Lue keskustelun säännöt.
Kumpi on hullu? Mies vai minä
Alistettuidiootti
30.01.2017 |
Olen suhteessa miehen kanssa, joka on mielestään aina kaikessa oikeassa. Olen opetellut pyytämään anteeksi, vaikken koe olevani syyllinen.
Pyysin jopa anteeksi sitä, että ripustin liian pitkään pyykkejä. Ei kuulemma ole normaalia, että ripustaa pyykkejä 25 minuttia. Minun on täytynyt laiskotella jossain välissä.
Sisäisesti teki mieli huutaa:
"Vittu mulla meni sen vuoksi pitkään, että piti varmistaa, että jokainen bokseri ja paita on aseteltu just niinku sä haluut, koska siitä tulis sitten taas jäkätystä, jos olis vaikka t-paita väärinpäin ja se pitäis itse kääntää"
Mutta hillitsin itseni ja sanoin:
"Anteeksi. Olen kyllä koko tämän ajan ripustanut pyykkejä. Halusin vain varmistaa, että teen kaiken oikein"
Tästä mies leppyi eikä tarvinnut alkaa riidellä. Eli minulla on keinoni pitää mies mukavana. Loppuilta meni ihan kivasti. Toki kivasti meneminen vaati sen, että jatkuvasti tarkkailin tilannetta ja alistuin tarvittaessa. Pyysin anteeksi virheitäni, kuten sitä, että laitoin ruokaan kuivattuja sieniä, vaikka mies oli ajatellut, ettei ruuassa olisi niitä. Ja sitä, että katsoin kännykkääni samaan aikaan kun hän puhui minulle.
Mutta eräs asia vaivaa todella paljon. Mies puhuu äidilleen todella rumasti. Esim. jos ollaan sovittu, että mennään miehen äidille syömään klo 15, mies päättääkin lähteä salille ja tulee sieltä klo 16. Kun miehen äiti soittaa miehelleni ja kritisoi tämän käytöstä, mies hermostuu totaalisesti ja huutaa, että me ei tulla sitten ollenkaan kun täytyy sinun pillin mukaasi joka asiassa juosta.
Ehken sitten arvosta itseäni niin paljon, kun en omasta puolestani osaa loukkaantua, mutta tuntuu niin pahalta, kun miehen äiti on tehnyt ruokaa ja odottaa ja sitten joudutaan perumaan koko reissu typerästä syystä.
Luulin suhteen alussa, että mies vitsailee, kun se kritisointi alkoi. Nauroin ääneen ja yritin lähteä vitsiin mukaan. No, siitäkös mies suuttui.
Sen jälkeen vedin puoli vuotta aina pultit, kun koin, että mua alistetaan tai kohdellaan huonosti. Mutta tästä seurasi se, että mies alkoi puhua ihmisille, että olen skitso ja mielisairas. Hän jopa soitti äidilleni ja valitti "hullusta" käytöksestäni.
Lopulta aloin todella tuntea olevani hullu. Mies osaa pysyä rauhallisena. Hän ei menetä malttia, muttei myöskään anna piiruakaan periksi missään. Skitsoiluni seurauksena hän oli esimerkiksi kuukauden mykkäkoulussa. Eihän sellaista kukaan kestä.
Itse en ole pitkävihainen ja kun en jaksa katsoa mykkäkoulua, on vaan helpompi pyytää anteeksi ja ottaa syyt omille niskoilleen.
Minkälainen suuttuminen on teidän mielestä normaalia? Missä kulkee raja hullun ja oikeuksiaan puolustavan välillä? Miten suuttumusta voisi ilmaista olematta hullu, kun vastapuoli ei ymmärrä järkevää puhetta? Mikä on kohtuullista ja mikä kohtuutonta? Eli olisiko ollut ihan kreisiä, jos olisin vaikka kaatanut pyykkitelineen ja sanonut, että ripusta itse, jos ei kelpaa? Entä jos olisin heittänyt väärin tehdyn ruuan vessanpöntöstä? Hullua vai normaalia oikeuksien puolustamista?
Alan olla ihan loppu tähän myötäilyyn. Haluaisin sekä harmonisen parisuhteen että omanarvontunnon. Tällä hetkellä se on jompi kumpi. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Miten ratkaisitte?
