Lue keskustelun säännöt.
Kumpi on hullu? Mies vai minä
Alistettuidiootti
30.01.2017 |
Olen suhteessa miehen kanssa, joka on mielestään aina kaikessa oikeassa. Olen opetellut pyytämään anteeksi, vaikken koe olevani syyllinen.
Pyysin jopa anteeksi sitä, että ripustin liian pitkään pyykkejä. Ei kuulemma ole normaalia, että ripustaa pyykkejä 25 minuttia. Minun on täytynyt laiskotella jossain välissä.
Sisäisesti teki mieli huutaa:
"Vittu mulla meni sen vuoksi pitkään, että piti varmistaa, että jokainen bokseri ja paita on aseteltu just niinku sä haluut, koska siitä tulis sitten taas jäkätystä, jos olis vaikka t-paita väärinpäin ja se pitäis itse kääntää"
Mutta hillitsin itseni ja sanoin:
"Anteeksi. Olen kyllä koko tämän ajan ripustanut pyykkejä. Halusin vain varmistaa, että teen kaiken oikein"
Tästä mies leppyi eikä tarvinnut alkaa riidellä. Eli minulla on keinoni pitää mies mukavana. Loppuilta meni ihan kivasti. Toki kivasti meneminen vaati sen, että jatkuvasti tarkkailin tilannetta ja alistuin tarvittaessa. Pyysin anteeksi virheitäni, kuten sitä, että laitoin ruokaan kuivattuja sieniä, vaikka mies oli ajatellut, ettei ruuassa olisi niitä. Ja sitä, että katsoin kännykkääni samaan aikaan kun hän puhui minulle.
Mutta eräs asia vaivaa todella paljon. Mies puhuu äidilleen todella rumasti. Esim. jos ollaan sovittu, että mennään miehen äidille syömään klo 15, mies päättääkin lähteä salille ja tulee sieltä klo 16. Kun miehen äiti soittaa miehelleni ja kritisoi tämän käytöstä, mies hermostuu totaalisesti ja huutaa, että me ei tulla sitten ollenkaan kun täytyy sinun pillin mukaasi joka asiassa juosta.
Ehken sitten arvosta itseäni niin paljon, kun en omasta puolestani osaa loukkaantua, mutta tuntuu niin pahalta, kun miehen äiti on tehnyt ruokaa ja odottaa ja sitten joudutaan perumaan koko reissu typerästä syystä.
Luulin suhteen alussa, että mies vitsailee, kun se kritisointi alkoi. Nauroin ääneen ja yritin lähteä vitsiin mukaan. No, siitäkös mies suuttui.
Sen jälkeen vedin puoli vuotta aina pultit, kun koin, että mua alistetaan tai kohdellaan huonosti. Mutta tästä seurasi se, että mies alkoi puhua ihmisille, että olen skitso ja mielisairas. Hän jopa soitti äidilleni ja valitti "hullusta" käytöksestäni.
Lopulta aloin todella tuntea olevani hullu. Mies osaa pysyä rauhallisena. Hän ei menetä malttia, muttei myöskään anna piiruakaan periksi missään. Skitsoiluni seurauksena hän oli esimerkiksi kuukauden mykkäkoulussa. Eihän sellaista kukaan kestä.
Itse en ole pitkävihainen ja kun en jaksa katsoa mykkäkoulua, on vaan helpompi pyytää anteeksi ja ottaa syyt omille niskoilleen.
Minkälainen suuttuminen on teidän mielestä normaalia? Missä kulkee raja hullun ja oikeuksiaan puolustavan välillä? Miten suuttumusta voisi ilmaista olematta hullu, kun vastapuoli ei ymmärrä järkevää puhetta? Mikä on kohtuullista ja mikä kohtuutonta? Eli olisiko ollut ihan kreisiä, jos olisin vaikka kaatanut pyykkitelineen ja sanonut, että ripusta itse, jos ei kelpaa? Entä jos olisin heittänyt väärin tehdyn ruuan vessanpöntöstä? Hullua vai normaalia oikeuksien puolustamista?
Alan olla ihan loppu tähän myötäilyyn. Haluaisin sekä harmonisen parisuhteen että omanarvontunnon. Tällä hetkellä se on jompi kumpi. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Miten ratkaisitte?
