HS:"Koulu lannisti lahjakkaan mutta villin lapseni – syrjäytyminen alkoi jo tarhaiässä"

Vierailija kirjoitti:

Opettajaparat. En muista että meidän kouluajoilla olisi ollut yhtään oppilasta joka ei olisi ainakin osannut istua tuolilla muita häiritsemättä sen tylsän oppitunnin vaikkei ehkä mitään oppinutkaan. Sen muistan että jälki-istuntoa pukkasi jos ei tehnyt kuten opettaja käski ja siinä ei neuvoteltu, pahimmillaan siitä lähdettiin rehtorin puhutteluun samantien. Vanhemmillekin oli pikemminkin häpeä että kakara ei osaa istua häiritsemättä tunnilla joten suurin osa opetti kakaransa käyttäytymään jo kotona.

Jos jokainen oppilas ei opi jokaisella tunnilla jotain järkevää niin opettaja pitäisi irtisanoa.

Opettajan palkka pitäisi olla täysin sidottu oppilaiden mielipiteisiin sekä heidän oppimistuloksiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Kotona äiti ja isä voisi panostaa lapsiinsa kasvattamalla heille kykyä ottaa muut huomioon. 

Ei tuo koulun ja opettajattaren vika ole jos eivät osaa kasvattaa villejä poikiaan. Koulussa on oltava sääntöjä, siellä on luokassa ryhmä ihmisiä ja vaikka kuinka haluaisi ei ole aikaa eikä mahdollisuutta eriyttää jokaista päivittäin ja ohjata yksilöllisesti. Luokassa on yksi opettaja, joskus avustaja ja tai rinnakkaisopettaja.

Olen opettajana toisella asteella ammattiopistossa ja siellä kohtaan pävittäin näitä haasteellisia opiskelijoita , jotka ovat todella huomiohakuisia vielä 16-18 vuotiaina ja käyttäytyvät häiritsevästi. Eivät keskity opetettavaan asiaan tai heitä ei kiinnosta. Yleensä taustalla ei ole suuri lahjakkuus vaan pikemminkin päinvastoin.

Vanhemmilla voi olla hämärtynyt käsitys lastensa lahjoista, luulevat Einsteineksi. Osa jopa kieltää lapsellaan olevan oppimisen ongelmia tai yrittävät pimittää erityisyyttä. Tekemisestä ja käytöksestä kyllä näkee totuuden. 

Jos opettaja ei pysty 30 opilasta opettamaan yksilöllisesti ei hän ole kykenevä opettajaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko täällä jo puitu tätä Hesarin mielipidekirjoitusta:

http://www.hs.fi/mielipide/art-2000005064981.html

Ai, että tälläisen vanhemmat ärsyttävät Tarkkailuluokalle tämmöiset häiriköt, pois terrorisoimasta muita.

Minulla on tuollainen lapsi. Häntä on kasvatettu kotona, on rajat. Silti koulussa menee niin että häiriköi. Koululla ei ole ollut antaa mitään keinoja tai neuvoja tilanteeseen. Olen itse ehdottanut monenlaista (koulu kysynyt myös minulta). Lapsi saa kokeista 9-10 arvosanoja ja silti on levoton. Mitä minä voisin tehdä, ei ole todettu tarkkaavaisuushäiriötä tai ADHD:tä. Lapsi turhautuu, on älykäs. Tämä tilanne meillä oli (lapasen) naisopettajan kanssa. Syksystä on ollut miesope joka kehuu, ei laita turhia "heilutti jalkoja pulpetin alla"-viestejä wilmaan. Kannustaa ja rohkaisee. Häiriökäyttäytyminen on vähentynyt huomattavasti. En tiedä tarkalleen mitä tuo miesope tekee mutta työnsä osaa! On meille taivaan lahja ja erityisesti vilkkaalle pojalleni.

Mitä apua koet tarkkailuluokan antavan tälläisille häiriköille? Miten koet lapsen terrorisoivan? Pystykö ajattelemaan että ehkä opettajan käytös provosoi häntä? Jos hänet leimataan häiriköksi jo eskarissa niin miksi hän muuttaisi käytöstä? Palkkio se se huonokin huomio. 

Jokainen turhautuu jos joutuu 8 tuntia olemaan hiljaa paikallaan ilman mitään tekemistä.

Tämä on varmaan jo sanottu, en lukenut kaikkia. Mutta tuleeko se jollekin yllätyksenä, että lapset ovat yksilöitä? Temperamentti, itsesäätelytaito jne. Jokainen kehittyy eri tahdissa. Esim itsesäätelytaito voi olla hyvin puutteellista vielä alakoulun alkaessa, ja sillä on melko vähän tekemistä kasvatuksen kanssa. Aivot kypsyvät yksilöllisesti.

Kirjoituksessa puhutaan aluksi 3-vuotiaasta. Nyt valoja päälle, ei voida olettaa sen ikäiseltä vielä yhtään mitään tiettyä käytöstä. Sitä harjoitellaan, niin kotona kuin pk:ssa ja maltti tulee ajallaan.