Miten toimisit itse tilanteessa, jossa miehesi syyttäisi sinua laiskottelusta, koska olet ripustanut hänen pyykkejään liian kauan?
Kommentit (287)
Kylläse on pelkästään kusipää tuo äijäs eikä asperger! Tunnen muutaman asperger ihmisen ja ei ne kyllä tuollalailla käyttäydy. Hän on kaiken periksi saanut idiootti kun kehtaa kohella äitiäänsäkin paskasti.. ja tod näk tottunut olemaan huomionkeskipisteenä ja oikeassa. Tuommoiset EI muutu.. sori vain ainut joka muuttuu olet sinä. Joskus havahdut kun huomaat että entinen minäsi on haihtunut taivaan tuuliin ja jäljellä on vain tekemisiänsä ja sanomisiansa varoja pelokas nainen jolla ei ole elämässä enään mitään omaa kuin miehen miellyttäminen ja passaaminen. Joten HÄIVY NYT KUN VIELÄ VOIT!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Elin vielä 3kk sitten vastaavassa suhteessa, 6 vuotta kaiken kaikkiaan. Annan yhden esimerkin miehen käytöksestä.
*
Ruuan hankinta, valmistus ja maksaminen olivat suhteessamme minun vastuualuettani. Ruuasta päättäminen taas oli miehen tehtävä. Minä olisin halunnut tehdä useiksi päiviksi ostokset kerrallaan, mutta tämä ei ollut käytännössä mahdollista, koska mies "ei voinut tietää, mitä huomenna tekee mieli". Kaupassakäynti oli siis päivittäistä huvia ja sinä ainana, mikä minulla meni kaupassa, saattoi mieli muuttua. Oli esim toivottu pataa, mutta nyt tekeekin mieli keittoa. Minulle tämä kerrottiin vasta, kun pata oli valmis. No, pata meni koskemattomana jääkaappiin ja sain pahoittelevan hymyn, koska enhän voinut tietää. Illan sain kuunnella nälkäistä kiukuttelua, mutta pataa ei voi syödä. Yöllä minut herätettiin ja vaadittiin ruokaa. Joko tein ruokaa ja sain mennä nukkumaan tai sitten minua pidettiin koko yö valveilla metelöimällä, varastamalla petivaatteet, pippurisumutteella tai lukitsemalla parvekkeelle (vain talvella, kesällä siellä voi nukkua). Tilanne ratkesi myös pikaruualla, mutta autottomana sen hakeminen on yöllä vaikeaa.
*Kuulostaako ap tutulta? Tuollainen vähän kusipäinen käytös, joka on seurausta "sinun virheestäsi"? Vei 2 vuotta säästää rahaa, turvata selusta ja kerätä rohkeutta. Viimeiset 3 kk ovat olleet elämäni parhaat.
Hei, miten on mahdollista, että joku on kerennyt olemaan 6v minun mieheni kanssa? Meillä on ollut tämä sama ruokashow, miehelle ei kelpaa mikään muu, kuin juuri se, mitä tekee juuri silloin mieli. Ja se on erittäin harvoin sellainen ruoka, jota voi valmistaa useaksi päiväksi. Onneksi näillä kulmilla on todella hyvin ruokakauppoja, muuten oltaisiin kaikki kuoltu nälkään. Lisäksi miehen on todella vaikeaa vastata, kun kysytään, mitä hän haluaisi syödä, se on niin ahdistavaa ja painostavaa. Usein mielitekoa märehtiessä menee niin pitkään, että lopulta aikaa jää vain jonkin einesmätön tekemiseen. Meilläkään ei voi ennakoida ja ruoka-aineita menee vanhaksi ja roskiin miesprinsessan takia. Lapsetkaan eivät ole läheskään yhtä hankalia. Ja kaikessa muussakin teen virheitä ja jos teen päinvastoin, sekin on väärin. Itsekin pistän pikkuhiljaa rahaa syrjään, jotta voisin ottaa loikan helpompaan arkeen. Anoppi on ihmetellyt, miksi en tee ruokaa valmiiksi odottamaan, ettei syöminen venyisi niin myöhään. Miksköhän?
Kuullostaa tällä kertaa ihan aidolta narsissilta.
