hulluinta mitä tiedät konmarittajan tehneen

Muutin ulkomaille koska konmaritin vainoavan eksäni elämästäni ja halusin uuden alun.

Mikä nyt sitten on KonMaria ja mikä elämänsä saneeraajan omaa ideointia, se on vaikea sanoa. Mutta pari projektia on vähän itseä ihmetyttänyt.

Melko lähellä eläkeikää oleva nainen aloitti ihan järkilinjalla, poisteli pieneksi jäänyttä vaatetta ja tarpeetonta kippoa ja raanua. OK.

No, sitten seurasi ulkonäön muokkaamista osin kohtuullisin ja osin kohtuuttomin ponnistuksin. Osan maksoi käteisellä, osaan otti lainaa. Laina kaikkineen ihan maksettavissa, varmaan kymppitonnin pintaan. 

Loppu sitten meneekin överiksi.

Siisti ja hyvä vessa piti mennä mylläämään joksikin helkkarin biovessaksi. Siis ei mene enää tavallisella viemärisysteemillä, vaan samassa kohtaa on jokin moderni pakastava pytty. Sauna pois, kiukaat ja lauteet veks ja haavehuone tilalle. Yksi seinä tropiikin sineä, yksi harmaa laiturikuva, yhdellä tekoikkuna ja siellä maisemakuva takana, yksi tähtiseinä. Näihin meni yli 30 000,- (Anteeksi tunnistaville!)

No auto ei sitten enää tuottanut iloa (ehkä oli myös pakko luopua kulujen leikkaamiseksi). Autottomana joutui supistamaan työaikaa -> ansionmenetyksiä.

Miesystävä KonMaritti naisen suunnilleen näillä main.

Toivon, että lopputulos on kaiken arvoinen. Voi olla, että nainen on onnellisempi kuin koskaan!

Toinen keissi on kevyempi, mutta hölmösti vedetty.

Tämä henkilö luki KonMari-oppaan, hävitti melkein kaiken irtaimen ja huomasi, ettei pysty hankkimaan tarvitsemiaan asioita. Esimerkiksi liikuntavarusteita meni todella monen tonnin edestä. Työkaluja, ompelukone, kodin tekstiilit melkein kaikki. Valkoiset verhot ja pyyhkeet jätti, muut poistoon.

Tolkku hyvä pitää mukana KonMarissakin. 

Marie Kondo ei sano missään ettei muiden tavaroita saa konmarittaa vaan hän sanoo että niitä ei saa marittaa ilman toisen lupaa. Siihen samaan syssyyn hän kertoo että se puoliso tai lapset pitää saada ajatukselle vastaanottavaisiksi ja yhteistyöhaluisiksi . Ei nyt ihan näillä sanoilla mutta melkein. Hän myös kertoo yhdestä asiakkaasta jota hän auttoi kun tämän mies ei millään olisi halunnut marittaa tavaroitaan ja toisesta asiakkaasta joka maritti miehen tavarat kysymättä , mies suuttui mutta aikaa myöten oppi hyväksymään  asian. Konmari-kirjat ovat aivopesukirjoja ja ne uppoavat ihmisiin joilla on heikko itsetunto. 

Marie kirjoittaa ja kertoo paljon "asiakkaista" mutta näitä asiakkaita ei pysty mitenkään identifioimaan eivätkä he ole tulleet esiin kehumaan metodia tai esittelemään konmaritettua kotiaan. Kaikki ohjlemat, videot, valokuvat ovat niiden tekemiä jotka ovat lukeneet kirjat ja toisaalta niiden jotka ovat maksaneet suuria summia voidaakseen laillisesti ammatikseen konmarittaa eli ovat käyneeet kurssit. 

Konmari kuulostaa mielestäni erikoiselta pyramidihuijaukselta jossa ihmiset yrittävät saada lisää ihmisiä mukaan konmarikursseille. Marie Kondosta itsestään ei voi ihan varmasti sanoa mitään mikä olisi todenmukaista paitsi sen että hän on naimisissa ja hänellä on lapsi.

Melko hihhulitouhulta kuulostaa.

Mä voin kertoa oman Konmaritarinani. Vuosi sitten luin kirjan ja sen jälkeen raivasin omat ja lapsen (kolmevuotias, joten lienee luvallista) tavarat. Miehen tavaroihin en koskenut. Mitään pois laittamaani en ole kaivannut (en tosin koskaan ole ollut mikään varsinainen hamsteri, mutta kyllä sitä vaan kaikkea kertyy, jos ei aktiivisesti laita samalla pois. En myöskään laittanut pois, jos tavaralla edelleen oli mulle käyttöarvoa, vaikka olisikin ollut ruma). Vaatteita on ehkä edelleen liikaa, mutta toisaalta vuoteen en ole mitään ostanutkaan. Mennään nyt näillä ja antaa loppujen poistumisten tulla luonnollisesti hajoamisen myötä. 

