Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
tuntuu etten rakasta toista lastani
05.03.2017 |
Tämä on vaikea aihe enkä ole koskaan puhunut näistä tunteista kenellekään. Mies jollain tapaa tietää tunteeni muttei ehkä ymmärrä miten todellista se on. Tiedän että tämä on kauhean väärin mutta en voi sille mitään. Tuntuu että täytyy purkaa tätä kuitenkin jonnekin.
Kyseessä on siis vanhempi lapseni, nyt 10 vuotias. Nuorempi on 6v. Nuorempaan syttyi heti hänen synnyttyään se paljon puhuttu äidin rakkaus ja häneen tunnen rakkautta ja kiintymystä nykyäänkin aivan toisella tapaa. Esikoiseen nämä tunteet ei koskaan heränneet ja osittain tajusin tämän vasta kun nuorempi syntyi. Toki esikoiseen jollain tavalla kiinnyin hänen ollessa pieni mutta jotenkin mitä isommaksi kasvoi niin sitä enemmän tuli niitä ajatuksia etten oikein edes välitä hänestä, en haluaisi olla lähellä tai tehdä mitään ylimääräistä hänen kanssa.
Joskus tulee semmoinen sääli häntä kohtaan ja yritän pakottaa itseni välittämään hänestä mutta suurimmaksi osaksi en tunne mitään. Kyseinen lapsi on todella raivostuttava luonteeltaan, tyytymätön, tottelematon ja muutenkin sellainen josta ei ole helppo pitää.
Uutena tunteena on jonkinlainen vastenmielisyys häntä kohtaan. Tiedostan muutenkin että "inhoan" tuon ikäisiä tyttölapsia ja heissä on jotain kuvottavaa. En todellakaan tiedä miksi. Jotenkin esikoisen tulo tähän ikään on pahentanut negatiivisia tunteita. Toivon ihan oikeasti ettei häntä edes olisi. Mietin tätä joka päivä ja tuntuu että elämä on ihan pilalla.
Tiedän että minut haukutaan täällä enkä odota että kaikki ymmärtää. Ehkä se on sitten oikein minulle.
Kommentit (327)
Voi, olet rehellinen, sinut lytätään täällä. Tiedostat asian, selvästi kärsit siitä. Huolehdi, että olet tasapuolinen äiti ja pyri kuitenkin kiittämään lastasi aina kun aihetta on, halaa, vaikka tuntemuksesi olisi mikä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mene jollekin ammattiauttajalle, hop hop!
Toivottavasti saat apua tai kuolet, ennenkuin viaton lapsesi häiriintyy.
Luuletko, ettei lapsesi intuitiivisesti vaistoa kaksoisviestintääsi.
Yritän olla tasapuolinen muttei ole helppoa kun tunteita ei vaan ole. Tuntuu että jos yrittää tsempata ja tehdä jotain kivaa pelkästään hänen kanssa tai molempien niin tämä lapsi pilaa kaiken lapsellisella kiukuttelulla ja valittamisella. En tosiaan tiedä onko kyse edes siitä etten häntä rakasta vaan ihan hänen luonteesta. En suoraan sanottuna usko että kukaan voisi pitää tuollaisesta lapsesta oikeasti. Oon vaan niin pettynyt ja vihainen näistä tunteista. Itselleni siis. Kuitenkin pystyn tuntemaan normaaleja äidin tunteita koska teen niin nuorempaa kohtaan. Esikoisesta en oikeasti vaan välitä. En usko että olen oikeasti ainut joka tuntee näin mutta tiedän ettei tästä sovi puhua.
Ap
Onkohan esikoisesi aspergerpiirteinen tai jotain? Meillä esikoispoika on ja onhan hän sellainen ilonpilaaja verrattuna pikkusiskoon, että. Ei kiinnostaisi kuin olla tietokoneella ja kaikkeen muuhun tulee kiukkua ja raivoa, eikä osaa leikkiä mitään enää itse sitten täytettyään 5 vuotta. Pikkusisko sen sijaan leikkii omiaan ja kuulee mitä hänelle puhutaan ja on kaikin puolin normaali pikkukoululainen. Voimia! Äläkä välitä noista häiriintyneistä huutelijoista, heitä varmaan heidän äitinsä inhonneet.
