Vanhuksena yksinäisimpiä on ne, joilla on lapsia

Jälleen yksi hyvä syy olla vela. Pysyy säpäkät sosiaaliset ympyrät sinne mummoksi asti.

Ketäs teitä veloja sitten huolehtii vanhana kyllä minä lapset teen ilmaiseksi kotiavuksi ja rakastavat koska käsken ja haluan.

Olen myös töissä vanhainkodissa ja tehnyt aivan päinvastaisen havainnon. Toki on lapsia, jotka eivät käy, mutta todella moni käy. Kotihoidossa, jossa myös olen työskennellyt, tämä näkyy kuitenkin räikeästi niin, että heidän, joilla omaisia (usein nimenomaan lapsia) ei ole, puolia ei kukaan pidä. Kukaan ei välitä.

Vierailija kirjoitti:

Olen myös töissä vanhainkodissa ja tehnyt aivan päinvastaisen havainnon. Toki on lapsia, jotka eivät käy, mutta todella moni käy. Kotihoidossa, jossa myös olen työskennellyt, tämä näkyy kuitenkin räikeästi niin, että heidän, joilla omaisia (usein nimenomaan lapsia) ei ole, puolia ei kukaan pidä. Kukaan ei välitä.

Kyseisen aloituksen lainauksen kirjoittajana voin sanoa, että teen töitä erityisesti yksinäisten vanhuksien kanssa. Joten minulla on aika hyvä käsitys erilaisista yksinäisyyden syistä, mitä ne on pahimmillaan silloin, kun niihin haetaan erityisapua. Itselläni on  vahva kokemus siitä, että mihinkään ei kannata luottaa. Se oma äiti tai isä saattaa myös muuttua henkisiltä ominaisuuksiltaan niin paljon vanhana, että ihmisestä tulee ihan vieras. Silloin on paras lähimmäisen tuki yleensä ikätoverin.

Kannustan kaikkia pitämään ympärillään ystäviä ja muistamaan, että te olette lapsianne varten, lapset eivät ole teitä varten. Yksinäisyys vanhana voi yllättää, mutta siitä ei voi ketään syyttää.

Pitäisi muistaa ettei lapsia tehdä omiksi ystävikseen ja vanhuuden turvaksi. Se on vain bonus jos lapsi viihtyy kanssasi ja henkilökemiat toimivat. Lapsi ei ole omaisuuttasi eikä lapsi ole elämästään velkaa, sillä hän ei päättänyt syntyä tänne. Siispä vanhempien odotetaan antavan lapselle kaiken minkä voi, ei toisinpäin. Kannattaisi vaalia sitä ystäväpiiriä ja kyetä hankkimaan myös uusia ystäviä vielä iäkkäänäkin, kun entinen paras ystävä on jo siirtynyt atomien väliseen tilaan hengailemaan ikuisuudessa (menehtynyt).

Ilman lapsiaan vanhenee ne jotka on olleet paskoja vanhempia.

Tämä vain on tabu josta ei saa puhua.

Itse en ole äitiäni nähnyt vuoden 1984 jälkeen ja siihen on hyvä syy - vaikka hän toki mielellään edeleen esittää ulkomaailmalle hylättyä pikkurassukkaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen myös töissä vanhainkodissa ja tehnyt aivan päinvastaisen havainnon. Toki on lapsia, jotka eivät käy, mutta todella moni käy. Kotihoidossa, jossa myös olen työskennellyt, tämä näkyy kuitenkin räikeästi niin, että heidän, joilla omaisia (usein nimenomaan lapsia) ei ole, puolia ei kukaan pidä. Kukaan ei välitä.

Mutta eihän vanhuksille riitä se, että lapset käyvät. Lasten pitäisi olla siellä koko ajan. Muuttaa sinne asumaan. Istua vanhuksen sängyn vierellä mieluiten koko päivän. Toki vanhus ymmärtää että niin ei tapahdu. Mutta on silti yksinäinen. Kuinka moni vanhus muka on tyytyväinen, kun lapset käyvät kerran vuodessa? Kuukaudessa? Viikossa? Silti huokaillaan aina, miten yksinäistä on.

