En saa nähdä lapsenlastani ilman miniää

Onpa itsekästä käytöstä ap:lta!

Lapsi nähdään vain mielihyvän tuottajana. Hänen etunsa unohtuu.

Surullista.

Miksi mummon pitäisi saada olla kahdestaan 10kk ikäisen kanssa jos ei ole pakkotilanne? En näe siihen yhtään mitään syytä. Oma äitini oli kahdestaan lapseni kanssa ensimmäisen kerran kun lapsi meni 5-vuotiaana mummolaan yöksi. Ja hän oli ensimmäinen jolle lapsi meni hoitoon. Meillä on äitini kanssa hyvät välit ja hän on varmasti maailman paras mummo, mutta sitä ennen ei ollut tarvetta lapsen mennä yksinään kyläilemään, joten olin aina mukana. Ei se mitenkään haitannut minkään mummosuhteen muodostamista, nykyään teini-ikäinen lapsi käy mummolassaan pidemmilläkin vierailuilla ja pitää yhteyttä mummoon puhelimella itsekin. Asumme siis muutaman sadan kilometrin päässä kuten ap:nkin tapauksessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskausaikana anoppi alkoi olla omituinen. Puhui että saa viimein sen "neljännen". Oltiin tosi hyvät kaverit oltu aina. Kun esikoinen syntyi niin oli ihan mahdoton, vei vastasyntyneen sylistäni ulos, siis pihamaalle että sai "olla ihan vaan kahden" tämän kanssa. Sanoi kun vauva oli 3kk että eihän Emil minua tarvitse, voi jäädä mummolaan yöksi. Ei ole kutsunut minua äidiksi lapselle yhtäkään kertaa, lapsi nyt 1,5v. Sanoo aina joko minun etunimen tai vain "tuo". Kun huomasi ettei saa vauvaa yökylään, rupesi mitätöimään minua pienillä jutuilla koko ajan. Saattoi huudahtaa vaippaa vaihtaessa "onpa rutussa vaippa, hui ei sitä näin laiteta!" Jos vauva itki ja sanoin itkevän väsymystä, hän korjasi rauhallisesti mutta täysin varmaan äänensävyyn että mitä vauva oikeasti itkee, luuli siis tunnistavansa itkut minua paremmin. Kylässä heillä meni jatkuvasti vauvan kanssa toiseen huoneeseen ja toruikin vauvaa kun yritti päästä minun syliini, "mummi on tässä, nyt ei sinne yhtään".

Olen varmaan kohtuuton ja hirviö ja kaikkea, mutta kyllä luottamus on mennyttä. Ei saa hoitaa itsekseen lasta eikä lapsi pääse yökylään. En haluaisi nähdä koko naista ollenkaan jos rehellisiä ollaan.

Asioista sanottiin kyllä, hän vastasi vain että hänhän on MUMMI, joka vissiin hänen mielestään vähän kuin se varsinainen pää-Äiti.

No oot vähän kohtuuton :( tuoreella mummilla havaittavissa yli-innostusta, ei ole vaarallista vaikka sua ärsyttääkin.

Sairasta käytöstä tuo on.

Joo outoa on mutta ei vaaraksi lapselle eli vähän lyö yli nuo puheet kuinka ei haluis tavata ollenkaan. Fiksu painaisi villaisella noi hölinät ja ottaisi noin innokkaasta mummosta hyödyn irti.

Lasta kohtaan on henkistä väkivaltaa eristää äidistä ja haukkua äitiä. Itse pitäisin tuollaisen häirikön loitolla. En todellakaan jättäisi lasta yksin hänen kanssaan.

Lapsi ei ole mikään pokaali. Eikä hänen vanhemmuudestaan ole mitään avointa kilpailua.

Missä isän oikeudet? Ja miten kauan äidin pitäisi hoitaa lasta, ettei se aiheuta traumoja lapselle?

