Lue keskustelun säännöt.
"Jotkut lapset ei usko kuin tukkapöllyllä"
22.02.2017 |
Mitäs mieltä? Kaveri sanoi noin. Hänellä vilkas lapsi, jonka kanssa kuulemma yrittänyt olla johdonmukainen ja tiukka. Mutta vasta kun antoi kerran tukkapöllyä, alkoi totella. Sitä ennen nauroi päin naamaa, heitteli kamoja yms.
Itse olen aina ollut fyysistä kuritusta vastaan. Toisaalta, sen pojan käytös oli aina melko huonoa... Onko tukkapöllyä antava vanhempi automaattisesti huono vanhempi teidän mielestä?
Kommentit (143)
Tämä on aina jotenkin hämävää, näissä "kasvatus"keskusteluissa, joissa hyväksytään vaikkapa tukkapölly kasvatuskeinona. Miksi nämäkin mammat, joiden mielestä aikuisen tukistaminen on väärin, sallii tämän saman väkivallan, kun se kohdistuu heikompaan eli lapseen? Miksi lasta saa kurittaa, mutta ei aikuista? Miksi lapsen tukistaminen on hyväksyttävää ja "kasvattavaa", mutta aikuisen tukistaminen selvää väkivaltaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tätä ketjua lukiessa pakko ihmetellä. Ihanko oikeasti jotkut kuvittelevat, että tukkapölly on hiuksista repimistä ja sattuu? Mun mielestä hiusten tyvestä nappaaminen sekunnin sadasosaksi ei ole tukan repimistä, eikä satu vaan pikemminkin herättää kakaran tajuamaan, että ei on ei. Sama kuin jotkut väittävät luunappia hakkaamiseksi.
Eikä pieni lapsi edes opi mistään kivusta mitään.
Vai onko joku joskus nähnyt lapsen, joka lakkaa kiipeämästä kun kerran-pari tipahtaa niin että sattuu? Itse en ainakaan ole, ellei lapsi sitten ole muutenkin erityisen arka/huonolla itsetunnolla varustettu.
Lapsethan satuttaa toisiaankin, toiset lapset oppivat siitä vain välttelemään sitä lasta joka satuttaa. Miettikää mikä ristiriita lapsella on, kun satuttaja onkin vanhempi johon syvä kiintymyssuhde, eikä välttely ole vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On alhaista tarttua pienen puolustuskyvyttömän lapsen hiukseen ja repiä, hyvä kasvattaja löytää kyllä keinot.
Annappa tulla sitten niitä keinoja.
Se on niin helppoa sivusta kuitenkin huudella..
Senkun hakkaat ja revit omaa lastasi tukasta niin paljon kuin tykkäät, ei kuulu mulle. Jos se on sulle fine, niin mitä mä oon sulle neuvoja antamaan.
En kyllä revi. Enkä etenkään hakkaa. Mutta jos osallistut keskusteluun, olisi hyvä ton räyhäämisen sijaan osata perustella omia kirjoituksiaan.
Okei, fine. Taisin räyhätä, mutta tarkoitin omiin kokemuksiini pohjautuen että varmasti löytyy muukin keino kuin käsiksi käyminen. Elin itse lapsuuden jossa kuritettiin ruumiillisesti harvasen päivä ja kyllä omien lasten kohdalla teen kaiken ettei tarvitse niin alas vajota vaikka olisi kuinka kova pää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempi saada lapsena pieni tukkapölly kuin vanhempana poliisin pampusta tai kumiluodista.
Lapsena saatu tukkapölly ei suojaa poliisin pampulta, pikemminkin päinvastoin. Kuritusväkivallalla kasvatetut ovat aikuisena muita aggressiivisempia ja heillä on muita suurempi taipumus esimerkiksi käyttää seksuaalista pakkovaltaa parisuhteissaan. Tästä löytyy paljon ihan tutkimustietoa, jos sellaista vaan kykenee sisäistämään.
Varmasti!
Mutta esim kaverini kertoi antaneensa kerran tukkapöllyä. Tekeekö se lapsesta kuritusväkivallalla kasvatetun? Onhan näissä varmasti aste-eroja. Tukkapöllykin on aika eri kuin vaikkapa hiuksista lattiaa pitkin laahaaminen tai naamaan nyrkillä lyöminen, jotkut keskustelussa sekoittaa kaikki samaksi.
Ap
Aste-eroja toki on, mutta keskustellaanko tässä oikeasti nyt siitä miten kovaa lapseen voi kajota että se on vielä ok? Jos ei tule jälkeä niin ok? Jos ei jomota enää 5min päästä niin ok?
