Vanhuksena yksinäisimpiä on ne, joilla on lapsia

Kyllä isotätini 95-v suuri surun aihe on että KAIKKI ystävät ovat jo kuolleet. Tuttavien kuulumisia hän seuraa sanomalehden kuolinilmoitukset-sivuilta.

Mutta koska hän on varsin mukava täti, kyllä meitä vierailijoita silti riittää.

Joo, hieman haiskahtaa kuten jo joku mainitsikin vela-propangadalta.

AP sanoo tekevänsä työtä yksinäisten parissa, joten hänen palveluiden piiriin hakeutuu todennäköisesti enemmin henkilö joka on aktiivinen ja sosiaalinen kuin passiivinen vanhus. Se ovatko nämä "hiljaiset" yksinäiset lapsettomia vai lapsellisia niin ken tietää.

Jos kellään ei ole esittää faktoja yksinäisten vanhusten taustoista ja yksinäisyyden syistä niin aika huteralla pohjalla tämäkin "musta tuntuu" aloitus on.

Meilläkin mummo valittaa, kun kukaan ei käy, mutta tosiasiassa kyllä käy. Lapset viikottain, myös ne kauempana asuvat vähintään kolme kertaa kuukaudessa. Lastenlapset osa kuukausittain, kauempana asuvat joitakin kertoja vuodessa. Muita sukulaisia ja ystäviä osa kuukausittain ja osa  joitakin kertoja vuodessa. Siivooja kerran viikossa. Naapurit päivittäin.

En itse tapaa sukua tai ystäviä niin usein kuin mitä mummoni, monesti vieraita ei käy pariin kuukauteen enkä minäkään käy missään muualla kuin töissä. Olen introvertti ja nautin yksinäisyydestä. Mummo taas on elänyt koko ikänsä maalla, missä porukkaa lappasi sisään ja ulos tasaisena virtana. Oli kesäapulaisia, mökkiläisiä, kesävieraita, vuokralaisia, serkkuja, pikkuserkkuja, entisiä naapureita jne. Päivittäin ovesta pukkasi sisään porukkaa mutta nyt kaupungissa ihmiset eivät noin vain änkeä vierailulle ja se tekee mummosta yksinäisen. Odotukset ovat niin erilaiset.

En siis ihan kaikkea yksinäisyyttä ottaisi kovin tosissaan. Paljon se vanhus voi tehdä itsekin. Toinen mummini kävi ahkerasti veteraanien retkillä ja seurakunnan tapahtumissa kuolemaansa asti. Puuhaa riitti jokaiselle päivälle, vaikka sukulaiset asuivat 200-600 km päässä ja kävivät noin kerran kuussa. Vanhustenhoidossa pitäisi myös sitä vanhusta itseään kannustaa parantamaan elinolojaan. Ystäväni 90-vuotias mummo käy viikottain tapaamassa pitkäaikaissairaita, lukee siellä itseään nuoremmille uutisia ja alkaa olla jo ihan vakiokalustoa osastolla. Ja hyvä niin, koska ystäväni asuu ulkomailla ja mummon lapset ovat jo kuolleet. Vain yksi lapsenlapsi käy katsomassa viikottain, mutta mummo osaa ottaa elämästä kaiken irti.

On niitäkin vanhuksia joilla ei ole toleranssia sietää muita ihmisiä. Jopa läheisten kanssa on riitaista. Jos muut ovat aina olleet "väärässä", niin sama meno vanhana. Sitten lasten mukanaan tuomat saman talon äidit loitontuvat monella vuosien saatossa. Samaan aikaan se lapseton on luonut sydänystävyyksiä ihan paljaana itsenään kaikkine virheineen ilman tuota lapsisidettä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös töissä vanhainkodissa ja tehnyt aivan päinvastaisen havainnon. Toki on lapsia, jotka eivät käy, mutta todella moni käy. Kotihoidossa, jossa myös olen työskennellyt, tämä näkyy kuitenkin räikeästi niin, että heidän, joilla omaisia (usein nimenomaan lapsia) ei ole, puolia ei kukaan pidä. Kukaan ei välitä.

Mutta eihän vanhuksille riitä se, että lapset käyvät. Lasten pitäisi olla siellä koko ajan. Muuttaa sinne asumaan. Istua vanhuksen sängyn vierellä mieluiten koko päivän. Toki vanhus ymmärtää että niin ei tapahdu. Mutta on silti yksinäinen. Kuinka moni vanhus muka on tyytyväinen, kun lapset käyvät kerran vuodessa? Kuukaudessa? Viikossa? Silti huokaillaan aina, miten yksinäistä on.