Äiti yksin lapsen hoitajana on uusi ilmiö ja on edelleen monessa muussa maassa, kun äitiysloma on vain muutaman kuukauden ja näin oli myös ennen Suomessa, kun vauva vietiin hoitoon.

Ja mikä tekee juuri suomalaisista lapsista niin erityisiä ja hoitoa vaativia, että siihen tarvitaan hoitamaan juuri äiti tai ovat erityisempiä tai kehittyneempiä kuin muualla Euroopassa tai muualla maailmalla.

Lasten hoitojärjestelyt eri maissa ja eri aikakausina ovat riippuneet siitä, mikä on ollut mahdollista järjestää. Ei välttämättä siitä, mikä on parasta lapselle.

Vieläkään ei ole löydetty yhtä ja ainoaa totuutta siitä, mikä on paras hoitojärjestely alle kouluikäisille lapsille. Eikä varmasti koskaan löydetään, koska lapsia ja perheitä on niin erilaisia.

Aloistuksessa herättää ihmetystä se että miksi ihmeessä miniä ei saisi lähteä sinne mökille mukaan? Kyllä meillä ainakin ruukaa lapset mökkeillä vanhemmat seuranaan🤔 kuulostaa siltä että väen vängällä pitää päästä vauvaa hoitamaan ja hätistellä vauvan äiti pois jaloista, kummallista käytöstä. Äidin ja vauvan välisen suhteen kuuluukin olla tiivis, ja napanuora kasvaa kyllä luonnostaan mutta ei sitä anopin hoputtamisella kyllä saa aikaiseksi... hyvä että on vielä äitejä jotka ei paukkaa pitkin kyliä ja jätä vauvaa muiden hoidettavaksi koska jumppa ripsienpidennykset ja baari. Ja saattaahan olla että miniä tahtoo sinne vauvalenkille mukaan koska mitä hän tarvitsee on aikuisen seura eikä päiväunet????

Kuule ap, sinä et ole tuon ydinperheen jäsen. Kuulut mummien, tätien ja kummien etupiiriin, jossa luodaan hyviä ja elämänmittaisia ihmissuhteita. Jos kunnioitat perhettä, sinut pidetään lähellä ja sinua kunnioitetaan.

Lapsi ei ole sinun viihdykkeesi. Jos rakastat lasta, toimit epäitsekkäästi hänen parhaakseen etkä käytä omien tarpeittesi välikappaleena. Ihan ensisijainen tehtävä on tukea vanhempien jaksamista ja heidän hyvää suhdetta lapseen.

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en saanut hoitaa lapsenlastani, en edes viedä vaunulenkille jotta väsynyt miniä olisi saanut levättyä. Hyvä ettei vauvaa repinyt sylistäni kuin olisi jokin hirviö. Pojan sitten kasvettua olisin kelvannut lapsenvahdiksi, kun vauva oli menettänyt viehätyksensä ja  miniän menojalka vipatti ja poikani teki yövuoroja ,mutta ilmoitin suoraan ettei käy. 

Että semmoinen lapsenlastaan "rakastava" mummo.

Olet varmaan se tyyppi, joka ottaa keväällä kesäkissan ja jättää syksyllä mökille, kun se ei ole enää söpö poikanen...

T. usean mummo, joka hoitaa tarvittaessa hoidettavan iästä riippumatta, vanhempien syitä kyselemättä tai kyseenalaistamatta :)

Minä asuin eri paikkakunnalla kuin isovanhempani kuusivuotiaaksi asti ja näin heitä harvoin. Sen jälkeen asuimme samalla paikkakunnalla. Minulla on kuitenkin heihin läheiset ja lämpimät välit. Siihen ei tarvittu vaunulenkkejä tai pikkuvauvan yökyläilyä. Kyllä ne läheiset välit syntyvät myöhemminkin.

Aloittaja ei tule oman poikansa kanssa toimeen ja ihmettelee, miksei pojan vaimokaan luota häneen?

