HS:"Koulu lannisti lahjakkaan mutta villin lapseni – syrjäytyminen alkoi jo tarhaiässä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haistakaa jo ...

Minä ja lapseni olemme olleet villejä mutta älykkäitä lapsina.

Olimme hankaluuksissa koulussa, jälki-istunnoissa ym, vaikka hyvät todistukset.

Koulu ei tarjonnut meille tarpeeksi haasteita. Turhauduimme.

Koulu ihailee hiljaisia nynnyjä, koska heitä on helppo hallita. Mutta koulu ei kasvata elämässä selviytyjiä.

Turhautumiseen ainoa reaktio ei ole riehuminen. Itse haaveilin omissa maailmoissani. Lisätehtäviä alkoi sitten tulla sitä mukaa, kun opettajat tajusivat.

Sitten ihmetellään miksi lapset inhoaa koulua

Vierailija kirjoitti:

Erikoista, että huomio kiinnitettiin opettajien sukupuoleen: naisopettaja, opettajatar. Ilmeisesti vika onkin naiseudessa.

Ei ihme että lapsi käyttäytyy koulussa huonosti, kun kotoa on tarttunut sellainen asenne että naisopettaja on vähäarvoinen opettaja, jota ei tarvitse totella eikä kunnioittaa.

up

Ymmärrän kyllä kaikkia osapuolia. Jos oma lapsi on kypsä ja osaa rauhoittua, tai tasainen ja sopeutuva, tottakai turhauttaa, että luokassa on epäkypsempiä. Ihan kuten fiksua turhauttaa, että joku oppii hitaammin jne.

On hyvä muistaa, että lapset eivät ole mitään miniaikuisia. Rationaalinen ajattelu ei ole vielä kehittynyt ("jos istun ja odotan, minuun ollaan tyytyväisiä") ja empatiataidot ovat erittäin pinnalliset.

Näkisin itse, että peruskoulun alussa tarvittaisiin vielä paljon toiminnallisempaa otetta. Mennään metsään tutkimaan luontoa, opetellaan puhumista ja kuuntelemista pienryhmissä, tehdään asioita liikunnan, piirtämisen, pelien kautta jne. Sillä huomioitaisiin se, että koulun alkaessa kaikki eivät ole yksinkertaisesti valmiita. Paljon on tässä koulu kehittynytkin, mutta koska ylipäätään kulttuuri on mennyt yksilöä korostavaan suuntaan, ei voi olettaa, että salaman lailla koulun alkaessa epäkypsät aivot kykenevät muuhun. Ja kyllä se on ihan jokaisessa vanhemmassa, kuka muka arjessa jatkuvasti korostaa yhteisöä ja sen etua vaikkapa ohi oman perheen? No aika harva. Itsetunto ja itsensä kunnioittaminen ovat ne ihan hyväksytyt kasvatustavoitteet.

Ja nyt on hyvä muistaa, että hesarin jutussa oli kyse päiväkoti-ikäisestä, joka oli joutunut negatiiviseen kierteeseen. Se on ihan ehdottoman väärin.

30 oppilaan kanssa on vähän haasteellista harjoitella esimerkiksi kirjoittamista tai lukemista kovin toiminnallisesti...

Vierailija kirjoitti:

30 oppilaan kanssa on vähän haasteellista harjoitella esimerkiksi kirjoittamista tai lukemista kovin toiminnallisesti...

Resursseja se vaatisikin. Kyse on pitkälti siitä halutaanko ongelmille tehdä jotain, vai jatketaanko valittamista. Eivät riehakkaat rauhoitu siitä, että paheksutaan.

Itselläni on järkevä ja sopeutuvainen poika, joka menee mukana, oli mölyä tai ei. Onko kiitos hyvän kasvatuksen? Tuskinpa, tätä on aina ollut helppo ohjata ja opastaa. Onko minulla siksi oikeus taustoja tietämättä arvostella jonkun aktiivisemman lapsen vanhempia? No ei ole. En hetkeäkään epäile, etteikö huonosti kasvatettuja lapsia olisi, mutta kaikki riehakkaat lapset eivät sitä ole.