Menneet elämät tuovat Karman elämääsi. Olette oppimassa, molemmat. Kohtele lastasi hyvin, tunteistasi huolimatta. Vaatii erityistä voimaa elää ihmisen kanssa, josta ei erityisemmin pidä. Jos viet kasvatuksen loppuun hyväksyen ja toista kunnioittaen, voit onnitella itseäsi.
Tokihan voi olla, että olet pelkästään häiriintynyt yksilö, silloin olisi parempi lapsen kasvaa jossain muualla. Paljon tsemiä, oli miten oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mene jollekin ammattiauttajalle, hop hop!
Toivottavasti saat apua tai kuolet, ennenkuin viaton lapsesi häiriintyy.
Luuletko, ettei lapsesi intuitiivisesti vaistoa kaksoisviestintääsi.
Haluaisin kyllä saada ammattiapua mutta en tiedä minne mennä ja jos oikeasti sanon pahimmat ajatukseni niin lasu lienee varma. Pelkään että menetän nuoremmankin lapsen jos minut katsotaan kyvyttömäksi äidiksi. Sanottakoon että esikoinen on kuitenkin hyvin hoidettu tätä tunneongelmaa lukuunottamatta. Kotiolot on normaalit ja mitään materiaalista puutetta ei ole. Enkä käytä fyysistä väkivaltaa vaikka mielessä pyörii toisinaan vaikka mitä.
Ap
Äidin ja tyttölapsen suhde on aina hieman kimurantti. Ajatukset ovat vain sinun sisimpäsi pahoja ajatuksia ja eivät välttämättä näy millään lailla ulospäin. Jos alkavat näkyä tarvitset itsellesi apua. Kärsitkö itse sisäisesti ajatuksistasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onkohan esikoisesi aspergerpiirteinen tai jotain? Meillä esikoispoika on ja onhan hän sellainen ilonpilaaja verrattuna pikkusiskoon, että. Ei kiinnostaisi kuin olla tietokoneella ja kaikkeen muuhun tulee kiukkua ja raivoa, eikä osaa leikkiä mitään enää itse sitten täytettyään 5 vuotta. Pikkusisko sen sijaan leikkii omiaan ja kuulee mitä hänelle puhutaan ja on kaikin puolin normaali pikkukoululainen. Voimia! Äläkä välitä noista häiriintyneistä huutelijoista, heitä varmaan heidän äitinsä inhonneet.
En tiedä aspergeristä mutta muuten köytös ja luonne todella vaikeat. Eniten ehkä vihaa nostaa pintaan tällä hetkellä ainainen valitus kaikesta. Lapsi on kiittämätön ja ilkeä. Pelkään millainen on sitten teini ikäisenä kun nytkin käytös aivan kamalaa. Koulussa ei näitä ongelmia ole ja muutenkin osaa esittää tarvittaessa mukavaa kunnes menettää taas hermonsa ja on kun paholaisen riivaama. Antaisin hänet pois jos kehtaisin.
Ap
Kyllä lapsi sen valitettavasti tietää ja aistii jos vanhempi ei rakasta. Itse olen tällainen äitini vihaama lapsi. Todella vaikea luottaa itseen, todella vaikea uskoa että minusta voisi tulla ikinä mitään, onhan äitini koko ikäni lytännyt minua. Siskoani kyllä rakasti ja veljiäni. En myöskään kykene parisuhteeseen, tämä minua erityisesti surettaa.
Mene ihan oikeasti johonkin terapiaan ja ehkä joku perheterapiakin voisi auttaa. Ettei mene lapsen koko elämä pilalle. Ei se ole hänen vikansa ettei äiti rakasta häntä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos rehellisyydestä.
Jokainen tietää, että maailma on naisvihamielinen, eikä tyttölapsi ole koskaan niin tervetullut kuin poika.
Pojilla on paremmat eväät elämään syntymästä asti.Kunpa tätä jotenkin tasoitettaisiin myöhemmin elämässä.
Minusta pojat ja tytöt voisivat hyvin käydä eri kouluissa, ei olisi se tyttöjen syrjintä niin räikeää.
