Kyllä on vaikeaa saada koiranpentua :(

http://koirarodut.suntuubi.com/?cat=79

"Sopeutuvaisen luonteensa ansiosta shetlanninlammaskoira sopii monenlaisiin perheisiin. Se sopii yhtä hyvin innokkaaksi ja helposti ohjattavissa olevaksi harrastuskoiraksi kuin omistajaansa kiintyväksi seurakoiraksikin. Voidakseen hyvin sheltti ei välttämättä tarvitse lenkkeilyn lisäksi muuta erityistä toimintaa, mutta harrastuskoirana se toimii erinomaisesti niin agilityssä kuin tokossakin. Se sopii yksinäiselle vanhukselle, mutta myös perhekoiraksi. Sheltin voi antaa jopa kouluikäisen lapsen talutettavaksi, koska se ei yleensä vedä hihnassa, eikä käyttäydy aggressiivisesti.

Sheltti sopii hyvin myös ensimmäiseksi koiraksi, koska rotu on luonteensa vuoksi hyvin helppo arjessa. Se on sosiaalinen, ei ärhentele muille eläimille, eikä sillä ole useimmille palveluskoirille tyypillistä taipumusta reagoida aggressiivisesti uhkaan (=terävyys), eikä taipumusta vartioida reviiriään aggressiivisesti."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmillista sinänsä että haluatte tietyn rodun, netti on pullollaan kodittomia koiria, myös pentuja :(

mutta toivottavasti löydätte teille sopivan koiran!

Nimenomaan vastuullinen ihminen tutustuu rotuihin ja valitsee itselleen sopivan. Se ei ole mikään harmi.

Vastuullinen ihminen tutustuu koiriin ja valitsee itselleen sopivan koiran. Se, että joku trendikäs rotu näyttää kivalta farmarin vieressä ei kerro koirayksilöstä välttämättä mitään ja parhaimmillaankin vain arvion.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että on vaikeaa! :)

Tottakai menee edelle sellaiset perheet jotka aktiiviharrastaa ja menee mahdollisimman paljon koiran ehdoilla. Siis jos vaihtoehtona on kaksi perhettä, niin tottakai tuollainen vie voiton, ei kai se mikään yllätys voi kenellekkään olla?

Elämää ei voi eikä pidä elää koiran ehdoilla. Koira sopeutuu perheensä elämään eikä toisinpäin.

T. Sheltin omistaja

Samaa mieltä! En missään tapauksessa etsi perhettä, joka "elää koiran ehdoilla". Käsittämätön ja kamala ajatus. Laitan aktiiviharrastajat muiden edelle siksi, että heillä on yleensä kokemusta ja järkeä koiran kasvattamiseen, mutta ehkä vielä tärkeämpi syy on siinä, että kisaava koira on "esillä". Se on ensinnäkin parhaimmillaan mainos kasvatustyölleni mutta se tarkoittaa myös sitä, että minulla on mahdollisuus nähdä sitä kisoissa ja seurata sen elämää. T: kasvattaja

Itse ainakin tarkoitin juuri tuota koiran ehdoilla elämisellä. Että ei se koira ole vain lisäys siihen arkeen, vaan sen takia pitää myös harrastaa ja lenkkeillä, kenties aktiivisemmin kuin on lenkkeilty ja harrastettu ilman koiraa.

Eli mieluummin myydään aktiivikotiin, jossa eletään koira huomionoottaen, nähdään ehkä paljonkin vaivaa koiran vuoksi, matksustetaan kisoihin/näyttelyihin, trimmataan, käydään treeneissä ja liikutetaan.

Itse harrastan koirieni kanssa, tai harrastelen ja sekin vie jo yllättävän paljon aikaa ja energiaa, elämäni oli TÄYSIN erilaista ennenkuin ensimmäisen koirani otin. Siinä mielessä siis "koiran ehdoilla" eläminen on varmasti monenkin kasvattajan mielestä positiivinen ilmiö. Itselläni ei ole shelttiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallista, että rescue-koirista on tuo kuva, että ovat kaikki traumatisoituneita sekopäitä. Aika paljon on niitäkin rescue-tapauksia, jotka ovat syntyneet sen jälkeen tai vähän ennen kun niiden emo on pelastettu eli ovat tottuneet ihmisiin ja kasvaneet niiden keskuudessa eläen aikalailla tavallista koiranelämää. Toki jotkut joutuvat sitten elämään kennelioloissakin, mutta mitenpä se joidenkin ihan suomalaisten kennelien oloista sitten eroaa (mittakaava toki voi olla suurempi). Jonkin verran noita pentuja otetaan nuorena ihan kotihoitoonkin, joten ainoa ero tuollaiseen kalliiseen rotupentuun on se, etteivät ne ole mitään hienoa rotua ja varta vasten teetetty tähän maailmaan, jossa koiria on jo ihan liikaa.