Ratkaisukeskeisyyttä ihmiset rakkaat mölinän ja ylemmyydentuntoisen nillityksen sijaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30 oppilaan kanssa on vähän haasteellista harjoitella esimerkiksi kirjoittamista tai lukemista kovin toiminnallisesti...

Resursseja se vaatisikin. Kyse on pitkälti siitä halutaanko ongelmille tehdä jotain, vai jatketaanko valittamista. Eivät riehakkaat rauhoitu siitä, että paheksutaan.

Itselläni on järkevä ja sopeutuvainen poika, joka menee mukana, oli mölyä tai ei. Onko kiitos hyvän kasvatuksen? Tuskinpa, tätä on aina ollut helppo ohjata ja opastaa. Onko minulla siksi oikeus taustoja tietämättä arvostella jonkun aktiivisemman lapsen vanhempia? No ei ole. En hetkeäkään epäile, etteikö huonosti kasvatettuja lapsia olisi, mutta kaikki riehakkaat lapset eivät sitä ole.

Ratkaisukeskeisyyttä ihmiset rakkaat mölinän ja ylemmyydentuntoisen nillityksen sijaan.

Amen tuolle viimeiselle. Vilkkaan ja ihan testatustikin älykkään äitinä välillä itkettää nämä keskustelut. Mitä me olemme tehneet niin väärin, että lapsi ei kykene keskittymään? Riehuu luokassa, pelleilee, puhuu asiattomasti opettajille, huutelee... Kun pikkuveli taas on ihan toista maata. Diagnoosia ei ole, lievää aistiyliherkkyyttä vain, jota toimintaterapeutin kanssa on yritetty ratkoa ja jotain keinoja löytynytkin. Ei se silti ole ratkonut kuin ihan pahimpia ylilyöntejä. Oppimusvaikeudet testattu, psykologisia testejä tehty laidasta laitaan, neurologilla käyty, perheneuvolassa...

Joidenkin opettajien tunneilla keskittyy hyvin, liikuntaa suorastaan rakastaa, mutta liian monilla tunneilla on leimaantunut häiriköksi, eikä jaksa edes yrittää. Kotona sitten käydään läpi kirjoja, opetellaan kielet, matikat jne ja hyvin oppii. Välillä mietityttää pitäisikö tuo ottaa kotikouluun kokonaan, minähän häntä käytännössä opetan. Mutta eipä se sitä ryhmään sopeutumista edistäisi senkään vertaa. Lapsi itse on hyvin turhautunut, kokee olevansa huono ja epäonnistunut ja jälkikäteen osaa kyllä sanoittaa tilanteet. Itse tilanteessa ei vaan pysty toimimaan järkevästi.

Jos jollakulla on hyviä vinkkejä ja ratkaisuja, kuuntelen mielelläni. Rutiinit löytyy, terveellinen kotiruoka, ruutuaika rajoitettu, fyysinen harrastus 3krt viikossa, rajat ja rakkautta lienee melko kohdillaan ja huomiota ja yhdessä tekemistä saa varmasti. Kavereita riittää myös ja on hyvinkin suosittu ja pidetty. Toimintaterapian puolelta on joitakin rauhoittumisharjotteita ja keinoja, joilla laukaista akuuttia aistikuormitusta.

Eli kiitos, seuraavan kerran kun haluat paheksua, kerro toki mitä pitäisi tehdä paremmin. Itsehän olet kaiketi täydellinen kasvattaja. Monen muun kommentoijan kanssa uskon, että jos tunneilla olisi enemmän toiminnallisia harjoitteita, ainakin oma lapseni hyötyisi.

Typerää tehdä tästä sukupuolikysymys. Ei kai se häiriköinti ole ikinä ok?

Vai pitäisikö katsoa läpi sormien poikien riehumista, kun "pojat on poikia"? Ihan sairasta että eri säännöt olisi eri lapsille.

Minusta on hyvä ettei huonoa käytöstä suvaita keneltäkään koulussa.