Jos oma lapsi on aina rauhallinen, kuuntelee ja odottaa, ei kyse ole siitä, että on itse kasvattajana ylivertainen vaan rauhallisesta temperamentista. Koululaitos on rakennettu sen ympärille, että kaikki ovat tällaisia. Ja sitten ollaan ihmeessä, kun eivät olekaan. Negatiivinen jatkuva palaute ruokkii negatiivista kierrettä ja ongelma pahenee. Sama lapsi voi olla todella kiltti kotona, näitäkin on nähty.

No mitä pitäisi tehdä, jotta kaikilla olisi hyvä olla koulussa ja oppiminen ei vaarantuisi. Omasta mielestäni alakoulu tarvitsisi enemmän amerikkalaista kannustavaa otetta. Myös yksilöllistäminen haasteiden kautta olisi tärkeää. Jonkin verran sitä tehdään, mutta resurssit ovat aivan liian tiukilla. En jaksa sen pidemmin näitä ajatuksia avata, itse olen saanut hyviä tuloksia vilkkaampienkin lasten kanssa juuri kannustamisen, haasteiden ja toiminnallisuuden kautta. Koko opettajankoulutus tarvitsisi kaiken kaikkiaan modernisointia...

T. Alakoulun opettaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotona äiti ja isä voisi panostaa lapsiinsa kasvattamalla heille kykyä ottaa muut huomioon. 

Ei tuo koulun ja opettajattaren vika ole jos eivät osaa kasvattaa villejä poikiaan. Koulussa on oltava sääntöjä, siellä on luokassa ryhmä ihmisiä ja vaikka kuinka haluaisi ei ole aikaa eikä mahdollisuutta eriyttää jokaista päivittäin ja ohjata yksilöllisesti. Luokassa on yksi opettaja, joskus avustaja ja tai rinnakkaisopettaja.

Olen opettajana toisella asteella ammattiopistossa ja siellä kohtaan pävittäin näitä haasteellisia opiskelijoita , jotka ovat todella huomiohakuisia vielä 16-18 vuotiaina ja käyttäytyvät häiritsevästi. Eivät keskity opetettavaan asiaan tai heitä ei kiinnosta. Yleensä taustalla ei ole suuri lahjakkuus vaan pikemminkin päinvastoin.

Vanhemmilla voi olla hämärtynyt käsitys lastensa lahjoista, luulevat Einsteineksi. Osa jopa kieltää lapsellaan olevan oppimisen ongelmia tai yrittävät pimittää erityisyyttä. Tekemisestä ja käytöksestä kyllä näkee totuuden. 

Jos opettaja ei pysty 30 opilasta opettamaan yksilöllisesti ei hän ole kykenevä opettajaksi.

Haha. Oppitunti kestää yleensä 45 min. Laske siitä ne yksilölliset hetket. Ja vähennä ajasta ensin erityislahjakkaiden vaatima erityishuomio.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen osittain samaa mieltä mielipidekirjoittajan kanssa siinä, että nopeasti oppiville pitäisi järjestää motivoivaa tekemistä siksi aikaa, kun hitaampia vielä opastetaan. Itsekin tylsistyin todella pahasti, ja alisuoriuduin koko kouluaikani (tulokset vähän päälle keskiverron tekemättä "mitään"), koska opin nopeasti mutta mitään muuta puuhaa ei järjestetty lopputuntien ajaksi kuin ikuisia lisätehtäviä. En ollut niin tunnollinen tai kunnianhimoinen, että olisin jaksanut niihin liiemmin keskittyä ilman mitään välitöntä "palkkiota", ja niinpä mielestäni koulussa oli tylsää. En kylläkään ollut häiriköivää sorttia, mutta tylsistyin itsekseni istuen. Uskon, että jos olisin motivoitunut koulunkäyntiin, tulokset olisivat voineet olla erinomaiset keskinkertaisen sijasta - ja olisin oppinut myös tekemään töitä tulosten eteen, minkä olen vasta aikuisiällä joutunut opettelemaan työelämässä.

Tässäpä haastetta koulujärjestelmän kehittämiseksi - kun opittava asia on opittu, voisi loppuajaksi järjestää jotakin oppilaalle oikeasti mielekästä puuhaa - esim. opettavaisia tietokonepelejä aiheeseen liittyen, tms. (Ja sitten vielä huolehtia siitä, että hitaammatkin pääsisivät joskus nauttimaan näistä etuoikeuksista). Tämä opettaisi siihen, että oppiminen kannattaa. Tähän voisi lisätä vaikka sellaisen elementin, että nopeat oppijat voisivat yrittää selittää luokan edessä yksitellen, kuinka he ovat jonkin asian oppineet/hoksanneet. Tästä voisivat hyötyä myös hitaammat, ja oppia uusia oppimistekniikoita - lisäksi nopeat oppijat joutuisivat hieman miettimään oppimisprosessiaan ja ilmaisemaan asioita suullisesti.

Mutta eri mieltä olen siinä, että olisi jotenkin hyväksyttävää juoksennella tai häiriköidä luokassa. Pitkäjännitteisyyden ja käytöstapojen opettaminen on enemmän vanhempien tehtävä, kuten joku oli kommentoinutkin.

No näinhän juuri nykykoulussa toimitaankin.