Siivouspäivänä otan rätin esiin ja alan pyyhkiä pölyjä (sen sijaan. että ensin menee tunti kasojen raivaamiseen kuten ennen). Edelleen taistelen tavaroiden heti paikalleen laittamisen kanssa, mutta toivottavasti asiasta tulee vielä rutiini. Tiedän tarkalleen missä tavarani ovat ja arki on oikeasti helpottunut selvästi. (Ja nyt joku valopää tulee kertomaan miten mulla on kaikki ollut aina paikallaan ihan ilman mitäään Konmaria; kivat sulle, mutta kun kaikki ei aina kaikille ole niin itsestään selvää). Miehellä on edelleen kaikki aina hukassa. Jatkuva kitinä, kun jotain ei löydy ja kuulemma mun kuuluisi auttaa etsimisessä. En enää auta, koska ei ole mun homma tuhlata aikaa siihen jatkuvaan laatikkojen läpikäymiseen, kun ei toinen viitsi tehdä mitään asialle. Ja pystyviikkaus on parasta ikinä. Laatikosta näkee heti kaikki vaatteet ja sieltä vaan nappaa sopivimman :).

Esim. Stalin niminen konmari tapatti omaa kansaansa miljoonakaupalla ja jo siitäkin syytä pysyn poissa koko aatteesta.

Melkoisen liikeidean on Marie Kondo keksinyt, kun on hoksannut, että tavaroiden järjestelyllä ja pois heittämisellä voi tienata omaisuuksia. Mihin hän nyt säilöö kaiken sen rahan, jonka tällä "filosofialla" ja kirjojensa myynnillä on ansainnut? Käyvätkö kaapit taas ahtaiksi?

Oma esimerkki: kun aloitin prosessin kävin läpi vaatteeni hiukan liian suurella innolla. Totesin kaapin olevan täynnä ikäviä värejä ja malleja (olivatkin) ja nakkasin menemään.

Sitten tajusin, ettei työvaatteiden lisäksi jäänyt oikein tarpeeksi vapaa-ajan vaatetta ja uuden ostoon ei ollut hirveästi budjettia... Noh, pikku hiljaa olen koonnut aleista itselleni nykyisin sopivan mallisia ja värisiä vaatteita :'D

Tiivistäen voisi sanoa, että jos seuraa tuota "tuottaako tämä iloa" -metodia tosissaan, tulee ryssineeksi. Mielestäni oikea kysymys on, että tarvitaanko tätä. Valitettavasti monet vain eivät ymmärrä eroa tarvitsemisen ja "voisi tätä vielä käyttää" -tilanteen välillä.

Sekä yltiömaritus että turhan hamstraus kertovat molemmat itsetuntemuksen puutteesta. Ensin kerätään fiktiivisen elämän lavasteita: olen henkilö, joka harrastaa golfia ja tennistä ja tekee itse oman pastansa ja jauhaa itse lihan. Sitten on kaapit täynnä välineistöä, jota ei ikinä käytetä, koska oikeasti ollaan korkeintaan sunnuntaikävelijöitä ja paistellaan kananugetteja. Ja kun hurahdetaan konmariin, aletaan kuvitella, että ollaan henkistyneitä minimalisteja, jotka eivät tarvitse vaatteita ja käyttöesineitä. Hetki ihmetellään tyhjässä kämpässä ja sitten taas kauppaan...

Vierailija kirjoitti:

No yleensä olen kuullut ja nähnyt vain pelkkää positiivista, mutta eräs tuttu nakkeli tavaraa ronskilla kädellä roskiin (esim. vaatteita) ja lähti sitten shoppailemaan uutta, samanlaista romua tilalle. Eli ei ihan käsittänyt mikä konmarissa oli ideana.

Mistä sä tiedät, missä kunnossa tai kuinka pukevia ne poistetut vaatteet olivat ja mitä osti tilalle? Konmarin idea kai on se, että vaatteet pelittävät yhdessä, joten niitä ei tarvita paljon. Ja laadullakin kai jotain väliä.