Lapset eroavat myös temperamentiltään toisistaan. Itse olin villi tyttö, jonka oli koko ajan liikuttava. Visas opettajamme järjesti aina melkoisia juoksu- ja hyppelykisoja meille. Jos joku häiritsi, hän laittoi lapsen juoksemaan koulutalon ympäri kun sää vain salli.   Sitten taas jaksoi istua pulpetissa.Mutta nykyajan kouluissahan ei saa juosta  edes pihoilla.

Suurin syy keskittymisongelmiin on se, että lapset ja nuoret eivät liiku tarpeeksi. Pakkautunut energia puretaan sitten muulla tavoin, usein haitallisesti. Eläimillä on sama ongelma kaupunkioloissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30 oppilaan kanssa on vähän haasteellista harjoitella esimerkiksi kirjoittamista tai lukemista kovin toiminnallisesti...

Resursseja se vaatisikin. Kyse on pitkälti siitä halutaanko ongelmille tehdä jotain, vai jatketaanko valittamista. Eivät riehakkaat rauhoitu siitä, että paheksutaan.

Itselläni on järkevä ja sopeutuvainen poika, joka menee mukana, oli mölyä tai ei. Onko kiitos hyvän kasvatuksen? Tuskinpa, tätä on aina ollut helppo ohjata ja opastaa. Onko minulla siksi oikeus taustoja tietämättä arvostella jonkun aktiivisemman lapsen vanhempia? No ei ole. En hetkeäkään epäile, etteikö huonosti kasvatettuja lapsia olisi, mutta kaikki riehakkaat lapset eivät sitä ole.

Ratkaisukeskeisyyttä ihmiset rakkaat mölinän ja ylemmyydentuntoisen nillityksen sijaan.

Amen tuolle viimeiselle. Vilkkaan ja ihan testatustikin älykkään äitinä välillä itkettää nämä keskustelut. Mitä me olemme tehneet niin väärin, että lapsi ei kykene keskittymään? Riehuu luokassa, pelleilee, puhuu asiattomasti opettajille, huutelee... Kun pikkuveli taas on ihan toista maata. Diagnoosia ei ole, lievää aistiyliherkkyyttä vain, jota toimintaterapeutin kanssa on yritetty ratkoa ja jotain keinoja löytynytkin. Ei se silti ole ratkonut kuin ihan pahimpia ylilyöntejä. Oppimusvaikeudet testattu, psykologisia testejä tehty laidasta laitaan, neurologilla käyty, perheneuvolassa...

Joidenkin opettajien tunneilla keskittyy hyvin, liikuntaa suorastaan rakastaa, mutta liian monilla tunneilla on leimaantunut häiriköksi, eikä jaksa edes yrittää. Kotona sitten käydään läpi kirjoja, opetellaan kielet, matikat jne ja hyvin oppii. Välillä mietityttää pitäisikö tuo ottaa kotikouluun kokonaan, minähän häntä käytännössä opetan. Mutta eipä se sitä ryhmään sopeutumista edistäisi senkään vertaa. Lapsi itse on hyvin turhautunut, kokee olevansa huono ja epäonnistunut ja jälkikäteen osaa kyllä sanoittaa tilanteet. Itse tilanteessa ei vaan pysty toimimaan järkevästi.

Jos jollakulla on hyviä vinkkejä ja ratkaisuja, kuuntelen mielelläni. Rutiinit löytyy, terveellinen kotiruoka, ruutuaika rajoitettu, fyysinen harrastus 3krt viikossa, rajat ja rakkautta lienee melko kohdillaan ja huomiota ja yhdessä tekemistä saa varmasti. Kavereita riittää myös ja on hyvinkin suosittu ja pidetty. Toimintaterapian puolelta on joitakin rauhoittumisharjotteita ja keinoja, joilla laukaista akuuttia aistikuormitusta.

Eli kiitos, seuraavan kerran kun haluat paheksua, kerro toki mitä pitäisi tehdä paremmin. Itsehän olet kaiketi täydellinen kasvattaja. Monen muun kommentoijan kanssa uskon, että jos tunneilla olisi enemmän toiminnallisia harjoitteita, ainakin oma lapseni hyötyisi.