Ruikuti ruikuti. Varsinkin poikien jälkeen nimenomaan olisi monelle erittäin toivottuna juuri tyttö. Minun äitini sai vain yhden ja tyttöä toivoi koko ajan. Useimmilla tuo naisvihamielisyys on ensisijaisesti omassa päässä ja maailmaa katsotaan sitten vain niitten lasien läpi.
Ihan kuin oma äitini. Paitsi että äitini pahoinpiteli minua vielä henkisesti ja fyysisesti siihen päälle. Kummatkin meistä lapsista on tyttöjä ja juuri tuolla ikäerolla. Pikkusiskostani on aina välitetty ja häntä on pidetty arvossa, minua ei. Häntä ei myöskään ole pahoinpidelty millään tavalla.
Kyllä sen pienenä lapsena jo huomasin, ettei minusta välitetä ja se teki minusta hankalamman. Vaikka olinkin oikeasti helpoimmasta päästä. Äitini on todella itsekäs, eikä oikeasti osaa rakastaa. Isästäkään ei ollut apua, hänelläkin aina ollut samantapainen suhtautuminen minuun. Vaikea sanoa mistä se on johtunut. Itse veikkaisin sitä, että olen luonteeltani aivan erilainen kuin vanhempani ja siskoni muistuttaa heitä enemmän.
Itse olisin toivonut ja toivon vieläkin, että minut olisi annettu pois, ihmisille jotka kykenevät rakastamaan ja jotka oikeasti toivovat lasta. Vanhempani ovat silmissäni alinta saastaa, enkä arvosta tai kunnioita heitä. Mutta he halusivat romanttisessa harhakuvitelmassaan ydinperheen, jossa lapset ovat helppoja ja hiljaa ja täyttävät heidän tarpeensa.
Elämäni on aikalailla pilalla. Yllätykseksi ehkä, siskonikin joutuu kamppailemaan lapsuutensa takia. Joutuihan hän katsomaan asioita vierestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äidin ja tyttölapsen suhde on aina hieman kimurantti. Ajatukset ovat vain sinun sisimpäsi pahoja ajatuksia ja eivät välttämättä näy millään lailla ulospäin. Jos alkavat näkyä tarvitset itsellesi apua. Kärsitkö itse sisäisesti ajatuksistasi?
Kärsin todella paljon. Joskus tuntuu että tunnen niin paljon negatiivista ja vihaa että olen ihan voipunut. Luulen ettei tämä ehkä näy ulospäin koska mieskin luulee että kaikki on ihan ok ja että ongelma on vaan että mulla menee hermo lapsen kiukutteluun. Ja mun ajatukset on välillä todella synkkiä. Olen toivonut tämän lapsen kuolemaa en edes tiedä olisinko surullinen silloin edes.
Ja oikeasti haluaisin apua mutten ihan totta tiedä mistä voin hakea sitä kun tunteet on jo näin synkät
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan esikoisesi aspergerpiirteinen tai jotain? Meillä esikoispoika on ja onhan hän sellainen ilonpilaaja verrattuna pikkusiskoon, että. Ei kiinnostaisi kuin olla tietokoneella ja kaikkeen muuhun tulee kiukkua ja raivoa, eikä osaa leikkiä mitään enää itse sitten täytettyään 5 vuotta. Pikkusisko sen sijaan leikkii omiaan ja kuulee mitä hänelle puhutaan ja on kaikin puolin normaali pikkukoululainen. Voimia! Äläkä välitä noista häiriintyneistä huutelijoista, heitä varmaan heidän äitinsä inhonneet.
En tiedä aspergeristä mutta muuten köytös ja luonne todella vaikeat. Eniten ehkä vihaa nostaa pintaan tällä hetkellä ainainen valitus kaikesta. Lapsi on kiittämätön ja ilkeä. Pelkään millainen on sitten teini ikäisenä kun nytkin käytös aivan kamalaa. Koulussa ei näitä ongelmia ole ja muutenkin osaa esittää tarvittaessa mukavaa kunnes menettää taas hermonsa ja on kun paholaisen riivaama. Antaisin hänet pois jos kehtaisin.
Ap
Millainen isäsuhde lapsella on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko ajatellut että lapsi vaistoaa että hänestä ei oikeasti pidetä? Ja se sitten näkyy hänen käytöksessään.
Miten isä suhtautuu tyttöön?