Miten toimisit itse tilanteessa, jossa miehesi syyttäisi sinua laiskottelusta, koska olet ripustanut hänen pyykkejään liian kauan?
Kommentit (287)
Onko miehesi nimi Donald Trump?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulenpa, että olet osunut kotidiagnoosissasi oikeaan. Asperger minullekin tuli heti kuvauksistasi mieleeni. Sen lisäksi tuo vaikuttaisi olevan myös persoonallisuushäiriöinen. Kokemuksesta voin sanoa, että kannattaisi lähteä, ennen kuin kuviossa on lapsia ja yhteistä omaisuutta. Meillä on vain tämä yksi elämä.
Mulla samanlainen mies. Piirteet tulivat esiin vasta lapsen syntymän jälkeen. On muka aina oikeassa. Jos ei saa tahtoaan läpi, mököttää kuin pieni lapsi. Epäilen persoonallisuushäiriötä. Mietin lähtöä päivittäin. Lapsi vaan mutkistaa niin paljon asioita. En haluaisi yhteishuoltajuutta hänen kanssaan.
pistä miehesi Hurstin leipäjonoon
A.p rääpii luultavasti jonkun toisen parisuhdetta josta ei mitään todellisuudessa edes tiedä. Yrittää näin todistella jonkun toisen olevan narsisti. Vastaukset ei vaan perustu todellisuuteen kun koko stoorikaan ei ole totta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä tuo ap:n tilanne voi olla ihan mahdollinen vaikkakin täysin sairas.
Oma exäni huusi (kyllä: huusi) kun yritin keskustella kotitöistä, joita siis vain minä tein että voisiko hänkin osallistua kun teen kotitöitä joka ilta n. tunnin ja viikonloppuisin 6-8 tuntia miehen nukkuessa. Haukkui hitaaksi ja juurikin väitti, että en ole voinut kolmea tuntia tehdä kotitöitä lauantaina hänen nukkuessaan. Kyllä sitä aikaa meni, koska mies jätti astiat ympäri asuntoa, keräilin niitä ja roskia, vein roskat, täytin ja tyhjensin tiskikonetta, pyykkikonetta ja hoidin lemmikkien ruoat ja muut asiat. Hän ei tehnyt mitään, pelkkää ahdistuneisuutta ja valitusta ja selittämistä että hänestä ei jää mitään jälkiä eli ei hänen kotitöitäkään tarvitse tehdä. Huhhuh.
Miehelläni diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Samankaltaisia oireita, ei noin pahoja kuitenkaan. Mietin tässä, jaksanko parisuhdetta hänen kanssaan. Hänellä on niin hirveä lapsuus takana, että olen yrittänyt ymmärtää käytöstä..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen tiuskinut tilanteessa, jossa olen kieltänyt toista kajoamaan pyykkeihini. Mutta eihän rajaton usko mitään. Miksikö olen kieltänyt. Syitä on monia esim. tietyt vaatteet käännän pyykissä nurinpäin etteivät nukkaannu. Vaatteissa on omat pesulämpötilat. Toinen laittaa liikaa pesuainetta ja mun iho ei siedä sitä. Esimerkiksi nämä. Et jos mä olen sanonut sata kertaa ettei mun vaatteisiin kosketa, niihin ei kosketa. T. Vaatefriikki
Vierailija kirjoitti:
Miehelläni diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Samankaltaisia oireita, ei noin pahoja kuitenkaan. Mietin tässä, jaksanko parisuhdetta hänen kanssaan. Hänellä on niin hirveä lapsuus takana, että olen yrittänyt ymmärtää käytöstä..
Ei ole pysyvä olotila onneks.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Provon epäilijöille kerron lyhyesti oman kokemukseni.
Huutoa tuli, jos ei ollut siivottu. Mutta imuroida ei saanut, koska se oli tahallista häiritsemistä. Tai siis siivoaminen olisi ollut OK, jos se olisi suoritettu silloin kun mies ei ollut kotona.
Mitään en osannut tehdä oikein, mutta ei siitä suoraa huutoa tullut, ei. Ne oli hyvää tarkoittavia neuvoja!
Jos lähdin lenkille, niin sain saatteeksi ohjeen intervalleista ja sykkeistä. Jos perkasin kalaa, niin asiantuntija huuteli parhaat keinot saada ruodot irti ja takuuvarmat vinkit siitä mistä tietää kalan olevan tuoretta. Halkojen pinoaminenkin oli sellainen taiteenlaji, ettei siitä tullut mitään ilman jatkuvaa opastamista.
