Lue keskustelun säännöt.
Kiusaaja. Miltä tuntuu kun tiedät pilanneesi jonkun elämän?
23.03.2017 |
Ahdistaako asia vai tuntuuko edelleen siltä että uhri ansaitsi kohtalonsa?
Kommentit (348)
Suoraan sanottuna kauhealta. Ja vaikka siitä on kauan aikaa, olin silloin kakara joka ei tajunnut kuinka kiusaaminen satuttaa muita. Voin siihen aikaan huonosti, narsisti äiti ja isä kuollut niin halusin näyttää kaikille, ennen kaikkea itselle että "mähän voin hyvin" vaikka oikeasti en voinut hyvin ja sitten aloin kiusata yhtä tyttöä joka oli uusi meidän luokalla. Halusin kai saada hänetkin tuntemaan yhtä pahaa oloa kun minä tunsin.
Loppujen lopuksi tajusin virheeni kun minut huostaan otettiin ja vihdoin oli "tavallinen" perhe jossa ei tarvinnut pelätä. ja muistan kuinka oksettava olo siitä tuli kun tajusi kuinka kamalasti olin häntä kohdellut. Pyysin anteeksi ja silloin avauduin jollekulle ensimmäistä kertaa ja tämä tyttö ok itse asiassa nykyään paras kaverini.
Mutta tosiaan vaikka olisi kuinka paha olo, älä pura sitä muihin vaan koita hakea apua ja jutella jollekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä puhutaan kuin kiusaaminen liittyisi kouluun? Aikuiset kiusaavat yhtä lailla ja työpaikat ovat monesti varsinaisia käärmeenpesiä jossa eristetään, mustamaalataan jne. Samoin harrastuspiireissä, naapurustoissa, jopa sukulaisten kesken jne.
Hyvä huomio! Itsekin mielsin tämän koulukiusaamisen liittyvänä keskusteluna mutta ei tosiaan ole harvinaista aikuistenkaan piireissä. Mutta kun aikuinen kiusaa niin silloin ei kyllä enää voi puolustautua ainakaan identiteetin kehityksen keskeneräisyydellä tai sillä ettei ymmärrä. Tai ehkäpä voi, ei taida ihan täysillä käydä aikuinen ihminen joka tietoisesti kiusaa toista. Pakko olla pahoja ongelmia itsensä kanssa tai sitten on huomattavasti keskivertoa yksinkertaisempi eikä ole aikuisikään mennesäkään saavuttanut normaalia empatiakykyä ja vuorovaikutustaitoja.
Aikuisten välisessä kiusaamisessa on todella vaikeaa näyttää toteen, kuka kiusaa ja ketä. Aikuiset osaa tehdä sen niin hienovaraisesti. Varsinkin jos tapahtumalla ei ole muita todistajia kun kiusaaja ja kiusattu.
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku 28-vuotias tai sitä vielä vanhempi kehtaa julistaa "koulukiusaus pilasi mun elämän" tai "en voi opiskella, käydä töissä, olla parisuhteessa jne koska olin koulukiusattu!" Just ja kuinka kauan niistä kouluajoista olikaan nyt kulunut? 10-15 vuotta ehkä enemmänkin? Ja mitä olet siinä ajassa tehnyt? Kantanut katkeruutta ja jauhat edelleen näistä ajoista ja vetoat kaikki tämänhetkiset ongelmasi koulukiusaukseen?
Kyllä se itsetuntoperusta ja sosiaalisen kanssakäymisen taitojen perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se EI silti poista sitä, etteikö ihminen voisi edelleen aikuisenakin kehittää itseään ja muuttaa ajatusmaailmaa ja oppia terveeseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. On vaan helpompaa uhrautua, kuin haastaa itseään tai ponnistella ongelmien korjaamiseksi. Usein tämä uhrautumisen asenne, negatiivinen ajattelutapa ja menneisyydessä vellominen on niin syvään juuttunut tapa ettei siihen edes terapia tai lääkitys auta. Huomaa niistäkin reaktioista mitä tämän tyyppiset viestit on tänne saaneet aikaan: koko elämän uhriutujat nimittelee kaulapitkällä idiootiksi, tyhmäksi jne, kun joku pään silittelyn sijaan sanoo kuinka asiat oikeasti ovat.
