Haluan lapsen, mutta se kaikki lapsi"hössäys" ja lasten ehdoilla eläminen pelottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän hyvin. Muakin vituttaa se hössötys ja lässytys ja neuvominen ja se, että niitä lasten ruokavalioita ynnä muita pitäisi pohtia jotenkin 24/7. Esikoinen on nyt 3kk, iloinen ja tyytyväinen vauva, jonka kanssa luetaan Pikku Prinssiä, lauletaan Leevi and the Leavingsia ja joka on ollut jo agilityharkoissa ja yliopistolla. Kaikenmoisissa olosuhteissa on tässä maailmassa ihan onnellisia ihmisiä kasvatettu. Jos rakkaus riittää niin se riittää, ja on oma valinta miten sen osoittaa, kunhan osoittaa.

No nimenomaan! On olemassa suositus siitä, että missä vaiheessa aloitetaan soseet, missä vaiheessa kiinteämmät. Sillä mennään sen enempää keskustelematta. Päivä sinne tai tänne ei maata kaada. Jos on jokin allergia, niin eletään sen allergiaruoan kanssa. Tulen hulluksi jos niistä pitää KESKUSTELLA ja POHTIA ja HÖSSÖTTÄÄ.

Tämä ei kyllä liity minusta mitenkään nimenomaan äitiyteen. Toiset ihmiset on pohtijoita, keskustelujoita, näkökulmien vatvojia, kehittäjiä, analysoijia... ja silloin jos arki pyörii vauvan unessa, ruuassa ja kakassa niin sitten pohditaan niitä(kin). Ymmärrän ihan loistavasti jos muita ei kiinnosta, mutta eipä meillä töissäkään väkeä aina kiinnosta miettiä tehdäänkö asiat järkevällä tavalla, voisiko jotain tehdä toisin, onko tämä tehokasta, mikä on hyväksi havaittua, mikä kaipaa muutosta, "näin on aina tehty ja voidaan tehdä kuin juna jatkossakin" - ja joitain kiinnostaa liikaakin niin että homman ydin hukkuu. Eli pitäisi tätä luonteenpiirteenä eikä erityisesti äitiydenpiirteenä.

Ei ole mahdollista saada muita ihmisiä toimimaan oman pääsi mukaan. Eli en todellakaan tiedä miten estät synnytystarinat? Laittamalla sormet korviin ja kiljumalla päälle? Porukassa joutuu keskustelemaan kaikenlaisista aiheista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta miksi ap luulee, että lapseen saa välttämättä "tartutettua" omat kiinnostuksenkohteet. Itse olen hiljainen kulttuuri-ihminen, mutta lapsi tykkää lätkästä, jalkapallosta, koriksesta ja kyllä hän saa urheilua seurata ja harrastaa, vaikka se ei minua kiinnosta.

En luule että lapsi olisi jotenkin kopio minusta tai että lapsi kiinnostuisi niistä mistä haluan sen kiinnostuvan. Mutta jos nyt puhutaan alle viisi vuotiaasta, niin minun vastuulla on tehdä asioista ja paikoista sille kiinnostavia, näyttää vaikka sitä kansallispuistoa "lapsen silmin" sille lapselle, ja avata sille erilaisia kokemuksia ja näkökulmia, joista jostain se voisi innostua. Ja kun tunnen lapseni, osaan varmastikin valita sen tyyppisiä kulttuurijuttuja mistä lapsikin innostuu. Joku lapsi on enemmän musiikin perään, joku visuaalisempi, joku eläytyy enemmän kosketuksen kautta. Minun tehtävä on tukea lasta siihen suuntaan mikä hänelle on luontaista. Vaikka se tapahtuisikin samalla kun hän kulkee mukana meidän aikuisten harrastuksissa. Kouluikäisen harrastukset nyt on ihan eri asia. Kokeilkoon muutamia, ja valitkoon siltä pohjalta, ja jos haluaa niin voi vaikka vaihtaa. Ap. 

