Miksi Suomi on jotenkin niin ankean tuntuinen, väritön, harmaa ja iloton maa?
Mietin tätä, kun luin HS:n kirjoituksen "Perussuomalaiset on vaarassa syöksyä kohti pimeyden ja pahuuden aikaa". Kirjoituksessa sanottiin, että suomalaisten enemmistö haluaa olla Eu:ssa. Tuli mieleen, että mitkä ne syyt ovat halulle; käsittävätkö jotkut ihmiset, että kun Suomi on Eu:ssa, niin Suomi on silloin eurooppalainen (tavoilta ja kulttuurisestikin) ja tämä on syy kannattaa?
Sen mitä olen Euroopassa paljon matkustanut, minusta keski-Euroopan maat eroavat hyvin paljon Suomesta oikeastaan kaikilta osiltaan. Ruoka-, kahvila- ja alkoholikulttuurit täysin erilaisia sekä tietenkin hintataso. Koko katukuva on paljon eläväisempi ja ruokaakin myydään siten, että sen myymiseksi ei tarvita erillistä liiketilaa, mm. Berliinissä hodareita myyvät kauppiaat sellaisesta isosta rinkasta, joka on selässä , ja jossa on kaikki lämmityssysteemit. Suomessa ei tulis kuuloonkaan.
Muutenkin Euroopassa on hyvin paljon vähemmän kaikkea ihmisten holhoamista, kuten tunnettua, sekä suurempi valinnanvapaus. Suomessa on myös rakennusmäärykset huomattavasti tiukempia, kuin muualla. Suomesssa on myös enemmän monopoleja, kuin Euroopan maissa. Politiikassa suomalaiset äänestysprosentit alhaisia verrattuna eurooppalaisiin valtioihin. Jopa pohjoismaihin verrattuna.
Yllä vain jotain havaintojani Suomi vs. Eurooppa. Eurooppa voittaa. Suomi ei ole eurooppalainen maa. Luulin Suomen vapautuvan Eu:n myötä, mutta valtiolle Eu ei merkinnyt kansalaisten minkäänlaista vapautta tai taloudellista hyötymismahdollisuutta. Mm. kÄytettyä autoahan ei saa tuoda Suomeen vain sillä hinnalla, mitä siitä on Saksassa maksanut. Alkoholi toinen tunnettu esimerkki tilaamisen suhteen esim. netistä. Suomen valtiolle Eu merkitsee vain niitä taloudellis-poliittisia helpotuksia, joita saadaan mm. tullittomuuden ja yhteisten standardien myötä, sekä muita teknisiä helpotuksia asioiden hoitoon. Kansalaisten etua se ei merkitse.
Vastaus otsikkoon on: Suomi on hyvin valtiokontrolloitu maa, joka tappaa monta asiaa. Siksi Suomi on harmaa, väritön, passiivinen ja iloton maa.
Kommentit (188)
Olet varmaan itse ankea, väritön, harmaa ja iloton. En oikein muuta syytä keksi.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi kevät on jo ovella ja aurinko alkaa lämmittää. Ihmisetkin näyttävät iloisilta ja onnellisimmalta keväällä :)
Tiesit kai, että juuri masentuneet ihmiset nauravat eniten? Se hymyily ei myöskään kerro ihmisen tunnetiloista mitään, sitä on helppo feikata.
grtgr kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jospa suomalaiset olisivat kuin minä jo mummoikäinen niin elo ja olo olisi kaikilla paremmin. Minulla ei ole suuria tuloja, mutta pärjään ihan hyvin ja olen tyytyväinen elämääni. Rakastan myös kaikkia vuodenaikoja Suomessa. En masennu syksyllä, eikä minun tarvitse "rämpiä" läpi vuoden pimeintä aikaa.
Sellaista kuin syysmasennus ei ole olemassakaan, vain kevätmasennus tunnetaan. Se on ihan hölynpölyä, että päivien pimeneminen aiheuttaisi masennusta, valon lisääntyminen kyllä tekee monien aivoille tepposet. Tunnen monia ihmisiä jotka rämpivät kevään läpi alakuloisena. Itsemurhiakin tehdään eniten juuri keväisin.
Kevät on kyllä vuodenajoista julmin, jos on taipumusta masentuneisuuteen. Se että itse et pode syysmasennusta ei tarkoita sitä, että sitä ei olisi olemassakaan.
Kun puhuin totuuksia kevät/syysmasennuksesta niin viestini poistettiin, loistava palsta! Pohjois-korea meininkiä.
Ihan typerää vertailla Eurooppalaisia maita keskenään näin!
Meillä on eri ilmasto,puolet vuodesta tulee räntää niin tottakai se näkyy myös katukuvassa.
Ihmetyttää kans,miksi nämä ap:n kaltaiset valittajat kuitenkin asuu täällä. Jokamaasta löytyy ihmisiä,jotka ovat kyllästyneet omaan elämäänsä ja vika onkin sit yhteiskunnassa.