Kuinka helppoa on kun ei koskaan ole joutunut kiusatuksi. Onnittelut siitä. Asenteestasi huokuu lapsellisuus ja se kuinka yksinkertainen on maailmankatsomuksesi.
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku 28-vuotias tai sitä vielä vanhempi kehtaa julistaa "koulukiusaus pilasi mun elämän" tai "en voi opiskella, käydä töissä, olla parisuhteessa jne koska olin koulukiusattu!" Just ja kuinka kauan niistä kouluajoista olikaan nyt kulunut? 10-15 vuotta ehkä enemmänkin? Ja mitä olet siinä ajassa tehnyt? Kantanut katkeruutta ja jauhat edelleen näistä ajoista ja vetoat kaikki tämänhetkiset ongelmasi koulukiusaukseen?
Kyllä se itsetuntoperusta ja sosiaalisen kanssakäymisen taitojen perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se EI silti poista sitä, etteikö ihminen voisi edelleen aikuisenakin kehittää itseään ja muuttaa ajatusmaailmaa ja oppia terveeseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. On vaan helpompaa uhrautua, kuin haastaa itseään tai ponnistella ongelmien korjaamiseksi. Usein tämä uhrautumisen asenne, negatiivinen ajattelutapa ja menneisyydessä vellominen on niin syvään juuttunut tapa ettei siihen edes terapia tai lääkitys auta. Huomaa niistäkin reaktioista mitä tämän tyyppiset viestit on tänne saaneet aikaan: koko elämän uhriutujat nimittelee kaulapitkällä idiootiksi, tyhmäksi jne, kun joku pään silittelyn sijaan sanoo kuinka asiat oikeasti ovat.
Tuokin on totta. Nro. 134
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku 28-vuotias tai sitä vielä vanhempi kehtaa julistaa "koulukiusaus pilasi mun elämän" tai "en voi opiskella, käydä töissä, olla parisuhteessa jne koska olin koulukiusattu!" Just ja kuinka kauan niistä kouluajoista olikaan nyt kulunut? 10-15 vuotta ehkä enemmänkin? Ja mitä olet siinä ajassa tehnyt? Kantanut katkeruutta ja jauhat edelleen näistä ajoista ja vetoat kaikki tämänhetkiset ongelmasi koulukiusaukseen?
Kyllä se itsetuntoperusta ja sosiaalisen kanssakäymisen taitojen perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se EI silti poista sitä, etteikö ihminen voisi edelleen aikuisenakin kehittää itseään ja muuttaa ajatusmaailmaa ja oppia terveeseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. On vaan helpompaa uhrautua, kuin haastaa itseään tai ponnistella ongelmien korjaamiseksi. Usein tämä uhrautumisen asenne, negatiivinen ajattelutapa ja menneisyydessä vellominen on niin syvään juuttunut tapa ettei siihen edes terapia tai lääkitys auta. Huomaa niistäkin reaktioista mitä tämän tyyppiset viestit on tänne saaneet aikaan: koko elämän uhriutujat nimittelee kaulapitkällä idiootiksi, tyhmäksi jne, kun joku pään silittelyn sijaan sanoo kuinka asiat oikeasti ovat.
Kuinka helppoa on kun ei koskaan ole joutunut kiusatuksi. Onnittelut siitä. Asenteestasi huokuu lapsellisuus ja se kuinka yksinkertainen on maailmankatsomuksesi.
Kiusattu, haukuttu, hakattu, yritetty tappaa ja silti oon tuon kanssa samaa mieltä. Itse olen vaan päässy yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku 28-vuotias tai sitä vielä vanhempi kehtaa julistaa "koulukiusaus pilasi mun elämän" tai "en voi opiskella, käydä töissä, olla parisuhteessa jne koska olin koulukiusattu!" Just ja kuinka kauan niistä kouluajoista olikaan nyt kulunut? 10-15 vuotta ehkä enemmänkin? Ja mitä olet siinä ajassa tehnyt? Kantanut katkeruutta ja jauhat edelleen näistä ajoista ja vetoat kaikki tämänhetkiset ongelmasi koulukiusaukseen?
