Kiusaaja. Miltä tuntuu kun tiedät pilanneesi jonkun elämän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei hae edes keskustelu apua niin ei kai siitä voi syyttää kun itseensä.

Luuletko että sitä apua nykyään saa noin vaan pyytämällä? Luuletko että yhteiskunnalla olisi edes varaa antaa keskusteluapua jokaiselle kiusatulle, edes puolille niistä?

Voi kökkö. Typeryksiä keskustelu täynnä, toivottavasti vain tämä yksi ja sama.

Voi kökkö. Uhriutujia keskustelu täynnä, toivottavasti vain tämä yksi ja sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei hae edes keskustelu apua niin ei kai siitä voi syyttää kun itseensä.

Luuletko että sitä apua nykyään saa noin vaan pyytämällä? Luuletko että yhteiskunnalla olisi edes varaa antaa keskusteluapua jokaiselle kiusatulle, edes puolille niistä?

Voi kökkö. Typeryksiä keskustelu täynnä, toivottavasti vain tämä yksi ja sama.

Mä sain, kun pyysin. Nimenomaan kiusaamisesta seuranneisiin ongelmiin. Ei kyllä meitä on useampia tässä. En ole ikinä ymmärtäny tuota tarvetta niputtaa niitä yhden ihmisen kirjotuksiks. Miksi? Käypäs ihan vaikka oman kaupunkis keskustassa katsomassa, paljonko jo siellä on ihmisiä yksistään.

En sääli kirjoitti:

Ei tollasiin tyyppeihin kannata energiaansa ja aikaansa tuhlata. Tieteellisestikin todistettu, että kiusaajilla on vintissä vinksahtanut pahemman kerran. Eli, ongelma on siellä päässä.

Sullako?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei hae edes keskustelu apua niin ei kai siitä voi syyttää kun itseensä.

Luuletko että sitä apua nykyään saa noin vaan pyytämällä? Luuletko että yhteiskunnalla olisi edes varaa antaa keskusteluapua jokaiselle kiusatulle, edes puolille niistä?

Voi kökkö. Typeryksiä keskustelu täynnä, toivottavasti vain tämä yksi ja sama.

Voi kökkö. Uhriutujia keskustelu täynnä, toivottavasti vain tämä yksi ja sama.

Mikä sinusta tässä keskustelussa on mukavaa, ja miksi ajattelet niin?

Vierailija kirjoitti:

En sääli kirjoitti:

Ei tollasiin tyyppeihin kannata energiaansa ja aikaansa tuhlata. Tieteellisestikin todistettu, että kiusaajilla on vintissä vinksahtanut pahemman kerran. Eli, ongelma on siellä päässä.

Sullako?

Onko tuo sinun käsitys keskustelusta.

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Tietäisit jos olisit saman kokenut. Kannattaa myös perehtyä kehityspsykologiaan, aika monet sosiaaliset taidot ja itsetunto rakennetaan juuri kouluiässä. Mutta mistäs sinä sitä tietäisit :D On se vaan coolia tulla pätemään vauvapalstalle ja mitätöimään toisten kokemuksia.

T. Lapsena kiusattu          

Ps. Olen iloinen että olen hengissä, monet tekevät itsemurhan koska eivät kestä kiusaamista. Itsestäni tuli henkisesti vahva ihminen. Olen empaattinen, ymmärrän toisten vaikeita kokemuksia jne. Kaikille ei käy yhtä hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Kiusaajien kommenteista näkee, että kyse ei todellakaan ole mistään älyn jättiläisistä! Patterin välissäkö olette elämänne viettänyt? Jokainen lukutaitoinen ja kuulolla varustettu tietää tänä päivänä, että lapsen kehitykseen kuuluu itsetunnon ja - arvostuksen, persoonan ja terveen psyyken muodostuminen. Prosessin häiriintyminen esim. kiusaamisella jättää takuulla jäljet. Ihmettelenkin ettei syylliset joudu vastaamaan teoistaan, koska kyse on myös kansantaloudellisesti merkittävästä asiasta, meidän kaikkien veronmaksajien pussista maksamme näiden tyhjäpäiden tekosista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Tietäisit jos olisit saman kokenut. Kannattaa myös perehtyä kehityspsykologiaan, aika monet sosiaaliset taidot ja itsetunto rakennetaan juuri kouluiässä. Mutta mistäs sinä sitä tietäisit :D On se vaan coolia tulla pätemään vauvapalstalle ja mitätöimään toisten kokemuksia.