Jos ihminen ei edes oman lapsensa kanssa pysy hyvissä väleissä, niin mistäköhän mahtaa johtua?

Minulla ei ole lapsia, mutta ajatus siitä, että joku haluaisi välttämättä hoitaa vauvaani ilman minua, herättäisi epäluulon. Ehkä vaunulenkillekin pääsisi lopulta yksin, jos kävisi ensin yhdessä ja loisi luottamuksen. Luottamus ei synny kärttämällä ja horisemalla lapselle outoja.

Minun anoppini selitti vauvalle kuulteni miten ”sitten kun ollaan kahdestaan saat kyllä karkkia vaikka äiti kieltää!” :,D sitten ihmetteli miksei saanut hoitoon ilman meitä..

Äiti ja isoäiti kirjoitti:

Kyllä isovanhemmilla on kokemusta ihan erilailla varsinkin, jos on miniän ensimmäinen lapsi.

Kyllä, juuri näin. Tämän kun kaikki isovanhemmat ymmärtäisi. Kaikki lapset ovat yksilöitä ja se minkä omien lasten kanssa on kokenut voikin olla aivan erilaista kuin lapsensa lapsen kanssa olisi.

Lapsen omat vanhemmat oppivat parhaiten hoivaamaan pikkuistaan, koska viettävät sen yksilön kanssa eniten aikaa (jo ennen lapsen syntymääkin).

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäinen lapsenlapseni syntyi viime huhtikuussa ja on jo siis 10 kk vanha. Poikani perheineen asuu muutaman sadan kilometrin päässä, joten viikottain emme näe mutta kuitenkin kohtuullisen useasti olosuhteisiin nähden.

Alussa totta kai miniä oli jatluvasti vauva rinnallaan, mikä ihan ymmärrettävää mutta nyt laosi syö jo kiinteää ruokaa pääsääntöisesti ja ei enää tarvitse häntä jatkuvasti kannella kun hän itse konttaa menemään.

Mutta edelleen miniä vahtii pienokaistaan kuin haukka, kun olen kylässä. Ei anna minun itsenäisesti vaihtaa vaippaa, eikä syöttää. Jos kysyn, että haluaisiko äiti hieman vapaa-aikaa et voisin käydä vaunulenkillä niin hän haluaa vain mukaan. Laskin etten kertaakaan ole saanut olla yksin edes pientä hetkeä lapsenlapseni kanssa.

Puhelin miniän kuulleen lapsenlapselleni et kyl mummi sut sitten vie kahdestaan mökille kalastamaan kun oot vähän isompi tyttö niin miniä heti siihen sanoi että äiti tulee tietenkin mukaan myös.

Onko muilla tällaisia haukkoja miniöinään?

Itse olen antanut poikani isovanhempien ihan kahdenkeskenkin hoitaa häntä kun oli vielä vauva ja paljon viettivät aikaa poika ja isovanhemmat ilman minua tai miestä.

Onko tämä vaan joku uusi äitien trendi?

Minä en ymmärrä tuota hinkua päästä vaippoja vaihtamaan. Sehän on se inhottavin osa lastenhoitoa. Yök.

Vierailija kirjoitti:

Minäkään en saanut hoitaa lapsenlastani, en edes viedä vaunulenkille jotta väsynyt miniä olisi saanut levättyä. Hyvä ettei vauvaa repinyt sylistäni kuin olisi jokin hirviö. Pojan sitten kasvettua olisin kelvannut lapsenvahdiksi, kun vauva oli menettänyt viehätyksensä ja  miniän menojalka vipatti ja poikani teki yövuoroja ,mutta ilmoitin suoraan ettei käy. 

Niinkö sulle kävi, lapsesi olivat viehättäviä mielestäsi vain vauvana ihan niinkuin lapsenlapsesikin? Kuulostaa surulliselta lapsesi/lastesi kannalta.

