Lapseni isä hylkäsi lapsemme, miten selitän asian lapselle?

Vierailija kirjoitti:

Aika sekavaa nyt miä on ap:n tarina, mikä muiden. Siinä tapauksessa että lapsi on tottunut isäänsä, hylkääminen on kyllä sydämetön teko. Vaikea ymmärtää. Ja varsinkin jos äiti ei ole mikään hullu. Tuolla viittaan esim, siihen, että minulla on kaveri joka erosi joitakin vuosia sitten. Hänellä 2 lasta. Lasten äiti on kaikki nämä vuodet tehnyt kaiken mahdollisen kiusan mitä vaan keksiä voi. Tuo kaverini alkaa olla aika uuvuksissa ja väsynyt vääntämään äidin kanssa jokaisesta lasten asiasta. Niinpä hän on pikku hiljaa vähentänyt osallistumista lastensa elämään. Tapaamiset kyllä hoitaa, mutta muuta ei. On vaan liian raskasta joutua vuodesta toiseen tappelemaan riidanhaluisen ihmisen kanssa. Mutta ehkäpä ap teillä ei ole kyse mistään tuollaisesta.

Niin no, miettii miten "kivaa" lapsilla on jos äiti on tuollainen, ja isä ottaa etäisyyttä. Jäävät yksin äitinsä armoille.

Mä en lukenut ketjua, mutta yleensä olen sitä mieltä, että mitä se rehellisyys auttaa. Lapsi haluaa ja tarvitsee toivoa, eikä sitä tarvitse mielestäni riistää. Uskotellaanhan me lapsille että  joulupukki ja hammaskeijukin on olemassa jne. Mihin lapsi sitä totuutta tarvitsee. Keksii kyllä itse jossain vaiheessa miten asia on. Mä sanoisin varmaan, että iskällä on nyt kiireitä, eikä ehdi näkemään ja varmaankin sitten joskus myöhemmin.  Olen sanonut samaa mm. joulupukista, kun toi lahjat vain kuistille. Kyllä me äidit kaikkeen venytään. Voi myös miettiä itseä, jos oma isä ei olisi halunnut olla tekemisissä, niin olisinko halunnut että äiti kertoo totuuden. No en. Olisin halunnut uskoa, että iskä tuolla jossain minua kaipailee, mutta on kiireinen ihminen ja olisin elätellyt toiveita että joskus nähdään. Joskus sitten tajunnut, että jos isä ei ole tähän mennessä ottanut yhteyttä, niin ehkä minua ei kiinnostakaan. Paljon parempi, kuin että olisin tiennyt, että en kelpaa isäni elämään, ja olisin jotenkin viallinen, tai ainakin että geeneissäni on 50% jotain välinpitämätöntä ihmistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on kai niitä naisia jotka väittävät miehelle hoitavansa ehkäisyn ja sitten ihmettelevät miksei mies innostu raskaudesta.

Oikeasti hämmästyttävää, että tällaisten kommenttien laukojia löytyy.

Mikään ehkäisy ei ole satavarma, tuplaehkäisyllä (pillerit + kumi) pienempi riski, kuin pelkästään vaikka pillereillä. Eli sinulla miehenä on mahdollisuus päättää omasta isäksi tulemisesta.

Kun se lapsi on jo olemassa, niin raukkamaisinta ikinä on kääntää hänelle selkänsä. Siinä ei enää auta selittelyt mistään "naisen vehkeilyistä" tms, vaan siinä kohtaa sinä olet jo isä, ja teet raukkamaisen teon jos katkaiset kaikki välit lapseesi.

Erota voit aina, lapsen äitiä sinun ei tarvitse hampaat irvessä katsella, mutta lasta ei tule hylätä.

Täällähän taannoin puhuttiin miehestä joka ei suostu luopumaan kumista.Useimmat naiset olivat vakuuttuneita että mies salaa jotain.

"isäsi oli jännämies, joka vannoi viikon ikuista rakkauttaan ja kun sai sitä, niin lähti samoin tein"

Naiselle sanotaan vain mitä nainen haluaa kuulla ja pian karvaiset pakarat nousevat tahdikkaasti

83 jatkaa... Huomasin että lapsi on leikki-ikäinen. Ehkä silloin voisi vain sanoa että en tiedä, kun lapsi kysyy jotain isästään. Hyvällä tuurilla unohtaa hänet. Mutta ei tietenkään voi sanoa, että isä on päättänyt ettei halua nähdä sinua enää. Voi sanoa vaikka että isän elämäntilanne on nyt sellainen ettei hän ehdi käymään.