Eihän lapsi siitä kivusta murru että päähän vähän kopsahtaa, niin käy taaperoille kaatuillessa monta kertaa päivässä. Se että sen kivun olisi aiheuttanut mielivaltaisesti vanhempi, on jotain mitä en lapsen halua kokevan. Ja edelleen se pohjimmainen oppi, jos käytös ei miellytä, satutetaan. Äiti ei satuta, piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että on näitä lapsia joilla ei auta mikään puhe. Nykyään lapset nauravat aikuisille, lällättävät ja perseilevät ja se on hemmetin helpoksi tehty heille. Lapset tietävät etteivät aikuiset mahda mitään. Vanhempi ottaa jonkun puhelimen pois viikoksi, ja? Lapsi ei välitä siitä hittojakaan, viikon päästähän saa taas puhelimen takaisin.
Toki tähän vaikuttaa niin paljon itse lapsi ja hänen temperamentti. Toiset lapset uskovat helpommalla ja toiset eivät usko millään. Minä olin jälkimmäinen tapaus. Kyllä minulta otettiin lempileluja takavarikkoon ja pelikieltoa annettiin. Eipä kiinnostanut minua. Kyllä kunnon tukkapölly sen sijaan sai käyttäytymään.
Olen hyvissä väleissä äitini kanssa. Olen kiitollinen, että piti kurissa. Ilman sitä olisin satavarmasti ajautunut huonoon seuraan sekä ongelmiin.
Joo, mulle lällätteli joku kakara kaupassa yks päivä. Tuijotti murhaavasti ja kun käveli ohi, lällätteli jotain, en kuullut mitä, kakaran onni. Katsoi myös vanhaa äitiäni nenänvartta pitkin. Tästä tuskin mitään puhelinkieltoa tai muutakaan rangaistusta tulee koska isänsä oli mukana tässä perseilyssä, kakara katsoi mua ja sen jälkeen puhui paskaa isälleen, isä vaan taputti olkapäälle. Ymmärtäisin tuijotuksen pieneltä lapselta mutta tää oli jo kouluikänen ja ilme "hyi vittu". Että ihan oikeessa olet, hemmetin helpoksi tehty kun vanhemmat näköjään kannustaa halveksimaan muita ihmisiä.
Just näin. Aivan käsittämätöntä. Ja sitten luetaan lehdestä kun joku nuori tehnyt sitä ja tätä. Ei paljon ole tarvinnut vastuuta kantaa omista teoista.
Nämä asiat ei liity mitenkään tuppapöllyjen antamiseen tai antamattomuuteen. On aivan eri asia olla kokonaan kasvattamatta/opettaa lapselle kyseenalaista moraalia, kuin kasvattaa ilman fyysistä kurittamista.
Jotkut oppivat vasta kun eläintarhan sudet raatelevat käden, että on olemassa sääntöjä jotka koskevat kaikkia. Onko uhmaikä siirtynyt tai venynyt nykyään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä saa lapset, jotka ei usko, vaikka sata kertaa on huudettu.
Miten ne voisikaan uskoa, kun sataan kertaan ei ole osoitettu, että ollaan tosissaan.
Meillä lapselle sanotaan kerran ja ennen kuin ehtii toistamaan tekoaan, ollaan se jo estämässä tyyliin "Älä avaa ovea, nyt ei mennä ulos" tarkoittaa tekona sitä, että menen noutamaan lapsen pois ovelta samantien, en vasta sadannen kerran jälkeen. Tukistajavanhempi istuu sohvalla ja karjuu sieltä käskyjää, kunnes kyllästyy ja käy käsiksi lapseen.
Kaikella kunnioituksella, ei se aina noin mene. On lapsia jotka pitää hakea sieltä ovelta pois sata kertaa, eikä ne silti usko vaan esim nauraa päin naamaa tai ei muuten vaan aio totella.
Mitä teet tilanteessa, kun lapsi kiljuu niin että naapurit jo hermostuu? Kun se mukiloi sisarustaan? Kun se heittelee tavaroita? Päivittäin. Jos olet jo miljoonasti kieltänyt, pysäyttänyt, katsonut silmiin, keskustellut, takavarikoinut lelut, pitänyt kiinni, pitänyt sylissä, laittanut jäähylle, koittaa kiinnittää huomio muualle, koittanut palkita, askarrellut tarrataulut ja luvannut yhteistä kivaa tekemistä hyvästä käytöksestä.. koska tosiasia on, ettet tuon kummosia neuvoja tule neuvolastakaan saamaan. Mitä teet? Annat jatkaa muiden terrorisointia? Kun auktoriteettia et mitenkään saa, koska lapsen uhma on sitä tasoa ettei siihen hellän kasvatuksen keinot tehoa? Kun lapsi on valmis uhmaamaam sut hulluuden partaalle, nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä ennenkuin suutut kunnolla?
Vai otat kerran hiuksista sekunniksi kiinni ja sen jälkeen lapsi alkaa kunnioittamaan sinua ja muita ihmisiä sen verran, että nuo edellä mainitut keinot alkaa tehota? Kun lapsi oppii, että hänenkin uhmallaan on rajat?
Arvaan kyllä että suurin osa haastavien lasten nykyvanhemmista valitsee sen "annan jatkaa muiden terrorisointia", koska laki. Ja seuraukset näkyy katukuvassa. Ei näihin lapsiin mikään puhe enää tehoa.