Kyllä minun lapsellani oli kavereita jo paljon ennen kouluikää ja hän löysi urheiluinnostuksensa heidän kauttaan, aina on ollut hyvin liikunnallinen kyllä. Minusta oli hyvä ja helppo ratkaisu viedä lapsi harrastukseen ja soittaa kitaraa sillä aikaa, mutta jos väkisin haluaa lapsen olevan mukana aikuisen harrastuksissa niin että kaikki siitä jotenkin nauttivat ja hyötyvät niin voihan sen niinkin tehdä. Siinä vaan voi joutua muokkaamaan sitä omaa harrastustaan sen verran, että hössötystä on lopulta oikeastaan enemmän.

No siis. Me harrastamme kansallispuistoissa vaeltamista, melontareissuja, mökkeilyä, matkustelua, hiihtämistä, kalassa käymistä ym. Ymmärrän, että lapsen mukaan ottaminen vaatii pienten pelastusliivien hankkimista ja matkarattaiden hankkimista ja mökille vauvasängyn ostamista jne. Emme mieheni kanssa ole valmiita luopumaan harrastamisesta ja meidän harrastukset nyt vie meitä "reissun päälle" kaikki viikonloput ja arki-illatkin. Kunhan pääsemme kulkemaan noissa listaamissani jutuissa, niin on ihan ok että ne tehdään lapsen tahdilla ja lapsen ehdoilla, mutta aiomme kyllä jatkossakin elää tätä ulkoiluelämää reissaten, lapsi vaan mukaan kainaloon. Mutta jokin perhekerho sisällä kerhotilassa joka tiistai klo 17 on painajainen. Ymmärrän, että 4-v ilahtuu kavereista. Ehkä yritän etsiä noista vaellusporukoista jonkun jolla on sitten pieni lapsi myös niin voidaan mennä vaeltamaan toisen perheen kanssa? Ap.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mahdollista saada muita ihmisiä toimimaan oman pääsi mukaan. Eli en todellakaan tiedä miten estät synnytystarinat? Laittamalla sormet korviin ja kiljumalla päälle? Porukassa joutuu keskustelemaan kaikenlaisista aiheista.

Synnytystarinat estän välttelemällä porukoita joissa niistä jauhetaan. En halua rajoittaa muiden elämää, puhukoon niin paljon kuin tykkäävät! Haluan vain itse pysyä sellaisesta erossa. Lähes kaikki ystäväni on miehiä, niin jos lähden käymään ystävän kanssa kahvilla niin en usko että jouduin liikaa kuuntelemaan synnytystarinoita, vaikka monella noista miehistä lapsia onkin. Ap.

Vierailija kirjoitti:

En ole ylipäätään mikään kovin lapsikeskeinen tai sukukeskeinen nainen, vaan enemmän sellainen oman tieni kulkija. Viihdyn paljon yksin ja panostan uraani ja olen kiinnostunut lähinnä politiikasta, tekniikasta, taloudesta jne. Haluan kuitenkin lapsen, ja miehenikin haluaa minun kanssa lapsen. Olen varma, että olisin hyvä äiti, koska olen rakastava, vastuuntuntoinen ja huolehtivainen. Katkos uraan ei katkeroita minua yhtään. Mutta ahdistaa se kaikki lapsihössötys. En halua istua hiekkalaatikolla muiden äitien kanssa enkä kulkea perhekerhoissa. Laitan lapsen mieluummin selkäreppuun ja lähden vaeltamaan tai museoon. En halua että kukaan tulee lääppimään raskausmahaani, paitsi oma mies tietysti. En halua kuulla kenenkään tarinoita synnytyksestään enkä nimiehdotteluita. Ostan vauvalle varmasti hyvät ja kivat vaatteet, mutta en halua että kukaan alkaa mitään vaatehankintoja minulle hössöttämään. En jaksaisi päiväkodin vanhempainiltoja tai mitä ne nyt ovatkaan tai jotain luokkaretkien rahankeruumyyjäisiä. Voin lahjoittaa luokan kassaan satasen, jos sillä vältyn hössöttämiseltä. En halua uhrata parisuhdettani lapsen tarpeiden eteen, vaan opettaisin lapsen jotenkin mukautumaan siihen, että kulkee mukana meidän aikuisten harrastuksissa ja oppii tykkäämään niistä (ei mitään lapsille vaarallisia ole). Rohkaiskaa minua, tulkaa joku sanomaan että tällainen on mahdollista. Kertokaa joku että olette pystyneet pysymään etäällä kaikesta lapsihössötyksestä.

