Miten jaksatte suorituselämää? Mä en vaan jaksa :(

En jaksakaan. Olen vähentänyt töitä, en siivoa järin usein, liikun kun siltä tuntuu ja ehdin, laitan lapset auttamaan ja harvoin teemme viikonloppusin mitään. Lasten harrastuksia priorisoin mutta niitä on onneksi ihan kohtuullisesti. Näin olen päässyt jonkinlaiseen tasapainoon mutta jatkuva uupumisen pelko silti on. Tee omat, itsellesi sopivat valinnat!

Tuosta lisäpaineesta ei hirveästi puhuta, joka heikkenisi sillä, jos ei tekisi liikaa töitä tai uraa. Yleensä keskustelussa työn ja uran luonti nähdään kuitenkin yksinomaan rikkautena. Se on selvän poliittinen näkemys ja siksi yksipuolinen.

Vastasin joskus kun kysyttiin: mitä aiot tehdä viikonloppuna?  Täytyykö aina tehdä jotakin.

Espooseen ei kannsta muuttaa; siellä kaikki suorittaa ja vertailee ja pätee suorittamisellaan

Mitä ihmeen suorittamista? Kuten sanottua, tekee pakolliset ja joskus lintsaa niistäkin, niin johan meno alkaa maistua.

Tämä "suorittaminen" on naisten tauti. Ei miehet itke, kun arki on raskasta, ne vaan keskittyy olennaiseen ja ainakin mun tuttavapiirissä pelaavat viikonloput kesäisin golfia ja talvisin harrastavat jotakin muuta mukavaa. Ja tämän mahdollistaa juuri se, että naiset "suorittavat" lastenkasvatusta, terveellisiä elämäntapoja, ulkonäöllä ja sisustamisella pätemistä somessa ja siinä sivussa tietenkin uhriutuvat töissä, kun "jonkun pitää tääkin homma tehdä ja toi Anne ei osaa ja Petteriä en kehtaa pyytää, se luulee että mä oon joku vaihdevuosinen pomottava ämmä".

Surkeeta on, ja ihan itse aiheutettua.

T lapseton sinkku, jonka askareet tänä lauantaina on käydä hakemassa itselle herkkuruoat ja juomat viikonlopuksi (tehty) ja pyörittää pari koneellista pyykkiä. Muutan aion katsella Netflixiä sohvalla, lueskella kirjoja ja ottaa nokkaunia.

En suorita. Teen asioita jotka edistävät minun ja perheeni hyvinvointia.

Siinäpä ne keskeisimmät. Elämässä on erilaisia vaiheita ja pitää osata miettiä mihin omat voimavarat riittävät. Minä olen aloittanut uudessa työssä ja viimeistelen opinnäytetyötäni ja perheemme nuorin lapsi on 1-vuotias. Päivässä eivät tunnit riitä kaikkeen ja on pitänyt miettiä mihin panostamme nyt ja mitkä asiat tulevat muuttumaan myöhemmin.

Esimerkiksi:

Ruokahuolto nyt: Ostamme kaupasta aina saman perusvaraston ja lisäksi puolivalmisteita ja joskus eineksiä. Ruokaa pyritään laittamaan ennakoiden, eli esim. viikonloppuna pistetään uuni päälle ja tehdään pari erilaista laatikkoruokaa ja laitetaan pakkaseen (aamulla nostetaan sulamaan). Ruokalista on aika lailla samaa perussettiä, parit keitot, padat ja laatikot eli ruokia joita voi tehdä melkein silmät kiinni. Yksivuotiaan kanssa on ihan helvettiä yrittää tehdä joka päivä ruokaa ja pienten lasten kanssa ruoka on saatava pöytään jo ennen kuin huutonälkä on iskenyt.

