Lue keskustelun säännöt.
Kyllä on vaikeaa saada koiranpentua :(
21.02.2017 |
Ollaan ihan tavallinen lapsiperhe ja ollaan etsitty Shetlanninlammaskoiran pentua puolisen vuotta. Tuntuu, että kasvattajilta voedään käsistä nuo pennut ja mikään tavis lapsiperhe, joka etsii kotikoiraa ja harrastuskaveria ei ole listan alkupäässä siinä vaiheessa, kun pennuille etsitään koteja. Osa ei tietysti edes myy lapsiperheeseen koiranpentuja tai haluaa, että koiraa käytetään näyttelyissä jne. Onko tämä nykyään ihan normaali trendi, että koiraa on näin vaikeaa saada? Alkaa ihan usko loppua :(
Kommentit (207)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ota mielummin sellainen rescuepentu. Ihan sydäntä särkee kun lukee niitä tarinoita. Kun teillä olis lämmin koti ja rakkautta taatusti jollekkin metsään hylätylle pikkupennulle. Miks pitää olla joku rotukoira jos ei harrasta näyttelyitä tai jalostusta?
Ehdotus vasn, ei tarvii kenenkään herneitä vetää.Missä niitä "sellaisia rescuepentuja" on tarjolla? Mielellään vielä sen kokoinen ja luonteinen, että pärjää perheessä missä ei ole aiempaa koirakokemusta.
Ei shelttikään ole sen "kokoinen ja luonteinen, että pärjää perheessä missä ei ole aiempaa koirakokemusta".
Facessa on lemmikkummit - sivusto. Otatte sieltä itsellenne kummikoiran ja samalla saatte sitä "koirakokemust", vaikkakin jo valmiiksi koulutetusta koirasta. Jos muutaman viikonlopun jälkeen alkaa näyttää siltä, että ulkoilutus ja kakkojen ja karvojen keräily ei enää huvita, niin tiedätte jättää koko koiran ostamatta.
Miksei sheltti olisi sen kokoinen ja luonteinen, että pärjää kokemattomana lapsiperheessä? Se on kyllä ihan tyypillisesti rotu, jota voi suositella ensimmäiseksi koiraksi. Toki joukossa voi olla vaikeampiakin yksilöitä, mutta todennäköisempää on että se on helppo. Sen sijaan ulkomainen rescuepentu voi olla jotain metsästyskoira-dobermanni-keskiaasialainen päänsyöjäkoira -sekoitusta, minkä kanssa voi olla helisemässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi huokaus, taas pitää saada työkoira sohvatyynyksi... Sheltit, beaglet ja monet terrierit kärsivät siitä, että pienehköinä rotuina niitä pidetään automaattisesti seurakoirina, jotka sopeutuvat sohvaperunan elämään. Koira ei ole onnellinen, jos sitä käytetään kolme kertaa päivässä haistelemassa ne samat hajut kuin ennenkin ja jos aktivointi on sitä neljä kertaa vuodessa ulkona vieressä seuraamista ja tassunantoa takkatulen ääressä. Olette ostamassa itsellenne ongelmia, ja se on se minkä ne kasvattajatkin näkevät. Kasvattajilla on huomattavan paljon tietoa siitä, millaisia ongelmia vääränlainen koiranpito aiheuttaa. Luonnollisesti siitä ei pidetä numeroa, koska kukaan ei myöskään halua leimata omaa rotuaan vaikeaksi. Mutta se tieto siellä on, ja sitä kyllä kannattaa kunnioittaa.
Mietipä itse. Teillä on kuitenkin kolme ihmisistä siellä, jotka vaativat teidän aikuisten aikaa ja energiaa paljon enemmän kuin koira. Ajatus siitä, että lapset tulevat koulusta kotiin, rapsuttelevat koiraa, antavat sille aivopähkinöitä ja käyttävät ulkona, ei vastaa todellisuutta. Lapset jäävät koulusta kavereiden luokse tai koneelle, koiranhoito ei kiinnosta ja pahimmillaan siitä seuraa vain riitoja vanhempienkin kanssa. Samalla kun te vanhemmat otatte vastuullenne tämän uuden lapsen, joka nappaisi teidän arkipäivistänne vähintään sen 1,5h, mielellään enemmän. Onko teillä aidosti niin paljon ylimääräistä aikaa jokaiselle räntäiselle arkipäivällekin? Eikö lapsilla ole harrastuksia? Eikö teidän tarvitse laittaa ruokaa? Onko rahaa niin paljon ylimääräistä, että voitte hoitaa koiran asianmukaisesti jos se vaikka sairastuu? Eikö tosiaan haittaa jos koira syö laukut ja lattialistat, tai repii sohvan tai tapetit? Miltäs tuntuu löysän ulosteen kaapiminen ruohikolta helteessä?
Pahimmillaan teidän arki kuormittuu samalla tavalla, kuin jos saisitte vastuullenne erityislapsen. Eikä mikään kasvattaja pysty takaamaan, että se koira koskaan kommunikoisi teidän kanssa niinkuin haluaisitte, tai tuottaisi teille enemmän mielihyvää kuin mielipahaa. Kysymys varmaan kuuluu, oletteko halukkaita sitoutumaan koiran jokapäiväiseen hoitoon, vaikka se ei käyttäytyisi koskaan niinkuin te haluaisitte.
Ymmärrän sen ajatuksen, että koira voi kauniina (mutta harvalukuisina) aurinkoisina päivinä tuntua parhaalta asialta ikinä, mutta te saisitte sen kaiken hyvän silläkin, että hoidatte säännöllisesti jonkun toisen koiraa...
Facessa on mm. ryhmä Shetlanninlammaskoirat, sielläkin näytti muutamia pentuja olevan tarjolla ja voi myös ilmoittaa ostosuunnitelmistaan ja etsiä sopivaa pentua. Nyt keväällähän on monilla nartuilla juoksut näihin aikoihin ja loppukeväästä ja alkukesästä syntyy varmaan eniten pentueita. Kannattaa nyt olla asialla!