Toisilla sitten taas on niitä normaalin helppoja lapsia, eikä ne edes ymmärrä mistä puhutaan. Niille uhma on sitä, että lapsi haluaa itse päättää minkä värisellä lusikalla syö.
Ihan mielenkiintoinen keskustelu kuitenkin. Minulla itselläni on sellainen muistikuva lapsuudesta että huusin äidille törkeyksiä, ihan vaan näyttääkseni sille ja itselleni että voin tehdä mitä haluan. Äiti nappasi lopulta niskavilloista kiinni kun olin tarpeeksi louskuttanut leukojani. Ja se oli ihan hyvä, koska minä nimenomaan testailin missä ne rajat meni, kuinka paljon voin laittaa vastaan ilman että tekemisiini puututaan. En tosin sano etteikö tuohon rajojen laittamiseen olisi voinut olla muita keinoja. Mutta en ole niitä itsekkään vielä tähän päivään saakka keksinyt, koska aresti tai tavaran menetys ei tuntunut missään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä saa lapset, jotka ei usko, vaikka sata kertaa on huudettu.
Miten ne voisikaan uskoa, kun sataan kertaan ei ole osoitettu, että ollaan tosissaan.
Meillä lapselle sanotaan kerran ja ennen kuin ehtii toistamaan tekoaan, ollaan se jo estämässä tyyliin "Älä avaa ovea, nyt ei mennä ulos" tarkoittaa tekona sitä, että menen noutamaan lapsen pois ovelta samantien, en vasta sadannen kerran jälkeen. Tukistajavanhempi istuu sohvalla ja karjuu sieltä käskyjää, kunnes kyllästyy ja käy käsiksi lapseen.
Kaikella kunnioituksella, ei se aina noin mene. On lapsia jotka pitää hakea sieltä ovelta pois sata kertaa, eikä ne silti usko vaan esim nauraa päin naamaa tai ei muuten vaan aio totella.
Mitä teet tilanteessa, kun lapsi kiljuu niin että naapurit jo hermostuu? Kun se mukiloi sisarustaan? Kun se heittelee tavaroita? Päivittäin. Jos olet jo miljoonasti kieltänyt, pysäyttänyt, katsonut silmiin, keskustellut, takavarikoinut lelut, pitänyt kiinni, pitänyt sylissä, laittanut jäähylle, koittaa kiinnittää huomio muualle, koittanut palkita, askarrellut tarrataulut ja luvannut yhteistä kivaa tekemistä hyvästä käytöksestä.. koska tosiasia on, ettet tuon kummosia neuvoja tule neuvolastakaan saamaan. Mitä teet? Annat jatkaa muiden terrorisointia? Kun auktoriteettia et mitenkään saa, koska lapsen uhma on sitä tasoa ettei siihen hellän kasvatuksen keinot tehoa? Kun lapsi on valmis uhmaamaam sut hulluuden partaalle, nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä ennenkuin suutut kunnolla?
Vai otat kerran hiuksista sekunniksi kiinni ja sen jälkeen lapsi alkaa kunnioittamaan sinua ja muita ihmisiä sen verran, että nuo edellä mainitut keinot alkaa tehota? Kun lapsi oppii, että hänenkin uhmallaan on rajat?
Ihanko vilpittömästi luulet, että lapsi, jolla on selkeästi puutteita tunteiden käsittelystään muuttaa tapansa kuin taikaiskusta yhdestä kepeästä luunapista? Eikä koskaan enää riehu. Ei varmasti. Joudut turvautumaan laatukonstiisi vain tulevaisuudessa useammin ja useammin.
Ja lisäksi, miten voi olla noin yksinkertainen näkemys kasvattamisesta, että jos en lyö lastani, niin annan hänen terrorisoida kaikkia. No en helvetissä anna. Meilläkin taistellaan ja paljon, jokaiseen perseilyyn puututaan aina napakasti, ikätasosta riippuen teoilla on seuraamuksia ja joskus raivoavaa lasta pidetään vain tiukassa otteessa ettei kenellekään käy mitään. Mutta IKINÄ en lyö lastani. Enkä ketään muutakaan, korkeintaan äärimmäisessä itsepuolustustilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä saa lapset, jotka ei usko, vaikka sata kertaa on huudettu.
Miten ne voisikaan uskoa, kun sataan kertaan ei ole osoitettu, että ollaan tosissaan.
Meillä lapselle sanotaan kerran ja ennen kuin ehtii toistamaan tekoaan, ollaan se jo estämässä tyyliin "Älä avaa ovea, nyt ei mennä ulos" tarkoittaa tekona sitä, että menen noutamaan lapsen pois ovelta samantien, en vasta sadannen kerran jälkeen. Tukistajavanhempi istuu sohvalla ja karjuu sieltä käskyjää, kunnes kyllästyy ja käy käsiksi lapseen.
