Miltä tuntuisi, mitä ajattelisit, jos nuoruuden aikainen suuri rakkautesi ottaisi sinuun yhtäkkiä yhteyttä

Jos se olisi ollut jokin ömaizing elämää suurempi rakkaustarina, olisi suhde jatkunut. Erot tulee aina hyvästä syystä. Ja ihmiset muuttuvat julmetusti vanhetessaan, itse olen ainakin täysin erilainen kolmikymppisenä kuin parikymppisenä. Aika surullista olisi, jos ikäiseni ihminen olisi jäänyt jumiin ajatukseen lähes teini-ikäisestä tinttaliisasta.

Aloittajan kuvailemassa tilanteessa käskisin exää nukkumaan päänsä selväksi ja menemään takaisin kotiin.

Vierailija kirjoitti:

ja sanoisi, ettei ole vieläkään voinut sinua unohtaa ja että vieläkin rakastaa, vaikka onkin suhteessa ja perheellinen?

Miltä tuntuisi?

Se on Johnny Depp.. ja viimeaikoina on alkanu koko tyyppi oksettaa niin paljon, että laittasin luurin korvaan jos soittais.

Miettisin, että hällä ei nyt ole ihan kaikki muumit kotona ja jos on, niin vähintään muupeikolla on krapula liiallisesta vatukkamehun juonnista.

Nauraisin ja vit*uilisin. Muija pyöräytti ekan muksunsa pari viikkoa sitten. Käskisin painuu helv*ttiin ja viemää vammasen ipanansa mukanaan :D tekisin vielä varmaa lasun iha vaa siks koska voin :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle kävi juuri noin:) Parinkymmenen erossa eletyn vuoden jälkeen otti yhteyttä ja tapasimme.

En unohda tuota tapaamista ikinä, sain vastauksen moniin auki jääneisiin kysymyksiin (eromme oli todella yllättävä ja raastava), kuulin miten hän oli ikävöinyt ja kironnut tyhmyyttään ja miten minun muistoni oli kulkenut hänen mukanaan koko ajan. Hän oli koko ajan tiennyt mm missä olin töissä ja seurannut elämääni kauempaa mutta ei ollut uskaltanut ottaa yhteyttä kun pelkäsi että vihaan häntä. Onneksi yhteys löytyi!

Tuo ensimmäinen tapaaminen vuosikymmenten jälkeen päättyi siihen että hän soitti minulle autoon kun lähdimme ajamaan tahoillemme ja kertoi rakastavansa minua. Lopultakin ne sanat mitä olin vuosia sitten odottanut kuulevani.

Harmi vaan että molemmat olemme tahoillamme olleet naimisissa jo 20+ vuotta ja tilanne ei tule muuttumaan. Hieman olen katkera siitä ettemme saaneet mahdollisuutta perustaa perhettä, lapsista jotka ei syntyneet ja vuosista jotka olisimme voineet nauttia toisistamme.

Voihan kökkö, miten surullinen stoori. Toivon ehkä että molemmat erootte, ja saatte vielä toisenne.

Emme aio erota enkä usko että nuoremmat puolisotkaan kuolee ennen meitä joten todennäköisyys on aika pieni. Toki jos niin kävisi eläisimme viimeiset vuodet yhdessä, sen tiedän. Satunnaisesti käymme kahvilla. Läheisyys ja toisen lämpö lohduttaa, sanoja ei enää tarvita.

Voisi olla kuumottava tilanne? Ja kiinnostaisi nähdä,ajattelen edelleen tuota tyttöä aina välillä ja jos vieläkin näyttäisi ja tuntuisi hyvälle voisi tapahtua vaikka mitä ja mulle on ihan sama onko parisuhteessa vai ei.

Taustoista voin kertoa että 15v ikäisenä jouduin muuttamaan toiselle paikkakunnalle aika kauas.

T.M41v

Että mitä helvettiä se mulle nyt soittelee? Parasta olla asiaa.

Olen naimisissa ensirakkauteni kanssa, joten ihan hyvä jos ei ole unohtanut olemassaoloani :D

Menisin sänkyyn hänen kanssaan.

Eos, ei ollut sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Mä jättäisin heti nykyisen mieheni ja lasteni isän. Kohta 20v olen odottanut sitä nuoruuden suurta rakkauttani ja jos yhteyttä ottaisi ja kertoisi edelleen rakastavansa, niin en enää tähän suhteeseen jäisi. Omaa tyhmyyttäni menetin sen rakkauden ja jos vielä mahdollisuuden saisin, niin enää en hukkaisi yhtäkään vuotta.

Niin ja olet nykyisen kanssa sitten säälistä?

Tosi reilua peliä, onnekas kaveri tämä nykyinen kun saa olla sun kanssa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Olen onnellisesti naimisissa jo parisenkymmentä vuotta, mutta jotenkin  (parhaimpiin) uniin tulee vieläkin teiniaikainen rakkauteni joka oli sika kaikin puolin. 

Toissayön unessa oltiin aikuisia ja hän pyysi anteeksi, rakastin sitä paskiaista taas ja se oli niin ihana.

Jos kyseinen henkilö ottaisi yhteyttä, olisin aika varma että se olisi minun menoa.

Mutta joo. Tykkäisin jos ottaisi yhteyttä =)

Ja ihan onnellisesti yhdessä? Salli mun nauraa, haikailija :)

No tulisi kyllä vähän kiusallinen ja omituinen olo. Miettisin vain, että miksi hän kaikkien näiden vuosien jälkeen ottaa minuun yhteyttä. Kuulumiset saattaisin vaihtaa kohteliaisuudesta, mutta sen kummemmin ei kyllä kiinnostaisi olla tekemisissä.