Minä sanon ihan suoraan että minulle äitinä on täydellinen turn-off sellainen sukulainen, joka näkee lapseni jonkinlaisena esineenä tai oman minänsä jatkona. Ja sellainen joka ei selkeästikään pidä minusta tai ole kiinnostunut viettämään meidän perheemme kanssa aikaa, vain jotenkin evakuoimaan lapsen tai kaksi.

Siskoni teki aina tuota samaa kärttämistä ja tiedän ettei hän tottelisi mitään ohjeitani ja puhuisi myös meistä vanhemmita ikävään sävyyn. Hän näet toimii juuri tuohon sävyyn kuin ap, kertoo mielipiteitään ja käsityksiään ja näkee kaiken vain itsekkäästi.

Vierailija kirjoitti:

Onpa taas jos jonkilaista vuodatusta HAUKKAminiöiltä tässäkin ketjussa. Onko teistä tosiaan tavattoman epätavallista, että lapsi viettäisi joskus päiviäkin isovanhempiensa kanssa? Jos lapsi vanhempana haluaa mummolaan yöksi, vaikka sitten kokonaan yksin, niin ette päästä koska "ME HALUTAAN KASVATTAA SUT ITSE, MUMMI ON PAHA, MUMMI EI SAA!!" vai mikä ihmeen asenne teillä on?

Eihän se, että viettää aikaa isovanhempien tai kenen tahansa aikuisen kanssa, tarkoita että nämä toiset ihmiset alkaisivat kasvattaa lastanne. Se on pelkkää ajanviettoa.

Ettehän itsekään sitten vain altistu muiden kasvattamiselle, eli olette blokanneet kaikki suhteet muihin sukulaisiinne ja myös kaverisuhteet, ettei kukaan vaan teitä pääsisi vahingossa altistamaan erilaisille mielipiteille ja KASVATTAMISELLE.

Se, että lupaa lapsenlapselleen kalareissua yhdessä mummin ja papan kanssa ilman vanhempia, on pelkkää hyväntahtoisuutta ja vain pahansuopa ihminen (miniä), jolla nyt ihan periaatteesta on kapina-asennointi anoppiansa vastaan, voi nähdä tuossa asiassa jotain hörhöilyä ja pahaa altistamista.

Ettehän myöskään laita lasta päiväkotiin tai koskaan palkkaa lastenhoitajaa edes pariksi tunniksi, jotta lapsi ei altistu muiden kasvatukselle kukn teidän omallenne?

Ihan käsittämätöntä hysteriaa ja ilkeyttä ap:ta kohtaan. Ap:lle terveiset, että puhu poikasi kanssa ja kysy mitä mieltä hän on. Hän on ihan yhtä lailla lapsenlapsesi huoltaja ja sinä olet HÄNEN äitinsä, et miniän.

Samaa mieltä, lapsia helposti käytetään astalona ja oman itsen jatkeena epämieluisia sukulaisia vastaan. Valtapeliä, eikä lapsen edun mukaista. Entä vanhempien hysterian tai itsepäisyyden sijaan lapsen oikeus tuntea sukulaisiaan ja saada läheisiä ihmisiä?

Itselleni mummo oli hyvin tärkeä vaikka äitini ei äitinsä kanssa tullut toimeen. Minä en kuitenkaan ole äitini ja sain viettää mummon kanssa aikaa. Äitini olisi toki voinut olla "luottamatta" äitiinsä, onneksi sain kuitenkin tulla mummoni kanssa läheiseksi heidän välillä riitaisista väleistä huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa taas jos jonkilaista vuodatusta HAUKKAminiöiltä tässäkin ketjussa. Onko teistä tosiaan tavattoman epätavallista, että lapsi viettäisi joskus päiviäkin isovanhempiensa kanssa? Jos lapsi vanhempana haluaa mummolaan yöksi, vaikka sitten kokonaan yksin, niin ette päästä koska "ME HALUTAAN KASVATTAA SUT ITSE, MUMMI ON PAHA, MUMMI EI SAA!!" vai mikä ihmeen asenne teillä on?