Ja jos olet töissä kotihoidossa, sinunhan ja muiden samaa työtä tekevien pitäisi olla niitä jotka pitävät vanhuksen puolia. Vai teitä vastaanko vanhuksen pitäisi puoliaan pitää vai mitä?

Ihan loogista minusta, että lapsia hankkineet ovat yksinäisimpiä. Se seuran tarve on saanut aikanaan hankkimaan lapsia eikä perusluonne muutu vanhana. Sitten taas ne, joilla ei lapsia ole, eivät niin kovasti kaipaa sitä seuraa ja sukua ympärilleen, vanhanakaan.

Tämä on kyllä ihan totta. Minun äitiini otti yhteyttä isoäitini lääkäri, joka oli huolestunut mummoni yksinäisyydestä (mummo on siis antanut sairaalalle vain äitini numeron ja kaikki asiat täytyy hänen huonon kuulosta vuoksi hoitaa äitini kautta). Oli kuulemma valitellut, kuinka elämä on niin tyhjää ja sisällötöntä ja kuinka hän joutuu olemaan niin paljon yksin. Ja että olisi mukavaa, että läheisetkin kävisivät säännöllisesti kylässä. ???

Äitini soittaa mummolleni kolme kertaa päivässä. Kerran viikossa he käyvät yhdessä kaupassa, kerran viikossa äitini käy mummon puolesta kaupassa ja ostokset viedessään jää kahville ja joka lauantai äitini menee mummoni luokse saunottamaan tämän. Minä käyn ainakin kerran kahdessa viikossa mummolla kylässä (asun toisella paikkakunnalla). Siskoni ja veljeni tekevät samoin. Mummo käy naapurinsa kanssa päivittäin lenkillä, hänen siskonsa vierailee vähintään kaksi kertaa viikossa ja joka kerta kun olen siellä vierailulla, kertoilee mummo keitä kaikkia on sillä viikolla tavannut. Voin sanoa, että oma sosiaalinen elämäni on olematonta tuon rinnalla ja siltikin sitä lääkärille valitetaan, kun edes läheiset ei piipahda kylässä säännöllisesti. 

Joku jossain toisessa ketjussa ehdotti vanhuksen luo 'vierailuvihkoa' johon kaikki voivat merkitä käyntinsä niin siitä voi sitten helposti mummoakkm muistuttaa, että olihan Risto täällä eilen käymässä ja teki lettuja tms. Mainio neuvo!

Ei toimi. Omalla äidilläni on muisti täysin kunnossa, mutta silti valittaa yksinäisyyttään. Minulla ei ole ikinä ollut yhtä vilkasta sosiaalista elämää kuin hänellä jäätyään eläkkeelle. Mikään ei vain riitä.

Vierailija kirjoitti:

Joskus ihmetellyt itsekin tuota sanontaa, että kannattaa tehdä lapsia, niin joku huolehtii kun on vanhna. Meillä ainakin mummo lempattiin hoitokotiin liki heti kun ei tullut enää omillaan toimeen ja käytiin katsomassa pari kertaa vuodessa.

Tuo on kai jäänne niiltä ajoilta, kun vanhukset jäivät lastensa nurkkiin pyörimään. Epäilen, että ei se vanhus silloinkaan kyllä ollut huomion keskipiste vaan taakka kaikille, yksi ruokittava ja hoidettava lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös töissä vanhainkodissa ja tehnyt aivan päinvastaisen havainnon. Toki on lapsia, jotka eivät käy, mutta todella moni käy. Kotihoidossa, jossa myös olen työskennellyt, tämä näkyy kuitenkin räikeästi niin, että heidän, joilla omaisia (usein nimenomaan lapsia) ei ole, puolia ei kukaan pidä. Kukaan ei välitä.

Mutta eihän vanhuksille riitä se, että lapset käyvät. Lasten pitäisi olla siellä koko ajan. Muuttaa sinne asumaan. Istua vanhuksen sängyn vierellä mieluiten koko päivän. Toki vanhus ymmärtää että niin ei tapahdu. Mutta on silti yksinäinen. Kuinka moni vanhus muka on tyytyväinen, kun lapset käyvät kerran vuodessa? Kuukaudessa? Viikossa? Silti huokaillaan aina, miten yksinäistä on.