Kyllä se itsetuntoperusta ja sosiaalisen kanssakäymisen taitojen perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se EI silti poista sitä, etteikö ihminen voisi edelleen aikuisenakin kehittää itseään ja muuttaa ajatusmaailmaa ja oppia terveeseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. On vaan helpompaa uhrautua, kuin haastaa itseään tai ponnistella ongelmien korjaamiseksi. Usein tämä uhrautumisen asenne, negatiivinen ajattelutapa ja menneisyydessä vellominen on niin syvään juuttunut tapa ettei siihen edes terapia tai lääkitys auta. Huomaa niistäkin reaktioista mitä tämän tyyppiset viestit on tänne saaneet aikaan: koko elämän uhriutujat nimittelee kaulapitkällä idiootiksi, tyhmäksi jne, kun joku pään silittelyn sijaan sanoo kuinka asiat oikeasti ovat.
Kuinka helppoa on kun ei koskaan ole joutunut kiusatuksi. Onnittelut siitä. Asenteestasi huokuu lapsellisuus ja se kuinka yksinkertainen on maailmankatsomuksesi.
Ja siellä huutelee taas jälleen yksi uhriutuja, joka ei millään tunnu pääsevän menneestä yli vaikka vuodet vierii...
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku 28-vuotias tai sitä vielä vanhempi kehtaa julistaa "koulukiusaus pilasi mun elämän" tai "en voi opiskella, käydä töissä, olla parisuhteessa jne koska olin koulukiusattu!" Just ja kuinka kauan niistä kouluajoista olikaan nyt kulunut? 10-15 vuotta ehkä enemmänkin? Ja mitä olet siinä ajassa tehnyt? Kantanut katkeruutta ja jauhat edelleen näistä ajoista ja vetoat kaikki tämänhetkiset ongelmasi koulukiusaukseen?
Kyllä se itsetuntoperusta ja sosiaalisen kanssakäymisen taitojen perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se EI silti poista sitä, etteikö ihminen voisi edelleen aikuisenakin kehittää itseään ja muuttaa ajatusmaailmaa ja oppia terveeseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. On vaan helpompaa uhrautua, kuin haastaa itseään tai ponnistella ongelmien korjaamiseksi. Usein tämä uhrautumisen asenne, negatiivinen ajattelutapa ja menneisyydessä vellominen on niin syvään juuttunut tapa ettei siihen edes terapia tai lääkitys auta. Huomaa niistäkin reaktioista mitä tämän tyyppiset viestit on tänne saaneet aikaan: koko elämän uhriutujat nimittelee kaulapitkällä idiootiksi, tyhmäksi jne, kun joku pään silittelyn sijaan sanoo kuinka asiat oikeasti ovat.
Samaa mieltä että perusta luodaan lapsuudessa. En ollut iloinen kun työpaikkakiusaajat jäivät jumiin eivät päässeet eteenpäin.
Kaikki jumittuminen on pahasta nähty vain näin päin lähipiirissä että yksittäisen väkivallanteon tekijää rohkaistaan ja hän jää siksi siihen kuin täi tervaan.
Jokainen ei-toivottu käytös voidaan kitkeä helpommin kun sen korostajat jäävät yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku 28-vuotias tai sitä vielä vanhempi kehtaa julistaa "koulukiusaus pilasi mun elämän" tai "en voi opiskella, käydä töissä, olla parisuhteessa jne koska olin koulukiusattu!" Just ja kuinka kauan niistä kouluajoista olikaan nyt kulunut? 10-15 vuotta ehkä enemmänkin? Ja mitä olet siinä ajassa tehnyt? Kantanut katkeruutta ja jauhat edelleen näistä ajoista ja vetoat kaikki tämänhetkiset ongelmasi koulukiusaukseen?
