Kiusaaja. Miltä tuntuu kun tiedät pilanneesi jonkun elämän?

Vierailija kirjoitti:

Ei yhtään miltään. Jos joku pitää itsensä koulukiusaamista syynä oman elämänhallinnansa puutteeseen, niin avakoon silmänsä ja käsittäköön sen olevan vain tekosyy. Elämässä tapahtuu paljon pahempiakin asioita kuin koulukiusaaminen ja niistä päästään yli joten siinä rähminen on vain omaa uhriutumista.

Ota vastuu kiusaamisesta, kusipää. Toivottavasti elämä vielä laittaa sut polvilleen. Karma is the bitch.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen on yks farssi, jos siitä jankutetaan vielä vanhemmallakin iällä. Missähän se vika mahtaa olla jos se koulukiusaustausta edelleen vaikuttaa niin voimakkaana joskus aikuisenakin? Omassa asenteessa vaikka? Tai siinä ettei halua unohtaa? Minkähän ikäsenä ne koulukiusaus muistelot oikein hellittää? Kiikkustuolissa?

Kehityspsykolgian kirja iltalukemiseksi? Mikähän siinä on kun ei tajua sitten millään että se vaikuttaako kiusaaminen sinuun aikuis iällä ei välttämättä ole valintakysymys

Juu, mutta kumman elämän sinä valitsisit A) sinulle on tehty väärin. Työstät tätä asiaa etkä uhriudu, ymmärrät että oma elämäsi on sinun kädessäsi. Teet valintoja jotka auttavat sinua eteenpäin huolimatta menneisyydestä. B) itket kun et voi tehdä mitään koska menneisyys yhyy, et edes yritä koska et kuitenkaan onnistu.?

psyykkisesti kokonaiselle ihmiselle valinta onnistuu. Onko vaikea ymmärtää, ettei kaikki ole sellaisia kun on rikottu. Onko se tosiaan sulle vaikea ymmärtää, että kiusaaminen voi rikkoa lapsen, eikä aikuisena korjaaminen onnistu, vaikka tahtoisi.

Eli sinusta terapia esim on turhaa paskaa koska kerran rikottu ei voi siitä enää nousta eli turha edes yrittää?

Voi toki nousta, tai sitten ei. Ihmiset ja heidän voimavaransa, sekä psyykkeen kantokyky ovat erilaiset eri ihmisillä. Joku hyötyy terapiasta, joku kostamisesta, joku hyvistä ihmissuhteista, joku ei. Rikottu ihminen voi korjaantua, mutta niin ei käy välttämättä. Minkä ikäinen olet?

Niin, eli kannattaako yrittää vai eikö kannata yrittää?

Ei kyllä missään tapauksessa kannata yrittää. Helpommalla pääsee kun vaan heiluttaa valkoista "UHRI" lippua. Ja mieluiten vielä kantaa sitä lippua läpi koko aikuiselämän muistellen samalla niitä lapsuuden vaikeita aikoja.

Vierailija kirjoitti:

Hyvältä tai ei miltään ja en ajattele koko asiaa. Sen sijaan huvittaa oletuksesi, että kaikki olisivat noin heikkomielisiä tai ajattelisivat samalla tavalla kuin sinä.

Sä oot sairas. Toivottavasti sulle tapahtuu jotain oikein pahaa. Karma iskee takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yhtään miltään. Jos joku pitää itsensä koulukiusaamista syynä oman elämänhallinnansa puutteeseen, niin avakoon silmänsä ja käsittäköön sen olevan vain tekosyy. Elämässä tapahtuu paljon pahempiakin asioita kuin koulukiusaaminen ja niistä päästään yli joten siinä rähminen on vain omaa uhriutumista.

Ota vastuu kiusaamisesta, kusipää. Toivottavasti elämä vielä laittaa sut polvilleen. Karma is the bitch.

Jos se on laittanu jo ennen tuota kiusaamista? Sivusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku 28-vuotias tai sitä vielä vanhempi kehtaa julistaa "koulukiusaus pilasi mun elämän" tai "en voi opiskella, käydä töissä, olla parisuhteessa jne koska olin koulukiusattu!" Just ja kuinka kauan niistä kouluajoista olikaan nyt kulunut? 10-15 vuotta ehkä enemmänkin? Ja mitä olet siinä ajassa tehnyt? Kantanut katkeruutta ja jauhat edelleen näistä ajoista ja vetoat kaikki tämänhetkiset ongelmasi koulukiusaukseen?