Eihän se, että viettää aikaa isovanhempien tai kenen tahansa aikuisen kanssa, tarkoita että nämä toiset ihmiset alkaisivat kasvattaa lastanne. Se on pelkkää ajanviettoa.

Ettehän itsekään sitten vain altistu muiden kasvattamiselle, eli olette blokanneet kaikki suhteet muihin sukulaisiinne ja myös kaverisuhteet, ettei kukaan vaan teitä pääsisi vahingossa altistamaan erilaisille mielipiteille ja KASVATTAMISELLE.

Se, että lupaa lapsenlapselleen kalareissua yhdessä mummin ja papan kanssa ilman vanhempia, on pelkkää hyväntahtoisuutta ja vain pahansuopa ihminen (miniä), jolla nyt ihan periaatteesta on kapina-asennointi anoppiansa vastaan, voi nähdä tuossa asiassa jotain hörhöilyä ja pahaa altistamista.

Ettehän myöskään laita lasta päiväkotiin tai koskaan palkkaa lastenhoitajaa edes pariksi tunniksi, jotta lapsi ei altistu muiden kasvatukselle kukn teidän omallenne?

Ihan käsittämätöntä hysteriaa ja ilkeyttä ap:ta kohtaan. Ap:lle terveiset, että puhu poikasi kanssa ja kysy mitä mieltä hän on. Hän on ihan yhtä lailla lapsenlapsesi huoltaja ja sinä olet HÄNEN äitinsä, et miniän.

Samaa mieltä, lapsia helposti käytetään astalona ja oman itsen jatkeena epämieluisia sukulaisia vastaan. Valtapeliä, eikä lapsen edun mukaista. Entä vanhempien hysterian tai itsepäisyyden sijaan lapsen oikeus tuntea sukulaisiaan ja saada läheisiä ihmisiä?

Itselleni mummo oli hyvin tärkeä vaikka äitini ei äitinsä kanssa tullut toimeen. Minä en kuitenkaan ole äitini ja sain viettää mummon kanssa aikaa. Äitini olisi toki voinut olla "luottamatta" äitiinsä, onneksi sain kuitenkin tulla mummoni kanssa läheiseksi heidän välillä riitaisista väleistä huolimatta.

Mistä tuo omituinen käsitys tulee, ettei sukuaan voi tuntea jos ei vietä kahdestaan aikaa jonkun tietyn sukulaisen kanssa?

Viettääkö kaikki kahdenkeskeistä aikaa kaikkien sukulaistensa kanssa? Ollaanko me ja lähipiirini jotenkin poikkeus kun yleensä tavataan sukua porukalla eikä yksittäin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa taas jos jonkilaista vuodatusta HAUKKAminiöiltä tässäkin ketjussa. Onko teistä tosiaan tavattoman epätavallista, että lapsi viettäisi joskus päiviäkin isovanhempiensa kanssa? Jos lapsi vanhempana haluaa mummolaan yöksi, vaikka sitten kokonaan yksin, niin ette päästä koska "ME HALUTAAN KASVATTAA SUT ITSE, MUMMI ON PAHA, MUMMI EI SAA!!" vai mikä ihmeen asenne teillä on?

Eihän se, että viettää aikaa isovanhempien tai kenen tahansa aikuisen kanssa, tarkoita että nämä toiset ihmiset alkaisivat kasvattaa lastanne. Se on pelkkää ajanviettoa.

Ettehän itsekään sitten vain altistu muiden kasvattamiselle, eli olette blokanneet kaikki suhteet muihin sukulaisiinne ja myös kaverisuhteet, ettei kukaan vaan teitä pääsisi vahingossa altistamaan erilaisille mielipiteille ja KASVATTAMISELLE.