Juu, tuli tuosta lihavoidusta kohdasta ihan lapsuus mieleen. Voin kertoa, että kiltti lapsi (kuten minä) voidaan kasvattaa mukautumaan vanhempien menoihin ja harrastuksiin.  Joskus ehkä käy hyvin. Mun tapauksessa ei käynyt, joten huolimatta perusvakaasta ja -turvallisesta lapsuudesta olin onneton. Tunsin oloni näkymättömäksi. Olihan se omanlaistaan kulkea patikkaretkillä ja taidenäyttelyissä ja vanhempien harrastuksissa. Mutta olisin kaivannut myös sitä, että vanhemmat olisivat mahdollstaneet mulle ne minusta kivat (heistä ehkä tylsät) jutut: istuneet hiekkalaatikolla ja osallistuneet talkoisiin ja vaikka leiponeet myyjäisiin.

Lapsen ehdoilla eläminen ei tarkoita sitä, että lapsi vie ja vanhemmat vikisee. Mutta jos lapsen teette, antakaa hänen olla olemassa. Ja ymmärrä ajoissa, että siihen liittyy uhrauksia: joskus joudut luopumaan omasta ajastasi, tekemään epäluontevia/vastenmielisiä asioita (kuten vanhempainilloissa istumista ja leikkipuistoilua tms.) lapsesi hyvinvoinnin eteen ja ylipäätänsä hyväksymään sen että lapsesi on olemassa omana ihmisenään ja omana yksilönään. HÄN saattaa toivoa sinulta asioita ja tekoja, jotka eivä ole sulle niitä mieluisimpia, mutta niiden huomioiminen kertoisi hänelle, että sinä rakastat häntä.

Vierailija kirjoitti:

Ja minä en siis "hössötä" näin vielä lapsettomana mistään muustakaan lapsettomien ihmisten asiasta tai naisten asiasta. En jaksa keskustella kenenkään naisen kanssa kynsilakoista, vaatteista, dieeteistä, julkkisjuoruista, kampaamokäynneistä, kumminkaimansairauksista jne. En käy missään tyypillisissä naisten harratuksissa, jossa tulisi jossain pukuhuoneessa juoruiltua.. Vaikka olen kasvatusalan koulutettu en ole missään päiväkodissa töissä, vaan paikassa jossa kukaan ei hössää mitään vaan keskustelu liikkuu lähinnä tieteessä ja politiikassa. Eli en vastusta lapsihössötyksiä sinänsä vaan kaikkia hössötyksiä. Ap.

Suurimmalla osalla naistutkijoista on lapsia, samoin muusikoilla ja muilla taiteilijoilla jne., ei ne urat häviä ja aivot pois sula lasten myötä. Ei lapsen hankkimisen takia tarvitse vaihtaa identiteettiään toiseksi, lapsi muuttaa elämää mutta tulee kuitenkin osaksi sinun ja miehesi elämää. Tehkää omanlainen lapsiperhe, miä aidommin olet oma itsesi äitiydessäsi sitä enemmän nautit pikkulapsiajastakin. Lapsia on syntynyt maailman sivu ja aika monenlaisissa olosuhteissa ihan tasapainoisiksi kasvavat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mahdollista saada muita ihmisiä toimimaan oman pääsi mukaan. Eli en todellakaan tiedä miten estät synnytystarinat? Laittamalla sormet korviin ja kiljumalla päälle? Porukassa joutuu keskustelemaan kaikenlaisista aiheista.

Synnytystarinat estän välttelemällä porukoita joissa niistä jauhetaan. En halua rajoittaa muiden elämää, puhukoon niin paljon kuin tykkäävät! Haluan vain itse pysyä sellaisesta erossa. Lähes kaikki ystäväni on miehiä, niin jos lähden käymään ystävän kanssa kahvilla niin en usko että jouduin liikaa kuuntelemaan synnytystarinoita, vaikka monella noista miehistä lapsia onkin. Ap.

Hyvä sitten! Itse jouduin tänään kuulemaan synnytystarinoita työpaikalla. Ei ollut mahdollista/normaalia/kohteliasta paeta paikalta...