Ja jos olet töissä kotihoidossa, sinunhan ja muiden samaa työtä tekevien pitäisi olla niitä jotka pitävät vanhuksen puolia. Vai teitä vastaanko vanhuksen pitäisi puoliaan pitää vai mitä?

Ihan loogista minusta, että lapsia hankkineet ovat yksinäisimpiä. Se seuran tarve on saanut aikanaan hankkimaan lapsia eikä perusluonne muutu vanhana. Sitten taas ne, joilla ei lapsia ole, eivät niin kovasti kaipaa sitä seuraa ja sukua ympärilleen, vanhanakaan.

Aivan . Tiedän yhden 90v naisen jolla 10 lasta ja liuta lapsenlapsia monessa polvessa, kukaan ei käy katsomassa.

Minä käytän häntä kampaajalla kerran viikossa. Syödään siellä jatskit ym. Taksilla mennään. Sekin elämys hänelle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös töissä vanhainkodissa ja tehnyt aivan päinvastaisen havainnon. Toki on lapsia, jotka eivät käy, mutta todella moni käy. Kotihoidossa, jossa myös olen työskennellyt, tämä näkyy kuitenkin räikeästi niin, että heidän, joilla omaisia (usein nimenomaan lapsia) ei ole, puolia ei kukaan pidä. Kukaan ei välitä.

Kyseisen aloituksen lainauksen kirjoittajana voin sanoa, että teen töitä erityisesti yksinäisten vanhuksien kanssa. Joten minulla on aika hyvä käsitys erilaisista yksinäisyyden syistä, mitä ne on pahimmillaan silloin, kun niihin haetaan erityisapua. Itselläni on  vahva kokemus siitä, että mihinkään ei kannata luottaa. Se oma äiti tai isä saattaa myös muuttua henkisiltä ominaisuuksiltaan niin paljon vanhana, että ihmisestä tulee ihan vieras. Silloin on paras lähimmäisen tuki yleensä ikätoverin.

Kannustan kaikkia pitämään ympärillään ystäviä ja muistamaan, että te olette lapsianne varten, lapset eivät ole teitä varten. Yksinäisyys vanhana voi yllättää, mutta siitä ei voi ketään syyttää.

No se, että työskentelet nimen omaan yksinäisten vanhusten kanssa kertonee, ettet kokonaiskuvaa sitten pysty arvioiman. Sama kuin syöpälääkäri väittäisi, nähdessään pelkkiä syöpäpotilaita, että kaikille tulee syöpä. Et voi väittää, että jokainen vanhus, jolla on lapsia, on yksinäinen.

Kuten sanottu, yksiköissä, joissa itse olen toiminut, nimenomaan lapset ja lapsenlapset käyvät useimmin. Ja suurimmalla osalla, joilla lapsia on, lapset myös käyvät tai ainakin soittelevat. Joissain tapauksissa lapsi/lapset eivät käy, mutta kyllä näin on selkeästi harvoin. Ja vielä harvemmin niin, ettei muutakaan yhteyttä pidetä.

Omat ystävätkin ovat ehkä jo vanhoja ja huonokuntoisia tai peräti kuolleet. Suoraan sanottuna lasten jälkeen eniten käy miniöitä ja vävyjä, sekä siskoja/veljiä tai sisarusten lapsia, tai sitten seurakunnan vapaaehtoisia. Ei niinkään kavereita joistakin entisajan sosiaalisista piireistä.

Vierailija kirjoitti:

Ketäs teitä veloja sitten huolehtii vanhana kyllä minä lapset teen ilmaiseksi kotiavuksi ja rakastavat koska käsken ja haluan.

Minulla ei ole rintaperillisiä ja voin testamentata omaisuuteni ihan kenelle haluan. Minun ei tarvitse käskeä ketään kotiavuksi, vaan ihmiset kilpailevat keskenään kuka minua saa hoitaa.