Huoh. Ihanko oikeasti joku ajattelee, että se oma kokemus koulusta on sama, mitä nykyään tehdään???

Ei todellakaan toimita noin. Opettajan ei koskaan pitäisi puuttua oppilaiden tekemisiin eikä määrätä heitä

Huhhuh. Joko olet trolli tai sitten olet yksi niistä lukuisista, hankalista asiakkaistani, joille ei saa taottua mitään järkeä päähän ja yhteiskunnan varat valuu hukkaan ja kaltaisesi perheen tekisi jopa mieli jättää heitteille ja syrjäytymään, kun sitä noin kerjäätte.

T. Sosiaalityöntekijä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen osittain samaa mieltä mielipidekirjoittajan kanssa siinä, että nopeasti oppiville pitäisi järjestää motivoivaa tekemistä siksi aikaa, kun hitaampia vielä opastetaan. Itsekin tylsistyin todella pahasti, ja alisuoriuduin koko kouluaikani (tulokset vähän päälle keskiverron tekemättä "mitään"), koska opin nopeasti mutta mitään muuta puuhaa ei järjestetty lopputuntien ajaksi kuin ikuisia lisätehtäviä. En ollut niin tunnollinen tai kunnianhimoinen, että olisin jaksanut niihin liiemmin keskittyä ilman mitään välitöntä "palkkiota", ja niinpä mielestäni koulussa oli tylsää. En kylläkään ollut häiriköivää sorttia, mutta tylsistyin itsekseni istuen. Uskon, että jos olisin motivoitunut koulunkäyntiin, tulokset olisivat voineet olla erinomaiset keskinkertaisen sijasta - ja olisin oppinut myös tekemään töitä tulosten eteen, minkä olen vasta aikuisiällä joutunut opettelemaan työelämässä.

Tässäpä haastetta koulujärjestelmän kehittämiseksi - kun opittava asia on opittu, voisi loppuajaksi järjestää jotakin oppilaalle oikeasti mielekästä puuhaa - esim. opettavaisia tietokonepelejä aiheeseen liittyen, tms. (Ja sitten vielä huolehtia siitä, että hitaammatkin pääsisivät joskus nauttimaan näistä etuoikeuksista). Tämä opettaisi siihen, että oppiminen kannattaa. Tähän voisi lisätä vaikka sellaisen elementin, että nopeat oppijat voisivat yrittää selittää luokan edessä yksitellen, kuinka he ovat jonkin asian oppineet/hoksanneet. Tästä voisivat hyötyä myös hitaammat, ja oppia uusia oppimistekniikoita - lisäksi nopeat oppijat joutuisivat hieman miettimään oppimisprosessiaan ja ilmaisemaan asioita suullisesti.

Mutta eri mieltä olen siinä, että olisi jotenkin hyväksyttävää juoksennella tai häiriköidä luokassa. Pitkäjännitteisyyden ja käytöstapojen opettaminen on enemmän vanhempien tehtävä, kuten joku oli kommentoinutkin.

No näinhän juuri nykykoulussa toimitaankin.

Huoh. Ihanko oikeasti joku ajattelee, että se oma kokemus koulusta on sama, mitä nykyään tehdään???

Ei todellakaan toimita noin. Opettajan ei koskaan pitäisi puuttua oppilaiden tekemisiin eikä määrätä heitä

Huhhuh. Joko olet trolli tai sitten olet yksi niistä lukuisista, hankalista asiakkaistani, joille ei saa taottua mitään järkeä päähän ja yhteiskunnan varat valuu hukkaan ja kaltaisesi perheen tekisi jopa mieli jättää heitteille ja syrjäytymään, kun sitä noin kerjäätte.

T. Sosiaalityöntekijä

Niin ja mun piti kommentoida oikeasti tuota nro 97, mutta tää perkeleen avsivusto pomppii miten sattuu...

T.sama sossu

Vierailija kirjoitti:

Meillä on rauhallinen ja keskittymiskykyinen lapsi 4 vuotias. On kotihoidossa edelleen mutta käy päivittäin kerhoissa ja harrastuksissa. On aina porukasta se joka kuuntelee ja keskittyy mitä ohjaaja sanoo ja hätnä harmittaa nämä riekkujat ja riehujat. En ymmärrä mitä järkeä on tuoda tälläinen riehuja esim. muskariin iltaisin jos tietää ettei lapsi jaksa keskittyä? Mekin maksamme siitä.

Olen usein törmännyt täällä Helsingiä siihen että kun oma lapseni käyttäytyy hyvin MUUT vanhemmat alkavat puhumaan omiensa riehuessa että kyllä lapsuuteen kuuluu riehuminen. Eli asia käännetään niin että meidän lapsessamme se vika onkin kun esim. joulujuhlassa meni esiintymään kuten oli sovittu ja istui paikallaan, muut juoksivat ympäriinsä. 

Olen usein miettinyt ja pelännyt miten lapsi pärjää koulussa kun suurin osa on riehujia ja sitä pidetään älykyytenä ja normina nykyään. Jääkö jalkoihin ja jyrätäänkö täysin?

Eli nämä riehujat voivat syrjäyttää hyvin käyttäytyvän joka haluaisi oppia.

