Lue keskustelun säännöt.
HS:"Koulu lannisti lahjakkaan mutta villin lapseni – syrjäytyminen alkoi jo tarhaiässä"
29.01.2017 |
Onko täällä jo puitu tätä Hesarin mielipidekirjoitusta:
http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005064981.html
Ai, että tälläisen vanhemmat ärsyttävät Tarkkailuluokalle tämmöiset häiriköt, pois terrorisoimasta muita.
Kommentit (198)
Vierailija kirjoitti:
Mä toivoisin kaikille teille, joiden mielestä tarhaikäinen lapsi on häirikkö ja yhteen ääneen toivotte näiden lasten syrjäyttämistä yhteiskunnasta, että saisitte itse lapsen, joka poikkeaa massasta ja on ominaisuuksiltaan huomiotaherättävä.
Olisi kiva nähdä teitä itkemässä tarhan pihalla kun olisitte kuulleet omasta lapsesta puhuttavan "toivottavasti toi häirikkö ei tule meidän lapsen luokalle" ym.
Opettajan/vanhempien silmissä joku lapsi saattaa olla aivan hurmaava, mutta kun simä välttää, niin ollaan kuin itse piruja. Oletteko ajatelleet, että oma lapsin onkin yksi heistä.
Olin itse ala-asteella todella arka ja pelkäsin kaikkia vähänkin villimpiä lapsia. Minulla on kaksi poikaa, jotka etenkin pieninä olivat varsin rauhallisia. Silti, vaikka keksin kritisoitavaa mielipidekirjoituksen kirjoittajasta, myönnän myös ymmärtäväni häntä. Joskus ihan oikeasti käy niin, että lapsi on jo temperamentiltaan todella haastava, aivan normaalin rajoissa. Muistan eräänkin äitituttavan, jolla oli suurperhe, aivan ihastuttavia lapsia, ja sitten syntyi se ns. "riiviö". Jo vauvana hän vain huusi ja huusi ja huusi, myöhemmin hän oli juuri se kasvattamaton penska, joka ei pysynyt nahoissaan. Ikään kuin vanhemmat olisivat yhtäkkiä muuttuneet ihan kädettömiksi. Ihailin todella tämän äidin lehmänhermoja, hänellä oli todella kestettävää. Ja varmaan enemmän kuin lapsen käytös häntä ahdistivat ne silmäykset, joita luultavasti sai aina peräänsä, missä vaan lapsensa kanssa kulki. Tietysti joskus on niin, että vanhemmat vaan kerta kaikkiaan sössivät kasvatuksen, mutta ei lapsi ole mikään tyhjä taulu, joka vain täytetään. Vaikka kerroin, että lapseni ovat varsin rauhallisia, esikoisellani kävi niin, että älykkäänä lapsena hän turhautui koulussa ja sen jälkeen koulu onkin ollut ihan tervanjuontia. Ylipäänsä innostus oppia uutta katosi. No, kaipa tämä on monen mielestä sitten se koulun tarkoitus: tasapäistää hinnalla millä hyvänsä. Kunhan istuu hiljaa, kaikki on hyvin. Itse myönnän olevani surullinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myyti kirjoitti:
On toki helppoa syyllistää vanhempia ja kasvatuksen puuttumista. Minulla ja ystäväperheelläni oli ikävä kyllä eräästä samasta opettajasta kurja kokemus. Opettaja laittoi lapsemme eriarvoiseen asemaan ja lapseni itki sunnuntaisin ennen kouluviikon alkua. Rangaistusmuotoja oli paljon. Sivukaupalla läksyjä, arestia, eristystä. Myös ystäväperheeni lapsi koki tämän saman.
Vaihdoimme lapsellemme pakon edessä koulua. Se oli paras ratkaisu koskaan. Uudessa koulussa on ammattitaitoisempi opettaja, joka ei eriarvoista.
Maanantaisin lapsi menee kouluun iloisin mielin. Se on paras lahja, jonka voi vanhempana saada. Ei ollut helppoa kuunnella lapsen itkua sunnuntaisin. Se ikävä opettaja jatkaa työssään muuten edelleen. En usko, että on ihmisenä ja opettajana pätkääkään kehittynyt.