Vierailija kirjoitti:
Voi huokaus, taas pitää saada työkoira sohvatyynyksi... Sheltit, beaglet ja monet terrierit kärsivät siitä, että pienehköinä rotuina niitä pidetään automaattisesti seurakoirina, jotka sopeutuvat sohvaperunan elämään. Koira ei ole onnellinen, jos sitä käytetään kolme kertaa päivässä haistelemassa ne samat hajut kuin ennenkin ja jos aktivointi on sitä neljä kertaa vuodessa ulkona vieressä seuraamista ja tassunantoa takkatulen ääressä. Olette ostamassa itsellenne ongelmia, ja se on se minkä ne kasvattajatkin näkevät. Kasvattajilla on huomattavan paljon tietoa siitä, millaisia ongelmia vääränlainen koiranpito aiheuttaa. Luonnollisesti siitä ei pidetä numeroa, koska kukaan ei myöskään halua leimata omaa rotuaan vaikeaksi. Mutta se tieto siellä on, ja sitä kyllä kannattaa kunnioittaa.
Mietipä itse. Teillä on kuitenkin kolme ihmisistä siellä, jotka vaativat teidän aikuisten aikaa ja energiaa paljon enemmän kuin koira. Ajatus siitä, että lapset tulevat koulusta kotiin, rapsuttelevat koiraa, antavat sille aivopähkinöitä ja käyttävät ulkona, ei vastaa todellisuutta. Lapset jäävät koulusta kavereiden luokse tai koneelle, koiranhoito ei kiinnosta ja pahimmillaan siitä seuraa vain riitoja vanhempienkin kanssa. Samalla kun te vanhemmat otatte vastuullenne tämän uuden lapsen, joka nappaisi teidän arkipäivistänne vähintään sen 1,5h, mielellään enemmän. Onko teillä aidosti niin paljon ylimääräistä aikaa jokaiselle räntäiselle arkipäivällekin? Eikö lapsilla ole harrastuksia? Eikö teidän tarvitse laittaa ruokaa? Onko rahaa niin paljon ylimääräistä, että voitte hoitaa koiran asianmukaisesti jos se vaikka sairastuu? Eikö tosiaan haittaa jos koira syö laukut ja lattialistat, tai repii sohvan tai tapetit? Miltäs tuntuu löysän ulosteen kaapiminen ruohikolta helteessä?
Pahimmillaan teidän arki kuormittuu samalla tavalla, kuin jos saisitte vastuullenne erityislapsen. Eikä mikään kasvattaja pysty takaamaan, että se koira koskaan kommunikoisi teidän kanssa niinkuin haluaisitte, tai tuottaisi teille enemmän mielihyvää kuin mielipahaa. Kysymys varmaan kuuluu, oletteko halukkaita sitoutumaan koiran jokapäiväiseen hoitoon, vaikka se ei käyttäytyisi koskaan niinkuin te haluaisitte.
Ymmärrän sen ajatuksen, että koira voi kauniina (mutta harvalukuisina) aurinkoisina päivinä tuntua parhaalta asialta ikinä, mutta te saisitte sen kaiken hyvän silläkin, että hoidatte säännöllisesti jonkun toisen koiraa...
Minä olen kyllä ihan eri mieltä tästä. Sheltti ei ole mikään "työkoira" vaan viihtyy ihan hyvin seurakoirana. Toki se hyötyy koulutuksesta ja kekseliäänä koirana oppii nopeasti. Mutta en todellakaan oleta, erät koiran kanssa pitäisi erityisesti tehdä jotain töitä. Suurin osa shelteistä on ihan sohvachampioneja ja viihtyvät hyvin niin. T: tuo shelttikasvattaja jostain edelliseltä sivulta
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää olla juuri sheltti? Mikä rodussa miellyttää - toivottavasti ei pelkkä ulkonäkö? Jos mietit koiran luonnetta, mitä toivoisit siltä? Sheltti voi olla haukkuherkkä tai arka, eli sekään ei välttämättä ole helpoin mahdollinen rotu. Kauniitahan ne ovat, mutta sen perusteella ei kannata valita koiraa.
Lähtisin miettimään ensinnä sitä, mitä OIKEASTI haluatte koiralta, ensivaikutelmaa syvemmällä. Sitä kautta voisi lähteä etsimään vaihtoehtoisia rotuja ja myös aueta se, miksi kasvattajat eivät ole heti tarttuneet ostotarjoukseenne.
Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt lukemaani ( alan julkaisuja) niin sheltti ei edes ole mikään lapsiperheen koira arkuutensa vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi huokaus, taas pitää saada työkoira sohvatyynyksi... Sheltit, beaglet ja monet terrierit kärsivät siitä, että pienehköinä rotuina niitä pidetään automaattisesti seurakoirina, jotka sopeutuvat sohvaperunan elämään. Koira ei ole onnellinen, jos sitä käytetään kolme kertaa päivässä haistelemassa ne samat hajut kuin ennenkin ja jos aktivointi on sitä neljä kertaa vuodessa ulkona vieressä seuraamista ja tassunantoa takkatulen ääressä. Olette ostamassa itsellenne ongelmia, ja se on se minkä ne kasvattajatkin näkevät. Kasvattajilla on huomattavan paljon tietoa siitä, millaisia ongelmia vääränlainen koiranpito aiheuttaa. Luonnollisesti siitä ei pidetä numeroa, koska kukaan ei myöskään halua leimata omaa rotuaan vaikeaksi. Mutta se tieto siellä on, ja sitä kyllä kannattaa kunnioittaa.