Jos äsähdin, että herra on hyvä ja tekee sitten itse, niin hän näytti aidon ällistyneeltä ja loukkaantuneelta. Hänhän vaan tarkoitti hyvää!
Viimeinen niitti oli, kun tajusin että hän kohteli myös lapsia samalla tavalla. Eihän ne enää viitsineet tehdä yhtään mitään, kun joku oli heti olan takana arvostelemassa. Ja huom! Arvostelu ei välttämättä ollut lainkaan negatiivista, saattoi olla että lapsi oli piirtämässä jotain niin mies tuli ylistämään puolivalmista piirrosta.
Mutta parasta oli, että kun tehtiin sitä eroa, niin mies antoi minulle paperille kirjoitetun pitkän listan, millä keinoilla voisin vielä muuttua ja pelastaa liittomme.
Vierailija kirjoitti:
Provon epäilijöille kerron lyhyesti oman kokemukseni.
Huutoa tuli, jos ei ollut siivottu. Mutta imuroida ei saanut, koska se oli tahallista häiritsemistä. Tai siis siivoaminen olisi ollut OK, jos se olisi suoritettu silloin kun mies ei ollut kotona.
Mitään en osannut tehdä oikein, mutta ei siitä suoraa huutoa tullut, ei. Ne oli hyvää tarkoittavia neuvoja!
Jos lähdin lenkille, niin sain saatteeksi ohjeen intervalleista ja sykkeistä. Jos perkasin kalaa, niin asiantuntija huuteli parhaat keinot saada ruodot irti ja takuuvarmat vinkit siitä mistä tietää kalan olevan tuoretta. Halkojen pinoaminenkin oli sellainen taiteenlaji, ettei siitä tullut mitään ilman jatkuvaa opastamista.
Jos äsähdin, että herra on hyvä ja tekee sitten itse, niin hän näytti aidon ällistyneeltä ja loukkaantuneelta. Hänhän vaan tarkoitti hyvää!
Viimeinen niitti oli, kun tajusin että hän kohteli myös lapsia samalla tavalla. Eihän ne enää viitsineet tehdä yhtään mitään, kun joku oli heti olan takana arvostelemassa. Ja huom! Arvostelu ei välttämättä ollut lainkaan negatiivista, saattoi olla että lapsi oli piirtämässä jotain niin mies tuli ylistämään puolivalmista piirrosta.
Mutta parasta oli, että kun tehtiin sitä eroa, niin mies antoi minulle paperille kirjoitetun pitkän listan, millä keinoilla voisin vielä muuttua ja pelastaa liittomme.
Mites sulla menee tänäpäivänä kun jätit tuon narskumiehen? Menestyt työelämässä ja kaikki menee hienosti vai oletko uhriutunut käsittelemään epäonnistunutta suhdettas av:lle aina uudestaan ja uudestaan niin että kaikki muu unohtuu vai miten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja taas kysyn: Mistä ihmeestä te näitä miehiänne oikein löydätte??
Minustakin ap:n kysymykset ovat vähän liian tyhmiä ja irrelevantteja siihen nähden, että hän muuten kyllä vaikuttaa fiksulta ihmiseltä. Siis nämä "teinkö minäkin väärin, kun rikoin tavaroita?" sun muut. Mitä ih-meen merkitystä sillä on...?! Oikeastaan aika aspergeria juuttua analysoimaan tuollaisia.
Silti tuollaista kyllä ihan on olemassa, siis ap:n miehen käytöksen tyyppistä. Että sikäli tämä voisi olla tottakin.
Ja joo, on tämä kyseinen keissi sitten totta tai ei, niin pitäisi olla harvinaisen selvää mitä tulisi tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minustakin ap:n kysymykset ovat vähän liian tyhmiä ja irrelevantteja siihen nähden, että hän muuten kyllä vaikuttaa fiksulta ihmiseltä. Siis nämä "teinkö minäkin väärin, kun rikoin tavaroita?" sun muut. Mitä ih-meen merkitystä sillä on...?! Oikeastaan aika aspergeria juuttua analysoimaan tuollaisia.
Silti tuollaista kyllä ihan on olemassa, siis ap:n miehen käytöksen tyyppistä. Että sikäli tämä voisi olla tottakin.