T. Lapsena kiusattu          

Ps. Olen iloinen että olen hengissä, monet tekevät itsemurhan koska eivät kestä kiusaamista. Itsestäni tuli henkisesti vahva ihminen. Olen empaattinen, ymmärrän toisten vaikeita kokemuksia jne. Kaikille ei käy yhtä hyvin.

Ja edelleen toistoa: sosiaalisia taitoja ja itsentuntoa rakennetaan kyllä vahvasti lapsuudessa. MUTTA se kehitys ei jää välttämättä siihen. Myös aikuisiällä on mahdollista opetella uusia tai korvaavia sosiaalisia taitoja, vahvistaa itsetuntoa jne. Se vaan vaatii aikaa, energiaa, opetelua ja vaivaa. Ja uhrin roolissa ei viitsi/halua vaivautua.

Siinä sulle sitä kehityspsykologiaa.

Se nyt vaan on niin, että ennemmin tai myöhemmin jokainen kohtaa voittajansa, tavalla tai toisella. Myös kiusaajat.Elämän lain balanssi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Tietäisit jos olisit saman kokenut. Kannattaa myös perehtyä kehityspsykologiaan, aika monet sosiaaliset taidot ja itsetunto rakennetaan juuri kouluiässä. Mutta mistäs sinä sitä tietäisit :D On se vaan coolia tulla pätemään vauvapalstalle ja mitätöimään toisten kokemuksia.

T. Lapsena kiusattu          

Ps. Olen iloinen että olen hengissä, monet tekevät itsemurhan koska eivät kestä kiusaamista. Itsestäni tuli henkisesti vahva ihminen. Olen empaattinen, ymmärrän toisten vaikeita kokemuksia jne. Kaikille ei käy yhtä hyvin.

Ja edelleen toistoa: sosiaalisia taitoja ja itsentuntoa rakennetaan kyllä vahvasti lapsuudessa. MUTTA se kehitys ei jää välttämättä siihen. Myös aikuisiällä on mahdollista opetella uusia tai korvaavia sosiaalisia taitoja, vahvistaa itsetuntoa jne. Se vaan vaatii aikaa, energiaa, opetelua ja vaivaa. Ja uhrin roolissa ei viitsi/halua vaivautua.

Siinä sulle sitä kehityspsykologiaa.

Se aika, energia ja raha olisi säästetty jos kaltaisesi jäisivät syntymättä.

Uudet kengät varastettiin, sukkasillaan pyörällä kotiin. Vessasta sammutettiin valot kun istuin kopissa, ruokalassa kampattiin . Pari kiusaajaa asui samalla suunnalla ja yhtenä päivänä kotimatkalla minut työnnettiin ojaan, toinen pojista hyppäsi selän päälle. En kertonut oja-episodista kellekkään, tiesin ettei se hyödyttäisi! Opettajien mielestä  kyseessä olisi vain leikkiä ja äidin  "hevonen potkii rakkaudesta". Tätä menoa koko ala-aste, vanhemmat ihmettelivät miksi niin usein sain kovia vatsakipuja ja jopa oksensin kun piti kouluun lähteä... Käyttivät lääkärillä joka ei löytänyt syytä, ei tietenkään sillä se oli koulupelon fyysinen ilmentymä !