Kaikella kunnioituksella, ei se aina noin mene. On lapsia jotka pitää hakea sieltä ovelta pois sata kertaa, eikä ne silti usko vaan esim nauraa päin naamaa tai ei muuten vaan aio totella.
Mitä teet tilanteessa, kun lapsi kiljuu niin että naapurit jo hermostuu? Kun se mukiloi sisarustaan? Kun se heittelee tavaroita? Päivittäin. Jos olet jo miljoonasti kieltänyt, pysäyttänyt, katsonut silmiin, keskustellut, takavarikoinut lelut, pitänyt kiinni, pitänyt sylissä, laittanut jäähylle, koittaa kiinnittää huomio muualle, koittanut palkita, askarrellut tarrataulut ja luvannut yhteistä kivaa tekemistä hyvästä käytöksestä.. koska tosiasia on, ettet tuon kummosia neuvoja tule neuvolastakaan saamaan. Mitä teet? Annat jatkaa muiden terrorisointia? Kun auktoriteettia et mitenkään saa, koska lapsen uhma on sitä tasoa ettei siihen hellän kasvatuksen keinot tehoa? Kun lapsi on valmis uhmaamaam sut hulluuden partaalle, nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä ennenkuin suutut kunnolla?
Vai otat kerran hiuksista sekunniksi kiinni ja sen jälkeen lapsi alkaa kunnioittamaan sinua ja muita ihmisiä sen verran, että nuo edellä mainitut keinot alkaa tehota? Kun lapsi oppii, että hänenkin uhmallaan on rajat?
Ihanko vilpittömästi luulet, että lapsi, jolla on selkeästi puutteita tunteiden käsittelystään muuttaa tapansa kuin taikaiskusta yhdestä kepeästä luunapista? Eikä koskaan enää riehu. Ei varmasti. Joudut turvautumaan laatukonstiisi vain tulevaisuudessa useammin ja useammin.
Ja lisäksi, miten voi olla noin yksinkertainen näkemys kasvattamisesta, että jos en lyö lastani, niin annan hänen terrorisoida kaikkia. No en helvetissä anna. Meilläkin taistellaan ja paljon, jokaiseen perseilyyn puututaan aina napakasti, ikätasosta riippuen teoilla on seuraamuksia ja joskus raivoavaa lasta pidetään vain tiukassa otteessa ettei kenellekään käy mitään. Mutta IKINÄ en lyö lastani. Enkä ketään muutakaan, korkeintaan äärimmäisessä itsepuolustustilanteessa.
Eli toisinsanoen annat jatkaa.
Vanhemmuus on ainoa ihmissuhde missä väkivalta on näköjään ihan ok.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä saa lapset, jotka ei usko, vaikka sata kertaa on huudettu.
Miten ne voisikaan uskoa, kun sataan kertaan ei ole osoitettu, että ollaan tosissaan.
Meillä lapselle sanotaan kerran ja ennen kuin ehtii toistamaan tekoaan, ollaan se jo estämässä tyyliin "Älä avaa ovea, nyt ei mennä ulos" tarkoittaa tekona sitä, että menen noutamaan lapsen pois ovelta samantien, en vasta sadannen kerran jälkeen. Tukistajavanhempi istuu sohvalla ja karjuu sieltä käskyjää, kunnes kyllästyy ja käy käsiksi lapseen.
Kaikella kunnioituksella, ei se aina noin mene. On lapsia jotka pitää hakea sieltä ovelta pois sata kertaa, eikä ne silti usko vaan esim nauraa päin naamaa tai ei muuten vaan aio totella.
Mitä teet tilanteessa, kun lapsi kiljuu niin että naapurit jo hermostuu? Kun se mukiloi sisarustaan? Kun se heittelee tavaroita? Päivittäin. Jos olet jo miljoonasti kieltänyt, pysäyttänyt, katsonut silmiin, keskustellut, takavarikoinut lelut, pitänyt kiinni, pitänyt sylissä, laittanut jäähylle, koittaa kiinnittää huomio muualle, koittanut palkita, askarrellut tarrataulut ja luvannut yhteistä kivaa tekemistä hyvästä käytöksestä.. koska tosiasia on, ettet tuon kummosia neuvoja tule neuvolastakaan saamaan. Mitä teet? Annat jatkaa muiden terrorisointia? Kun auktoriteettia et mitenkään saa, koska lapsen uhma on sitä tasoa ettei siihen hellän kasvatuksen keinot tehoa? Kun lapsi on valmis uhmaamaam sut hulluuden partaalle, nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä ennenkuin suutut kunnolla?
Vai otat kerran hiuksista sekunniksi kiinni ja sen jälkeen lapsi alkaa kunnioittamaan sinua ja muita ihmisiä sen verran, että nuo edellä mainitut keinot alkaa tehota? Kun lapsi oppii, että hänenkin uhmallaan on rajat?
