Kiusaaja. Miltä tuntuu kun tiedät pilanneesi jonkun elämän?

The Winner kirjoitti:

Hei sinä kiusaajani menneisyydestä!

Et pystynyt pilaamaan elämääni, vaikka kateuksissasi kaikkesi yrititkin. Et pystynyt nujertamaan minua, olin jo silloin sinua vahvempi ja kypsempi. Menestykseni on paras kosto sinua kohtaan. 

:) 

Vai voisko se olla kuitenkin tuo sun asenne, mikä ärsyttää? Itses jalustoiminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Kommenttisi selittää paljon olet idiootti.

Idiootti on sellainen, joka ei katso elämässä ETEENPÄIN vaan velloo menneessä. Syyttää nykyisiä ongelmia aina menneisyyden vääryyksillä. Idiootti käyttää valtavati energiaa ja aikaa jauhamalla lapsuudessa/nuoruudessa tapahtuneista vääryyksistä, sen sijaan kuin suuntaisi energiavarat ja aikansa kehittämään tämänhetkistä, uutta ja parempaa elämää. Ja idiootti myös suuttuu, jos hänelle sanotaan että menneisiin vetoamalla tai niistä jauhamalla ei voi saavuttaa enää mitään. Koulukiusaaminen tutuu olevan joku haava, jota kiusatut eivät halua arpeuttaa vaan pitävät sen auki, ja vetoavat siihen aina tiukan paikan tullen.

Lopeta tuo paskanjauhaminen ja ota asioista selvää ennen kuin kommentoit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Kommenttisi selittää paljon olet idiootti.

Idiootti on sellainen, joka ei katso elämässä ETEENPÄIN vaan velloo menneessä. Syyttää nykyisiä ongelmia aina menneisyyden vääryyksillä. Idiootti käyttää valtavati energiaa ja aikaa jauhamalla lapsuudessa/nuoruudessa tapahtuneista vääryyksistä, sen sijaan kuin suuntaisi energiavarat ja aikansa kehittämään tämänhetkistä, uutta ja parempaa elämää. Ja idiootti myös suuttuu, jos hänelle sanotaan että menneisiin vetoamalla tai niistä jauhamalla ei voi saavuttaa enää mitään. Koulukiusaaminen tutuu olevan joku haava, jota kiusatut eivät halua arpeuttaa vaan pitävät sen auki, ja vetoavat siihen aina tiukan paikan tullen.

Naurettava typerys. Et itsekkään näytä tajuavan kuinka säälittävä olet.

Säälittävä olet lähinnä itse, koska et edes kykene perustelemaan nimittelyäsi.

Kyllä kaduttaa, että yläasteaikoina kiusasin kaveriani. Passiivisesti, mutta kuitenkin - katsoin vierestä, kun häntä kiusattiin järkyttävillä tavoilla. Vuosia puolustin häntä kiusaajilta, mutta teini-iän tullen kaveri alkoi purkaa pahaa oloaan minuun. Loukkaannuin siitä syvästi - tyyliin "ai, mä oon sun ainoa ystävä ja sä kiität mua näin" - ja käännyin häntä vastaan.

Ja ei, se ei ollut oikeutettua, vaikka silloin niin ajattelinkin. Myöhemmin ystävystyimme uudelleen. Mutta tekoni kaduttaa yhä vieläkin, vaikka olemme jo moneen kertaan sopineet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Kommenttisi selittää paljon olet idiootti.

Idiootti on sellainen, joka ei katso elämässä ETEENPÄIN vaan velloo menneessä. Syyttää nykyisiä ongelmia aina menneisyyden vääryyksillä. Idiootti käyttää valtavati energiaa ja aikaa jauhamalla lapsuudessa/nuoruudessa tapahtuneista vääryyksistä, sen sijaan kuin suuntaisi energiavarat ja aikansa kehittämään tämänhetkistä, uutta ja parempaa elämää. Ja idiootti myös suuttuu, jos hänelle sanotaan että menneisiin vetoamalla tai niistä jauhamalla ei voi saavuttaa enää mitään. Koulukiusaaminen tutuu olevan joku haava, jota kiusatut eivät halua arpeuttaa vaan pitävät sen auki, ja vetoavat siihen aina tiukan paikan tullen.

Naurettava typerys. Et itsekkään näytä tajuavan kuinka säälittävä olet.

