Miten ihmiset voi rakenneultrassa vaan jännittää sukupuolta?

Ei ollut rakenneultraa koska oli radi. Oli lääkäriultria sitten useampi ja ei lääkäreitä sukupuoli kiinnostanut kertoa.

Jos kaikki on hyvin niin toki meitäkin kiinnostaa tietää sukupuoli jos hän sen näyttää, mutta tuntuu niin älyttömän toissijaiselta tällaisessa tilanteessa. Ap.

Musta se sukupuolen tietäminen jotenkin konkretisoittaa asiaa, siksi. Ei olekaan enää "pelkkä vauva", vaan tyttö tai poika, ihminen, persoona paljon enemmän... vaikea selittää, mutta ehkä ymmärrätte mitä tarkoitan?

Kai se on sitä, ettei ole mitään kokemusta tai pelkoa siitä, että pahoja asioita voisi tapahtua myös itselle.

Meilläkin pitkien lapsettomuushoitojen ja keskenmenon jälkeen jännittivät ultrissa ihan muut asiat kuin vauvan sukupuoli.

Toisaalta koko raskaus meni enemmän ja vähemmän pelätessä, joten tavallaan vähän kadehdinkin, ja olen myös onnellinen sellaisten puolesta, jotka automaattisesti olettavat, että kaikki menee hyvin.

Tsemppiä teille ultran odotteluun! Kyllä se vauvan näkeminen poistaa niitä huolia onneksi.

t.edellinen

Voi kiitos. Olet/olette oikeassa, minullakin on keskenmenoja taustalla joten pelottaa jotenkin läpi raskauden... Ja sama juttu sikäli, että olen kadehtinut niitä jotka vain heti kaksi viivaa nähtyään ovat luottaneet siihen että vauva tulee terveenä syliin. 

Mutta eipä tämä pelko varmaan siihen synnyttämiseen lopu vaan jatkuu loppuelämän! Ap

No en tunne sellaisia, keitä ei jännittäisi muukin kuin sukupuoli. Kyllä se rakenneultra mietityttää monia.

Vierailija kirjoitti:

Jos kaikki on hyvin niin toki meitäkin kiinnostaa tietää sukupuoli jos hän sen näyttää, mutta tuntuu niin älyttömän toissijaiselta tällaisessa tilanteessa. Ap.

Samaa mieltä. Emme edes halunneet tietää lapsen sukupuolta tuossa tilanteessa. Tärkeämpää oli teitää, että kaikki on terveyden puolesta kunnossa.

Vierailija kirjoitti:

Kai se on sitä, ettei ole mitään kokemusta tai pelkoa siitä, että pahoja asioita voisi tapahtua myös itselle.

Meilläkin pitkien lapsettomuushoitojen ja keskenmenon jälkeen jännittivät ultrissa ihan muut asiat kuin vauvan sukupuoli.

Toisaalta koko raskaus meni enemmän ja vähemmän pelätessä, joten tavallaan vähän kadehdinkin, ja olen myös onnellinen sellaisten puolesta, jotka automaattisesti olettavat, että kaikki menee hyvin.

Samaa mieltä. jotkut ihmiset eivät vain hahmota sitä mahdollisuutta, että sillä omalla sikiöllä voisi olla jotain terveydellisisä ongelmia, joten he ajattelevat ko. tutkimusta vain sitä sukupuolen selvittämistä.

Se on tietynlainen coping-mekanismi, ettei pelkää pahinta, vaan siirtää huolet pois näkyvistä, vaikka ne jossain alitajunnassa olisikin. Tai sitten ei vaan tiedosta sitä, että joku voisi olla pielessä, koska kenellekään tutulle ei ole käynyt niin.

Itse olin todella huoleton koko raskauden ajan enkä pelännyt synnytystäkään ollenkaan. Vasta sen jälkeen on tajunnut, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua.

Samat fiilikset täällä kuin sinulla Ap. Minulla rakenneultra kuukauden päästä (silloin jo rv 22. Aika myöhään btw). Jännittää jo nyt ihan hirveästi, vaikka minulla ei edes ole taustalla mitään ongelmia raskauden kanssa. Ensimmäinen lapsi siis ja tärppäsikin melko nopeasti. Niskapoimu-ultrassa kaikki oikein hienosti, eikä mitään kohonneita riskejä. Silti tuntuu niin piinaavan pitkältä ajalta odottaa rakenneultraa. Muut ihmiset vain kyselevät, kumpaa sukupuolta toivon ja koska on se "sukupuolenselvitysultra" ja vastaavaa. Niin kliseiseltä kuin se kuulostaa, niin vastaan "Ei ole mitään merkitystä. Pääasia, että on terve" Ja aivan vilpittömästi tarkoitan tätä ilman pienintäkään toivetta sukupuolesta!

Ei meillä ollut mahdollisuutta edes saada tietää sukupuolta, sitä ei kerrottu kummallakaan kerralla, joten se todella oli vaan rakenneultra. Näin edellisenä yönä unta, että siellä kellui vain yksinäinen pää, joten oli helpotus nähdä, että siellä oli ihan oikeasti kokonainen vauva.

