Aito avioliitto -kansalaisaloite täysistuntoon – perussuomalaiset saivat vaatimuksensa läpi
Persut ja hallitus avasivat perustuslakivaliokunnassa oven kansalaisalotteiden loputtomalle veivaamiselle. Nyt kun tämäkin aloite häviää, tulee seuraava ja sitä seuraava ja sitä seuraava. Ymmärrän kyllä, ettei jollain Laura Huhtasaarella ole eduskunnassa mitään muuta tekemistä, mutta onhan tämä naurettavaa.
Kommentit (315)
Minusta kansalaisaloitteita saa tehdä puoleen ja toiseen. Mitataan aika-ajoin asioiden kannatus, mikä on ihan oikein.
Vierailija kirjoitti:

Eli periaatteessa lakien pyöröovet käymään ja se on sulle okei.
Vierailija kirjoitti:
Raamatussa on monessa kohdassa tekstiä, joka tuomitsee homoseksin.
Silti nämä homot lyttäävät kaiken negatiivisen sillä, että raamatussa korostetaan myös rakkautta.
Ei se ole järkevää raamatussa erikseen korostaa, että älkääpä sitten käsittäkö väärinvtätä rakkauskehotusta ja alkako homosuhteisiin. Sitä vaan ei satuta huomioimaan siinä kohdassa, kun homous on selkeästi kielletty toisaalla.
Mutta kirkko on kyllä erikseen kuin tämä maallinen laki. Mutta silti. Miksi avioitua, kun rekksteröidyssä parisuhteessa saa samat edut ja se on jo mahdollinen. Miksi varastaa tämä avioliittoasia kirkolta.
Avioliitto on paljon vanhempi kuin kristinusko (https://fi.wikipedia.org/wiki/Avioliitto#Historia) Ei se ole mikään kirkon keksimä juttu.
Mäkin meinaan solmia avioliiton ja olen ateisti. Kirkossa sitä en tee. Kirkolla tai Raamatulla ei ole sanomista niihin avioliittoihin, jotka solmitaan kirkon ulkopuolella.
Vierailija kirjoitti:
Homoliitot on tällä hetkellä kielletty, pidetään se siinä, mitään ei tarvitse alunperinkään muuttaa, toiminut hyvin jo useamman sataa vuotta, kristinuskon ja kirkon olemassaolon ajan.
Turussakin Tuomiokirkkoa alettiin rakenbtaa 1200-luvulla, siten nähden 800 vuotta toiminut nykyinen systeemi, ei syytä muuttaa.
Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.
Noh, 1200- luku ja 2000-luku on hivenen eri asia, eikö?
Avioliitto on 2 IHMISEN välinen liitto, kirkolla EI ole mitään tekoa sen kanssa.
Ennen kuin kirkko sekaantui ihmisten välisiin suhteisiin niin liitto oli tosiaankin sukujen välinen sopimus...
Kirkko on tykännyt myös omia ns. pakanoitten juhlapyhät itselleen.
Kannattaa lukea muutakin kuin vain raamattua ;-)
Vierailija kirjoitti:
Homoliitot on tällä hetkellä kielletty, pidetään se siinä, mitään ei tarvitse alunperinkään muuttaa, toiminut hyvin jo useamman sataa vuotta, kristinuskon ja kirkon olemassaolon ajan.
Turussakin Tuomiokirkkoa alettiin rakenbtaa 1200-luvulla, siten nähden 800 vuotta toiminut nykyinen systeemi, ei syytä muuttaa.
Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto.
Etkö näe, mistä persujen tempussa oli kyse? Sitä voidaan käyttää ihan yhtä lailla sinua ja kirkkoa vastaan, loputtomiin.
Vierailija kirjoitti:
Raamatussa on monessa kohdassa tekstiä, joka tuomitsee homoseksin.
Silti nämä homot lyttäävät kaiken negatiivisen sillä, että raamatussa korostetaan myös rakkautta.
Ei se ole järkevää raamatussa erikseen korostaa, että älkääpä sitten käsittäkö väärinvtätä rakkauskehotusta ja alkako homosuhteisiin. Sitä vaan ei satuta huomioimaan siinä kohdassa, kun homous on selkeästi kielletty toisaalla.
Mutta kirkko on kyllä erikseen kuin tämä maallinen laki. Mutta silti. Miksi avioitua, kun rekksteröidyssä parisuhteessa saa samat edut ja se on jo mahdollinen. Miksi varastaa tämä avioliittoasia kirkolta.
Kirkolta pitäisi ottaa kokonaan vihkioikeus pois ja tilalle vain siviilivihkiminen. Uskovaiset voisivat sitten hakea kirkolta siunauksen, jos tahtovat. Avioliitto on juridinen sopimus eikä sillä pitäisi olla mitään tekemistä Raamatun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Homot taas keränneet voimansa ja tuleet Vauvalle mosottamaan homouttaan ja tuhoamaan moraalin.
Vain omalla homoudella on merkitystä ja muut ovat vääräuskoisia.