Onko sua kiusattu? Sulta kun tulee tuota tekstiä niin vastaappa sinä mikä on sellainen jota on kiusattu ja joka on kiusannu? Kiusattu rajummin kun mitä itse on kiusannu. Kerroppa?

En ole varsinainen kiusaaja, mutta "hiljainen hyväksyjä", jonka kaverit kiusasivat koko ala-asteen ajan erästä yksinäisempää tyttöä. Noh, kiusaajaksi voisi silti sanoa. Podin kamalan huonoa omaa tuntoa pitkään, kun alkoi tunneäly kehittyä. Kaduttaa, etten koskaan puuttunut kiusaamiseen.

Toivon, että kiusatulla menisi nykyään hyvin, ja siltä onneksi vaikuttaisi kun olen hänet facebookista etsinyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Kommenttisi selittää paljon olet idiootti.

Idiootti on sellainen, joka ei katso elämässä ETEENPÄIN vaan velloo menneessä. Syyttää nykyisiä ongelmia aina menneisyyden vääryyksillä. Idiootti käyttää valtavati energiaa ja aikaa jauhamalla lapsuudessa/nuoruudessa tapahtuneista vääryyksistä, sen sijaan kuin suuntaisi energiavarat ja aikansa kehittämään tämänhetkistä, uutta ja parempaa elämää. Ja idiootti myös suuttuu, jos hänelle sanotaan että menneisiin vetoamalla tai niistä jauhamalla ei voi saavuttaa enää mitään. Koulukiusaaminen tutuu olevan joku haava, jota kiusatut eivät halua arpeuttaa vaan pitävät sen auki, ja vetoavat siihen aina tiukan paikan tullen.

Etkö sinä vähämielinen ymmärrä, ettei masennus jne. Mt-vaivat, joita kiusaaminen aiheuttaa, mene ohi tsemppaamalla ja "eteenpäin katsomisella"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Kommenttisi selittää paljon olet idiootti.

Idiootti on sellainen, joka ei katso elämässä ETEENPÄIN vaan velloo menneessä. Syyttää nykyisiä ongelmia aina menneisyyden vääryyksillä. Idiootti käyttää valtavati energiaa ja aikaa jauhamalla lapsuudessa/nuoruudessa tapahtuneista vääryyksistä, sen sijaan kuin suuntaisi energiavarat ja aikansa kehittämään tämänhetkistä, uutta ja parempaa elämää. Ja idiootti myös suuttuu, jos hänelle sanotaan että menneisiin vetoamalla tai niistä jauhamalla ei voi saavuttaa enää mitään. Koulukiusaaminen tutuu olevan joku haava, jota kiusatut eivät halua arpeuttaa vaan pitävät sen auki, ja vetoavat siihen aina tiukan paikan tullen.

Naurettava typerys. Et itsekkään näytä tajuavan kuinka säälittävä olet.

Säälittävä olet lähinnä itse, koska et edes kykene perustelemaan nimittelyäsi.

Perehdy asiaan ja selvitä miksi koulukiusaamistilanteet vaikuttavat ihmiseen läpielämän. Vai etkö osaa etsiä tietoa ja lukea?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miltä tuntuu.. Kaduttaa, hävettää, tunnen syvää vastenmielisyyttä itseäni kohtaan kun ajattelen minkälainen kusipää olen ollut. Olin kai vaan niin idiootti ja keskenkasvuinen etten oikeasti edes ajatellut miltä toisesta tuntuu kunhan vaan suunnilleen ajankuluksi hetken mielijohteesta olin ilkeä. En näe omassa toiminnassani mitään puolusteltavaa. Kotiolot olivat kunnossa ja kavereita oli joten minuun ei ainakaan pätenyt se että "kiusaaja voi itse huonosti, hänkin on uhri". Olin vaan yksinkertaisesti lapsellinen ja vittumainen. En ymmärrä miten olen voinut olla sellainen! Joskus kun nyt aikuisena tulee eteen vastoinkäymisiä ajattelen että sitä saa mitä tilaa, ihan oikein minulle. Sydämestäni toivon että silloin kauan sitten kiusaamaani ihminen on kaikesta huolimatta nyt onnellinen ja tasapainoinen. Kaikki lapset ansaitsevat onnellisen lapsuuden ja hyväksyntää mahdollisesta erilaisuudesta riippumatta. En tule koskaan antamaan itselleni anteeksi.