Ruokahuolto tulevaisuudessa: Muutaman vuoden päästä tilanne keittiössä on rauhoittunut ja ajatus lettujen paistamisesta tai itse tehtyjen raaste-kasvispihvien valmistamisesta ei saa lievää tuskanhikeä pintaan. Lapset voi ottaa mukaan ruuanlaittoon ja keittiössä voi halutessaan viettää ihan kunnolla aikaa ja kokeilla uusia reseptejä. Kukaan ei "kuole nälkään" jos ruoka ei ole valmiina tasan klo 17.00.

Kodin siivous nyt: Ihan turha yrittää pitää lattioita tyhjinä, koska yksivuotias viskoo ihan kaiken lattialle. Leluhiihto on suosittu harrastus. Keittiön pöydän ympärillä on roiskeita ja enimmät pyyhitään sitä mukaa kun niitä tulee, mutta aina jää jotain länttejä ja könttejä kuivumaan. Niitä sitten raaputellaan irti kun sattuuu sopiva hetki. Viikkosiivousta ei todellakaan tehdä, vaan katsotaan milloin ehditään siivota. Jos nurkissa on villakoiria, niin olkoot, ei se elämää kaada. Nyt on näin hetkistä ja mieluummin pidetään siivous kohtuullisena ja about mukavana juttuna, kuin että vedetään siivousmaratoneilla itsemme lopullisesti piippuun. Ikkunoissa on kivat nenän- ja kädenjäljet, ne pyyhin ehkä 1-2 krt/kk eli silloin kun aurinko paistaa ja yksivee on nukkumassa,.

Kodin siivous tulevaisuudessa: Palataan siihen normaalimpaan siivousrytmiin. Tavarat pysyvät paikoillaan, eikä esim. sohvatyynyjä, paperiroskiksen sisältöä tai riisiä löydy jatkuvasti lattialta. On aikaa tehdä muutakin kuin urakoida kamoja paikalleen ja voi ihan rauhassa mopata lattiat, pestä peilit ja hinkata hanat kiiltäviksi. Lapsetkin ovat mukana siivoamassa, eivätkä pelkästään sotkemassa.

Omat harrastukset nyt: Olen supistanut omat menot keskeisimpiin "pakko"menoihin, joita ovat lähinnä liikunta ja muutamat kulttuurijutut. Käyn viikkoliikuntatunnilla 2 krt/vko ja liikuntapaikat ovat 5-15 minuutin kävelymatkan säteellä. Viikkoliikunta siksi, että tulee oikeasti mentyä ja harrastettua ja tunnit tukevat yleiskuntoa. Kulttuurijutut ovat myös yhteistä aikaa omien ystävien kanssa.

Omat harrastukset tulevaisuudessa: Voin vielä vapaammin päättää mitä harrastan ja milloin. Voin harrastaa puolisoni ja jopa lasten kanssa yhdessä. Varmasti on vakituisia viikkotunteja, mutta lisäksi voi kokeilla kaikenlaista uutta.

Ja niin edelleen. Ei siitä ole mitään hyötyä, jos koti kiiltelee, mutta on itse niin väsynyt ettei jaksa tehdä mitään ja se kumppanin naama ärsyttää. Ei noita suorituspaineita laita sinun niskaasi kukaan muu kuin sinä itse. Loppuun vinkki: Lopeta somen käyttö pariksi kuukaudeksi ja katso vaikuttaako se vapaa-ajan määrään ja suorituspaineiden vähenemiseen.

Minunkaan elämääni ei valitettavasti mahdu kaikki toiminnot, joita haluaisin.

Lisäksi haluaisin asua palveluiden ääressä rakennetussa ympäristössä, metsän vieressä ja järven rannalla. 

Haluaisin tehdä uraa, kotoilla ruuanlaiton ja nysväysharrastusten kanssa, urheilla ja ulkoilla, pitää koiria, ottaa ottolapsia ja tietty perheytyä, jos sulhanen sattuisi vastaan. 

Semmosta se vaan on. 