Luulen lapsen keskittymiskyvyn tulleen osittain siitä että on ollut kotihoidossa ja olen keskittynyt toi paljon itsesäätelyn tukemiseen, tunteisiin jne, ei ole stressaantunut siitä että täytyy aamulla lähteä kello 07 päiväkotiin jne. Kuitenkin olemme päivittäin kerhoissa jne käyneet.

Olen varma että yhtenä syynä on suuret lapsiryhmät ja pitkät päivät. Itse olen tehnyt ratkaisuni kotiin jäämisestä tavallaan sijoituksena lapsen tulevaisuuteen kun olen asunut puolet elämästäni etelä-Euroopassa ja nähnyt miten lapset siellä kasvatetaan ja ihailen sitä tapaa. Ei tulisi kuuloonkaan että lapset olisivat esikoulussa 10 tuntisia päiviä kuten Suomessa on normaalia. Ei tarvitse mennä kuin Tanskaa ja Hollantiin missä asiat ovat toisin.

Älkää uskoko sitä valhetta mitä syötetään laadukkaasta päivähoidosta. Miksi suomalaislapset jotenkin poikkeisivat muista ja heille on hyväksi olla säilössa 10 tuntia 22 lapsen joukossa?

Missä päin Suomea eskaripäivät kestävät 10 tuntia? Jos ei ole päivähoidon tarvetta, niin esikoulua on vain muutaman tunnin päivässä. Millainen lapsesi on temperamentiltaan? Olen melko varma että ei luontaisesti siitä vilkkaimmasta päästä. Sellaisia onkin aika helppo kasvattaa ja ohjata, varsinkin jos ei tarvitse keskittyä kuin siihen yhteen ja ainoaan lapseen. Tällaisen lapsen äitinä onkin varmasti helppo tuntea onnistuneensa, ja ajatella että kaikki on vain kasvatuksesta kiinni.

Olen tuon hesarin mielipidekirjoittajan kanssa vähän samaa mieltä. Vilkkaat lapset joutuvat helposti negatiivisuuden kierteeseen, koska saavat jatkuvasti negatiivista palautetta ja siitä kierteestä pois pääseminen ei sitten enää olekaan ihan helppo juttu.

Osa häiriköinnistä johtuu varmasti kotikasvatuksen puutteesta, mutta on myös paljon ihan hyvin kasvatettuja lapsia, jotka kerta kaikkiaan vain turhautuvat koulussa. Joko siitä syystä, että eivät saa tarpeeksi haasteita tai että eivät saa riittävästi henkilökohtaista ohjausta ja haasteita on liikaa. Ne jotka ovat luonteeltaan rauhallisia, kärsivät hiljaa itsekseen, mutta vilkkaammilla se näkyy ulospäin. Joku lähes 30 oppilaan ryhmä on vain liian suuri, jotta yksi opettaja voisi kaikkia huomioida, ellei ole ihan supertaitava lukemaan ihmisiä ja pysty ennakoimaan tilanteita ennen kuin ongelmia ehtii edes syntyä (tällaisiakin opettajia on onneksi olemassa).

Olen kolmen pojan äiti, keskimmäinen sai paljon huonoa palautetta ala-asteella, varsinkin 1-3 luokalla. Ei siksi että hän olisi ollut kaikkia muita niin paljon älykkäämpi vaan siksi että suoriuduttuaan tehtävistä keskinkertaisesti, hän alkoi häiriköimään muita, ravaamaan ympäri luokkaa ja pitämällä älämölöä. Myös siirtymätilanteet olivat vaikeita. Kerran kuussa ainakin poika oli jälki-istunnossa.

Liikuntatunneilta hän ei ikinä saanut muita kuin aktiivisia vihreitä merkintöjä ja puutyöt samoin. Haimme ja saimme apua pojankäyttäytymiseen ja nelosluokalla hän olikin rauhottunut jo paljon. Kasvaminenkin teki luultavasti osansa.

Nyt tämä poika on 16-vuotias ammattikoululainen, valmistui peruskoulusta hyvillä papereilla ja oli kasilta saakka aivan varma siitä minne haluaa. Keskittymiskykykin on parantunut alaluokilta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen osittain samaa mieltä mielipidekirjoittajan kanssa siinä, että nopeasti oppiville pitäisi järjestää motivoivaa tekemistä siksi aikaa, kun hitaampia vielä opastetaan. Itsekin tylsistyin todella pahasti, ja alisuoriuduin koko kouluaikani (tulokset vähän päälle keskiverron tekemättä "mitään"), koska opin nopeasti mutta mitään muuta puuhaa ei järjestetty lopputuntien ajaksi kuin ikuisia lisätehtäviä. En ollut niin tunnollinen tai kunnianhimoinen, että olisin jaksanut niihin liiemmin keskittyä ilman mitään välitöntä "palkkiota", ja niinpä mielestäni koulussa oli tylsää. En kylläkään ollut häiriköivää sorttia, mutta tylsistyin itsekseni istuen. Uskon, että jos olisin motivoitunut koulunkäyntiin, tulokset olisivat voineet olla erinomaiset keskinkertaisen sijasta - ja olisin oppinut myös tekemään töitä tulosten eteen, minkä olen vasta aikuisiällä joutunut opettelemaan työelämässä.