Huh! Henkistä väkivaltaa todellakin, miehesi on narsisti (vaikka nykyään tuota ei kai saa sanoa kun on "muotidiagnoosi"). Esim. tuo että äidillesi soittaa "hullusta" käytöksestäsi... Sillä yrittää tehdä itsestään enkelin joka kärsii kanssasi ja yrittää sinua auttaa soittelemalla muille ja kertomalla "tilanteestanne". Antaa ymmärtää oman käytöksensä olevan täysin normaalia ja oikeutettua ja olevansa kaiken passauksen arvoinen. Tuollainen pikkutarkkuus ja se että laittaa sinut toteuttamaan näitä järjettömiä millintarkkoja pyykinkuivaussääntöjään on alistamista ja sitten saat haukut kun sinulla kestää liian kauan tai joku asia on tehty "väärin". Valitettavasti näissä väittelyissä ei voi voittaa, narsku on aina oikeassa ja jos huomaa olevansa tappiolla, uhriutuu tai kääntää keskustelun johonkin sinun virheeseesi. Lähde niin pian kuin voit ennen kuin menetät oman järkesi! Reaktiosi aikaisemmin on ollut aivan oikea, Tottakai ihminen hermostuu ja suuttuu kun järjettömistä pikkuasioista jatkuvasti arvostellaan ja haukutaan. Tarkoitus on ollut saada sinut tuntemaan itsesi huonoksi ja epäkelvoksi, näin narsisti saa sinut koukkuun kun uskot ettet muille kelpaa etkä todellakaan yksin pärjää kun et mitään osaa vaan tarvitset hänet neuvomaan miten tehdään "oikein". Nyt olet jo anteeksipyytely ja pelko vaiheessa, pian alkaa mielenterveys enemmän rakoilla. Poistu ja polta sillat takanasi, narsku ei ymmärrä tehneensä väärää vaan marttyyri puskee esiin eron hetkellä, varaudu myös eronjälkeiseen ystävien ja sukulaisten manipulointiin sinua vastaan, tätä ei tarvitse pelätä, valmistaudu etsimällä tietoa tällaisista tapauksista ja miten voit kertoa muille mitä narsisti yrittää ja miksi toimii niin. Jos joku hänen puolelleen menee niin menköön, ei kuulu sinun elämääsi vaan päästä irti, muuten joudut narskun vaikutuspiiriin hänen kauttaan. Tällaisista on vaikea päästä eroon ja saatat joutua vielä pitkän tien kulkemaan. Itselläni erosta jo kolme ja puoli vuotta, edelleen jatkuu kiusaaminen, koska yhteinen lapsi. Ainut keino selviytyä on antaa itselleen anteeksi että on antanut kohdella itseään huonosti ja todeta että ei ole siihen itse syyllinen ja jatkaa vahvempana eteenpäin ja luvata itselleen että ei enää toisen narsistin ansaan astu. Tsemppiä! Ps. En koko keskustelua ehtinyt lukemaan, ehkä siellä joku muukin nämä asiat jo kertoi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elin vielä 3kk sitten vastaavassa suhteessa, 6 vuotta kaiken kaikkiaan. Annan yhden esimerkin miehen käytöksestä.
*
Ruuan hankinta, valmistus ja maksaminen olivat suhteessamme minun vastuualuettani. Ruuasta päättäminen taas oli miehen tehtävä. Minä olisin halunnut tehdä useiksi päiviksi ostokset kerrallaan, mutta tämä ei ollut käytännössä mahdollista, koska mies "ei voinut tietää, mitä huomenna tekee mieli". Kaupassakäynti oli siis päivittäistä huvia ja sinä ainana, mikä minulla meni kaupassa, saattoi mieli muuttua. Oli esim toivottu pataa, mutta nyt tekeekin mieli keittoa. Minulle tämä kerrottiin vasta, kun pata oli valmis. No, pata meni koskemattomana jääkaappiin ja sain pahoittelevan hymyn, koska enhän voinut tietää. Illan sain kuunnella nälkäistä kiukuttelua, mutta pataa ei voi syödä. Yöllä minut herätettiin ja vaadittiin ruokaa. Joko tein ruokaa ja sain mennä nukkumaan tai sitten minua pidettiin koko yö valveilla metelöimällä, varastamalla petivaatteet, pippurisumutteella tai lukitsemalla parvekkeelle (vain talvella, kesällä siellä voi nukkua). Tilanne ratkesi myös pikaruualla, mutta autottomana sen hakeminen on yöllä vaikeaa.