Se, että lupaa lapsenlapselleen kalareissua yhdessä mummin ja papan kanssa ilman vanhempia, on pelkkää hyväntahtoisuutta ja vain pahansuopa ihminen (miniä), jolla nyt ihan periaatteesta on kapina-asennointi anoppiansa vastaan, voi nähdä tuossa asiassa jotain hörhöilyä ja pahaa altistamista.

Ettehän myöskään laita lasta päiväkotiin tai koskaan palkkaa lastenhoitajaa edes pariksi tunniksi, jotta lapsi ei altistu muiden kasvatukselle kukn teidän omallenne?

Ihan käsittämätöntä hysteriaa ja ilkeyttä ap:ta kohtaan. Ap:lle terveiset, että puhu poikasi kanssa ja kysy mitä mieltä hän on. Hän on ihan yhtä lailla lapsenlapsesi huoltaja ja sinä olet HÄNEN äitinsä, et miniän.

Samaa mieltä, lapsia helposti käytetään astalona ja oman itsen jatkeena epämieluisia sukulaisia vastaan. Valtapeliä, eikä lapsen edun mukaista. Entä vanhempien hysterian tai itsepäisyyden sijaan lapsen oikeus tuntea sukulaisiaan ja saada läheisiä ihmisiä?

Itselleni mummo oli hyvin tärkeä vaikka äitini ei äitinsä kanssa tullut toimeen. Minä en kuitenkaan ole äitini ja sain viettää mummon kanssa aikaa. Äitini olisi toki voinut olla "luottamatta" äitiinsä, onneksi sain kuitenkin tulla mummoni kanssa läheiseksi heidän välillä riitaisista väleistä huolimatta.

Mistä tuo omituinen käsitys tulee, ettei sukuaan voi tuntea jos ei vietä kahdestaan aikaa jonkun tietyn sukulaisen kanssa?

Viettääkö kaikki kahdenkeskeistä aikaa kaikkien sukulaistensa kanssa? Ollaanko me ja lähipiirini jotenkin poikkeus kun yleensä tavataan sukua porukalla eikä yksittäin?

Voi toki tuntea, mutta oman kokemuksen mukaan läheisyys ja yhteys kasvaa kun viettää aikaa kahdenkesken. Siinä tulee niin eri tavalla ne omat jutut ja luottamus kuin porukalla aikaa vietettäessä. Itse ainakin olen läheisin niiden kanssa, kenen kanssa olen eniten aikaa viettänyt, joidenkin jäätyä etäisemmiksi vaikka ystävälliset välit onkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa taas jos jonkilaista vuodatusta HAUKKAminiöiltä tässäkin ketjussa. Onko teistä tosiaan tavattoman epätavallista, että lapsi viettäisi joskus päiviäkin isovanhempiensa kanssa? Jos lapsi vanhempana haluaa mummolaan yöksi, vaikka sitten kokonaan yksin, niin ette päästä koska "ME HALUTAAN KASVATTAA SUT ITSE, MUMMI ON PAHA, MUMMI EI SAA!!" vai mikä ihmeen asenne teillä on?

Eihän se, että viettää aikaa isovanhempien tai kenen tahansa aikuisen kanssa, tarkoita että nämä toiset ihmiset alkaisivat kasvattaa lastanne. Se on pelkkää ajanviettoa.

Ettehän itsekään sitten vain altistu muiden kasvattamiselle, eli olette blokanneet kaikki suhteet muihin sukulaisiinne ja myös kaverisuhteet, ettei kukaan vaan teitä pääsisi vahingossa altistamaan erilaisille mielipiteille ja KASVATTAMISELLE.

Se, että lupaa lapsenlapselleen kalareissua yhdessä mummin ja papan kanssa ilman vanhempia, on pelkkää hyväntahtoisuutta ja vain pahansuopa ihminen (miniä), jolla nyt ihan periaatteesta on kapina-asennointi anoppiansa vastaan, voi nähdä tuossa asiassa jotain hörhöilyä ja pahaa altistamista.

