hulluinta mitä tiedät konmarittajan tehneen

Siirsi keittiössä kaikki jauhot ja ryynit alkuperäispaukkauksistaan muovipurkkeihin (ei laittanut teksteja niihin) ja sitten vitsaili facebook-ryhmässä, kun avuton mies oli ihan hukassa ruokaa laittaessaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onhan näitä. Perhe ja tavarat maritetaan ulos, jotta voi itse viettää ihanaa seesteistä elämää tyhjyyttään kumisevassa vitivalkoisessa kodissa itse luomansa vision mukaisesti. Suvun perintöesineet, valokuvat, kaikki paperit, päiväkirjat ja muistot tuhottu, koska nyt lähdetään keski-ikäisenä liikkeelle nollasta ja kaikki mennyt katoaa, kun niistä muistuttavat tavarat hävittää. On vain tämä hetki ja ihminen tuore kuin tyhjä maalauskangas. Astiat ja käyttöesineet ulos, että voi ostaa uudet visioon sopivat. Työstäkin pitää vielä irtisanoutua, kun se ei kuvasta nykyistä itseä.

Mitä pahaa tässä on? Kuulostaa ihmiseltä joka uskaltaa jättää menneen taakseen. Liian moni ei uskalla vaan pelkää uuteen astumista.

Olisko kuitenkin niin, että itseään ja elämäänsä ei pääse karkuun, vaikka kuinka juoksisi? Tai istuisi sillä hohtavan valkoisella minimalistiunelmakämpän sohvalla nauttimasta elämästä. Mennyt on osa meitä ja on rakentanut meidät. Se ei katoa sillä, että kaikki siitä muistuttavat asiat pyyhkäisee roskiin tai kierrätyskeskukseen. Psyykkisesti tasapainoinen ihminen osaa tehdä sovinnon siihenastisen elämänsä kanssa luopumatta lähes kaikista tavaroistaan, työurastaan ja ihmissuhteistaan.

Vierailija kirjoitti:

Kaverin sisko vähän pimahti ilmeisesti. Oli heittämässä miesystävänsä videopelikokoelmaa salaa pois. Tunnen miestä sen verran, että tiedän videopelien olevan lapsuudesta asti rakas harrastus. Mies ei ilmeisesti ole edes mikään ongelmapelaaja, vaan sellainen casuaali "tunti pari töidenjälkeen" tapaus.

En tajua miksi toisen omaisuuteen pitää kajota, varsinkin kun kyseessä on henkilölle tärkeä harrastus.

Toisen tavaroita ei saa marittaa, mutta ei ole mitään kasuaali-pelaamista, tunti-pari töiden jälkeen.

Tyypillinen jahtaaja-etääntyjä-suhde: jahtaaja tarvitsee läheisyyttä etääntyjäpuolisoltaan ja etääntyjän etääntyessä peleihinsä tekee sitten epätoivoissaan tuollaisia tyhmyyksiä.

Ennustan eron olevan melko väistämättömästi edessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onhan näitä. Perhe ja tavarat maritetaan ulos, jotta voi itse viettää ihanaa seesteistä elämää tyhjyyttään kumisevassa vitivalkoisessa kodissa itse luomansa vision mukaisesti. Suvun perintöesineet, valokuvat, kaikki paperit, päiväkirjat ja muistot tuhottu, koska nyt lähdetään keski-ikäisenä liikkeelle nollasta ja kaikki mennyt katoaa, kun niistä muistuttavat tavarat hävittää. On vain tämä hetki ja ihminen tuore kuin tyhjä maalauskangas. Astiat ja käyttöesineet ulos, että voi ostaa uudet visioon sopivat. Työstäkin pitää vielä irtisanoutua, kun se ei kuvasta nykyistä itseä.

Mitä pahaa tässä on? Kuulostaa ihmiseltä joka uskaltaa jättää menneen taakseen. Liian moni ei uskalla vaan pelkää uuteen astumista.

Olisko kuitenkin niin, että itseään ja elämäänsä ei pääse karkuun, vaikka kuinka juoksisi? Tai istuisi sillä hohtavan valkoisella minimalistiunelmakämpän sohvalla nauttimasta elämästä. Mennyt on osa meitä ja on rakentanut meidät. Se ei katoa sillä, että kaikki siitä muistuttavat asiat pyyhkäisee roskiin tai kierrätyskeskukseen. Psyykkisesti tasapainoinen ihminen osaa tehdä sovinnon siihenastisen elämänsä kanssa luopumatta lähes kaikista tavaroistaan, työurastaan ja ihmissuhteistaan.