Vierailija kirjoitti:

Aivan . Tiedän yhden 90v naisen jolla 10 lasta ja liuta lapsenlapsia monessa polvessa, kukaan ei käy katsomassa.

Minä käytän häntä kampaajalla kerran viikossa. Syödään siellä jatskit ym. Taksilla mennään. Sekin elämys hänelle.

Mistä mahtanee johtua? Jos noin moni välttää kontaktia, syynsä lienee myös vanhuksessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös töissä vanhainkodissa ja tehnyt aivan päinvastaisen havainnon. Toki on lapsia, jotka eivät käy, mutta todella moni käy. Kotihoidossa, jossa myös olen työskennellyt, tämä näkyy kuitenkin räikeästi niin, että heidän, joilla omaisia (usein nimenomaan lapsia) ei ole, puolia ei kukaan pidä. Kukaan ei välitä.

Mutta eihän vanhuksille riitä se, että lapset käyvät. Lasten pitäisi olla siellä koko ajan. Muuttaa sinne asumaan. Istua vanhuksen sängyn vierellä mieluiten koko päivän. Toki vanhus ymmärtää että niin ei tapahdu. Mutta on silti yksinäinen. Kuinka moni vanhus muka on tyytyväinen, kun lapset käyvät kerran vuodessa? Kuukaudessa? Viikossa? Silti huokaillaan aina, miten yksinäistä on.

Ja jos olet töissä kotihoidossa, sinunhan ja muiden samaa työtä tekevien pitäisi olla niitä jotka pitävät vanhuksen puolia. Vai teitä vastaanko vanhuksen pitäisi puoliaan pitää vai mitä?

Ihan loogista minusta, että lapsia hankkineet ovat yksinäisimpiä. Se seuran tarve on saanut aikanaan hankkimaan lapsia eikä perusluonne muutu vanhana. Sitten taas ne, joilla ei lapsia ole, eivät niin kovasti kaipaa sitä seuraa ja sukua ympärilleen, vanhanakaan.

Asia on niin, että esim. kotihoidossa on varattuna n. 10 minuuttia/ asiakas. Se on epäinhimillistä, eikä siinä ajassa ehdi mitään. Määräykset toimintatavoista tulevat kuitenkin ylempää, ei niitä mikään ruohonjuuritason hoitaja määrää. Vanhuksen omaisten sanomisilla on suurempi painoarvo kuin hoitajan sanomisilla. Hoitajasta hankkiudutaan korkeintaan eroon (moni lähtee itse). Omaiset taas ovat useimmiten nimen omaan lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös töissä vanhainkodissa ja tehnyt aivan päinvastaisen havainnon. Toki on lapsia, jotka eivät käy, mutta todella moni käy. Kotihoidossa, jossa myös olen työskennellyt, tämä näkyy kuitenkin räikeästi niin, että heidän, joilla omaisia (usein nimenomaan lapsia) ei ole, puolia ei kukaan pidä. Kukaan ei välitä.

Mutta eihän vanhuksille riitä se, että lapset käyvät. Lasten pitäisi olla siellä koko ajan. Muuttaa sinne asumaan. Istua vanhuksen sängyn vierellä mieluiten koko päivän. Toki vanhus ymmärtää että niin ei tapahdu. Mutta on silti yksinäinen. Kuinka moni vanhus muka on tyytyväinen, kun lapset käyvät kerran vuodessa? Kuukaudessa? Viikossa? Silti huokaillaan aina, miten yksinäistä on.

Ja jos olet töissä kotihoidossa, sinunhan ja muiden samaa työtä tekevien pitäisi olla niitä jotka pitävät vanhuksen puolia. Vai teitä vastaanko vanhuksen pitäisi puoliaan pitää vai mitä?

