Ajoin töihin eläinlääkäriaseman ohitse, ja sieltä tuli vanha pappa silmät punoittaen kädessään vain hihna ja kaulapanta, aloin itkeä :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

AP, pappa saattoi ollut vienyt koiransa leikkaukseen, esimerkiksi vatsalaukun kaasuuntuminen ja vei pannan ja hihnan autoonsa (itsekin olen ottanut mukaan enkä jättänyt sinne, ettei katoa), ja itki vain hätää ja huolta. Parin tunnin päästä pappa on hakenut koiransa joka heilutti häntäänsä vähän surkeana nukutusaineen vielä vaikuttaessa.

Mikä tarve sinulla on kehitellä tällaisia kummallisia tarinoita?

Ööö, lohduttaakseni AP:ta?

Meinaat, että vielä kolmen tunnin jälkeenkin ap. lohduttomasti nyyhkyttää näkemäänsä?

Täällä meidän lähellä ainakin on eläinlääkäri sellaisessa paikassa että ohiajaessa todellakin näkee tarkasti jos sieltä joku tulee tai sinne joku menee. Eläinlääkärin vastaanotto on sellaisessa mutkassa, johon näkee hyvin, tuli mistä suunnasta tahansa ja ajonopeus tuossa kohdassa on max 30km/h. Mutkaa lähestyessä näkee vastaanoton edustan jo pitkältä ja muuta nähtävää tuolla suunnalla ei oikein olekaan, normaaleja asuintaloja vain. Eli jos aloittaja on vaikka sattunut juuri tuon paikan ohi ajamaan, on hänellä hyvinkin ollut aikaa tarkkailla vanhaa miestä ja tehdä nuo huomiot.

Joka tapauksessa, osaan samaistua liikutukseen. Itselleni saattaa tapahtua samalla tavalla. Kerran olin liikennevaloissa kävellen, odottelin valon vaihtuvan vihreäksi ja vastapäätä odotteli nuori nainen puhuen puhelimeen ja hän oli niin murheen murtama ja itki. Oli tulossa sairaalan suunnalta, joten on voinut saada huonoja uutisia, joko itseään tai läheistään koskien tai mitä tahansa maan ja taivaan väliltä.

Kun ohitimme toisemme suojatiellä vihreiden valojen palaessa, kuulin hänen sanovan puhelimeen, jotain sen suuntaista että  "pitää soittaa töihin ja miettiä miten jatkan elämääni"...

Tuli itsellenikin jotenkin lohduton olo.  :(

Vierailija kirjoitti:

Ei itketä ollenkaan. Eläintarinat eivät koskaan kosketa.

Aspergerithän( tai autistitkaan )   eivät tunnetusti osaa,eivätkä kykene samaistumaan,saati osallistumaan  muiden ihmisten tunteisiin.

Hävetkää ihmiset! Hirveetä tekstiä tulee joiltakin. Se että tämmöset asiat liikuttaa, tarkoittaa vaan sitä että osaa tuntea empatiaa muita kohtaan eikä vaan ajattele sitä omaa napaansa. En itse omista koiraa, mutta tiedän kuinka tärkeitä lemmikit ovat omistajilleen.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen lapsen arvostan paljon korkeammalle kun eläimen.

Ketäköhän luulet kiinnostavan sinun turhat arvostuksen kohteeksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empatiakyvyttömät ja muutenkin kylmät ja tunteettomat eivät tunne surua. Kaikki tietävät psykopaatit joilta puuttuu kyky tuntea inhimillisiä tunteita. Muita tunteettomia löytyy kans ilman psykopatiaa.

Sanot näin ja peukutat samalla arvostavasi koiraa enemmän kuin ihmislasta?

Psykopaatti olet itsekin.

Mene nyt jo helvettiin jankkaamaan niistä räkänokkaisista persehedelmistä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen lapsen arvostan paljon korkeammalle kun eläimen.

Eihän sillä ole tässä tapauksessa merkitystä, mitä juuri sinä arvostat.

Joillekin ihmisille lemmikki saattaa olla ainut ilo ja mielihyvää tuottava asia elämässä. Koira on läsnä ja osaa myös mukautua omistajansa tunnetiloihin. Koiran avulla saa kontaktia muihin ihmisiin ja heidän koiriinsa. Koira tuo rytmiä ja sisältöä yksinäisen, työttömän, sairaan, eläkeläisen tai kenen tahansa päivään. Koira ymmärtää puhumatonta kieltä, ja on aidosti iloinen kohdatessaan omistajansa edes lyhyen erossaolon jälkeen. Koira on monille uskollisinta seuraa, mitä on tarjolla.

Itse ymmärsin aina, että koira on puolisolleni tärkein asia maailmassa. Hän otti koiran ystäväkseen traumaattisen läheisen menettämisen jälkeen. Ei löydy sanoja, joilla olisi voinut kuvailla koiran tärkeyttä ja eheyttävää vaikutusta puolisoni elämässä. Ei myöskään löydy sanoja sen surun kuvailemiseen, jonka puolisoni kohtasi hyvästellessään koiran viimeiselle matkalleen yli viidentoista yhteisen vuoden jälkeen. Tästä on aikaa jo kuukausia, mutta suru on läsnä ja tulee olemaan läsnä vielä pitkään. Puolisoni kertoi koiran kuoleman olleen paljon surullisempi ja raskaampi asia kuin tämä aiempi traumaattinen menetys, joka ensiajatuksella voisi tuntua nuoren ja aikuistumattoman ihmisen elämän suurimmalta mahdolliselta menetykseltä. Totta kai minäkin suren, paljonkin. Tulin koiran arkeen ja elämään kesken kaiken, mutta siitä huolimatta hän oli minulle äärimmäisen tärkeä. Niin tärkeä, etten tule ikinä unohtamaan sitä ystävyyden, ymmärryksen, rakkauden ja ilon määrää, jota koira läsnäolollaan tarjosi meille molemmille. Olen kiitollinen, että sain pitää huolta ja kiitollinen siitä että koira piti huolta minusta.