Nykytilanne on hyvinvointiyhteiskunnan varjopuoli. Aikoinaan Suomessa yksilöstä huolehti hänen itsensä lisäksi perhe, suku, naapurit, seurakuntalaiset ja kyläläiset. Elettiin yhteisöissä ja nämä yhteisöt sanelivat säännöt, joiden rajoissa yksilöiden tuli elää ja toimia. Ihmiset asuivat samoilla paikkakunnilla koko ikänsä tai korkeintaan muuttivat naapuripitäjään, jos puoliso ei ollut oman kylän tyttöjä tai poikia. Kaikki tunsivat toisensa. Jos ei joku tiennyt, kuka on Jokisen Mirjamin hunsvottipoika, niin varsin äkkiä oppi tietämään. Kahviloita ei tarvittu, koska ihmiset kyläilivät toistensa luona ilman etukäteen sopimistakin. Nk pannu oli aina kuuma vieraita varten. Yhteisöt myös järjestivät tapahtumia ja ajanvietettä jäsenilleen.
60-70 -luvuilla ihmisten oli työn perässä muutettava maalta kaupunkeihin. Suvut ja yhteisöt hajosivat. Tällöin tuli tarve, että yhteisön sijasta yhteiskunta huolehtii kansalaisistaan. Mistä yhteiskunta ei huolehtinut, yksilön piti alkaa maksaa. Ja kun kovin monesta piti alkaa maksaa, ei haluttu maksaa mistään ylimääräisestä. Kauniin värinen kerrostalo olisi varmaan ollut mukavampi asua kuin harmaa neukkukuutio, mutta ei kukaan halunnut maksaa yhtiövastikkeessaan tai vuokrassaan siitä, että talon julkisivu olisi pitänyt maalata joka viides vuosi. Ei, talon seinien värin piti kestää Suomen sääolosuhteita 20-30 vuotta.
Kun yhteisöjen vastuut ja tehtävät siirtyivät yhteisöiltä yhteiskunnalle, yhteiskunta alkoi laatia sääntöjä. Sääntöjen mukaan elämme edelleenkin. Yhteiskunnan tehtäväksi tuli myös järjestää kansalaisilleen tapahtumia ja ajanvietettä tai ainakin tarjota yrittäjille mahdollisuus niitä tarjota. Viime vuosina on alettu kaivata yhteisöllisyyttä, mutta eniten sitä tuntuvat kaipaavan ihmiset, jotka itse eivät halua tehdä mitään yhteisöllisyyttä luodakseen. Yhteiskunnan pitäisi siis järjestää yksilöille yhteisötkin. Tai jonkun muun, kunhan ei itse tarvitse. Meidän on myös vaikea hyväksyä muita sääntöjä kuin yhteiskunnan taholta tulevia sääntöjä. Taloyhtiöiden järjestyssäännötkin tuntuvat olevan joillekin ylivoimaisen vaikeita noudattaa. Mieluummin kaivetaan Finlexistä esiin lakipykälät, joilla voisi taloyhtiön jäsenille perustella, että ei mun tarvitse noudattaa näitä sääntöjä. Jos jotain ei sanota laissa, sitä ei tarvitse tehdä. Ja jos sanottaan, niin sitten tarvitsee. Epäselvissä tapauksissa käräjöidään vaikka vuosikausia.
Olemme muutamassa sukupolvessa oppineet, että emme tarvitse muita. Korkeintaan oma perhe ja muutama ystävä. Loput hoitaa yhteiskunta tai palveluja tarjoavat yritykset maksua vastaan. Emme tiedä enää naapureidemme asioita emmekä haluakaan tietää. Emme tiedä, kuka on Jokisen Mirjami, hunsvottipojasta puhumattakaan. Eikä meitä kiinnostakaan tietää. Muista ihmisistä on tullut meille tarpeettomia ja yhdentekeviä elleivät he työnsä puolesta ole meille tarpeellisia. Emme kaipaa tuntemattomista juttuseuraa kahvilaan. Kun suomalainen istuu kahvilassa yksin, hän joko odottaa jotakuta tai haluaakin olla yksin.
Joissain paikoissa on yhteisöllisyyttä alettu lisätä. Joukko tavallisia kansalaisia alkaa järjestää jotain. On paikallisia ruokapiirejä, joissa samalla alueella asuvat tilaavat elintarvikkeita suoraan tuottajilta kimppatilauksina. On alueellisia lapsille ja perheille suunnattuja tapahtumia. Kaupunkien sisälle alkaa nousta pieniä kyläyhteisöjä. Kaljakuppiloiden sijasta alueelle voi pian mahtua kahvilakin, jossa alueen asukkaat käyvät kahvilla ja juttelemassa toistensa kanssa. Tähän menee kuitenkin vielä aikaa.
grtgr kirjoitti:
Kun puhuin totuuksia kevät/syysmasennuksesta niin viestini poistettiin, loistava palsta! Pohjois-korea meininkiä.