Tässäpä haastetta koulujärjestelmän kehittämiseksi - kun opittava asia on opittu, voisi loppuajaksi järjestää jotakin oppilaalle oikeasti mielekästä puuhaa - esim. opettavaisia tietokonepelejä aiheeseen liittyen, tms. (Ja sitten vielä huolehtia siitä, että hitaammatkin pääsisivät joskus nauttimaan näistä etuoikeuksista). Tämä opettaisi siihen, että oppiminen kannattaa. Tähän voisi lisätä vaikka sellaisen elementin, että nopeat oppijat voisivat yrittää selittää luokan edessä yksitellen, kuinka he ovat jonkin asian oppineet/hoksanneet. Tästä voisivat hyötyä myös hitaammat, ja oppia uusia oppimistekniikoita - lisäksi nopeat oppijat joutuisivat hieman miettimään oppimisprosessiaan ja ilmaisemaan asioita suullisesti.

Mutta eri mieltä olen siinä, että olisi jotenkin hyväksyttävää juoksennella tai häiriköidä luokassa. Pitkäjännitteisyyden ja käytöstapojen opettaminen on enemmän vanhempien tehtävä, kuten joku oli kommentoinutkin.

No näinhän juuri nykykoulussa toimitaankin.

Huoh. Ihanko oikeasti joku ajattelee, että se oma kokemus koulusta on sama, mitä nykyään tehdään???

Ei todellakaan toimita noin. Opettajan ei koskaan pitäisi puuttua oppilaiden tekemisiin eikä määrätä heitä

Huhhuh. Joko olet trolli tai sitten olet yksi niistä lukuisista, hankalista asiakkaistani, joille ei saa taottua mitään järkeä päähän ja yhteiskunnan varat valuu hukkaan ja kaltaisesi perheen tekisi jopa mieli jättää heitteille ja syrjäytymään, kun sitä noin kerjäätte.

T. Sosiaalityöntekijä

Kannattaisi harkita alanvaihtoa. Hirvittää ajatus tuollaisesta asenteesta sosiaalityöntekijällä, joka on lasten kanssa tekemisissä.

Suomen koulujärjestelmä ei millään tavala opeta ihmisille käyttäytymistä tai selviytymistä työelämässä. Ainoastaan alistusta ja kiusaamista. Lapsen juuri EI pidä olla hiljaa vaan sen pitää koko ajan saada osallistua asioihin.[/quote]

Kuvailen tilanteen: joulujuhlaa varten on harjoiteltu 3-4 vuotiaiden muskarissa monia kertoja. Suurin osa opettajan ajasta on mennyt 45 minuutin muskarin aikana siihen että sanoo ettei juosta sisällä, kuunnellaan mitä sanotaan jne. Yksi lapsista yrittää keskittyä opetukseen niin että soittaa kun pyydetään, vaikka toki käyttäytyy kuten 3 vuotias eli haluaakin punaisen soittimen keltaisen sijaan. Muskarin jälkeen olemme sopineet että lapsi saa juosta käytävällä ja purkaa energiaa joten jaksaa odottaa sitä, samoin olemme valinneet muskarin sillä pitää opesta ja musiikista. Esityskertana olemme puhuneet kotona etukäteen tilaisuudesta ja lapsi odottaa sitä.

Laitamme yhdessä valitut kivat vaatteet ja molemmat vanhemmat tulevat katsomaan esitystä. Istumme yhdessä ja lapsi valmistautuu esitykseen. Pettymys alkaakin hiipiä kun alkaa näyttää siltä etteivät muut lapset malta istua edes ekaa yhteislaulua paikallaan, juoksevat ympäriinsä eivätkä osallistu. Eivät vanhemmatkaan laula (huom kyseessä on maksullinen musiikkiopiston muskari iltaisin). Tulee esityksen vuoro eikä siitä tule mitään, muut lapset eivät malta olla paikoillaan ja menevät tekemään kuka mitäkin tilassa. Lopulta lapseni on rusetti päässään, mekko päällä yksin open kanssa edessä ja ope sanoo että jätetään toiseen kertaan kun lapset eivät jaksa keskittyä. Muut vanhemmat myötäilevät että sellaisia ne lapset ovat ja että lapsuuteen kuuluu riehuminen. Yksi isä jopa katsoo minun lastani nenänvarttaan pitkin ja sanoo että ei ole hyvä jos on liikaa keskittyy pienenä ja että on hyvä olla energinen.

Meille kaikille tuli paha mieli koko jutusta. Toki nielin omani mutta oma lapseni oli silminnähden pettynyt tilaisuuteen. Tunsi olonsa epämukavaksi vaikka ei onneksin ymmärtänyt eikä tajunnut sen yhden isän kommenttia. 