Kyllä se itsetuntoperusta ja sosiaalisen kanssakäymisen taitojen perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se EI silti poista sitä, etteikö ihminen voisi edelleen aikuisenakin kehittää itseään ja muuttaa ajatusmaailmaa ja oppia terveeseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. On vaan helpompaa uhrautua, kuin haastaa itseään tai ponnistella ongelmien korjaamiseksi. Usein tämä uhrautumisen asenne, negatiivinen ajattelutapa ja menneisyydessä vellominen on niin syvään juuttunut tapa ettei siihen edes terapia tai lääkitys auta. Huomaa niistäkin reaktioista mitä tämän tyyppiset viestit on tänne saaneet aikaan: koko elämän uhriutujat nimittelee kaulapitkällä idiootiksi, tyhmäksi jne, kun joku pään silittelyn sijaan sanoo kuinka asiat oikeasti ovat.
Naura vaikka jos se helpottaa.
Totta kai koulukiusaaminen muokkaa ihmistä. Vaikka olen päässyt elämäaaäni ihan ok tilanteeseen, menneisyyteni sinänsä käsitellyt, tiedostan silti ne asiat, mitä päivittäinen kiusaaminen aiheutti. Epäluuloisuutta, varovaisuutta, vaikeuksia tutustua uusiin ihmisiin ja varsinkin ystävystyä. Ei se ole uhriutumista, että tietää miksi toimii joissain tilanteissa kuten toimii. En ole saanut lapsena oppia "normaaleja" vuorovaikutustaitoja. Olin ennen kouluikää sosiaalinen, ulospäinsuuntautunut ja iloinen lapsi, koulussa se kaikki tapettiin ja minusta tuli syrjäänvetäytyvä aikuinen. En varsinaisesti tilanteestani kärsi, mutta olisihan se ollut kivaa saada viettää normaali lapsuus ja nuoruus, ilman hakkaamista, haukkumista, nöyryyttämistä ym kyykytystä.
En anna kiusaajilleni anteeksi, olen sanonut niille anteeksi pyytäneille, että ei ole minun tehtäväni helpottaa kenenkään kolkuttelevaa omaatuntoa. Sen verran ylpeä olen. ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku 28-vuotias tai sitä vielä vanhempi kehtaa julistaa "koulukiusaus pilasi mun elämän" tai "en voi opiskella, käydä töissä, olla parisuhteessa jne koska olin koulukiusattu!" Just ja kuinka kauan niistä kouluajoista olikaan nyt kulunut? 10-15 vuotta ehkä enemmänkin? Ja mitä olet siinä ajassa tehnyt? Kantanut katkeruutta ja jauhat edelleen näistä ajoista ja vetoat kaikki tämänhetkiset ongelmasi koulukiusaukseen?
Kyllä se itsetuntoperusta ja sosiaalisen kanssakäymisen taitojen perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se EI silti poista sitä, etteikö ihminen voisi edelleen aikuisenakin kehittää itseään ja muuttaa ajatusmaailmaa ja oppia terveeseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. On vaan helpompaa uhrautua, kuin haastaa itseään tai ponnistella ongelmien korjaamiseksi. Usein tämä uhrautumisen asenne, negatiivinen ajattelutapa ja menneisyydessä vellominen on niin syvään juuttunut tapa ettei siihen edes terapia tai lääkitys auta. Huomaa niistäkin reaktioista mitä tämän tyyppiset viestit on tänne saaneet aikaan: koko elämän uhriutujat nimittelee kaulapitkällä idiootiksi, tyhmäksi jne, kun joku pään silittelyn sijaan sanoo kuinka asiat oikeasti ovat.
Kuinka helppoa on kun ei koskaan ole joutunut kiusatuksi. Onnittelut siitä. Asenteestasi huokuu lapsellisuus ja se kuinka yksinkertainen on maailmankatsomuksesi.
Ja siellä huutelee taas jälleen yksi uhriutuja, joka ei millään tunnu pääsevän menneestä yli vaikka vuodet vierii...
Minua ei ole koskaan kiusattu mutta teen työtä vakasti masentuneiden, syömishäiriöön ja paniikkihäiriöön ja esimerkiksi sosiaalistentilanteiden pelkoon sairastuneiden kiusattujen nuorten kanssa ja valitettavasti tiedän mistä puhun.