Rupesin oikein miettimään miksi minua pelottaa "lapsihössäys" ja miksi tuntuu että vihaisin kaikkia mammakerhoja ja muskareita ja hiekkalaatikkopiirejä ja kestovaippapiirejä. Tunnen oloni ulkopuoliseksi sellaisissa, ja koen että minusta ei pidetä tai että minua pidetään outona. Koska en osaa osallistua sellaiseen keskusteluun, en osaa niitä sosiaalisia koodeja, sanon aina ihan vääriä asioita kun vahingossa käännän keskustelun vaikka politiikkaan ja ne muut katsoo että mikä urpo tuo on. Koen että olen ei-toivottu niihin. Olen lapsesta saakka ollut lähinnä poikien/miesten porukoissa, sellaista läheistä naispuoleista bestistä ei ole ollut ikinä. Harrastuksetkin on olleet sellaisia vähän rämäpäisiä tai sitten tyyliin matikkakerhoja. Tuli oikein paha mieli kun tätä ajatteli, että koen että en olisi haluttua seuraa noissa lapsihössötysporukoissa vaan vääränlainen tylsimys joka yrittää puhua vääristä asioista. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Rupesin oikein miettimään miksi minua pelottaa "lapsihössäys" ja miksi tuntuu että vihaisin kaikkia mammakerhoja ja muskareita ja hiekkalaatikkopiirejä ja kestovaippapiirejä. Tunnen oloni ulkopuoliseksi sellaisissa, ja koen että minusta ei pidetä tai että minua pidetään outona. Koska en osaa osallistua sellaiseen keskusteluun, en osaa niitä sosiaalisia koodeja, sanon aina ihan vääriä asioita kun vahingossa käännän keskustelun vaikka politiikkaan ja ne muut katsoo että mikä urpo tuo on. Koen että olen ei-toivottu niihin. Olen lapsesta saakka ollut lähinnä poikien/miesten porukoissa, sellaista läheistä naispuoleista bestistä ei ole ollut ikinä. Harrastuksetkin on olleet sellaisia vähän rämäpäisiä tai sitten tyyliin matikkakerhoja. Tuli oikein paha mieli kun tätä ajatteli, että koen että en olisi haluttua seuraa noissa lapsihössötysporukoissa vaan vääränlainen tylsimys joka yrittää puhua vääristä asioista. Ap.

Älä ole noin ylimielinen meitä muita äitejä kohtaan. Ihan samalla tavalla me tulemme niihin kerhoihin omista taustoistamme, ei kukaan oikeasti ole mikään stereotyyppinen mamma. Minä olen kuvaamasi kaltainen fyysikko, ja selvisin nuo kerhoajat, ja tutustuin monenlaisiin äiteihin, itse asiassa naisiin tutustuminen oli helpompaa kuin missään muualla. Ja muutkin äidit voivat olla fiksuja ja korkeastikoulutettuja, et vain sinä.

Kaikkien kanssa ei tarvitse kaveerata, mutta hengenheimolaisiasi löydät varmasti, kun et etukäteen päätä, minkälaisia muut ovat.

No en mäkään tykkää hössöttää. Harva nyt nauttii hiekkalaatikoista ja vanhempainilloista. Ne tehdään lapsen parhaaksi. Ne vaan kuuluu siihen pakettiin. Mikään perhekerho ei ole pakollinen tietenkään. Toisaalta kun jäät töistä mammalomalle, huomaat melko pian että ympäriltä katoaa iso sosiaalinen piiri. Minäkin töissä ollessani kuvittelin että olen erakkomainen, koska se yksinäisyys oli hyvää vastapainoa työelämälle ja nautin siitä silloin. Mutta kun työelämä putosi yhtälöstä pois, olinkin nopeasti jo liiankin yksinäinen... siksi niihin mammakerhoihinkin moni lopulta hakeutuu.

Aloitustekstisi perusteella en kyllä ekana suosittelisi sulle vanhemmuutta. Loppupeleissä se lapsi kuitenkin pistää pakan aina sekaisin ja sen hoito on 24/7 duunia, vaikka olisi helpompikin tapaus.