Mietipä itse. Teillä on kuitenkin kolme ihmisistä siellä, jotka vaativat teidän aikuisten aikaa ja energiaa paljon enemmän kuin koira. Ajatus siitä, että lapset tulevat koulusta kotiin, rapsuttelevat koiraa, antavat sille aivopähkinöitä ja käyttävät ulkona, ei vastaa todellisuutta. Lapset jäävät koulusta kavereiden luokse tai koneelle, koiranhoito ei kiinnosta ja pahimmillaan siitä seuraa vain riitoja vanhempienkin kanssa. Samalla kun te vanhemmat otatte vastuullenne tämän uuden lapsen, joka nappaisi teidän arkipäivistänne vähintään sen 1,5h, mielellään enemmän. Onko teillä aidosti niin paljon ylimääräistä aikaa jokaiselle räntäiselle arkipäivällekin? Eikö lapsilla ole harrastuksia? Eikö teidän tarvitse laittaa ruokaa? Onko rahaa niin paljon ylimääräistä, että voitte hoitaa koiran asianmukaisesti jos se vaikka sairastuu? Eikö tosiaan haittaa jos koira syö laukut ja lattialistat, tai repii sohvan tai tapetit? Miltäs tuntuu löysän ulosteen kaapiminen ruohikolta helteessä?
Pahimmillaan teidän arki kuormittuu samalla tavalla, kuin jos saisitte vastuullenne erityislapsen. Eikä mikään kasvattaja pysty takaamaan, että se koira koskaan kommunikoisi teidän kanssa niinkuin haluaisitte, tai tuottaisi teille enemmän mielihyvää kuin mielipahaa. Kysymys varmaan kuuluu, oletteko halukkaita sitoutumaan koiran jokapäiväiseen hoitoon, vaikka se ei käyttäytyisi koskaan niinkuin te haluaisitte.
Ymmärrän sen ajatuksen, että koira voi kauniina (mutta harvalukuisina) aurinkoisina päivinä tuntua parhaalta asialta ikinä, mutta te saisitte sen kaiken hyvän silläkin, että hoidatte säännöllisesti jonkun toisen koiraa...Minä olen kyllä ihan eri mieltä tästä. Sheltti ei ole mikään "työkoira" vaan viihtyy ihan hyvin seurakoirana. Toki se hyötyy koulutuksesta ja kekseliäänä koirana oppii nopeasti. Mutta en todellakaan oleta, erät koiran kanssa pitäisi erityisesti tehdä jotain töitä. Suurin osa shelteistä on ihan sohvachampioneja ja viihtyvät hyvin niin. T: tuo shelttikasvattaja jostain edelliseltä sivulta
Juuri näin! Koirat sopeutuu toimettomuuteenkin eikä ne jaksa ikuisesti huomiota turhaan kerjätä. Jos se koira syö huonekaluja niin pitää tehdä selväksi ettei niin tehdä! Eihän ihmisetkään fiksuina nisäkkäinä jaksa kokoajan aktivoitua eikä kaikki edes käy ulkona jokapäivä! Silti voivat olla ihan onnellisia ihmisiä. Ihme kun koirista tehdään jotain hemmoteltuja lapsia,joille pitäisi olla kaikkea mahdollista. Kyllä se niin on, että koira aina ihmisensä kouluttaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No sanokaa, että juu, agilityä aiotaan kyllä kokeilla ja muutamassa näyttelyssäkin käydä. Kun raha vaihtaa omistajaa, saatte tehdä pennun kanssa mitä haluatte tai olla tekemättä. Jos ei kyse ole sijoituskoirasta, kasvattajalla ei ole koiraan kaupan jälkeen mitään oikeuksia.
Juuri näin, jos koirasta maksaa 1200-1300 € ja kasvattaja vielä jäävää kauppakirjassa itsensä pois kaikes vastuusta koiran mahdollisten rodulle tyypillisten sairauksien osalta, niin ei tarvitse kyllä ostajakandidaateista rehellinen olla siitä, kuinka hienoja aktiviteetteja sitä nyt koiralle tullaan tarjoamaan. Moni kasvattaja on mennyt vähän päästään sekaisin ja koirat on nostettu elämää suuremmaksi asiaksi.
Ei sitten sattunut tulemaan mieleen että niitä tulevia koteja saattaa se kasvattaja syynätä tarkemmin esim. siksi että sillä on vaikka seuraavat pennut tulossa paljon aktivointia vaativilta koirilta eli pennut ovat todennäköisesti myös samanlaisia... Jos alat kovastikin kusettaa kuinka harrastatte sitä ja tätä koiran kanssa mutta todellisuudessa etsittekin vaan perhe-ja sohvakoiraa niin se kasvattaja kun valkkaa teille se aktiivisen harrastuskoirana sieltä pentueesta niin sittenpä ei ole kellään kivaa kun se pentu kasvaa....
Älkää siis valehdelko kasvattajille, pliis. Yleensä niihin niiden vaatimuksiin on ihan pätevät syyt.
Just näin! Kannattaa olla ihan rehellinen. Vaikka itse en kyllä usko siihen, että koko pentue voisi olla vaikkapa lupaava näyttely tai agilitypoppoo. Joillekin kasvattajille näitä tuntuu kuitenkin syntyvän ihan pelkästään :-D
Itse harrastan rotua, jossa järkevistä vanhemmista tulleista pennuista kaikista saadaan vähintään pienellä vaivalla näyttelyvalioita ja voi harrastaa agilityä, rally-tokoa tms. Harva sopii ensimmäiseksi vain kotikoiraksi lapsiperheeseen, jos ei osata peruskouluttaa ja esim. retkeillä tai muuten ulkoilla paljon koirien kanssa. Ei erikoinen koiraharrastus ole itseisarvo, mutta paneutuminen koiran tarpeisiin ja yhteiskuntakelpoisuuteen on. Ja tosiaan joskus joku koira voi olla se erityislapsi, ei ihan hiffaa maailman menoa, on äärettömän vietikäs (pakko-oireinen) tai muuten vain äärevä joltain osin ja kaikki koulutustarmo menee perusasioiden toistamiseen ja harrastukset jäävät sikseen. Tavallisella ihmisellä ei yleensä ole osaamista erityiskoirien koulutukseen vaan silloin pitää hakea lisäoppia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi huokaus, taas pitää saada työkoira sohvatyynyksi... Sheltit, beaglet ja monet terrierit kärsivät siitä, että pienehköinä rotuina niitä pidetään automaattisesti seurakoirina, jotka sopeutuvat sohvaperunan elämään. Koira ei ole onnellinen, jos sitä käytetään kolme kertaa päivässä haistelemassa ne samat hajut kuin ennenkin ja jos aktivointi on sitä neljä kertaa vuodessa ulkona vieressä seuraamista ja tassunantoa takkatulen ääressä. Olette ostamassa itsellenne ongelmia, ja se on se minkä ne kasvattajatkin näkevät. Kasvattajilla on huomattavan paljon tietoa siitä, millaisia ongelmia vääränlainen koiranpito aiheuttaa. Luonnollisesti siitä ei pidetä numeroa, koska kukaan ei myöskään halua leimata omaa rotuaan vaikeaksi. Mutta se tieto siellä on, ja sitä kyllä kannattaa kunnioittaa.