*Kuulostaako ap tutulta? Tuollainen vähän kusipäinen käytös, joka on seurausta "sinun virheestäsi"? Vei 2 vuotta säästää rahaa, turvata selusta ja kerätä rohkeutta. Viimeiset 3 kk ovat olleet elämäni parhaat.
Hei, miten on mahdollista, että joku on kerennyt olemaan 6v minun mieheni kanssa? Meillä on ollut tämä sama ruokashow, miehelle ei kelpaa mikään muu, kuin juuri se, mitä tekee juuri silloin mieli. Ja se on erittäin harvoin sellainen ruoka, jota voi valmistaa useaksi päiväksi. Onneksi näillä kulmilla on todella hyvin ruokakauppoja, muuten oltaisiin kaikki kuoltu nälkään. Lisäksi miehen on todella vaikeaa vastata, kun kysytään, mitä hän haluaisi syödä, se on niin ahdistavaa ja painostavaa. Usein mielitekoa märehtiessä menee niin pitkään, että lopulta aikaa jää vain jonkin einesmätön tekemiseen. Meilläkään ei voi ennakoida ja ruoka-aineita menee vanhaksi ja roskiin miesprinsessan takia. Lapsetkaan eivät ole läheskään yhtä hankalia. Ja kaikessa muussakin teen virheitä ja jos teen päinvastoin, sekin on väärin. Itsekin pistän pikkuhiljaa rahaa syrjään, jotta voisin ottaa loikan helpompaan arkeen. Anoppi on ihmetellyt, miksi en tee ruokaa valmiiksi odottamaan, ettei syöminen venyisi niin myöhään. Miksköhän?
Mitä tapahtuu, jos teet ruokaa valmiiksi ja annat vaan miehen kiukutella samaan tapaan kuin lasten antaa kiukutella?(Mitä tapahtuu jos nainen ei pue burkhaa päälleen kun lähtee ulos vaikka mies niin määrää? ei liity tähän mutta samantyyppiseen määräilytilanteeseen kyllä.)Mitä jos ei vaan alistu? Joutuu kuuntelemaan riitaa ja jos uhrin kantti tähän riittäisi niin mitään alistamistilannetta ei edes syntyisi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elin vielä 3kk sitten vastaavassa suhteessa, 6 vuotta kaiken kaikkiaan. Annan yhden esimerkin miehen käytöksestä.
*
Ruuan hankinta, valmistus ja maksaminen olivat suhteessamme minun vastuualuettani. Ruuasta päättäminen taas oli miehen tehtävä. Minä olisin halunnut tehdä useiksi päiviksi ostokset kerrallaan, mutta tämä ei ollut käytännössä mahdollista, koska mies "ei voinut tietää, mitä huomenna tekee mieli". Kaupassakäynti oli siis päivittäistä huvia ja sinä ainana, mikä minulla meni kaupassa, saattoi mieli muuttua. Oli esim toivottu pataa, mutta nyt tekeekin mieli keittoa. Minulle tämä kerrottiin vasta, kun pata oli valmis. No, pata meni koskemattomana jääkaappiin ja sain pahoittelevan hymyn, koska enhän voinut tietää. Illan sain kuunnella nälkäistä kiukuttelua, mutta pataa ei voi syödä. Yöllä minut herätettiin ja vaadittiin ruokaa. Joko tein ruokaa ja sain mennä nukkumaan tai sitten minua pidettiin koko yö valveilla metelöimällä, varastamalla petivaatteet, pippurisumutteella tai lukitsemalla parvekkeelle (vain talvella, kesällä siellä voi nukkua). Tilanne ratkesi myös pikaruualla, mutta autottomana sen hakeminen on yöllä vaikeaa.
*Kuulostaako ap tutulta? Tuollainen vähän kusipäinen käytös, joka on seurausta "sinun virheestäsi"? Vei 2 vuotta säästää rahaa, turvata selusta ja kerätä rohkeutta. Viimeiset 3 kk ovat olleet elämäni parhaat.