Jos sinun vanhemmat olisi sillon tällöin muistuttaneet ettei ketään saa kiusata, olisiko se vaikuttanut käyttäytymiseesi? Mikä tai kuka olisi voinut saada sinut lopettamaan kiusaamisen? Jos olisit ollut kiusaajani, antaisin sinulle nyt anteeksi.

Vanhemmat ei tienneet koko asiasta. Kavereiden paheksunta luultavasti olisi auttanut. Tai varmasti olisi. Ei vaan ollut ketään tarpeeksi rohkeaa ja omilla aivoillaan ajattelevaa meidän luokalla. Samanlaisia kusipäitä meitä oli useampia ja loput ei ottanut kantaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Mä ymmärrän, että se on vaikea ymmärtää, kun saa rauhassa kasvattaa normaalia itsetuntoa ja psyykettä lapsuudessa ja nuoruudessa.

Vierailija kirjoitti:

Ap ota myös huomioon tällainen näkökulma. Jos en olisi itte "kiusannut" niin olisin voinut olla silloin itte vaarassa joutua kiusatuksi. Järkevämpää pysyä pysyä voittajan puolella ja turvata oma selusta... Sen oli vaan pakko mennä niin

Oliko teidän koulussa pelkkiä kiusaajia ja kiusattuja?

Harva kiusaaja näihin vastaa, mutta omieni puolesta tiedän, etteivät ne mitään kadu. Edelleen kuvittelevat tekojensa olleen oikeutettuja.

Viime vuoden luokkakokouksessamme eräs kiusaajatyttö korosti edelleen itseään muiden yli kuten kouluaikoinakin. Minua ja kaveriani nimitteli luuseriksi.

Ja pari kiusaajapoikaa vain virnuili ylimielisesti muiden ura- ja muille tarinoille. Siis ihan oikeasti nämä kiusaajat tulivat luokkakokoukseen vain kehumaan itseään ja nauramaan muiden jutuille! Parikymppiset "aikuiset"!

Jotkut kiusaajat voivat muuttua ja katua, nämä tapaukset eivät.

Sitä voi ihmetellä että miksi kaikki vastaantulevat haisevat paskalta tai avata silmät ja käydä suihkussa.

The Winner kirjoitti:

Hei sinä kiusaajani menneisyydestä!

Et pystynyt pilaamaan elämääni, vaikka kateuksissasi kaikkesi yrititkin. Et pystynyt nujertamaan minua, olin jo silloin sinua vahvempi ja kypsempi. Menestykseni on paras kosto sinua kohtaan. 

:) 

Ehkä se ei edes yrittäny ja toivoiskin et sä menestyisit? Joskaan ei sun menestymistä tai menestymättömyyttäs mistään halua seurata edes.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Kommenttisi selittää paljon olet idiootti.

Idiootti on sellainen, joka ei katso elämässä ETEENPÄIN vaan velloo menneessä. Syyttää nykyisiä ongelmia aina menneisyyden vääryyksillä. Idiootti käyttää valtavati energiaa ja aikaa jauhamalla lapsuudessa/nuoruudessa tapahtuneista vääryyksistä, sen sijaan kuin suuntaisi energiavarat ja aikansa kehittämään tämänhetkistä, uutta ja parempaa elämää. Ja idiootti myös suuttuu, jos hänelle sanotaan että menneisiin vetoamalla tai niistä jauhamalla ei voi saavuttaa enää mitään. Koulukiusaaminen tutuu olevan joku haava, jota kiusatut eivät halua arpeuttaa vaan pitävät sen auki, ja vetoavat siihen aina tiukan paikan tullen.

Etkö sinä vähämielinen ymmärrä, ettei masennus jne. Mt-vaivat, joita kiusaaminen aiheuttaa, mene ohi tsemppaamalla ja "eteenpäin katsomisella"?

No silläkö se fiilis paranee ja päästään elämässä eteenpäin , kun koko ajan kerrataan ja muistellaan sitä miten minua koulukiusattiin? Se koulukiusaustausta kaivetaan esiin koko ajan vaikka niistä ajoista on jo 10 tai ylikin vuotta! Pitäähän muidenkin ihmisten päästä elämässä eteenpäin vaikeuksistaan. Koulukiusatut on niitä pahimpia jankkaajia, mitä oon ikinä tavannu. Kyllä ihmisille tapahtuu paljon pahoja asioita elämässä, lapsen menetyksiä sun muita, mutta niistä ei jauheta millään tavalla niin paljoa kuin koulukiusaamisesta. Väkisinkin tulee tuota jankkaamista ja märehtimistä kuunneltaessa mieleen, että saattoi kyllä varsin hyvin löytyä kiusatuista perusteita sille kiusaamiselle, kun ovat nytkin aikuisena vielä tuollaisia negatiivisia eivätkä pyri eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Mä ymmärrän, että se on vaikea ymmärtää, kun saa rauhassa kasvattaa normaalia itsetuntoa ja psyykettä lapsuudessa ja nuoruudessa.