Kyllä se itsetuntoperusta ja sosiaalisen kanssakäymisen taitojen perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se EI silti poista sitä, etteikö ihminen voisi edelleen aikuisenakin kehittää itseään ja muuttaa ajatusmaailmaa ja oppia terveeseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. On vaan helpompaa uhrautua, kuin haastaa itseään tai ponnistella ongelmien korjaamiseksi. Usein tämä uhrautumisen asenne, negatiivinen ajattelutapa ja menneisyydessä vellominen on niin syvään juuttunut tapa ettei siihen edes terapia tai lääkitys auta. Huomaa niistäkin reaktioista mitä tämän tyyppiset viestit on tänne saaneet aikaan:  koko elämän uhriutujat nimittelee kaulapitkällä idiootiksi, tyhmäksi jne, kun joku pään silittelyn sijaan sanoo kuinka asiat oikeasti ovat.

Kuinka helppoa on kun ei koskaan ole joutunut kiusatuksi. Onnittelut siitä. Asenteestasi huokuu lapsellisuus ja se kuinka yksinkertainen on maailmankatsomuksesi.

Ja siellä huutelee taas jälleen yksi uhriutuja, joka ei millään tunnu pääsevän menneestä yli vaikka vuodet vierii...

Minua ei ole koskaan kiusattu mutta teen työtä vakasti masentuneiden, syömishäiriöön ja paniikkihäiriöön ja esimerkiksi sosiaalistentilanteiden pelkoon sairastuneiden kiusattujen nuorten kanssa ja valitettavasti tiedän mistä puhun.

Varmasti teet. Kumman epäpätevä olet sitten.

En ole se kenelle kommenttisi tarkoitit mutta voisin olla. Myös minä teen psykiatrista hoitotyötä, tosin alakoulu ikäisten parissa. Olen kollegani kanssa täysin samoilla linjoilla. Kun itsetunto ja minäkuva on jo lapsuuden ja nuoruuden aikana rikottu se jättää jälkensä pitkälle aikuisuuteen, usein loppuelämäksi. Kun sileän paperiarkin kerran rypistää palloksi niin ei sitä enää sileäksi saa millään keinolla. Vanha vertauskuva mutta osuva.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen on yks farssi, jos siitä jankutetaan vielä vanhemmallakin iällä. Missähän se vika mahtaa olla jos se koulukiusaustausta edelleen vaikuttaa niin voimakkaana joskus aikuisenakin? Omassa asenteessa vaikka? Tai siinä ettei halua unohtaa? Minkähän ikäsenä ne koulukiusaus muistelot oikein hellittää? Kiikkustuolissa?

Kehityspsykolgian kirja iltalukemiseksi? Mikähän siinä on kun ei tajua sitten millään että se vaikuttaako kiusaaminen sinuun aikuis iällä ei välttämättä ole valintakysymys

Juu, mutta kumman elämän sinä valitsisit A) sinulle on tehty väärin. Työstät tätä asiaa etkä uhriudu, ymmärrät että oma elämäsi on sinun kädessäsi. Teet valintoja jotka auttavat sinua eteenpäin huolimatta menneisyydestä. B) itket kun et voi tehdä mitään koska menneisyys yhyy, et edes yritä koska et kuitenkaan onnistu.?

psyykkisesti kokonaiselle ihmiselle valinta onnistuu. Onko vaikea ymmärtää, ettei kaikki ole sellaisia kun on rikottu. Onko se tosiaan sulle vaikea ymmärtää, että kiusaaminen voi rikkoa lapsen, eikä aikuisena korjaaminen onnistu, vaikka tahtoisi.

Eli sinusta terapia esim on turhaa paskaa koska kerran rikottu ei voi siitä enää nousta eli turha edes yrittää?