Ihanko vilpittömästi luulet, että lapsi, jolla on selkeästi puutteita tunteiden käsittelystään muuttaa tapansa kuin taikaiskusta yhdestä kepeästä luunapista? Eikä koskaan enää riehu. Ei varmasti. Joudut turvautumaan laatukonstiisi vain tulevaisuudessa useammin ja useammin.
Ja lisäksi, miten voi olla noin yksinkertainen näkemys kasvattamisesta, että jos en lyö lastani, niin annan hänen terrorisoida kaikkia. No en helvetissä anna. Meilläkin taistellaan ja paljon, jokaiseen perseilyyn puututaan aina napakasti, ikätasosta riippuen teoilla on seuraamuksia ja joskus raivoavaa lasta pidetään vain tiukassa otteessa ettei kenellekään käy mitään. Mutta IKINÄ en lyö lastani. Enkä ketään muutakaan, korkeintaan äärimmäisessä itsepuolustustilanteessa.
En ole tuo jolle vastasit, mutta ihan vilpittömästi uskon. Niin kävi meilläkin ja kerroinkin siitä jo tässä ketjussa. Yksi kerta riitti eikä asialla ole tarvinnut edes uhkailla. Onhan tuokin yhdenlaista pahoinptelyä että lasta pidetään tiukassa otteessa, ei siitä aikuisetkaan pidä ja kun poliisi tekee niin "asiakkailleen" niin jo huudetaan pahoinpitelyä ja vaaditaan inhimillistä käytöstä. Mutta lapsille saa tehdä? Ja te teette toistuvasti. Hävetkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä saa lapset, jotka ei usko, vaikka sata kertaa on huudettu.
Miten ne voisikaan uskoa, kun sataan kertaan ei ole osoitettu, että ollaan tosissaan.
Meillä lapselle sanotaan kerran ja ennen kuin ehtii toistamaan tekoaan, ollaan se jo estämässä tyyliin "Älä avaa ovea, nyt ei mennä ulos" tarkoittaa tekona sitä, että menen noutamaan lapsen pois ovelta samantien, en vasta sadannen kerran jälkeen. Tukistajavanhempi istuu sohvalla ja karjuu sieltä käskyjää, kunnes kyllästyy ja käy käsiksi lapseen.
Kaikella kunnioituksella, ei se aina noin mene. On lapsia jotka pitää hakea sieltä ovelta pois sata kertaa, eikä ne silti usko vaan esim nauraa päin naamaa tai ei muuten vaan aio totella.
Mitä teet tilanteessa, kun lapsi kiljuu niin että naapurit jo hermostuu? Kun se mukiloi sisarustaan? Kun se heittelee tavaroita? Päivittäin. Jos olet jo miljoonasti kieltänyt, pysäyttänyt, katsonut silmiin, keskustellut, takavarikoinut lelut, pitänyt kiinni, pitänyt sylissä, laittanut jäähylle, koittaa kiinnittää huomio muualle, koittanut palkita, askarrellut tarrataulut ja luvannut yhteistä kivaa tekemistä hyvästä käytöksestä.. koska tosiasia on, ettet tuon kummosia neuvoja tule neuvolastakaan saamaan. Mitä teet? Annat jatkaa muiden terrorisointia? Kun auktoriteettia et mitenkään saa, koska lapsen uhma on sitä tasoa ettei siihen hellän kasvatuksen keinot tehoa? Kun lapsi on valmis uhmaamaam sut hulluuden partaalle, nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä ennenkuin suutut kunnolla?
Vai otat kerran hiuksista sekunniksi kiinni ja sen jälkeen lapsi alkaa kunnioittamaan sinua ja muita ihmisiä sen verran, että nuo edellä mainitut keinot alkaa tehota? Kun lapsi oppii, että hänenkin uhmallaan on rajat?
Arvaan kyllä että suurin osa haastavien lasten nykyvanhemmista valitsee sen "annan jatkaa muiden terrorisointia", koska laki. Ja seuraukset näkyy katukuvassa. Ei näihin lapsiin mikään puhe enää tehoa.
Toisilla sitten taas on niitä normaalin helppoja lapsia, eikä ne edes ymmärrä mistä puhutaan. Niille uhma on sitä, että lapsi haluaa itse päättää minkä värisellä lusikalla syö.
Ihan mielenkiintoinen keskustelu kuitenkin. Minulla itselläni on sellainen muistikuva lapsuudesta että huusin äidille törkeyksiä, ihan vaan näyttääkseni sille ja itselleni että voin tehdä mitä haluan. Äiti nappasi lopulta niskavilloista kiinni kun olin tarpeeksi louskuttanut leukojani. Ja se oli ihan hyvä, koska minä nimenomaan testailin missä ne rajat meni, kuinka paljon voin laittaa vastaan ilman että tekemisiini puututaan. En tosin sano etteikö tuohon rajojen laittamiseen olisi voinut olla muita keinoja. Mutta en ole niitä itsekkään vielä tähän päivään saakka keksinyt, koska aresti tai tavaran menetys ei tuntunut missään.