Hei, miten on mahdollista, että joku on kerennyt olemaan 6v minun mieheni kanssa? Meillä on ollut tämä sama ruokashow, miehelle ei kelpaa mikään muu, kuin juuri se, mitä tekee juuri silloin mieli. Ja se on erittäin harvoin sellainen ruoka, jota voi valmistaa useaksi päiväksi. Onneksi näillä kulmilla on todella hyvin ruokakauppoja, muuten oltaisiin kaikki kuoltu nälkään. Lisäksi miehen on todella vaikeaa vastata, kun kysytään, mitä hän haluaisi syödä, se on niin ahdistavaa ja painostavaa. Usein mielitekoa märehtiessä menee niin pitkään, että lopulta aikaa jää vain jonkin einesmätön tekemiseen. Meilläkään ei voi ennakoida ja ruoka-aineita menee vanhaksi ja roskiin miesprinsessan takia. Lapsetkaan eivät ole läheskään yhtä hankalia. Ja kaikessa muussakin teen virheitä ja jos teen päinvastoin, sekin on väärin. Itsekin pistän pikkuhiljaa rahaa syrjään, jotta voisin ottaa loikan helpompaan arkeen. Anoppi on ihmetellyt, miksi en tee ruokaa valmiiksi odottamaan, ettei syöminen venyisi niin myöhään. Miksköhän?
Mitä tapahtuu, jos teet ruokaa valmiiksi ja annat vaan miehen kiukutella samaan tapaan kuin lasten antaa kiukutella?(Mitä tapahtuu jos nainen ei pue burkhaa päälleen kun lähtee ulos vaikka mies niin määrää? ei liity tähän mutta samantyyppiseen määräilytilanteeseen kyllä.)Mitä jos ei vaan alistu? Joutuu kuuntelemaan riitaa ja jos uhrin kantti tähän riittäisi niin mitään alistamistilannetta ei edes syntyisi?
Tämän toimintaohjeen ongelma on että ennen tämänkaltaisen tilanteen tulemista vastaan on voinut olla jo vuosien ajan huomaamaton alistaminen käynnissä eikä uhrilla ole enää mahdollisuuksia toimia vastaan. Psyykkisesti on sidottu niin että lähteminen on todella vaikeaa ja seurauksena julmempaa henkistä väkivaltaa joka on verhoiltu niin että uhrista tuntuu pahalta mutta kukaan ulkopuolinen ei ottaisi sitä todesta. Joutuu vaan selviämään joka hetkestä eteenpäin.
Vastaan kysymykseen: Jos mies arvostelee minun pyykkien ripustelua saati siihen käytettävää aikaa, mies saisi vastaisuudessa vastata täysin pyykkihuollosta. Mykkäkoulu on niin lapsellista. Me selvitetään asiat puhumalla viimeistään ennen kun käydään nukkumaan. Se että joutuu pyytämään anteeksi asioita joista ei todellakaan pidä pyytää anteeksi on naurettavaa. Nainen, arvosta itseäsi ja mieti oletko ansainnut tull alistetuksi? Tuollaisesta suhteesta on harmonia kaukana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta, että mies valittaa pyykin ripustuksesta, niin valitin minäkin.... koskaan ei voinut toisen jäljiltä kauluspaitaa laittaa työpaidaksi surkean ripustuksen jäljiltä. Aikani valitin ja totesin että kun ei osaa niin ei osaa. Itse pesen mieluummin nykyään oman pyykkini, kun ne joutuisi joka tapauksessa pesemään ja ripustamaan uudestaan (vihaan silittämistä). Minä myös teen ruuat talossa, ei osaa toinen ihan kauheasti kokatakaan. Turha siitäkään oli porua nostaa...jos haluaa syödä maistuvaa, on tehtävä itse. Ja kyllä, valitan monesta muustakin asiasta, kyllähän se vi*****a että on ihan uusavuttoman kanssa, mutta minkäs teet.
Mikä sinun miestäsi ja minua erottaa on se, että miehes vaikuttaa täys narsisti kusipää mulkulta...hänen touhuilunsa ei ole enää realistisella pohjalla.
Tilanteesi on toki ihan ymmärrettävä. Mulla oli aikanaan "paras" miespuolinen ystävä, joka yritti pitää henkisessä otteessa koko ajan. Hänellä oli omat rituaalinsa joiden askelmerkit tiesi vain piru ja hän..auta armias jos poikkesit järjestyksestä...kaikessa joutui olemaan hieman varpaillaan tämän häiriintyneen kenraalin kanssa..