Mun mielestä ihmiset jää liian helposti jumiin menneeseen: ihmissuhteisiin, rooleihin, vahingollisiin tunteisiin, tavaroihin. Harvinaisempaa on kyky käsitellä asiat, päästää irti ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Useimmat meistä vain käsittelevät asioita uudelleen ja uudelleen, ymmärtämättä mielen toimintaa ja osaamatta päästää irti.

Monesti vielä läheiset eivät hyväksy muutosta koska joutuisivat itsekin muuttumaan ja korjaamaan käsityksiään. Helpompaa vähätellä ja syyllistää muuttujaa kuin muuttua itse.

Sytytti koko paskan tuleen. Nakkeli matot, vaatteet, verhot, sohvan, pöydän, vinot pinot lehtiä, kirjoja jne, tyynyjä, lakanoitajne, kaikki vanhat muistoesineet tuleen. Lasiset, keraamiset, ylipäätänsä tommoset palamattomat esineet paiskoi varaston oveen tai  muutenvain hajotti. Ei kaikkia kerralla vaan peräkkäisinä päivinä kun ei uskaltanut liian isoa leiritulta tehdä. 

Kieltämättä kuulostaa vapauttavalta mutta toisaalta  järjettömältä, tuhosi sitten kaikkea tarpeellistakin vahingossa kun sille päälle sattui :D Voin vaan kuvitella semmosen mielipuolisen naurun tulen leimutessa, synkkänä yönä.. eikä kukaan pelastunut.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä ihmiset jää liian helposti jumiin menneeseen: ihmissuhteisiin, rooleihin, vahingollisiin tunteisiin, tavaroihin. Harvinaisempaa on kyky käsitellä asiat, päästää irti ja aloittaa puhtaalta pöydältä. Useimmat meistä vain käsittelevät asioita uudelleen ja uudelleen, ymmärtämättä mielen toimintaa ja osaamatta päästää irti.

Monesti vielä läheiset eivät hyväksy muutosta koska joutuisivat itsekin muuttumaan ja korjaamaan käsityksiään. Helpompaa vähätellä ja syyllistää muuttujaa kuin muuttua itse.

Jaajaajaa, blaablaablaa. Mee nyt siitä, Kon Marie.

Ketään kiinnosta sun parhautes. Täyttä wt-mamma-paremmuutta.

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole jo kadonnut tapetilta ja mennyt pois muodista,koko Konmari ?

No, 20 vuotta sitten kuulin.. mun mielestä se meni pois muodista jo 19 vuotta sitten.

Sinkkumies

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eräs ystäväni otti avioeron. Oikeasti. Konmaritti koko kotinsa muutamassa viikossa, myös miehensä tavarat ja harrastustarvikkeet. Riitelivät aikansa, kunnes ystäväni sai päähänsä, että mies on se, joka häntä elämässä jarruttaa. Nyt ovat eronneet. Mies ymmärtääkseni jatkoi eloaan kuten ennenkin, mutta ystäväni on täysin tuuliajolla tyhjyyttä kumisevassa kodissaan.

No ehkä niillä ei oikeasti vaan mennyt hyvin. Saa kai sitä eroa silti surra.

Mielenkiintoista että niin moni käyttää haukun kohteesta termiä "ystävä". Aikamoisia ystäviä olette...

Olen tuo jolle vastasit. Jos luit kommenttini, huomasit varmaan etten haukkunut siinä ketään? Tämä nainen oikeasti on ystäväni. Ja kyllä, saa surra. Siihenkään en ottanut kantaa. Kotiansa kutsuin tyhjäksi, koska se on todella tyhjä. Jatkossa kannattaa varmaan kiinnittää lukemansa tekstin ymmärtämiseen huomiota.

Minä heitin jo vuosia sitten menemään kaikki muistot, mitä olin säästellyt. Päiväkirjat kalenterit, runovihkot yms. nuoruuden jutut. Yhä edelleen olen ihan suunnattoman helpottunut siitä, että ne ovat poissa. Ymmärrän Kondoa oikein hyvin tässä suhteessa ja tunnen ehkä hiukan sääliä niitä kohtaan, jotka jäävät tavaraan kiinni.

