:llä eurollakaan, oli mielestäni aikuisena ala-arvoista käytöstä.
Mutta tavallaan ymmärrän käytöksen, jos vanhemmat eivät olleet valmiita tulemaan summassa vastaan, vaan selitettyäsi, ettei sinulla ole varaa, edelleen sanoo että satasella pitäisi osallistua... itse kyllä totesin, kun siskoni pyysi 4:lle lapselleen jokaiselle yli 50€:n lahjaa, että opiskelijabudjettini ei kestä semmoista joulua. Ymmärsi kyllä kun asiallisesti asiasta kerroin.
Ota huomioon, että lapsen perheellä ei ole itselläkään varaa moisiin puhelimiin. En tajua, miksei lasta voi opettaa siihen, että ihan kaikkeen ei ole varaa, jotta toiveet olisivat realistisemmat. Ei muillakaan sukulaisilla olisi ollut varaa laittaa niin isoja summia lahjoihin. Halvemmasta puhelimesta keskusteltiin yhdessä, koska muillakin oli vaikeuksia saada se satanen kokoon ja ostaa vielä kaikille muillekin sukulaisille lahjat sen lisäksi. Se oli yksinkertaisesti ihan liian iso summa monelle, mutta vanhemmat olivat silti sitä mieltä, että lapsen piti saada se kallis malli. Piste.
Mä olen itse huojentunut, että olen päässyt tuosta rahankeruuringistä ulos. En kadu ollenkaan sitä, että tein tuon näpäytyksen. Se oli joka jouluinen stressi liian kalliiden lahjatoiveiden kanssa ja nyt minun ei enää oleteta osallistuvan siihen.
Sitten asiasta keskustellaan, ei näpäytellä. Ja oppiipahan lapsi säästämistä ja kärsivällisyyttä kerätä rahaa haluamaansa tavaraan. Monia asiota ihminen voi saada, mutta se vaatii aikaa, ahkeruutta, säästäväisyyttä ja kärsivällisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
.
Esimerkki omalle kohdalle sattuneesta näpäytyksen syystä. Sukulaislapsi ei toivo mitään muuta kuin rahaa n. 800 euron puhelimeen. Ei mitään muuta, vaikka kuinka kyselee. Mulla ei ole tapana antaa rahaa ja osakseni oli tästä lahjasta etukäteen laskettu 100 euroa. Koska muuta toivetta ei esitetty, lahja oli lopulta itsetehty kortti ja lahjoitus vähävaraisten lasten hyväksi.
Miksi et halua antaa rahaa? Satanen on mielestäni liian suuri summa, mutta miksei nuorelle voisi antaa rahaa lahjaksi? Voihan hän säästää, kunnes puhelinraha on koossa. Parempi yksi kunnon tavara kuin kymmenen turhaketta.
Olen antanut joskus rahaa, mutta se ei ole se ensimmäinen vaihtoehto. Mieluummin annan vaikka sarjalipun leffaan tai kustannan lehtitilauksen, vien teatteriin tai meikkiostoksille tms. Rahatilanteen mukaan. En tykkää antaa rahaa, koska niitä rahalahjoja aina vertaillaan. Kuka antoi minkäkin verran. Ai se antoi niin vähän? Olisin odottanut enemmän. Mulla on mennyt jotenkin täysin maku siihen käytökseen. Lasketaan jo etukäteen keltä saadaan minkäkin verran... Tulee olo, ettei multa muuta halutakaan kuin rahaa.
Tuntuu vähän hassulta että kerrot perheen olevan vähävarainen ja toivovan rahaa lahjaksi. Päätit sitten tästä kimpaantuneena lahjoittaa tämän rahan jonkun toisen vähävaraisen perheen lapselle. Olusit nyt mielummin laittanut tämän toiseen lapseen käyttämäsi summan kirjekuoreen ja osoitus sille kenelle oli tarkoitus lahja antaa.
Koska tiesin aikaisemman käytöksen perusteella, että lapsi ei olisi lainkaan arvostanut sitä summaa, jonka olisin kirjekuoreen laittanut. Kuten sanoin, käytös on muuttunut tuon jälkeen. Nyt hän ehkä arvostaisikin sitä pienempääkin rahasummaa enemmän, joten jatkossa voisin rahalahjan antaakin oman budjetin mukaisesti. Nyt kuitenkin olen ostanut lahjaksi hänen itse toivomiaan asioita, jotka ovat olleet realistisempia minun toteuttaa.
Ei mulla ainakaan mene hermo noin totaalisesti, jos joku lukee väärin. Yleensä täällä kyllä saa paskat naamalleen, jos ihmettelee naapurien häiritsevää käytöstä. Kehotetaan muuttamaan maalle tm vastaavaa, jos joku kertoo, kuinka yöllinen musiikki nyt ei vaan ole se oma juttu.
Ja edelleenkään valtakunnan syyttäjä ei näpäyttele näpäyttelemisen ilosta. Perusteet ja todisteet pitää olla. Mutta niinhän se aina menee, että itse on syytön. Esim. rikkaat valittavat isoista sakoista! Kysymys kuuluu: Pitäisikö heidän saada rauhassa ajaa ylinopeutta pienillä sanktioilla? "Kun ei ole mun syy, että se Audi menee reippaasti yli rajoitusten" (ja ihan toistuvastikin, eli ei ole vahinko...)
Ja en ole kade Audeista, en.