Ei lapsi väkivallalla opi kunnioittamaan muita, se oppii välttämään tilanteita joista joutuu väkivallan kohteeksi. Minua on tukistettu kerran kun kadotin tärkeän esineen, opin sinä päivänä valehtelemaan ja peittelemään erehdyksiäni. Kunnioitusta isäni ei teollaan ansainnut korkeintaan halveksuntaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä saa lapset, jotka ei usko, vaikka sata kertaa on huudettu.
Miten ne voisikaan uskoa, kun sataan kertaan ei ole osoitettu, että ollaan tosissaan.
Meillä lapselle sanotaan kerran ja ennen kuin ehtii toistamaan tekoaan, ollaan se jo estämässä tyyliin "Älä avaa ovea, nyt ei mennä ulos" tarkoittaa tekona sitä, että menen noutamaan lapsen pois ovelta samantien, en vasta sadannen kerran jälkeen. Tukistajavanhempi istuu sohvalla ja karjuu sieltä käskyjää, kunnes kyllästyy ja käy käsiksi lapseen.
Kaikella kunnioituksella, ei se aina noin mene. On lapsia jotka pitää hakea sieltä ovelta pois sata kertaa, eikä ne silti usko vaan esim nauraa päin naamaa tai ei muuten vaan aio totella.
Mitä teet tilanteessa, kun lapsi kiljuu niin että naapurit jo hermostuu? Kun se mukiloi sisarustaan? Kun se heittelee tavaroita? Päivittäin. Jos olet jo miljoonasti kieltänyt, pysäyttänyt, katsonut silmiin, keskustellut, takavarikoinut lelut, pitänyt kiinni, pitänyt sylissä, laittanut jäähylle, koittaa kiinnittää huomio muualle, koittanut palkita, askarrellut tarrataulut ja luvannut yhteistä kivaa tekemistä hyvästä käytöksestä.. koska tosiasia on, ettet tuon kummosia neuvoja tule neuvolastakaan saamaan. Mitä teet? Annat jatkaa muiden terrorisointia? Kun auktoriteettia et mitenkään saa, koska lapsen uhma on sitä tasoa ettei siihen hellän kasvatuksen keinot tehoa? Kun lapsi on valmis uhmaamaam sut hulluuden partaalle, nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä ennenkuin suutut kunnolla?
Vai otat kerran hiuksista sekunniksi kiinni ja sen jälkeen lapsi alkaa kunnioittamaan sinua ja muita ihmisiä sen verran, että nuo edellä mainitut keinot alkaa tehota? Kun lapsi oppii, että hänenkin uhmallaan on rajat?
Ihanko vilpittömästi luulet, että lapsi, jolla on selkeästi puutteita tunteiden käsittelystään muuttaa tapansa kuin taikaiskusta yhdestä kepeästä luunapista? Eikä koskaan enää riehu. Ei varmasti. Joudut turvautumaan laatukonstiisi vain tulevaisuudessa useammin ja useammin.
Ja lisäksi, miten voi olla noin yksinkertainen näkemys kasvattamisesta, että jos en lyö lastani, niin annan hänen terrorisoida kaikkia. No en helvetissä anna. Meilläkin taistellaan ja paljon, jokaiseen perseilyyn puututaan aina napakasti, ikätasosta riippuen teoilla on seuraamuksia ja joskus raivoavaa lasta pidetään vain tiukassa otteessa ettei kenellekään käy mitään. Mutta IKINÄ en lyö lastani. Enkä ketään muutakaan, korkeintaan äärimmäisessä itsepuolustustilanteessa.
En ole tuo jolle vastasit, mutta ihan vilpittömästi uskon. Niin kävi meilläkin ja kerroinkin siitä jo tässä ketjussa. Yksi kerta riitti eikä asialla ole tarvinnut edes uhkailla. Onhan tuokin yhdenlaista pahoinptelyä että lasta pidetään tiukassa otteessa, ei siitä aikuisetkaan pidä ja kun poliisi tekee niin "asiakkailleen" niin jo huudetaan pahoinpitelyä ja vaaditaan inhimillistä käytöstä. Mutta lapsille saa tehdä? Ja te teette toistuvasti. Hävetkää.
Samaa mieltä. Varmaan henkisestikkin aika stressaavaa lapselle tuollainen ympäristö, missä yksikään aikuinen ei ole todellinen auktoriteetti ja siten turvan tuoja. Joka päivä siis huudetaan kotona, pidetään lasta kiinni ettei satuta muita ym? Tämäkö sitten on tervettä?
Vierailija kirjoitti:
Joo, ja tukistaisitko kuritonta teiniä tai vittumaista työkaveria tai riidan keskellä ystävää, sisarusta tai puolusoa? Et varmaan, koska voisit saada samalla mitalka takaisin. Mutta itseäsi pienempää lastako voisit, sehän vaan lamaantuu ja alistuu. Hävetkää te, jotka edes mietitte lasten fyysistä kuritusta!