Näkyyhän tuolla olevan ainakin yksi viesti sinulta. Palsta toimii tänään hieman oudosti, viestit eivät tule heti näkyviin. Ennakkotarkistus?
huh huh mitä meininkiä. Kun sanoin että ihan kaltaisensa ja haluamansa maan suomalaiset ovat itsellensä rakentaneet niin viesti poistettiin. Niin kuin se nyt ei olisi totta.
Aina kun tulen Suomeen käymään niin tekee suunnilleen mieli hypätä sillalta. Entiset kaverit eivät enää ole tekemisissä kun ovat niin kateellisia elämälleni kun on pikkasen rahaa ja muijia. Ihmiset muutenkin outoja ja epäsosiaalisia. Pilaavat koko maan.
Täällä uudessa asuinmaassa taas kavereita on pilvin pimein ja todella kiva ja kaunis tyttöystäviä on löytynyt. Joskus suomessa kokeilin tinderiä ja ei voi muuta sanoa kuin että hyi v ttu.
Seuraavaksi tulee alapeukkuja ja viestiä että vika on minussa (joopajoo), painu v ttuun suomesta jos kerta on niin huono maa (joo, oon jo) jne. Kokemusta on.
Vierailija kirjoitti:
Ulkosuomalaisena yksi asia mihin olen ruvennut kiinnittämään paljon huomiota viime vuosina on suomalaisten asenne rahaan. Todella monet ovat erittäin tarkkoja rahasta, osaa voi kutsua jopa erittäin piheiksi.
Tämä näkyy esim. siten, että mihinkään tarpeettomaan ei raaskita käyttää rahaa, vaikka sitä mahdollisesti löytyisikin. Tarkoitan nyt ihan muualle Euroopassa normaaliin arkeen kuuluvia asioita kuten kahvilla/viinillä/brunssilla/ravintolassa/elokuvissa/museoissa/teatterissa yms. käynti. Mulla on Suomessa yksi kaveri, joka lähtee vaikka brunssille tai viinille keskustaan eikä heti ensimmäisenä ala päivittelemään kuinka kallista mikäkin on.
Tämä hintojen päivittely on toinen asia mihin olen alkanut kiinnittämään ihan hirveästi huomiota. Jokasesta ostoksesta ja hankinnasta pitää erikseen mainita että oli hinta halpa tai kallis. Jos kysyy vaikka suosituksia hyvästä meikkivoiteesta niin heti ensimmäisenä vastaus on "XXX on hyvä ja halpa meikkivoide".
En Suomessa asuessani kiinnittänyt tähän niinkään paljon huomiota, mutta nykyään todella paljon. Koko ajan jostain kuuluu halpa, halpa, kallis, kallis, miten sulla on varaa, paljon makso?
Varattiin juuri yhden ystävän kanssa reissu tälle vuodella ja kun kerroin siitä toiselle ystävälleni, ensimmäinen kommentti oli "Vähän siistä, paljonko makso?!" Olenko ainoa jonka mielestä on todella tahditonta tuollainen kysely ja muutenkin rahasta jauhaminen 24/7?
"Siitä puhe mistä puute." Enpä muista, milloin olisin viimeksi katsonut telkkarista jonkin ajankohtaisohjelman, jossa ei olisi puhuttu rahasta. Joko yksilön rahasta, yritysten rahasta tai yhteiskunnan rahasta. Olipa aihe mikä tahansa, se liittyy aina tavalla tai toisella rahaan. Ja yleensä siten, että rahaa ei ole. Raha, raha, raha. Kaikki Suomessa liittyy nykyisin rahaan.
Viimeisen 10 vuoden aikana kotitalouksien tuloerot ovat kasvaneet. Joillain menee oikein hyvin, paremmin kuin koskaan. Jotkut pärjäävät, kunhan eivät tuhlaa ainakaan kovin usein turhuuksiin kuten kahvilla/viinillä/brunssilla/ravintolassa/elokuvissa/museoissa/teatterissa yms käynti. Ja loput on niitä, joilla ei tahdo rahat riittää edes ruokaan ja asumiseen. Työttömyysluvut nousevat, moni työsuhde on lyhytaikainen tai viikossa ei ole täysiä työtunteja. Yhä useampi joutuu tekemään töitä saamatta siitä palkkaa vaan ainoastaan 9 euron kulukorvauksen työttömyyspäivärahansa päälle. Rahan saamisesta ja saaduista summista on tullut monelle hyvin epäsäännöllistä ja senkin vuoksi on tarkkaan harkittava, onko johonkin varaa vai pitääkö tämän kuun rahalla pärjätäkin kuukauden sijasta puolitoista kuukautta ennenkuin saa taas rahaa.