Voi toki nousta, tai sitten ei. Ihmiset ja heidän voimavaransa, sekä psyykkeen kantokyky ovat erilaiset eri ihmisillä. Joku hyötyy terapiasta, joku kostamisesta, joku hyvistä ihmissuhteista, joku ei. Rikottu ihminen voi korjaantua, mutta niin ei käy välttämättä. Minkä ikäinen olet?

Niin, eli kannattaako yrittää vai eikö kannata yrittää?

Ei kyllä missään tapauksessa kannata yrittää. Helpommalla pääsee kun vaan heiluttaa valkoista "UHRI" lippua. Ja mieluiten vielä kantaa sitä lippua läpi koko aikuiselämän muistellen samalla niitä lapsuuden vaikeita aikoja.

Kyllä. Ja aina jos mitä tahansa tapahtuu, voi vedota siihen ettei mikään ole omaa vikaa eikä vastuuta tarvitse kantaa koska oli joskus lapsena koulukiusattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yhtään miltään. Jos joku pitää itsensä koulukiusaamista syynä oman elämänhallinnansa puutteeseen, niin avakoon silmänsä ja käsittäköön sen olevan vain tekosyy. Elämässä tapahtuu paljon pahempiakin asioita kuin koulukiusaaminen ja niistä päästään yli joten siinä rähminen on vain omaa uhriutumista.

Ota vastuu kiusaamisesta, kusipää. Toivottavasti elämä vielä laittaa sut polvilleen. Karma is the bitch.

Ota itsekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt alkaa näkyä se että hyvin harva kiusaajista katuu, muistakaa tämä kiusatut jos pääsette asemaan jossa teillä on valtaa kiusaajanne. Kyllä ne selviää vaikka minkälaisesta myllystä, onhan terapia ja lääkkeet ja sääli on sairautta.

Mites ne jotka on katunu?

Toivottavasti se on tullut ilmi ja ollut aitoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen on yks farssi, jos siitä jankutetaan vielä vanhemmallakin iällä. Missähän se vika mahtaa olla jos se koulukiusaustausta edelleen vaikuttaa niin voimakkaana joskus aikuisenakin? Omassa asenteessa vaikka? Tai siinä ettei halua unohtaa? Minkähän ikäsenä ne koulukiusaus muistelot oikein hellittää? Kiikkustuolissa?

Kehityspsykolgian kirja iltalukemiseksi? Mikähän siinä on kun ei tajua sitten millään että se vaikuttaako kiusaaminen sinuun aikuis iällä ei välttämättä ole valintakysymys

Juu, mutta kumman elämän sinä valitsisit A) sinulle on tehty väärin. Työstät tätä asiaa etkä uhriudu, ymmärrät että oma elämäsi on sinun kädessäsi. Teet valintoja jotka auttavat sinua eteenpäin huolimatta menneisyydestä. B) itket kun et voi tehdä mitään koska menneisyys yhyy, et edes yritä koska et kuitenkaan onnistu.?

psyykkisesti kokonaiselle ihmiselle valinta onnistuu. Onko vaikea ymmärtää, ettei kaikki ole sellaisia kun on rikottu. Onko se tosiaan sulle vaikea ymmärtää, että kiusaaminen voi rikkoa lapsen, eikä aikuisena korjaaminen onnistu, vaikka tahtoisi.

Eli sinusta terapia esim on turhaa paskaa koska kerran rikottu ei voi siitä enää nousta eli turha edes yrittää?

Voi toki nousta, tai sitten ei. Ihmiset ja heidän voimavaransa, sekä psyykkeen kantokyky ovat erilaiset eri ihmisillä. Joku hyötyy terapiasta, joku kostamisesta, joku hyvistä ihmissuhteista, joku ei. Rikottu ihminen voi korjaantua, mutta niin ei käy välttämättä. Minkä ikäinen olet?

Niin, eli kannattaako yrittää vai eikö kannata yrittää?

Ei kyllä missään tapauksessa kannata yrittää. Helpommalla pääsee kun vaan heiluttaa valkoista "UHRI" lippua. Ja mieluiten vielä kantaa sitä lippua läpi koko aikuiselämän muistellen samalla niitä lapsuuden vaikeita aikoja.

Kyllä. Ja aina jos mitä tahansa tapahtuu, voi vedota siihen ettei mikään ole omaa vikaa eikä vastuuta tarvitse kantaa koska oli joskus lapsena koulukiusattu.