Älkää tuomitko niin helposti lapsia ja kasvattajia. Opettajissakin on ikäviä ihmisiä, jotka ovat väärällä alalla tai tekevät työtään vain maksaakseen asuntolainansa.
Samanlaista kokemusta minullakin. Yhtenä vuonna lapsesta tuli häirikkö ja kiusaaja, vaikka siihen asti oli ollut opettajien mielestä mukava, vähän ujo lapsi. Seuraavana vuonna ei sitten taas ollutkaan mitään ongelmia, ainoana erona oli, että ko. opettaja vaihtui toiseen. Jälkeenpäin sain tietää, että lastani oli itseään kiusattu ja että opettaja istutti häntä välituntisin yksin luokassa, koska lapsi joutui välituntisin vaikeuksiin...
Joku kirjoittikin yllä, että tämän päivän työelämässä se, että osaat totella, olet ahkera ja suht miellyttävä eivät ole mitään valtteja. Vain hyvin suorittavassa työssä on näin. Silti nämä ahkerat ja miellyttävät ja tottelevaiset hakeutuvat korkeakouluihin, joista pitäisi valmistua innovatiivisia, itsenäisiä ajattelijoita, joilla on myös kykyä viedä ajatuksiaan eteenpäin.
Sinänsä mitkään luonteenpiirteet eivät suoraan sulje toisiaan pois, mutta välillä mietityttää, että jos peruskoulu jo tukisi ja kannustaisi niitä kyseenalaistajia ja innovaattoreita eteenpäin paremmin, pärjäisikö koko maa paremmin.
Alakoulu on kuitenkin sitä ikäluokkaa, kun yksilölliset kypsyyserot ovat vielä todella suuria. Yläkoulukin vielä osittain ja vasta oikeastaan toisen asteen koulutuksessa alkaa melko varmasti olla iän tuomat keskittymisen haasteet aika lailla takana ja alkaa korostua älykkyys ja lahjakkuus.
Mun mielestäni lahjakas lapsi on sellainen, joka (viimeistään noin 10 vuoden iässä) jollain tasolla tiedostaa, että vaikka koulu on turhauttavaa, opetus etenee hitaimman neljänneksen mukaan, on tavoitteena opettaa lapset selviämään vallitsevassa järjestelmässä - lisäksi käyttäytymissäännöt on laadittu yleisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Protestoiminen ja systeemin kyseenalaistaminen hoidetaan niin, etteivät muut yhteisön jäsenet kärsi.
Terveisin entinen lahjakas lapsi, joka olisi todellakin tahtonut pistää ranttaliksi, mutta toisia kunnioittaakseen hillitsi itsensä.
Vierailija kirjoitti:
Mun luovuus ei kadonnut mihinkään vaikka kävin peruskoulun.
Munkaaan ei eigä tonkaaan.. En usko jutussa olleen edes se aiheena kun en juttua lukenut enkä edes aio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestäni lahjakas lapsi on sellainen, joka (viimeistään noin 10 vuoden iässä) jollain tasolla tiedostaa, että vaikka koulu on turhauttavaa, opetus etenee hitaimman neljänneksen mukaan, on tavoitteena opettaa lapset selviämään vallitsevassa järjestelmässä - lisäksi käyttäytymissäännöt on laadittu yleisen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Protestoiminen ja systeemin kyseenalaistaminen hoidetaan niin, etteivät muut yhteisön jäsenet kärsi.
Terveisin entinen lahjakas lapsi, joka olisi todellakin tahtonut pistää ranttaliksi, mutta toisia kunnioittaakseen hillitsi itsensä.
Jutussa puhuttiin ihan reilusti alle kymmenvuotiaista. Jo päiväkodissa oli alkanut negatiivisuuden kierre, ja kun lapsi tajuaa ettei edes kannata yrittää, sitä on hyvin vaikea katkaistakaan.
Enkä nyt tiedä voiko 10 vuotta pitää minään rajanakaan. Keskimäärin varmasti lapsi alkaa olla siinä kohtaa aika valmis ymmärtämään nuo mainitsemasi jutut, mutta esim 5s luokka on monelle erittäin vaikea juuri hankalan kehitysvaiheen vuoksi.