Siispä tein ainoan oikean ratkaisun ja katkaisin monen vuoden ystävyyden bestikseni kanssa, totesin että nyt riittää...en jaksa tota shittiä. En vaan enää pitänyt yhteyttä ja that's it. Siinä keveni monen vuoden taakka kertaheitolla. Suosittelen sinullekin.
P.s. ja todellakin menet kaverille yökylään. Jos siitä urputtaa, niin kuulostaa että olet vanki omassa kodissasi. Pakene vielä kun pystyt.
Säät enää näe mikä on hulluutta.
Lähde hyvä ihminen pois tuosta. Oletettavasti tuo ukko ei sinua heti päästä vaan roikkuu ja uhkailee aikansa. Kuulostaa sen verran häiriintyneeltä.
Oman itsesi takia...mene äläkä siihen takaisin palaa. Tuo ei ole rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hän on selvästikin narsistinen alistaja. Elin tuollaisen kanssa edellisessä liitossani ja kun vihdoinkin ymmärsin lähteä niin olin totaalisen säikky, alistettu, epävarma hukassa oleva hermoraunio. Koin ettei minussa ollut mitään hyvää enkä osannut tehdä mitään oikein. Myöhemmin löysin rinnalleni ihmisen joka kunnioittaa, arvostaa ja rakastaa minua juuri sellaisena kuin olen ja nyt on hyvä elää sekä hengittää. Pelasta itsesi! Sanotaan vielä että mies kohtelee naistaan samoin kuin äitiään joten...
Hyvä tarina. Mun työkaveri on tuollainen omissa parisuhteissaan ja ystävyyssuhteissaan. Mutta myös työpaikalla. Psykologin diagnoosi hänestä on epävakaa persoona. Siihen yhdistyy myös narsistisia piirteitä. Raskas ihminen. Suhteet kariutuu, mutta töissä on jaksettava sietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut koko ketjua, mutta harvoin mitään ketjua lukiessa tulee niin kylmät väreet kuin nyt tuli... aloitus oli kuin jostain kauhuleffasta.... ihan oikeestiko ihmiset elää tuollaisissa suhteissa?
Ap, sanon tämän nyt kaikella rakkaudella: Teidän "parisuhde" on aivan järkyttävää kuraa ja toivon ettet jää pöpiyttämään itseäsi tuollaisen sekopään kanssa.
Ei, ei ole normaalia astella munankuorilla parisuhteessa ja miettiä tekonsa ja sanansa niin, ettei toinen vain vedä pulttia niistä, etenkin kun nämä teot tai sanat ovat ihan normaaleja asioita, joihin jollakulla ei pitäisi olla määräysvaltaa. Jos et saa olla parisuhteessa oma itsesi, olet väärässä parisuhteessa.
Älä jankkaa enempää, kun jokainen täällä näkee Espanjaan asti, että mies on mulkku ja teidän pitäisi erota. Nyt lopetat nuo tyhjät itsesyyttelyt, pohdit niitä vaikka terapeutin kanssa kun olet jo jättänyt tuon "parisuhteen".
Älä ole tyhmä, sanoisi äitini.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus alkuperäiseen kysymkseen: Miehesi on hullu.
Mutta sinusta tulee hullu, jos jatkat miehen kanssa.
Olen ollut vastaavassa tilanteessa. Kuukausi riitti ja mies näytti karvansa. Sai lähteä ensimmäisen järjettömän raivostumisen jälkeen. (Vähän saman tyyppinen tilanne kuin ap:llä.) Sai siis töihin mennessä raivo/haukkumiskohtauksen. Soitteli päivällä ja tuli hakemaan minua töistä kukkapuskan ja anteeksi pyynnön kanssa.
Olin päivän aikana jo päättänyt, että tämä suhde ei jatku.
Yksi elämäni pelottavimmista tilanteista oli, kun sanoin hänelle että hakee tavaransa ja jättää kotini avaimen pöydälle. En uskaltanut mennä kotiin yksin. Onneksi ystävä lähti kaveriksi, ja varmisti, että tavarat olivat lähteneet ja mies jättänyt avaime.
Pääsin onneksi eroon. Ei ole miehestä kuulunut mitään sen jälkeen.
JUOKSE AP!