Ihan loogista minusta, että lapsia hankkineet ovat yksinäisimpiä. Se seuran tarve on saanut aikanaan hankkimaan lapsia eikä perusluonne muutu vanhana. Sitten taas ne, joilla ei lapsia ole, eivät niin kovasti kaipaa sitä seuraa ja sukua ympärilleen, vanhanakaan.

Asia on niin, että esim. kotihoidossa on varattuna n. 10 minuuttia/ asiakas. Se on epäinhimillistä, eikä siinä ajassa ehdi mitään. Määräykset toimintatavoista tulevat kuitenkin ylempää, ei niitä mikään ruohonjuuritason hoitaja määrää. Vanhuksen omaisten sanomisilla on suurempi painoarvo kuin hoitajan sanomisilla. Hoitajasta hankkiudutaan korkeintaan eroon (moni lähtee itse). Omaiset taas ovat useimmiten nimen omaan lapsia.

Kysyn vielä: mitä tai ketä vastaan vanhuksen on puoliaan pidettävä? Enkä tosiaan usko, että koulutetun ammattilaisen sanomiset olisivat vähemmän arvoisia kuin omaisen. Eri asia, viitsiikö se koulutettu ammattilainen mitään sanoa. Mutta ei viitsi moni omainenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös töissä vanhainkodissa ja tehnyt aivan päinvastaisen havainnon. Toki on lapsia, jotka eivät käy, mutta todella moni käy. Kotihoidossa, jossa myös olen työskennellyt, tämä näkyy kuitenkin räikeästi niin, että heidän, joilla omaisia (usein nimenomaan lapsia) ei ole, puolia ei kukaan pidä. Kukaan ei välitä.

Mutta eihän vanhuksille riitä se, että lapset käyvät. Lasten pitäisi olla siellä koko ajan. Muuttaa sinne asumaan. Istua vanhuksen sängyn vierellä mieluiten koko päivän. Toki vanhus ymmärtää että niin ei tapahdu. Mutta on silti yksinäinen. Kuinka moni vanhus muka on tyytyväinen, kun lapset käyvät kerran vuodessa? Kuukaudessa? Viikossa? Silti huokaillaan aina, miten yksinäistä on.

Ja jos olet töissä kotihoidossa, sinunhan ja muiden samaa työtä tekevien pitäisi olla niitä jotka pitävät vanhuksen puolia. Vai teitä vastaanko vanhuksen pitäisi puoliaan pitää vai mitä?

Ihan loogista minusta, että lapsia hankkineet ovat yksinäisimpiä. Se seuran tarve on saanut aikanaan hankkimaan lapsia eikä perusluonne muutu vanhana. Sitten taas ne, joilla ei lapsia ole, eivät niin kovasti kaipaa sitä seuraa ja sukua ympärilleen, vanhanakaan.

Asia on niin, että esim. kotihoidossa on varattuna n. 10 minuuttia/ asiakas. Se on epäinhimillistä, eikä siinä ajassa ehdi mitään. Määräykset toimintatavoista tulevat kuitenkin ylempää, ei niitä mikään ruohonjuuritason hoitaja määrää. Vanhuksen omaisten sanomisilla on suurempi painoarvo kuin hoitajan sanomisilla. Hoitajasta hankkiudutaan korkeintaan eroon (moni lähtee itse). Omaiset taas ovat useimmiten nimen omaan lapsia.

Kysyn vielä: mitä tai ketä vastaan vanhuksen on puoliaan pidettävä? Enkä tosiaan usko, että koulutetun ammattilaisen sanomiset olisivat vähemmän arvoisia kuin omaisen. Eri asia, viitsiikö se koulutettu ammattilainen mitään sanoa. Mutta ei viitsi moni omainenkaan.