Pakkohan se vastaus on löytyä joko kotoa tai lääkäriltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30 oppilaan kanssa on vähän haasteellista harjoitella esimerkiksi kirjoittamista tai lukemista kovin toiminnallisesti...

Resursseja se vaatisikin. Kyse on pitkälti siitä halutaanko ongelmille tehdä jotain, vai jatketaanko valittamista. Eivät riehakkaat rauhoitu siitä, että paheksutaan.

Itselläni on järkevä ja sopeutuvainen poika, joka menee mukana, oli mölyä tai ei. Onko kiitos hyvän kasvatuksen? Tuskinpa, tätä on aina ollut helppo ohjata ja opastaa. Onko minulla siksi oikeus taustoja tietämättä arvostella jonkun aktiivisemman lapsen vanhempia? No ei ole. En hetkeäkään epäile, etteikö huonosti kasvatettuja lapsia olisi, mutta kaikki riehakkaat lapset eivät sitä ole.

Ratkaisukeskeisyyttä ihmiset rakkaat mölinän ja ylemmyydentuntoisen nillityksen sijaan.

Amen tuolle viimeiselle. Vilkkaan ja ihan testatustikin älykkään äitinä välillä itkettää nämä keskustelut. Mitä me olemme tehneet niin väärin, että lapsi ei kykene keskittymään? Riehuu luokassa, pelleilee, puhuu asiattomasti opettajille, huutelee... Kun pikkuveli taas on ihan toista maata. Diagnoosia ei ole, lievää aistiyliherkkyyttä vain, jota toimintaterapeutin kanssa on yritetty ratkoa ja jotain keinoja löytynytkin. Ei se silti ole ratkonut kuin ihan pahimpia ylilyöntejä. Oppimusvaikeudet testattu, psykologisia testejä tehty laidasta laitaan, neurologilla käyty, perheneuvolassa...

Joidenkin opettajien tunneilla keskittyy hyvin, liikuntaa suorastaan rakastaa, mutta liian monilla tunneilla on leimaantunut häiriköksi, eikä jaksa edes yrittää. Kotona sitten käydään läpi kirjoja, opetellaan kielet, matikat jne ja hyvin oppii. Välillä mietityttää pitäisikö tuo ottaa kotikouluun kokonaan, minähän häntä käytännössä opetan. Mutta eipä se sitä ryhmään sopeutumista edistäisi senkään vertaa. Lapsi itse on hyvin turhautunut, kokee olevansa huono ja epäonnistunut ja jälkikäteen osaa kyllä sanoittaa tilanteet. Itse tilanteessa ei vaan pysty toimimaan järkevästi.

Jos jollakulla on hyviä vinkkejä ja ratkaisuja, kuuntelen mielelläni. Rutiinit löytyy, terveellinen kotiruoka, ruutuaika rajoitettu, fyysinen harrastus 3krt viikossa, rajat ja rakkautta lienee melko kohdillaan ja huomiota ja yhdessä tekemistä saa varmasti. Kavereita riittää myös ja on hyvinkin suosittu ja pidetty. Toimintaterapian puolelta on joitakin rauhoittumisharjotteita ja keinoja, joilla laukaista akuuttia aistikuormitusta.

Eli kiitos, seuraavan kerran kun haluat paheksua, kerro toki mitä pitäisi tehdä paremmin. Itsehän olet kaiketi täydellinen kasvattaja. Monen muun kommentoijan kanssa uskon, että jos tunneilla olisi enemmän toiminnallisia harjoitteita, ainakin oma lapseni hyötyisi.

Pakkohan se vastaus on löytyä joko kotoa tai lääkäriltä.

Ahaa, siis temperamentti ei mitenkään vaikuta? Uskotko tosiaan, että kaikki ovat sullottavissa samaan muottiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30 oppilaan kanssa on vähän haasteellista harjoitella esimerkiksi kirjoittamista tai lukemista kovin toiminnallisesti...

Resursseja se vaatisikin. Kyse on pitkälti siitä halutaanko ongelmille tehdä jotain, vai jatketaanko valittamista. Eivät riehakkaat rauhoitu siitä, että paheksutaan.