Minulla on rescue-koiria ja sanoisin, että hyvä jos niistä on kuva, että ovat kaikki traumatisoituneita sekopäitä, koska sellaisen sieltä voi kuitenkin helpostikkin saada, huonohermoisen, sosiaalistamattoman, jolla voi olla huonoja kokemuksia.

Omani ovat pikkupentuina tarhalle päätyneitä, eivät olleet tottuneet lapsiin, miehiin, sisätiloissa elämiseen, yksin olemiseen (ilman toisia koiria), hinassa kävelemiseen, erilaisiin ympäristöihin jne. Ongelmia oli aluksi PALJON ja ihan varmasti hyvin moni olisi niiden kanssa luovuttanutkin. Itselläni oli rahkeita kuitenkin jatkaa, yksinasuminen on varmasti ollut yksi suuri etu (ei lapsia, joten olen voinut keskittää kaiken energiani koiriini, eikä ole lapset olleet vaarassa). Tarhaoloissa koirat saavat hyvin vähän yksilöllistä hoitoa, arat yksilöt eivät tarhaoloissa totu ihmisiin, koska pysyttelevät syrjässä ja sosiaaliset kaverinsa vievät kaiken huomion

Ei ole rescue-koirankaan etu, että se otetaan omistajalle joka elää jossain pilvilinnassa ja kuvittelee ettei rescue-tausta toisi mitään ongelmia yhteiselämään, joskus voikin tietysti olla näin, mutta minusta on parasta aina varautua siihen pahimpaan vaihtoehtoon.

Ja kyllä rotukoirassa on paljonkin eroa rescue-koiraan nähden, rotukoirasta tietää edes suunta-antavan arvion sen mahdollisista luonteenpiirteistä, vieteistä jne. Sekin on etu, että vanhemmat ovat nähtävissä ja luonne selvillä, koska monet luonneominaisuudet ja esim. huonohermoisuus on periytyvää. Rescue-koiran kohdalla ovat usein täysi arvoitus että mitä sieltä tulee ja pennun kohdalla, että millaiseksi se kasvaa, varsinkin suoraan tai lähes suoraan tarhalta otettuna (joku vuoden kotihoidossa ollut ehkä eri asia).

Eli kun otit tietoisesti ongelmakoiria niin kaikki rescuet on ongelmakoiria? Mulla taas on noin 3-vuotiaana mulle tullut rescue joka oli jo tullessaan tottunut ihmisiin, ääniin, kissoihin, lapsiin ja perustottelevaisuus oli hallussa. Aluksi oli totuttelemista mutta jos nimenomaan ottaa rescuen joka on sosiaalistettu ja päästään terve, saa koiran joka on sosiaalistettu ja päästään terve ihan samalla todennäköisyydellä kuin koirantuottajaltakin otettaessa.

Koiran ehdoilla eläminen on hieman eri asia kuin koiran kanssa harrastaminen jne.

Huh, pennun etsintä on tosi rankkaa. Itsellä ehti tulla jo ihan masentava olo, kun ei kelvattu niin monelle kasvattajalle. Aina oli parempia, jotka meni ohi. Viimein sitten natsasi ja pentu löytyi :)

Ei mitään työkoiraa perheeseen!

Hermot menee kaikilta,sekä koiralta että ihmisiltä.

Jos teillä on lammastila niin sitten asia on toinen.

Vierailija kirjoitti:

Ei mitään työkoiraa perheeseen!

Hermot menee kaikilta,sekä koiralta että ihmisiltä.

Jos teillä on lammastila niin sitten asia on toinen.