Puolien pitämisellä tarkoitan esimerkiksi sitä, että kotihoidon käyntien määrää pitäisi nostaa. Voi olla, että jokainen hoitaja, joka paikalla käy, on sitä mieltä, että asiakkaan luona pitäisi käydä enemmän, tai henkilö ei enää ole kotikunnossa. Tästä huolimatta mitään ei tapahdu, koska kustannukset. Usein omaiset (=lapset) sitten ajavat tätä asiaa Ja minkä ihmeen vuoksi luulet, että hoitajat avautuvat tästä aina nimettöminä? Juuri siksi, että se on potkut, mikäli tällaisia asioita tuo julkisesti esiin tai edes kovin kärkkäästi omalle johdolle. Jos omaisia (=lapsia) ei ole, tilanne ei muutu. Sellaiselle vanhukselle on helpompi määrätä vähemmän käyntejä, kun ei kukaan ole vahtimassa ja vaatimassa.

14 jatkaa vielä, että lähihoitaja on työjuhta, jonka sarka on tehdä se, mitä ylhäältä käsketään. Määräykset, että vanhukselle riittää 10 käynti 4x/ pv (= neljä vaipanvaihtoa päivässä+lääkkeet), suihku kerran viikossa, turvaranneke (jonka hälytyksestä menee tunteja paikalle saapumiseen) ympärivuorokautisen hoidon sijaan, jne jne, tekee ihminen, joka ei tee hoitotyötä. Ihminen, joka istuu tammipuisen pöytänsä ääressä kiiltonahkalakerit jalassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan . Tiedän yhden 90v naisen jolla 10 lasta ja liuta lapsenlapsia monessa polvessa, kukaan ei käy katsomassa.

Minä käytän häntä kampaajalla kerran viikossa. Syödään siellä jatskit ym. Taksilla mennään. Sekin elämys hänelle.

Mistä mahtanee johtua? Jos noin moni välttää kontaktia, syynsä lienee myös vanhuksessa?

Varmasti näinkin, ja siinä miten on lapsensa kasvattanut. Meidän suvussa esim aina on käyty lasten kanssa katsomassa niitä höpsähtöneitä mummoja, joten se on heille ihan luonnollista. Miehen suvussa oli yksi ikäneito, jonka luona vuodeosastolla järjestimme 'vierailuvuorot' ja kerran yksi hoitaja siinä rupesi kyselemään, montako lasta mummolla oikein on kun on niin paljon lapsia ja lapsenlapsia aina vierailemassa. No ei siis ollut yhtään omaa. Naapurisängyn mummolla oli kuulemma kahdeksan lasta, eikä kukaan koskaan vieraillut. Pointtini siis on, että käykää nyt lastennekin kanssa katsomassa sukunne vanhuksia, niin se ei ole aikanaan heille niin vaikeaa tulla katsomaan teitä kun olette vanhoja känkkäränkkiä :)

Töpöttäjä kirjoitti:

Pitäisi muistaa ettei lapsia tehdä omiksi ystävikseen ja vanhuuden turvaksi. Se on vain bonus jos lapsi viihtyy kanssasi ja henkilökemiat toimivat. Lapsi ei ole omaisuuttasi eikä lapsi ole elämästään velkaa, sillä hän ei päättänyt syntyä tänne. Siispä vanhempien odotetaan antavan lapselle kaiken minkä voi, ei toisinpäin. Kannattaisi vaalia sitä ystäväpiiriä ja kyetä hankkimaan myös uusia ystäviä vielä iäkkäänäkin, kun entinen paras ystävä on jo siirtynyt atomien väliseen tilaan hengailemaan ikuisuudessa (menehtynyt).

Meillä on kaikki vain lainassa, ja me emme ole ihmisiä joilla on vain oikeuksia, meillä on myös velvollisuuksia. Yksi tärkeä tärkeä velvollisuus on käyttäytyä kunnioittavasti kaikkia vanhuksia kohtaan! Ihan jokaista kitisijää! Tämän soisi myös valitsemieni poliitikkojen muistavan! Se viheliäinen käppänä pn tehnyt jo oman ison osuutensa tämän maan ja oman perheensä eteen, ja hän ansaitsee kunniallisen vanhuuden, joka pitää sisällään myös ihmissuhteita!