Tuollaisia tilanteita on muuallakin, jumpassa jne. Ohjaajat tuntuvat ajattelevan etteivät voi mitään ja menevät ja toimivat riehujien ehdoilla. Muissakin kerhoissa helposti tapahtuu niin että lapset lähtevät vaeltelemaan ja tekevät muuta mitä ohjaaja sanoo. Sitten ohjaaja alkaa myötäillä näitä jotka eivät keskity ja muuttaa tuokion kulkua sen mukaan, antaa heille erityishuomiota jne. Oma lapseni, joka keskittyy ja yrittää oppia jää ilman huomiota. Samoin riehujien vanhempien kanssa ohjaajat keskustelevat enemmän.

Tunnen että oma lapseni syrjäytetään ja häntä pidetään keskittymiskyvyn takia huonompana kuin muita. Riehujat jättävät hänet yksinään eikä tutustu muihin niin helposti kun porukassa saattaa olla vain pari oman lapseni tapaan käyttäytyvää. Tuntuu että tämä on sama kuvio kuin kouluissa kiusaamistapauksissa, eli kiusattu siiretään toiseen kouluun ja kiusaaja saa jäädä, samoij työpaikkakiusaamisissa ja muissa jutuissa Suomessa toimitaan näin.

Se on helppoa huudella huonosti kasvatetuksi lasta, jolla on luonnostaan vahva tahto ja tarve aktiviteeteille. Hyväksi kasvattajaksi voi itseään kutsua vasta, kun on todella vilkkaan tapauksen onnistunut saamaan koulusta läpi kunnialla.

Itse olen jo hyvin pienenä ollut rauhallinen, luontainen motivaatio on kohdistunut nimenomaan koulunkäyntiin ja olen ollut erittäin taitava siirtymään omiin mielikuvitusmaailmoihin siinä kohtaa, kun tylsistyttää. Keskiarvo lukiossa 9,8. Peruskoulussa 10.

Äitini jaksaa muistuttaa, kuinka hyvin kasvatettu olinkaan. Ei, ei ja ei. Itseasiassa minua on kasvatettu hyvin vähän. Isä oli suurimman osan vuotta työmatkoilla, äiti katkerana lipitti viiniä ja syytti minua ja veljeäni elämänsä pilaamisesta. No, veljellä ei sitten niin hyvin mennytkään, 16-vuotiaana hyppäsi junan alle... itsellä oli samoja mietteitä, mutta vahva mielikuvitus, kirjoittaminen jne veivät pahimmasta yli.

Että muistakaa täydelliset, lapsen käytös saattaa kertoa kotioloista, mutta on täysin mahdollista, että oma lapsi on vaan helppo ja systeemiin sopivasti mukautuva.

Taas näitä vanhempia, joiden mielestä oman kakaran kuriton käytös ja perseily on kaikkien muiden vika. Itse on peiliin katsominen, kun ei osaa kasvattaa tiukemmin. Tuollainen käytös pitää kitkeä kotona pois heti alkuun. Opettajien painajainen sekä lapsi että äiti.

Itse olin vilkas lapsi, mutta sellainen käytös nitistettiin järjestelmällisesti tiukalla kurilla pois. Kyllä se onnistuu, jos haluaa. Remmiäkin sain kerran. Tukkapöllyä sitäkin useammin, kunnes oppi olemaan kunnolla. Laitonta, mutta toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä on rauhallinen ja keskittymiskykyinen lapsi 4 vuotias. On kotihoidossa edelleen mutta käy päivittäin kerhoissa ja harrastuksissa. On aina porukasta se joka kuuntelee ja keskittyy mitä ohjaaja sanoo ja hätnä harmittaa nämä riekkujat ja riehujat. En ymmärrä mitä järkeä on tuoda tälläinen riehuja esim. muskariin iltaisin jos tietää ettei lapsi jaksa keskittyä? Mekin maksamme siitä.

Olen usein törmännyt täällä Helsingiä siihen että kun oma lapseni käyttäytyy hyvin MUUT vanhemmat alkavat puhumaan omiensa riehuessa että kyllä lapsuuteen kuuluu riehuminen. Eli asia käännetään niin että meidän lapsessamme se vika onkin kun esim. joulujuhlassa meni esiintymään kuten oli sovittu ja istui paikallaan, muut juoksivat ympäriinsä. 

Olen usein miettinyt ja pelännyt miten lapsi pärjää koulussa kun suurin osa on riehujia ja sitä pidetään älykyytenä ja normina nykyään. Jääkö jalkoihin ja jyrätäänkö täysin?

Eli nämä riehujat voivat syrjäyttää hyvin käyttäytyvän joka haluaisi oppia.

Luulen lapsen keskittymiskyvyn tulleen osittain siitä että on ollut kotihoidossa ja olen keskittynyt toi paljon itsesäätelyn tukemiseen, tunteisiin jne, ei ole stressaantunut siitä että täytyy aamulla lähteä kello 07 päiväkotiin jne. Kuitenkin olemme päivittäin kerhoissa jne käyneet.

Olen varma että yhtenä syynä on suuret lapsiryhmät ja pitkät päivät. Itse olen tehnyt ratkaisuni kotiin jäämisestä tavallaan sijoituksena lapsen tulevaisuuteen kun olen asunut puolet elämästäni etelä-Euroopassa ja nähnyt miten lapset siellä kasvatetaan ja ihailen sitä tapaa. Ei tulisi kuuloonkaan että lapset olisivat esikoulussa 10 tuntisia päiviä kuten Suomessa on normaalia. Ei tarvitse mennä kuin Tanskaa ja Hollantiin missä asiat ovat toisin.