Itselläni on järkevä ja sopeutuvainen poika, joka menee mukana, oli mölyä tai ei. Onko kiitos hyvän kasvatuksen? Tuskinpa, tätä on aina ollut helppo ohjata ja opastaa. Onko minulla siksi oikeus taustoja tietämättä arvostella jonkun aktiivisemman lapsen vanhempia? No ei ole. En hetkeäkään epäile, etteikö huonosti kasvatettuja lapsia olisi, mutta kaikki riehakkaat lapset eivät sitä ole.

Ratkaisukeskeisyyttä ihmiset rakkaat mölinän ja ylemmyydentuntoisen nillityksen sijaan.

Amen tuolle viimeiselle. Vilkkaan ja ihan testatustikin älykkään äitinä välillä itkettää nämä keskustelut. Mitä me olemme tehneet niin väärin, että lapsi ei kykene keskittymään? Riehuu luokassa, pelleilee, puhuu asiattomasti opettajille, huutelee... Kun pikkuveli taas on ihan toista maata. Diagnoosia ei ole, lievää aistiyliherkkyyttä vain, jota toimintaterapeutin kanssa on yritetty ratkoa ja jotain keinoja löytynytkin. Ei se silti ole ratkonut kuin ihan pahimpia ylilyöntejä. Oppimusvaikeudet testattu, psykologisia testejä tehty laidasta laitaan, neurologilla käyty, perheneuvolassa...

Joidenkin opettajien tunneilla keskittyy hyvin, liikuntaa suorastaan rakastaa, mutta liian monilla tunneilla on leimaantunut häiriköksi, eikä jaksa edes yrittää. Kotona sitten käydään läpi kirjoja, opetellaan kielet, matikat jne ja hyvin oppii. Välillä mietityttää pitäisikö tuo ottaa kotikouluun kokonaan, minähän häntä käytännössä opetan. Mutta eipä se sitä ryhmään sopeutumista edistäisi senkään vertaa. Lapsi itse on hyvin turhautunut, kokee olevansa huono ja epäonnistunut ja jälkikäteen osaa kyllä sanoittaa tilanteet. Itse tilanteessa ei vaan pysty toimimaan järkevästi.

Jos jollakulla on hyviä vinkkejä ja ratkaisuja, kuuntelen mielelläni. Rutiinit löytyy, terveellinen kotiruoka, ruutuaika rajoitettu, fyysinen harrastus 3krt viikossa, rajat ja rakkautta lienee melko kohdillaan ja huomiota ja yhdessä tekemistä saa varmasti. Kavereita riittää myös ja on hyvinkin suosittu ja pidetty. Toimintaterapian puolelta on joitakin rauhoittumisharjotteita ja keinoja, joilla laukaista akuuttia aistikuormitusta.

Eli kiitos, seuraavan kerran kun haluat paheksua, kerro toki mitä pitäisi tehdä paremmin. Itsehän olet kaiketi täydellinen kasvattaja. Monen muun kommentoijan kanssa uskon, että jos tunneilla olisi enemmän toiminnallisia harjoitteita, ainakin oma lapseni hyötyisi.

Pakkohan se vastaus on löytyä joko kotoa tai lääkäriltä.

Ahaa, siis temperamentti ei mitenkään vaikuta? Uskotko tosiaan, että kaikki ovat sullottavissa samaan muottiin?

Riehuu, puhuu asiattomasti, huutelee? Eivät ne ole temperamenttia, vaan sellaista käyttäytymistä johon voidaan vaikuttaa joko kodin ja koulun olosuhteita muuttamalla tai sitten muulla lääkärin kanssa sovitulla hoidolla.

https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/temperamentti-ei-oikeuta-huonoa-ka…

http://kiintymysvanhemmuus.fi/referaatit/liisa-keltikangas-jarvinen-tem…

Minä olen ollut myös hyvin villi koulussa. Jälki-istunnossa jatkuvasti, rehtorin kanslia oli hyvinkin tuttu paikka, vanhemmat raahasivat ties missä testeissä. Arvosanat silti jatkuvasti kymppiä, joskus ysejä. Ilkeä en ollut, levoton ja turhautunut vain. Muutamia opettajia kunnioitin, koska he haastoivat ajattelemaan eivätkä teettäneet mekaanisesti tehtäviä, kokeita ja muistiinpanoja. Sain mm historiassa kirjoittaa näytelmiä yläasteella eri aikakausilta ja ohjata näytelmää, jotka siis esitettiin myös tunneilla.