Ja joo, on tämä kyseinen keissi sitten totta tai ei, niin pitäisi olla harvinaisen selvää mitä tulisi tehdä.
Nämä ihmiset, jotka ihmettelevät ap:n kysymyksiä täällä. Jos on henkisesti alistettu ja nujerrettu kerta toisensa jälkeen, alkaa siinä omakin mielenterveys rakoilla. Epäilee omaa käyttäytymistä ja sen oikeellisuutta, kun niin usein onnistuu suututtamaan kumppaninsa mitättömistä asioista. Näin se vaan on. Itselläni ystävä, joka onnistui menemään pitkään parisuhteeseen kahdesti persoonallisuushäiriöisen miehen kanssa (siis kahden eri miehen). Kaunis, fiksu, korkeasti koulutettu nainen taantui ihan lapseksi vähitellen ja kyseli minulta, oliko milloinkin toiminut väärin, kun mies oli taas vetänyt ihan hirveät pultit. Tarvitsi todella usein henkistä tukea mielipiteilleen ja päätöksilleen. Onneksi olimme tunteneet toisemme jo ikuisuuden ennen miehiä ja hän luotti ja luottaa minuun kuin kiveen. Onneksi sain hänet molemmilla kerroilla pois suhteista ja nyt hän opettelee elämään yksin. Ja miksi hän sitten noihin miehiin lankesi? Suurin syy on erittäin huono oma isäsuhde. Sai aluksi miehiltä sellaista palvontaa, mitä normisti suomalainen mies ei anna. Mutta pikku hiljaa, kun suhde vakiintui, alkoi miesten taholta päsmäröinti, kahlitseminen ja alistaminen. Aina aika ajoin kuitenkin väläyttelivät sitä ihanaa puoltaan, kun ystäväni yritti pyristellä irti. Ja taas sama rumba alusta.
Tosiaan aivan käsittämätöntä, miten niin itsenäisen ja fiksun oloinen nainen lankeaa tuollaisiin miehiin. En olisi uskonut, jollen itse olisi ollut sitä kahdesti todistamassa...
Itse olen naimisissa miehen kanssa, jonka suvussa paljon aspergeria. Olen alkanut epäillä myös miehelläni sitä. Mutta sinun miehesi, ap, ei kuulosta aspergerilta yhtään. Vaan persoonallisuushäiriöiseltä!
Oma mieheni on mielestään kyllä oikeassa. Ei tunne empatiaa. Mutta tahallaan ilkeä hän ei ole. Ei voisi koskaan esimerkiksi sulkea parvekkeelle. Mutta silti suhde on raskas. Mies jankkaa omaa kantaansa todella pitkään. Ei ymmärrä, jos pahoitan mieleni. Ei ymmärrä lohduttaa, jos itken.
Ap, sinulla on vielä pahempi tilanne kuin minulla. Miehesi on todella paha sinulle. Mene vaikka juttelemaan psykologiselle sairaanhoitajalle. Jaksamista!
Minkälainen suuttuminen on teidän mielestä normaalia?
- Sun miehes käytös ei todellakaan ole normaalia, sinä et ole hullu vaan se on. Tuo on aivan naurettavaa
käytöstä sun mieheltä.
Missä kulkee raja hullun ja oikeuksiaan puolustavan välillä?
- Voin sanoa että et oo hullu vaan puolustat (puolustit?) vaan oikeuksiasi. Ei sun tarvi olla jonkun aikuisen ukon kotiorja, peskööt itse pyykkinsä ja laittakoot omat ruokansa jos ei kerta ole kelpaa. Hänellä on varmaan äitiongelmia ton kertomasi perusteella.. Ethän sinä voi osata lukea hänen ajatuksiaan (mm. sanoit että miehesi oli kuvitellut ettei ruoassa ole sieniä, ethän sinä voi tietää että hän ei juuri silloin halunnut niitä vitun sieniä sinne ruokaan)
Miten suuttumusta voisi ilmaista olematta hullu, kun vastapuoli ei ymmärrä järkevää puhetta?