Ja ainahan voi myös skipata terapian ja/tai lääkityksen. On helpompaa kantaa loputonta katkeruutta ja negatiivisuutta ja antaa sen vallata oma elämä, ettei mistään opiskelusta, työssäkäymisestä, parisuhteesta tai vastaavasta tule mitään. Aika ja energia menee vain menneiden lapsuusaikojen muistelussa. Kaikki tämä vain koska on ollut koulukiusattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun joku 28-vuotias tai sitä vielä vanhempi kehtaa julistaa "koulukiusaus pilasi mun elämän" tai "en voi opiskella, käydä töissä, olla parisuhteessa jne koska olin koulukiusattu!" Just ja kuinka kauan niistä kouluajoista olikaan nyt kulunut? 10-15 vuotta ehkä enemmänkin? Ja mitä olet siinä ajassa tehnyt? Kantanut katkeruutta ja jauhat edelleen näistä ajoista ja vetoat kaikki tämänhetkiset ongelmasi koulukiusaukseen?

Kyllä se itsetuntoperusta ja sosiaalisen kanssakäymisen taitojen perusta luodaan lapsuudessa ja nuoruudessa. Se EI silti poista sitä, etteikö ihminen voisi edelleen aikuisenakin kehittää itseään ja muuttaa ajatusmaailmaa ja oppia terveeseen vuorovaikutukseen ihmisten kanssa. On vaan helpompaa uhrautua, kuin haastaa itseään tai ponnistella ongelmien korjaamiseksi. Usein tämä uhrautumisen asenne, negatiivinen ajattelutapa ja menneisyydessä vellominen on niin syvään juuttunut tapa ettei siihen edes terapia tai lääkitys auta. Huomaa niistäkin reaktioista mitä tämän tyyppiset viestit on tänne saaneet aikaan:  koko elämän uhriutujat nimittelee kaulapitkällä idiootiksi, tyhmäksi jne, kun joku pään silittelyn sijaan sanoo kuinka asiat oikeasti ovat.

Kuinka helppoa on kun ei koskaan ole joutunut kiusatuksi. Onnittelut siitä. Asenteestasi huokuu lapsellisuus ja se kuinka yksinkertainen on maailmankatsomuksesi.

Ja siellä huutelee taas jälleen yksi uhriutuja, joka ei millään tunnu pääsevän menneestä yli vaikka vuodet vierii...

Minua ei ole koskaan kiusattu mutta teen työtä vakasti masentuneiden, syömishäiriöön ja paniikkihäiriöön ja esimerkiksi sosiaalistentilanteiden pelkoon sairastuneiden kiusattujen nuorten kanssa ja valitettavasti tiedän mistä puhun.

Varmasti teet. Kumman epäpätevä olet sitten.

En ole se kenelle kommenttisi tarkoitit mutta voisin olla. Myös minä teen psykiatrista hoitotyötä, tosin alakoulu ikäisten parissa. Olen kollegani kanssa täysin samoilla linjoilla. Kun itsetunto ja minäkuva on jo lapsuuden ja nuoruuden aikana rikottu se jättää jälkensä pitkälle aikuisuuteen, usein loppuelämäksi. Kun sileän paperiarkin kerran rypistää palloksi niin ei sitä enää sileäksi saa millään keinolla. Vanha vertauskuva mutta osuva.

Hoitsut ei koskaan kutsuis anonyymiä läpisijää kollegakseen. :D

Ilmeisesti kiusaajat ovat täysin pihalla koko asiasta.

Eivät ymmärrä. Eivät kykene.

Lässyttävät vaan jotain uhriutumisesta vaikka ovat itse koko tilanteen aiheuttaneet.

Normaalijärkinen ei kiusaa, mutta sitäkään eivät kykene ajattelemaan. Vajaita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt alkaa näkyä se että hyvin harva kiusaajista katuu, muistakaa tämä kiusatut jos pääsette asemaan jossa teillä on valtaa kiusaajanne. Kyllä ne selviää vaikka minkälaisesta myllystä, onhan terapia ja lääkkeet ja sääli on sairautta.

Mites ne jotka on katunu?

Toivottavasti se on tullut ilmi ja ollut aitoa.