Rahasta puhumisesta on tullut meille suomalaisille arkipäivää, koska elämme yhteiskunnassa, jossa kaikki perustuu rahaan. Joskus tuntuu, että jopa ihmisarvo.
Ehka Suomessakin pitaisi pitaa tallaisia harjoituksia joilla koulutetaan kiinalaisia turistioppaita:
http://www.dailymail.co.uk/news/peoplesdaily/article-4278658/Tour-guide…
Vähän kun töissä joutuu tekemisiin kaupunkien virkaihmisten kanssa. Aina Inkeri Ankeisten kopioita ja väännetään jostain älyttömistä yksityiskohdista. Vähän sambaa mieheille ja mambaa naisille niin alkaisi hymy irtoamaan.
Vierailija kirjoitti:
Nykytilanne on hyvinvointiyhteiskunnan varjopuoli. Aikoinaan Suomessa yksilöstä huolehti hänen itsensä lisäksi perhe, suku, naapurit, seurakuntalaiset ja kyläläiset. Elettiin yhteisöissä ja nämä yhteisöt sanelivat säännöt, joiden rajoissa yksilöiden tuli elää ja toimia. Ihmiset asuivat samoilla paikkakunnilla koko ikänsä tai korkeintaan muuttivat naapuripitäjään, jos puoliso ei ollut oman kylän tyttöjä tai poikia. Kaikki tunsivat toisensa. Jos ei joku tiennyt, kuka on Jokisen Mirjamin hunsvottipoika, niin varsin äkkiä oppi tietämään. Kahviloita ei tarvittu, koska ihmiset kyläilivät toistensa luona ilman etukäteen sopimistakin. Nk pannu oli aina kuuma vieraita varten. Yhteisöt myös järjestivät tapahtumia ja ajanvietettä jäsenilleen.
60-70 -luvuilla ihmisten oli työn perässä muutettava maalta kaupunkeihin. Suvut ja yhteisöt hajosivat. Tällöin tuli tarve, että yhteisön sijasta yhteiskunta huolehtii kansalaisistaan. Mistä yhteiskunta ei huolehtinut, yksilön piti alkaa maksaa. Ja kun kovin monesta piti alkaa maksaa, ei haluttu maksaa mistään ylimääräisestä. Kauniin värinen kerrostalo olisi varmaan ollut mukavampi asua kuin harmaa neukkukuutio, mutta ei kukaan halunnut maksaa yhtiövastikkeessaan tai vuokrassaan siitä, että talon julkisivu olisi pitänyt maalata joka viides vuosi. Ei, talon seinien värin piti kestää Suomen sääolosuhteita 20-30 vuotta.
Kun yhteisöjen vastuut ja tehtävät siirtyivät yhteisöiltä yhteiskunnalle, yhteiskunta alkoi laatia sääntöjä. Sääntöjen mukaan elämme edelleenkin. Yhteiskunnan tehtäväksi tuli myös järjestää kansalaisilleen tapahtumia ja ajanvietettä tai ainakin tarjota yrittäjille mahdollisuus niitä tarjota. Viime vuosina on alettu kaivata yhteisöllisyyttä, mutta eniten sitä tuntuvat kaipaavan ihmiset, jotka itse eivät halua tehdä mitään yhteisöllisyyttä luodakseen. Yhteiskunnan pitäisi siis järjestää yksilöille yhteisötkin. Tai jonkun muun, kunhan ei itse tarvitse. Meidän on myös vaikea hyväksyä muita sääntöjä kuin yhteiskunnan taholta tulevia sääntöjä. Taloyhtiöiden järjestyssäännötkin tuntuvat olevan joillekin ylivoimaisen vaikeita noudattaa. Mieluummin kaivetaan Finlexistä esiin lakipykälät, joilla voisi taloyhtiön jäsenille perustella, että ei mun tarvitse noudattaa näitä sääntöjä. Jos jotain ei sanota laissa, sitä ei tarvitse tehdä. Ja jos sanottaan, niin sitten tarvitsee. Epäselvissä tapauksissa käräjöidään vaikka vuosikausia.
Olemme muutamassa sukupolvessa oppineet, että emme tarvitse muita. Korkeintaan oma perhe ja muutama ystävä. Loput hoitaa yhteiskunta tai palveluja tarjoavat yritykset maksua vastaan. Emme tiedä enää naapureidemme asioita emmekä haluakaan tietää. Emme tiedä, kuka on Jokisen Mirjami, hunsvottipojasta puhumattakaan. Eikä meitä kiinnostakaan tietää. Muista ihmisistä on tullut meille tarpeettomia ja yhdentekeviä elleivät he työnsä puolesta ole meille tarpeellisia. Emme kaipaa tuntemattomista juttuseuraa kahvilaan. Kun suomalainen istuu kahvilassa yksin, hän joko odottaa jotakuta tai haluaakin olla yksin.