Oletko otattanut kilpirauhas- ja rauta-arvot (ferritiini, ei hemoglobiini). 

Vierailija kirjoitti:

En mäkään jaksa suorittaa elämää. Enkä usko, että kukaan muukaan jaksaa. Pitää löytää se elämänilo elämään niin se osittain auttaa siihen ettei kaikki tunnu ainoastaan suoritukselta vaan osaa nauttia esim. siivouksesta, lukemisesta yms.

Tämä pitää paikkansa. Perheen perustamisen ensimmäisinä vuosina suoritin elämää ja yritin löytää tasapainon omien tarpeitteni ja lapsen (myöhemmin lasten) elämään panostamisen välillä. Luulin että lapsille paras on sitä, että luovun omista tarpeistani ja hoidan kotia ja lapsia niin täydellisesti kuin osaan, vaikka väkisin.

Onneksi elämä puuttui peliin ja heitti tielleni masennuksen. Yhtäkkiä en saanut tehtyä enää mitään moneen kuukauteen. Siitä toivuttuani jouduin nostamaan oman jaksamiseni ykkössijalle, jopa lapset ovat kakkosena. Tiedän että jos romahdan tai masennun, se on lapsillekin pahempi vaihtoehto kuin omaa jaksamistaan tarkkaileva, vain vähän tekevä äiti. Jouduin tekemään paljon töitä hyväksyäkseni sen etten tulisi koskaan jaksamaan niin kuin muut perheenäidit, ja joutuisin ottamaan rauhallisesti loppuelämäni. 

Tilanteen hyväksyminen sai aikaan sen, että aloin pitämään elämästäni. Siivoaminenkin muuttui mukavaksi, kun huomasin siivoavani meille rakasta kotia, eikä mielessä ollut koko ajan huolta, että tämäkään ei ole tarpeeksi, pitäisi siivota enemmän, pitäisi tehdä enemmän. Sitä kautta sain lisää energiaa ja lopulta jaksamiseni oli sillä tasolla kuin ennen sairastumista. En silti suorita, stressaa tai pyri täydellisyyteen ja tavallaan tunnen ottavani rauhallisesti vaikka olisin liikkeellä koko ajan.

Hyrrä kirjoitti:

Voi, ihan samat fiilikset. Olen ihminen, joka tarvitsee erakoitumista aina silloin tällöin, eli totaalivetäytymistä omiin oloihin. Tässä modernin elämän oravanpyörässä se ei ole mahdollista kuin harvoin. Eli lomalla. Paitsi että lomatkin pitää nykyään olla suorittamista, uusien kokemuksien keräämistä, matkustelua tai vähintään niiden rästiin jääneiden hommien tekemistä. Huoh sentään. Silti, jos pitäisi valita suorittavan elämän tai olla vaan möllöttelyn välillä, niin valitsisin suorittavan. Jollain kierolla tavalla siitäkin saa tyytyväisyyden tunnetta, että saa edes jotain aikaiseksi elämässään. Olla möllötellä voi tuntua mukavalta aluksi, mutta sitten tulee turhautuminen ja tunne, että elämä valuu hukkaan.

 

Mun mielestä ylivoimaisesti pahinta lomassa lapsiperheellisenä on se kirjoittamaton sääntö, että pitäisi reissata ympäri ämpäri pitkin Suomea sukulaisissa. Ihan sama oliko siellä takapenkillä vauva, taapero vai teini, niin pitäisi tätä kärsimysnäytelmää kesäkuumalla harrastaa, kun kyllähän niiden lasten pitää sukua nähdä. Ihan sama sille haluaisiko se teini mieluummin viettää aika kavereiden kanssa, tai huutaisiko se vauva koko matka, tai menisikö sen taaperon kanssa 10h normaaliin 5h matkaan autolla. 