Ja vielä lisäisin että koira on vain vähän aikaa pentu,seuraavat 10-15 vuotta se on aikuinen koira tarpeineen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallista, että rescue-koirista on tuo kuva, että ovat kaikki traumatisoituneita sekopäitä. Aika paljon on niitäkin rescue-tapauksia, jotka ovat syntyneet sen jälkeen tai vähän ennen kun niiden emo on pelastettu eli ovat tottuneet ihmisiin ja kasvaneet niiden keskuudessa eläen aikalailla tavallista koiranelämää. Toki jotkut joutuvat sitten elämään kennelioloissakin, mutta mitenpä se joidenkin ihan suomalaisten kennelien oloista sitten eroaa (mittakaava toki voi olla suurempi). Jonkin verran noita pentuja otetaan nuorena ihan kotihoitoonkin, joten ainoa ero tuollaiseen kalliiseen rotupentuun on se, etteivät ne ole mitään hienoa rotua ja varta vasten teetetty tähän maailmaan, jossa koiria on jo ihan liikaa.

Minulla on rescue-koiria ja sanoisin, että hyvä jos niistä on kuva, että ovat kaikki traumatisoituneita sekopäitä, koska sellaisen sieltä voi kuitenkin helpostikkin saada, huonohermoisen, sosiaalistamattoman, jolla voi olla huonoja kokemuksia.

Omani ovat pikkupentuina tarhalle päätyneitä, eivät olleet tottuneet lapsiin, miehiin, sisätiloissa elämiseen, yksin olemiseen (ilman toisia koiria), hinassa kävelemiseen, erilaisiin ympäristöihin jne. Ongelmia oli aluksi PALJON ja ihan varmasti hyvin moni olisi niiden kanssa luovuttanutkin. Itselläni oli rahkeita kuitenkin jatkaa, yksinasuminen on varmasti ollut yksi suuri etu (ei lapsia, joten olen voinut keskittää kaiken energiani koiriini, eikä ole lapset olleet vaarassa). Tarhaoloissa koirat saavat hyvin vähän yksilöllistä hoitoa, arat yksilöt eivät tarhaoloissa totu ihmisiin, koska pysyttelevät syrjässä ja sosiaaliset kaverinsa vievät kaiken huomion

Ei ole rescue-koirankaan etu, että se otetaan omistajalle joka elää jossain pilvilinnassa ja kuvittelee ettei rescue-tausta toisi mitään ongelmia yhteiselämään, joskus voikin tietysti olla näin, mutta minusta on parasta aina varautua siihen pahimpaan vaihtoehtoon.

Ja kyllä rotukoirassa on paljonkin eroa rescue-koiraan nähden, rotukoirasta tietää edes suunta-antavan arvion sen mahdollisista luonteenpiirteistä, vieteistä jne. Sekin on etu, että vanhemmat ovat nähtävissä ja luonne selvillä, koska monet luonneominaisuudet ja esim. huonohermoisuus on periytyvää. Rescue-koiran kohdalla ovat usein täysi arvoitus että mitä sieltä tulee ja pennun kohdalla, että millaiseksi se kasvaa, varsinkin suoraan tai lähes suoraan tarhalta otettuna (joku vuoden kotihoidossa ollut ehkä eri asia).

Eli kun otit tietoisesti ongelmakoiria niin kaikki rescuet on ongelmakoiria? Mulla taas on noin 3-vuotiaana mulle tullut rescue joka oli jo tullessaan tottunut ihmisiin, ääniin, kissoihin, lapsiin ja perustottelevaisuus oli hallussa. Aluksi oli totuttelemista mutta jos nimenomaan ottaa rescuen joka on sosiaalistettu ja päästään terve, saa koiran joka on sosiaalistettu ja päästään terve ihan samalla todennäköisyydellä kuin koirantuottajaltakin otettaessa.

Lueppa kirjoitukseni uudestaan. Kirjoitin siellä, että voi saada toisenlaisenkin, mutta minusta on parasta varautua siihen pahimpaan. Jos varautuu vain siihen unelmakoiraan kun sinullakin on sellainen, niin mitä sitten kun tuleekin se huonohermoinen stressierkki niinkuin minun koirani? Koira vaan uuteen kotiin, kun ei ollutkaan niinkuin sinulla?