Joissain paikoissa on yhteisöllisyyttä alettu lisätä. Joukko tavallisia kansalaisia alkaa järjestää jotain. On paikallisia ruokapiirejä, joissa samalla alueella asuvat tilaavat elintarvikkeita suoraan tuottajilta kimppatilauksina. On alueellisia lapsille ja perheille suunnattuja tapahtumia. Kaupunkien sisälle alkaa nousta pieniä kyläyhteisöjä. Kaljakuppiloiden sijasta alueelle voi pian mahtua kahvilakin, jossa alueen asukkaat käyvät kahvilla ja juttelemassa toistensa kanssa. Tähän menee kuitenkin vielä aikaa.
Itse olen varmaan tosi suomalainen, koska minusta tämä yhteisöllisyyden hajoaminen ja se että saa elää rauhassa erakkona kaupungissakin on pelkästään positiivista kehitystä. Ahdistaa kaikki nämä yhteisöllistämis-puheet. En tahdo!
Vierailija kirjoitti:
Nykytilanne on hyvinvointiyhteiskunnan varjopuoli. Aikoinaan Suomessa yksilöstä huolehti hänen itsensä lisäksi perhe, suku, naapurit, seurakuntalaiset ja kyläläiset. Elettiin yhteisöissä ja nämä yhteisöt sanelivat säännöt, joiden rajoissa yksilöiden tuli elää ja toimia. Ihmiset asuivat samoilla paikkakunnilla koko ikänsä tai korkeintaan muuttivat naapuripitäjään, jos puoliso ei ollut oman kylän tyttöjä tai poikia. Kaikki tunsivat toisensa. Jos ei joku tiennyt, kuka on Jokisen Mirjamin hunsvottipoika, niin varsin äkkiä oppi tietämään. Kahviloita ei tarvittu, koska ihmiset kyläilivät toistensa luona ilman etukäteen sopimistakin. Nk pannu oli aina kuuma vieraita varten. Yhteisöt myös järjestivät tapahtumia ja ajanvietettä jäsenilleen.
60-70 -luvuilla ihmisten oli työn perässä muutettava maalta kaupunkeihin. Suvut ja yhteisöt hajosivat. Tällöin tuli tarve, että yhteisön sijasta yhteiskunta huolehtii kansalaisistaan. Mistä yhteiskunta ei huolehtinut, yksilön piti alkaa maksaa. Ja kun kovin monesta piti alkaa maksaa, ei haluttu maksaa mistään ylimääräisestä. Kauniin värinen kerrostalo olisi varmaan ollut mukavampi asua kuin harmaa neukkukuutio, mutta ei kukaan halunnut maksaa yhtiövastikkeessaan tai vuokrassaan siitä, että talon julkisivu olisi pitänyt maalata joka viides vuosi. Ei, talon seinien värin piti kestää Suomen sääolosuhteita 20-30 vuotta.
Kun yhteisöjen vastuut ja tehtävät siirtyivät yhteisöiltä yhteiskunnalle, yhteiskunta alkoi laatia sääntöjä. Sääntöjen mukaan elämme edelleenkin. Yhteiskunnan tehtäväksi tuli myös järjestää kansalaisilleen tapahtumia ja ajanvietettä tai ainakin tarjota yrittäjille mahdollisuus niitä tarjota. Viime vuosina on alettu kaivata yhteisöllisyyttä, mutta eniten sitä tuntuvat kaipaavan ihmiset, jotka itse eivät halua tehdä mitään yhteisöllisyyttä luodakseen. Yhteiskunnan pitäisi siis järjestää yksilöille yhteisötkin. Tai jonkun muun, kunhan ei itse tarvitse. Meidän on myös vaikea hyväksyä muita sääntöjä kuin yhteiskunnan taholta tulevia sääntöjä. Taloyhtiöiden järjestyssäännötkin tuntuvat olevan joillekin ylivoimaisen vaikeita noudattaa. Mieluummin kaivetaan Finlexistä esiin lakipykälät, joilla voisi taloyhtiön jäsenille perustella, että ei mun tarvitse noudattaa näitä sääntöjä. Jos jotain ei sanota laissa, sitä ei tarvitse tehdä. Ja jos sanottaan, niin sitten tarvitsee. Epäselvissä tapauksissa käräjöidään vaikka vuosikausia.
Olemme muutamassa sukupolvessa oppineet, että emme tarvitse muita. Korkeintaan oma perhe ja muutama ystävä. Loput hoitaa yhteiskunta tai palveluja tarjoavat yritykset maksua vastaan. Emme tiedä enää naapureidemme asioita emmekä haluakaan tietää. Emme tiedä, kuka on Jokisen Mirjami, hunsvottipojasta puhumattakaan. Eikä meitä kiinnostakaan tietää. Muista ihmisistä on tullut meille tarpeettomia ja yhdentekeviä elleivät he työnsä puolesta ole meille tarpeellisia. Emme kaipaa tuntemattomista juttuseuraa kahvilaan. Kun suomalainen istuu kahvilassa yksin, hän joko odottaa jotakuta tai haluaakin olla yksin.