Eli mitä pitää tehdä kun lapsi ei usko puhetta (tai huutoa tai "pehmeitä" rangaistuksia)?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko tarkoitus siis opettaa lapset tottelemaan salamana ilman että kyseenalaistavat koskaan aikuisen määräyksiä? Jos se on tarkoitus, niin uskon että sen voi saavuttaa ilman tukkapöllyn antamistakin, henkisellä alistamisella ja nöyryyttämisellä voi olla ihan samanlainen vaikutus kuin fyysisellä väkivallallakin.
Itse en ammattikasvattajana ole koskaan ajatellut, että olisi tarkoitus saada lapset tottelemaan heti kun sanotaan. Tarkoitus on luoda rajat, antaa lapselle itse mahdollisuus valita, kyllä lapsi kuin lapsi vastaanottaa mieluummin kehuja ja postiviista palautetta kuin puhutteluja ja negatiivisia seuraamuksia, ilman fyysistä väkivaltaakin.
Itse esitän aina komennot ja seuraamukset lapsille niin, että se antaa lapselle mahdollisuuden toimia myös väärin. Jos vaikka lapsi pomppii sohvalla ja siinä ei saa pomppia, saatan sanoa että "jos pompit vielä sohvalla, niin saat tulla sieltä kokonaan pois" tai isomman kohdalla "jos pompit vielä sohvalla, niin saat mennä tekemään palapelin". Lapsi voi itse päättää, että jatkaako pomppimista, vai totteleeko ja lopettaako, molemmat vaihtoehdot ovat sallittuja, mutta toisesta seuraa jotakin mikä katkaisee lapsen toiminnon ja voi olla lapsesta epämieluisa seuraamus.
Ei tarvitse repiä hiuksista, tuo on hyvin toimivaa, kunhan muistaa olla johdonmukainen ja viedä asian loppuun asti lapsen valinnasta riippuen. Mielestäni tuo myös valmistelee lasta yhteiskunnan jäseneksi: Ei aikuisiakaan yleensä estetä rikkomasta lakia, vaan jokainen on vapaa tekemään sen valinnan, että lakia rikkoo, jos jää kiinni, niin sillä voi olla epämieluisat seuraamukset. Kukaan ei tule aikuisiakaan repimään hiuksista, että nyt et virtsaa siihen talon seinään, aikuinen tekee niinkuin haluaa ja jos poliisi sattuu näkemään niin saa sakot. Aika usein kuitenkin aikuisetkin pääsee pienistä rikkeistä ilman mitään seuraamuksia, koska eivät jää niistä kiinni. Ei sen tarvitse lapsillakaan olla sen ihmeellisempää.
Ja mielestäni on myös tärkeää, että seuraamus ja teko ovat suhteessa toisiinsa: Jos ollaan retkellä ja lapsi lähtee juoksemaan päättömänä eikä tottele mitään, niin silloin pidetään aikuisen kädestä kiinni/istutaan rattaissa ja seuraavalla kerralla ei pääse retkelle mukaan ja tämä myös selitetään lapselle. Sen sijaan sohvalla pomppimisen kanssa voi vaikka hetken päästä yrittää uudelleen, että onnistuisiko se sohvalla istuminen ilman pomppimista.Ei ole koskaan tullut tilannetta, että lapsen satuttaminen olisi edes käynyt mielessä.
Olen ihan samaa mieltä.
Mutta muistuttaisin myös että toisten lasten kasvattaminen ja omien lasten kasvattaminen on kaksi eri asiaa. Itsekkin olen ammattikasvattaja. Hoitolapset ei ole koskaa uhmanneet tai päässeet mun pinnan alle niin miten omat lapset. Vaikka omat lapseni on sentään suhteellisen kilttejä enkä ole joutunut kurittamaan fyysisesti, he ovat välillä saaneet minut totaalisesti väsytettyä ja jonkinlaisen henkisen raivon valtaan. Hoitolapset ei ole koskaan pystyneet samaan, koska suhde hoitolapseen on loppupeleissä aina etäinen ja siihen liittyy vieraskoreutta.
Ap
Se että oma lapsi pääsee "ihon alle" kuten sinä ja yläpeukuttajasi kertovat johtuu siitä että olet väärässä ja lapsi osoittaa tämän. Ette kuitenkaan halua myöntää lapsen oikeassa oloa vaan laitatte lapsen kuriin vääryydellä. Olette auktoritettikasvattajia mutta asemanne perustuu lapsen pelotteluun ja vahvemman oikeuteen ei siihen että lapsenne kunnioittaisi teitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukkapöllyä saa lapset, jotka ei usko, vaikka sata kertaa on huudettu.
Miten ne voisikaan uskoa, kun sataan kertaan ei ole osoitettu, että ollaan tosissaan.