Ihmiset kovaan ääneen tuomitsee jos päättää lähteä 4h lennolle vauvan tai taaperon kanssa, on kuulemma liian rankkaa. Mutta 8h matkustus junassa, bussissa tai auton takapenkillä on ihan normi, kun mennään sukulaisissa käymään. Sehän on vaan mukavaa, leluja takapenkille, paljon pysähdyksiä, ei homma eikä mikään!

Ja jep, on varmasti aistittavissa tässä jo lomav*tutusta. Yhdet sukulaiset odottavat, että ajetaan 1,5v:n kanssa n. 9h matka kylään. Meille eivät voi tulla, kun matka on niin pitkä. Ajateltiin ettei mennä, ja varmasti normi suomalaisen mielestä sekin on joku pyhäinhäväistys, että kehdataan viettää loma niin kuin halutaan. Ja ihan niin kuin sitä lomalla ei haluaisi olla vain oman perheenkin kesken, kun arkena ei välttämättä kerkeä viettää niiden omien lasten kanssa tarpeeksi aikaa.

Miksette ole ulkoistaneet viikkosiivousta? Se nyt auttaisi edes vähän. 

Vierailija kirjoitti:

Ei se sovikaan naiselle. Moni nainen palaa loppuun, jos panostaa työelämään ja kotiin yhtä aikaa. Se on väärä elämisen tyyli useimmille.

Miten niin naiselle? Eikö mies sitten palaisi loppuun samassa tilanteessa? Luulen, että nainen kestää tuon härdellin paremmin kuin mies keskimäärin. Mies ei pala loppuun työn ja kodin yhteensovittamisesta, koska nainen, vieläkin ja edelleen vuonna 2017, kantaa suurimman vastuun kotitöista ja perhe-elämästä. Niissä perheissä, joissa mies ja nainen jakavat tekemisen, voidaan henkisesti ja fyysisesti energisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi sun pitää tehdä viikkosiivous ja pyykkihuolto lauantai aamuna, tai ylipäätään jonain tiettynä aikana? Miksi pitää aina tehdä luomuruokaa, harrastaa joka päivä ja lukea väkipakolla? Ketä varten oikein esität? Minä en tee noista mitään jos ei huvita tai en jaksa. Joskus pyykit ja tiskit kerääntyy, enkä koe mitään huonoa omaatuntoa asiasta. minun kotinihan tämä on, ja kotona saa olla rennosti niin kuin ellun kana jos huvittaa, eikä se tarkoita että hukuttaisiin epäjärjestykseen ja elettäisiin kaatopaikalla. Asiat vain tehdään omalla painollaan. En ole koskaan tajunnut tuollaista suorittamista ja näkymättömän sääntökirjan mukaan elämistä. Kuulostaa jotenkin laitosmaiselta.

Jep, kuka muka pakottaa elämään noin? Missä lukee että sunnuntai aamuna ON MENTÄVÄ lenkille klo 7? Elä elämääsi niinkuin haluat itse! God..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi sun pitää tehdä viikkosiivous ja pyykkihuolto lauantai aamuna, tai ylipäätään jonain tiettynä aikana? Miksi pitää aina tehdä luomuruokaa, harrastaa joka päivä ja lukea väkipakolla? Ketä varten oikein esität? Minä en tee noista mitään jos ei huvita tai en jaksa. Joskus pyykit ja tiskit kerääntyy, enkä koe mitään huonoa omaatuntoa asiasta. minun kotinihan tämä on, ja kotona saa olla rennosti niin kuin ellun kana jos huvittaa, eikä se tarkoita että hukuttaisiin epäjärjestykseen ja elettäisiin kaatopaikalla. Asiat vain tehdään omalla painollaan. En ole koskaan tajunnut tuollaista suorittamista ja näkymättömän sääntökirjan mukaan elämistä. Kuulostaa jotenkin laitosmaiselta.