Joissain paikoissa on yhteisöllisyyttä alettu lisätä. Joukko tavallisia kansalaisia alkaa järjestää jotain. On paikallisia ruokapiirejä, joissa samalla alueella asuvat tilaavat elintarvikkeita suoraan tuottajilta kimppatilauksina. On alueellisia lapsille ja perheille suunnattuja tapahtumia. Kaupunkien sisälle alkaa nousta pieniä kyläyhteisöjä. Kaljakuppiloiden sijasta alueelle voi pian mahtua kahvilakin, jossa alueen asukkaat käyvät kahvilla ja juttelemassa toistensa kanssa. Tähän menee kuitenkin vielä aikaa.
Ei kyse ole hyvinvointivaltiosta vaan siitä että Suomessa on aina pyritty tukahduttamaan kaikki kansalaisten omaehtoinen toiminta. Hyvä esimerkki on että Leijonien mahdollisen voiton juhlintakin siirrettiin sivuun Mäntyniemen kentälle. Joka puolelle ja kaikille elämän alueille ulottuva valvonta tukahduttaa kaiken kehityksen. Vikaa on myös suomalaisissa joilla on hyvin heikko erilaisuuden sietokyky ja jos joku ei mene sääntöjen mukaan tulee paniikki hallinnan menettämisestä. Tämä piirre on perua maaseudun peräkylien ahdistavasta ilmapiiristä.
Asuin muutaman kuukauden USA:ssa ja nyt Suomeen palattuani en haluaisi mitään muuta kuin takaisin. Kesällä täällä on kaunista ja ihmiset aurinkoisia mutta loput vuodesta on sitten niin saamarin ankeaa. Haluaisin elää jokaisen päivän täysillä ja täällä se ei onnistu kun tuntuu että tukahtuu sen 9kk vuodesta. Tähän vaikuttaa muut ihmiset ja asenteet, hintataso, verot, sää ja kylmyys jne.
Onneksi enää muutama vuosi opintoja jäljellä ja sitten olen vapaa lähtemään. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykytilanne on hyvinvointiyhteiskunnan varjopuoli. Aikoinaan Suomessa yksilöstä huolehti hänen itsensä lisäksi perhe, suku, naapurit, seurakuntalaiset ja kyläläiset. Elettiin yhteisöissä ja nämä yhteisöt sanelivat säännöt, joiden rajoissa yksilöiden tuli elää ja toimia. Ihmiset asuivat samoilla paikkakunnilla koko ikänsä tai korkeintaan muuttivat naapuripitäjään, jos puoliso ei ollut oman kylän tyttöjä tai poikia. Kaikki tunsivat toisensa. Jos ei joku tiennyt, kuka on Jokisen Mirjamin hunsvottipoika, niin varsin äkkiä oppi tietämään. Kahviloita ei tarvittu, koska ihmiset kyläilivät toistensa luona ilman etukäteen sopimistakin. Nk pannu oli aina kuuma vieraita varten. Yhteisöt myös järjestivät tapahtumia ja ajanvietettä jäsenilleen.
60-70 -luvuilla ihmisten oli työn perässä muutettava maalta kaupunkeihin. Suvut ja yhteisöt hajosivat. Tällöin tuli tarve, että yhteisön sijasta yhteiskunta huolehtii kansalaisistaan. Mistä yhteiskunta ei huolehtinut, yksilön piti alkaa maksaa. Ja kun kovin monesta piti alkaa maksaa, ei haluttu maksaa mistään ylimääräisestä. Kauniin värinen kerrostalo olisi varmaan ollut mukavampi asua kuin harmaa neukkukuutio, mutta ei kukaan halunnut maksaa yhtiövastikkeessaan tai vuokrassaan siitä, että talon julkisivu olisi pitänyt maalata joka viides vuosi. Ei, talon seinien värin piti kestää Suomen sääolosuhteita 20-30 vuotta.
Kun yhteisöjen vastuut ja tehtävät siirtyivät yhteisöiltä yhteiskunnalle, yhteiskunta alkoi laatia sääntöjä. Sääntöjen mukaan elämme edelleenkin. Yhteiskunnan tehtäväksi tuli myös järjestää kansalaisilleen tapahtumia ja ajanvietettä tai ainakin tarjota yrittäjille mahdollisuus niitä tarjota. Viime vuosina on alettu kaivata yhteisöllisyyttä, mutta eniten sitä tuntuvat kaipaavan ihmiset, jotka itse eivät halua tehdä mitään yhteisöllisyyttä luodakseen. Yhteiskunnan pitäisi siis järjestää yksilöille yhteisötkin. Tai jonkun muun, kunhan ei itse tarvitse. Meidän on myös vaikea hyväksyä muita sääntöjä kuin yhteiskunnan taholta tulevia sääntöjä. Taloyhtiöiden järjestyssäännötkin tuntuvat olevan joillekin ylivoimaisen vaikeita noudattaa. Mieluummin kaivetaan Finlexistä esiin lakipykälät, joilla voisi taloyhtiön jäsenille perustella, että ei mun tarvitse noudattaa näitä sääntöjä. Jos jotain ei sanota laissa, sitä ei tarvitse tehdä. Ja jos sanottaan, niin sitten tarvitsee. Epäselvissä tapauksissa käräjöidään vaikka vuosikausia.