Jos lapsi on isäänsä tavannut, luultavasti on myös tavannut isän puolelta sukulaisia mm. isovanhempia. Jos näin on, ottaisin heihin yhteyttä ja kertoisin tilanteen. Kysyisin, haluavatko he olla mukana lapsen elämässä vai eivät ja tyytyisin vastaukseen. Jos kukaan ei halua, rakentaisin elämää yksin lapsen kanssa ja aina tilanteen tullessa esille, selittäisin asiat kuinka ne ovat, sen enempää kuitenkaan dramatisoimatta. Lapsi vielä pieni ja tottunut kuitenkin elämään arkea ilman isää. Parempi ettei nää ollenkaan, kuin harvoin ja mahd pettäisi lupaukset tavata.

Onko isovanhemmat kuvioissa ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika sekavaa nyt miä on ap:n tarina, mikä muiden. Siinä tapauksessa että lapsi on tottunut isäänsä, hylkääminen on kyllä sydämetön teko. Vaikea ymmärtää. Ja varsinkin jos äiti ei ole mikään hullu. Tuolla viittaan esim, siihen, että minulla on kaveri joka erosi joitakin vuosia sitten. Hänellä 2 lasta. Lasten äiti on kaikki nämä vuodet tehnyt kaiken mahdollisen kiusan mitä vaan keksiä voi. Tuo kaverini alkaa olla aika uuvuksissa ja väsynyt vääntämään äidin kanssa jokaisesta lasten asiasta. Niinpä hän on pikku hiljaa vähentänyt osallistumista lastensa elämään. Tapaamiset kyllä hoitaa, mutta muuta ei. On vaan liian raskasta joutua vuodesta toiseen tappelemaan riidanhaluisen ihmisen kanssa. Mutta ehkäpä ap teillä ei ole kyse mistään tuollaisesta.

Niin no, miettii miten "kivaa" lapsilla on jos äiti on tuollainen, ja isä ottaa etäisyyttä. Jäävät yksin äitinsä armoille.

Niin mietin minäkin. Ilmeisesti on kuitenkin äitinä ihan ok, tuo kiusaaminen kohdistuu vain isään. Toki lapset ovat eläneet ikänsä siinä riitojen alla. Mutta keinot ovat vähäiset, eikä isä sitä äitiä muuksi voi muuttaa. Lastenvalvojat, sovittelut,  sun muut ovat yhtä tyhjän kanssa, oikeasti viranomaiset eivät voi tehdä juuri mitään. Jos on katkera ihminen, jonka elämänsisältönä on se katkeruus, hänelle ei oikeasti voi mitään. Kukaan. Eikä ole kovin yksinkertaista ja lasten parasta sekään, että rupeaa käymään oikeutta ja muuttamaan lähivanhemmuutta. Eikä sekään äitiä kaverini elämästä poista. Ymmärrän tätä kaveriani hyvin. Vuosien jatkuva stressitila sairastuttaa. Ei hän lapsista ole ottanut etäisyyttä tietääkseni. Lähinnä siitä, ettei äidin kanssa yritä enää yhdessä järjestää ja sopia mitään ylimääräistä. Tämä kirjoitus vain siksi, että jotkut ihmiset myös ovat sellaisia ettei heidän kanssaan pärjää, eikä pysty tulemaan toimeen, vaikka olisi yhteinen lapsikin. Eikä toista ihmistä voi muuttaa, varsinkaan exää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mietin, mutta lapsi on vielä niin pieni (pieni vauva), että ei kyllä varmaan vuosiin asiasta kysele. En oikeasti tiedä miten kertoa, sitten kun sen aika tulee. Koska tapaus oli meitä molempia kohtaan harvinaisen törkeä, ei mulla mitään väliä, mut kuka voi tehdä noin omalle lapselleen :(