Meillä lapselle sanotaan kerran ja ennen kuin ehtii toistamaan tekoaan, ollaan se jo estämässä tyyliin "Älä avaa ovea, nyt ei mennä ulos" tarkoittaa tekona sitä, että menen noutamaan lapsen pois ovelta samantien, en vasta sadannen kerran jälkeen. Tukistajavanhempi istuu sohvalla ja karjuu sieltä käskyjää, kunnes kyllästyy ja käy käsiksi lapseen.
Kaikella kunnioituksella, ei se aina noin mene. On lapsia jotka pitää hakea sieltä ovelta pois sata kertaa, eikä ne silti usko vaan esim nauraa päin naamaa tai ei muuten vaan aio totella.
Mitä teet tilanteessa, kun lapsi kiljuu niin että naapurit jo hermostuu? Kun se mukiloi sisarustaan? Kun se heittelee tavaroita? Päivittäin. Jos olet jo miljoonasti kieltänyt, pysäyttänyt, katsonut silmiin, keskustellut, takavarikoinut lelut, pitänyt kiinni, pitänyt sylissä, laittanut jäähylle, koittaa kiinnittää huomio muualle, koittanut palkita, askarrellut tarrataulut ja luvannut yhteistä kivaa tekemistä hyvästä käytöksestä.. koska tosiasia on, ettet tuon kummosia neuvoja tule neuvolastakaan saamaan. Mitä teet? Annat jatkaa muiden terrorisointia? Kun auktoriteettia et mitenkään saa, koska lapsen uhma on sitä tasoa ettei siihen hellän kasvatuksen keinot tehoa? Kun lapsi on valmis uhmaamaam sut hulluuden partaalle, nähdäkseen kuinka pitkälle voi mennä ennenkuin suutut kunnolla?
Vai otat kerran hiuksista sekunniksi kiinni ja sen jälkeen lapsi alkaa kunnioittamaan sinua ja muita ihmisiä sen verran, että nuo edellä mainitut keinot alkaa tehota? Kun lapsi oppii, että hänenkin uhmallaan on rajat?
Arvaan kyllä että suurin osa haastavien lasten nykyvanhemmista valitsee sen "annan jatkaa muiden terrorisointia", koska laki. Ja seuraukset näkyy katukuvassa. Ei näihin lapsiin mikään puhe enää tehoa.
Toisilla sitten taas on niitä normaalin helppoja lapsia, eikä ne edes ymmärrä mistä puhutaan. Niille uhma on sitä, että lapsi haluaa itse päättää minkä värisellä lusikalla syö.
Ihan mielenkiintoinen keskustelu kuitenkin. Minulla itselläni on sellainen muistikuva lapsuudesta että huusin äidille törkeyksiä, ihan vaan näyttääkseni sille ja itselleni että voin tehdä mitä haluan. Äiti nappasi lopulta niskavilloista kiinni kun olin tarpeeksi louskuttanut leukojani. Ja se oli ihan hyvä, koska minä nimenomaan testailin missä ne rajat meni, kuinka paljon voin laittaa vastaan ilman että tekemisiini puututaan. En tosin sano etteikö tuohon rajojen laittamiseen olisi voinut olla muita keinoja. Mutta en ole niitä itsekkään vielä tähän päivään saakka keksinyt, koska aresti tai tavaran menetys ei tuntunut missään.
Ei lapsi väkivallalla opi kunnioittamaan muita, se oppii välttämään tilanteita joista joutuu väkivallan kohteeksi. Minua on tukistettu kerran kun kadotin tärkeän esineen, opin sinä päivänä valehtelemaan ja peittelemään erehdyksiäni. Kunnioitusta isäni ei teollaan ansainnut korkeintaan halveksuntaa.
Niin, minua tukistettiin koska huusin äidille törkeyksiä ja mm. paiskoin tavaroita. Jos siitä opin olemaan huutelematta ja riehumatta toiste, niin oikein.
Sinua taas on tukistettu vääristä syistä. Tuskin ketään täällä on sitä mieltä että lasta saa tukistaa, koska hän vahingossa hävitti jonkun tavaran.
Täysin eri asioita, niinkuin nähdään, asia ei ole mustavalkoinen.
Kyllä tukkapöllyä saa antaa. Uskon vanhaan sanontaan, "ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee". Olen aika nuori äiti ja minun lapseni ovat 3 ja 5 -vuotiaat. Saavat säälimättä tukkapöllyä ja selkään, jos tarve vaatii. Jos arvon kakarat ei usko heti, niin sitten itkee ja uskoo.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tukkapöllyä saa antaa. Uskon vanhaan sanontaan, "ken kuritta kasvaa, se kunniatta kuolee". Olen aika nuori äiti ja minun lapseni ovat 3 ja 5 -vuotiaat. Saavat säälimättä tukkapöllyä ja selkään, jos tarve vaatii. Jos arvon kakarat ei usko heti, niin sitten itkee ja uskoo.
Sääliksi käy lapsiasi 😭
Just näin. Aivan käsittämätöntä. Ja sitten luetaan lehdestä kun joku nuori tehnyt sitä ja tätä. Ei paljon ole tarvinnut vastuuta kantaa omista teoista.