Ettehän myöskään laita lasta päiväkotiin tai koskaan palkkaa lastenhoitajaa edes pariksi tunniksi, jotta lapsi ei altistu muiden kasvatukselle kukn teidän omallenne?

Ihan käsittämätöntä hysteriaa ja ilkeyttä ap:ta kohtaan. Ap:lle terveiset, että puhu poikasi kanssa ja kysy mitä mieltä hän on. Hän on ihan yhtä lailla lapsenlapsesi huoltaja ja sinä olet HÄNEN äitinsä, et miniän.

Samaa mieltä, lapsia helposti käytetään astalona ja oman itsen jatkeena epämieluisia sukulaisia vastaan. Valtapeliä, eikä lapsen edun mukaista. Entä vanhempien hysterian tai itsepäisyyden sijaan lapsen oikeus tuntea sukulaisiaan ja saada läheisiä ihmisiä?

Itselleni mummo oli hyvin tärkeä vaikka äitini ei äitinsä kanssa tullut toimeen. Minä en kuitenkaan ole äitini ja sain viettää mummon kanssa aikaa. Äitini olisi toki voinut olla "luottamatta" äitiinsä, onneksi sain kuitenkin tulla mummoni kanssa läheiseksi heidän välillä riitaisista väleistä huolimatta.

Mistä tuo omituinen käsitys tulee, ettei sukuaan voi tuntea jos ei vietä kahdestaan aikaa jonkun tietyn sukulaisen kanssa?

Viettääkö kaikki kahdenkeskeistä aikaa kaikkien sukulaistensa kanssa? Ollaanko me ja lähipiirini jotenkin poikkeus kun yleensä tavataan sukua porukalla eikä yksittäin?

Voi toki tuntea, mutta oman kokemuksen mukaan läheisyys ja yhteys kasvaa kun viettää aikaa kahdenkesken. Siinä tulee niin eri tavalla ne omat jutut ja luottamus kuin porukalla aikaa vietettäessä. Itse ainakin olen läheisin niiden kanssa, kenen kanssa olen eniten aikaa viettänyt, joidenkin jäätyä etäisemmiksi vaikka ystävälliset välit onkin.

Mistä tulikin hieman ohi aiheen mieleeni, että kaikki suhteet ovat keskenään ainutlaatuisia ja niille tulisi antaa tilaa. Esimerkkinä vaikka perhedynamiikka, jossa isät eivät eivät muodosta tiiviitä henk.koht. suhteita lapsiin, koska äiti on hyvin kiinni lapsissa tai kaikki tehdään perheenä. Keskinäiset suhteet vaativat sitä privaattiaikaa ilman, että muut huseeraavat vieressä.

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja ei tule oman poikansa kanssa toimeen ja ihmettelee, miksei pojan vaimokaan luota häneen?

Jos ihminen ei edes oman lapsensa kanssa pysy hyvissä väleissä, niin mistäköhän mahtaa johtua?

Meillä ei vielä ole lapsia, mutta ap kuulostaa vähän samanlaiselta kuin oma anoppini. Anoppi on aika ailahteleva luonteeltaan ja hänellä on jatkuvasti kärhämää poikansa kanssa. Anoppi ei oikein tunnu tajuavan, että hänen kolmekymppinen poika on aikuinen mies ja päättää omista asioistaan. Anoppi on kova kritisoimaan, vaikka aina puheissaan korostaakin, että hän ei meidän elämään puutu. Mies on minulle sanonut ettei uskaltaisi antaa lasta anopille hoitoon. Minua kohtaan anoppi on pääsääntöisesti ok, mutta ei se todellakaan luottamusta herätä kun ei tule ainoan lapsensa kanssa toimeen. Ja näin lapsettomankin ihmisen näkökulmasta kuulostaa vähän erikoiselta, että isovanhemman pitäisi saada kahdenkeskistä aikaa vauvaikäisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa taas jos jonkilaista vuodatusta HAUKKAminiöiltä tässäkin ketjussa. Onko teistä tosiaan tavattoman epätavallista, että lapsi viettäisi joskus päiviäkin isovanhempiensa kanssa? Jos lapsi vanhempana haluaa mummolaan yöksi, vaikka sitten kokonaan yksin, niin ette päästä koska "ME HALUTAAN KASVATTAA SUT ITSE, MUMMI ON PAHA, MUMMI EI SAA!!" vai mikä ihmeen asenne teillä on?