Vierailija kirjoitti:

Ja minä en siis "hössötä" näin vielä lapsettomana mistään muustakaan lapsettomien ihmisten asiasta tai naisten asiasta. En jaksa keskustella kenenkään naisen kanssa kynsilakoista, vaatteista, dieeteistä, julkkisjuoruista, kampaamokäynneistä, kumminkaimansairauksista jne. En käy missään tyypillisissä naisten harratuksissa, jossa tulisi jossain pukuhuoneessa juoruiltua.. Vaikka olen kasvatusalan koulutettu en ole missään päiväkodissa töissä, vaan paikassa jossa kukaan ei hössää mitään vaan keskustelu liikkuu lähinnä tieteessä ja politiikassa. Eli en vastusta lapsihössötyksiä sinänsä vaan kaikkia hössötyksiä. Ap.

Sinulla on kyllä ihan järkyttävä kuva naisista, vaikka olet nainen itsekin. Minä olen nainen, ja aina tykännyt puhua tieteestä ja politiikasta, kuten sinäkin. Kun esikoinen oli vauva, kuljimme äitikaverin kanssa pitkillä vaunulenkeillä väitellen politiikasta ym, noista luettelemistasi asioista emme puhuneet ikinä.

Ongelmasi tuntuu lähinnä olevan väheksyntä meitä muita naisia kohtaan, ja voin kyllä väittää, että naisissa on ihan yhtä paljon fiksuja ihmisiä kuin miehissäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rupesin oikein miettimään miksi minua pelottaa "lapsihössäys" ja miksi tuntuu että vihaisin kaikkia mammakerhoja ja muskareita ja hiekkalaatikkopiirejä ja kestovaippapiirejä. Tunnen oloni ulkopuoliseksi sellaisissa, ja koen että minusta ei pidetä tai että minua pidetään outona. Koska en osaa osallistua sellaiseen keskusteluun, en osaa niitä sosiaalisia koodeja, sanon aina ihan vääriä asioita kun vahingossa käännän keskustelun vaikka politiikkaan ja ne muut katsoo että mikä urpo tuo on. Koen että olen ei-toivottu niihin. Olen lapsesta saakka ollut lähinnä poikien/miesten porukoissa, sellaista läheistä naispuoleista bestistä ei ole ollut ikinä. Harrastuksetkin on olleet sellaisia vähän rämäpäisiä tai sitten tyyliin matikkakerhoja. Tuli oikein paha mieli kun tätä ajatteli, että koen että en olisi haluttua seuraa noissa lapsihössötysporukoissa vaan vääränlainen tylsimys joka yrittää puhua vääristä asioista. Ap.

Älä ole noin ylimielinen meitä muita äitejä kohtaan. Ihan samalla tavalla me tulemme niihin kerhoihin omista taustoistamme, ei kukaan oikeasti ole mikään stereotyyppinen mamma. Minä olen kuvaamasi kaltainen fyysikko, ja selvisin nuo kerhoajat, ja tutustuin monenlaisiin äiteihin, itse asiassa naisiin tutustuminen oli helpompaa kuin missään muualla. Ja muutkin äidit voivat olla fiksuja ja korkeastikoulutettuja, et vain sinä.

Kaikkien kanssa ei tarvitse kaveerata, mutta hengenheimolaisiasi löydät varmasti, kun et etukäteen päätä, minkälaisia muut ovat.

Tuliko minusta ylimielinen kuva? Ei ollut tarkoitus. Mutta tätä varmaan juuri tarkoitan sillä kun sanon että en osaa naisten välisiä sosiaalisia koodeja, töksäytän jotain vahingossa liian suorasukaisesti (vaikka en tarkoita mitään pahaa) ja sitten minua ei haluta porukoihin. Ap.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minä en siis "hössötä" näin vielä lapsettomana mistään muustakaan lapsettomien ihmisten asiasta tai naisten asiasta. En jaksa keskustella kenenkään naisen kanssa kynsilakoista, vaatteista, dieeteistä, julkkisjuoruista, kampaamokäynneistä, kumminkaimansairauksista jne. En käy missään tyypillisissä naisten harratuksissa, jossa tulisi jossain pukuhuoneessa juoruiltua.. Vaikka olen kasvatusalan koulutettu en ole missään päiväkodissa töissä, vaan paikassa jossa kukaan ei hössää mitään vaan keskustelu liikkuu lähinnä tieteessä ja politiikassa. Eli en vastusta lapsihössötyksiä sinänsä vaan kaikkia hössötyksiä. Ap.