Kuitenkaan niitä kotihoidossa olevia ei älyttömästi ole tarjolla ja nekin joita on, ovat usein jollain tavalla ongelmakoiria, siis ne, jotka on jo esim. vuoden odottaneet omaa kotia.

Vierailija kirjoitti:

Koiran ehdoilla eläminen on hieman eri asia kuin koiran kanssa harrastaminen jne.

Ei kai tuolle asialle ole mitään yleispätevää määrettä? Mutta hyvä kun asia tuli eteen, niin sain avattua, että mitä minä sillä tarkoitin.

Ja kyllä koiran kanssa harrastaminen on edelleen minusta koiran ehdoilla elämistä. Pitää olla harrastuksissa ja kisamatkoilla, ei voi olla silloin jossain muualla. Ja kyllä koiraa pitää lenkittää säännöllisesti, ruokkia, harjata (ainakin shelttiä) jne. Mielestäni se on koiran ehdoilla elämistä. Ei voi omistaa koiraa, jos ei elä sen ehdoilla, "olen tässä sillä ehdolla että huolehdit minun perustarpeistani, joihin aktivointikin kuuluu".

Shelteillä on aina ollut vähän tuo että kasvattajat kasvattavat niitä näyttelykoiriksi eikä kotilemmikeiksi, mikä on harmillista koska Sheltit ovat kilttejä ja älykkäitä koiria jotka tulevat toimeen ihmisten kanssa. Kokeile etsiä jotain värivirheellistä tms jonka saattaisi saada halvemmallakin? Samanlainen koira kuin muutkin sheltit mutta turkissa on liikaa/liian vähän jotain väriä ettei täytä näyttelykoiran määritelmää. Tai sijoituskoira? 

Rescuekoirat ovat jalo ajatus ja kunnioitan kaikkia jotka sellaisen ottavat, mutta lapsiperheissä voi olla haaste koska rescuekoirilla on usein jonkinlaista vaivaa tai traumoja jotka vaikuttavat sosiaalisuuteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi huokaus, taas pitää saada työkoira sohvatyynyksi... Sheltit, beaglet ja monet terrierit kärsivät siitä, että pienehköinä rotuina niitä pidetään automaattisesti seurakoirina, jotka sopeutuvat  sohvaperunan elämään. Koira ei ole onnellinen, jos sitä käytetään kolme kertaa päivässä haistelemassa ne samat hajut kuin ennenkin ja jos aktivointi on sitä neljä kertaa vuodessa ulkona vieressä seuraamista ja tassunantoa takkatulen ääressä. Olette ostamassa itsellenne ongelmia, ja se on se minkä ne kasvattajatkin näkevät. Kasvattajilla on huomattavan paljon tietoa siitä, millaisia ongelmia vääränlainen koiranpito aiheuttaa. Luonnollisesti siitä ei pidetä numeroa, koska kukaan ei myöskään halua leimata omaa rotuaan vaikeaksi. Mutta se tieto siellä on, ja sitä kyllä kannattaa kunnioittaa.

Mietipä itse. Teillä on kuitenkin kolme ihmisistä siellä, jotka vaativat teidän aikuisten aikaa ja energiaa paljon enemmän kuin koira. Ajatus siitä, että lapset tulevat koulusta kotiin, rapsuttelevat koiraa, antavat sille aivopähkinöitä ja käyttävät ulkona, ei vastaa todellisuutta. Lapset jäävät koulusta kavereiden luokse tai koneelle, koiranhoito ei kiinnosta ja pahimmillaan siitä seuraa vain riitoja vanhempienkin kanssa. Samalla kun te vanhemmat otatte vastuullenne tämän uuden lapsen, joka nappaisi teidän arkipäivistänne vähintään sen 1,5h, mielellään enemmän. Onko teillä aidosti niin paljon  ylimääräistä aikaa jokaiselle räntäiselle arkipäivällekin? Eikö lapsilla ole harrastuksia? Eikö teidän tarvitse laittaa ruokaa? Onko rahaa niin paljon ylimääräistä, että voitte hoitaa koiran asianmukaisesti jos se vaikka sairastuu? Eikö tosiaan haittaa jos koira syö laukut ja lattialistat, tai repii sohvan tai tapetit? Miltäs tuntuu löysän ulosteen kaapiminen ruohikolta helteessä?