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoittikin yllä, että tämän päivän työelämässä se, että osaat totella, olet ahkera ja suht miellyttävä eivät ole mitään valtteja. Vain hyvin suorittavassa työssä on näin. Silti nämä ahkerat ja miellyttävät ja tottelevaiset hakeutuvat korkeakouluihin, joista pitäisi valmistua innovatiivisia, itsenäisiä ajattelijoita, joilla on myös kykyä viedä ajatuksiaan eteenpäin.
Sinänsä mitkään luonteenpiirteet eivät suoraan sulje toisiaan pois, mutta välillä mietityttää, että jos peruskoulu jo tukisi ja kannustaisi niitä kyseenalaistajia ja innovaattoreita eteenpäin paremmin, pärjäisikö koko maa paremmin.
Alakoulu on kuitenkin sitä ikäluokkaa, kun yksilölliset kypsyyserot ovat vielä todella suuria. Yläkoulukin vielä osittain ja vasta oikeastaan toisen asteen koulutuksessa alkaa melko varmasti olla iän tuomat keskittymisen haasteet aika lailla takana ja alkaa korostua älykkyys ja lahjakkuus.
Luin itse kirjoitukseni ja haluan vielä sanoa, että häiriköivä oppilas ei tietenkään välttämättä häiriköi lahjakkuuden ja tylsistymisen seurauksena vaan toki esim oppimisen hankaluus tekee monesti samaa. Tai ihan vaan huono kasvatus, tai ilkeys tai huomionhaku tai mikä ikinä. Tuntuu vaan, että erilaisia oppimisen vaikeuksia ainakin yritetään tukea kohtuullisesti, sitten sellaista lahjakkuuden, älykkyyden ja vahvan, kyseenalaistavan luonteen takia häiriköintiä taas ei. Tai ehkä sitä on vaikea tunnistaakaan, helppo on vaan lyödä otsaan häirikköleima ja syyttää vanhempia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta tuntuu, että Hesarin mielipidepalstalle on pesiytynyt joku, joka kirjoittaa lopputyötä trollauksesta. Sen verran outoja ja kommenttiherkkiä kirjoituksia on ilmestynyt lyhyen ajan sisällä.
Minun poikani lahjakkuus ei pääse oikeuksiinsa, koska hänen tarvitsisi keskittyä, eikä luokassa ole työrauhaa, koska joukossa on aina pari näitä älämölö ympärijuoksentelijoita. Minun rauhallinen poikani ei myöskään menesty lahjojensa mukaisesti siinä ympäristössä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoittikin yllä, että tämän päivän työelämässä se, että osaat totella, olet ahkera ja suht miellyttävä eivät ole mitään valtteja. Vain hyvin suorittavassa työssä on näin. Silti nämä ahkerat ja miellyttävät ja tottelevaiset hakeutuvat korkeakouluihin, joista pitäisi valmistua innovatiivisia, itsenäisiä ajattelijoita, joilla on myös kykyä viedä ajatuksiaan eteenpäin.
Sinänsä mitkään luonteenpiirteet eivät suoraan sulje toisiaan pois, mutta välillä mietityttää, että jos peruskoulu jo tukisi ja kannustaisi niitä kyseenalaistajia ja innovaattoreita eteenpäin paremmin, pärjäisikö koko maa paremmin.
Alakoulu on kuitenkin sitä ikäluokkaa, kun yksilölliset kypsyyserot ovat vielä todella suuria. Yläkoulukin vielä osittain ja vasta oikeastaan toisen asteen koulutuksessa alkaa melko varmasti olla iän tuomat keskittymisen haasteet aika lailla takana ja alkaa korostua älykkyys ja lahjakkuus.
Aikuisena yliopistossa käyneenä täytyy todeta että nykyään taitaa olla se keskittymisen haasteet siirtyneet 30 v paikkeille. Vasta tämän jälkeen suomalainen kykenee keskittymään luennoilla ja töissään.