Ei sen tarvii tulla ilmi kun hän on kostanu mulle niin pahasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen on yks farssi, jos siitä jankutetaan vielä vanhemmallakin iällä. Missähän se vika mahtaa olla jos se koulukiusaustausta edelleen vaikuttaa niin voimakkaana joskus aikuisenakin? Omassa asenteessa vaikka? Tai siinä ettei halua unohtaa? Minkähän ikäsenä ne koulukiusaus muistelot oikein hellittää? Kiikkustuolissa?

Kehityspsykolgian kirja iltalukemiseksi? Mikähän siinä on kun ei tajua sitten millään että se vaikuttaako kiusaaminen sinuun aikuis iällä ei välttämättä ole valintakysymys

Juu, mutta kumman elämän sinä valitsisit A) sinulle on tehty väärin. Työstät tätä asiaa etkä uhriudu, ymmärrät että oma elämäsi on sinun kädessäsi. Teet valintoja jotka auttavat sinua eteenpäin huolimatta menneisyydestä. B) itket kun et voi tehdä mitään koska menneisyys yhyy, et edes yritä koska et kuitenkaan onnistu.?

psyykkisesti kokonaiselle ihmiselle valinta onnistuu. Onko vaikea ymmärtää, ettei kaikki ole sellaisia kun on rikottu. Onko se tosiaan sulle vaikea ymmärtää, että kiusaaminen voi rikkoa lapsen, eikä aikuisena korjaaminen onnistu, vaikka tahtoisi.

Eli sinusta terapia esim on turhaa paskaa koska kerran rikottu ei voi siitä enää nousta eli turha edes yrittää?

Voi toki nousta, tai sitten ei. Ihmiset ja heidän voimavaransa, sekä psyykkeen kantokyky ovat erilaiset eri ihmisillä. Joku hyötyy terapiasta, joku kostamisesta, joku hyvistä ihmissuhteista, joku ei. Rikottu ihminen voi korjaantua, mutta niin ei käy välttämättä. Minkä ikäinen olet?

Niin, eli kannattaako yrittää vai eikö kannata yrittää?

Aina kannattaa yrittää, jos voimaa siihen on. Tulosta ei voi kuitenkaan tietää. Voi olla, että hyötyy terapiasta, voi olla että ei auta, tai asioiden käsittely jopa ahdistaa enemmän. Ihminen ei ole mikään simppeli juttu. Onko tämän ymmärtäminen vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti kiusaajat ovat täysin pihalla koko asiasta.

Eivät ymmärrä. Eivät kykene.

Lässyttävät vaan jotain uhriutumisesta vaikka ovat itse koko tilanteen aiheuttaneet.

Normaalijärkinen ei kiusaa, mutta sitäkään eivät kykene ajattelemaan. Vajaita.

Säkin olet saattanu olla kiusaaja, et vaan tajua sitä ainakaan vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen on yks farssi, jos siitä jankutetaan vielä vanhemmallakin iällä. Missähän se vika mahtaa olla jos se koulukiusaustausta edelleen vaikuttaa niin voimakkaana joskus aikuisenakin? Omassa asenteessa vaikka? Tai siinä ettei halua unohtaa? Minkähän ikäsenä ne koulukiusaus muistelot oikein hellittää? Kiikkustuolissa?

Kehityspsykolgian kirja iltalukemiseksi? Mikähän siinä on kun ei tajua sitten millään että se vaikuttaako kiusaaminen sinuun aikuis iällä ei välttämättä ole valintakysymys

Juu, mutta kumman elämän sinä valitsisit A) sinulle on tehty väärin. Työstät tätä asiaa etkä uhriudu, ymmärrät että oma elämäsi on sinun kädessäsi. Teet valintoja jotka auttavat sinua eteenpäin huolimatta menneisyydestä. B) itket kun et voi tehdä mitään koska menneisyys yhyy, et edes yritä koska et kuitenkaan onnistu.?

psyykkisesti kokonaiselle ihmiselle valinta onnistuu. Onko vaikea ymmärtää, ettei kaikki ole sellaisia kun on rikottu. Onko se tosiaan sulle vaikea ymmärtää, että kiusaaminen voi rikkoa lapsen, eikä aikuisena korjaaminen onnistu, vaikka tahtoisi.

