Kumpi on hullu? Mies vai minä

Tarinasta on puolet ...kaa.

Voi Ap, olen surullinen, mitä kaikkea olet joutunut kokemaan.

Tuollainen kohtelu

ei ole normaalia, vaan erittäin epänormaalia.

Mies on kahlinnut sinut pikkuhiljaa, jolloin oma ymmärryksesi siitä, mikä on oikein ja mikä väärin, on matkanvarrella hämärtynyt.

Olet alkanut pitää miehen hyvin outoa ja asiaankuulumatonta kohtelua ansaitsemanasi.

Hyvinvointisi ja terveytesi vaatii, että sinun on lähdettävä pois miehen vaikutuspiiristä.

Terveeseen ihmissuhteeseen kuuluu toisen aito kunnioitus, rakkaus, tilan antaminen, huomiointi, välittäminen, hyvä vuorovaikutus, kuunteleminen, toisen parhaaksi toimiminen... Kuten huomaat, positiivisia ja myönteisiä asioita.

Minulla oli vuosia sitten työkaveri, joka oli jotenkin säikky ja alistuneen oloinen. Hän menehtyi miehensä pahoinpitelemänä.

Ulkopuoliset ihmiset huomaavat ehkä sinustakin, ettei ihmissuhteesi ole terve ja et voi hyvin.

Huomaat, tästäkin ketjusta, että lähde joutuin pois

suhteesta noin epätasapainoisen ja sairaan ihmisen vaikutuspiirissä. Tai joudut yhä syvemmälle suon syvyyteen, joka sairastuttaa sinut ja vie terveytesi.

Lämmin halaus ja menoksi 💚

Tilanteeni oli vähän tuon tyyppinen, kun seurustelin yli 2 v miehen kanssa, joka asui virallisesti onneksi eri kaupungissa.

En osannut- omassa kodissani, tehdä mielestään asioita oikein. En käyttää oikein omia tulojani. Mies oli jotenkin rajaton- se vaikutelma vain koko ajan korostui. Tuppautui odottamatta, jäi kotiini töihin lähtiessäni monesti. Poistumatta sovitusti. Raahasi kotiini milloin mitäkin, kysymättä edes lupaa. Kerran menetin jo hermot, vaadin viemään tuomansa kaman pois. Pitää kotona jokin oma tila olla, jos sen kulutkin itse maksaa.

Nyt kun olen ollut kokonaan erillään hänestä kohta kolme kk, alan tuntea jotain ilonpilkahduksia. Niin mitättömäksi tunsin kanssaan itseni, ettei moni sitä ymmärtäisi. Itse asiassa- olen työssäkäyvä omat asiani itse hoitava nainen.

Kiintoisa piirre ihmisessä oli, että milloin minun elämässäni jotain pieniä hyviä sattui, se ei millään hänelle sopinut. Ja liikenteessä... Miten monta huonoa kuskia voikaan muita liikkujia olla olemassa? Ja miten oikein toimiva yksi ainoa. se oli silkkaa stressiä, monesti penkinreunoista pitelyä kauhusta. Kun itse ajoin, kuskin paikalta ei kuulunut itsekorostusta ja huutoa. Ja vauhtikin oli rajoituksissa suurinpiirtein.

En tiedä, mikä tämä ihminen oli, mutta on ollut hyvä, ilman. Rahaakin itseasiassa säästyy joka viikonloppu. Toisen syömät sapuskat... Matkakuluja, muutakin säästyy.

Ensinnäkin kerro läheisillesi millaista sinulla on kotona! En ymmärrä ihmisiä, jotka "eivät puhu pahaa kenestäkään" eli heitä saa hakata ja nöyryyttää  ilman että muut tietävät. Nämä jutut ovat niin hurjia, että pelkäisin henkeni edestä jo. Olet selkeän narsistin kanssa suhteessa, joten yritä rimpuilla irti. Hae kuitenkin läheisiltäsi tukea, sillä hän varmasti yrittää kostaa kertomalla sinusta perättömiä kun olet lähdössä. 

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö minunkin erota henkisesti sairaasta vaimostani?