Jep, kuka muka pakottaa elämään noin? Missä lukee että sunnuntai aamuna ON MENTÄVÄ lenkille klo 7? Elä elämääsi niinkuin haluat itse! God..

Vähän empatiaa jooko? Tässä ketjussa on harvinaisen hyvä  henki, älä pilaa sitä, ole kiltti.

Kuka sut pakottaa elämään noin? Elämään kuuluu tiettyjä velvollisuuksia ja se vaan on niin, mutta ala tekemään myös enemmän asioita mistä oikeasti pidät. Opettele tuntemaan itsesi ja kuuntelemaan itseäsi niin osaat kuunnella mistä pidät oikeasti ja milloin tarvitset kivoja juttuja. Mulla tähän on auttanut jooga ja liikunta. Kuuntelen enemmän itseäni ja olen armollisempi. Ennen olin hyvin vaativa itseäni kohtaan ja tunnistan itseni kirjoituksestasi.

Tee viimeinen lista. Sellainen johon kirjoitat 25 itsellesi tärkeää asiaa. Lopuksi yliviivaa 20 viimeistä. Ne 5 ensimmäistä on ne mihin kannattaa elämässä panostaa. Tuon kun olet sisäistänyt niin keskittyessäsi vääriin asioihin ehkä heräät siihen ja muistat taas keskittyä enemmän siihen mikä merkitsee.

Itseäni on helpottanut se että olen saanut omat prioriteetit kuntoon ja ymmärtänyt omat tarpeeni. (Jos olisi lapsia niin heidän tarpeet olisi tässä mietinnässä mukana.) Nykyään rakastan kaikkia "10 sitä ja tätä elämäsi muuttavaa tuota ja tätä" listauksia. Voin helposti poimia sieltä ne mitkä sopii omaan elämääni ja auttaa siinä eteenpäin. Hyvähän se vaan minulle on jos esimerkiksi D-vitamiini, gluteeniton ruoka ja maitohappobakteerit auttaa jaksamaan paremmin temppuilevan vatsan kanssa. Loput asiat mitkä ei minun elämässä toimi ja joista tiedän että ne olisi varmasti super upeita, jos vain jaksaisin, annan olla. Voisinhan olla vaikka Venäjän kuningas, jos olisi vähän enemmän jaksamista, jos olisin venäläinen ja jos Venäjällä olisi kuningas. Mutta kun en ole ja ei ole niin pitää mennä sillä mitä on.

Suutarin lapsilla ei muutenkaan ole kenkiä. Täydellisestä elämästä eniten pitää ääntä ne joiden elämä ei sitä ole.

Minä olen suorittajaluonne. Tykkään kun on tekemistä, en juurikaan katso esim televisiota, sen sijaan luen ja puuhailen kotihommia ja ulkoilen lasten kanssa sekä harrastan liikuntaa.

Meillä on siis lapsiperhe ja siistiä, teen viikonloppuisin perusteellisemman siivouksen ja aina jotain exraa, esim ikkunan pesu/jääkaapin pesu/vaatekeepin järjestely jne. Kerran viikossa vaihdan petivaatteet, tuuletin peitot ja tyynyt ulkona ja pesen kaikki pyyhkeet, ja lähes joka päivä pesen koneellisen vaatepyykkiä.

Syömme vain kotiruokaa, ruoat teen sunnuntaina ensiviikon alkuun valmiiksi, osan saatan pakastaa annoksiksi etukäteen. Kaupassa käymme pari kertaa viikossa.

Toki osan hommista tekee myös mieheni, hoitaa lapsia ja siivoaa.

Meillä ei ole pieniä taaperoita, yksi tarhaikäinen ja yksi koululainen. Liikuntaa harrastan lähes päivittäin, kolme kertaa kuntosalilla /vko.

En koe että jotenkin rasittuisin, liikunta antaa virtaa ja parantaa ulkonäköä, pitää painon kurissa, iho kiittää ja itse saa mielihyvää joten siitä saa mielihyvää arkeen.