Eli sinusta terapia esim on turhaa paskaa koska kerran rikottu ei voi siitä enää nousta eli turha edes yrittää?

Voi toki nousta, tai sitten ei. Ihmiset ja heidän voimavaransa, sekä psyykkeen kantokyky ovat erilaiset eri ihmisillä. Joku hyötyy terapiasta, joku kostamisesta, joku hyvistä ihmissuhteista, joku ei. Rikottu ihminen voi korjaantua, mutta niin ei käy välttämättä. Minkä ikäinen olet?

Jos on kostanu niin sillon on turha enää mitään odottaa.

Kostajat eivät anteeksipyyntöä kaipaa.

Vierailija kirjoitti:

Jos ei hae edes keskustelu apua niin ei kai siitä voi syyttää kun itseensä.

Luuletko että sitä apua nykyään saa noin vaan pyytämällä? Luuletko että yhteiskunnalla olisi edes varaa antaa keskusteluapua jokaiselle kiusatulle, edes puolille niistä?

Voi kökkö. Typeryksiä keskustelu täynnä, toivottavasti vain tämä yksi ja sama.

Vierailija kirjoitti:

Mä olin kiusaaja kouluaikoinani. En voi myöntää olevani nyt ylpeä teoistani, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa etten ole juurikaan ajatusta jälkeenpäin kiusatulle suonut. Ihan vaan sen takia, että menneet on menneitä ja ne ei miettimällä muuksi muutu. Ei voisi vähempää enää kiinnostaa jotkut iän ikuiset kouluasiat. Varmaan tuo kiusattu on tarvittaessa sitten vanhempana hankkinut apua (terapiaa ja/tai lääkkeitä) ja mennyt eteenpäin. Jos taas ei ole, niin se ei ole minun syy. Jokaisella on oma vastuu huolehtia elämästään.

Ja sulla on vastuu teoistasi. Toivottavasti ne palaavat piinaamaan sinua viimeistään vanhuudessa kun ihminen alkaa aktiivisesti muistella lapsuuttaan. Tälläkin hetkellä joku voi kärsiä sinun teoistasi pahojen mielenterveysongelmien muodossa. Apua näet ei aina saa tai se ei ole riittävää. Mietipä sitä. Sä olet syyllinen.

Ei tollasiin tyyppeihin kannata energiaansa ja aikaansa tuhlata. Tieteellisestikin todistettu, että kiusaajilla on vintissä vinksahtanut pahemman kerran. Eli, ongelma on siellä päässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen on yks farssi, jos siitä jankutetaan vielä vanhemmallakin iällä. Missähän se vika mahtaa olla jos se koulukiusaustausta edelleen vaikuttaa niin voimakkaana joskus aikuisenakin? Omassa asenteessa vaikka? Tai siinä ettei halua unohtaa? Minkähän ikäsenä ne koulukiusaus muistelot oikein hellittää? Kiikkustuolissa?

Kehityspsykolgian kirja iltalukemiseksi? Mikähän siinä on kun ei tajua sitten millään että se vaikuttaako kiusaaminen sinuun aikuis iällä ei välttämättä ole valintakysymys

Juu, mutta kumman elämän sinä valitsisit A) sinulle on tehty väärin. Työstät tätä asiaa etkä uhriudu, ymmärrät että oma elämäsi on sinun kädessäsi. Teet valintoja jotka auttavat sinua eteenpäin huolimatta menneisyydestä. B) itket kun et voi tehdä mitään koska menneisyys yhyy, et edes yritä koska et kuitenkaan onnistu.?

psyykkisesti kokonaiselle ihmiselle valinta onnistuu. Onko vaikea ymmärtää, ettei kaikki ole sellaisia kun on rikottu. Onko se tosiaan sulle vaikea ymmärtää, että kiusaaminen voi rikkoa lapsen, eikä aikuisena korjaaminen onnistu, vaikka tahtoisi.

Eli sinusta terapia esim on turhaa paskaa koska kerran rikottu ei voi siitä enää nousta eli turha edes yrittää?