Mäkin voisin heivata puolet jo nyt pienestä vaatekaapista jonnekin ja ostaa paremministuvat ja hyvälaatuiset tilalle. Jonkun toisen silmiin olisivat varmaa samaa kamaa kuin vanhatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onhan näitä. Perhe ja tavarat maritetaan ulos, jotta voi itse viettää ihanaa seesteistä elämää tyhjyyttään kumisevassa vitivalkoisessa kodissa itse luomansa vision mukaisesti. Suvun perintöesineet, valokuvat, kaikki paperit, päiväkirjat ja muistot tuhottu, koska nyt lähdetään keski-ikäisenä liikkeelle nollasta ja kaikki mennyt katoaa, kun niistä muistuttavat tavarat hävittää. On vain tämä hetki ja ihminen tuore kuin tyhjä maalauskangas. Astiat ja käyttöesineet ulos, että voi ostaa uudet visioon sopivat. Työstäkin pitää vielä irtisanoutua, kun se ei kuvasta nykyistä itseä.

Mitä pahaa tässä on? Kuulostaa ihmiseltä joka uskaltaa jättää menneen taakseen. Liian moni ei uskalla vaan pelkää uuteen astumista.

Olisko kuitenkin niin, että itseään ja elämäänsä ei pääse karkuun, vaikka kuinka juoksisi? Tai istuisi sillä hohtavan valkoisella minimalistiunelmakämpän sohvalla nauttimasta elämästä. Mennyt on osa meitä ja on rakentanut meidät. Se ei katoa sillä, että kaikki siitä muistuttavat asiat pyyhkäisee roskiin tai kierrätyskeskukseen. Psyykkisesti tasapainoinen ihminen osaa tehdä sovinnon siihenastisen elämänsä kanssa luopumatta lähes kaikista tavaroistaan, työurastaan ja ihmissuhteistaan.

No juuri siksihän tavaroista just luovutaankin, koska asiat ovat olemassa ilman fyysistä muistutustakin. Ne ovat vain ylimääräistä.  Miksi sitä ylimääräistä kamaa pitää säilöä, jos sitä ei tarvitse?

Vielä 50-luvulla Suomessa asuttiin monin paikoin niin, että omistettiin vain käyttötavarat ja vaatteet. Muutama valokuva albumissa ja vihkikuva kehyksissä. Sohva ei ollut hohtavanvalkoinen, mutta ympäristö vastasi silti samaa kuin konmaritettu koti. Esineisiinkin suhtauduttiin samalla tavalla, niistä pidettiin huolta, koska niiden arvo tunnustettiin.

Ja mitä työuraan tulee, millä tavoin muka työstä luopuminen olisi jotenkin ristiriidassa sen kanssa, että on sovussa menneisyyden kanssa? 

Vierailija kirjoitti:

Mä voin kertoa oman Konmaritarinani. Vuosi sitten luin kirjan ja sen jälkeen raivasin omat ja lapsen (kolmevuotias, joten lienee luvallista) tavarat. Miehen tavaroihin en koskenut. Mitään pois laittamaani en ole kaivannut (en tosin koskaan ole ollut mikään varsinainen hamsteri, mutta kyllä sitä vaan kaikkea kertyy, jos ei aktiivisesti laita samalla pois. En myöskään laittanut pois, jos tavaralla edelleen oli mulle käyttöarvoa, vaikka olisikin ollut ruma). Vaatteita on ehkä edelleen liikaa, mutta toisaalta vuoteen en ole mitään ostanutkaan. Mennään nyt näillä ja antaa loppujen poistumisten tulla luonnollisesti hajoamisen myötä. 

Siivouspäivänä otan rätin esiin ja alan pyyhkiä pölyjä (sen sijaan. että ensin menee tunti kasojen raivaamiseen kuten ennen). Edelleen taistelen tavaroiden heti paikalleen laittamisen kanssa, mutta toivottavasti asiasta tulee vielä rutiini. Tiedän tarkalleen missä tavarani ovat ja arki on oikeasti helpottunut selvästi. (Ja nyt joku valopää tulee kertomaan miten mulla on kaikki ollut aina paikallaan ihan ilman mitäään Konmaria; kivat sulle, mutta kun kaikki ei aina kaikille ole niin itsestään selvää). Miehellä on edelleen kaikki aina hukassa. Jatkuva kitinä, kun jotain ei löydy ja kuulemma mun kuuluisi auttaa etsimisessä. En enää auta, koska ei ole mun homma tuhlata aikaa siihen jatkuvaan laatikkojen läpikäymiseen, kun ei toinen viitsi tehdä mitään asialle. Ja pystyviikkaus on parasta ikinä. Laatikosta näkee heti kaikki vaatteet ja sieltä vaan nappaa sopivimman :).