MIten törkeä? Halusiko mies lapsen ja halusi naimisiin? Vai sanoiko ettei halua lasta? Ja mitä törkeää siinä on jos ei halua lasta? Ei kaikki halua. Ainakaan ihan kenen kanssa vaan. Tässä tulee juuri se miehen ja naisen ero. Lapsi onkasvanut sinussa, sinä olet päättänyt haluta hänet. Joten hän on sun lapsesi. Mutta mies joka on harrastanut vain seksiä kanssasi, ei ole välttämättä millään lailla prosessoinut isyyttään. Eikä sisäistänyt sitä, että kyseessä olisi hänen lapsensa. Lapsen saaminen on miehelle ihan erilainen tapahtuma kuin naiselle, samoin isäksi kasvu. Jos ei ole tunnesuhdetta vauvan äitiin tai tekemisissä lapsen kanssa, niin ei lapsi välttämättä ole "hänen lapsensa", hän ei ole kasvanut isäksi, eikä lapsi ole hänelle konkretisoitunut. Tyhmä mies sikäli että vetää paljaalla. Mutta ei se niin tavatonta ole, että mies vaan unohtaa tapahtuneen ja jatkaa eteenpäin, koska mitään tunnesuhdetta lapseen ei ole. Äidillehän tuollainen toimint on mahdotonta. 

Parasta mitä voit lapsellesi tehdä on, että tajuat ja otat oman vastuusi siitä mitä on tapahtunut, sisältäen sen, että teit lapsen miehen kanssa joka ei halua isäksi. SEhän on oma valintasi. Annat hänelle anteeksi sen sijaat että otat katkeruudesta ja uhriudesta elämänsisältösi. Nauti siitä lapsesta jonka halusit. ja aikanaan kerrot, lapsen sydäntä ajatellen mahdollisimman kauniisti sen, miksei hänellä ole isää. Ja isää syyllistämättä. Tyyliin hän ei osannut ryhtyä isäksi. Jos tarkoituksesi oli saada vauvan avulla itsellesi mies, se juttu meni mönkään, eikä siitäkään kannata katkeroitua. 

Jos lapsi on yhteistuumin vuosikausia suunniteltu  ja hankittu, puolivälissä raskautta yritetäänkin pakottaa keskeytykseen kun toisiin ajatuksiin on tultu ja kun en tähän suostu, yrittää tappaa minut ja syntymättömän lapsen.

Mutta keksippä toki noita omia johtopäätöksiäsi.

Äitiäitiäiti___ kirjoitti:

Ala ala mustamaalaamaan. Se on pahinta mitä voit tehdä. 

No kerropa nyt, että mitä pitää sanoa?

Miten lapselle pitää kertoa, jos isä tai äiti ei kertakaikkiaan viitsi lastaan tavata, kun kaikki muu menee lapsen edelle.

Kehunko isää, syyllistänkö lasta, itseäni? Vai toteatko vaan, että isä ei nyt halua tavata. Ja kun lapsi kysyy miksi, mitä sanon?

Saatana, että ottaa aivoon tuo idioottimainen toteamuksesi, mitä helvetin hyötyä siitä on? Kehuako sellaista persepaska vanhempaa pitäisi.

Kyllä iso osa miehistä on pelkkiä persereikiä, mutta tämähän ei ole kellekään mikään uutinen.

Ja meni tunteisiin joo, olen joutunut ex-mieheni käytöstä lapsilleni selittelemään, näin kuinka lapset kärsi isänsä käytöstä.

Kyllä sitten, kun sairastui, oli itse lapsiltaan kaikkea vailla ja fiksun äidin kasvattamat fiksut lapset isäänsä auttoivat, vaikka tämän kuoleman jälkeen sanoivat, että katkeralta ukon käytös tuntui.

Lapselle ei saa valehdella. Totuus pitää mahdollisimman kauniisti kertoa, mutta niin, ettei vika mitenkään ole lapsen. Lapsen pitää saada surra. 

Täällä yks myös jonka ex hylkäsi lapsensa ihan naps vaan ilman selitystä. Minä jätin isän ja hän sitten päätti olla tapaamasta lasta. Mitä ihmettä sitä murkkuikäiselle selittää???

Aluksi kaunistelin mutta sitten älysin että lapselleni teen karhunpalveluksen. Totuutta en sanonut suoraan enkä haukkunut mutta sanoin että isällä on nyt muuta kun ei soita tai tapaa. Piste. Miksi kaunistella kun totuus tulee ennemmin tai myöhemmin selväksi.