Ja jos olet töissä kotihoidossa, sinunhan ja muiden samaa työtä tekevien pitäisi olla niitä jotka pitävät vanhuksen puolia. Vai teitä vastaanko vanhuksen pitäisi puoliaan pitää vai mitä?

Ihan loogista minusta, että lapsia hankkineet ovat yksinäisimpiä. Se seuran tarve on saanut aikanaan hankkimaan lapsia eikä perusluonne muutu vanhana. Sitten taas ne, joilla ei lapsia ole, eivät niin kovasti kaipaa sitä seuraa ja sukua ympärilleen, vanhanakaan.

Asia on niin, että esim. kotihoidossa on varattuna n. 10 minuuttia/ asiakas. Se on epäinhimillistä, eikä siinä ajassa ehdi mitään. Määräykset toimintatavoista tulevat kuitenkin ylempää, ei niitä mikään ruohonjuuritason hoitaja määrää. Vanhuksen omaisten sanomisilla on suurempi painoarvo kuin hoitajan sanomisilla. Hoitajasta hankkiudutaan korkeintaan eroon (moni lähtee itse). Omaiset taas ovat useimmiten nimen omaan lapsia.

Kysyn vielä: mitä tai ketä vastaan vanhuksen on puoliaan pidettävä? Enkä tosiaan usko, että koulutetun ammattilaisen sanomiset olisivat vähemmän arvoisia kuin omaisen. Eri asia, viitsiikö se koulutettu ammattilainen mitään sanoa. Mutta ei viitsi moni omainenkaan.

Puolien pitämisellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että kotihoidon käyntien määrää pitäisi nostaa. Voi olla, että jokainen hoitaja, joka paikalla käy, on sitä mieltä, että asiakkaan luona pitäisi käydä enemmän, tai henkilö ei enää ole kotikunnossa. Tästä huolimatta mitään ei tapahdu, koska kustannukset. Usein omaiset (=lapset) sitten ajavat tätä asiaa Ja minkä ihmeen vuoksi luulet, että hoitajat avautuvat tästä aina nimettöminä? Juuri siksi, että se on potkut, mikäli tällaisia asioita tuo julkisesti esiin tai edes kovin kärkkäästi omalle johdolle. Jos omaisia (=lapsia) ei ole, tilanne ei muutu. Sellaiselle vanhukselle on helpompi määrätä vähemmän käyntejä, kun ei kukaan ole vahtimassa ja vaatimassa.

Tuo "sitten tulee potkut"-selitys on yleensä käytössä niillä, jotka ovat liian laiskoja puuttumaan vääryyksiin.

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi hyvä syy olla vela. Pysyy säpäkät sosiaaliset ympyrät sinne mummoksi asti.

Toivottavasti pääset samaan vanhainkotiin ystäviesi kanssa. Monet vanhukset ovat kotiensa vankeja, kun kunto ei riitä ulkona liikkumiseen. Siinä ei sitten paljon kylästellä.

Vierailija kirjoitti:

Ne erakko-velat tulevat kärsimään siitä, että heidän puoliaan ei pidä kukaan.

Kun itse ei ole töysin toimintakykyinen enää henkisesti tai on pudonnut senaikaisesta asiointitavasta (kuten nykyiset vanhukset nettipankista), niin on hyvä olla joku lähwinen auttamassa.

Joku kunnallinen holhooja ei ole läheskään yhtä hyvä kuin vanhuksen tunteva omainen.

Kuka esim vaatii vanhukselle lisää kotikäyntejä tai laitospaikkaa, jos ei oo omaista.

Eli suunnittelet ryhtyväsi yhdeksi niistä vanhuksista, joka ei viitsi opetella yhtään mitään vaan huutaa apua nuoremmilta ihan kaikkeen? Joka on jatkuvassa sotatilassa maailman kanssa, aina jonkun pitää "pitää puolia". Jotain kasvotonta vihollista vastaan.

Tulet olemaan sille omaisellesi taakka.

Minun vaarini muuten opetteli tietokoneen käytön 9-kymppisenä.

Sit ku ollaan vanhoja pidetään ite puolemme, koska some.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jälleen yksi hyvä syy olla vela. Pysyy säpäkät sosiaaliset ympyrät sinne mummoksi asti.

Toivottavasti pääset samaan vanhainkotiin ystäviesi kanssa. Monet vanhukset ovat kotiensa vankeja, kun kunto ei riitä ulkona liikkumiseen. Siinä ei sitten paljon kylästellä.