Mietipä itse. Teillä on kuitenkin kolme ihmisistä siellä, jotka vaativat teidän aikuisten aikaa ja energiaa paljon enemmän kuin koira. Ajatus siitä, että lapset tulevat koulusta kotiin, rapsuttelevat koiraa, antavat sille aivopähkinöitä ja käyttävät ulkona, ei vastaa todellisuutta. Lapset jäävät koulusta kavereiden luokse tai koneelle, koiranhoito ei kiinnosta ja pahimmillaan siitä seuraa vain riitoja vanhempienkin kanssa. Samalla kun te vanhemmat otatte vastuullenne tämän uuden lapsen, joka nappaisi teidän arkipäivistänne vähintään sen 1,5h, mielellään enemmän. Onko teillä aidosti niin paljon ylimääräistä aikaa jokaiselle räntäiselle arkipäivällekin? Eikö lapsilla ole harrastuksia? Eikö teidän tarvitse laittaa ruokaa? Onko rahaa niin paljon ylimääräistä, että voitte hoitaa koiran asianmukaisesti jos se vaikka sairastuu? Eikö tosiaan haittaa jos koira syö laukut ja lattialistat, tai repii sohvan tai tapetit? Miltäs tuntuu löysän ulosteen kaapiminen ruohikolta helteessä?
Pahimmillaan teidän arki kuormittuu samalla tavalla, kuin jos saisitte vastuullenne erityislapsen. Eikä mikään kasvattaja pysty takaamaan, että se koira koskaan kommunikoisi teidän kanssa niinkuin haluaisitte, tai tuottaisi teille enemmän mielihyvää kuin mielipahaa. Kysymys varmaan kuuluu, oletteko halukkaita sitoutumaan koiran jokapäiväiseen hoitoon, vaikka se ei käyttäytyisi koskaan niinkuin te haluaisitte.
Ymmärrän sen ajatuksen, että koira voi kauniina (mutta harvalukuisina) aurinkoisina päivinä tuntua parhaalta asialta ikinä, mutta te saisitte sen kaiken hyvän silläkin, että hoidatte säännöllisesti jonkun toisen koiraa...Minä olen kyllä ihan eri mieltä tästä. Sheltti ei ole mikään "työkoira" vaan viihtyy ihan hyvin seurakoirana. Toki se hyötyy koulutuksesta ja kekseliäänä koirana oppii nopeasti. Mutta en todellakaan oleta, erät koiran kanssa pitäisi erityisesti tehdä jotain töitä. Suurin osa shelteistä on ihan sohvachampioneja ja viihtyvät hyvin niin. T: tuo shelttikasvattaja jostain edelliseltä sivulta
Juuri näin! Koirat sopeutuu toimettomuuteenkin eikä ne jaksa ikuisesti huomiota turhaan kerjätä. Jos se koira syö huonekaluja niin pitää tehdä selväksi ettei niin tehdä! Eihän ihmisetkään fiksuina nisäkkäinä jaksa kokoajan aktivoitua eikä kaikki edes käy ulkona jokapäivä! Silti voivat olla ihan onnellisia ihmisiä. Ihme kun koirista tehdään jotain hemmoteltuja lapsia,joille pitäisi olla kaikkea mahdollista. Kyllä se niin on, että koira aina ihmisensä kouluttaa!
Niin totta. Yleensä ne ovat ihmiset, jotka opettavat koirasta levottoman hyrrän jatkuvalla aktivoimisella. Bortsupiireissä tämä etenkin on huomattu, kokemattomien omistajien kohdalla. Kun heille sanotaan, että bortsu on aktiivinen koira, niin he tulkitsevat sen niin että pennulle pitää koko ajan keksiä jotain aktiviteettiä. Sitten kun se kasvaa, niin päivitellään kun se on levoton eikä osaa asettua aloilleen. Itse opetan kaikki pennut pienestä pitäen rauhoittumaan, myös ne bortsut. Kotona ei hösäillä mitään ylimääräisiä namin piilotuksia sun muuta jos koira on levoton. T: shelttikasvattaja
Adoptoikaa lapsi, käy paljon helpommin :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi huokaus, taas pitää saada työkoira sohvatyynyksi... Sheltit, beaglet ja monet terrierit kärsivät siitä, että pienehköinä rotuina niitä pidetään automaattisesti seurakoirina, jotka sopeutuvat sohvaperunan elämään. Koira ei ole onnellinen, jos sitä käytetään kolme kertaa päivässä haistelemassa ne samat hajut kuin ennenkin ja jos aktivointi on sitä neljä kertaa vuodessa ulkona vieressä seuraamista ja tassunantoa takkatulen ääressä. Olette ostamassa itsellenne ongelmia, ja se on se minkä ne kasvattajatkin näkevät. Kasvattajilla on huomattavan paljon tietoa siitä, millaisia ongelmia vääränlainen koiranpito aiheuttaa. Luonnollisesti siitä ei pidetä numeroa, koska kukaan ei myöskään halua leimata omaa rotuaan vaikeaksi. Mutta se tieto siellä on, ja sitä kyllä kannattaa kunnioittaa.