Pahimmillaan teidän arki kuormittuu samalla tavalla, kuin jos saisitte vastuullenne erityislapsen. Eikä mikään kasvattaja pysty takaamaan, että se koira koskaan kommunikoisi teidän kanssa niinkuin haluaisitte, tai tuottaisi teille enemmän mielihyvää kuin mielipahaa. Kysymys varmaan kuuluu, oletteko halukkaita sitoutumaan koiran jokapäiväiseen hoitoon, vaikka se ei käyttäytyisi koskaan niinkuin te haluaisitte.

Ymmärrän sen ajatuksen, että koira voi kauniina (mutta harvalukuisina) aurinkoisina päivinä tuntua parhaalta asialta ikinä, mutta te saisitte sen kaiken hyvän silläkin, että hoidatte  säännöllisesti jonkun toisen koiraa...

Minä olen kyllä ihan eri mieltä tästä. Sheltti ei ole mikään "työkoira" vaan viihtyy ihan hyvin seurakoirana. Toki se hyötyy koulutuksesta ja kekseliäänä koirana oppii nopeasti. Mutta en todellakaan oleta, erät koiran kanssa pitäisi erityisesti tehdä jotain töitä. Suurin osa shelteistä on ihan sohvachampioneja ja viihtyvät hyvin niin. T: tuo shelttikasvattaja jostain edelliseltä sivulta

Näin juuri. Sheltit eivät ole mitään raskaan työn työkoiria jotka ahdistuvat jos virikettä ei ole kymmenen tuntia päivässä ja oma hehtaarin kokoinen piha-alue juostavaksi. Nykypäivänä ovat jalostettuja juurikin enemmän koti- ja näyttelykoiriksi. Todella helppo, älykäs ja rauhallinen rotu, oli myös oma ensikoirani. 

Ei se ole mikään trendi. Hyvää koiraa on aina saanut odottaa ja hyvä kasvattaja yleensä tekee pennut niin tarkkaan, että suurimmalla osalla on jo koti ennen astutustakin. Paperillisia, terveistä vanhemmista olevia koiria ei ole tarkoituskaan saada heti, kun siltä tuntuu, vaan se vaatii myös koiran ottajalta työtä ja tekemistä. Siinä jyvätkin erottuvat akanoista. Ei ollut aikoinaan ihmekään esimerkiksi odottaa neljä vuotta labradorinpentua.

Voitte tietysti tehdä kuten kunnon wt-perhe ja ottaa paperittoman koiran koska heti-mulle-kaikki-nyt, tukea eläinrääkkäystä ja ihmetellä koiranne terveys- ja käyttäytysmiongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Shelteillä on aina ollut vähän tuo että kasvattajat kasvattavat niitä näyttelykoiriksi eikä kotilemmikeiksi, mikä on harmillista koska Sheltit ovat kilttejä ja älykkäitä koiria jotka tulevat toimeen ihmisten kanssa. Kokeile etsiä jotain värivirheellistä tms jonka saattaisi saada halvemmallakin? Samanlainen koira kuin muutkin sheltit mutta turkissa on liikaa/liian vähän jotain väriä ettei täytä näyttelykoiran määritelmää. Tai sijoituskoira? 

Rescuekoirat ovat jalo ajatus ja kunnioitan kaikkia jotka sellaisen ottavat, mutta lapsiperheissä voi olla haaste koska rescuekoirilla on usein jonkinlaista vaivaa tai traumoja jotka vaikuttavat sosiaalisuuteen. 

Ihan "kotilemmikkejä" ne näyttelykoiratkin ovat. Viettävät ihan tavallista koiran elämää, ja käyvät välillä näyttelyssä.

Kun hankin ensimmäisen koirani, olin ihan innoissani että nyt aletaan harrastamaan kaikkea koiran kanssa. Missään en ole niin paljon tavannut kyttäämistä, selän takana mollaamista sekä kauheaa meuhkaamista kuin koiranäyttelyissä. 

Agilityyn ei päästy ollenkaan, kerho järjesti kerran vuodessa koetilaisuuden jossa sitten valittiin sopivat koirat niiden treeneihin. Varsinaista sisäpiirin touhua ei hyvää päivää.

Vierailija kirjoitti:

Kun hankin ensimmäisen koirani, olin ihan innoissani että nyt aletaan harrastamaan kaikkea koiran kanssa. Missään en ole niin paljon tavannut kyttäämistä, selän takana mollaamista sekä kauheaa meuhkaamista kuin koiranäyttelyissä. 