Kiusaaja harvemmin jos koskaan toimii yksin. On se kiusaaja ja sitten hännystelijät kiusattua vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa lukea koko ketjua. Niille jotka sanoo että mene eteenpäin elämässäsi..ei se ole niin yksinkertaista. Itse terapiassa käyneenä (en tosin kiusaamisen takia) voin sanoa että kaikki lapsuuden jutut vaikuttaa elämässä jos niitä ei käsittele. Terapeuttini sanoi että kaikki kokemukset on meissä kerroksina. Ihan samalla tavalla se väkivaltalapsuus vaikuttaa kuin kiusaaminenkin. Jos on elänyt onnellisen elämän ilman mitään traumoja ei tätä asiaa ymmärrä. Tai jos on niin traumaattinen ettei osaa käsitellä mitään tunteitaan, niin kuin moni täällä kommentoinut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku 28-vuotias tai sitä vielä vanhempi kehtaa julistaa "koulukiusaus pilasi mun elämän" tai "en voi opiskella, käydä töissä, olla parisuhteessa jne koska olin koulukiusattu!" Just ja kuinka kauan niistä kouluajoista olikaan nyt kulunut? 10-15 vuotta ehkä enemmänkin? Ja mitä olet siinä ajassa tehnyt? Kantanut katkeruutta ja jauhat edelleen näistä ajoista ja vetoat kaikki tämänhetkiset ongelmasi koulukiusaukseen?
Kyllä se itsetuntoperusta ja sosiaalisen kanssakäymisen taitojen perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se EI silti poista sitä, etteikö ihminen voisi edelleen aikuisenakin kehittää itseään ja muuttaa ajatusmaailmaa ja oppia terveeseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. On vaan helpompaa uhrautua, kuin haastaa itseään tai ponnistella ongelmien korjaamiseksi. Usein tämä uhrautumisen asenne, negatiivinen ajattelutapa ja menneisyydessä vellominen on niin syvään juuttunut tapa ettei siihen edes terapia tai lääkitys auta. Huomaa niistäkin reaktioista mitä tämän tyyppiset viestit on tänne saaneet aikaan: koko elämän uhriutujat nimittelee kaulapitkällä idiootiksi, tyhmäksi jne, kun joku pään silittelyn sijaan sanoo kuinka asiat oikeasti ovat.
Kuinka helppoa on kun ei koskaan ole joutunut kiusatuksi. Onnittelut siitä. Asenteestasi huokuu lapsellisuus ja se kuinka yksinkertainen on maailmankatsomuksesi.
Ja siellä huutelee taas jälleen yksi uhriutuja, joka ei millään tunnu pääsevän menneestä yli vaikka vuodet vierii...
Minua ei ole koskaan kiusattu mutta teen työtä vakasti masentuneiden, syömishäiriöön ja paniikkihäiriöön ja esimerkiksi sosiaalistentilanteiden pelkoon sairastuneiden kiusattujen nuorten kanssa ja valitettavasti tiedän mistä puhun.
Varmasti teet. Kumman epäpätevä olet sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku 28-vuotias tai sitä vielä vanhempi kehtaa julistaa "koulukiusaus pilasi mun elämän" tai "en voi opiskella, käydä töissä, olla parisuhteessa jne koska olin koulukiusattu!" Just ja kuinka kauan niistä kouluajoista olikaan nyt kulunut? 10-15 vuotta ehkä enemmänkin? Ja mitä olet siinä ajassa tehnyt? Kantanut katkeruutta ja jauhat edelleen näistä ajoista ja vetoat kaikki tämänhetkiset ongelmasi koulukiusaukseen?
Kyllä se itsetuntoperusta ja sosiaalisen kanssakäymisen taitojen perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se EI silti poista sitä, etteikö ihminen voisi edelleen aikuisenakin kehittää itseään ja muuttaa ajatusmaailmaa ja oppia terveeseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. On vaan helpompaa uhrautua, kuin haastaa itseään tai ponnistella ongelmien korjaamiseksi. Usein tämä uhrautumisen asenne, negatiivinen ajattelutapa ja menneisyydessä vellominen on niin syvään juuttunut tapa ettei siihen edes terapia tai lääkitys auta. Huomaa niistäkin reaktioista mitä tämän tyyppiset viestit on tänne saaneet aikaan: koko elämän uhriutujat nimittelee kaulapitkällä idiootiksi, tyhmäksi jne, kun joku pään silittelyn sijaan sanoo kuinka asiat oikeasti ovat.