Konmarilla ei ole ollut käytössää vaatekaappia, siksi ei kai tiedä, että vaatteet näkee myös hyllylle viikattuina. Pysyykö vaate paremmin kuosissaan pystyviikattuna vai vaakatasossa? Veikkaan jälkimmäistä. En ihan heti keksi, milla tavalla pystis olisi parempi?

Vierailija kirjoitti:

Sytytti koko paskan tuleen. Nakkeli matot, vaatteet, verhot, sohvan, pöydän, vinot pinot lehtiä, kirjoja jne, tyynyjä, lakanoitajne, kaikki vanhat muistoesineet tuleen. Lasiset, keraamiset, ylipäätänsä tommoset palamattomat esineet paiskoi varaston oveen tai  muutenvain hajotti. Ei kaikkia kerralla vaan peräkkäisinä päivinä kun ei uskaltanut liian isoa leiritulta tehdä. 

Kieltämättä kuulostaa vapauttavalta mutta toisaalta  järjettömältä, tuhosi sitten kaikkea tarpeellistakin vahingossa kun sille päälle sattui :D

Voin vaan kuvitella semmosen mielipuolisen naurun tulen leimutessa, synkkänä yönä.. eikä kukaan pelastunut.

:D Nauroin miehen kanssa vedet silmissä tälle jutulle. Ymmärsimme, että tämä oli sarkasmia, hyvin kirjoitettu. Alapeukuista päätellen jotkut eivät tajunneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä voin kertoa oman Konmaritarinani. Vuosi sitten luin kirjan ja sen jälkeen raivasin omat ja lapsen (kolmevuotias, joten lienee luvallista) tavarat. Miehen tavaroihin en koskenut. Mitään pois laittamaani en ole kaivannut (en tosin koskaan ole ollut mikään varsinainen hamsteri, mutta kyllä sitä vaan kaikkea kertyy, jos ei aktiivisesti laita samalla pois. En myöskään laittanut pois, jos tavaralla edelleen oli mulle käyttöarvoa, vaikka olisikin ollut ruma). Vaatteita on ehkä edelleen liikaa, mutta toisaalta vuoteen en ole mitään ostanutkaan. Mennään nyt näillä ja antaa loppujen poistumisten tulla luonnollisesti hajoamisen myötä. 

Siivouspäivänä otan rätin esiin ja alan pyyhkiä pölyjä (sen sijaan. että ensin menee tunti kasojen raivaamiseen kuten ennen). Edelleen taistelen tavaroiden heti paikalleen laittamisen kanssa, mutta toivottavasti asiasta tulee vielä rutiini. Tiedän tarkalleen missä tavarani ovat ja arki on oikeasti helpottunut selvästi. (Ja nyt joku valopää tulee kertomaan miten mulla on kaikki ollut aina paikallaan ihan ilman mitäään Konmaria; kivat sulle, mutta kun kaikki ei aina kaikille ole niin itsestään selvää). Miehellä on edelleen kaikki aina hukassa. Jatkuva kitinä, kun jotain ei löydy ja kuulemma mun kuuluisi auttaa etsimisessä. En enää auta, koska ei ole mun homma tuhlata aikaa siihen jatkuvaan laatikkojen läpikäymiseen, kun ei toinen viitsi tehdä mitään asialle. Ja pystyviikkaus on parasta ikinä. Laatikosta näkee heti kaikki vaatteet ja sieltä vaan nappaa sopivimman :).

Konmarilla ei ole ollut käytössää vaatekaappia, siksi ei kai tiedä, että vaatteet näkee myös hyllylle viikattuina. Pysyykö vaate paremmin kuosissaan pystyviikattuna vai vaakatasossa? Veikkaan jälkimmäistä. En ihan heti keksi, milla tavalla pystis olisi parempi?

Vaakatasoon viikkaaminen ja pinoaminen voi toki toimia jos siinä pinossa on vain samanlaisia vaatteita. Mutta ihmisten vastekaapissa tuppaa olemaan erilaisia vaatteita ja jos siitä pinosta vetää välistä sen lempipaidan, niin yleensä mukana lähtee pari muutakin (jotka uudelleen viikkaamisen sijaan heitetään mytyssä kaappiin tai jätetään siihen lattialle). Pystyyn viikattuna ei tarvitse alkaa taiteilemaan kun valitsee vaatekappaletta ja ne seisoo pystyssä ilman tukeakin.

Lisäksi pinotessa pinkan alimmaiseen kohdistuu painetta, tulee ryppyjä jne.. Pystyyn viikattuna ei ole ongelmaa, kunhan laatikkoa ei ole ahdettu liian täyteen.