Ja kodin vangiksi päätyy, kun makaa sohvalla 10 vuotta ja odottaa että muut tulevat käymään. Itse ei suostu menemään mihinkään eikä tapaamaan muita kuin sukulaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös töissä vanhainkodissa ja tehnyt aivan päinvastaisen havainnon. Toki on lapsia, jotka eivät käy, mutta todella moni käy. Kotihoidossa, jossa myös olen työskennellyt, tämä näkyy kuitenkin räikeästi niin, että heidän, joilla omaisia (usein nimenomaan lapsia) ei ole, puolia ei kukaan pidä. Kukaan ei välitä.

Mutta eihän vanhuksille riitä se, että lapset käyvät. Lasten pitäisi olla siellä koko ajan. Muuttaa sinne asumaan. Istua vanhuksen sängyn vierellä mieluiten koko päivän. Toki vanhus ymmärtää että niin ei tapahdu. Mutta on silti yksinäinen. Kuinka moni vanhus muka on tyytyväinen, kun lapset käyvät kerran vuodessa? Kuukaudessa? Viikossa? Silti huokaillaan aina, miten yksinäistä on.

Ja jos olet töissä kotihoidossa, sinunhan ja muiden samaa työtä tekevien pitäisi olla niitä jotka pitävät vanhuksen puolia. Vai teitä vastaanko vanhuksen pitäisi puoliaan pitää vai mitä?

Ihan loogista minusta, että lapsia hankkineet ovat yksinäisimpiä. Se seuran tarve on saanut aikanaan hankkimaan lapsia eikä perusluonne muutu vanhana. Sitten taas ne, joilla ei lapsia ole, eivät niin kovasti kaipaa sitä seuraa ja sukua ympärilleen, vanhanakaan.

Asia on niin, että esim. kotihoidossa on varattuna n. 10 minuuttia/ asiakas. Se on epäinhimillistä, eikä siinä ajassa ehdi mitään. Määräykset toimintatavoista tulevat kuitenkin ylempää, ei niitä mikään ruohonjuuritason hoitaja määrää. Vanhuksen omaisten sanomisilla on suurempi painoarvo kuin hoitajan sanomisilla. Hoitajasta hankkiudutaan korkeintaan eroon (moni lähtee itse). Omaiset taas ovat useimmiten nimen omaan lapsia.

Kysyn vielä: mitä tai ketä vastaan vanhuksen on puoliaan pidettävä? Enkä tosiaan usko, että koulutetun ammattilaisen sanomiset olisivat vähemmän arvoisia kuin omaisen. Eri asia, viitsiikö se koulutettu ammattilainen mitään sanoa. Mutta ei viitsi moni omainenkaan.

Puolien pitämisellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että kotihoidon käyntien määrää pitäisi nostaa. Voi olla, että jokainen hoitaja, joka paikalla käy, on sitä mieltä, että asiakkaan luona pitäisi käydä enemmän, tai henkilö ei enää ole kotikunnossa. Tästä huolimatta mitään ei tapahdu, koska kustannukset. Usein omaiset (=lapset) sitten ajavat tätä asiaa Ja minkä ihmeen vuoksi luulet, että hoitajat avautuvat tästä aina nimettöminä? Juuri siksi, että se on potkut, mikäli tällaisia asioita tuo julkisesti esiin tai edes kovin kärkkäästi omalle johdolle. Jos omaisia (=lapsia) ei ole, tilanne ei muutu. Sellaiselle vanhukselle on helpompi määrätä vähemmän käyntejä, kun ei kukaan ole vahtimassa ja vaatimassa.

Tuo on niin totta.

Lapsettomat vanhat sukulaiseni olisivat suorastaan heitteillä, ellen minä oli "pitänyt heidän puoliaan", eli vaatinut useampaa käyntiä/vrk kunnon heiketessä. Kotisairaanhoitoakaan eräs ei saanut, ennen kuin vaaadin sen hänelle. Sairaalasta oltiin tyrkkäämässä kotiin vanhusta, joka ei kyennyt itse edes pysymään pystyssä.

Yleensä vanhusten lapset kokevat velvollisuudekseen hoitaa vanhuksen asioita ja käydä vierailulla, vaikka ne välit eivät mitenkään erinomaiset olisikaan. Eri asia sitten, jos välit ovat kokonaan poikki. Kannattaa myös muistaa, että se vanhus saattaa asua satojen kilometrien päässä lapsistaan, joten silloin niitä vierailuja tulee väkisinkin harvoin. Eräs ystäväni poltti itsensä loppuun yrittäessään vierailla äitinsä luona 400 km:n päässä joka viikonloppu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne erakko-velat tulevat kärsimään siitä, että heidän puoliaan ei pidä kukaan.