Nykyään olen erittäin vaativassa ja luovuutta vaativassa työssä. Älyllistä haastetta riittää, palkkakin on erinomainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

30 oppilaan kanssa on vähän haasteellista harjoitella esimerkiksi kirjoittamista tai lukemista kovin toiminnallisesti...

Resursseja se vaatisikin. Kyse on pitkälti siitä halutaanko ongelmille tehdä jotain, vai jatketaanko valittamista. Eivät riehakkaat rauhoitu siitä, että paheksutaan.

Itselläni on järkevä ja sopeutuvainen poika, joka menee mukana, oli mölyä tai ei. Onko kiitos hyvän kasvatuksen? Tuskinpa, tätä on aina ollut helppo ohjata ja opastaa. Onko minulla siksi oikeus taustoja tietämättä arvostella jonkun aktiivisemman lapsen vanhempia? No ei ole. En hetkeäkään epäile, etteikö huonosti kasvatettuja lapsia olisi, mutta kaikki riehakkaat lapset eivät sitä ole.

Ratkaisukeskeisyyttä ihmiset rakkaat mölinän ja ylemmyydentuntoisen nillityksen sijaan.

Amen tuolle viimeiselle. Vilkkaan ja ihan testatustikin älykkään äitinä välillä itkettää nämä keskustelut. Mitä me olemme tehneet niin väärin, että lapsi ei kykene keskittymään? Riehuu luokassa, pelleilee, puhuu asiattomasti opettajille, huutelee... Kun pikkuveli taas on ihan toista maata. Diagnoosia ei ole, lievää aistiyliherkkyyttä vain, jota toimintaterapeutin kanssa on yritetty ratkoa ja jotain keinoja löytynytkin. Ei se silti ole ratkonut kuin ihan pahimpia ylilyöntejä. Oppimusvaikeudet testattu, psykologisia testejä tehty laidasta laitaan, neurologilla käyty, perheneuvolassa...

Joidenkin opettajien tunneilla keskittyy hyvin, liikuntaa suorastaan rakastaa, mutta liian monilla tunneilla on leimaantunut häiriköksi, eikä jaksa edes yrittää. Kotona sitten käydään läpi kirjoja, opetellaan kielet, matikat jne ja hyvin oppii. Välillä mietityttää pitäisikö tuo ottaa kotikouluun kokonaan, minähän häntä käytännössä opetan. Mutta eipä se sitä ryhmään sopeutumista edistäisi senkään vertaa. Lapsi itse on hyvin turhautunut, kokee olevansa huono ja epäonnistunut ja jälkikäteen osaa kyllä sanoittaa tilanteet. Itse tilanteessa ei vaan pysty toimimaan järkevästi.

Jos jollakulla on hyviä vinkkejä ja ratkaisuja, kuuntelen mielelläni. Rutiinit löytyy, terveellinen kotiruoka, ruutuaika rajoitettu, fyysinen harrastus 3krt viikossa, rajat ja rakkautta lienee melko kohdillaan ja huomiota ja yhdessä tekemistä saa varmasti. Kavereita riittää myös ja on hyvinkin suosittu ja pidetty. Toimintaterapian puolelta on joitakin rauhoittumisharjotteita ja keinoja, joilla laukaista akuuttia aistikuormitusta.

Eli kiitos, seuraavan kerran kun haluat paheksua, kerro toki mitä pitäisi tehdä paremmin. Itsehän olet kaiketi täydellinen kasvattaja. Monen muun kommentoijan kanssa uskon, että jos tunneilla olisi enemmän toiminnallisia harjoitteita, ainakin oma lapseni hyötyisi.