Up

Olen ihmeissäni seurannut tätä ilmiötä. Ihanko oikeasti ihmiset tarvitsevat kirjan tajutakseen pitää kotiin kertyvän tavaramäärän hallinnassaan? Ja sitten singotaan menemään jonkun opin mukaan tavaraa niin, että kohta pitää olla ostamassa uutta tilalle.

Itse olen "konmarittanut" monen muun ihmisen lailla ns. suursiivouksen yhteydessä keväisin ja syksyisin niin kauan kuin muistan. Kaikki komerot ja laatikot käydään läpi ja lajitellaan poisheitettävät, keräykseen vietävät ja kirpparilla myytävät tavarat.

Säännöllisin väliajoin järjestän vaatekaapit ja heitän menemään kulahtaneet alusvaatteet ja sukat.

Tavaraa huushollissa on, mutta kaikki järjestyksessä ja omilla paikoillaan. Ilmeisesti säilytystilan vähäisyys on yksi ratkaiseva tekijä. Ei ole varastotilaa tai ullakkoa, minne jemmata kamaa, jota kenties joskus vielä tarvitaan. Mahdollinen tuleva muuttokin sujuu kevyesti.

Kertoo ehkä naisista jonkin verran tämä hullutus... kuinka moni mies on heittänyt mäkeen sellaisia esineitä joita tulee tarvitsemaan viimeistään vuodenajan vaihduttua? Puhumattakaan siitä, että heittäisi puolison tavarat luvatta menemään. 

Uskomatonta touhua. Ihan verrattavissa selvänäkijöiden konsultointiin ja horoskooppien lukemiseen. 

Hulluinta mitä konmarittajat ovat tehneet?

Kerran yksi konmarittaja pystyi olemaan yli päivän kertomatta muille olevansa konmarittaja ja toinen pystyi olemaan melkein kaksi päivää kysymättä "Oletko lukenut kirjaa?"

Vierailija kirjoitti:

Yksi tuttava heitti pois kaikki muun väriset vaatteet paitsi valkoiset, mustat, harmaat, beiget ja oikein vaaleat vaaleanpunaiset. Omastaan ja teinityttönsä kaapista. Voitte arvata, että syttyi sota äidin ja tytön välille.

Konmaritti se tuttava muutakin taloudestaan, mutta minusta tuo vaatteisiin kajoaminen oli ehkä "hulluinta".

Hulluinta varmaan on kutsua tuollaisia tekemisiään konmarittamiseksi ottamatta ensin selvää, mistä koko konmarissa edes on kysymys.

Sehän jo konmari-kirjassa sanotaan, että toisen omaisuuteen ei puututa! Niinkuin nyt tuossa tapauksessa tyttären.

siiris kirjoitti:

Marie Kondo ei sano missään ettei muiden tavaroita saa konmarittaa vaan hän sanoo että niitä ei saa marittaa ilman toisen lupaa. Siihen samaan syssyyn hän kertoo että se puoliso tai lapset pitää saada ajatukselle vastaanottavaisiksi ja yhteistyöhaluisiksi . Ei nyt ihan näillä sanoilla mutta melkein. Hän myös kertoo yhdestä asiakkaasta jota hän auttoi kun tämän mies ei millään olisi halunnut marittaa tavaroitaan ja toisesta asiakkaasta joka maritti miehen tavarat kysymättä , mies suuttui mutta aikaa myöten oppi hyväksymään  asian. Konmari-kirjat ovat aivopesukirjoja ja ne uppoavat ihmisiin joilla on heikko itsetunto. 

Marie kirjoittaa ja kertoo paljon "asiakkaista" mutta näitä asiakkaita ei pysty mitenkään identifioimaan eivätkä he ole tulleet esiin kehumaan metodia tai esittelemään konmaritettua kotiaan. Kaikki ohjlemat, videot, valokuvat ovat niiden tekemiä jotka ovat lukeneet kirjat ja toisaalta niiden jotka ovat maksaneet suuria summia voidaakseen laillisesti ammatikseen konmarittaa eli ovat käyneeet kurssit. 

Konmari kuulostaa mielestäni erikoiselta pyramidihuijaukselta jossa ihmiset yrittävät saada lisää ihmisiä mukaan konmarikursseille. Marie Kondosta itsestään ei voi ihan varmasti sanoa mitään mikä olisi todenmukaista paitsi sen että hän on naimisissa ja hänellä on lapsi.

Kondo vaikuttaa kirjan perusteella olevan todella pakkomielteinen ja suorastaan hukassa itsensä kanssa. Hyvä tietysti, että hän on saanut pakkomielteisyytensä kanavoitua johonkin suht järkevään ja pystynyt sen avulla vielä hankkimaan itselleen toimeentulonkin