En ymmärrä, mitä homot edes tunkee Vauva-palstalle????
Miten homous ja moraali liittyy toisiinsa?
Ei kukaan PAKOTA sinua homoksi, vai pakottaako?
Ja homous ei ole usko joten muut ei voi olla vääräuskoisia...
Persuthan rikkovat tässä asiassa räikeästi parlamentarismin henkeä vastaan, mutta ei yllätä koska jostakin niistä irtopisteitä pitää kerätä kun vaalit lähestyvät. Hienostihan nuo persut ovat pettäneet kaikki lupauksensa pl autoveron kevennys joka oli aika järjetön kun miettii hintaa ja nyt sitten kovasti ovat viemässä juppikoottereita verolla esityksellä jossa 50 vuotta vanha puuvene maksaa veroa ja uuden karhe moottorivene on siitä vapautettu. Nerokasta tuo persujen toiminta, mutta tärkeintähän ei ole se mitän tekee tai sanoo vaan se miltä kaikki näyttää - populismia oikein kunnolla siis.
Vierailija kirjoitti:
Raamatussa on monessa kohdassa tekstiä, joka tuomitsee homoseksin.
Silti nämä homot lyttäävät kaiken negatiivisen sillä, että raamatussa korostetaan myös rakkautta.
Ei se ole järkevää raamatussa erikseen korostaa, että älkääpä sitten käsittäkö väärinvtätä rakkauskehotusta ja alkako homosuhteisiin. Sitä vaan ei satuta huomioimaan siinä kohdassa, kun homous on selkeästi kielletty toisaalla.
Mutta kirkko on kyllä erikseen kuin tämä maallinen laki. Mutta silti. Miksi avioitua, kun rekksteröidyssä parisuhteessa saa samat edut ja se on jo mahdollinen. Miksi varastaa tämä avioliittoasia kirkolta.
Raamatussa on monessa kohtaa tekstiä joissa kielletään tai paheksutaan mm. huorintekoa, mutta eipä se näyttänyt esim.uskovaista persu Toimi Kankaanniemeä hidastavan kun yritti seuraa saada. Kuka teistä on synnitön ja miten se nyt menikään...Jeesuken sanoma taisi kuitenkin olla rakkaus ja suvaitsevaisuus - vai mitä?
Ääh Raamattu-mouhottajat taas kitisemässä, vaikka sata kertaa on todettu jo seuraavat asiat:
A) Tasa-arvoinen avioliittolaki koskee siviilivihkimisiä, kirkko saa ihan itse päättää omasta suhtautumisestaan.
B) Valtion tehtävä on taata tasa-arvoiset oikeudet kansalaisilleen, eikä syrjiä osaa mielipiteiden mukaan.
C) Raamatussa kielletään sekakuidut, uudestaan avioituminen, merenelävät... myös lapsen raiskaaminen on Raamatun mukaan ok, kunhan menee sitten naimisiin tämän mukulan kanssa. Eiköhän tässä nyt voida jo todeta, että siitä kirjasta ei voi poimia vain itseä miellyttäviä kirsikoita.
D) Btw, Raamattu kieltää tuomitsemasta, sillä se on Jumalan tehtävä. Eli nyt kristityt vaan keskitytte omaan toimintaanne, kyllä se Jumala hoitaa vääryydet Raamatun mukaan.
E) Homous ei ole mikään muotioikku, eikä valinta. Se on ominaisuus, vähän kuten vasenkätisyys. Se on myös erittäin luonnollista, sillä monien eläinlajien parissa esiintyy homoseksuaalisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki saatananpalvojat ja ateistit yms; täpinöissään, kun saavat lyödä kirkkoa omilla pervouksillaan. Ja kun tämän kauhistuksen saavat läpi, niin alkaa vielä pahempi pakkosyötttö ja homoutto pakkosyötetään lapsille ja kaikille.
Sulle vois pakkosyöttää vähän sivistystä ja opintoja, niin hoksaisit ehkä ettei homous ole mikään tuputettava valinta/tarttuva sairaus. :-)
No nähdäänpä taas tämänkin palstan lisäksi eduskunnassa homoseksillä fantasiointia. Jotenkin kummasti homot haluaa vaan elää elämäänsä, rakastaa ja mennä naimisiin. Ja homofoobikot sitten sen sijaan piehtaroi seksijutuissa. Että jos pitää kysyä kuka tässä on sairas...

Juuri olin tulossa kirjoittamaan samaa! :D koskaan ei ole yksikään puoltanut tasa-arvoista avioliittolakia seuraavasti: "Kuulkas nyt, kun minä niin kovasti tykkään työntää munaani Erkon takamukseen/ nuolla Marjattaa, niin eikös homma ole tällä selvä?". Sen sijaan vastustajilta kyllä kuuluu kaikkea "ajatuskin yököttää" ja "hyi siellä ne homot toisiaan yääääk!".
