Miten sen intohimon ja sähkön saa pitkään suhteeseen takaisin?

Kaiken kaikkiaan olo on sellainen, että olen se pahis joka vei vaimoltani ilon elämästä :(

Vaikka rakastunut olen mielestäni aina, ehkä sitten liikaa ja en ole huomannut että hän ei välttämättä tunne samoin. Kaksi liian kilttiä ihmistä sattunut yhteen niin ei kumpikaan tajua päästää irti.

Läheisyyden puute ( enkä tarkoita sitä että ollaan yhdessä kokoajan) kyllä tappaa hyvin suhteen kuin suhteen. Pian yhdessä elää kämppikset vastoin tahtoaan.

-ap

Ala sanoilla. Herätessä sanot huomenta kulta, illalla kerrot että minä rakastan sinua. Lähtiessä töihin suojaat suukon poskelle tai suulle, kun heität vaimoa harrastukseen tai kauppaan sipaise poskesta ja kehu. Toista useampi kuukausi.

Kysy miten voit huomioida ja mitä ikinä vaimo keksii tee se. Toista.

Kyllä se siitä lämpenee.

Pitänee alkaa silittelemään. Vaikka ei se kyllä tykkää kun kosketan. Ahdistuu vain lisää :(

-ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toinen tuntuu niin vieraalta, että on vaikea uskoa, että on joskus voinut puolesta sanasta ymmärtää mitä toinen tarkoittaa. Miten olen joskus osannut hurmata, naurattaa ja lohduttaa tuota naista, jonka saan nykyään vain suuttumaan? Kumpi meistä on muuttunut ja missä vaiheessa? Ja onko meidän mahdollista muuttua vielä uudestaan niin, jotta voisin vielä joskus nähdä sen hymyn johon rakastuin?

Oletko sanonut tuon puolisollesi?

En juuri noilla sanoilla, mutta olen tätä yrittänyt hänellekin avata.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mä kelaan edelleen että olet toistuvasti mokannut jossain arjen jutussa niin että kunnioitus ja luottamus on mennyt alalukemiin. Ei silloin kyllä läheisyyttä voi kaivata kun inhottaa se kosketus.

Esim. Jani-Petterin harkat on keskiviikkoisin ja Minka-Iinan torstaisin ja ehkäpä olet ollut joka viikko yhtä yllättynyt vuosia sitten mites ne lapset harrastuksiin kärrätäänkään, vaikka asia lukee perhe kalenterissa ja olet itsekkin ollut valitsemassa kyseisiä harrastuksia. Itsekin nostit tuon asian esille että viikon ainoa puheenaihe.

Jos viikosta toiseen samat asiat toistuu ja joka kerta kauhea vääntö samoista asioista niin että sinulta puuttuu luontainen aloitekyky normiarki asioiden hoitamiseen, niin kyllä siinä väsyy ja todellakin seksit sun muut läheisyydet on varmasti nollassa.

Oletko koskaan sanonut että menetkö Jani-Petterin kanssa niin me Minka-Iinan kanssa raivataan talo ja imuroidaan niin voit sitten pestä lattiat Jani-Petterin kanssa torstaina? Noin niinkuin esimerkkinä. Itse kuulun siihen osaa vanhemmista joka haluaa olla katsomassa lapsen treenejä mutta mikä teillä sitten on tilanne, onko sille ajalle ohjelmoitu jotain muuta, sehän on teidän arvomaailma. 

Enkä nyt tarkoita joka viikko samalla kaavalla, onhan arjessa paljon muutakin jaettavaa kuin nuo pari ylläolevaa.

Lähtisin siitä että luottamus arjen teoissa pitää olla kunnossa. Voi täysin luottaa siihen että kysymättä / neuvottelematta tietyt kodin perusasiat sujuu.

Löytyipä pitkästä aikaa tämäkin ketju. Vaikka tuskin enää tätä seuraat, niin pakko kuitenkin kommentoida.

Mitään perhekalenteria ei ole. Minä olen ollut se, joka sellaista on ehdotellut. Syy miksi meillä pitää kuskauksista jatkuvasti keskustella on se, että meillä on molemmilla työ, johon kuuluu matkustamista ja tapaamisia myös klo 16 jälkeen. Kyllä meillä on olemassa perusjako kuka minkäkin harrastuksen kuskaukset hoitaa, mutta sitä pitää koko ajan tilanteen mukaan säätää.

Varmasti vaimoni on se, joka tekee enemmän kotitöitä. Mutta meni tässä pari vuotta niinkin, että meillä siivottiin vain minun aloitteestani. Iso ongelma meillä on se, että vaimo on ominut itselleen oikeuden päättää perheen menoista. Jos minä ehdotan jotain tekemistä tietylle päivälle (oli se sitten siivoaminen, elokuvailta tai perheen retki jonnekin) niin se hyvin harvoin toteutuu, koska vaimolla on jo jotain suunnitelmia sille päivälle ( ja seuraavalle ja seuraavalle) eikä niitä voi siirtää. Kun taas minun kalenterin oletetaan aina olevan tyhjä, kun vaimo saa idean tehdä jotakin. Jos hänen suunnitelmansa ei jostain syystä minun aikatauluuni sovi, minä olen hankala vastarannan kiiski. Tästä on keskusteltu paljon ja vaimokin on asian osittain tunnustanut, mutta muutosta ei vain näy.

Syö aika tehokkaasti motivaatiota yhteisiin asioihin, jos minulla ei ole niihin osaa eikä arpaa. Olenkin päättänyt tehdä tiettyjä asioita vain oman aikatauluni mukaan. Jos se ei käy vaimon suunnitelmiin, niin voi voi. Ehkäpä vaimokin jossain vaiheessa huomaa, että minunkin kanssa asioista pitää sopia etukäteen eikä olettaa kaiken sopivan.

Up