Hän on oikein eläkkeellä tästä syystä. Maailman vitt*maisin henkilö päivittäin.Lisäksi sairaalloisen mustasukkainen.

Jos parisuhde hänen kanssaan tuottaa sinulle pelkkää kärsimystä niin sitten on lähdettävä.

Alistettuidiootti kirjoitti:

Kiitos vastauksista. Silmiä avaavaa, kuinka moni on sitä mieltä, että minun pitäisi lähteä. Oon itse muuttanut käytöstäni moneen kertaan ja mikään ei tunnu toimivan ton kanssa. 

Nyt oon diagnosoinut hänet itse aspergeriksi. Helpottaa oloa, kun ajattelee, että toinen ei voi mitään käytökselleen. Mutta pahalta se kuitenkin tuntuu. Enkä tiedä, onko hän asperger vai pelkästään kusipää.

Ap

Se tuntuu ihan yhtä pahalta, olipa syy diagnoosi tai pelkkä kusipäisyys.

Oletko esittänyt itsellesi kysymyksen: Miksi ihmeessä siedät tuota?

Mulla oli ex jolle mä painotin että mä haluan pestä pyykkini itse. Tällaisen pikkuseikan tästä olis voinu näppärästi jättää pois. Edelleenkään mun pyykkeihin ei toiset koske. Se on mun aluetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja, miksi et usko, kun sinulle sanotaan, että tilanteenne on sairas? Lähde heti tuosta suhteesta. Miksi ihmeessä jäisit?

Ärsyttää niin paljon moiset tossukat. Miehesi toimii julmasti, moraalittomasti ja väärin, mutta sinä olet mahdollistaja. Nyt lopetat sen ja heti.

Myönnän, että musta on tullut tossukka. Yritän tässä muiden kannustuksen avulla sammuttaa sen pienen ajatuksen jossain mielensopukassa, että kaikki on kuitenkin lopulta jotenkin omaa syytäni. Aina kun olen ollut lähdössä, epäilys herää. Ehkä se olenkin minä, joka on mahdoton. Vanhempani ovat eronneet, joten ehkä oma parisuhdemallini on väärä ja minun täytyisi sopeutua ja antaa miehen johdattaa minut oikeanlaiseen elämään. Ehkä olen sellainen nykynainen, joka vaatii kohtuuttomia. Ehkä en ole tehnyt tarpeeksi töitä suhteen eteen. Ehkä en ole ollut tarpeeksi ymmärtäväinen. Ehkä olen hullu niin kuin mies sanoo. 

Ymmärrän hyvin sitä kirjoittajaa, joka sanoi, että suhteen vahingollisuuden ymmärtämiseen meni 15 vuotta. 

Jos jotain positiivista niin ainakin olen oppinut venyttämään pinnaa äärimmilleen. 

Kerran lähdin viikoksi pois. Sinä aikana mies oli ehtinyt mustamaalata minut yhteisille kavereille. Hän soitti kaikki ystäväni ja perheenjäseneni läpi ja sanoi olevansa huolissaan mielenterveydestäni. En ollut kertonut miehen käytöksestä kenellekään, jotta häntä ei alettaisi vihata, joten kaikki olivat hämmentyneitä. Mies ilmeisesti pelkäsi, että alan haukkua häntä samalla tavalla kuin hän minua ja soitti varmuuden vuoksi näitä puheluita.

Kerran miehen naispuolinen kaveri alkoi huutaa miehelle, että mies kohtelee minua huonosti. En ollut mitään tällaista naiselle sanonut ja siitä tulikin soppa, kun mies ei uskonut, etten ole valittanut hänestä. Eli en tosiaankaan halua, että kukaan nousee miestä vastaan minua puolustamaan, koska saan kuitenkin kärsiä siitä sitten kotona, kun olemme kahdestaan. 

Ap

Kuulostipa tosi tutulta. Olin narsistin kanssa useamman vuoden. Olen tosi kiltti, omanarvontunnoton ja herkästi syyllistyvä. Yritin kaikkeni, että en toistaisi vanhempieni virhettä---> eroa. Vanhempieni ero oli vielä lapsen näkökannalta jotakin aivan hirveää, vanhempani yritti itsemurhaa.