Voi toki nousta, tai sitten ei. Ihmiset ja heidän voimavaransa, sekä psyykkeen kantokyky ovat erilaiset eri ihmisillä. Joku hyötyy terapiasta, joku kostamisesta, joku hyvistä ihmissuhteista, joku ei. Rikottu ihminen voi korjaantua, mutta niin ei käy välttämättä. Minkä ikäinen olet?

Niin, eli kannattaako yrittää vai eikö kannata yrittää?

Ei kyllä missään tapauksessa kannata yrittää. Helpommalla pääsee kun vaan heiluttaa valkoista "UHRI" lippua. Ja mieluiten vielä kantaa sitä lippua läpi koko aikuiselämän muistellen samalla niitä lapsuuden vaikeita aikoja.

Kyllä. Ja aina jos mitä tahansa tapahtuu, voi vedota siihen ettei mikään ole omaa vikaa eikä vastuuta tarvitse kantaa koska oli joskus lapsena koulukiusattu.

Ja ainahan voi myös skipata terapian ja/tai lääkityksen. On helpompaa kantaa loputonta katkeruutta ja negatiivisuutta ja antaa sen vallata oma elämä, ettei mistään opiskelusta, työssäkäymisestä, parisuhteesta tai vastaavasta tule mitään. Aika ja energia menee vain menneiden lapsuusaikojen muistelussa. Kaikki tämä vain koska on ollut koulukiusattu.

Sä tiedät itsekin paremmin, oikeasti, et ole noin tyhmä niin miksi leikit sellaista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen on yks farssi, jos siitä jankutetaan vielä vanhemmallakin iällä. Missähän se vika mahtaa olla jos se koulukiusaustausta edelleen vaikuttaa niin voimakkaana joskus aikuisenakin? Omassa asenteessa vaikka? Tai siinä ettei halua unohtaa? Minkähän ikäsenä ne koulukiusaus muistelot oikein hellittää? Kiikkustuolissa?

Kehityspsykolgian kirja iltalukemiseksi? Mikähän siinä on kun ei tajua sitten millään että se vaikuttaako kiusaaminen sinuun aikuis iällä ei välttämättä ole valintakysymys

Juu, mutta kumman elämän sinä valitsisit A) sinulle on tehty väärin. Työstät tätä asiaa etkä uhriudu, ymmärrät että oma elämäsi on sinun kädessäsi. Teet valintoja jotka auttavat sinua eteenpäin huolimatta menneisyydestä. B) itket kun et voi tehdä mitään koska menneisyys yhyy, et edes yritä koska et kuitenkaan onnistu.?

psyykkisesti kokonaiselle ihmiselle valinta onnistuu. Onko vaikea ymmärtää, ettei kaikki ole sellaisia kun on rikottu. Onko se tosiaan sulle vaikea ymmärtää, että kiusaaminen voi rikkoa lapsen, eikä aikuisena korjaaminen onnistu, vaikka tahtoisi.

Eli sinusta terapia esim on turhaa paskaa koska kerran rikottu ei voi siitä enää nousta eli turha edes yrittää?

Voi toki nousta, tai sitten ei. Ihmiset ja heidän voimavaransa, sekä psyykkeen kantokyky ovat erilaiset eri ihmisillä. Joku hyötyy terapiasta, joku kostamisesta, joku hyvistä ihmissuhteista, joku ei. Rikottu ihminen voi korjaantua, mutta niin ei käy välttämättä. Minkä ikäinen olet?

Niin, eli kannattaako yrittää vai eikö kannata yrittää?

Ei kyllä missään tapauksessa kannata yrittää. Helpommalla pääsee kun vaan heiluttaa valkoista "UHRI" lippua. Ja mieluiten vielä kantaa sitä lippua läpi koko aikuiselämän muistellen samalla niitä lapsuuden vaikeita aikoja.

Kyllä. Ja aina jos mitä tahansa tapahtuu, voi vedota siihen ettei mikään ole omaa vikaa eikä vastuuta tarvitse kantaa koska oli joskus lapsena koulukiusattu.

Usko tai älä, mutta osa asioista ei ole ihmisen omaa vikaa, ei välttämättä edes toisten vikaa. Ainoastaan elämässä kokematon voi luulla, että "Bad things happen to bad people". "Elämä on", on paljon osuvampi sanonta.