Työkaveri uskoi maritukseen ja valokuvasi lastensa piirrokset, ensikengät, ekan luokan todistukset jne., koska valokuvassahan se on samalla tavalla kuin laatikossa, ei vain vie tilaa. Sen jälkeen tavarat kierrätykseen ja roskiin.

Kunnes pilvipalvelussa katosi noin 7000 kuvaa.

Tietysti tulipalo voisi tehdä ihan saman, mutta harvoin palossa menee aivan kaikki kerralla.

Vierailija kirjoitti:

Minä heitin jo vuosia sitten menemään kaikki muistot, mitä olin säästellyt. Päiväkirjat kalenterit, runovihkot yms. nuoruuden jutut. Yhä edelleen olen ihan suunnattoman helpottunut siitä, että ne ovat poissa. Ymmärrän Kondoa oikein hyvin tässä suhteessa ja tunnen ehkä hiukan sääliä niitä kohtaan, jotka jäävät tavaraan kiinni.

Säälit niitä, joille muistolaatikon selailu tuo mieleen onnellisia muistoja?

Vierailija kirjoitti:

Eräs ystäväni otti avioeron. Oikeasti. Konmaritti koko kotinsa muutamassa viikossa, myös miehensä tavarat ja harrastustarvikkeet. Riitelivät aikansa, kunnes ystäväni sai päähänsä, että mies on se, joka häntä elämässä jarruttaa. Nyt ovat eronneet. Mies ymmärtääkseni jatkoi eloaan kuten ennenkin, mutta ystäväni on täysin tuuliajolla tyhjyyttä kumisevassa kodissaan.

Kai ymmärrät, että konmaritus saattoi olla ns. viimeinen niitti, ei itse varsinainen syy.

Tottakai kaikilla eronneilla on aluksi vaikeaa, riippumatta kotinsa sortista. Joskus pitää tehdä radikaaleja tekoja onnellisuuden eteen. Luotetaan nyt edes vähän aikuisen ihmisen arvostelukykyyn!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä heitin jo vuosia sitten menemään kaikki muistot, mitä olin säästellyt. Päiväkirjat kalenterit, runovihkot yms. nuoruuden jutut. Yhä edelleen olen ihan suunnattoman helpottunut siitä, että ne ovat poissa. Ymmärrän Kondoa oikein hyvin tässä suhteessa ja tunnen ehkä hiukan sääliä niitä kohtaan, jotka jäävät tavaraan kiinni.

Säälit niitä, joille muistolaatikon selailu tuo mieleen onnellisia muistoja?

Kyllä, koska itse keskityn mieluummin tulevaisuuteen. Mennyt on mennyttä, ei aina niin onnellistakaan ja se mitä tahdon muistaa on jo päässäni. Kuulostaa varmaan oudolta, jos haluaa takertua niihin muisteluihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaverin sisko vähän pimahti ilmeisesti. Oli heittämässä miesystävänsä videopelikokoelmaa salaa pois. Tunnen miestä sen verran, että tiedän videopelien olevan lapsuudesta asti rakas harrastus. Mies ei ilmeisesti ole edes mikään ongelmapelaaja, vaan sellainen casuaali "tunti pari töidenjälkeen" tapaus.

En tajua miksi toisen omaisuuteen pitää kajota, varsinkin kun kyseessä on henkilölle tärkeä harrastus.

Toisen tavaroita ei saa marittaa, mutta ei ole mitään kasuaali-pelaamista, tunti-pari töiden jälkeen.

Tyypillinen jahtaaja-etääntyjä-suhde: jahtaaja tarvitsee läheisyyttä etääntyjäpuolisoltaan ja etääntyjän etääntyessä peleihinsä tekee sitten epätoivoissaan tuollaisia tyhmyyksiä.

Ennustan eron olevan melko väistämättömästi edessä.

Itsehän et vietä tvn/puhelimen äärellä tuntia paria töiden jälkeen? Tai jos vaikka harrastuksena pianoa soitat niin sitäkin puolituntia viikossa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

( Miksi muuten ranskalainen etunimi naisella, joka tuskin osaa muuta kieltä kuin sitä japaniaan ?)

