Vauvaperhe taloudellisessa ahdingossa, isovanhemmat auttaa ostelemalla prinsessamekkoja vauvalle

Vierailija kirjoitti:

oli taloudellinen ahdinko tai ei, niin tuollainen turhan ostaminen on rasittavaa. Äitini on patologinen tässä suhteeessa. Meillä ei ole ahdinkoa, mutta olen pyytänyt kymmeniä kertoja, että hän lopettaisi turhan antamisen, joko antaisi tarpeellista tai sitten ei mitään. Mutta viesti ei mene perille, joka visiitillä tulee paskakrääsää asuntoomme lisää tai sitten karkkeja yms. turhaa syötävää, jota en halua lasteni syövän ja jota lapset eivät itsekään halua syödä. En tajua, miksi ihminen toimii noin, vaikka olen sekä kauniisti että rumasti pyytänyt lopettamaan... En silti haluaisi katkaista välejä ainoaan äitiini ja lapsille joka tapauksessa rakkaaseen isoäitiin. 

Ihan kamalaa se silti on, koska koen sen jopa jonain vittuiluna. Olen puhunut ympäristöseikoista, siitä, että rahalla hän voisi tehdä enemmän jotain itselleen mukavaa tai antaa meille jotain, mitä oikeasti tarvitsemme (lasten harrastusmaksut, terveellistä syötävää tms.), siitä, ettei kotiimme mahdu, etteivät lapset voi syödä niin paljon sokeripaskaa, mitä hän kantaa tänne. Mutta jakeluun ei mene, ei. Välillä pitää sitten muutaman viikon tauon, jos olen saarnannut, mutta kohta sama rumba jatkuu kahta pahempana. Ja tästä on minulle käytännössä oikeasti haittaa: Esim. turhia vaatteita lojuu nurkissa, eikä meillä ole paljon säilytystilaa -> varaan sitten kirpputoripöytiä ja yritän myydä pois ja se vie aikaa ja vaivaa. Roskiin voisin heittää, mutta melkein itkettää heittää niitä käyttämättöminä roskiin ja ajatella, että joku kehitysmaan lapsi on sellaisia nälkäpalkalla ommellut, äitini sitten hullunkiilto silmissä ostanut ja päätepiste on jätteenpolttolaitos... Elämän mielipuolisuus konkretisoituu niiden mekkojen äärellä. Kirpputorille viemällä toivon ,että edes joku voisi niistä saada jotain iloa. Tai ehkä se ilon hetki on sitten se, kun äitini ihailee niitä kaupassa ja raottaa rahapussiaan, ehkä hän sillä hetkellä kokee elämäniloa? Niin olenko sitten epäkiitollinen ihminen, kun en hyväksy sitä toimintaa enkä voi suoda avoimin mielin hänelle sitä ? 

Ei sitä voi noin miettiä - olenko riittävän kiitollinen. Itse olen vain ajatellut, että on asioita joihin 'täytyy alistua' ja joista voi itse ottaa opiksi. Itse kerään koko vuoden kaikennäköistä mitä ei enää käytetä / ei olla koskaan käytettykään ja vien ne Pelastusarmeijan joulupataan ja toivon että tavarat saavat uuden elämän ja löytävät käyttäjän joka osaa niistä iloita :)