Eihän se, että viettää aikaa isovanhempien tai kenen tahansa aikuisen kanssa, tarkoita että nämä toiset ihmiset alkaisivat kasvattaa lastanne. Se on pelkkää ajanviettoa.

Ettehän itsekään sitten vain altistu muiden kasvattamiselle, eli olette blokanneet kaikki suhteet muihin sukulaisiinne ja myös kaverisuhteet, ettei kukaan vaan teitä pääsisi vahingossa altistamaan erilaisille mielipiteille ja KASVATTAMISELLE.

Se, että lupaa lapsenlapselleen kalareissua yhdessä mummin ja papan kanssa ilman vanhempia, on pelkkää hyväntahtoisuutta ja vain pahansuopa ihminen (miniä), jolla nyt ihan periaatteesta on kapina-asennointi anoppiansa vastaan, voi nähdä tuossa asiassa jotain hörhöilyä ja pahaa altistamista.

Ettehän myöskään laita lasta päiväkotiin tai koskaan palkkaa lastenhoitajaa edes pariksi tunniksi, jotta lapsi ei altistu muiden kasvatukselle kukn teidän omallenne?

Ihan käsittämätöntä hysteriaa ja ilkeyttä ap:ta kohtaan. Ap:lle terveiset, että puhu poikasi kanssa ja kysy mitä mieltä hän on. Hän on ihan yhtä lailla lapsenlapsesi huoltaja ja sinä olet HÄNEN äitinsä, et miniän.

Samaa mieltä, lapsia helposti käytetään astalona ja oman itsen jatkeena epämieluisia sukulaisia vastaan. Valtapeliä, eikä lapsen edun mukaista. Entä vanhempien hysterian tai itsepäisyyden sijaan lapsen oikeus tuntea sukulaisiaan ja saada läheisiä ihmisiä?

Itselleni mummo oli hyvin tärkeä vaikka äitini ei äitinsä kanssa tullut toimeen. Minä en kuitenkaan ole äitini ja sain viettää mummon kanssa aikaa. Äitini olisi toki voinut olla "luottamatta" äitiinsä, onneksi sain kuitenkin tulla mummoni kanssa läheiseksi heidän välillä riitaisista väleistä huolimatta.

Mistä tuo omituinen käsitys tulee, ettei sukuaan voi tuntea jos ei vietä kahdestaan aikaa jonkun tietyn sukulaisen kanssa?

Viettääkö kaikki kahdenkeskeistä aikaa kaikkien sukulaistensa kanssa? Ollaanko me ja lähipiirini jotenkin poikkeus kun yleensä tavataan sukua porukalla eikä yksittäin?

Voi toki tuntea, mutta oman kokemuksen mukaan läheisyys ja yhteys kasvaa kun viettää aikaa kahdenkesken. Siinä tulee niin eri tavalla ne omat jutut ja luottamus kuin porukalla aikaa vietettäessä. Itse ainakin olen läheisin niiden kanssa, kenen kanssa olen eniten aikaa viettänyt, joidenkin jäätyä etäisemmiksi vaikka ystävälliset välit onkin.

Mitä ovat jutut, jotka voi jutella vauvalle ja tehdä vauvan kanssa, mutta jotka on sopimattomia vauvan äidin ollessa läsnä?