Tykkään myös kun koti on puhas ja siisti, tykkään myös sisustaa, joten on palkitsevaa panostaa kotiin. Joka päivä kun imuroi keittiön ja eteisen ja pitää paikat järjestyksessä, sekä pitää pyykkivuoren kurissa niin ei viikkosiivous kauaa vie. Samoin viikonloppuna kun aamusta jo aloittaa siivouksen on jo aamupäivällä valmis:) Jää aikaa kuntoiluun ja ulkoiluun, ja kirjan lukemiseen. Sunnuntaina tekee jonkun ylimääräisen rästihomman ja laittaa ensiviikon ruuat, niin sitten viikolla ei tarvitse ajatella ruokahuoltoa.

Ajatelkaa sitä aikaa mikä menee someen ja television tuojotteluun? Jäisi monella viikkotasolla paljon aikaa harrastaa liikuntaa ja hoitaa kotia, tai muita juttuja joita oikeasti haluaisi järjestykseen elämässään.

Valinnoistahan on kyse lopulta kaikessa.

Olen valinnut elämän, johon ei kuulu lapsia, lemmikkieläimiä, pakkomielteistä uran rakentamista, omakotiasumista, sairaista vanhemmista huolehtimista tai muita vastaavia juttuja. En jaksaisi sellaista elämää, jossa vapaa-aika ei olisi omaa aikaani, ja viikonloppuna ei saisi nukkua niin pitkään kuin haluaa. Arvostan itseäni ja hyvinvointiani aivan liikaa.

Ihan vaan lyhyesti, lakkaa ahdistumasta/haikailemasta/suremasta niitä asioita, joille ei ole tilaa elämässäsi nyt ja opettele nauttimaan siitä, mitä teet, jotta elämäsi tuntuisi elämältä ja mukavalta.

Voisiko ostaa siivosapua, ruokatoimituksia ja sopia vaikka yhteiskuljetuksista harkkoihin, jolloin ei tarvitse itse lähteä joka kerta. 

En jaksakaan, enkä siis elä noin. Kaveripiirissäni on monia ihmisiä, jotka stressaantuvat siitä, jos viikonlopuksi ei ole (suht raskaan ja työntäyteisen arjen lisäksi) jotain aikataulutettua, vaikka vain leikkitreffejä kaverien kanssa.

Minulle on itseisarvo että kalenterissa on tyhjää. Pakolliset jutut täyttävät sitä riittävästi, ja ehdottomasti ainakin toinen viikonlopun päivä pitää olla joka viikko pyhitetty toimettomuudelle. Sehän ei tarkoita etteikö jotain (uimahalliin muksujen kanssa tms) voisi tehdä, mutta siihen ei ladata mitään ennakko-odotuksia. En treffaa ystäviäni edes viikottain, 2-3 kertaa kuussa riittää. En käy lainkaan niin paljon keikoilla ja tapahtumissa kuin periaatteessa haluaisin, koska täysin vapaan ajan väheneminen on liian kova hinta. En jaksa enempää. En harrasta mitään aikataulutettua, vaan valokuvaan ja teen käsitöitä silloin kun huvittaa.

Eli aika hidasta elämää mahdollisuuksien mukaan.

Jaan saman tuskan. Enkä osaa ratkaista sitä. Olen priorisoinut oman hyvinvoinnin (hyvä ruoka, liikunta ja uni), kun ei kaikkee oikeen ehdi tekemään. Muu on oikeastaan toissijaista, mutta koen silti hirveää riittämättömyyttä siitä, että mulla ei ole uraa, omistusasuntoa, säästöjä, siistiä kotia, malliperhettä, start-up yritystä ja nobelin rauhanpalkintoa. Teen vähäpätöistä työtä, asun vuokralla, syön, nukun ja urheilen. Mitä hyötyä tai iloa tästä on kenellekään?