Mietipä itse. Teillä on kuitenkin kolme ihmisistä siellä, jotka vaativat teidän aikuisten aikaa ja energiaa paljon enemmän kuin koira. Ajatus siitä, että lapset tulevat koulusta kotiin, rapsuttelevat koiraa, antavat sille aivopähkinöitä ja käyttävät ulkona, ei vastaa todellisuutta. Lapset jäävät koulusta kavereiden luokse tai koneelle, koiranhoito ei kiinnosta ja pahimmillaan siitä seuraa vain riitoja vanhempienkin kanssa. Samalla kun te vanhemmat otatte vastuullenne tämän uuden lapsen, joka nappaisi teidän arkipäivistänne vähintään sen 1,5h, mielellään enemmän. Onko teillä aidosti niin paljon ylimääräistä aikaa jokaiselle räntäiselle arkipäivällekin? Eikö lapsilla ole harrastuksia? Eikö teidän tarvitse laittaa ruokaa? Onko rahaa niin paljon ylimääräistä, että voitte hoitaa koiran asianmukaisesti jos se vaikka sairastuu? Eikö tosiaan haittaa jos koira syö laukut ja lattialistat, tai repii sohvan tai tapetit? Miltäs tuntuu löysän ulosteen kaapiminen ruohikolta helteessä?
Pahimmillaan teidän arki kuormittuu samalla tavalla, kuin jos saisitte vastuullenne erityislapsen. Eikä mikään kasvattaja pysty takaamaan, että se koira koskaan kommunikoisi teidän kanssa niinkuin haluaisitte, tai tuottaisi teille enemmän mielihyvää kuin mielipahaa. Kysymys varmaan kuuluu, oletteko halukkaita sitoutumaan koiran jokapäiväiseen hoitoon, vaikka se ei käyttäytyisi koskaan niinkuin te haluaisitte.
Ymmärrän sen ajatuksen, että koira voi kauniina (mutta harvalukuisina) aurinkoisina päivinä tuntua parhaalta asialta ikinä, mutta te saisitte sen kaiken hyvän silläkin, että hoidatte säännöllisesti jonkun toisen koiraa...Minä olen kyllä ihan eri mieltä tästä. Sheltti ei ole mikään "työkoira" vaan viihtyy ihan hyvin seurakoirana. Toki se hyötyy koulutuksesta ja kekseliäänä koirana oppii nopeasti. Mutta en todellakaan oleta, erät koiran kanssa pitäisi erityisesti tehdä jotain töitä. Suurin osa shelteistä on ihan sohvachampioneja ja viihtyvät hyvin niin. T: tuo shelttikasvattaja jostain edelliseltä sivulta
Mun sheltti oli puhdas työkoira voimakkaan paimennusvietin takia. Älykäs koira, joka nautti niin lehmien paimentamisesta kuin agilitysta.
Vierailija kirjoitti:
Voi huokaus, taas pitää saada työkoira sohvatyynyksi... Sheltit, beaglet ja monet terrierit kärsivät siitä, että pienehköinä rotuina niitä pidetään automaattisesti seurakoirina, jotka sopeutuvat sohvaperunan elämään. Koira ei ole onnellinen, jos sitä käytetään kolme kertaa päivässä haistelemassa ne samat hajut kuin ennenkin ja jos aktivointi on sitä neljä kertaa vuodessa ulkona vieressä seuraamista ja tassunantoa takkatulen ääressä. Olette ostamassa itsellenne ongelmia, ja se on se minkä ne kasvattajatkin näkevät. Kasvattajilla on huomattavan paljon tietoa siitä, millaisia ongelmia vääränlainen koiranpito aiheuttaa. Luonnollisesti siitä ei pidetä numeroa, koska kukaan ei myöskään halua leimata omaa rotuaan vaikeaksi. Mutta se tieto siellä on, ja sitä kyllä kannattaa kunnioittaa.
Mietipä itse. Teillä on kuitenkin kolme ihmisistä siellä, jotka vaativat teidän aikuisten aikaa ja energiaa paljon enemmän kuin koira. Ajatus siitä, että lapset tulevat koulusta kotiin, rapsuttelevat koiraa, antavat sille aivopähkinöitä ja käyttävät ulkona, ei vastaa todellisuutta. Lapset jäävät koulusta kavereiden luokse tai koneelle, koiranhoito ei kiinnosta ja pahimmillaan siitä seuraa vain riitoja vanhempienkin kanssa. Samalla kun te vanhemmat otatte vastuullenne tämän uuden lapsen, joka nappaisi teidän arkipäivistänne vähintään sen 1,5h, mielellään enemmän. Onko teillä aidosti niin paljon ylimääräistä aikaa jokaiselle räntäiselle arkipäivällekin? Eikö lapsilla ole harrastuksia? Eikö teidän tarvitse laittaa ruokaa? Onko rahaa niin paljon ylimääräistä, että voitte hoitaa koiran asianmukaisesti jos se vaikka sairastuu? Eikö tosiaan haittaa jos koira syö laukut ja lattialistat, tai repii sohvan tai tapetit? Miltäs tuntuu löysän ulosteen kaapiminen ruohikolta helteessä?
Pahimmillaan teidän arki kuormittuu samalla tavalla, kuin jos saisitte vastuullenne erityislapsen. Eikä mikään kasvattaja pysty takaamaan, että se koira koskaan kommunikoisi teidän kanssa niinkuin haluaisitte, tai tuottaisi teille enemmän mielihyvää kuin mielipahaa. Kysymys varmaan kuuluu, oletteko halukkaita sitoutumaan koiran jokapäiväiseen hoitoon, vaikka se ei käyttäytyisi koskaan niinkuin te haluaisitte.
Ymmärrän sen ajatuksen, että koira voi kauniina (mutta harvalukuisina) aurinkoisina päivinä tuntua parhaalta asialta ikinä, mutta te saisitte sen kaiken hyvän silläkin, että hoidatte säännöllisesti jonkun toisen koiraa...