Se, että lemmikin menetys koskettaa ei tarkoita sitä etteikö läheisen ihmisen menettäminen koskettaisi. Suru vain rakentuu sen mukaan, miten paljon läsnä kyseinen henkilö tai lemmikki on ollut elämässä mukana tai myös sen perusteella onko lähtö yhtäkkinen vai odotettavissa oleva asia.

Mikä helvetti siinä on, että jokaiseen eläimiä käsittelevään ketjuun pitää tulla jankkaamaan jotain kakaroista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Empatiakyvyttömät ja muutenkin kylmät ja tunteettomat eivät tunne surua. Kaikki tietävät psykopaatit joilta puuttuu kyky tuntea inhimillisiä tunteita. Muita tunteettomia löytyy kans ilman psykopatiaa.

Sanot näin ja peukutat samalla arvostavasi koiraa enemmän kuin ihmislasta?

Psykopaatti olet itsekin.

Kummallista miten luullaan ja nähdään mustavalkoisena vs lemmikin kuolema ja lapsen/ ihmisen kuolema. Ei se noi ole eikä saa olla. Tottakai lapsen kuolema koskee eniten. Ei voi verrata eikä pidä.Lemmikin kuoleman hyväksyy helpommin jos lemmikki kuolee yks kaks sairauteen , jopa onnettomuuden mutta se kun joutuu viemään viimeiselle piikille, se on raskain. Niin on kaikki tututkin kertoneet.

Vierailija kirjoitti:

Sinulla on haukankatse.

Niin, toisille on annettu lahja huomata ja myös reagoida siihen, mitä ympäröivässä maailmassa tapahtuu.

Hieno lahja! Elämä on paljon rikkaampaa, kun näkee muutakin, kuin oman napansa.

Surullinen juttu. Toivottavasti papalla olisi joku, joka lohduttaa. <3

Tuli kyynelet silmiin :(

Tajusin tätä lukiesani kuinka TÄRKEÄ koirani on minulle ja että yhdessäolo aikamme on rajoitettu, vaikka onkin vasta 1v mutta silti pelkään sitä päivää kun hänen silmänsä eivät enää aukeakaan....

Muistin kuinka ell:n vastaanotolla oli yhtä aikaa nuori tyttö jolla vanha koira. Tyttö itki koko ajan, silmät ihan punaisena ja halasi koiraa. Koira hengitti hyvin hyvin vaikeasti ja raskaasti. Oli tosi vaikea olla siinä odotushuoneessakin, kun olisi halunnut auttaa, eikä ollut mitään mitä olisi voinut tehdä.

Kissan olen joutunut viemään lopetettavaksi, vanha ikä painoi jo senverran. Kovasti olin kiintynyt karvapalloon, joten ei se kivaa ollut.

M40

Vierailija kirjoitti:

Muistin kuinka ell:n vastaanotolla oli yhtä aikaa nuori tyttö jolla vanha koira. Tyttö itki koko ajan, silmät ihan punaisena ja halasi koiraa. Koira hengitti hyvin hyvin vaikeasti ja raskaasti. Oli tosi vaikea olla siinä odotushuoneessakin, kun olisi halunnut auttaa, eikä ollut mitään mitä olisi voinut tehdä.

Ihan kuin minä. Halasin koiraani kokoajan ja itkin kuin pieni lapsi. Koiralla oli sydänsairaus edennyt ja hengitys oli vaikeaa, vaikea päätös piti tehdä äkkiä. :'(

Kaksi vuotta sitten menetin oman koirani. Muuten virkeältä koiralta meni silmä niin huonoon kuntoon että olisi vaatinut suuria toimenpiteitä, käytännössä menettänyt toisen silmänsä.

Koira oli jo toistakymmentä vuotta.

Päätin minä ja mun ex (kyse "yhteishuoltajuuskoirasta," jos sellaista käsitettä ymmärretään) että annetaan nyt koira mennä ns. saappaat jalassa.

Ikävä on suuri. Minä, 40+ -vuotias mies, itkin kuin pikkupoika. Mutta koiramme oli elänyt hyvän elämän muten, ja ollut meille suureksi iloksi.

Ikävää, kun tietää kuinka tärkeitä lemmikit ovat joillekin vanhuksille. Mahdollisesti jopa ainoa elävä olento, jonka kanssa oikeasti  viettää aikaa ja siten erittäin läheinen. 

Itketään kaikki nyt sen ukkelin hurtan kuoleman johdosta, niin jospa se herääkin eloon! Yhyy byää yhyybyää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt aloin itkeä minäkin

Oletteko te ihan terveitä?

Nimenomaan me olemme terveitä. Miten on itsesi laita?

En tajua, että miten joku voi olla niin lapsellinen ja vajaa, että itkee jonkun koiran tai muun elukan kuolemaa. Ei minua ainakaan itkettänyt yhtään, kun kissani kuoli viime kesänä kun ajoin vahingossa sen päältä autollani.