Olemme muutamassa sukupolvessa oppineet, että emme tarvitse muita. Korkeintaan oma perhe ja muutama ystävä. Loput hoitaa yhteiskunta tai palveluja tarjoavat yritykset maksua vastaan. Emme tiedä enää naapureidemme asioita emmekä haluakaan tietää. Emme tiedä, kuka on Jokisen Mirjami, hunsvottipojasta puhumattakaan. Eikä meitä kiinnostakaan tietää. Muista ihmisistä on tullut meille tarpeettomia ja yhdentekeviä elleivät he työnsä puolesta ole meille tarpeellisia. Emme kaipaa tuntemattomista juttuseuraa kahvilaan. Kun suomalainen istuu kahvilassa yksin, hän joko odottaa jotakuta tai haluaakin olla yksin.
Joissain paikoissa on yhteisöllisyyttä alettu lisätä. Joukko tavallisia kansalaisia alkaa järjestää jotain. On paikallisia ruokapiirejä, joissa samalla alueella asuvat tilaavat elintarvikkeita suoraan tuottajilta kimppatilauksina. On alueellisia lapsille ja perheille suunnattuja tapahtumia. Kaupunkien sisälle alkaa nousta pieniä kyläyhteisöjä. Kaljakuppiloiden sijasta alueelle voi pian mahtua kahvilakin, jossa alueen asukkaat käyvät kahvilla ja juttelemassa toistensa kanssa. Tähän menee kuitenkin vielä aikaa.
Ei kyse ole hyvinvointivaltiosta vaan siitä että Suomessa on aina pyritty tukahduttamaan kaikki kansalaisten omaehtoinen toiminta. Hyvä esimerkki on että Leijonien mahdollisen voiton juhlintakin siirrettiin sivuun Mäntyniemen kentälle. Joka puolelle ja kaikille elämän alueille ulottuva valvonta tukahduttaa kaiken kehityksen. Vikaa on myös suomalaisissa joilla on hyvin heikko erilaisuuden sietokyky ja jos joku ei mene sääntöjen mukaan tulee paniikki hallinnan menettämisestä. Tämä piirre on perua maaseudun peräkylien ahdistavasta ilmapiiristä.
Tämä on tulkintakysymys. Minusta kansalaisten omaehtoista toimintaa nimenomaan olivat aikoinaan kyläyhteisöjen järjestämät tapahtumat eikä niitä yhteiskunta virkamiestasolta pyrkinyt tukahduttamaan. Sinä ilmeisesti ajattelet, että kyläyhteisöjen järjestämät tapahtumat eivät olleet kansalaisten omaehtoista toimintaa?
Tuon Leijonienkin voitonjuhlan näen myös niin, että koska vastuu tapahtuman valvonnasta ja kansalaisten turvallisuuden takaamisesta on yhteiskunnalla, on silloin oikeutettua, että yhteiskunta määrittelee säännöt, joiden mukaan tapahtuma voidaan järjestää. Olen ollut molemmissa voitonjuhlissa sekä Lordin voittaessa euroviisut Kauppatorilla ja ymmärrän ihan hyvin, että sekä liikenteen ohjauksen että yleisen järjestyksenvalvonnan kannalta Kauppatori ei ollut paras vaihtoehto. Vaikka meille juhlijoille olikin.
Olen samaa mieltä tuosta, että joka puolelle ulottuva valvonta ei ole aina hyvä asia. Jos haluamme luopua valvonnasta, meidän pitää myös hyväksyä, että yhteiskunta ei myöskään kanna vastuuta asioista, jotka kenties kansalaisilla tai kansalaisryhmillä menee pieleen. Ja näen edelleen asian liittyvän hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa yhteisöjen vastuut ja velvoitteet on siirretty yhteiskunnalle. Jos menet massatapahtumaan ja sinulle sattuu siellä jotain eikä ensihoitoyksikkö tule ripeästi paikalle, niin sitten ei soiteta iltapäivälehtiin ja nyyhkitä, miten kamalaa on, kun ambulanssiakin joutui odottamaan niin kauan ja yhteiskunnan vika. Silloin katsotaan peiliin ja sanotaan itselle: mitäs läksit.
https://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/201691-geenitutkijat-yllatt…
”Suomalaiset” ja ”ei-suomalaiset”. Näihin kahteen ryhmään jaetaan eurooppalaiset tuoreessa Nature-tiedejulkaisussa ilmestyneessä väestöjen geeniperimän tutkimuksessa.