Älkää uskoko sitä valhetta mitä syötetään laadukkaasta päivähoidosta. Miksi suomalaislapset jotenkin poikkeisivat muista ja heille on hyväksi olla säilössa 10 tuntia 22 lapsen joukossa?

Missä päin Suomea eskaripäivät kestävät 10 tuntia? Jos ei ole päivähoidon tarvetta, niin esikoulua on vain muutaman tunnin päivässä. Millainen lapsesi on temperamentiltaan? Olen melko varma että ei luontaisesti siitä vilkkaimmasta päästä. Sellaisia onkin aika helppo kasvattaa ja ohjata, varsinkin jos ei tarvitse keskittyä kuin siihen yhteen ja ainoaan lapseen. Tällaisen lapsen äitinä onkin varmasti helppo tuntea onnistuneensa, ja ajatella että kaikki on vain kasvatuksesta kiinni.

Päiväkotipäivät ovat monella 1- vuotiaalla jo 11 tuntisia täälläpäin (Helsinki).

En ajattele että on kasvatuksesta kiinni keskittymiskyky, mutta muiden huomioonottaminen on. Siihen voi kasvattaa ja opettaa kotona eli jos ei jaksa keskittyä itse ei voi  häiritä muita. Eihän aikuistekaan ala riehumaan teatterissa jne jos eivät jaksa katsoa loppuun. Sitä voi opettaa pienestä asti lapselle. Nyt on ongelmana se että ohjaajat ja opettajat ajattelevat ja osoittavat käytöksellään että se riehuminen ja muiden häiritseminen on ok, onko se? Ehkä olen itse väärässä ja olisi pitänyt opettaa lapselle että on ok tehdä mitä haluaa milloin haluaa kun se on Suomessa ok ja niin pärjää ja saa huomiota.

Omalla lapsellani oli viime keväänä koko kevään kestänyt riehumiskausi jolloin riehui kaikissa kerhoissa jne, juoksi vain ympyrää, ei tehnyt mitään mitä pyydettiin esimerkiksi tanssitunnilla jne. Lähdin usein kesken ulkopuolelle rauhoittamaan lapsen, mutta kävimme niissä sitkeästi ja ajattelin sen olevan joku ohimenevä aivojen tms kehittymisvaihe. Ja niin se taisi olla ja nyt taas viime syksynä keskittyi hienosti.

Lasta täytyy mielestäni pienestä asti totuttaa ja kasvattaa muiden huomioonottamiseen, myöhäistä se on koulun alkaessa. Mielenkiintoista olisi tietää miten Hesarin mielipiteen kirjoittaja suhtautuisi siihen että niiden taideaineiden aikana josta hänen lapsensa pitävät joku riehuisi niin että ope ei voisi opettaa ja muut keskittyä? Olisiko silloinkin ok hänen mielestään kun omat lapsensa tulisivat häirityiksi?

Vierailija kirjoitti:

Se on helppoa huudella huonosti kasvatetuksi lasta, jolla on luonnostaan vahva tahto ja tarve aktiviteeteille. Hyväksi kasvattajaksi voi itseään kutsua vasta, kun on todella vilkkaan tapauksen onnistunut saamaan koulusta läpi kunnialla.

Itse olen jo hyvin pienenä ollut rauhallinen, luontainen motivaatio on kohdistunut nimenomaan koulunkäyntiin ja olen ollut erittäin taitava siirtymään omiin mielikuvitusmaailmoihin siinä kohtaa, kun tylsistyttää. Keskiarvo lukiossa 9,8. Peruskoulussa 10.

Äitini jaksaa muistuttaa, kuinka hyvin kasvatettu olinkaan. Ei, ei ja ei. Itseasiassa minua on kasvatettu hyvin vähän. Isä oli suurimman osan vuotta työmatkoilla, äiti katkerana lipitti viiniä ja syytti minua ja veljeäni elämänsä pilaamisesta. No, veljellä ei sitten niin hyvin mennytkään, 16-vuotiaana hyppäsi junan alle... itsellä oli samoja mietteitä, mutta vahva mielikuvitus, kirjoittaminen jne veivät pahimmasta yli.

Että muistakaa täydelliset, lapsen käytös saattaa kertoa kotioloista, mutta on täysin mahdollista, että oma lapsi on vaan helppo ja systeemiin sopivasti mukautuva.

Pointti onkin että sama lapsi voi riehua jne muualla kuin koulussa tai kerhossa. Meidän lapsemme ei tosiaan ole helposti sopeutuva tms vaan todella kärsimätön kotona ja tempperamenttinen ollut vauvasta asti mutta olen yrittänyt oepttaa että kaikella on aikansa ja paikkansa eli sitä itsesäätelyä. Kotona laittaa meidät vanhemmat todella koville uhmineen välillä ja kerhossa haluaa oppia ja keskittyä.