Sinulla on kyllä ihan järkyttävä kuva naisista, vaikka olet nainen itsekin. Minä olen nainen, ja aina tykännyt puhua tieteestä ja politiikasta, kuten sinäkin. Kun esikoinen oli vauva, kuljimme äitikaverin kanssa pitkillä vaunulenkeillä väitellen politiikasta ym, noista luettelemistasi asioista emme puhuneet ikinä.

Ongelmasi tuntuu lähinnä olevan väheksyntä meitä muita naisia kohtaan, ja voin kyllä väittää, että naisissa on ihan yhtä paljon fiksuja ihmisiä kuin miehissäkin.

Ihan vilpittömästä en tarkoita väheksyä naisia. Olen joutunut useamman naisen kiusaamaksi, ja siksi olen vältellyt naisia ystävinä, liikaa huonoja kokemuksia huonojen kokemusten jälkeen. Minulla on vain kaksi naispuoleista kaveria, ja he ovat molemmat sellaisia poikatyttöjä jotka kiinnostuvat lähinnä fysiikasta ym, heidän kanssaan olen samalla aaltopituudella. En todellakaan ajattele että kaikki naiset olisivat ilkeitä juoruilevia hössöttäjiä, olen aika surullinen siitä että minulla ei ole enempää hyviä naisystäviä. Varmaan ollut huono tuuri elämässä vain. Ap.

Tekemällä lapsen riskeeraat paljon. Ystäväni ura tyssäsi lopullisesti, kun hän joutui (vastoin omaa haluaan) jäämään käytännössä loppuelämäkseen lapsensa omaishoitajaksi. Mies ei kestänyt tilannetta ja häipyi. Lapsi oli niin vaikeahoitoinen (eli vaati toimenpiteitä jatkuvasti), ettei kunta pystynyt järjestämään hoitopaikkaa. Kouluun siirtyminenkään ei ole itsestäänselvää synnynnäisen vastustuskykypuutoksen vuoksi.

Jos et ole valmis ottamaan tätä riskiä, älä tee lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rupesin oikein miettimään miksi minua pelottaa "lapsihössäys" ja miksi tuntuu että vihaisin kaikkia mammakerhoja ja muskareita ja hiekkalaatikkopiirejä ja kestovaippapiirejä. Tunnen oloni ulkopuoliseksi sellaisissa, ja koen että minusta ei pidetä tai että minua pidetään outona. Koska en osaa osallistua sellaiseen keskusteluun, en osaa niitä sosiaalisia koodeja, sanon aina ihan vääriä asioita kun vahingossa käännän keskustelun vaikka politiikkaan ja ne muut katsoo että mikä urpo tuo on. Koen että olen ei-toivottu niihin. Olen lapsesta saakka ollut lähinnä poikien/miesten porukoissa, sellaista läheistä naispuoleista bestistä ei ole ollut ikinä. Harrastuksetkin on olleet sellaisia vähän rämäpäisiä tai sitten tyyliin matikkakerhoja. Tuli oikein paha mieli kun tätä ajatteli, että koen että en olisi haluttua seuraa noissa lapsihössötysporukoissa vaan vääränlainen tylsimys joka yrittää puhua vääristä asioista. Ap.

Älä ole noin ylimielinen meitä muita äitejä kohtaan. Ihan samalla tavalla me tulemme niihin kerhoihin omista taustoistamme, ei kukaan oikeasti ole mikään stereotyyppinen mamma. Minä olen kuvaamasi kaltainen fyysikko, ja selvisin nuo kerhoajat, ja tutustuin monenlaisiin äiteihin, itse asiassa naisiin tutustuminen oli helpompaa kuin missään muualla. Ja muutkin äidit voivat olla fiksuja ja korkeastikoulutettuja, et vain sinä.

Kaikkien kanssa ei tarvitse kaveerata, mutta hengenheimolaisiasi löydät varmasti, kun et etukäteen päätä, minkälaisia muut ovat.

Tuliko minusta ylimielinen kuva? Ei ollut tarkoitus. Mutta tätä varmaan juuri tarkoitan sillä kun sanon että en osaa naisten välisiä sosiaalisia koodeja, töksäytän jotain vahingossa liian suorasukaisesti (vaikka en tarkoita mitään pahaa) ja sitten minua ei haluta porukoihin. Ap.