– Termi eurooppalainen viittaa tästä lähtien [tutkimuksessa] ei-suomalaisiin eurooppalaisiin, tutkimusartikkelissa todetaan.
Suomalaisten geeniperimä on tiedetty erikoislaatuiseksi, mutta vasta nyt tiedetään, että Suomen väestö on Euroopassa täysin ainutlaatuinen tapaus. Suomalaiset ovat perimältään niin erilaisia muista eurooppalaisista, että heidät pitää luokitella omaksi väestökseen, summataan Itä-Suomen yliopiston tutkimustiedotteessa.
Vierailija kirjoitti:
Asuin muutaman kuukauden USA:ssa ja nyt Suomeen palattuani en haluaisi mitään muuta kuin takaisin. Kesällä täällä on kaunista ja ihmiset aurinkoisia mutta loput vuodesta on sitten niin saamarin ankeaa. Haluaisin elää jokaisen päivän täysillä ja täällä se ei onnistu kun tuntuu että tukahtuu sen 9kk vuodesta. Tähän vaikuttaa muut ihmiset ja asenteet, hintataso, verot, sää ja kylmyys jne.
Onneksi enää muutama vuosi opintoja jäljellä ja sitten olen vapaa lähtemään. :)
Voi olla vaikeata jos Trumpin kaikki toiveet toteutuvat.
Vierailija kirjoitti:
"Sun pitää oppia nielemään p**kaa" - työkaveri veemäisestä työyhteisöstä, jossa akkavalta valittaa kaikesta turhasta.
"Sun pitää totella mua" opettaja koulussa kun kysyn miksi jokin asia tehdään niinkuin tehdään.
Huoh, olepa Suomessa älykäs ja reipas nainen joka kehtaa kyseenalaistaa. Parempi on vaan hymyillä tyhmänä ja olla tekevinään.
Suuret ikäluokat toivottavasti kuolevat aivan saatanan nopsaan pois, niin kyllästyttää tämä helvetin asenne : "näin on tehty ennenkin ja niin muuten tehdään nytkin"
Voi vittu miten ahdasmielistä ja umpikalloista porukkaa.
Ja todellakin, sitä samaa just. Parhaiten menee kun esittää tyhmää ja kulkee hymyissä suin.
Vierailija kirjoitti:
Asuin muutaman kuukauden USA:ssa ja nyt Suomeen palattuani en haluaisi mitään muuta kuin takaisin. Kesällä täällä on kaunista ja ihmiset aurinkoisia mutta loput vuodesta on sitten niin saamarin ankeaa. Haluaisin elää jokaisen päivän täysillä ja täällä se ei onnistu kun tuntuu että tukahtuu sen 9kk vuodesta. Tähän vaikuttaa muut ihmiset ja asenteet, hintataso, verot, sää ja kylmyys jne.
Onneksi enää muutama vuosi opintoja jäljellä ja sitten olen vapaa lähtemään. :)
Marraskuussa on kieltämättä ankeaa istua terassilla tai tammikuussa järjestää puutarhajuhlia :D Mutta muuten en kyllä ymmärrä, miksi pitäisi tehdä henkilökohtaista ongelmaa itselleen siitä, että tuntemattomat ihmiset ovat ankeita. Seuransa saa valita. Vai onko ongelmana se, että naapurisi Suomessa on ankea, mutta koet jotenkin pakonomaiseksi tarpeeksi kutsua myös hänet järjestämiisi illanistujaisiin tai kutsua mukaasi kahvilaan tai ravintolaan? Suomessa tosiaan saa valita seuransa eikä ankeaa naapuria tarvitse kutsua. Oma tuttavapiirini on muodostunut vain mukavista elämänhaluisista ihmisistä. En minäkään jaksaisi viettää aikaani jonkun ankeuttajan kanssa, mutta eihän mun tarvitsekaan. Ensi lauantaina olen järjestämässä Earth Hour 2017 kynttiläillallista ja ainoa, mitä joudun pähkäilemään on, että kuinka monta ruokailijaa saan kotiini mahdutettua. Ihan kaikkiin tapahtumiin, mitä järjestän, saan mukaani iloista, rentoa, puheliasta ja kivaa seuraa.
Sellaista kuin syysmasennus ei ole olemassakaan, vain kevätmasennus tunnetaan. Se on ihan hölynpölyä, että päivien pimeneminen aiheuttaisi masennusta, valon lisääntyminen kyllä tekee monien aivoille tepposet. Tunnen monia ihmisiä jotka rämpivät kevään läpi alakuloisena. Itsemurhiakin tehdään eniten juuri keväisin.