Pakkohan se vastaus on löytyä joko kotoa tai lääkäriltä.

Ahaa, siis temperamentti ei mitenkään vaikuta? Uskotko tosiaan, että kaikki ovat sullottavissa samaan muottiin?

Riehuu, puhuu asiattomasti, huutelee? Eivät ne ole temperamenttia, vaan sellaista käyttäytymistä johon voidaan vaikuttaa joko kodin ja koulun olosuhteita muuttamalla tai sitten muulla lääkärin kanssa sovitulla hoidolla.

https://www.tehylehti.fi/fi/tyoelama/temperamentti-ei-oikeuta-huonoa-ka…

http://kiintymysvanhemmuus.fi/referaatit/liisa-keltikangas-jarvinen-tem…

Tuo ensimmäinen kertoo aikuisista. Lapsilla ei ole vielä taitoja vastaavaan.

Yksi seikka, jonka mainitseminen tuo varmasti nipuittain alapeukkuja, on se, että pojat pysyvät lapsina keskimäärin selvästi pitempään kuin tytöt. Pojissa myös hajonta on suurempi, varsinkin murrosiässä. Nykyään on paljon hyvä tukitoimia, jotka auttavat monia lapsia, mutta niille, joita auttaisi vain aika, ei nykyään ehkä ole ymmärrystä.

Omina kouluaikoinani 70-80-luvuilla oli yleistä pistää poika vuodeksi "kasvamaan" yhteisymmärryksessä vanhempien kanssa, usein jopa vanhempien toiveesta. Eli lykättiin kouluunmenoa tai tuplattiin alaluokka. Tosin omassa koulussani (maaseutupaikkakunta) ei myöskään ollut nykyajan kaltaisia laajoja järjestyshäiriöitä.

Omalle luokalleni tuli juuri tuollainen kasvaja-tuplaaja. Ala-asteella poika pärryytteli omiaan toisten tehdessä matematiikan laskuja, opettaja vähän huomautti jos äänet kävivät liian koviksi. Yläasteen loppuun mennessä hän oli porukan kypsin ja kohteliain poika, työelämässä menestyi loistavasti.

Riehujat rauhoittuisivat jos luokkakoot olisivat pienemmät.

Vähemmän ärsykkeitä, enemmän huomiota opettajalta.

Sama pätee tarharyhmiin.

Ongelmat ovat levinneet käsiin nyt, kun säästöt realisoituvat.

Ope kirjoitti:

"....omasta mielestään täydelliset vanhemmat pääsisivät kokemaan sen tunteen kun joukko aikuisia järjestelmällisesti syrjii ja toivoo pahaa omalle lapselle."

Mä en usko tähän alkuunkaan. Siinä on useamman (koulutetun) aikuisen sana vastaan yhden lapsen kokemus. Hmmm? Ei joukko ammattilaisia ketään systemaattisesti syrji tai varsinkaan toivo pahaa. Lapsen kokemuksen tietää tietystikin vain lapsi itse, mutta jos puhutaan faktoista ja siitä, mitä esimerkiksi jossain tilanteessa on tapahtunut, niin kyllä siinä voi huoletta luottaa aikuisten sanaan.

Mä tarkoitin edelleenkin niitä täydelliseksi kasvattajaksi itsensä tuntevia vanhempia. Te voitte itseänne kai myös ammattilaisiksi kutsua, ihan sama mulle.

Toi että aikuisen sana olisi faktaa on ihan höpönpöpöä. Se on yhtälailla tulkinta tilanteen kulusta kuin lapsenkin kertomus. Kun opettaja lähtee koulussa selvittämään jotain tapahtumaa jota ei ole itse nähnyt, niin kyllä se luottaa niiden lellikkioppilaiden sanaan enemmän kuin muiden. Siinä on häiriköksi leimattu lapsi aika heikoilla.

Koulu, opettajat, vanhemmat, kaverit, sukulaiset yms. ympäristö voi lannistaa tai kannustaa. Ei oo kaikilla suotuinen kasvuympäristö.