Olipa paljon typeriä olettamuksia, en muuta sano.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi huokaus, taas pitää saada työkoira sohvatyynyksi... Sheltit, beaglet ja monet terrierit kärsivät siitä, että pienehköinä rotuina niitä pidetään automaattisesti seurakoirina, jotka sopeutuvat sohvaperunan elämään. Koira ei ole onnellinen, jos sitä käytetään kolme kertaa päivässä haistelemassa ne samat hajut kuin ennenkin ja jos aktivointi on sitä neljä kertaa vuodessa ulkona vieressä seuraamista ja tassunantoa takkatulen ääressä. Olette ostamassa itsellenne ongelmia, ja se on se minkä ne kasvattajatkin näkevät. Kasvattajilla on huomattavan paljon tietoa siitä, millaisia ongelmia vääränlainen koiranpito aiheuttaa. Luonnollisesti siitä ei pidetä numeroa, koska kukaan ei myöskään halua leimata omaa rotuaan vaikeaksi. Mutta se tieto siellä on, ja sitä kyllä kannattaa kunnioittaa.
Mietipä itse. Teillä on kuitenkin kolme ihmisistä siellä, jotka vaativat teidän aikuisten aikaa ja energiaa paljon enemmän kuin koira. Ajatus siitä, että lapset tulevat koulusta kotiin, rapsuttelevat koiraa, antavat sille aivopähkinöitä ja käyttävät ulkona, ei vastaa todellisuutta. Lapset jäävät koulusta kavereiden luokse tai koneelle, koiranhoito ei kiinnosta ja pahimmillaan siitä seuraa vain riitoja vanhempienkin kanssa. Samalla kun te vanhemmat otatte vastuullenne tämän uuden lapsen, joka nappaisi teidän arkipäivistänne vähintään sen 1,5h, mielellään enemmän. Onko teillä aidosti niin paljon ylimääräistä aikaa jokaiselle räntäiselle arkipäivällekin? Eikö lapsilla ole harrastuksia? Eikö teidän tarvitse laittaa ruokaa? Onko rahaa niin paljon ylimääräistä, että voitte hoitaa koiran asianmukaisesti jos se vaikka sairastuu? Eikö tosiaan haittaa jos koira syö laukut ja lattialistat, tai repii sohvan tai tapetit? Miltäs tuntuu löysän ulosteen kaapiminen ruohikolta helteessä?
Pahimmillaan teidän arki kuormittuu samalla tavalla, kuin jos saisitte vastuullenne erityislapsen. Eikä mikään kasvattaja pysty takaamaan, että se koira koskaan kommunikoisi teidän kanssa niinkuin haluaisitte, tai tuottaisi teille enemmän mielihyvää kuin mielipahaa. Kysymys varmaan kuuluu, oletteko halukkaita sitoutumaan koiran jokapäiväiseen hoitoon, vaikka se ei käyttäytyisi koskaan niinkuin te haluaisitte.
Ymmärrän sen ajatuksen, että koira voi kauniina (mutta harvalukuisina) aurinkoisina päivinä tuntua parhaalta asialta ikinä, mutta te saisitte sen kaiken hyvän silläkin, että hoidatte säännöllisesti jonkun toisen koiraa...
Tässä keskusteluketjussa ei ole yksikään tapaus ollut ottamassa koiraa mainitsemillasi kriteereillä, esim. jättämällä koira lapsen vastuulle. Paljon omia tulkintojasi ja oletuksia, jotka eivät pidä paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ihan totta. Niin on totiseksi ja sisäänpäin lämpiäväksi monet koirapiirit menneet eikä koiran ottajalla saisi olla muuta elämää kuin se koiraharrastus. On käynyt jopa mielessä pelastaa pentu tuollaiselta kasvattajalta. Eihän koiran kuulu olla mikään näyttelykappale tai harrastaa vaan mennä omistajansa mukaan eikä omistaja koiran mukaan.
Niin samaa mieltä! Kuinka moni koira olisi onnellisempi kotikoirana ja harrastuskaverina mitä stressaantuneena näyttelykehässä juoksutettavana. Ymmärrän, että kasvattajat hakevat pakolliset näyttelytulokset jalostuskoirilleen ja toivovat joitakin pentuja käytettävän näyttelyissä, mutta semmosta yletöntä vaatimusta näyttelyistä yms en ymmärrä. Ja se on totinen tosi, että joka pentueessa ei voi olla 100% näyttelykelpoisia yksilöitä. Tai vaihtoehtoisesti 100% työkoirayksilöitä, vaikka kuinka olisi se työlinjainen suku. Näitäkin tapauksia on, että koira on otettu nimenomaan työkoiraksi ja sitten ei ole ollutkaan soveltuva työhönsä. Tämä jos mikä harmittaa ostajaa ja syystä. Että myös kasvattajalla on suuri vastuu tuossa kohtaa, että millä statuksella pentua myy ja välillä tuntuu, että kasvattajat ei itsekään näe tai halua nähdä sitä mahdollisuutta, että joka ikinen pentu ei ole lupaava vaikka työkoiraksi. Koirapiireissä on myös paljon olettamuksia tai asenteita, että koira on elämässä sijalla yksi. Omalla kohdallani se on kyllä niin, että oireettoman koiran terveystarkit saa siinä kohtaa odottaa pari kuukautta, jos tulee lapsen kohdalla rahareikä. Tätäkin olen kuullut ihmeteltävän, että miksei koiran tarkkeja hoideta ajallaan just silloin kuin "pitäisi"... No ei hoideta, kun lapsi menee edelle eikä koiraan liittyvillä asioilla ole oikeasti kiire, kun koira voi hyvin.