Agilityyn ei päästy ollenkaan, kerho järjesti kerran vuodessa koetilaisuuden jossa sitten valittiin sopivat koirat niiden treeneihin. Varsinaista sisäpiirin touhua ei hyvää päivää.

Tätä ei moni uskoisi todeksi, mutta näin se vain on joissakin koirapiireissä :( Onneksi isommilta paikkakunnilta löytyy koirakouluja missä voi päästä testaamaan tokoa, rally-tokoa, koiratanssia jne.

Kannattaa valita se shelttikasvattaja sen mukaan mitä on itse ajatellut tehdä koiran kanssa. On selvää ettei ne ammattimaisesti harrastavat kasvattajat myy pentua pilattavaksi lapsiperheeseen. Tavoitteet on paljon korkeammalla. Joku perheen keskellä koiria kasvattaja taas ehkä arvostaa enemmän sitä, että koira saa mukavan elämän perheen keskellä sopivasti virikkeellistettynä.

Vierailija kirjoitti:

Kun hankin ensimmäisen koirani, olin ihan innoissani että nyt aletaan harrastamaan kaikkea koiran kanssa. Missään en ole niin paljon tavannut kyttäämistä, selän takana mollaamista sekä kauheaa meuhkaamista kuin koiranäyttelyissä. 

Agilityyn ei päästy ollenkaan, kerho järjesti kerran vuodessa koetilaisuuden jossa sitten valittiin sopivat koirat niiden treeneihin. Varsinaista sisäpiirin touhua ei hyvää päivää.

Agilityn alkeiskurssille on monessa kaupungissa vaikea päästä. Jos laji oikeasti kiinnostaa, niin alkeet voi käydä opiskelemassa maksullisella kurssilla ja sitten hakea ryhmäpaikkaa jostain koiraseurasta. Alkeiden opettaminen vaatii paljon resursseja seuroilta, harvoin siihen jaksetaan ryhtyä, etenkään niin että otettaisiin ulkopuolisia kursseille :( Ei se ole sisäänpäinlämpiävyydestä niinkään kiinni vaan ihan siitä resurssien ja mielenkiinnon puutteesta. Näyttelypiireissä on joo paljon ikäviä ihmisiä, mutta on siellä mukavaakin porukkaa.

Miksi ette vaan pelasta jotain koditonta koiraa? Mikä siinä rotukoirassa (ja pennussa) on niin tärkeää? Harrastuskaveriksi ja kotikoiraksi pitäisi kelvata kyllä ihan muutkin rodut sekarotuisesta lähtien. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi ette vaan pelasta jotain koditonta koiraa? Mikä siinä rotukoirassa (ja pennussa) on niin tärkeää? Harrastuskaveriksi ja kotikoiraksi pitäisi kelvata kyllä ihan muutkin rodut sekarotuisesta lähtien. 

Omalta osaltani vastaan tähän, että meidän kohdalla roduksi on valikoitunut tietyistä syistä Sheltti. Se miksi emme halua rescue-koiraa tai sekarotuista on se, että rescue-koiran historiasta ei aina voi tietää (voi aiheuttaa myöhemmin isoja ongelmia) ja sekarotuisen kanssa voi huonossa lykyssä käydä niin, että pentu saa kaikkien rotujen perinnölliset viat ja sairaudet. Se, että lähtisin tunnepohjalta pelastamaan kodittoman koiran ei ole ensinnäkään millään tavoin järkevää, koska minun koirakokemus ei riitä sellaiseen enkä halua ottaa riskejä. Lisäksi arvostan hyvää ja pitkäjänteistä kasvatustyötä ja kasvattajan tarjoamaa tukea. Olen myös omalta osaltani valmis panostamaan Shelttipentuni (toivottavasti sellaisen vielä saamme!) terveystarkastuksiin mikä myös edistää koko rodun terveyttä jne. En tiedä miksi tämä tietyn rotukoiran haluaminen herättää tunteita ja kannanottoja sekarotuisen, rescue-koiran tms puolesta. Jossain määrin ainakin nämä penturescue-tapaukset voi ruokkia pentutehtailua.

T. Ap