Ei se ole mitään töksäyttelyä, jos väität, että miesten kanssa voi puhua politiikkaa ja naisten kanssa kynsilakasta. Se on ylimielisyyttä, ja se ei ole totta. On paljon naisia, ja äitejä, jotka ovat kiinnostuneita tieteestä ja politiikasta, enkä minä ainakaan koskaan ole mitään naisten sosiaalisia pelejä pelannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

gfdhdfh kirjoitti:

Jep, siinä kun pitäisi sen oman halunsa lisäksi tärkeämpänä miettiä sitä lapsen etua. Se ei ole mikään lemmikki, jolla täydennetään elämää muiden harrastusten lomassa..

Millä tavalla muka en ajattelisi sen lapsen etua? Lapsi saisi varmasti tosi paljon huomiota, aikaa ja läsnäoloa meiltä vanhemmilta. Pääsisi kaikkiin kivoihin luontopaikkoihin saamaan luontoelämyksiä. Ja varmasti pidettäisiin riittävästi ruokataukoja ja lepotaukoja. Selitettäisiin sille asioita ja ihmeteltäisiin yhdessä maailmaa, vaikka kontattaisiin lattialla päivät pitkät. Miten ne perhekerhot muka on sen lapsen etu?

Se lapsi nimenomaan kaipaa sitä ikäistään seuraa, ja niitä yleensä löytyy sieltä perhekerhoista ja hiekkalaatikon reunalta. Kuulostaa aika itsekkäältä "kun MINÄ en nauti lastenjutuista, en aio lastakaan sinne viedä." siellä tehdään juttuja joista lapset tykkää.

Ei ne alle yksivuotiaat kaipaa toisten lasten seuraa. Yli yksivuotiaat saa seuraa päiväkodissa. Perhekerhot eivät taatusti ole lapsille mikään onnellisuuden tae tai välttämättömyys. Lähinnä ovat kotiäitien juorukerhoja, jos nyt ihan raadollisesti totuus sanotaan.

Esikoiseni kanssa tuollainen elämä onnistuisi. Keskimmäisen kanssa ei mitenkään. Kannattaa huomioida se, että lapsen luonne ja temperamentti sanelee paljon. Jos teette lapsen hänestä voi tulla puhelias, toisten lasten seurassa viihtyvä tai pahin mahdollinen rämäpää tai lapsesta voi tulla kiltti, hiljainen, yksinään viihtyvä. Sopiiko se sosiaalinen rämäpää kuvioonne?

Toinen, mikä kannattaa muistaa, on mahdollisuus sairaaseen lapseen. En minäkään uskonut ikinä, että saisin vammaisen lapsen, mutta niinpä se minäkin istun terapioissa ja vertaistukileireillä keskustelemassa miten tukea vammaisen lapsen itsetuntoa. Sopiiko tämmöinen lapsi kuvioonne? Emme voi käydä museoissa, retkillä tai edes kävelyllä ilman, että kaikki on tarkkaan suunniteltu ja on varasuunnitelman varasuunnitelma kun ensimmäinen suunnitelma ei toteudukaan.

Tehkää lapsi jos olette valmiita vastaanottaa mitä tahansa.

Sinun täytyy vain tehdä kaikkesi, jotta työelämäsi vaikeutuu tai tulee mahdottomaksi, kärsit terveysongelmista, ulkonäkösi huononee mahdollisimman paljon ja sinulla ei ole muuta elämänsisältöä kuin jälkikasvu. Vain niin olet hyvä äiti, mutta tuskin silloinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minä en siis "hössötä" näin vielä lapsettomana mistään muustakaan lapsettomien ihmisten asiasta tai naisten asiasta. En jaksa keskustella kenenkään naisen kanssa kynsilakoista, vaatteista, dieeteistä, julkkisjuoruista, kampaamokäynneistä, kumminkaimansairauksista jne. En käy missään tyypillisissä naisten harratuksissa, jossa tulisi jossain pukuhuoneessa juoruiltua.. Vaikka olen kasvatusalan koulutettu en ole missään päiväkodissa töissä, vaan paikassa jossa kukaan ei hössää mitään vaan keskustelu liikkuu lähinnä tieteessä ja politiikassa. Eli en vastusta lapsihössötyksiä sinänsä vaan kaikkia hössötyksiä. Ap.