Naura vaikka jos se helpottaa.
Nauran suosiolla, kun ei kai tässä muutakaan voi. Pään silitellylle ja sympatialle en edelleenkään näe aihetta, jos lapsuudessa/nuoruudessa olleita vaikeuksia ei halua jättää taakseen ja käyttää niitä tekosyynä tämänhetkisiin ongelmiin. Sen sijaan hatunnosto niille kaikille kiusatuille, jotka ovat oikeasti ponnistelleet ja menneet elämässä eteenpäin ja joilla on nyt elämässään muutakin sisältöä kuin vaikeiden aikojen muistelu.
En oo koko ketjua lukenut kun ottaa niin pattiin nuo idiootit jotka jankkaa siitä että ne koulukiusatut uhriutuu ja märehtii sitä kiusaamista vielä vuosien päästä, että miksei vaan jatka elämää. Vähän kannattais opiskella sitä ihmismielen toimintaa ennen kuin tulee pätemään. Eivät kiusatut väkisin muistele asioita tai märehdi kiusaamista, he eivät välttämättä edes ollenkaan tiedä esim mahdollisten mielenterveysongelmiensa johtuvan lapsuuden/nuoruuden koulukiusaamisesta.
Ei miltään, minä elän ihan omaa onnellista elämääni, ei ole aikaa murehtia minulle yhdentekeviä ihmisiä.. Enkä kyllä usko että hänen elämänsä on pilalla, facen mukaan ihan tavallista elämää elää. Ja ei, en kadu, niin rasittava ihminen hän oli silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä puhutaan kuin kiusaaminen liittyisi kouluun? Aikuiset kiusaavat yhtä lailla ja työpaikat ovat monesti varsinaisia käärmeenpesiä jossa eristetään, mustamaalataan jne. Samoin harrastuspiireissä, naapurustoissa, jopa sukulaisten kesken jne.
Hyvä huomio! Itsekin mielsin tämän koulukiusaamisen liittyvänä keskusteluna mutta ei tosiaan ole harvinaista aikuistenkaan piireissä. Mutta kun aikuinen kiusaa niin silloin ei kyllä enää voi puolustautua ainakaan identiteetin kehityksen keskeneräisyydellä tai sillä ettei ymmärrä. Tai ehkäpä voi, ei taida ihan täysillä käydä aikuinen ihminen joka tietoisesti kiusaa toista. Pakko olla pahoja ongelmia itsensä kanssa tai sitten on huomattavasti keskivertoa yksinkertaisempi eikä ole aikuisikään mennesäkään saavuttanut normaalia empatiakykyä ja vuorovaikutustaitoja.
Aikuisten välisessä kiusaamisessa on todella vaikeaa näyttää toteen, kuka kiusaa ja ketä. Aikuiset osaa tehdä sen niin hienovaraisesti. Varsinkin jos tapahtumalla ei ole muita todistajia kun kiusaaja ja kiusattu.
No ainakin kiusaaja itse tietää mitä tekee. Jos ei tiedä en miellä sitä kiusaamiseksi. Mutta jos siis tietoisesti kiusaa toista aikuisena ja on pahantahtoinen niin jotain on kyllä vialla. Sama tietääkö siitä joku ulkopuolinen vai ei ja voiko näyttää toteen vai ei. Kiusaamista se silti on.
Aloittajan kysymys on hyvä. En ollut itse aikoinani kiusaaja enkä kiusattu, mutta olin pari vuotta megakiusaajan kaveri. Ellen olisi kaveripyyntöä hyväksynyt olisin luultavasti joutunut itse rääkätyksi.
Kyseinen kiusaaja oli lukion johtava alfauros. Hän rääkkäsi siis muita oppilaita lukiossa. Psykologisesti, pilkkaamalla, kiristämällä ja hakkaamalla. Ihmettelin jo silloin (ja nykyisin paljon enemmän) kuinka suurta iloa kiusaajalle tuotti kiusaaminen ja se kuinka hän kertoili siitä kuinka monen "identiteetin hän oli tuhonnut" jo ylä-asteella. Siis poikien ja tyttöjen.