Taitaa ap olla taas tämä sama ihminen joka täällä vähän väliä kirjoittelee järkyttävästä tilanteestaan mutta ei tee mitään sen muuttamiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elin vielä 3kk sitten vastaavassa suhteessa, 6 vuotta kaiken kaikkiaan. Annan yhden esimerkin miehen käytöksestä.
*
Ruuan hankinta, valmistus ja maksaminen olivat suhteessamme minun vastuualuettani. Ruuasta päättäminen taas oli miehen tehtävä. Minä olisin halunnut tehdä useiksi päiviksi ostokset kerrallaan, mutta tämä ei ollut käytännössä mahdollista, koska mies "ei voinut tietää, mitä huomenna tekee mieli". Kaupassakäynti oli siis päivittäistä huvia ja sinä ainana, mikä minulla meni kaupassa, saattoi mieli muuttua. Oli esim toivottu pataa, mutta nyt tekeekin mieli keittoa. Minulle tämä kerrottiin vasta, kun pata oli valmis. No, pata meni koskemattomana jääkaappiin ja sain pahoittelevan hymyn, koska enhän voinut tietää. Illan sain kuunnella nälkäistä kiukuttelua, mutta pataa ei voi syödä. Yöllä minut herätettiin ja vaadittiin ruokaa. Joko tein ruokaa ja sain mennä nukkumaan tai sitten minua pidettiin koko yö valveilla metelöimällä, varastamalla petivaatteet, pippurisumutteella tai lukitsemalla parvekkeelle (vain talvella, kesällä siellä voi nukkua). Tilanne ratkesi myös pikaruualla, mutta autottomana sen hakeminen on yöllä vaikeaa.
*Kuulostaako ap tutulta? Tuollainen vähän kusipäinen käytös, joka on seurausta "sinun virheestäsi"? Vei 2 vuotta säästää rahaa, turvata selusta ja kerätä rohkeutta. Viimeiset 3 kk ovat olleet elämäni parhaat.
Hei, miten on mahdollista, että joku on kerennyt olemaan 6v minun mieheni kanssa? Meillä on ollut tämä sama ruokashow, miehelle ei kelpaa mikään muu, kuin juuri se, mitä tekee juuri silloin mieli. Ja se on erittäin harvoin sellainen ruoka, jota voi valmistaa useaksi päiväksi. Onneksi näillä kulmilla on todella hyvin ruokakauppoja, muuten oltaisiin kaikki kuoltu nälkään. Lisäksi miehen on todella vaikeaa vastata, kun kysytään, mitä hän haluaisi syödä, se on niin ahdistavaa ja painostavaa. Usein mielitekoa märehtiessä menee niin pitkään, että lopulta aikaa jää vain jonkin einesmätön tekemiseen. Meilläkään ei voi ennakoida ja ruoka-aineita menee vanhaksi ja roskiin miesprinsessan takia. Lapsetkaan eivät ole läheskään yhtä hankalia. Ja kaikessa muussakin teen virheitä ja jos teen päinvastoin, sekin on väärin. Itsekin pistän pikkuhiljaa rahaa syrjään, jotta voisin ottaa loikan helpompaan arkeen. Anoppi on ihmetellyt, miksi en tee ruokaa valmiiksi odottamaan, ettei syöminen venyisi niin myöhään. Miksköhän?
Olen tuon aiemman kirjoittaja. Halusin vain sanoa, että säästäminenkään ei ole pakollista, mikäli vain päättää lähteä. Tuli hyvä mieli, kun kirjoitat huomanneesi, missä suossa elät. Se on kaikkein vaikein askel kohti parempaa elämään. Pidän sinulle peukkuja💛
Lähtöpäätöksen tekeminen ei ole helppoa. Tuntuu että on miljoona isoa asiaa järjestettävänä, tunteet myllää ja ahdistaa ottaa niin iso askel, varsinkin kun on elänyt miehen kauko-ohjauksen alla. Ajattelee että josko sittenkin kestäisi vielä tämän. Ja voihan se tajuta ja muuttua.