Marie on kyllä ihan japanilainen nimi. Lausutaan niin kuin kirjoitetaan, ei siis "marii" vaan "marie".

päätteellä

Yleensä melkein kaikki japaninkieliset naistennimet loppuvat -ko ( esim. Yukiko, Haruko, Aiko, Keiko yms.) pääte  lisättynä tarkoittaa kantasanaansa (esim. joku  feminiiniseksi katsottu ominaisuus) tarkoittaa  'pientä'.

Japanilaiset eivät yleensä mitään ulkomaankielisiä nimiä hirveästi harrasta.

Poikkeuksen voi tehdä ehkä joku taiteilijanimi, tai ehkä ne  japanilaissukutaustaiset nykyisin Yhdysvaltain kansalaiset,jotka asuvat Havaijilla.

Tuo Marie nyt ei mikään 'ihan japanilainen nimi' kylläkään ole, vaan pikemminkin ihan ranskalainen Maria-nimen muunnos tai  sen ranskan kielen mukainen versio siitä nimestä  .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä heitin jo vuosia sitten menemään kaikki muistot, mitä olin säästellyt. Päiväkirjat kalenterit, runovihkot yms. nuoruuden jutut. Yhä edelleen olen ihan suunnattoman helpottunut siitä, että ne ovat poissa. Ymmärrän Kondoa oikein hyvin tässä suhteessa ja tunnen ehkä hiukan sääliä niitä kohtaan, jotka jäävät tavaraan kiinni.

Säälit niitä, joille muistolaatikon selailu tuo mieleen onnellisia muistoja?

Kyllä, koska itse keskityn mieluummin tulevaisuuteen. Mennyt on mennyttä, ei aina niin onnellistakaan ja se mitä tahdon muistaa on jo päässäni. Kuulostaa varmaan oudolta, jos haluaa takertua niihin muisteluihin.

Kuulostaa aika kurjalta elämältä, jos ei pysty edes kuvittelemaan jonkun muun nauttivan esim. vanhojen valokuvien katselusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä heitin jo vuosia sitten menemään kaikki muistot, mitä olin säästellyt. Päiväkirjat kalenterit, runovihkot yms. nuoruuden jutut. Yhä edelleen olen ihan suunnattoman helpottunut siitä, että ne ovat poissa. Ymmärrän Kondoa oikein hyvin tässä suhteessa ja tunnen ehkä hiukan sääliä niitä kohtaan, jotka jäävät tavaraan kiinni.

Säälit niitä, joille muistolaatikon selailu tuo mieleen onnellisia muistoja?

Kyllä, koska itse keskityn mieluummin tulevaisuuteen. Mennyt on mennyttä, ei aina niin onnellistakaan ja se mitä tahdon muistaa on jo päässäni. Kuulostaa varmaan oudolta, jos haluaa takertua niihin muisteluihin.

Kuulostaa aika kurjalta elämältä, jos ei pysty edes kuvittelemaan jonkun muun nauttivan esim. vanhojen valokuvien katselusta.

En ole puhunut valokuvista mitään ja niitä en ole marittanut. Toki senkin voisin tehdä ja karsia osan pois. Minä puhuin päiväkirjoista ym. muistoista ja toki voin ymmärtää, että joku siitä nauttii. Itse olen vain helpottunut, kun pääsin niistä eroon. Aiemmin kuvittelin, että ne "kuuluu" säilyttää. Nyt ymmärrän, että näin on parempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä heitin jo vuosia sitten menemään kaikki muistot, mitä olin säästellyt. Päiväkirjat kalenterit, runovihkot yms. nuoruuden jutut. Yhä edelleen olen ihan suunnattoman helpottunut siitä, että ne ovat poissa. Ymmärrän Kondoa oikein hyvin tässä suhteessa ja tunnen ehkä hiukan sääliä niitä kohtaan, jotka jäävät tavaraan kiinni.

Säälit niitä, joille muistolaatikon selailu tuo mieleen onnellisia muistoja?

Kyllä, koska itse keskityn mieluummin tulevaisuuteen. Mennyt on mennyttä, ei aina niin onnellistakaan ja se mitä tahdon muistaa on jo päässäni. Kuulostaa varmaan oudolta, jos haluaa takertua niihin muisteluihin.