Tuo mitä kirjoitit on se pointti mitä Suomessa ei tajuta. Eli se muiden huomioon ottaminen. Hyvät käytöstavat ja se muiden huomioiminen voidaan oppia ja toimeentuleminen jne, silti voi olla tempperamenttinen. Se on eri juttu kuin olla näkymätön lapsi kotona ja koulussa. Kyllä se asioiden opettelu sujuu kaikilta, vilkkailtakin, vai miksi suomalaislapset jotenkin poikkeasivat synnynnäisesti muiden Euroopan maiden lapsista?

On toki helppoa syyllistää vanhempia ja kasvatuksen puuttumista. Minulla ja ystäväperheelläni oli ikävä kyllä eräästä samasta opettajasta kurja kokemus. Opettaja laittoi lapsemme eriarvoiseen asemaan ja lapseni itki sunnuntaisin ennen kouluviikon alkua. Rangaistusmuotoja oli paljon. Sivukaupalla läksyjä, arestia, eristystä. Myös ystäväperheeni lapsi koki tämän saman. 

Vaihdoimme lapsellemme pakon edessä koulua. Se oli paras ratkaisu koskaan. Uudessa koulussa on ammattitaitoisempi opettaja, joka ei eriarvoista. 

Maanantaisin lapsi menee kouluun iloisin mielin. Se on paras lahja, jonka voi vanhempana saada. Ei ollut helppoa kuunnella lapsen itkua sunnuntaisin. Se ikävä opettaja jatkaa työssään muuten edelleen. En usko, että on ihmisenä ja opettajana pätkääkään kehittynyt. 

Älkää tuomitko niin helposti lapsia ja kasvattajia. Opettajissakin on ikäviä ihmisiä, jotka ovat väärällä alalla tai tekevät työtään vain maksaakseen asuntolainansa. 

Vain Suomessa ihannoidaan näin vahvasti introverttia luonnetta ja nöyryyttä. Lapsi voi kulkea kympin oppilaana läpi koko systeemin eikä jätä mitään jälkeä itsestään kenenkään mieliin. Työelämässä tuleekin shokki vastaan, pelkkä ahkeruus ja kiva luonne eivät riitäkään.

Omat lapset ovat jo lähes aikuisia, mutta he ovat käyneet peruskoulun USA:ssa, koska isänsä on amerikkalainen. Jo ensimmäisillä luokilla opeteltiin itsensä esiin tuomista, avoimuutta, puhumista, omia vahvuuksia... itse asiassa homma alkaa jo päiväkodissa. Samalla opitaan paitsi itsensä esiin tuomista, myös toisen hyväksymistä ja kunnioittamista. Koko ajatus, että esim 8-vuotiaita istutettaisiin hiljaa pitkät ajat on aivan absurdi. Koskaan eivät lapseni valittaneet, että joku häiriköisi, koska jokainen tulee kuulluksi ja saa kannustusta.

Pisa-tulokset tietenkin puoltavat Suomen tapaa, tiedollisesti näin voi ollakin. Ei jenkkisysteemi mikään autuaaksitekevä ole, mutta juuri tämä piirre on kyllä sellainen, mikä voisi auttaa paitsi suomalaista koulua, myös pienen maan innovaatioita ja markkinointia.

Kunhan sanon...

Vierailija kirjoitti:

Vain Suomessa ihannoidaan näin vahvasti introverttia luonnetta ja nöyryyttä. Lapsi voi kulkea kympin oppilaana läpi koko systeemin eikä jätä mitään jälkeä itsestään kenenkään mieliin. Työelämässä tuleekin shokki vastaan, pelkkä ahkeruus ja kiva luonne eivät riitäkään.

Omat lapset ovat jo lähes aikuisia, mutta he ovat käyneet peruskoulun USA:ssa, koska isänsä on amerikkalainen. Jo ensimmäisillä luokilla opeteltiin itsensä esiin tuomista, avoimuutta, puhumista, omia vahvuuksia... itse asiassa homma alkaa jo päiväkodissa. Samalla opitaan paitsi itsensä esiin tuomista, myös toisen hyväksymistä ja kunnioittamista. Koko ajatus, että esim 8-vuotiaita istutettaisiin hiljaa pitkät ajat on aivan absurdi. Koskaan eivät lapseni valittaneet, että joku häiriköisi, koska jokainen tulee kuulluksi ja saa kannustusta.

Pisa-tulokset tietenkin puoltavat Suomen tapaa, tiedollisesti näin voi ollakin. Ei jenkkisysteemi mikään autuaaksitekevä ole, mutta juuri tämä piirre on kyllä sellainen, mikä voisi auttaa paitsi suomalaista koulua, myös pienen maan innovaatioita ja markkinointia.

Kunhan sanon...

Nyt kyllä sekoitat asioita keskenään. Voi olla vilkas ja olla mielipiteitä mutta ottaa silti muut huomioon. Riehujat eivät anna oppimisrauhaa muillekaan eivätkä nimenomaan kunnioita muita. Heasrin kirjoituksessa tuli nimenomaan ilmi se etteivät lapset ottaneet muita huomioon ja opettajan aika menee peruskäytöstapojen opettamiseen. Sekö on luovuutta ja älykkyyttä?

Minusta tämä ajatus että muita häiritsevät (esim juopot liikennevälineissä, kiusaajat jne) on todella ahdistavaa Suomessa.