Kun itse ei ole töysin toimintakykyinen enää henkisesti tai on pudonnut senaikaisesta asiointitavasta (kuten nykyiset vanhukset nettipankista), niin on hyvä olla joku lähwinen auttamassa.

Joku kunnallinen holhooja ei ole läheskään yhtä hyvä kuin vanhuksen tunteva omainen.

Kuka esim vaatii vanhukselle lisää kotikäyntejä tai laitospaikkaa, jos ei oo omaista.

Eli suunnittelet ryhtyväsi yhdeksi niistä vanhuksista, joka ei viitsi opetella yhtään mitään vaan huutaa apua nuoremmilta ihan kaikkeen? Joka on jatkuvassa sotatilassa maailman kanssa, aina jonkun pitää "pitää puolia". Jotain kasvotonta vihollista vastaan.

Tulet olemaan sille omaisellesi taakka.

Minun vaarini muuten opetteli tietokoneen käytön 9-kymppisenä.

Samoin teki eräs sukulaiseni, suoritti 90-vuotiaana ATK-ajokortin, kuoli vähän yli sata vuotiaana ja asui itsekseen loppuun saakka.

Et ilmeisesti ole tullut ajatelleeksi, että vanhuksissa on hyvin eritasoisesti voivia?  Dementia, Alzheimer heikentävät kognitiivisia toimintoja oleellisesti, liikkumiseen vaikuttavat puolestaan liikkumista ja taas sitä kautta päivittäisten asioiden, ihan tavallistenkin hoitamista. Sellaisilla spekseillä ei omia asioita paljoa enää hoideta.

Sulla on jotenkin ikävä asenne, kun et huomio lainkaan sitä, että teknologian kehitys on niin nopeaa, että jopa nuorempienkin on joskus vaikea pysyä perässä. Monet netistä löytyvät kaavakkeet on myös laadittu siten, että vanhalla ihmisellä voi olla vaikea tulkita niitä.

Vierailija kirjoitti:

Kun tulee vanhaksi, ne ystövät ovat yhtä vanhoja ja heistä ei ole minkäänlaista seuraa.

Eivät pääse hekään liikkumaan kuin vähillä taksiseteleillö tai ei ollenkaan / useimmat ovat jo kuolleet / on dementia ja puhelimessa puhumisesta ei tule mitään.

Sanopa muuta. Appivanhemmat eläköidyttyään viettivät puoli vuotta vuodesta Eurooppaa kiertäen. Ehkä kerran kesäkaudessa saattoi tulla postikortti jostain. Talvikaudet kuluivat kavereiden kanssa harrastuksissa ja kyläillen. Lapsenlapset saivat kasvaa rauhassa ilman isovanhempien häirintää. Nyt kun kaverit ovat alkaneet kuolla kuin kärpäset, isovanhemmat ovat havahtuneet, että ai kun olis kiva nähdä niitä lapsenlapsiakin. Mutta niillä on jo omat elämät ja isovanhemmat ovat etäinen mielikuva. Joo tietenkin meidän vanhempien vika, kun emme ole sukurakastaneet lapsiamme, mutta ei heitä oikein pakottaakaan voi. Appi on vielä vanhemmiten tullut niin ilkeäksikin, ettei sitä oikein kukaan kestä, paitsi anoppi, joka on 60 vuotta harjoitellut sarvikuonon nahan kasvattamista. 

Mummolla oli 5 lasta ja lähes toistakymmentä lastenlasta. Päivät odotteli, että lapset tulee kylään, välissä valitti.

Siskonsa, lapseton, oli menevä nainen ja sanoi aina, että elämässä on pitänyt olla sisältöä, kun ei ole ollut perhettä huolehdittavaksi. Liikkui, matkusti, harrasti, pysyi hyvässä kunnossa ja iloisena. Hänellä ainakin oli kaiken ikäisiä ystäviä, eikä vanhainkodissa ollut ongelmaa sitten seuran kanssa.

Kyllä siinä varmasti on perää, että lapsettomalla on varmemmin aktiviteetteja elämän iloksi vielä vanhanakin. Mummo oli eläkepäivät hoidellut lapsenlapsia, ja piti sitä ykkösasiana. Harmi, että itsekin olin sellaisessa iässä kun mummo oli heikoimmillaan, etten omaa arvoani hänelle ymmärtänyt. Hankala ihminen oli myös.