Kesti jonkin aikaa tajuta, että en vie lapsilta isää, vaan tulee kaksi hyvää kotia.

Kauan aikaa mahdollistin kaiken käytöksen säälittelemällä, hänhän oli kuin pieni lapsi...edelleen...vaikka olikin minua 10 v vanhempi.

Äitini oli väkivaltainen minua kohtaan. Suhde tuon miehen kanssa tuntui siis jotenkin kotoisalta.

Minulle tuli hulluksi tulemisen hetki ja silloin tiesin, että on viimein lähdettävä lopullisesti.

Mies vainosi minua monta vuotta, rikkoi lähestymiskieltoa kolmesti, häiriköi puhelimella. Sairastuin. Vaati pitkän terapian ja turvallisen parisuhteen sekä viranomaistahoja mukaan auttamaan. Olen äärimmäisen kiitollinen kaikesta saamastani avusta.

Mies otti uuden uhrin ja sain lehdestä lukea hänen joutuneen vankilaan.

Tajuan kuinka alhainen ihminen voi olla. Tajuan, että päätös lähtemisestä on tehtävä itse. Tajuan, että kannan vastuuni ainoastaan omasta käytöksestäni.

Luen vieläkin omien oikeuksien listaa, jotta sisäistän itselleni ihmisarvon, jotta kykenen rajaamaan sairastuttavia ihmisiä elämästäni.

Onnea tiellesi, olet jo oikealla tiellä...helppoa se ei tule olemaan, mutta helpommaksi se muuttuu kokoajan, mitä enemmän saat välimatkaa, etkä anna hänen vaikuttaa sinuun.

P.s. Nykyään minulla on aivan ihana mies. Kiitän ja arvostan suuresti häntä ja ihmettelen aina vaan kuinka ihana hän voi olla. Sinäkin saat kaiken hyvän, kun vain kuljet sitä kohti <3

Olet kirjoittanut tänne ennenkin. Miten hankala se asunto on löytää? Olet sitä nyt pari kuukautta hakenut. Mutta nyt taas ollaan yhdessä, ja niin poispäin.

Tuosta kertomuksestasi päätellen te molemmat olette tavallanne hulluja. Lähde vielä kun voit, ja mene terapiaan. Sinulla on mahdollisuus parantaa vain itsesi. Miehellesi et voi tehdä muuta kuin jättää hänet.

Älä uhkaile jättämisellä, vaan toimi. Kerro hänelle vasta kun kaikki on järjestettynä. Sen jälkeen kun mies saa tietää, että olet lähdössä, homma räjähtää käsiin, ja olet oikeasti pulassa.

Ei millään malta jättää kirjoittamatta, että voi prkle, miten te voitte olla tuollaisia? En usko, että olisitte oikeasti niin tyhmiä. Joku muu syy siihen täytyy olla.

Oletteko olleet lapsesta asti niin alistettuja ja nöyriä, että ette uskalla sanoa vastaan? Vai haluatteko epätoivoisesti miellyttää miestä, jotta ette jäisi yksin? Ihan millainen peto tahansa miehenä on parempi kuin yksinäisyys, vai?

Täällä kirjoittaa ämmä, jolla on ollut sisua sanoa miehelle, että syö vaikka kynsiäsi, jos ei minun laittamani ruoka kelpaa. Minä laitan pyykkejä niin pitkään kuin tahdon, eikä se kuulu pätkääkään miehelle, ilman mitään pyykkitelineen kaatamismielenosoituksia. Ja yhtä ystävällisesti olen kertonut, että tulen sitten kun tulen, kun olen lähtenyt johonkin illalla piittaamatta miehen antamasta määräajasta. 

Väärin minä olen tehnyt aina ja kaiken, mutta ei sillä mitään väliä. Kaupasta olen tuonut joskus väärää tavaraa. Olenpa hypännyt autoon, ajanut muutaman kymmenen kilometriä ja tuonut sitten oikeaa tavaraa 7-kertaisen annoksen, jotta varmasti riittää. On saanut joskus miehen harkitsemaan, mitä käskee tuoda.