Vierailija kirjoitti:
Kaikki saatananpalvojat ja ateistit yms; täpinöissään, kun saavat lyödä kirkkoa omilla pervouksillaan. Ja kun tämän kauhistuksen saavat läpi, niin alkaa vielä pahempi pakkosyötttö ja homoutto pakkosyötetään lapsille ja kaikille.
Mä aion kyllä pakkosyöttää homoutta mun lapselle. Ja kaikille. Pakkosyötän siten, että korostan sitä että kaikilla on oikeus rakastaa juuri sitä ihmistä ketä haluavat. Oli se poika tai tyttö. Ja oli itse poika tai tyttö. Ihan älyttömän pervo ajatus joo.
Vierailija kirjoitti:
Aivan oikein toimittu, koska suurin osa kansalaisista on ns normaaleja, eivätkä hyväksy homojen yritystä tuhota avioliitto-instituutiota, mikä onkin oikein.
Avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, jota mahdollisesti jumalan armosta siunataan lapsilla.
Edes Jeesus ei vihkinyt homoja pareiksi, ja kirkon toiminta sekä varsinkin avioliitto perustuu raamatun sanaa.
Jolle ei kelpaa, etsikööt itselleen uuden uskon jostakin kultista, niitähän riittää.
Homoliittoja ei voi mitenkään perustella avioliittona.
Jeesus ei vihkinyt ketään.
Vierailija kirjoitti:
Raamatussa on monessa kohdassa tekstiä, joka tuomitsee homoseksin.
Silti nämä homot lyttäävät kaiken negatiivisen sillä, että raamatussa korostetaan myös rakkautta.
Ei se ole järkevää raamatussa erikseen korostaa, että älkääpä sitten käsittäkö väärinvtätä rakkauskehotusta ja alkako homosuhteisiin. Sitä vaan ei satuta huomioimaan siinä kohdassa, kun homous on selkeästi kielletty toisaalla.
Mutta kirkko on kyllä erikseen kuin tämä maallinen laki. Mutta silti. Miksi avioitua, kun rekksteröidyssä parisuhteessa saa samat edut ja se on jo mahdollinen. Miksi varastaa tämä avioliittoasia kirkolta.
Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio. Ei mikään kirkon keksintö. Kirkolla on vain oikeus vihkimiseen. Naimisiin voi mennä vaikka maistraatissa tai Elviksen vihkimänä Las Vegasissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki saatananpalvojat ja ateistit yms; täpinöissään, kun saavat lyödä kirkkoa omilla pervouksillaan. Ja kun tämän kauhistuksen saavat läpi, niin alkaa vielä pahempi pakkosyötttö ja homoutto pakkosyötetään lapsille ja kaikille.
Sulle vois pakkosyöttää vähän sivistystä ja opintoja, niin hoksaisit ehkä ettei homous ole mikään tuputettava valinta/tarttuva sairaus. :-)
Voisit vähän opiskella Raamattua, siellä kerrotaan tasan tarkkaan mitä mikin on. Miksi odottaisit siihen asti että kuolet ja joudut tuomiolle ja viet mukanasi muutkin syntiin? Elä anna saatanan valehdella sinulle, vaan tartu Jeesukseen ja lopeta synnin tekeminen.
On hyvä että tämäkin eduskunta pääsee ottamaan kantaa yhteiskuntamme arvoihin ja perhekäsitykseen. Minusta sukupuolineutraalin avioliiton tarkoitus on ainoastaan rienata monien tärkeänä pitämää perhekäsitettä. Sille ei ole mitään tarvetta eikä järkevää perustetta, koska homoille on jo nyt identtisen oikeudellisen aseman tarjoama rekisteröity parisuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki saatananpalvojat ja ateistit yms; täpinöissään, kun saavat lyödä kirkkoa omilla pervouksillaan. Ja kun tämän kauhistuksen saavat läpi, niin alkaa vielä pahempi pakkosyötttö ja homoutto pakkosyötetään lapsille ja kaikille.
Sulle vois pakkosyöttää vähän sivistystä ja opintoja, niin hoksaisit ehkä ettei homous ole mikään tuputettava valinta/tarttuva sairaus. :-)
Voisit vähän opiskella Raamattua, siellä kerrotaan tasan tarkkaan mitä mikin on. Miksi odottaisit siihen asti että kuolet ja joudut tuomiolle ja viet mukanasi muutkin syntiin? Elä anna saatanan valehdella sinulle, vaan tartu Jeesukseen ja lopeta synnin tekeminen.
En ole varma kannattaisiko sinun lukea sitä enemmän vai vähemmän, mutta muistaakseni Jeesus sanoi jotain toisten tuomitsemisesta...
Erittäin paskamaista persuilta. Osa on maksanut jo häätkin ja paikat varattu ajat sitten ja nyt joutuu pelkäämään että menikö rahat turhaan. 😡
Toki tämä tulee häviämään eivätkä seuraavaa saa ennen kuin laki on voimassa, jolloin kumoaminen onkin monimutkaisempi juttu. Eikä kukaan poliittisesta urastaan välittävä lähde poistamaan jo annettuja oikeuksia.