Minun lahjakkuuteni, minun, minun, minun poikani, minun minun, minun. Pointti ei taida olla tässä vaikka moni niin luuleekin. Ihmisiä on hyvä kasvattaa ottamaan muutkin huomioon. Ongelma on jos ihminen kokee ettei häntä oteta huomioon. On ihmisiä joiden on vaikeampi saada vastakaikua ja näihin ihmisiin tulisi keskittyä enemmän jotta hekin tuntisivat kuuluvansa porukkaan johon kannattaa antaa panoksensa. On tärkeää että ihmisellä on halu toimia yhdessä. Yhteiskuntamme on tässä mielessä kovin kapealla sektorilla. Se on hienoa jos joku on lahjakas mutta häntä olisi kannustettava yhteisöllisyyteen eikä vastakkainasetella kuten nämäkin monet viestit täälä kertovat karua totuuttaan ihmisten itsekeskeisyydestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun poikani lahjakkuus ei pääse oikeuksiinsa, koska hänen tarvitsisi keskittyä, eikä luokassa ole työrauhaa, koska joukossa on aina pari näitä älämölö ympärijuoksentelijoita. Minun rauhallinen poikani ei myöskään menesty lahjojensa mukaisesti siinä ympäristössä.
Minulle kävi samoin. En myöskään saanut opetusta kun opettajan piti jatkuvasti rauhoitella häiriköitä. Kotona vanhemmat eivät viitsineet ja heiltä paloi hermo minua matematiikkaa neuvoessa joten jäin yksin nintendon kanssa huoneeseeni.
Olin sangen laiska opiskelija.
Nyt olenkin neljäkymmentä vuotias miehen jössikkä enkä ole koskaan häiriköinyt tai tehnyt pahaa mutta en ole myöskään ollut työelämässä enkä hankkinut toisen asteen koulutusta.
Mutta olen pirun hyvä pelaamaan nintendoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku kirjoittikin yllä, että tämän päivän työelämässä se, että osaat totella, olet ahkera ja suht miellyttävä eivät ole mitään valtteja. Vain hyvin suorittavassa työssä on näin. Silti nämä ahkerat ja miellyttävät ja tottelevaiset hakeutuvat korkeakouluihin, joista pitäisi valmistua innovatiivisia, itsenäisiä ajattelijoita, joilla on myös kykyä viedä ajatuksiaan eteenpäin.
Sinänsä mitkään luonteenpiirteet eivät suoraan sulje toisiaan pois, mutta välillä mietityttää, että jos peruskoulu jo tukisi ja kannustaisi niitä kyseenalaistajia ja innovaattoreita eteenpäin paremmin, pärjäisikö koko maa paremmin.
Alakoulu on kuitenkin sitä ikäluokkaa, kun yksilölliset kypsyyserot ovat vielä todella suuria. Yläkoulukin vielä osittain ja vasta oikeastaan toisen asteen koulutuksessa alkaa melko varmasti olla iän tuomat keskittymisen haasteet aika lailla takana ja alkaa korostua älykkyys ja lahjakkuus.
Aikuisena yliopistossa käyneenä täytyy todeta että nykyään taitaa olla se keskittymisen haasteet siirtyneet 30 v paikkeille. Vasta tämän jälkeen suomalainen kykenee keskittymään luennoilla ja töissään.
Se on varmasti totta, että elämän hektisyys aiheuttaa keskittymiskyvyttömyyttä aikuisissakin. Itsekin tunnistan sen, että pitää oikein pakottaa itsensä rauhoittumaan ja syventymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun lahjakkuuteni, minun, minun, minun poikani, minun minun, minun. Pointti ei taida olla tässä vaikka moni niin luuleekin. Ihmisiä on hyvä kasvattaa ottamaan muutkin huomioon. Ongelma on jos ihminen kokee ettei häntä oteta huomioon. On ihmisiä joiden on vaikeampi saada vastakaikua ja näihin ihmisiin tulisi keskittyä enemmän jotta hekin tuntisivat kuuluvansa porukkaan johon kannattaa antaa panoksensa. On tärkeää että ihmisellä on halu toimia yhdessä. Yhteiskuntamme on tässä mielessä kovin kapealla sektorilla. Se on hienoa jos joku on lahjakas mutta häntä olisi kannustettava yhteisöllisyyteen eikä vastakkainasetella kuten nämäkin monet viestit täälä kertovat karua totuuttaan ihmisten itsekeskeisyydestä.
Niin, mitä se yhteisöllinen huomiominen sitten on. Tuskin pääasiassa hiljaa olemista?
Uskon että häiriköinti vähenisi, jos lapsia kannustettaisiin olemaan äänessä. Keskustelemaan, väittelemään, esittämään ajatuksiaan, haastamaan ja sitä kautta myös kuuntelemaan mitä se kaveri sanoo.