Me ei edes haluttu tietää sukupuolta, joten rakenneultra oli jännittävä kokemus. Terve lapsi oli ja on nyt synnyttyään, mutta kyllä se pelotti silloin. Luultiin että seuraavan kerran nähdään vauva synnytyksen yhteydessä mutta koska tuli radi, niissä ultrissa sai juosta väsymiseen asti.

Minullakin on ensiviikolla rakenneultra. Olo on raskas ja synkkä. Olen oikeasti katkera niille jotka voi suhtautua siihen vain "hihii kohta tiedetään saadaanko ostaa pinkkiä" tyylillä. Tiedän että muiden onni ei ole multa pois mutta joskus tuntuu vaan niin väärältä. Vauvallani on nt ultrasta asti epäilty aivojen rakennepoikkeavuuksia ja kontrolleissa on ravattu tässä välissäkin. Ensi viikolla kuullaan viimeinen arvio tilanteesta. Tuntuu että on ihan 50/50 jatkuuko raskaus edes. Lapsia on ennestään ja toki silloin kun kaikki oli hyvin niin rakenneultrassa jännitti myös se sukupuoli, mutta täytyy sanoa että kyllä silloinkin eniten pelotti ettei vauva ole terve. Nyt kun oikeasti vauva ei todennäköisesti ole terve niin voin kertoa että tuo sukupuolen jännittäminen tuntuu niin merkityksettömältä. En ole nukkunut viikkoihin ja kuljen kuin sumussa. Olkaa ihmiset kiitollisia jos saatte terveen vauvan syliinne, oli ihan sitten kumpi hyvänsä!

Itselleni (onneksi!) vakavat sairaudet, onnettomuudet yms. ovat todella "kaukainen" asia, koska en ole niistä joutunut kärsimään itselläni tai lähipiirissäni. Tavallaan ikävä kyllä se on tehnyt ajattelumaailmastani sellaisen, että terveyttä yms. pitää lähes itsestäänselvyytenä - vaikka tietenkään ei pitäisi!

Toki rakenneultrassa osin jännitin myös vauvan terveydentilaa, osin sukupuolta. Jopa synnytyksessä, jossa vauvan sydänäänet laskivat joka supistuksella ja kätilö sanoi "nyt täytyy leikata eppari ja sun täytyy ponnistaa tosi kovaa, vauvalla on vähän ahdas paikka" tiesin, että kaikki ei ole niin kuin pitäisi mutta en silti osannut pelätä. Kun vauva ei huutanut heti synnyttyään, kylmänviileästi kysyin vain "miksei se itke", vaikka tavallaan tiesin että huone täynnä hoitajia voi olla huono merkki, silti alitajunta ajatteli itsestäänselvästi että totta kai kaikki on hyvin.

Kuten sitten olikin, 8 pisteen vauva ja nyt kolmivuotiaana yhä terve :)

Tavallaan siis on ikävää, että pidän terveyttä yms. niin oletusarvona, koska mikään ei ole pysyvää tai varmaa ja asiat voivat koska tahansa muuttua.

En ole juuri jännittänyt ennen rakenneultria. En vaikka on ollut keskenmenoja ja raskaudessa isojakin verenvuotoja. Vasta siinä odotushuoneen penkillä istuessa on alkanut jännittää/huolestuttaa.

Ei se tilanne kuitenkaan huolehtimalla miksikään muutu. Se on kamalaa kun ei pysty nauttimaan raskaudesta täysillä, kun pelkää sitä ja tätä.

Tutuille olen puhunut vain sukupuoliasiasta, osin myös siksi että se on ainoa asia mitä kysytään. Ei kukaan kysy etukäteen että jännittääkö sua että vauva onkin vammainen? Onneksi. Ei sellasia kysytä eikä niitä pelkoja aina halua muille ääneen sanoa. Eli siis ei se tarkoita etteikö ihmiset niitä asioita silti miettisi, vaikka ei ääneen sano... kyllä aivan taatusti jokaiselle lapsen terveys on ensisijaista eikä sukupuoli, ilkeää edes vihjata muuta.

Kyllä mullaki jännitti. Tärisin kuin haavanlehti ja yritin kattoa lääkärin naamasta jos kaikki kunnossa. Tarkoitan siis, että yritin ettiä semmosta katsetta mikä sanoo "Hetkonen". En olis hoksannu ees kysyä, mutta lääkäri itse kysäisi jos haluamme sukupuolta tietää. Kysyin itse jo aiemmin jos sen siinä ultrassa näkee tietenkin, mutta penkille päästessä se ei ollut mulla mielessä lainkaan. Mulla suvussa ollut sydämmen rakenteellisia ongelmia ja lääkäri sitten näytti että aortat ja sydän itsessään on kunnossa. Todella tyytyväinen lääkäriin. Pientä vielä odotellessa. Ennen kesää tulee. 

se on psykologiaa. Keskittyy epäolennaiseen ja ne pahat ajatukset on siellä pinnan alla.

Toisaalta monet ei oo ihan perillä näiden seulojen ym tarkoituksesta. Käydään ne pakolliset seulat, mutta ei ymmärretä miksi. Ja kun hälyttää niin osallistutaan lapsivesipunktioon/istukkabiopsiaan sen kummempia riskejä miettimättä. Usein se riskiluku lapsen kromosomipoikkeavuusesta on hälystä on pienempi kuin punktiosta aiheutuva keskenmenon riski.