Ei muutu. Älä enää epäröi. Kaikki asiat järjestyvät kun toimit ja otat apua vastaan. Itse ihan samanlaisen miehen jättäneenä (meillä on vielä 2 lastakin) sanon, että miten vaikeaa hetken olikin erota, palkinto on suurempi kuin olisin osannut kuvitellakaan, kun ei enää tarvitse olla itsekkään kontollifriikin rääkättävänä. Keräsin viimeiset voimani ja lähdin salaa, kun tajusin että puolen vuoden sisään jompikumpi meistä olisi kuollut ja toinen vankilassa.
Voimia, tee päätös ja toimi. Se kannattaa oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elin vielä 3kk sitten vastaavassa suhteessa, 6 vuotta kaiken kaikkiaan. Annan yhden esimerkin miehen käytöksestä.
*
Ruuan hankinta, valmistus ja maksaminen olivat suhteessamme minun vastuualuettani. Ruuasta päättäminen taas oli miehen tehtävä. Minä olisin halunnut tehdä useiksi päiviksi ostokset kerrallaan, mutta tämä ei ollut käytännössä mahdollista, koska mies "ei voinut tietää, mitä huomenna tekee mieli". Kaupassakäynti oli siis päivittäistä huvia ja sinä ainana, mikä minulla meni kaupassa, saattoi mieli muuttua. Oli esim toivottu pataa, mutta nyt tekeekin mieli keittoa. Minulle tämä kerrottiin vasta, kun pata oli valmis. No, pata meni koskemattomana jääkaappiin ja sain pahoittelevan hymyn, koska enhän voinut tietää. Illan sain kuunnella nälkäistä kiukuttelua, mutta pataa ei voi syödä. Yöllä minut herätettiin ja vaadittiin ruokaa. Joko tein ruokaa ja sain mennä nukkumaan tai sitten minua pidettiin koko yö valveilla metelöimällä, varastamalla petivaatteet, pippurisumutteella tai lukitsemalla parvekkeelle (vain talvella, kesällä siellä voi nukkua). Tilanne ratkesi myös pikaruualla, mutta autottomana sen hakeminen on yöllä vaikeaa.
*Kuulostaako ap tutulta? Tuollainen vähän kusipäinen käytös, joka on seurausta "sinun virheestäsi"? Vei 2 vuotta säästää rahaa, turvata selusta ja kerätä rohkeutta. Viimeiset 3 kk ovat olleet elämäni parhaat.
Hei, miten on mahdollista, että joku on kerennyt olemaan 6v minun mieheni kanssa? Meillä on ollut tämä sama ruokashow, miehelle ei kelpaa mikään muu, kuin juuri se, mitä tekee juuri silloin mieli. Ja se on erittäin harvoin sellainen ruoka, jota voi valmistaa useaksi päiväksi. Onneksi näillä kulmilla on todella hyvin ruokakauppoja, muuten oltaisiin kaikki kuoltu nälkään. Lisäksi miehen on todella vaikeaa vastata, kun kysytään, mitä hän haluaisi syödä, se on niin ahdistavaa ja painostavaa. Usein mielitekoa märehtiessä menee niin pitkään, että lopulta aikaa jää vain jonkin einesmätön tekemiseen. Meilläkään ei voi ennakoida ja ruoka-aineita menee vanhaksi ja roskiin miesprinsessan takia. Lapsetkaan eivät ole läheskään yhtä hankalia. Ja kaikessa muussakin teen virheitä ja jos teen päinvastoin, sekin on väärin. Itsekin pistän pikkuhiljaa rahaa syrjään, jotta voisin ottaa loikan helpompaan arkeen. Anoppi on ihmetellyt, miksi en tee ruokaa valmiiksi odottamaan, ettei syöminen venyisi niin myöhään. Miksköhän?
Olen tuon aiemman kirjoittaja. Halusin vain sanoa, että säästäminenkään ei ole pakollista, mikäli vain päättää lähteä. Tuli hyvä mieli, kun kirjoitat huomanneesi, missä suossa elät. Se on kaikkein vaikein askel kohti parempaa elämään. Pidän sinulle peukkuja💛
Kiitos peukuista! Niitä tarvitaan.
Onko miehen nimikirjaimet P.K? Ikä kolmenkympin huiteilla? Pelottavan tutulta kuulostaa.....
Voi luoja, pitääkö itsestään selvyyksiä kysyä täällä. Lähdet pois vielä kun olet hengissä !!!
En olisi edes minuuttia tuollaisen kanssa ja satavarmasti en pyytäisi anteeksi yhtään mitään !!!