Muutaman kerran on mies vaihtunut, mutta yksinäisyys on ollut suuri ilo verrattuna ilkeän miehen kanssa elämiseen.

Sä et vaan osaa käsitellä sitä.

Miksi mies saa puhua sinusta pahaa ja valehdella kun olit viikon poissa, mutta sinä et saa kertoa totuutta hänestä?

Miten sinun järkesi ja oikeustajusi on voinut sumentua noin pahasti?

Alistettuidiootti kirjoitti:

Olen suhteessa miehen kanssa, joka on mielestään aina kaikessa oikeassa. Olen opetellut pyytämään anteeksi, vaikken koe olevani syyllinen.

Pyysin jopa anteeksi sitä, että ripustin liian pitkään pyykkejä. Ei kuulemma ole normaalia, että ripustaa pyykkejä 25 minuttia. Minun on täytynyt laiskotella jossain välissä.

Sisäisesti teki mieli huutaa:

"Vittu mulla meni sen vuoksi pitkään, että piti varmistaa, että jokainen bokseri ja paita on aseteltu just niinku sä haluut, koska siitä tulis sitten taas jäkätystä, jos olis vaikka t-paita väärinpäin ja se pitäis itse kääntää"

Mutta hillitsin itseni ja sanoin:

"Anteeksi. Olen kyllä koko tämän ajan ripustanut pyykkejä. Halusin vain varmistaa, että teen kaiken oikein"

Tästä mies leppyi eikä tarvinnut alkaa riidellä. Eli minulla on keinoni pitää mies mukavana. Loppuilta meni ihan kivasti. Toki kivasti meneminen vaati sen, että jatkuvasti tarkkailin tilannetta ja alistuin tarvittaessa. Pyysin anteeksi virheitäni, kuten sitä, että laitoin ruokaan kuivattuja sieniä, vaikka mies oli ajatellut, ettei ruuassa olisi niitä. Ja sitä, että katsoin kännykkääni samaan aikaan kun hän puhui minulle.

Mutta eräs asia vaivaa todella paljon. Mies puhuu äidilleen todella rumasti. Esim. jos ollaan sovittu, että mennään miehen äidille syömään klo 15, mies päättääkin lähteä salille ja tulee sieltä klo 16. Kun miehen äiti soittaa miehelleni ja kritisoi tämän käytöstä, mies hermostuu totaalisesti ja huutaa, että me ei tulla sitten ollenkaan kun täytyy sinun pillin mukaasi joka asiassa juosta.

Ehken sitten arvosta itseäni niin paljon, kun en omasta puolestani osaa loukkaantua, mutta tuntuu niin pahalta, kun miehen äiti on tehnyt ruokaa ja odottaa ja sitten joudutaan perumaan koko reissu typerästä syystä.

Luulin suhteen alussa, että mies vitsailee, kun se kritisointi alkoi. Nauroin ääneen ja yritin lähteä vitsiin mukaan. No, siitäkös mies suuttui.

Sen jälkeen vedin puoli vuotta aina pultit, kun koin, että mua alistetaan tai kohdellaan huonosti. Mutta tästä seurasi se, että mies alkoi puhua ihmisille, että olen skitso ja mielisairas. Hän jopa soitti äidilleni ja valitti "hullusta" käytöksestäni.

Lopulta aloin todella tuntea olevani hullu. Mies osaa pysyä rauhallisena. Hän ei menetä malttia, muttei myöskään anna piiruakaan periksi missään. Skitsoiluni seurauksena hän oli esimerkiksi kuukauden mykkäkoulussa. Eihän sellaista kukaan kestä.

Itse en ole pitkävihainen ja kun en jaksa katsoa mykkäkoulua, on vaan helpompi pyytää anteeksi ja ottaa syyt omille niskoilleen.