Tuo kommentti vois olla vaikka multa, joka on joutunu ettimään identiteettinsäki vasta aikuisena, lapsena ku siihen ei annettu tilaisuutta ja siitäki saanu kuulla. Luulo ei ole tiedon väärtti!

En ymmärrä myöskään sitä, miten koulukiusatut jaksavat uhriutua koko loppuelämäkseen, ihan naurettavaa. Ikään kuin oltaisiin niin kiintyneitä siihen omaan statukseensa, ettei uskalleta päästää siitä irti. Minua kiusattiin koulussa ja pääsin myös asiasta yli jo hyvän aikaa ennen täysi-ikäistymistä. Olen myös kohdannut tragedian elämässäni ja kappas vaan, päässyt siitäkin yli. Elämä on paljon helpompaa, kun oppii päästämään irti menneestä. En ole ikinä samaistunut kiusattujen uhriutumiseen, vaikka niihin kouluaikojen kokemuksiin voinkin samaistua.

Vierailija kirjoitti:

Ap ota myös huomioon tällainen näkökulma. Jos en olisi itte "kiusannut" niin olisin voinut olla silloin itte vaarassa joutua kiusatuksi. Järkevämpää pysyä pysyä voittajan puolella ja turvata oma selusta... Sen oli vaan pakko mennä niin

Näin se menee, valitettavasti. Se joka tekee hyvän valinnan, joutuu usein kärsimään siitä, koska elämme langenneessa ihmisyydessä ja maailmassa. Hyvä valinta on riski: jos et osallistu koulukiusaamiseen, olet potentiaalinen kiusattu. Toisaalta hyvästä valinnasta mahdollisesti seuraava kärsimys on "hyvää kärsimystä", niin kuin tykkään sanoa.

Oletko muuten jo lopettanut "oman selustan turvaamisen" mukaisesti toimimisen vai vieläkö sovellat sitä aikuisten yhteisöissä?

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä myöskään sitä, miten koulukiusatut jaksavat uhriutua koko loppuelämäkseen, ihan naurettavaa. Ikään kuin oltaisiin niin kiintyneitä siihen omaan statukseensa, ettei uskalleta päästää siitä irti. Minua kiusattiin koulussa ja pääsin myös asiasta yli jo hyvän aikaa ennen täysi-ikäistymistä. Olen myös kohdannut tragedian elämässäni ja kappas vaan, päässyt siitäkin yli. Elämä on paljon helpompaa, kun oppii päästämään irti menneestä. En ole ikinä samaistunut kiusattujen uhriutumiseen, vaikka niihin kouluaikojen kokemuksiin voinkin samaistua.

no hokkus pokkus ja sinne ne kiusaamiset unohtui. Miksi en aikaisemmin keksinyt

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä myöskään sitä, miten koulukiusatut jaksavat uhriutua koko loppuelämäkseen, ihan naurettavaa. Ikään kuin oltaisiin niin kiintyneitä siihen omaan statukseensa, ettei uskalleta päästää siitä irti. Minua kiusattiin koulussa ja pääsin myös asiasta yli jo hyvän aikaa ennen täysi-ikäistymistä. Olen myös kohdannut tragedian elämässäni ja kappas vaan, päässyt siitäkin yli. Elämä on paljon helpompaa, kun oppii päästämään irti menneestä. En ole ikinä samaistunut kiusattujen uhriutumiseen, vaikka niihin kouluaikojen kokemuksiin voinkin samaistua.

Kiitos tästä kommentista! Tätä juuri olen yrittänyt aiemmissa kirjoituksissani tuoda ilmi. Ei ole oikein se kiusaaminen, mutta siitä ei myöskään tarvitse tehdä elämää suurempaa ongelmaa. Mennyt on mennyttä ja uhrina ei tarvitse jatkaa loppuelämää.