Ylä-asteella minusta tuli näkymätön, jotain naureskelua oli mutta sain olla rauhassa. Ammattikoulussa kiusaaminen alkoi uudestaan, muut tytöt päättivät jostain syystä liittoutua minua vastaan. jätin linjan kesken.

nykyään olen yksinäinen, masentunut  hermoraunio. Aamulla meikkaan ja lähden hymyillen töihin, kotiin palattuani ahmin kunnes oksennan ja valvon yön, ellen ota unilääkettä.  2 ktrt/kuussa käyn ampumassa,  se on ainoa asia joka rentouttaa  ja jotenkin auttaa. Muita harrastuksia ei ole, kokeiltu kyllä on aikuisällä kaikenlaista...

Pahuus... kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Tietäisit jos olisit saman kokenut. Kannattaa myös perehtyä kehityspsykologiaan, aika monet sosiaaliset taidot ja itsetunto rakennetaan juuri kouluiässä. Mutta mistäs sinä sitä tietäisit :D On se vaan coolia tulla pätemään vauvapalstalle ja mitätöimään toisten kokemuksia.

T. Lapsena kiusattu          

Ps. Olen iloinen että olen hengissä, monet tekevät itsemurhan koska eivät kestä kiusaamista. Itsestäni tuli henkisesti vahva ihminen. Olen empaattinen, ymmärrän toisten vaikeita kokemuksia jne. Kaikille ei käy yhtä hyvin.

Ja edelleen toistoa: sosiaalisia taitoja ja itsentuntoa rakennetaan kyllä vahvasti lapsuudessa. MUTTA se kehitys ei jää välttämättä siihen. Myös aikuisiällä on mahdollista opetella uusia tai korvaavia sosiaalisia taitoja, vahvistaa itsetuntoa jne. Se vaan vaatii aikaa, energiaa, opetelua ja vaivaa. Ja uhrin roolissa ei viitsi/halua vaivautua.

Siinä sulle sitä kehityspsykologiaa.

Se aika, energia ja raha olisi säästetty jos kaltaisesi jäisivät syntymättä.

Kiusaajien mielestä kiusatut olis saanu jäädä syntymättä. Ajatella että noin sadistisia ihmisiä on olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Tietäisit jos olisit saman kokenut. Kannattaa myös perehtyä kehityspsykologiaan, aika monet sosiaaliset taidot ja itsetunto rakennetaan juuri kouluiässä. Mutta mistäs sinä sitä tietäisit :D On se vaan coolia tulla pätemään vauvapalstalle ja mitätöimään toisten kokemuksia.

T. Lapsena kiusattu          

Ps. Olen iloinen että olen hengissä, monet tekevät itsemurhan koska eivät kestä kiusaamista. Itsestäni tuli henkisesti vahva ihminen. Olen empaattinen, ymmärrän toisten vaikeita kokemuksia jne. Kaikille ei käy yhtä hyvin.

Ja edelleen toistoa: sosiaalisia taitoja ja itsentuntoa rakennetaan kyllä vahvasti lapsuudessa. MUTTA se kehitys ei jää välttämättä siihen. Myös aikuisiällä on mahdollista opetella uusia tai korvaavia sosiaalisia taitoja, vahvistaa itsetuntoa jne. Se vaan vaatii aikaa, energiaa, opetelua ja vaivaa. Ja uhrin roolissa ei viitsi/halua vaivautua.

Siinä sulle sitä kehityspsykologiaa.

Ota huomioon että elämä on jatkumo. Et saa pois pyyhittyä menneisyyden traumoja. Rikotun itsetunnon korjaaminen ja terveen itsetunnon kehittäminen ei ole sama kuin jos sitä itsetuntoa pääsee lapsuuden ja nuoruuden aikana ilman häiriöitä puhtaalta pöydältä rakentamaan.