Olisin surullinen. Tuo mies, joka oli nuorena komea, menestyvä ja jolla oli upea ura edessä, on nykyään järkyttävän ylipainoinen ja päihdeongelmainen ihmisraunio. Uraa ei enää ole eikä tule. Elämänhallinta kadonnut lopullisesti. Vaikka tunteeni häntä kohtaan ovat yhä lämpimät, en voisi elää sellaisen ihmisen kanssa ikinä. Sitä paitsi minulla on nyt ihana puoliso ja upea perhe.

Olen joskus yrittänyt tavoittaa sitä suurta tunnetta, joka minulla oli häntä kohtaan. Ei ole onnistunut. Voisin tavata, jos olisi syytä, mutta tunteita ei enää ole vuosikausiin.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä. Olen onnellisesti naimisissa jo parisenkymmentä vuotta, mutta jotenkin  (parhaimpiin) uniin tulee vieläkin teiniaikainen rakkauteni joka oli sika kaikin puolin. 

Toissayön unessa oltiin aikuisia ja hän pyysi anteeksi, rakastin sitä paskiaista taas ja se oli niin ihana.

Jos kyseinen henkilö ottaisi yhteyttä, olisin aika varma että se olisi minun menoa.

Mutta joo. Tykkäisin jos ottaisi yhteyttä =)

Mietipä nyt hyvä ihminen (ja muut jotka haikailevat itseä vahingoittaneen perään). Miksi tuollainen vetää puoleensa? Aiemmin joku kuvasi hurjaa vuoristoratasuhdetta jota kaipaili. Joskus ne syyt tulevat vielä pidemmältä menneisyydestä, lapsuudessa kokenut huonoa kohtaloa, hylkäämistä jne, toistaa sitä tajuamattaan aikuiselämässään. Siksi alkoholistiperheen lapset voivat rakastua itse alkoholistiin: tuttuus rakastututtaa.

Ja toivon mukaan oikeissa päätöksissä ihmiset kykenevät olemaan hieman vastuullisempia kuin haaveissaan: kuinka se sika kohtelisi sinun toisen miehen kanssa tehtyjä lapsia?

Joskus näin unen jossa ex mieheni, nuoruuteni rakkaus, käyttäytyi kuin nykyinen mieheni: puhui kanssani tärkeistä asioista, halasi, oli huomaavainen. Mietin unta ja tajusin, että tavallaan tuo olisi minun haave: että olisin kyennyt elämään lasteni isän rinnalla, että hän olisi edes vähänkin kyennyt ottamaan myös minua huomioon parisuhteessa eikä mitätöinyt kaikkia minun tapoja ja tarpeita. Mutta tuota kun pohdin pidemmälle tajusin ettei tässä maailmassa tuo olisi mahdollista: hän on sellainen kuin on, ei siitä muutu ja minä ihan toisenlainen - ja olen hyvin onnellinen, että löysin nykyisen mieheni kaltaisen ihmisen, hänen ainoa "vikansa" on ettei ole lasteni isä eikä tuokaan ole hänen syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä jättäisin heti nykyisen mieheni ja lasteni isän. Kohta 20v olen odottanut sitä nuoruuden suurta rakkauttani ja jos yhteyttä ottaisi ja kertoisi edelleen rakastavansa, niin en enää tähän suhteeseen jäisi. Omaa tyhmyyttäni menetin sen rakkauden ja jos vielä mahdollisuuden saisin, niin enää en hukkaisi yhtäkään vuotta.

Niin ja olet nykyisen kanssa sitten säälistä?

Tosi reilua peliä, onnekas kaveri tämä nykyinen kun saa olla sun kanssa.

En mä ole säälistä. Mukava mies ja tykkään hänestä, mutta en samalla tavalla rakasta kuin sitä nuoruuden rakkautta.

Ottihan se ja kysyi voisiko yöpyä vaimonsa kanssa meillä, kun ovat läpikulkumatkalla 😃.

Toki se sopi ja vietimme oikein hauskan illan hyvän ruoan ja viinin parissa nuoruuttamme muistellen ja nykyaikaa päivitellen.

Joutuisin varmasti muutamiksi viikoiksi hämmennyksen valtaan, sitten palaisin tähän hetkeen ja omaan onnelliseen arkeeni. Olen ollut onnellisesti naimisissa yli 15 vuotta.

Tuo nuoruuteni suuri rakkaus on kuitenkin aikajoin ajatuksissani ja unissani, muistelen häntä lämmöllä. Yli 10 vuotta sitten tapasimmekin ja puhuimme monet asiat halki, olivat selkeästi jääneet avoimiksi ja häirinneet meitä molempia vuosia. Silloin sain rauhan ja varmuuden, että suhteemme oli ollut hänelle yhtä merkityksellinen kuin itselleni. Totesimme jossain sielujen syvyyksissä rakastavamme toisiamme loppuun saakka; tuimme sellaisina nuoruuden kasvun vuosina toisiamme kasvamaan ihmisinä ja kun nykyinen mieheni ilmestyi elämääni, olin valmis siihen. Uskon, että hänkin ajattelee minua toisinaan. Ehkä kuitenkin on parempi, ettei todellisuudessa ilmesty elämääni. On naimisissa ja kahden lapsen isä.