Vierailija kirjoitti:
Yritän olla tasapuolinen muttei ole helppoa kun tunteita ei vaan ole. Tuntuu että jos yrittää tsempata ja tehdä jotain kivaa pelkästään hänen kanssa tai molempien niin tämä lapsi pilaa kaiken lapsellisella kiukuttelulla ja valittamisella. En tosiaan tiedä onko kyse edes siitä etten häntä rakasta vaan ihan hänen luonteesta. En suoraan sanottuna usko että kukaan voisi pitää tuollaisesta lapsesta oikeasti. Oon vaan niin pettynyt ja vihainen näistä tunteista. Itselleni siis. Kuitenkin pystyn tuntemaan normaaleja äidin tunteita koska teen niin nuorempaa kohtaan. Esikoisesta en oikeasti vaan välitä. En usko että olen oikeasti ainut joka tuntee näin mutta tiedän ettei tästä sovi puhua.
Ap
Vai että lapsen luonteesta. Kukaan ei voi pitää lapsesta.
Ja ihan pokkana tämän sanot ja oman vastuusi kiellät.
Lapsi on kuin peili
Ja sinä olet paha
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene jollekin ammattiauttajalle, hop hop!
Toivottavasti saat apua tai kuolet, ennenkuin viaton lapsesi häiriintyy.
Luuletko, ettei lapsesi intuitiivisesti vaistoa kaksoisviestintääsi.
Haluaisin kyllä saada ammattiapua mutta en tiedä minne mennä ja jos oikeasti sanon pahimmat ajatukseni niin lasu lienee varma. Pelkään että menetän nuoremmankin lapsen jos minut katsotaan kyvyttömäksi äidiksi. Sanottakoon että esikoinen on kuitenkin hyvin hoidettu tätä tunneongelmaa lukuunottamatta. Kotiolot on normaalit ja mitään materiaalista puutetta ei ole. Enkä käytä fyysistä väkivaltaa vaikka mielessä pyörii toisinaan vaikka mitä.
Ap
Sinä olet kyvytön äiti.
Myös nuoremmalle. Teet samalla hänelle pahaa. Sinä kaltoinkohtelet molempia lapsiasi. Ja nuorin kärsii myös. Hän näkee, niitä teet
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lapsi sen valitettavasti tietää ja aistii jos vanhempi ei rakasta. Itse olen tällainen äitini vihaama lapsi. Todella vaikea luottaa itseen, todella vaikea uskoa että minusta voisi tulla ikinä mitään, onhan äitini koko ikäni lytännyt minua. Siskoani kyllä rakasti ja veljiäni. En myöskään kykene parisuhteeseen, tämä minua erityisesti surettaa.
Mene ihan oikeasti johonkin terapiaan ja ehkä joku perheterapiakin voisi auttaa. Ettei mene lapsen koko elämä pilalle. Ei se ole hänen vikansa ettei äiti rakasta häntä.
Voihan se ollakin lapsen vika. Tiedän monia kuvottavia lapsia ja epäilen ettei sellaista kukaan rakasta. Mikä siinä on että lapsia vaan pitäisi aina rakastaa olivat miten vmäisiä hyvänsä. Aikuisia saa sitten kyllä inhota vaikka lapsi voi olla jo yhtä inhottava luonne kun aikuisenakin.
Googlaapa ap Maria akatemia ja demeter-työ. Erikoistunut äitien väkivaltaiseen käyttäytymiseen tai sen uhkaan, eli kukaan ei mitään lasua tee pelkistä ajatuksista. Ja millainen oma äitisuhteesi oli pienenä?
Sinun täytyy hakea apua terapiasta. Ei siitä nyt mitään lasua tehdä ja eikös ne terapeutit ole vaitiolovelvollisiakin. Sinulla saattaa olla omasta lapsuudestasi jäänyt jotain traumaa? Miten sinua kohdeltiin lapsena? Hae oikeasti apua, lapsi käyttäytyy luultavasti huonommin, koska aistii tunteesi.
Alue: Aihe vapaa
Ällöttävää. Ei ole yhtään myötätuntoa
Tiedät varmaan miksi lapsi käyttäytyy huonosti. Johtuu sinusta. Hän kyllä tietää ettei ole rakastettu
Pahempaa ei voi lapselle tehdä