Nii-i. Sanattomaksi vetää.
On sattunut poikien polulle monta ns. osaamatonta ohjaajaa kun kaikki muskarista kouluun asti ovat olleet niin huonoja, että näiden poikien erityislahjakkuutta ei ole osattu ottaa huomioon. So nooot! Uskoisin jos matkan varrelle olisi yksi sattunut, mutta kun kaikki näyttävät olevan samaa mieltä. Olisiko kuitenkin vanhempien oma arvio pojistaan väärä? Pitäisikö peiliin katsoa kotona?
Ensinkin tuosta käytöksestä: Se kielii keskushermoston tilasta - joko synnynnäisestä tai kasvatuksen tuloksesta. Oman käytöksen ja tunteiden säätely ja hallinta, impulssejen kontrollointi jne kertoo keskushermoston tasosta tai kasvatuksesta - toisesta näistä. Kun on minulle mieluista tehtävää niin suostun - jos ei ole niin häiritsen kaikkia muita. Pitääkö perhe jotenkin arvona sitä, että muita ei tarvitse huomioida kun omaa lasta ei satu kiinnostamaan? Pitääkö muun maailman pyöriä vain näiden poikien ympärillä?
Ovatko pojat *it is all about me -lapsia*? Luka on pojat määritellyt erityislahjakkaiksi - oma äiti..? Vai joku muu?
Myös minun lapseni olisi tarvinnut hiljaista ja rauhallista luokkaympäristöä oppiakseen. Mutta siellä oli ihan liikaa näitä oman elämänsä pikkuprisessoja ja prinsseja, joita opettajat eivät saaneet kuriin.
Vierailija kirjoitti:
Myös lahjakkaan lapsen tulisi osata käyttäytyä. Helpottaa nimittäin elämää kummasti.
Ja itseasiassa onnistuukin lahjakkaalta lapselta todella helposti. Mutta tilannetajuhan vaatii lahjakkuutta.
Kuvauksista päätellen kasvatus ei ole ollut jämäkkää, vaikka mamma niin sanookin. Vai ... onko se ollut liian jämäkkää, niin että pojat istuvat kotona kuin kusi sukassa ja purkavat energiansa sitten koulussa? Älykkyys tai lahjakkuus yksin ei riitä, vaan taitoja ja kykyjä pitää jalostaa niin, että lahjat saadaan käyttöön. Lahjakkuutta on myös toisten huomioon ottaminen, ei pelkkä matemaattisten ongelmien ratkominen. Hankkikaa lapsillenne pari sellaista harrastusta, jossa he voivat purkaa fyysisesti energiaansa ja jossa ohjaus on riittävän jämäkkää, niin etteivät tenavat pääse sooloilemaan. Jos lapset ovat noin levottomia ja paikallaan pysymättömiä, niin herää kysymys, onko heitä tutkittu neuropsykologisesti? Jos ei, niin kannattaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Myös lahjakkaan lapsen tulisi osata käyttäytyä. Helpottaa nimittäin elämää kummasti.
Ja itseasiassa onnistuukin lahjakkaalta lapselta todella helposti. Mutta tilannetajuhan vaatii lahjakkuutta.
Itsesäätelytaito rakkaat ihmiset. Vaikka olisi kuinka fiksu, aivot eivät välttämättä ole vielä alakoulun alkupuolella riittävän kypsät.
Niin, ymmärrän mitä haet takaa. Itse en vaan näe sitä, että ainakaan pk:ssa/ekoilla luokilla voidaan vielä kohtuudella kaikilta vaatia sellaista huomiointia, mitä Suomessa ihannoidaan. Eli että ollaan hiljaa pitkät ajat. Kyky tietenkin kasvaa iän myötä, mutta yksilöllisessä tahdissa.
Siksi pidin kovasti jenkkisysteemistä, lapsilta oletettiinkin, että pulisevat, osallistuvat, homma sai mennä sivuraiteillekin jne. Toiminnallisuutta oli paljon enemmän, liikuntaa, projekteja jne. Hiljaisuudelle on paikkansa, mutta Suomessa aivan ylikorostetaan hiljaa olemista ja ns helppoutta ja naamioidaan se huomioon ottamiseksi, vaikka tosiasiallisesti se mahdollistaa jopa tietynlaisen syrjäytymisen.