Kuulostaa aika kurjalta elämältä, jos ei pysty edes kuvittelemaan jonkun muun nauttivan esim. vanhojen valokuvien katselusta.

En ole puhunut valokuvista mitään ja niitä en ole marittanut. Toki senkin voisin tehdä ja karsia osan pois. Minä puhuin päiväkirjoista ym. muistoista ja toki voin ymmärtää, että joku siitä nauttii. Itse olen vain helpottunut, kun pääsin niistä eroon. Aiemmin kuvittelin, että ne "kuuluu" säilyttää. Nyt ymmärrän, että näin on parempi.

Kirjoitit edellä, että säälit niitä, jotka säästävät päiväkirjansa. Se kuulostaa vähintäänkin erikoiselta, varsinkin jos säästät itse vanhat valokuvat.

Olen lukenut ensimmäisen ja toisen kirjan. Yksi asia, jota en ole osannut ottaa käyttöön on konmari-oppaan opastama tapa viikata vaatteita, tuntuu vaivalloiselta. Mitä sitten olen tehnyt oppaiden lukemisen jälkeen? Heitin ison kasan kirjoja roskiin, jotka olivat turhia, eivätkä tuottaneet iloa. Vein myös puolet  astioista ja ruoanlaittovälineistä kierrätykseen. Vaatteita ja kenkiä olen vienyt kirpputorille, kuten ennenkin. Vanhaa elektroniikkaa, kuten vanhentuneita digikameroita olen vienyt elektroniikkajätteeseen. Olen siivonnut pois vanhentuneita kosmetiikkaputeleita, kuten kynsilakkapulloja, voiteita yms. Turhat ja tarpeettomat paperit, kuten vanhentuneet vakuutusehdot, vanhat verokortit, laskut olen heittänyt pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No onhan näitä. Perhe ja tavarat maritetaan ulos, jotta voi itse viettää ihanaa seesteistä elämää tyhjyyttään kumisevassa vitivalkoisessa kodissa itse luomansa vision mukaisesti. Suvun perintöesineet, valokuvat, kaikki paperit, päiväkirjat ja muistot tuhottu, koska nyt lähdetään keski-ikäisenä liikkeelle nollasta ja kaikki mennyt katoaa, kun niistä muistuttavat tavarat hävittää. On vain tämä hetki ja ihminen tuore kuin tyhjä maalauskangas. Astiat ja käyttöesineet ulos, että voi ostaa uudet visioon sopivat. Työstäkin pitää vielä irtisanoutua, kun se ei kuvasta nykyistä itseä.

Mitä pahaa tässä on? Kuulostaa ihmiseltä joka uskaltaa jättää menneen taakseen. Liian moni ei uskalla vaan pelkää uuteen astumista.

Olisko kuitenkin niin, että itseään ja elämäänsä ei pääse karkuun, vaikka kuinka juoksisi? Tai istuisi sillä hohtavan valkoisella minimalistiunelmakämpän sohvalla nauttimasta elämästä. Mennyt on osa meitä ja on rakentanut meidät. Se ei katoa sillä, että kaikki siitä muistuttavat asiat pyyhkäisee roskiin tai kierrätyskeskukseen. Psyykkisesti tasapainoinen ihminen osaa tehdä sovinnon siihenastisen elämänsä kanssa luopumatta lähes kaikista tavaroistaan, työurastaan ja ihmissuhteistaan.

Ai että minua ottaa päähän kaltaisesi ihmiset. Miksi on niin vaikea ymmärtää, että vaikka itse arvostat pysyvyyttä,ei kaikilla näin ole? Minä olen muuttanut ja kokenut sen loistavaksi asiaksi(en halunnut jäädä asuntoon missä tapahtui traumaattisia ja kamalia asioita),luopunut työpaikastani koska se oli kamala ja katkaissut myös pari myrkyllistä ihmissuhdetta. Kaikki tekivät todella hyvää ja olivat ehdottomasti oikeita ratkaisuja. Sain kyllä kuulla kaltaisiltasi, että "itseään ei voi päästä pakoon" ja "ei se onni tule sillä ja tällä.." Väärässä olivat. Kai jotain katkeruutta,kun ei itse uskalla?