Lapsi on tehty yhdessä. Ehkäisy jätetty kahta vuotta aiemmin pois.

Ehkä mies on löytänyt uuden naisen, jonka kanssa suhde alkaa olla vakava, ja sen takia haluaa nyt lakaista "entisen elämänsä" maton alle? Näkeehän näitä vähän väliä, etävanhempia jotka haluavat irtisanoutua lapsistaan, jotta voisivat aloittaa perheen perustamisen uudestaan puhtaalta pöydältä uuden kumppanin kanssa.

Ja sitten näkee myös exiä, jotka uuden puolison tullessa kuvaan tekevät kaikkensa kostaakseen kokemansa vääryydet lasten kautta, täysin piittamatta siitä kuinka isän ja lasten suhde kärsii. 

Muista nyt kertoa koko totuus, eli oikea isä on joku random tyttöjen illan baarituttavuus. Äiti nyt vain haluaa nyhtää kunnon elarit hölmöltä, kun Kelan elatustuki on kovin pikkuinen, kuten keino-isäsi pippi.

Kerrot rehellisesti kuinka asiat on. Oli pakko saada munaa känni-illan päätteeksi. Selvin päin "isi" ei halunnut olla missään tekemisissä wt-juopon kanssa. Voit myös kertoa että lähetät lapsen lastenkotiin jos se kertoo päihdesekoiluistasi ulkopuolisille.

Teet miehelle selväksi että hän voi lähteä, mutta takaisin ei ole tulemista. On äärimmäisen raskasta pienelle lapselle että välillä on isä, sitten se häipyy, sitten tulee taas, sitten löytää uuden naisen ja häviää lopullisesti. Eli hänen täytyisi nyt tehdä päätös, onko isä vai ei. Kuulostaa siltä että ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrot toki niinkuin asia on. Eli onnistuit vieraannuttamisessa.

Nimenomaan, sanot kuin asia on. Eli sanot sille minttu-petterille että "äiti kun oli ja on edelleenkin tällainen löyhä haarainen lortto joka levittää kenelle vain, ja iskä nyt vain sattui olemaan yksi jyystäri joka pääsi runttaamaan pohjaan asti ja sen seurauksena sinä, minttu-petteri sitten synnyit. Elämä on perseestä ja sitten sitä vain kuolee, joten hajoa siihen"

Miten se on, onko nyt hyvä mieli ja miten meni, noin niinkuin omasta mielestäsi ? Kannattaako se lorttoilu ?

Tuollaiset minttu-petterin kyssärit ovat niitä hetkiä kun menneisyys lyö päin näköä ja karma vaatii veronsa.

Runkkasitko, kun kirjoitit noita viestejä?

Mä selitin omalleni (isä hylkäsi alle 2 vuotiaana eikä ole sen jälkeen nähnyt) todellakin mustamaalaten. Tiedän ettei tule ikinä näkemään, poika täyttää pian 16. Jossain vaiheessa kysyi miksei isänsä näe häntä, tais olla jotain 9-10v. Kerroin miten asia on, isä on idiootti kun ei ole halunnut nähdä, lapsi totesi ertä niin on eikä ole sen koommin kysellyt.

Riippuu niin lapsen iästä

Vierailija kirjoitti:

Kerrot niin kuin asiat on mennyt

voithan silti puhua kauniisti. Älä ainakaan panettele.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrot toki niinkuin asia on. Eli onnistuit vieraannuttamisessa.

Nimenomaan, sanot kuin asia on. Eli sanot sille minttu-petterille että "äiti kun oli ja on edelleenkin tällainen löyhä haarainen lortto joka levittää kenelle vain, ja iskä nyt vain sattui olemaan yksi jyystäri joka pääsi runttaamaan pohjaan asti ja sen seurauksena sinä, minttu-petteri sitten synnyit. Elämä on perseestä ja sitten sitä vain kuolee, joten hajoa siihen"

Miten se on, onko nyt hyvä mieli ja miten meni, noin niinkuin omasta mielestäsi ? Kannattaako se lorttoilu ?

Tuollaiset minttu-petterin kyssärit ovat niitä hetkiä kun menneisyys lyö päin näköä ja karma vaatii veronsa.

Mitä näiden ajatusoksennusten kirjoittajat saavat siitä, että näkevät tällaista tekstiä palstalla? Mikä siinä voi tyydyttää?