Sinulla on kyllä ihan järkyttävä kuva naisista, vaikka olet nainen itsekin. Minä olen nainen, ja aina tykännyt puhua tieteestä ja politiikasta, kuten sinäkin. Kun esikoinen oli vauva, kuljimme äitikaverin kanssa pitkillä vaunulenkeillä väitellen politiikasta ym, noista luettelemistasi asioista emme puhuneet ikinä.

Ongelmasi tuntuu lähinnä olevan väheksyntä meitä muita naisia kohtaan, ja voin kyllä väittää, että naisissa on ihan yhtä paljon fiksuja ihmisiä kuin miehissäkin.

Ihan vilpittömästä en tarkoita väheksyä naisia. Olen joutunut useamman naisen kiusaamaksi, ja siksi olen vältellyt naisia ystävinä, liikaa huonoja kokemuksia huonojen kokemusten jälkeen. Minulla on vain kaksi naispuoleista kaveria, ja he ovat molemmat sellaisia poikatyttöjä jotka kiinnostuvat lähinnä fysiikasta ym, heidän kanssaan olen samalla aaltopituudella. En todellakaan ajattele että kaikki naiset olisivat ilkeitä juoruilevia hössöttäjiä, olen aika surullinen siitä että minulla ei ole enempää hyviä naisystäviä. Varmaan ollut huono tuuri elämässä vain. Ap.

Minä olen tavannut myös miespuolisia kiusaajia, mutta en yleistä kaikkia miehiä kiusaajaksi. Minä olen fyysikko ja äiti, ja pidän noita oletuksiasi loukkaavina, ikäänkuin minun kanssani ei pystyisi puhumaan kuten miesten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja minä en siis "hössötä" näin vielä lapsettomana mistään muustakaan lapsettomien ihmisten asiasta tai naisten asiasta. En jaksa keskustella kenenkään naisen kanssa kynsilakoista, vaatteista, dieeteistä, julkkisjuoruista, kampaamokäynneistä, kumminkaimansairauksista jne. En käy missään tyypillisissä naisten harratuksissa, jossa tulisi jossain pukuhuoneessa juoruiltua.. Vaikka olen kasvatusalan koulutettu en ole missään päiväkodissa töissä, vaan paikassa jossa kukaan ei hössää mitään vaan keskustelu liikkuu lähinnä tieteessä ja politiikassa. Eli en vastusta lapsihössötyksiä sinänsä vaan kaikkia hössötyksiä. Ap.

Sinulla on kyllä ihan järkyttävä kuva naisista, vaikka olet nainen itsekin. Minä olen nainen, ja aina tykännyt puhua tieteestä ja politiikasta, kuten sinäkin. Kun esikoinen oli vauva, kuljimme äitikaverin kanssa pitkillä vaunulenkeillä väitellen politiikasta ym, noista luettelemistasi asioista emme puhuneet ikinä.

Ongelmasi tuntuu lähinnä olevan väheksyntä meitä muita naisia kohtaan, ja voin kyllä väittää, että naisissa on ihan yhtä paljon fiksuja ihmisiä kuin miehissäkin.

Ihan vilpittömästä en tarkoita väheksyä naisia. Olen joutunut useamman naisen kiusaamaksi, ja siksi olen vältellyt naisia ystävinä, liikaa huonoja kokemuksia huonojen kokemusten jälkeen. Minulla on vain kaksi naispuoleista kaveria, ja he ovat molemmat sellaisia poikatyttöjä jotka kiinnostuvat lähinnä fysiikasta ym, heidän kanssaan olen samalla aaltopituudella. En todellakaan ajattele että kaikki naiset olisivat ilkeitä juoruilevia hössöttäjiä, olen aika surullinen siitä että minulla ei ole enempää hyviä naisystäviä. Varmaan ollut huono tuuri elämässä vain. Ap.

Minä olen tavannut myös miespuolisia kiusaajia, mutta en yleistä kaikkia miehiä kiusaajaksi. Minä olen fyysikko ja äiti, ja pidän noita oletuksiasi loukkaavina, ikäänkuin minun kanssani ei pystyisi puhumaan kuten miesten kanssa.

Kannattaako keskustelupalstalla nyt muiden, sinulle täysin tuntemattomien, kirjoittelijoiden ajatuksista loukkaantua?