Tuttua minullekin tuo, että ihmetellään ihan avoimesti miten lapsen etu menee koiran edun edelle. Harrastan koirani kanssa aktiivisesti ja nämä em. kommentit on kuultu nimenomaan harrastuspiireissä niiltä koiran omistajilta, jotka ovat lapsettomia, yksineläjiä, 30+ ikäisiä ja elämässä on työ ja koirat ja niiden kanssa harrastaminen. Fanaattisuutta löytyy yllättävän paljon koirapiireistä. Siksi ehkä suosittelisin kotikoirasta haaveilevalle pienimutoista kasvatusta harjoittavaa kasvattajaa, jonka perheeseen kuuluu lapsia jne eikä kasvatus yms ole niin tiukkapipoista. Nämä kasvattajat ovat ihan yhtä vastuullisia kuin ne huippu koiria tavoittelevat kasvattajatkin (joiden pennut ei todella päädy lapsiperheisiin). Ehkä jossain mielessä jopa vastuullisempaakin kasvatusta, kun pentuetta suunnitellessa tärkeintä on terveys ja hyvä luonne. Esim. agilityyn koiran pitäisi olla sähäkkä mikä taas tekee sen, että luonne ei ole helpoimmasta päästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Prototyyppi kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi huokaus, taas pitää saada työkoira sohvatyynyksi... Sheltit, beaglet ja monet terrierit kärsivät siitä, että pienehköinä rotuina niitä pidetään automaattisesti seurakoirina, jotka sopeutuvat sohvaperunan elämään. Koira ei ole onnellinen, jos sitä käytetään kolme kertaa päivässä haistelemassa ne samat hajut kuin ennenkin ja jos aktivointi on sitä neljä kertaa vuodessa ulkona vieressä seuraamista ja tassunantoa takkatulen ääressä. Olette ostamassa itsellenne ongelmia, ja se on se minkä ne kasvattajatkin näkevät. Kasvattajilla on huomattavan paljon tietoa siitä, millaisia ongelmia vääränlainen koiranpito aiheuttaa. Luonnollisesti siitä ei pidetä numeroa, koska kukaan ei myöskään halua leimata omaa rotuaan vaikeaksi. Mutta se tieto siellä on, ja sitä kyllä kannattaa kunnioittaa.
Mietipä itse. Teillä on kuitenkin kolme ihmisistä siellä, jotka vaativat teidän aikuisten aikaa ja energiaa paljon enemmän kuin koira. Ajatus siitä, että lapset tulevat koulusta kotiin, rapsuttelevat koiraa, antavat sille aivopähkinöitä ja käyttävät ulkona, ei vastaa todellisuutta. Lapset jäävät koulusta kavereiden luokse tai koneelle, koiranhoito ei kiinnosta ja pahimmillaan siitä seuraa vain riitoja vanhempienkin kanssa. Samalla kun te vanhemmat otatte vastuullenne tämän uuden lapsen, joka nappaisi teidän arkipäivistänne vähintään sen 1,5h, mielellään enemmän. Onko teillä aidosti niin paljon ylimääräistä aikaa jokaiselle räntäiselle arkipäivällekin? Eikö lapsilla ole harrastuksia? Eikö teidän tarvitse laittaa ruokaa? Onko rahaa niin paljon ylimääräistä, että voitte hoitaa koiran asianmukaisesti jos se vaikka sairastuu? Eikö tosiaan haittaa jos koira syö laukut ja lattialistat, tai repii sohvan tai tapetit? Miltäs tuntuu löysän ulosteen kaapiminen ruohikolta helteessä?
Pahimmillaan teidän arki kuormittuu samalla tavalla, kuin jos saisitte vastuullenne erityislapsen. Eikä mikään kasvattaja pysty takaamaan, että se koira koskaan kommunikoisi teidän kanssa niinkuin haluaisitte, tai tuottaisi teille enemmän mielihyvää kuin mielipahaa. Kysymys varmaan kuuluu, oletteko halukkaita sitoutumaan koiran jokapäiväiseen hoitoon, vaikka se ei käyttäytyisi koskaan niinkuin te haluaisitte.
Ymmärrän sen ajatuksen, että koira voi kauniina (mutta harvalukuisina) aurinkoisina päivinä tuntua parhaalta asialta ikinä, mutta te saisitte sen kaiken hyvän silläkin, että hoidatte säännöllisesti jonkun toisen koiraa...Minä olen kyllä ihan eri mieltä tästä. Sheltti ei ole mikään "työkoira" vaan viihtyy ihan hyvin seurakoirana. Toki se hyötyy koulutuksesta ja kekseliäänä koirana oppii nopeasti. Mutta en todellakaan oleta, erät koiran kanssa pitäisi erityisesti tehdä jotain töitä. Suurin osa shelteistä on ihan sohvachampioneja ja viihtyvät hyvin niin. T: tuo shelttikasvattaja jostain edelliseltä sivulta
Mun sheltti oli puhdas työkoira voimakkaan paimennusvietin takia. Älykäs koira, joka nautti niin lehmien paimentamisesta kuin agilitysta.
Niin, sinulla on voinut olla vietikäs yksilö, mitä olet kouluttanut paljon. Tottakai koira oppii nauttimaan tekemisestä, etenkin jos sillä on siihen edellytyksiä. Siltikään se ei tee sheltistä "työkoiraa".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää olla juuri sheltti? Mikä rodussa miellyttää - toivottavasti ei pelkkä ulkonäkö? Jos mietit koiran luonnetta, mitä toivoisit siltä? Sheltti voi olla haukkuherkkä tai arka, eli sekään ei välttämättä ole helpoin mahdollinen rotu. Kauniitahan ne ovat, mutta sen perusteella ei kannata valita koiraa.
Lähtisin miettimään ensinnä sitä, mitä OIKEASTI haluatte koiralta, ensivaikutelmaa syvemmällä. Sitä kautta voisi lähteä etsimään vaihtoehtoisia rotuja ja myös aueta se, miksi kasvattajat eivät ole heti tarttuneet ostotarjoukseenne.Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt lukemaani ( alan julkaisuja) niin sheltti ei edes ole mikään lapsiperheen koira arkuutensa vuoksi.