Entä jos on jo ennen koulua kiusattu sisarusten toimesta? Oon kuullu tarinoita kuinka isoissa sisarkatraissa on ryöpytetty ihan kunnolla pienempiä sisaruksia. Luulis että olis kiusatun leima otsassa jo valmiiks ja joutuis helpommin kiusatuks?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en oikeen jaksa sympatisoida jotain kolmeakymppiä lähestyvää, joka jankkaa ja ulisee lapsuuden ja nuoruuden koulukiusaamisesta. Oliko se rankkaa? No oli. Oliko se väärin? No oli. Mutta nimenomaan OLI ja se on mennyttä elämää ja sellaista ei tarvitse enää aikuisena kokea. Se on ohi nyt ja jo ajat sitten. Miksi kiusatut ANTAA sen vaikuttaa niin paljon elämään myöhemminkin?  Miksi ne ei mene elämässä ettenpäin vaan märehtii menneissä ja vetoaavat kaikissa elämän tuomissa ongelmissa (parisuhteissa, ihmissuhteissa, töissä menestymisessä jne) siihen, että olin koulukiusattu? Niin OLIT, mutta nyt et enää ole etkä ole ollut pitkiin aikoihin. Mikä on nyt se ongelma? Menneessä eläminen ja katkeruus josta et pääse yli?

Tietäisit jos olisit saman kokenut. Kannattaa myös perehtyä kehityspsykologiaan, aika monet sosiaaliset taidot ja itsetunto rakennetaan juuri kouluiässä. Mutta mistäs sinä sitä tietäisit :D On se vaan coolia tulla pätemään vauvapalstalle ja mitätöimään toisten kokemuksia.

T. Lapsena kiusattu          

Ps. Olen iloinen että olen hengissä, monet tekevät itsemurhan koska eivät kestä kiusaamista. Itsestäni tuli henkisesti vahva ihminen. Olen empaattinen, ymmärrän toisten vaikeita kokemuksia jne. Kaikille ei käy yhtä hyvin.

Ja edelleen toistoa: sosiaalisia taitoja ja itsentuntoa rakennetaan kyllä vahvasti lapsuudessa. MUTTA se kehitys ei jää välttämättä siihen. Myös aikuisiällä on mahdollista opetella uusia tai korvaavia sosiaalisia taitoja, vahvistaa itsetuntoa jne. Se vaan vaatii aikaa, energiaa, opetelua ja vaivaa. Ja uhrin roolissa ei viitsi/halua vaivautua.

Siinä sulle sitä kehityspsykologiaa.

Ota huomioon että elämä on jatkumo. Et saa pois pyyhittyä menneisyyden traumoja. Rikotun itsetunnon korjaaminen ja terveen itsetunnon kehittäminen ei ole sama kuin jos sitä itsetuntoa pääsee lapsuuden ja nuoruuden aikana ilman häiriöitä puhtaalta pöydältä rakentamaan.

Ehkäpä se kiusaajakin olis halunnu kasvaa ja kehittyä rauhassa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ilmeisesti kiusaajat ovat täysin pihalla koko asiasta.

Eivät ymmärrä. Eivät kykene.

Lässyttävät vaan jotain uhriutumisesta vaikka ovat itse koko tilanteen aiheuttaneet.

Normaalijärkinen ei kiusaa, mutta sitäkään eivät kykene ajattelemaan. Vajaita.

Säkin olet saattanu olla kiusaaja, et vaan tajua sitä ainakaan vielä.

Älä yritä vetää tuota korttia.

Olen vaihtanut kouluakin jatkuvan kiusaamisen vuoksi. Kiusaajat tuskin edes tajusivat mitään.

Lapseni sekä tyttö että poika ovat opetettu rehellisyyteen ja kertomaan myös kuka tarhantäti tai opettaja on kiva ja kuka ei. Juuri äsken poikani kertoi että (x) lto on ilkeä ja hänen työparinsa on kiva. Tämä lto aina vain suunnittelee ja harjoittelijat hoitavat lapset.