Vierailija kirjoitti:

Ilman lapsiaan vanhenee ne jotka on olleet paskoja vanhempia.

Tämä vain on tabu josta ei saa puhua.

Itse en ole äitiäni nähnyt vuoden 1984 jälkeen ja siihen on hyvä syy - vaikka hän toki mielellään edeleen esittää ulkomaailmalle hylättyä pikkurassukkaa.

"Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. " Jos vanhempi ei koskaan ollut minusta kiinnostunut, kun olin lapsi ja nuori, vaan olin täysin näkymätön ja mitätön. Miksi minun täytyisi nyt esittää kiinnostunutta, kun roolit ovat vaihtuneet?

Vierailija kirjoitti:

Ketäs teitä veloja sitten huolehtii vanhana kyllä minä lapset teen ilmaiseksi kotiavuksi ja rakastavat koska käsken ja haluan.

Se sinun lapsesi,  josta ei ole kuin lähihoitajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen myös töissä vanhainkodissa ja tehnyt aivan päinvastaisen havainnon. Toki on lapsia, jotka eivät käy, mutta todella moni käy. Kotihoidossa, jossa myös olen työskennellyt, tämä näkyy kuitenkin räikeästi niin, että heidän, joilla omaisia (usein nimenomaan lapsia) ei ole, puolia ei kukaan pidä. Kukaan ei välitä.

Kyseisen aloituksen lainauksen kirjoittajana voin sanoa, että teen töitä erityisesti yksinäisten vanhuksien kanssa. Joten minulla on aika hyvä käsitys erilaisista yksinäisyyden syistä, mitä ne on pahimmillaan silloin, kun niihin haetaan erityisapua. Itselläni on  vahva kokemus siitä, että mihinkään ei kannata luottaa. Se oma äiti tai isä saattaa myös muuttua henkisiltä ominaisuuksiltaan niin paljon vanhana, että ihmisestä tulee ihan vieras. Silloin on paras lähimmäisen tuki yleensä ikätoverin.

Kannustan kaikkia pitämään ympärillään ystäviä ja muistamaan, että te olette lapsianne varten, lapset eivät ole teitä varten. Yksinäisyys vanhana voi yllättää, mutta siitä ei voi ketään syyttää.

No se, että työskentelet nimen omaan yksinäisten vanhusten kanssa kertonee, ettet kokonaiskuvaa sitten pysty arvioiman. Sama kuin syöpälääkäri väittäisi, nähdessään pelkkiä syöpäpotilaita, että kaikille tulee syöpä. Et voi väittää, että jokainen vanhus, jolla on lapsia, on yksinäinen.

Kuten sanottu, yksiköissä, joissa itse olen toiminut, nimenomaan lapset ja lapsenlapset käyvät useimmin. Ja suurimmalla osalla, joilla lapsia on, lapset myös käyvät tai ainakin soittelevat. Joissain tapauksissa lapsi/lapset eivät käy, mutta kyllä näin on selkeästi harvoin. Ja vielä harvemmin niin, ettei muutakaan yhteyttä pidetä.

Omat ystävätkin ovat ehkä jo vanhoja ja huonokuntoisia tai peräti kuolleet. Suoraan sanottuna lasten jälkeen eniten käy miniöitä ja vävyjä, sekä siskoja/veljiä tai sisarusten lapsia, tai sitten seurakunnan vapaaehtoisia. Ei niinkään kavereita joistakin entisajan sosiaalisista piireistä.

Ei, vaan koska työskentelen yksinäisten kanssa, niin voin sanoa, että lapsettomat ei ole niitä yksinäisempiä, vaan lapselliset. Koska jos lapsettomat olisi pahiten yksinäisiä, niin silloin toimisin heidän kanssaan. Ymmärrätkö?

Syöpävertaus on huono, ellet sovella sitä esim niin, että koska työskentelen syöpäpotilaiden kanssa, niin tiedän mitkä hoidot tepsii ja mitkä ei :)