Tuo shelttien arkuus on kyllä sellainen ärsyttävä stereotypia joka aina tulee tällaisissa keskusteluissa esiin. Mulla on sheltti, joka haluaa tutustua kaikkiin ihmisiin ja eläimiin, tällainen oli myös lapsuudenperheeni sheltti aikoinaan. Omani kanssa ollaan lähiseudulta treffailtu ainakin paria kymmentä shelttiä, näistä "arkoja" voi sanoa olleen ehkä yksi. Sekin vain aluksi hieman varautunut. Sheltin arkuus riippuu paljon emän käyttäytymisestä (ostajan kannattaa tähän kiinnittää huomiota), mutta myös sosiaalistamisen onnistumisesta/epäonnistumisesta! Ei se ole mikään rodunomainen piirre. "Pidättyväisyys", mikä mainitaan sheltin luonnekuvauksessa usein on eri asia - joskaan en kovin usein törmää myöskään pidättyväisiin tapauksiin. Huomattavasti enemmän näkee niitä, jotka häntää heiluttaen tulevat nuolemaan naamaa heti.
Vierailija kirjoitti:
Facessa on mm. ryhmä Shetlanninlammaskoirat, sielläkin näytti muutamia pentuja olevan tarjolla ja voi myös ilmoittaa ostosuunnitelmistaan ja etsiä sopivaa pentua. Nyt keväällähän on monilla nartuilla juoksut näihin aikoihin ja loppukeväästä ja alkukesästä syntyy varmaan eniten pentueita. Kannattaa nyt olla asialla!
Enpä usko, että ovat kovin vaikeita myydä, joten ovat ryhmässä myynnissä varmaan ihan sen takia, että kasvattaja löytäisi pennulle ostajan, jolla on aiempaa kokemusta Shelteistä jne. Shelttiryhmässä, kun on tietysti paljon kokeneita shelttiläisiä.
Pari vuotta sitten etsittiin leonberginkoiran pentua.No otettiin sitten yhteyttä yhteen kenneliin kun sielä oli pennut. Kasvattaja vastas, että dinne pitää mennä ensin käymään ja luomaan joku hemmetin kaverisuhde ennen ku edes harkitsee että voisimme saada pennun. Sitten jos pennun ostaa se pitää punnita kerran viikossa ja ilmoittaa hänelle ja syöttää samaa ruokaa mitä hän ja merkkiä ei saa vaihtaa ja hintahan oli suunnilleen 90€ säkki.Myös pitäis ruveta käymään kylässä näyttämässä sielä tätä koiraa sille kasvattajalle yms. Ja koirallahan oli hintaa1600€.
Jäi kyllä ostamatta ja ostettiin sitten toisesta kennelistä ja siellä ei ollut mitään ihme vaatimuksia ja ihan normaali koira siitä kasvoi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitää olla juuri sheltti? Mikä rodussa miellyttää - toivottavasti ei pelkkä ulkonäkö? Jos mietit koiran luonnetta, mitä toivoisit siltä? Sheltti voi olla haukkuherkkä tai arka, eli sekään ei välttämättä ole helpoin mahdollinen rotu. Kauniitahan ne ovat, mutta sen perusteella ei kannata valita koiraa.
Lähtisin miettimään ensinnä sitä, mitä OIKEASTI haluatte koiralta, ensivaikutelmaa syvemmällä. Sitä kautta voisi lähteä etsimään vaihtoehtoisia rotuja ja myös aueta se, miksi kasvattajat eivät ole heti tarttuneet ostotarjoukseenne.Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt lukemaani ( alan julkaisuja) niin sheltti ei edes ole mikään lapsiperheen koira arkuutensa vuoksi.
Tuo shelttien arkuus on kyllä sellainen ärsyttävä stereotypia joka aina tulee tällaisissa keskusteluissa esiin. Mulla on sheltti, joka haluaa tutustua kaikkiin ihmisiin ja eläimiin, tällainen oli myös lapsuudenperheeni sheltti aikoinaan. Omani kanssa ollaan lähiseudulta treffailtu ainakin paria kymmentä shelttiä, näistä "arkoja" voi sanoa olleen ehkä yksi. Sekin vain aluksi hieman varautunut. Sheltin arkuus riippuu paljon emän käyttäytymisestä (ostajan kannattaa tähän kiinnittää huomiota), mutta myös sosiaalistamisen onnistumisesta/epäonnistumisesta! Ei se ole mikään rodunomainen piirre. "Pidättyväisyys", mikä mainitaan sheltin luonnekuvauksessa usein on eri asia - joskaan en kovin usein törmää myöskään pidättyväisiin tapauksiin. Huomattavasti enemmän näkee niitä, jotka häntää heiluttaen tulevat nuolemaan naamaa heti.
Niinpä! Sheltin rotumääritelmään ei kuulu arkuus ja vastuullinen kasvattaja lähtökohtaisesti valikoi pentujen vanhemmat niin, ettei astuta arkoja yksilöitä.
Me kun etsittiin Shelttiä niin yksi ihan vastuullinen ja niissä piireissä maineikas kasvattaja sanoi minulle, että ei myy meille pentua, koska pentujen emä on arka. Siinä vaiheessa olin itsekin sitä mieltä, että en todella edes halua pentua kyseiseltä kasvattajalta, jos pennuttaa aran koiran. Perusteena pennuttamiselle oli se, että kun koira oli niin mieletön agilitytykki, joten voisi periytyä jälkeläisillekin tuo ominaisuus... Lisäksi oli sitten arka eikä millään tavoin helposti lähestyttävä.
Ei shelttikään ole sen "kokoinen ja luonteinen, että pärjää perheessä missä ei ole aiempaa koirakokemusta".
Facessa on lemmikkummit - sivusto. Otatte sieltä itsellenne kummikoiran ja samalla saatte sitä "koirakokemust", vaikkakin jo valmiiksi koulutetusta koirasta. Jos muutaman viikonlopun jälkeen alkaa näyttää siltä, että ulkoilutus ja kakkojen ja karvojen keräily ei enää huvita, niin tiedätte jättää koko koiran ostamatta.