Vain luuserit antavat kiusata itseään. Jos on luonnetta niin pistää kiusaajat itkemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaminen on yks farssi, jos siitä jankutetaan vielä vanhemmallakin iällä. Missähän se vika mahtaa olla jos se koulukiusaustausta edelleen vaikuttaa niin voimakkaana joskus aikuisenakin? Omassa asenteessa vaikka? Tai siinä ettei halua unohtaa? Minkähän ikäsenä ne koulukiusaus muistelot oikein hellittää? Kiikkustuolissa?

Kehityspsykolgian kirja iltalukemiseksi? Mikähän siinä on kun ei tajua sitten millään että se vaikuttaako kiusaaminen sinuun aikuis iällä ei välttämättä ole valintakysymys

Juu, mutta kumman elämän sinä valitsisit A) sinulle on tehty väärin. Työstät tätä asiaa etkä uhriudu, ymmärrät että oma elämäsi on sinun kädessäsi. Teet valintoja jotka auttavat sinua eteenpäin huolimatta menneisyydestä. B) itket kun et voi tehdä mitään koska menneisyys yhyy, et edes yritä koska et kuitenkaan onnistu.?

psyykkisesti kokonaiselle ihmiselle valinta onnistuu. Onko vaikea ymmärtää, ettei kaikki ole sellaisia kun on rikottu. Onko se tosiaan sulle vaikea ymmärtää, että kiusaaminen voi rikkoa lapsen, eikä aikuisena korjaaminen onnistu, vaikka tahtoisi.

Eli sinusta terapia esim on turhaa paskaa koska kerran rikottu ei voi siitä enää nousta eli turha edes yrittää?

Voi toki nousta, tai sitten ei. Ihmiset ja heidän voimavaransa, sekä psyykkeen kantokyky ovat erilaiset eri ihmisillä. Joku hyötyy terapiasta, joku kostamisesta, joku hyvistä ihmissuhteista, joku ei. Rikottu ihminen voi korjaantua, mutta niin ei käy välttämättä. Minkä ikäinen olet?

Niin, eli kannattaako yrittää vai eikö kannata yrittää?

Ei kyllä missään tapauksessa kannata yrittää. Helpommalla pääsee kun vaan heiluttaa valkoista "UHRI" lippua. Ja mieluiten vielä kantaa sitä lippua läpi koko aikuiselämän muistellen samalla niitä lapsuuden vaikeita aikoja.

Kyllä. Ja aina jos mitä tahansa tapahtuu, voi vedota siihen ettei mikään ole omaa vikaa eikä vastuuta tarvitse kantaa koska oli joskus lapsena koulukiusattu.

Usko tai älä, mutta osa asioista ei ole ihmisen omaa vikaa, ei välttämättä edes toisten vikaa. Ainoastaan elämässä kokematon voi luulla, että "Bad things happen to bad people". "Elämä on", on paljon osuvampi sanonta.

Lässyn lässyn lää. Minulla on parantumaton tauti johon kuolen luultavasti ennen kuin täytän 40, itkenkö sitä päivästä toiseen ja jätän siksi elämättä? En todellakaan! Syytänkö siitä "kohtaloa" tai terveitä ihmisiä? En. Tälläistä tämä nyt vaan on, aina käy niinkuin käy. Ei löydy todellakaan empatiaa niille jotka pilaavat oman elämänsä koska jotain joskus tapahtui.

Jännä katselmus kiusaajien mielenmaisemaan. Täysin ilman ymmärrystä jankataan itselle vieraista asioista, muita ei kuunnella eikä erilaisten ihmisten tunteita edes pyritä ymmärtämään. Ajattelu on mustavalkoista ja kaikki hyvä, mitä itselle on tapahtunut, on totta kai vain omaa ansiota. Sattumien ja syy-seuraussuhteiden vaikutusta tapahtumien kulkuun ei ymmärretä. Vapaan tahdon käsite on absoluuttinen. Tsemppiä kiusatuille, ei tyhmien ja röyhkeiden kanssa kannata väitellä.