Liukenin kyseisen tyypin lähipiiristä lukion jälkeen, mutta yhteisiä kavereita oli. Heiltä kuulin vuosikausia kiusaajan jatkosta.
Lukion jälkeen hän kiusasi ja rääkkäsi alaisiaan alikersanttina armeijassa. Kuulemani jutut ovat faktoja, mutta niitä olisi ulkopuolisen hankala uskoa, koska psykopaattisen (?) kiusaajan keinot ovat mielikuvituksellisen ovelia ja röyhkeitä. Kun olen itse kertoillut näistä jutuista (joita olin siis lukiossa vierestä katsomassa), niin ymmärrän hyvin että asiaa tuntemattomat eivät yleensä usko juttujani.
Sen jälkeen hän kiusasi jo hienovaraisemmin yliopistolla. Ja sen jälkeen opettajana koulussa. Menestyi taloudellisesti ja sai kai kauniin uraihmisen vaimokseen. Ovat kymmenien vuosien jälkeen vieläkin kimpassa.
Ihmettelen kyseisen kiusaajan täydellistä pahuutta lukiossa ja armeijassa. Ja hän omaa nautintoaan asiasta. Eniten kuitenkin hämmästyttää että miten tällainen henkilö on menestynyt niin hyvin vaikka hänen uhrejaan on täytyy olla kymmeniä tai jopa satoja elossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tässä puhutaan kuin kiusaaminen liittyisi kouluun? Aikuiset kiusaavat yhtä lailla ja työpaikat ovat monesti varsinaisia käärmeenpesiä jossa eristetään, mustamaalataan jne. Samoin harrastuspiireissä, naapurustoissa, jopa sukulaisten kesken jne.
Hyvä huomio! Itsekin mielsin tämän koulukiusaamisen liittyvänä keskusteluna mutta ei tosiaan ole harvinaista aikuistenkaan piireissä. Mutta kun aikuinen kiusaa niin silloin ei kyllä enää voi puolustautua ainakaan identiteetin kehityksen keskeneräisyydellä tai sillä ettei ymmärrä. Tai ehkäpä voi, ei taida ihan täysillä käydä aikuinen ihminen joka tietoisesti kiusaa toista. Pakko olla pahoja ongelmia itsensä kanssa tai sitten on huomattavasti keskivertoa yksinkertaisempi eikä ole aikuisikään mennesäkään saavuttanut normaalia empatiakykyä ja vuorovaikutustaitoja.
Aikuisten välisessä kiusaamisessa on todella vaikeaa näyttää toteen, kuka kiusaa ja ketä. Aikuiset osaa tehdä sen niin hienovaraisesti. Varsinkin jos tapahtumalla ei ole muita todistajia kun kiusaaja ja kiusattu.
No ainakin kiusaaja itse tietää mitä tekee. Jos ei tiedä en miellä sitä kiusaamiseksi. Mutta jos siis tietoisesti kiusaa toista aikuisena ja on pahantahtoinen niin jotain on kyllä vialla. Sama tietääkö siitä joku ulkopuolinen vai ei ja voiko näyttää toteen vai ei. Kiusaamista se silti on.
Jos on ja kuka sitte kiusaa ja ketä.
Hyvä huomio! Itsekin mielsin tämän koulukiusaamisen liittyvänä keskusteluna mutta ei tosiaan ole harvinaista aikuistenkaan piireissä. Mutta kun aikuinen kiusaa niin silloin ei kyllä enää voi puolustautua ainakaan identiteetin kehityksen keskeneräisyydellä tai sillä ettei ymmärrä. Tai ehkäpä voi, ei taida ihan täysillä käydä aikuinen ihminen joka tietoisesti kiusaa toista. Pakko olla pahoja ongelmia itsensä kanssa tai sitten on huomattavasti keskivertoa yksinkertaisempi eikä ole aikuisikään mennesäkään saavuttanut normaalia empatiakykyä ja vuorovaikutustaitoja.