Minkälainen suuttuminen on teidän mielestä normaalia? Missä kulkee raja hullun ja oikeuksiaan puolustavan välillä? Miten suuttumusta voisi ilmaista olematta hullu, kun vastapuoli ei ymmärrä järkevää puhetta? Mikä on kohtuullista ja mikä kohtuutonta? Eli olisiko ollut ihan kreisiä, jos olisin vaikka kaatanut pyykkitelineen ja sanonut, että ripusta itse, jos ei kelpaa? Entä jos olisin heittänyt väärin tehdyn ruuan vessanpöntöstä? Hullua vai normaalia oikeuksien puolustamista?

Alan olla ihan loppu tähän myötäilyyn. Haluaisin sekä harmonisen parisuhteen että omanarvontunnon. Tällä hetkellä se on jompi kumpi. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Miten ratkaisitte?

Miten toimisit itse tilanteessa, jossa miehesi syyttäisi sinua laiskottelusta, koska olet ripustanut hänen pyykkejään liian kauan?

Hajoita ja hallitse. Sinä olet näköjään se jota hajotetaan jotta sinua voidaan hallita eli henkistä väkivaltaa. oikeuksiaan saa ja pitää puolustaa jo hyvinvoinnin takia.

Ap, hyvä. Näet kyllä itsekin, mihin toi suhde johtaa. Kerroit, että sen eksä on väittänyt, että mies pahoinpitelee. Miten luulet, että tässä vielä käy? Kun seuraavan kerran sipsuttelet varpaisillasi omassa kodissasi vähän liian kovaäänisesti, mies tulee ja tuuppaa. Tai ottaa hiuksista kiinni. Tai tönäisee seinää päin.

Ja jälkeenpäin se kertoo, että olit ansainnut sen? Ja sinä uskot, koska sulla ei ole enää mitään itsekunnioitusta - eikä varmaan ketään kavereitakaan, koska mies on kontrolloinut ne kaikki pois sun elämästäsi.

Nyt menet ja otat lähimpään ystävääsi yhteyttä ja kerrot sille kaiken. Ja pyydät, että se auttaa sua, kun et yksin pysty pääsemään irti noin vahingollisesta suhteesta. Jos se ei usko, pyydät sitä lukemaan tätä ketjua.

Oletteko jotain teinejä jotka vasta opettelee yhteiseloa?

Sinä ja miehesi kuulostatte vanhemmiltani. Äitini on alistunut koko ikänsä kusipää-isälleni, ettei edes ymmärrä mikä on normaalia ja mikä narsistin käytöstä. Edes minä en ymmärtänyt, ennen kuin muutin kotoa ja kävin siellä harvemmin. Silmiäavaavaa. Empatiaa ei näytetä, ei kunnioitusta, kaikesta huudetaan ja viimeinen sana pitää sanoa aina, vaikka joutuisi toistamaan samoja loukkauksia. Vain viina saa mukavaksi. Koskaan ei se kusipää ole ollut väärässä tai näyttänyt katuvan mitään. Äitini sanoo vain, että sellainen se nyt on ja naurahtaa kaikelle kun tarpeeksi on mennyt aikaa. Ei kai tiedä paremmasta tai sitten tietää että taloudellisesti ei ole kannattavaa.

Pyydän siis sinua ap lähtemään kun voit. Kun se on taloudellisesti ja henkisesti mahdollista. Et edes huomaa milloin siitä tulee uusi normaali.

Varmaan sanottu moneen kertaan, mutta jos tämä on totta, niin lähde heti.  Mies on hullu, kontrolliva, alistava narsisti ja tuo on henkistä väkivaltaa.

Voit pyrkiä turvakotiin, mutta varminta on ehkä pyytää apua luotettavalta ystävältä tai sosiaalityöntekijältä. Koska kun lähdet, niin tarvitse tukea, kun mies alkaa maanitella sua takaisin.

Miehesi on hullu, manipuloiva ja alistaja. Lähde. Sinä olet hullu kun edes yrität olla mieliksi. Tuollainen mies on hullu ja siitä pitää lähteä ennen kuin tulee itse hulluksi.

Mies on ei ole välttämättä "hullu", julma ja manipuloiva kyllä on. Ja hän on gaslightannut sinut uskomaan, että sinä olet ongelmien lähde. Sosiopaatin taktiikka. Lähde pois. Ansaitset miehen, joka ei tee sinulle henkistä väkivaltaa.