- Ei mitenkään. Miehesi kuulostaa narsistilta ja narsisti nyt ei vain ymmärrä järkevää puhetta, kuvittelee että "niskoittelet vastaan" vaikkei hänellä TIETENKÄÄN ole päätösvaltaa sinusta. Kertomasi perusteella miehesi teeskentelee mm äidilleen että sinä olet se hullu (haluaa huomiota), lopulta hän onnistuukin siinä uskottelemisessa ellet lähde suhteesta. Oletko huomannut että läheltäsi on kaikonnut ihmisiä? Miehesi voi olla tämän takana.
Mikä on kohtuullista ja mikä kohtuutonta? Eli olisiko ollut ihan kreisiä, jos olisin vaikka kaatanut pyykkitelineen ja sanonut, että ripusta itse, jos ei kelpaa?
- Ei
Entä jos olisin heittänyt väärin tehdyn ruuan vessanpöntöstä? Hullua vai normaalia oikeuksien puolustamista?
- Et ole hullu, MYÖS sinulla on oikeus suuttua. Toki sen voi ilmaista rakentavammin mutta tuo hullu miehesi ei kuitenkaan ymmärrä
Alan olla ihan loppu tähän myötäilyyn. Haluaisin sekä harmonisen parisuhteen että omanarvontunnon. Tällä hetkellä se on jompi kumpi. Onko joku ollut vastaavassa tilanteessa? Miten ratkaisitte?
- EROA.
Miten toimisit itse tilanteessa, jossa miehesi syyttäisi sinua laiskottelusta, koska olet ripustanut hänen pyykkejään liian kauan?
- Sanoisin että herra on hyvä ja ripustaa tästä lähtien itse pyykkinsä, ei mulla ole aikaa kenenkään muun pyykkejä ripustella. Joko vuorotellen tai sitten molemmat omansa. Toki jompi kumpi voi halutessaan hoitaa toisenkin pyykit mutta tuo ei kyllä enää kuulosta kovin omalta tahdoltasi koska miehesi käyttäytyy noin.
Miksi täältä poistetaan asiallisia kommentteja ja nämä kaiken maailman provoilijat annetaan olla???! Älytöntä
Minulle tuli heti ap:n kirjoituksen luettuani mieleen, että voisiko tuolla miehellä olla Aspergerin syndrooma. Taudinkuvaan kun monilla kuuluu äärimmäinen pedanttisuus, kuten myös se, että nähdään vikaa muissa, mutta ei itsessä. Raivokohtaukset, empatiakyvyttömyys ja omien tarpeiden asettaminen aina muiden tarpeiden edelle ovat myös yleisiä ongelmia. Te jotka tunnette jonkun aspergerin, ette voi esiintyä aspergerin syndrooman asiantuntijoina. Heitä on monen sorttisia luonteensa ja kasvatuksensa vaikutuksesta. Ap:n miehellä voi olla muutakin häikkää, mutta myös aspergerin syndrooma on mahdollinen.
Ap:lle suosittelen minäkin suhteesta lähtemistä, jos on heti alusta asti ruvennut muuttamaan omaa, täysin normaalia käytöstään toisen oikkujen mukaan. Elämä käy hyvin raskaaksi, jos joutuu olemaan jatkuvasti arvostelun kohteena.
Ap, elämäsi kuulostaa tutulta. Olen seurannut perheenjäsenenä 40 vuotta kestänyt avioliittoa jossa mies oli perhettään hallitseva narsisti. Vaimonsa hän nujersi vuosien saatossa täysin omaan valtaansa. Naiselta kaventuivat elämästä pois harrastukset, ystävät ja sukulaiset. Ketä varten sinä haluat elää?
Olenko mä nyt ainoa täällä, joka ei jaksa näin ilmiselvää provoa?
Tällaisia suhteita ja hulluja narsisteja on - kaikki tuki ja sympatia heidän uhreilleen. Ap:n kirjoitustyyli on fiksun ja analyyttisen ihmisen kirjoitusta, ei ole kovin uskottavaa, että hän kyselee vakavissaan muilta jotain naurettavia yökylä- tai kotiintulojuttuja, siis että onko tämän kaltainen rajoittaminen normaalia. Etenkin, kun nämä asiat (ja esim. se parvekkeelle sulkeminen) paljastuvat pikku hiljaa viestiketjun edetessä. Ei kukaan normaali ihminen pidä tällaisia asioita terveeseen parisuhteeseen kuuluvina!
Juoneen kuuluu, että ap alkaa kohta puolustella miestään ja keksii syitä, miksi ei voi lähteä. Ei jatkoon.